Talousrikoksen määritelmä ei ole kovinkaan yksiselitteinen asia. Olen sivunnut asiaa useissa aiemmissa kirjoituksissani, esimerkiksi tässä. Tämä kirjoitus sai inspiraation Vaasan yliopiston kauppatieteellisessä pitämistäni luennoista, joilla opetin talousrikoksia ja niiden tunnistamista tilinpäätöksistä. Talousrikoksen määritelmä ei ole kovinkaan yksiselitteinen, mitä käsittelin myös luentojeni alkupuolella. Käyn tässä blogikirjoituksessa läpi erilaisia määritelmiä talousrikokselle.
Suppea määritelmä
Suppeasti määriteltynä talousrikokset liittyvät yrityksen rahojen liikkeeseen sekä niihin liittyvään prosessiin. Tällöin rikokset jakautuvat vielä suhteellisen selkeästi. Tällaisia talousrikoksia ovat yritystoiminnassa tehtävät rikoslain 29-luvun mukaiset rikokset julkista taloutta vastaan. Näitä rikoksia ovat veropetos, työeläkevakuutusmaksupetos ja tapaturmavakuutusmaksupetos. Luvun loppupuolella olevat avustuksiin liittyvät rikokset luetaan harvemmin tähän ydinalueeseen; näitä ovat avustuspetos ja avustuksen väärinkäyttö, joissa käytetään väärin julkisia avustuksia. Aiemman kirjoituksemme näistä rikoksista löydät tästä.
Rikoslain 30-luku sisältää säännöksiä elinkeinorikoksista. Nimestään huolimatta tästä luvusta talousrikosten kovaan ydinalueeseen luokitellaan ainoastaan kirjanpitorikokset. Luvun muut rikokset markkinointiin, kilpailuun, yritysvakoiluun ja lahjontaan liittyen luokitellaan usein hieman kauemmas tästä ydinalueesta. Kirjoituksiamme luvun 30 rikoksista löydät tästä.
Rikoslain 39-luvun velallisen rikoksia tuskin pidettäisiin talousrikosten ydinalueena, elleivät ne olisi niin yleisiä. Merkittävä osa talousrikostuomioista, luokittelutavasta riippumatta, ovat velallisen rikoksia. Näissä yrityksen maksukyvyttömyyden jälkiselvittelyissä annetaan tuomioita erilaisista järjestelyistä, joiden katsotaan loukanneen velkojien oikeuksia. Ylivoimaisesti yleisin näistä rikoksista on velallisen epärehellisyys ja sen törkeä tekomuoto. Kaikki muut luvun rikokset ovat huomattavasti harvinaisempia yrityselämässä, ja niiden luokittelusta talousrikoksiksi voidaan ylipäätään kiistellä. Kirjoituksiamme luvun 39 rikoksista löydät tästä.
Usein Suomessa talousrikosten ydinalueelle luokitellaan myös rikoslain 51-luvun arvopaperimarkkinarikokset. En ole itse henkilökohtaisesti ymmärtänyt tätä jaottelua, koska oma näkökulmani on hyvin yrityskeskeinen. Arvopaperimarkkinarikoksissa toimijoina taas ovat yrityksen omistajat niissä tilanteissa, joissa yrityksen arvopaperit ovat julkisen kaupankäynnin kohteena. Aiempia kirjoituksiamme luvun 51 rikoksista löydät tästä.
Laaja käsitys talousrikoksista
Laajasti ymmärrettynä talousrikoksiin voidaan lukea myös sellaisia rikoksia, joita tyypillisesti tehdään yritystoiminnassa voitontavoittelumielessä. Tällöin talousrikosten piiri laajenee huomattavasti yllä kuvaamastani talous- ja rahaprosessista. Aiemman akateemisen tutkimukseni perusteella esimerkiksi ympäristörikos on usein talousrikos. Tällöin talousrikosten piiriin voidaan luokitella sellaiset rikokset, joita voidaan käytännössä tehdä vain elinkeinotoiminnassa.
Luettaessa rikoslakia alusta loppuun, ensimmäiset tällaiset rikokset löytyvät aiemmin mainitsemastani 29-luvusta rikoksista julkista taloutta vastaan. Avustuksiin liittyvät rikokset ovat tyypillisesti tällaisia elinkeinotoiminnassa tehtäviä rikoksia. Sosiaalietuuksiin liittyvät teot käsitellään rikoslain 36-luvun mukaisina petosrikoksina.
Tällaisia rikoksia löytyy lisää myös rikoslain 30-luvun elinkeinorikoksista. Esimerkiksi markkinointirikos, alkoholijuoman markkinointirikos, kilpailumenettelyrikos, kuluttajaluottorikos, matkapalvelurikos tai yritysvakoilun eri muodot ovat sellaisia, joita tehdään tyypillisesti elinkeinotoiminnassa.
Seuraavia tällaisia rikoksia ovat rikoslain 44-luvun terveyttä ja turvallisuutta vaarantavista rikokset. Tämän luvun mukaiset terveysrikos, eläintaudin leviämisvaaran aiheuttaminen, lääkerikos, geenitekniikkarikos, kliinistä lääketutkimusta koskeva rikos, lääketieteellistä tutkimusta koskeva rikos, ydinenergian käyttörikos, vaarallisten aineiden kuljetusrikos ja vaaranmerkintärikkomus ovat sellaisia rikoksia, jotka yleensä liittyvät elinkeinotoimintaan. Kirjoituksiamme luvun 44 rikoksista löydät tästä.
Myös osa rikoslain 46-luvun maahantuontiin ja maastavientiin liittyvistä rikoksista ovat tyypillisesti sellaisia, joita tehdään elinkeinotoiminnan yhteydessä voitontavoittelumielessä. Nämä rikokset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne vaativat onnistuakseen usein taustalleen jonkinlaisen vienti- tai tuontitoimintaa harjoittavan yrityksen. Toki tupakan ja alkoholin osalta osan tuontirikoksista voi myös tehdä yksityishenkilönä. Tyypillisesti elinkeinotoimintaan liittyviä rikoksia ovat säännöstelyrikos, salakuljetus, tulliselvitysrikos, vientitavaran alkuperää koskevan väärän tiedon antaminen, puolustustarvikkeen maastavientirikos ja kaksikäyttötuotteiden vientivalvontailmoituksen laiminlyönti. Kirjoituksiamme luvun 46 rikoksista löydät tästä.
Myös rikoslain 47-luvun työrikokset liittyvät käytännössä aina elinkeinotoimintaan. Työturvallisuusrikos on näistä huomattavasti yleisin, mutta myös työaikasuojelurikos on yleinen. Näitä harvinaisempia ovat työsyrjintä, kiskonnantapainen työsyrjintä, työntekijöiden edustajien oikeuksien loukkaaminen, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaaminen, työnvälityksen maksukiellon rikkominen ja luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö ovat tällaisia rikoksia. Löydät kirjoituksemme luvun 47 rikoksista tästä.
Myös rikoslain 48-luvun ympäristörikokset ja rikoslain 48 a -luvun luonnonvararikokset ovat rikoksia, joita tehdään usein elinkeinotoiminnassa. Näistä olen kirjoittanut jo laajan kirjoituksen aiemmin, enkä käsittele niitä laajemmin tässä yhteydessä. 48 ja 48 a -luvunlisäksi myös aiemmin mainitsemani rikoslain 51-luvun arvopaperimarkkinarikokset kuuluvat talousrikoksiin ainakin laajasti ymmärrettynä.
Valkokaulusrikollisuus
Sosiologiassa nousi tarve määritellä talousrikollisuutta muilla kuin lakisidonnaisella tavalla. Tällöin kehitettiin määritelmä valkokaulusrikollisuudesta (”white-collar crime”). Tässä määritelmä sidottiin tekijän sosiaaliseen asemaan eli valkoiseen kaulukseen, kun tehdastyöläisillä haalarin kaulus oli sininen (”blue-collar worker”).
Tämä sosiologinen määritelmä on sinänsä hyödyllinen kun halutaan tutkia tekijöihin liittyviä seikkoja. Tämän valkokaulusrikollisuuden käsitteen alla on tehty erittäin korkeatasoisia tutkimuksia tekijöiden motiiveista, rikoksia mahdollistaneista syistä ja rikoksentekijöistä. Tämä määritelmä ei sinänsä ole tyypillinen juristeille tai oikeustieteelliselle tutkimukselle, mutta se on hyvä tiedostaa aiheesta kirjoitettaessa.
Yhteenveto
Talousrikoksille ei ole olemassa yhtä virallista määritelmää. Määritelmiä on useita riippuen siitä, keneltä kysytään ja missä yhteydessä. Edes juristit tai oikeustieteen tutkijat eivät ole määritelmästä yhtä mieltä. Tämä on hyvä muistaa käytäessä aiheesta keskusteluja tai lukiessa aiheesta tehtyjä kirjoituksia.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
KHT-tilintarkastaja
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
