Rikoslain 29-luvun rikokset uudistettiin 1990-luvun alussa, minkä jälkeen lukuun on lisätty tarpeen mukaan uusia rikoksia. Rikoksia yhdistää se, että niillä suojataan julkista taloutta: valtion ja kuntien verotuloja sekä työeläkeyhtiöille tilitettäviä vakuutusmaksuja. Luvun rikokset herättävät usein mielenkiintoa suhteellisen kovien tuomioiden vuoksi.
_________________________________________________________________________
1 § Veropetos
Veropetos on omia lempirikoksiani. Verorikoksissa kiehtovaa on erityisesti niiden suunnitelmallisuus, niitä harvemmin tehdään humalaisen päähänpiston seurauksena. Verorikoksissa on usein jopa jonkinlaista ammattimaisuutta, mitä esimerkiksi rikoslain 17-luvun rikoksista tyypillisesti puuttuu. Verorikosten tutkinta ja prosessaaminen vaatii myös erityisosaamista, jota itse olen hankkinut esimerkiksi KTM-tutkinnon kautta. Verorikokset ovat myös henkisesti miellyttäviä hoitaa, koska uhrina on yksittäisen ihmisen sijaan julkinen talous, jonka edustaja ei tyypillisesti henkilökohtaisesti kärsi veropetoksesta.
Veropetos sisältyi jo vuoden 1889 rikoslakiin. Tällöin voitiin rangaista sakolla tai vankeudella sitä, joka pyrki vilpillisesti pidättämään kunnalta tai kruunulta veroa tai muuta maksua. Mielenkiintoista on, että vaikka suuri osa alkuperäisen rikoslain rikoksista on nykypäivään mennessä lievemmin rangaistava, veropetoksen rangaistusasteikko on säilynyt täysin samana: sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Tämä kertoo siitä, että yhteiskunnan suhtautuminen muihin rikoksiin on jossain määrin lieventynyt, kun taas suhtautuminen verorikoksiin on jopa vakavoitunut: rikoslakiin on otettu uusi nimike, törkeä veropetos, jonka enimmäisrangaistus on neljä vuotta. Sitä käsittelen tarkemmin huomenna.
Vuoden 1990 rikoslain kokonaisuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa veropetossääntelyä yhtenäistettiin huomattavasti. Veropetossääntelyä oli vuosien varrella otettu useisiin eri verolakeihin ja sääntely oli sen vuoksi hajanaista ja jopa ristiriitaista. Vuoden 1990 uudistuksessa kaikki vankeusuhkaiset säännökset kerättiin rikoslakiin. Samalla verorikosten tunnusmerkistöä yhtenäistettiin niin, että veropetoksen tekotavat ovat samanlaiset riippumatta siitä, mistä verolajista on kysymys. Rikoslakiin vuonna 1972 otettu veropetoksen perustunnusmerkistö oli sinänsä onnistunut, mutta verolaeissa olevat erilliset säännökset aiheuttivat sekavuutta. Vuonna 1990 veropetoksen tunnusmerkistöön lisättiin niin sanottu passiivinen veropetos, jossa verovelvollinen pyrkii välttämään verotusta jättämällä verotukseen vaikuttavan tiedon antamatta. Jo tällöin pohdittiin veropetoksen ja hallinnollisen veronkorotuksen suhdetta, mutta vasta vuonna 2013 korkein oikeus totesi, että samasta teosta ei voida määrätä molempia kaksoisrangaistuksen kiellon nojalla. Olen kirjoittanut tästä tarkemmin blogikirjoituksessa
Verorikoksia on neljä erilaista, RL 29:1 §:n veropetos on niin sanottu yleisrikos eli muiden tunnusmerkistöissä viitataan tähän. Veropetoksen tekotapoja on neljä: 1) väärän tiedon antaminen, 2) tiedon salaaminen, 3) velvollisuuden, esimerkiksi veroilmoituksen täyttämisen, laiminlyönti ja 4) muutoin petollisesti välttää veroa. Tämä viimeinen avoin säännös johtuu siitä, että verolakeja on useita ja kaikkia mahdollisia tekotapoja on käytännössä mahdotonta luetella rikoslaissa. Käytännössä tämän soveltaminen on kuitenkin ollut harvinaista.
Veropetoksesta tuomitaan 100-200 ihmistä vuosittain. Sakkomenettely ei ole tässä rikoksessa mahdollinen, joten luku kattaa kaikki veropetokseen syyllistyneet ja kiinni jääneet. Toki merkittävä osa verovilpeistä ”rangaistaan” hallinnollisesti veronkorotuksella ja vain merkittävimmät tapaukset käsitellään tuomioistuimissa rikosasioina. Veropetoksesta voidaan rangaista oikeushenkilöä, jos teko kohdistuu arvonlisäveroon tai EU-veroon.
Veropetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka
1) antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta,
2) salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan,
3) veron välttämistarkoituksessa laiminlyömällä verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle, tai
4) muuten petollisesti,
aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättämisen tai sen määräämisen liian alhaiseksi taikka veron aiheettoman palauttamisen, on tuomittava veropetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
2 § Törkeä veropetos
Törkeä veropetos otettiin alun perin rikoslakiin vasta vuonna 1972, tällöin se otettiin rikoslakiin osana kokonaisuudistusta, jota varten asetettiin rikosoikeuskomitea. Vuonna 1990 rikoslain kokonaisuudistuksessa todettiin, että veropetoksen tunnusmerkistö on osoittautunut sinänsä onnistuneeksi ja sen vuoksi suurempia muutoksia ei tarvittu. Säännös oli ylipäätään yhdenmukainen muiden törkeiden varallisuusrikosten kanssa. Säännöksen soveltamisalaa tosin rajattiin siten, että luettelo tavoista, joilla veropetos voisi muuttua törkeäksi muuttui tyhjentäväksi eli toisen kahdesta kriteeristä on täytyttävä.
Veropetos voi muuttua törkeäksi kahdella tavalla. Ensimmäinen näistä on, että teolla tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Ilmoittamatta jätetyn summan tai väärin ilmoitetun summan ei siis merkitse törkeysarvioinnissa, vaan ainoastaan se, paljonko veroa on vältetty tai yritetty välttää. Oikeuskäytännössä huomattava taloudellinen etu on asettunut euromääräisesti noin 20 tuhannen euron paikkeille.
Toinen mahdollinen ankaroittamisperuste on, että teko on tehty erityisen suunnitelmallisesti. Tällä tarkoitetaan käytännössä systemaattisesti väärin tehtyä kirjanpitoa, jolloin syyllistytään samalla kirjanpitorikokseen. Tätä ankaroittamisperustetta on kuitenkin sovellettu verrattain harvoin oikeuskäytännössä. Suunnitelmallisuutta osoittaa esimerkiksi usean yhtiön käyttäminen järjestelyssä viranomaisten harhauttamiseksi tai liiketapahtumien tekaisemiseksi sekä tositteiden suoranainen väärentäminen.
Teon on luonnollisesti oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä, kuten kaikissa muissakin tekomuodoissa.
Törkeästä veropetoksesta annetaan tuomioita suunnilleen sama määrä kuin veropetoksesta: 80-200 tapausta vuodessa. Tämä suhdeluku eroaa useista muista törkeistä tekomuodoista: merkittävästi suurempi osa veropetoksista on törkeitä verrattuna muihin rikoslajeihin. Törkeän veropetoksen alarajasta voidaankin esittää jonkinlaista kritiikkiä, koska törkeän tekomuodon tulisi rajautua vain törkeimpiin tapauksiin. Toisaalta veropetoksesta on olemassa vielä kaksi lievemmin rangaistavaa tekomuotoa sekä hallinnollisessa menettelyssä veronkorotuksella rangaistavat tapaukset. Tämän vuoksi veropetoksen ja törkeän veropetoksen määriä ei voida suoranaisesti verrata.
Törkeän veropetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos veropetoksessa
1) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai
2) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti
ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
______________________________________________________________________________
3 § Lievä veropetos
Lievä veropetos otettiin rikoslakiin vuoden 1990 uudistuksessa. Vuonna 2012 pykälän toinen momentti siirrettiin uuteen RL 29:11 §:ään. Pykälässä säädetään siitä, että jos veronkorotus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi teosta, syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta. Tämä vaihtoehto koskee veropetosta, lievää veropetosta ja verorikkomusta.
Teon vähäisyyttä arvioitaessa huomioidaan seuraavia seikkoja:
teon tai laiminlyönnin vakavuus ja toistuvuus, odotettavissa oleva rangaistus, tekoon tai laiminlyöntiin liittyvän veron tai tullin määrä, veron- tai tullinkorotuksen suuruus sekä verovelvolliselle teosta tai laiminlyönnistä mahdollisesti aiheutuneet muut seuraukset.
Samassa uudistuksessa rikoslakiin otettiin säännös, että jos teosta on jo määrätty veronkorotus, ei syytettä veropetoksen eri tekomuodoista voida nostaa. Tämä johtui ratkaisusta KKO 2013:59, jossa korkein oikeus totesi ne bis in idem -kiellon eli kaksoisrangaistuksen kiellon edellyttävän, että rikostuomiota ei voida antaa, jos henkilöä on jo rangaistu veronkorotuksella.
Veropetos voi muuttua lieväksi, jos tavoitellun hyödyn määrä on vähäinen tai teko on muutoin kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Lievissä veropetoksissa kyse on pääasiassa muutamista satasista, mutta selkeästi tahallisista teoista. Suurin osa teoista, jopa yli 90 %, käsitellään sakkomenettelyssä ja tuomioistuimessa onkin tuomittu vuosittain vain 5-20 ihmistä tästä teosta, yleensä jonkin muun asian yhteydessä.
Lievän veropetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos veropetos, huomioon ottaen tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä veropetoksesta sakkoon.
_________________________________________________________________________
4 § Verorikkomus
Myös verorikkomus otettiin rikoslakiin uutena säännöksenä vuonna 1990. Säännös otettiin turvaamaan oma-aloitteisten verojen maksamista. Oma-aloitteiset verot ilmoitetaan ja maksetaan itse ilman verohallinnon lähettämää päätöstä. Oma-aloitteisia veroja ovat esimerkiksi valmisteverot ja arvonlisävero. Vuonna 1996 sääntely laajennettiin koskemaan myös varainsiirtoveroa aiempien ennakonpidätyksen, lähdeveron, liikevaihtoveron tai vastaavan eräistä vakuutusmaksuista suoritettavan veron, tilitettävän arvonlisäveron tai työnantajan sosiaaliturvamaksun lisäksi. Vuonna 2013 rikoslakiin lisättiin 29:11 §, jossa säädetään, että rangaistus voidaan jättää määräämättä, jos veronkorotus on riittävä seuraamus. Tämän vuoksi vastaava momentti poistettiin verorikkomusta koskevasta pykälästä.
Verorikkomus ei koske tapauksia, joissa veron maksuvelvollisuutta on peitelty tai salattu. Verorikkomus koskee vain tapauksia, joissa verovelvollisuutta ei sinänsä kiistetä, mutta veroa ei suoriteta maksuhaluttomuuden vuoksi. Jos verovelvollinen on maksukyvytön, tästä ei rangaista.
Verorikkomuksesta tuomitaan 2-25 ihmistä vuosittain. Merkittävä osa teoista käsitellään sakkomenettelyssä tai niistä määrätään ainoastaan veronkorotus, joten todellinen määrä on huomattavasti suurempi. Tuomioistuimeen menevissä asioissa on yleensä taustalla muitakin rikoksia.
Verorikkomuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä jättää muun syyn kuin maksukyvyttömyyden tai tuomioistuimen määräämän maksukiellon takia määräajassa suorittamatta
1) ennakonpidätyksen, lähdeveron tai tilitettävän varainsiirtoveron,
2) kalenterikuukaudelta lasketun liikevaihtoveron tai vastaavan eräistä vakuutusmaksuista suoritettavan veron,
3) tilitettävän arvonlisäveron tai
4) työnantajan sosiaaliturvamaksun
on tuomittava, jollei teko ole rangaistava veropetoksena, verorikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Verorikkomuksena ei kuitenkaan pidetä vähäistä laiminlyöntiä, joka on viivyttelemättä korjattu.
_________________________________________________________________________
4 a § Työeläkevakuutusmaksupetos
Aikaisemmin työeläkevakuutusmaksupetoksesta säädettiin eläkelaeissa. Vuoden 2006 eläkelakien uudistuksessa katsottiin kuitenkin, että työeläkevakuutusmaksupetos on ankaruudeltaan veropetokseen rinnastuva rikos. Tämän vuoksi teosta haluttiin asettaa vankeusuhka ja rikoslain uudistuksessa omaksuttujen periaatteiden vuoksi teko oli otettava rikoslakiin. Tämän vuoksi rikoslain 29 -lukuun lisättiin uusi 4 a -pykälä. Tämä antoi lain esitöiden mukaan työkalut kaikkein vakavimpien työeläkevakuutusmaksupetosten käsittelyyn. Lievät teot rangaistaan yhä hallinnollisessa menettelyssä vakuutusmaksun korotuksena. Vuonna 2016 pykälä laajennettiin kattamaan merimieseläketapaukset ja tunnusmerkistöä yksinkertaistettiin poistamalla 1-momentin 3-kohta, joka oli päällekkäinen saman momentin 1- ja 2- kohtien kanssa. Vuonna 2018 pykälästä myös poistettiin sen kolmas momentti, jonka mukaan lievissä tapauksissa voidaan jättää syyte nostamatta, jos vakuutusmaksun korotus on riittävä seuraamus, tätä koskeva säännös otettiin rikoslain 29:12 §:ään.
Työeläkemaksupetokseen voi syyllistyä työnantaja, joka ei järjestä työntekijöilleen eläkevakuutusta, ilmoita eläkkeistä tai antaa eläkemaksun määrään vaikuttavan virheellisen tiedon siten, että eläkemaksu saatetaan jättää määräämättä tai määrätä liian pienenä tai maksun aiheettoman palautuksen. Pykälä koskee sekä palkasta pidätettävää eläkemaksua että työnantajan osuutta eläkemaksusta. Käytännössä tapauksia on melko vähän, 1-10 tuomioistuimissa tuomittua tapausta vuodessa. Pykälän nojalla voidaan tuomita vankeutta, mutta käytännössä kaikki tapaukset ovat olleet niin lieviä, että niistä on tuomittu vain ehdollista vankeutta.
Työeläkevakuutusmaksupetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Työnantaja tai tämän edustaja, joka
1) laiminlyömällä työntekijän eläkelain (395/2006) 141 §:n tai merimieseläkelain (1290/2006) 138 §:n mukaisen työntekijän eläketurvan järjestämisvelvollisuuden tai työntekijän eläkelain 144 §:ssä tai merimieseläkelain 139 §:ssä tarkoitetun ilmoitusvelvollisuuden tai (19.12.2018/1277)
2) antamalla työntekijän eläkelain tai merimieseläkelain mukaista tehtävää hoitavalle työntekijän eläkelain tai merimieseläkelain mukaan tarvittavan, vakuutusmaksuun tai eläkkeistä aiheutuvien kulujen jakamiseen vaikuttavan tiedon virheellisenä tai kieltäytymällä antamasta tässä kohdassa mainittuja tietoja
aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa työeläkevakuutusmaksun määräämättä jättämisen, sen määräämisen liian alhaisena tai sen aiheettoman palauttamisen, on tuomittava työeläkevakuutusmaksupetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
4 b § Törkeä työeläkevakuutusmaksupetos
Myös törkeä työeläkevakuutusmaksupetos otettiin rikoslakiin vuonna 2006, koska katsottiin, että työeläkevakuutusmaksupetokset voivat saada yhtä vakavia muotoja kuin veropetokset, jolloin kyseisestä teosta tulee ottaa rikoslakiin törkeä tekomuoto. Törkeä työeläkevakuutusmaksupetos vastaa ankaruudeltaan törkeää veropetosta. Myös tunnusmerkistö on hyvin samanlainen törkeän veropetoksen kanssa.
Törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta on kyse, jos teolla hankintaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai teko tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja teko on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Työeläkevakuutusmaksupetoksessa ei voida yhtä herkästi soveltaa 20 000e rajaa kuin törkeässä veropetoksessa, koska vakuutusmaksujen ollessa melkein 25 % työntekijöiden bruttopalkasta, ylittyy tuo raja jo parin täysipäiväisen keskipalkkaisen työntekijän kohdalla hieman yli vuodessa. Käytännössä teko on rajautunut tapauksiin, joissa työeläkevakuutusmaksupetos jatkuu pitkän aikaa ja sitä, että teko koskee huomattavaa määrää työntekijöitä. Myös työnantajan suunnitelmallisuus ja teon peittely ovat ratkaisevassa roolissa.
Tästä teosta tuomitaan 1-10 henkilöä vuodessa. Muutama näistä ehdottomaan vankeuteen. Nämä tapaukset liittyvät yleensä järjestäytyneen rikollisuuteen tai muuhun suunnitelmalliseen talousrikollisuuteen. Teot ovat kuitenkin pääsääntöisesti olleet sakkorangaistuksella sovitettavia tekoja eli niistä ei ole määrätty vankeutta, toisin kuin törkeistä veropetoksista.
Törkeän työeläkevakuutusmaksupetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos työeläkevakuutusmaksupetoksessa
1) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai
2) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti
ja työeläkevakuutusmaksupetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, työnantaja tai tämän edustaja on tuomittava törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
4 c § Tapaturmavakuutusmaksupetos
Tapaturmavakuutuspetos lisättiin rikoslakiin vuonna 2015. Aikaisemmin kyseisestä teosta oli voitu määrätä sakkoa työtapaturmavakuutuslain mukaan, mutta osana harmaan talouden torjuntaa teosta haluttiin säätää vankeusrangaistus korostamaan sen paheksuttavuutta. Tämän vuoksi säännös piti ottaa rikoslakiin, koska vankeusrangaistusuhkaiset teot on jo 1990-luvulta asti tullut keskittää sinne. Tekoa ei pidetä yhtä paheksuttavana kuin veropetosta tai työeläkevakuutusmaksupetosta ja siksi siitä voidaan rangaista enintään vuodella vankeutta, verrattuna edellä mainittujen tekojen kahteen vuoteen. Teosta haluttiin ottaa vankeusuhka rikoslakiin, koska kaikkein törkeimpiin talousrikostapauksiin sakkoa ei pidetty riittävänä puuttumiskeinona.
Tapaturmavakuutusvelvollisuus on lähtökohtaisesti kaikilla työnantajilla, jotka maksavat palkkaa yli 1300e vuodessa. Vakuutusmaksu on tietty prosenttimäärä palkasta, joka vaihtelee työn vaarallisuuden ja toimialan mukaan. Keskimäärin se on 0,7 % maksetuista palkoista. Tämä vakuutus otetaan miltä tahansa tapaturmavakuutuksia hoitavalta vakuutusyhtiöltä.
Rangaistavaa on tämän vakuutuksen ottamatta jättäminen tai vakuutusmaksuun vaikuttavan väärän tiedon antamisen, jos se vaikuttaa maksun suuruuteen tekijän eduksi. Teko on rangaistava vain tahallisena. Teosta ei ole vielä tuomittu ketään, mutta tilastointi ulottuu vuoden 2018 loppuun asti ja kriminalisointi koskee vain vuoden 1.1.2016 jälkeen tehtyjä tekoja. Ottaen huomioon tutkintaprosessin ja tuomioistuinkäsittelyn hitauden, pitäisin epätodennäköisenä, että vuoden 2018 loppuun mennessä olisi annettu tuomioita, vaikka tekoja olisi tehty 2016 alkuvuodesta. Rikoslain 29:12 §:n mukaan teosta voidaan jättää määräämättä rangaistus, jos vakuutusmaksun korotus on riittävä seuraamus ottaen huomioon teon vakavuus.
Tapaturmavakuutusmaksupetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Työnantaja tai tämän edustaja, joka
1) laiminlyömällä työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) 156 §:n mukaisen vakuuttamisvelvollisuuden tai mainitun lain 159 tai 160 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden tai
2) antamalla työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista tehtävää hoitavalle mainitun lain mukaan tarvittavan, vakuutusmaksuun vaikuttavan tiedon virheellisenä tai kieltäytymällä antamasta tässä kohdassa mainittuja tietoja aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa tapaturmavakuutusmaksun määräämättä jättämisen, sen määräämisen liian alhaisena tai sen aiheettoman palauttamisen,
on tuomittava tapaturmavakuutusmaksupetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
5 § Avustuspetos
Avustuspetos otettiin uutena rikoksena rikoslakiin vuonna 1990. Aikaisemmin erilaisten avustusten vilpillisestä hankkimisesta rangaistiin vain petoksena. Avustuspetoksella ja petoksella on sama rangaistusasteikko, mutta avustuspetoksen tunnusmerkistö on hieman tarkempi joiltain osin, mutta myös suppeampi. Avustuspetoksen tunnusmerkistöä muutettiin vuonna 1998, koska Suomi joutui EU:hun liittyessään hyväksymään itseään sitovaksi Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen. Tämän vuoksi aikaisemman avustuspetoksen tunnusmerkistöä tarkennettiin hieman, tiedon salaaminen lisättiin tunnusmerkistöön väärän tiedon antamisen lisäksi. Samalla muutettiin myös RL 29:9 §:ää niin, että se kattoi myös EU-avustukset. Vuonna 2018 arvioitiin, kattaako teko riittävällä tavalla EU-säädösten vaatimukset avustusten väärinkäytön kriminalisoinnista. Tällöin avustuspetoksen tunnusmerkistölle ei nähty muutostarvetta, mutta avustuksen määritelmää täsmennettiin hieman.
Avustuspetokseen voi syyllistyä vain tiettyjen avustusten kohdalla. Avustuksella tarkoitetaan avustuspetoksen tapauksessa RL 29:9 §:n mukaan taloudellista tukea, joka myönnetään muuhun kuin henkilökohtaiseen kulutukseen
1) lakisääteisesti tai harkinnanvaraisesti valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön taikka, sen mukaan kuin siitä lailla erikseen säädetään, muun yhteisön tai säätiön varoista tai
2) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta, Euroopan unionin hoidossa olevista tai sen puolesta hoidetuista talousarvioista.
Taloudellisena tukena pidetään myös lainaa, korkotukea ja lainan vakuutta.
Avustuksella tarkoitetaan myös valtionosuutta tai -avustusta kunnalle tai kuntayhtymälle.
Avustuspetos täyttyy ennen kuin tavallinen petos. Avustuspetos täyttyy jo silloin, kun väärät tiedot annetaan avustusta haettaessa. Petoksen tunnusmerkistön edellyttämää erehdyttämistä olisi vaikea näyttää toteen avustuspäätöksissä. Tämän vuoksi avustuspetoksessa jo väärän tiedon antaminen tai salaaminen on rangaistavaa.
Avustuspetokseen voi syyllistyä kahdella tapaa.
Ennen avustuspäätöstä tekoon voi syyllistyä, jos antaa avustuksesta päättävälle viranomaiselle väärän tiedon tai salaa tiedon, joka voisi vaikuttaa avustukseen. Avustuspäätöksen jälkeen tekoon voi syyllistyä vain, jos päätöksessä tai muualla on velvoitettu ilmoittamaan tietyistä seikoista, ja tällaisen seikan jättää ilmoittamatta. Korkein oikeus on myös antanut ennakkoratkaisun KKO 2012:53 siitä, että myös avustuksen käyttö väärään tarkoitukseen voi täyttää avustuspetoksen tunnusmerkistön, jos avustuksen saaja on velvoitettu antamaan selvitys avustuksen käytöstä.
Avustuspetos on suhteellisen harvinainen rikos, koska se ei koske yksityishenkilöiden kulutukseen myönnettäviä avustuksia, kuten työttömyys- tai asumistukea. Näissä tapauksissa väärinkäytöksistä rangaistaan tavallisena petoksena. Avustuspetokseen syyllistyy vuosittain 1-3 ihmistä eli määrä on hyvin vähäinen. Myös teon yritys on rangaistava.
Avustuspetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka
1) antaa avustuksesta päättävälle väärän tiedon seikasta, joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin, tai salaa sellaisen seikan tai
2) jättää ilmoittamatta sellaisesta avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin olennaisesti vaikuttavasta olosuhteiden muutoksesta, josta myöntämispäätöksen yhteydessä tai muuten on erityisesti velvoitettu ilmoittamaan,
ja siten hankkii tai yrittää hankkia itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä, on tuomittava avustuspetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
6 § Törkeä avustuspetos
Myös törkeä avustuspetos otettiin rikoslakiin vuonna 1990. Tavoitteena oli säätää ankarampi tekomuoto kaikkein törkeimpiin avustuspetoksiin. Koska törkeässä avustuspetoksessa viitataan avustuspetoksen tunnusmerkistöön, tähän ei ole tarvinnut tehdä myöhemmin muutoksia, vaikka avustuspetoksen määritelmä ja tunnusmerkistö ovat muuttuneet.
Törkeä avustuspetos on tunnusmerkistöltään lähempänä veropetosta kuin petoksen yleissäännöstä. Ankaroittamisperusteita on vain yksi: tavoitellun hyödyn määrä. Lainsäätäjä katsoi, että törkeän veropetoksen tunnusmerkistöön sisältyvää erityistä suunnitelmallisuutta ei tarvitse ottaa erikseen törkeän avustuspetoksen tunnusmerkistöön. Syynä tähän oli, että erityisen suunnitelmallisessa avustuspetoksessa tavoitellaan myös suurempaa taloudellista hyötyä. Tämän vuoksi avustuspetos muuttuu törkeäksi vain silloin, jos tavoiteltu taloudellinen hyöty on huomattava.
Tavoitellun hyödyn euromääräistä rajaa on vaikea määrittää, mutta törkeän veropetoksen 20 000e rajasta voidaan saada jonkinlaista osviittaa, koska molemmat kriminalisoinnit kohdistuvat hallituksen esityksen mukaan suunnilleen samanlaiseen tekoon. Molemmissa teoissa kohde eli julkiset varat, ovat samoja, kuten myös uhri eli julkinen talous. Tästä rikoksesta tuomitaan 1-5 ihmistä vuosittain, suurimmissa tapauksissa puhutaan miljoonista euroista.
Törkeän avustuspetoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos avustuspetoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja avustuspetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä avustuspetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
7 § Avustuksen väärinkäyttö
Avustuksen väärinkäyttö otettiin myös rikoslakiin vuonna 1990, koska aikaisemmin avustuksien väärinkäytökset olivat jääneet rankaisematta sopivan rikossäännöksen puuttuessa. Tämä johtui siitä, että petoksen sääntely ei soveltunut tilanteeseen, jossa rahat on alun perin aiottu käyttää asialliseen tarkoitukseen, mutta päätetty käyttää ne myöhemmin muuhun. Säännös otettiin rikoslakiin vahvistamaan kuria julkisten varojen ja avustusten käytössä, ja jotta sanktiot väärinkäytöksistä nousisivat riittävästi. Pelkkää avustusten takaisinperintää ei pidetty riittävänä seuraamuksena. Kriminalisoidessa avustuksen väärinkäyttöä sitä pidettiin yhtä vakavana kuin veropetosta.
Avustuksen väärinkäyttö soveltuu tilanteisiin, jossa rahat on sinänsä haettu ja saatu asialliseen tarkoitukseen, mutta rahat saatuaan avustuksen saaja on päättänyt käyttää ne johonkin muuhun. Jos rahoja haetaan jo ilman tarkoitusta käyttää ne haettuun tarkoitukseen, on kyse avustuspetoksesta. Jotta avustuksen väärinkäyttöön olisi mahdollista syyllistyä, avustuspäätöksessä olisi oltava ehdot tai määräykset avustuksen käyttötarkoituksesta. Jos avustusta käytettäisiin näiden käyttötarkoitusten vastaisesti, olisi kyse avustuksen väärinkäytöstä. Väärinkäytön olisi oltava olennaista eli käytännössä rahojen käyttötarkoituksen olisi selkeästi erottava siitä, mihin ne on myönnetty. Tulkinnanvaraiset tilanteet siitä, edistääkö varojen käyttö sitä tarkoitusta, johon ne on myönnetty, eivät olisi kriminalisoinnin piirissä.
Avustuksen väärinkäytössä ei edellytetä hyötymistarkoitusta. Tämä tarkoittaa sitä, että rahojen käyttäminen muuhun tarkoitukseen olisi rangaistavaa motiivista riippumatta. Avustuspetoksessa taas edellytetään hyötymistarkoitusta, tämän vuoksi avustuksen väärinkäyttö voi usein olla toissijaisena rikosnimikkeenä avustuspetokselle, jos hyötymistarkoituksesta on epäselvyyttä. Avustuksen väärinkäyttö on rangaistava vain tahallisena. Rikoksesta on tuomittu vain 4 ihmistä 2010-luvulla.
Avustuksen väärinkäytön tunnusmerkistö on seuraava:
Joka avustuksen myöntämispäätöksen ehtojen tai määräysten vastaisesti käyttää avustusta olennaisesti vastoin sen käyttötarkoitusta, on tuomittava avustuksenväärinkäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
7 a § Törkeä avustuksen väärinkäyttö
Uudistettaessa rikoslakia vuonna 1990 lainsäätäjä katsoi, että avustuksen väärinkäytöstä ei tarvita erikseen törkeää tekomuotoa. Tämä johtui lainsäätäjän näkemyksen mukaan siitä, että kaikkein törkeimmät tapaukset olisivat myös jonkin toisen rikossäännöksen, kuten avustuspetoksen tai väärennöksen, piirissä. Vuonna 2019 rikoslakia jouduttiin kuitenkin muuttamaan, jotta rikoslain vaatimukset täyttäisivät EU:n unionipetosdirektiivin vaatimukset Unionin jakamien varojen väärinkäytön kriminalisoinnista.
Direktiivi edellytti riittävän ankaraa kriminalisointia niihin tilanteisiin, joissa väärinkäytön kohteena olisi riittävän suuri rahamäärä. Tämän vuoksi rikoslakiin otettiin uusi nimike törkeästä avustuksen väärinkäyttämisestä. Muilta osin rikoslaissa oli riittävä määrä törkeitä tekomuotoja, jotka riittivät täyttämään direktiivin velvoitteet.
Jotta avustuksen väärinkäyttö muuttuisi törkeäksi, rahojen määrän on oltava erittäin suuri. Tulkintakäytäntöä ei ole muodostunut, mutta hallituksen esityksen mukaan rajanvetoa voidaan etsiä muista rikoslajeista. Esityksen mukaan raja on selkeästi alempana kuin direktiivissä edellytetty 100 000e raja. Sopivimmat vertailukohdat ovat luultavasti törkeä avustuspetos ja törkeä veropetos. Teosta ei vielä ole tuomittu ketään, koska säännös koskee vasta vuoden 2019 helmikuun jälkeen tehtyjä tekoja.
Törkeän avustuksen väärinkäytön tunnusmerkistö on seuraava:
Jos avustuksen väärinkäytössä rikoksen kohteena oleva avustuksen määrä on erittäin suuri ja avustuksen väärinkäyttö on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä avustuksen väärinkäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
8 § Avustusrikkomus
Avustusrikkomus otettiin myös uutena rikoksena rikoslakiin vuonna 1990. Syynä harvinaiselle nimikkeelle ”rikkomus” on, että teko haluttiin ottaa veropetoksen kaltaiseksi kriminalisoinniksi, mutta nimike ”lievä avustuksen väärinkäyttö” ei soveltunut, koska teko kattaa myös lievät avustuksen väärinkäytöt. Tämän vuoksi pykälän nimeksi tuli avustusrikkomus.
Avustusrikoksesta tai avustuksen väärinkäytöstä tekee vähäisen eli rikkomuksen se, että tavoitellun hyödyn määrä on vähäinen, tai rikos on muista syistä vähäinen. Yksi tällainen lieventävä seikka voisi olla, että avustus käytetään sinänsä vastoin sen aiottua käyttötarkoitusta, mutta ”hyviin” eli avustusjärjestelmän tavoitteiden mukaisiin tarkoituksiin. Avustusrikkomus on jäänyt käytännössä olemattomaksi rikokseksi, koska asiassa voidaan jättää tekemättä rikosilmoitus, syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos takaisinperintä katsotaan riittäväksi rangaistukseksi. Tämän lisäksi asia on käsiteltävissä sakkomenettelyssä. Näistä syistä ketään ei tuomioistuimissa ole tuomittu tästä teosta vuoden 2008 jälkeen.
Avustusrikkomuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos avustuspetos tai avustuksen väärinkäyttö, huomioon ottaen tavoitellun hyödyn määrä tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava avustusrikkomuksesta sakkoon.
Avustusrikkomuksesta voidaan jättää ilmoitus tekemättä, syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos avustuksen takaisinperinnän harkitaan riittävän.
_________________________________________________________________________
Lue kirjoituksemme muista rikoslain luvuista:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
