Viikon blogikirjoitus käsittelee verotukseen ja kirjanpitoon liittyvää korkeimman oikeuden tapausta. Kyseessä on korkeimman oikeuden verotusta koskeva ennakkoratkaisu, mikä tarkoittaa, että tapauksessa käsitellään talousrikosta. Muut veroasiat käsitellään korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tapauksessa korkein oikeus katsoi, että ilmoittamatta jätettyjä työeläkevakuutusmaksuja ei voitu vähentää yrityksen verotettavasta tuloksesta, vaan yritys joutui maksamaan työeläkemaksut, mutta ei saanut vähentää niitä verotuksessa. Tämä vaikutti rangaistukseen, koska maksujen määrä vaikutti suuresti siihen, paljonko veropetoksella oli saatu rikoshyötyä.
Tässä blogikirjoituksessa avaan tämän tuomion taustat sekä sen taustalla vaikuttavan rikosoikeudellisen sääntelyn. Olen kirjoittanut aikaisemmin tänä vuonna verorikosoikeudellisen blogikirjoituksen, joka löytyy seuraavan linkin takaa:
Tapauksen taustat
Tapauksessa A oli toiminut rakennusalan yrittäjän vuosina 2008–2012. Liiketoimintaa harjoitettiin X Oy:n kautta. A toimi yhtiön hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana eli käytti päätösvaltaa yrityksessä. Yhtiö oli vähentänyt perusteettomasti alihankintalaskuja verotuksessa ja maksanut näiden avulla palkkaa ”pimeästi” eli pidättämättä ennakkoa ja maksamatta palkasta työeläkemaksuja, vakuutusmaksuja ja työnantajan sivukuluja.
Kun X Oy:n menettely paljastui, asiassa toimitettiin esitutkinta, jossa perusteettomat laskut huomattiin ja asiassa nostettiin syyte. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi A:n 18.2.2018 rangaistukseen törkeästä veropetoksesta ja törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta. Työeläkevakuutusmaksuja oli jätetty tilittämättä ainakin 87 000 euroa ja veroja oli jätetty maksamatta 71 618 euroa. A tuomittiin korvaamaan nämä vahingonkorvauksena työeläkevakuutusmaksuyhtiöille ja verohallinnolle.
A valitti päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että maksamatta jääneet työeläkemaksut olisi saatu vähentää verotuksessa, jos X Oy olisi hoitanut velvoitteensa asianmukaisesti. Koska niistä osa tuomittiin maksettavaksi työeläkeyhtiöille vahingonkorvauksena, hovioikeus katsoi, että ne olisi saanut vähentää verotuksessa ja siksi ne tulisi vähentää verohallinnolle maksettavasta vahingonkorvauksesta. Verohallinnolle ja syyttäjälle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30:3 §:n 2-kohdan perusteella eli ennakkopäätösperusteella. Syyttäjä vaati käräjäoikeuden tuomion mukaista rangaistusta ja verohallinto yhteensä 277 260,21 euron vahingonkorvausta.
Työeläkevakuutusmaksupetos ja veropetos
Sekä työeläkevakuutusmaksupetos että veropetos ovat rikoksia julkista taloutta vastaan, molempia koskevat säännökset ovat siis rikoslain 29-luvussa. Käsittelemme näitä tarkemmin vuoden lopussa rikoslakiprojektissamme:
Veropetos (29:1 §) muuttuu törkeäksi veropetokseksi (29:2 §) tyypillisesti vältettyjen verojen määrän perusteella. Käytännössä törkeän veropetoksen raja on noin 20 000 euron paikkeilla. Työeläkevakuutusmaksupetos (29:4 a §) muuttuu törkeäksi työeläkevakuutusmaksupetokseksi (29:4b §) myös suunnilleen saman euromäärän kohdalla. Työeläkevakuutusmaksupetokseen syyllistytään, jos työnantaja ei ota työntekijöille lakisääteistä työeläkevakuutusta, jättää maksuja tilittämättä tai antaa väärää tietoa aiheuttaakseen maksun määräämisen liian pienenä. Tässä tapauksessa työnantaja ei ollut ilmoittanut kaikkia palkkoja ja oli siten aiheuttanut maksun määräämisen liian pienenä.
Korkein oikeus tarkasteli ratkaisussaan hallituksen esityksen perusteluja sille, mikä on veropetossääntelyn tarkoitus:
”Säännöksellä pyritään sitä koskevan hallituksen esityksen mukaan ennen kaikkea suojaamaan verotulojen lainmukaista kertymistä valtiolle ja muille veronsaajina oleville julkisyhteisöille sekä verovelvollisten tasavertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, jonka toteutuminen edellyttää, että kaikki verovelvolliset suorittavat veronsa lainsäädännön määräämällä tavalla”
Veropetoksen osalta korkein oikeus on aikaisemmin todennut (KKO 2017:75), että mitatessa veropetoksessa vältetyn veron määrää, tämän määrän tulisi vastata mahdollisimman hyvin veromäärää, joka on tosiasiallisesti vältetty. Ratkaisussa KKO 2019:105 korkein oikeus kuitenkin totesi, että verovelvollinen ei voi rikostapauksessa valita itselleen edullisempaa verotusmenettelyä, jos laiminlyöntien vuoksi edullisemmasta verosta ei saada varmuutta. Tässä tapauksessa kyse oli marginaaliverotusmenettelystä.
Myös ratkaisussa KKO 2011:58 todettiin, että laittoman varojenjaon tapauksessa verovelvollisen eduksi ei voida katsoa, että varoihin olisi voitu soveltaa alempaa verokantaa, jos ne olisi jaettu laillisesti. Korkeimman oikeuden linja näyttäisikin olevan, että verorikoksissa verovelvollinen ei voi vedota siihen, että hän olisi oikein asiat hoitaessaan saanut pääsääntöä edullisemman verokohtelun. Korkein oikeus ilmaisi asian seuraavasti tuomiossaan KKO 2011:58: ”Tapauksessa ei siten ollut perusteita arvioida rikoksella aiheutetun vahingon määrää sellaisen tapahtumainkulun nojalla, joka ei ole asiassa toteutunut.”
Korkeimman oikeuden tuomio
KKO sovelsi ratkaisussaan edellä mainittujen kirjanpito- ja verosääntöjen lisäksi analogista tulkintaa velallisen rikoksissa. Näitäkin koskevissa ennakkoratkaisuissa (KKO 2005:68 ja 2005:119) korkein oikeus on säännönmukaisesti todennut, että rikoksesta epäilyn menettelyä ei jälkikäteen voida tarkastella samalla tavoin, kuin jos hän olisi toiminut laillisesti. Näillä perusteilla KKO katsoi, että maksamatta jätettyjä työeläkevakuutusmaksuja ei voitu vähentää tuloksesta, koska niitä ei oltu tosiasiassa maksettu.
Vahingonkorvauksen eli verohallinnolle maksettavan veron osalta KKO totesi seuraavasti:
”Kun vahinko on aiheutettu rikollisella teolla, vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on yleensä tilanne, josta on poistettu rikollinen teko ja sen vaikutukset.”
Tässä tapauksessa rikos on veropetos, jossa yhtiö ilmoittaa tuloja tai menoja väärin verottajalle. KKO arvioi, mikä olisi ollut lopputulos, jos yhtiö olisi ilmoittanut tulot ja menot oikein. Tapauksessa KKO katsoi vaihtoehtoiseksi tapahtumankuluksi tilanteen, jossa X Oy olisi ilmoittanut palkkojen määrän. Koska työeläkevakuutusmaksuja ei oltu määrätty yhtiölle, ei se olisi voinut ilmoittaa niitä verottajalle. Tämän vuoksi korkeimman oikeuden mukaan niitä ei voitu vähentää verotettavasta tuloksesta. Siksi vahingonkorvauksesta ei vähennetty työeläkevakuutusmaksujen vaikutusta.
Yhteenveto
Verorikollisuutta koskevassa oikeuskäytännössä näyttää muodostuneen selkeä linja siitä, että rikokseen syyllistynyt ei voi vedota siihen, että hän olisi ollut oikeutettu edullisempaan verokohteluun, jos hän olisi toiminut lainmukaisesti. Vältettyjen verojen määrä lasketaan pääsäännön mukaan, mikä vaikuttaa sekä vahingonkorvauksen että rikostuomion suuruuteen. Jos henkilö syyllistyy veropetoksen lisäksi muuhun rikokseen julkista taloutta vastaan, esimerkiksi työeläkevakuutusmaksupetokseen, ei tällä vältettyjä julkisia maksuja saa vähentää verotuksessa.
Tällöin henkilöä rangaistaan tavallaan kahdesti, tai tarkemmin sanottuna nykyisellä yhteisöverokannalla oikeastaan 1,2-kertaisesti, koska hänet rangaistaan vältetyistä julkisista maksuista, mutta näitä ei myöskään vähennetä veron määrästä arvioitaessa hänelle tuomittavaa rangaistusta veropetoksesta. Hän joutuu myös korvaamaan nämä julkiset maksut vahingonkorvauksena, mutta ei saa vähennettyä niitä verosta, jonka joutuu korvaamaan vahingonkorvauksena verohallinnolle.
Lue lisää vero- ja kirjanpito-oikeudellisia kirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
