Talousrikoksen tekeminen voi joissain tapauksissa olla kylmää liiketaloudellista harkintaa, jossa arvioidaan, kannattaako rikos rahallisesti vai ei. Viikon blogikirjoituksessa tarkastelen tätä teemaa käsittelevän tuoreen akateemisen artikkelin tutkimustuloksia. Artikkeli on yhteisartikkeli, jossa olin toisena kirjoittajana. Artikkeli on julkaistu Defensor Legis-lehden numerossa 4/2023. Artikkelin nimi on ”Taloustieteellinen näkökulma rikoshyödyn menettämisen kohdistumiseen.” Artikkelin ja muut julkaisuni löydät seuraavan linkin takaa:
Tässä blogikirjoituksessa avaan artikkelin keskeisen sisällön. Artikkelin koko tekstin löytää Edilex-palvelusta tai Defensor Legiksen paperinumeroista.
Menettämisseuraamuksesta
Menettämisseuraamuksen perusidea on, että rikos ei saa kannattaa. Tämän vuoksi rikoksentekijältä otetaan pois rikoksella saatu omaisuus. Jos omaisuutta ei palauteta haltijalleen joko samassa muodossa tai vahingonkorvauksena, tuomitaan se menetettäväksi valtiolle. Tätä koskeva pykälä on rikoslain 10:2 §, joka kuuluu kokonaisuudessaan
”Valtiolle on tuomittava menetetyksi rikoksen tuottama taloudellinen hyöty, jolla tarkoitetaan:
1) rikoksella välittömästi saatua omaisuutta;
2) 1 kohdassa tarkoitetun omaisuuden sijaan tullutta omaisuutta;
3) 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun omaisuuden tuottoa;
4) 1–3 kohdassa tarkoitetun omaisuuden ja tuoton arvoa;
5) rikoksella saadun säästön arvoa.
Jos hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.
Menettämisseuraamukseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.
Menettämisseuraamukseen voidaan tuomita myös se, jolle menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttämiseksi on siirtynyt 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettua hyötyä taikka muuta omaisuutta, jos tämä on tiennyt omaisuuden siirtymisen tarkoituksena olleen menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttäminen tai jos tällä on ollut perusteltu syy sitä epäillä taikka jos tämä on saanut omaisuuden lahjana tai muuten vastikkeetta. Tällöin menetetyksi voidaan tuomita siirtynyt omaisuus siltä osin kuin se on tai vastaa rikoksella saatua hyötyä taikka tällaisen omaisuuden arvo.
Jos samaa hyötyä koskevaan menettämisseuraamukseen tuomitaan 3 ja 4 momentissa tarkoitetut, nämä vastaavat siitä yhteisvastuullisesti.
Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava.
Sen estämättä, mitä 6 momentissa säädetään, tuomioistuimen on korvaus- tai edunpalautusvaatimuksen esittäjän pyynnöstä ratkaistava menettämisvaatimus ja siirrettävä korvaus- tai edunpalautusvaatimus käsiteltäväksi riita-asioiden oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä, jos vieraassa valtiossa on omaisuutta jäädytettynä tai siihen rinnastettavan toimenpiteen kohteena Suomessa tuomittavan menettämisvaatimuksen turvaamiseksi. Tuomioistuimen on tällöin myös korvaus- tai edunpalautusvaatimuksen esittäjän pyynnöstä ratkaistava välituomiolla kysymys korvaus- tai edunpalautusvelvollisuudesta.
Jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1805 30 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen päätösten antamisesta säädetään lisäksi jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroista tunnustamista Euroopan unionissa koskevan asetuksen soveltamisesta annetussa laissa.”
Menettämisseuraamuksessa on tärkeä tunnistaa, että kyseessä ei ole rangaistus, vaan ainoastaan rikosta edeltäneen asiantilan palauttaminen. Tämä edellyttää vertailua rikosta seuranneen tilanteen vertailussa siihen tilanteeseen, joka olisi vallinnut ilman rikosta. Monissa rikostyypeissä tämä on yksinkertaista. Esimerkiksi nettipetoksessa on helppo todeta, että ilman petosta uhri ei olisi menettänyt 200 euroa huijarille. Monissa rikostyypeissä taas on hyvin vaikea määrittää, mikä tilanne olisi ollut ilman rikosta. Jos yritys on rikkonut ympäristölainsäädäntöä vuosia ja saanut siten kilpailuetua, on lähes mahdoton arvioida, mikä liiketoiminnan tulos olisi ollut ilman rikosta.
Rikoslain lähtökohta on, että taloudellinen hyöty tuomitaan menetettäväksi rikoksesta hyötyneeltä tekijältä, rikokseen osalliselta tai siltä, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Tämä tarkoittaa, että riippumatta siitä kuka rikoksen tekee, rikoksesta hyötynyt taho kärsii hyödyn menettämisestä. Tämä oikeusohje vahvistettiin WinCapita-tapauksissa, kuten ratkaisussa KKO 2014:73, joissa rikoksia tekemättömän henkilön hyöty pyramidihuijauksista tuomittiin menetettäväksi valtiolle.
Rikoksesta hyötyvän tahon määrittely on myös joissain tapauksissa haastavaa. Käsittelemme tätä artikkelissamme. Rikoshyödyn on oikeuskäytännössä katsottu syntyneen ensin sille taholle, jonka varallisuusasema paranee rikoksen seurauksena. Varallisuusaseman parantuminen voi olla omaisuuden lisäystä tai epäoikeutettua säästöä. Tätä kutsutaan oikeuskirjallisuudessa rikoshyödyn lähtöpisteeksi. Jotta hyödyn menettäminen voidaan kohdistaa muuhun varallisuuspiiriin kuin alkuperäiseen, yleensä osakeyhtiöön, joudutaan tarkastelemaan, onko rikoshyöty siirtynyt toiseen varallisuuspiiriin ja miten.
Mikä tahansa siirtymä varallisuuspiiristä toiseen ei johda rikoshyödyn menettämisen siirtymiseen. Jos yrityksen piirissä tehdään talousrikos, jolla saaduilla varoilla maksetaan työntekijöille palkkaa, eivät työntekijät menetä jo saaneita palkkojaan. Korkein oikeus on soveltanut tätä myös yrittäjän saamaan palkkaan ja voitonjakoon, vaikka yrittäjä tekisikin päätöksen tehdä talousrikos yrityksen toiminnassa. Näissä tapauksissa hyödyn voidaan katsoa siirtyneen yrittäjälle vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, jotka ovat vielä oikeuskäytännön perusteella epäselviä.
Ongelmana tässä on, että liikevaihtoa ja siten myöskään tulosta ei voida yksiselitteisesti jakaa lailliseen ja laittomaan osaan, vaan nämä ovat sekoittuneet toisiinsa. Pelkkä kaavamainen jako laillisen ja laittoman toiminnan tuloon ei ota huomioon liiketaloudellisia näkökulmia, kuten parantunutta kilpailuetua tai kiinteiden kustannusten kattamista. Toinen ongelma on, että usein rikoshyötyä jätetään yhtiöön ja sillä tehdään investointeja tulevaan toimintaan, kuten hankitaan koneita ja laitteita tai muuta hyödyllistä omaisuutta.
Joissain poikkeustapauksissa on mahdollista samastaa osakeyhtiön ja yrittäjän varallisuuspiirit, jolloin rikoshyöty voidaan tuomita menetettäväksi kummasta tahansa, ja molemmat vastaavat toistensa velvoitteista. Samastaminen on poikkeus osakeyhtiölain pääsääntöön osakeyhtiön erillisyydestä, ja sitä voidaankin käyttää vain erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa, jotka kuvattiin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa KKO 2015:17. Tapauksessa korkein oikeus samasti kahden yhtiön varallisuuspiirit, koska katsoi järjestelyn keinotekoiseksi ja velkojien etua vahingoittavaksi. Artikkelissa toteammekin, että samastamisen kriteerit ovat niin korkealla, että menettämisseuraamusta voidaan soveltaa huomattavasti aiemmin hyödyn siirtymisen perusteella.
Liiketaloustieteellinen näkökulma menettämisseuraamukseen
Liiketaloustiedettä voidaan hyödyntää menettämisseuraamuksen tarkasteluun tietyillä reunaehdoilla. Ensimmäinen näistä on olettama, että rikoksentekijä on rationaalinen tai ainakin suhteellisen rationaalinen toimija. Tämä tarkoittaa, että rikos tehdään harkiten vakaasti siitä saatavaa hyötyä, rangaistuksesta aiheutuvaa haittaa ja kiinnijäämisriskiä. Käyttäytymistieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että suurin osa rikollisista ei toimi näin, vaan tekevät rikoksia muista syistä, kuten heikon impulssikontrollin vuoksi.
Malli soveltuukin lähinnä pitkäkestoisiin rikoksiin, kuten talousrikoksiin, joissa rikos tehdään suunnitelmallisesti rahallista hyötyä tavoitellen. Mallista puhuttaessa on syytä huomioida, että siinä ei arvioida ainoastaan rahallista hyötyä tai haittaa, vaan kaikkea tekijän kokemaa hyötyä ja haittaa, kuten vankeusrangaistuksesta aiheutuvaa kärsimystä tekijälle. Tämä on toki altis kritiikille sen vuoksi, että näiden muuttaminen rahaan verrattavaan arvoon on hyvin tulkinnanvaraista ja vaihtelee voimakkaasti yksilöiden mukaan, koska kärsimys ja sen arvon mittaaminen rahassa on yksilöllistä.
Oikeustaloustieteessä käytetty rikostorjunnan malli on alun perin Beckerin vuonna 1968 julkaisema malli, jonka mukaan potentiaalinen rikoksentekijä ei tee rikosta, jos sen hyödyn odotusarvo on negatiivinen. Beckerin mallissa rikoksen odotusarvo lasketaan seuraavasti:
EU[S] = B – p*C, missä:
EU = expected utility of the crime, rikoksen tuottaman hyödyn odotusarvo
S = tietty rikos
B = onnistuneen rikoksen tuottaman hyödyn odotusarvo
p = kiinnijäämisriski
C = kiinnijäämisestä aiheutuva haitta
Rationaalinen rikoksentekijä tekee mallin mukaan rikoksen, jos hän voi odottaa siitä suurempaa hyötyä kuin haittaa. Mallissa keskeisessä roolissa on rikoksen kiinnijäämisriski. Tekijä ei voi tietää tätä varmuudella etukäteen, vaan hän joutuu arvioimaan sen. Arviointiin taas liittyy aina epävarmuutta, ja käyttäytymistieteellisissä tutkimuksissa onkin todettu, että kokemattomat rikoksentekijät yliarvioivat kiinnijäämisriskiä.
Menettämisseuraamus on tässä mallissa keskeinen keino ehkäistä rikoksia. Tehokas menettämisseuraamus johtaa siihen, että rikoksentekijän jäädessä kiinni hän ei koskaan jää rikoksesta rahallisesti voitolle. Tämän vuoksi rikoksentekijä joutuu punnitsemaan entistä enemmän kiinnijäämisriskiä arvioidessaan, kannattaako rikosta tehdä. Ihmisten yliarvioidessa kiinnijäämisriskiä tämä on tehokas keino ehkäistä rikoksia.
Menettämisseuraamuksen määrän arvioinnissa haastavaa on arvioida, mikä on rikoksella saatua hyötyä. Olen kirjoittanut aiemmin toisen artikkelin aiheesta ympäristörikoskontekstissa. Kyseistä artikkelia käsittelevän blogikirjoituksen löydät tästä. Kyseisessä artikkelissa korostin, miten yksi keskeinen talousrikoksen hyöty on, että sillä saadaan kilpailuetua rehellisesti toimiviin yrityksiin verrattuna. Käsittelen teemaa myös tässä artikkelissa, vaikkakin lyhyemmin.
Tältä osin on vielä huomioitava, että kun menettämisseuraamus kohdistetaan muuhun tahoon kuin rikoksentekopäätöksen tekijään, ei yllä kuvattuja menettämisseuraamuksen hyötyjä saada, koska hän ei kärsi haittaa menettämisseuraamuksesta. Tämä seuraa sinänsä periaatetta siitä, että menettämisseuraamus ei ole rangaistus vaan rikosta edeltäneen asiantilan palauttaminen, mutta tällöin ei saavuteta samanlaista ennaltaehkäisyä.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Artikkelimme keskeinen tutkimustulos oli yhdistää liiketaloudellisia näkökulmia oikeustieteellisiin näkökulmiin menettämisseuraamuksen osalta. Keskeinen havaintomme oli, että useimmissa rikostyypeissä nykyistä menettämisseuraamusjärjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja sillä voidaan saavuttaa kaksi päätavoitetta: rikosten määrän vähentäminen ja se periaatteellinen valinta, että rikos ei saa kannattaa. Ongelmallista kuitenkin on, että sellaisissa rikostyypeissä, joissa menettämisseuraamus voisi vaikuttaa eniten, sen tehokkuus on kaikkein heikointa.
Tällä tarkoitamme vakaasti harkiten tehtyjä rikoksia, joilla tavoitellaan rahallista etua, eli talousrikoksia. Näissä ongelmaksi muodostuu useita seikkoja; hyödyn määrittämisen lisäksi on vaikea arvioida, milloin yrittäjä on saanut rikoshyödyn itselleen palkkana, osinkoina tai muuten. Näiltä osin toteamme, että lainsäädännössä olisi yhä kehitettävää, jotta menettämisseuraamusjärjestelmä saavuttaisi tavoitteensa.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
