Tässä blogikirjoituksessa käsittelen mielenkiintoista oikeudellista ongelmaa eli rikosten yhtymistä. Korkein oikeus otti tuoreessa ratkaisussaan kantaa siihen, mistä rikoksista tuomitaan rangaistus erikseen ja missä rikoksissa yksi rikosnimike pitää sisällään myös toisen niin, että siitä ei tuomita erikseen. Tätä kutsutaan konkurrenssiksi eli rikosten yhtymiseksi. Rikosten yhtyminen on merkityksellisestä erityisesti teosta tuomittavan rangaistuksen kannalta. Tässä blogikirjoituksessa käsittelen siihen liittyviä yleisiä oppeja ja korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2021:7.
Konkurrenssi
Konkurrenssilla tarkoitetaan rikosten yhtymistä. Tähän liittyvät pulmat voidaan jakaa kahteen ryhmään:
1) Milloin kysymys on yhdestä teosta ja milloin useammasta? Jos esimerkiksi mökkimurrossa palataan samalle asunnolle seuraavana päivänä hakemaan lisää saalista, onko kyseessä yksi vai kaksi varkautta? Entä jos välissä onkin kuukausi?
2) Milloin sama teko on useampi rikos ja milloin yksi? Jos henkilöä lyödään veitsellä ja hän menehtyy, on kyseessä tappo. Toisaalta veitsellä lyöminen täyttää myös törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Tässä tapauksessa tappo kattaa törkeän pahoinpitelyn, jolloin pahoinpitelystä ei rangaista erikseen. Jos taas veitsellä uhkaillaan pitkän aikaa ennen lyömistä, voi tuomio tulla lisäksi laittomasta uhkauksesta, jolloin rikokset eivät yhdy.
Kyseessä on rikoslain yleisiin oppeihin kuuluva oppi, mutta sitä koskevaa pykälää ei erikseen ole rikoslaissa, vaan asia on jäänyt pitkälti oikeuskäytännön varaan. Useissa pykälissä on kuitenkin toissijaisuuslauseke, joka on muotoa
”on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta”.
Tällainen on esimerkiksi rikoslain 25:7 §:n mukaisen laittoman uhkauksen tunnusmerkistössä. Koko tunnusmerkistö kuuluu:
”Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Tällainen ankarampi rangaistus löytyy rikoslain 15:9 §:stä, joka sisältää oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisen kriminalisoinnin:
”Joka oikeudettomasti
1) väkivallalla tai uhkauksella estää tai yrittää estää toista antamasta lausuntoa todistajana, asiantuntijana, muuna kuultavana tai asianosaisena oikeudenkäynnissä, esitutkinnassa, poliisitutkinnassa tai niihin rinnastettavassa muussa viranomaismenettelyssä tai vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa lausunnon sisältöön tai
2) tekee tai uhkaa tehdä väkivaltaa toiselle tai häneen 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevalle henkilölle sen vuoksi, mitä tämä on lausunut edellä tarkoitetussa kuulustelussa,
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.”
Jos rikoksella uhkaamalla pyritään estämään toista antamasta todistajanlausuntoa oikeudessa, syyllistytään siinä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen, jolloin laiton uhkaus syrjäytyy. Jos taas teossa käytetään väkivaltaa, joka nousee törkeän pahoinpitelyn puolelle, tuomitaan ainoastaan siitä, koska myös oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen sisältää toissijaisuuslausekkeen.
Tätä toissijaisuuslauseketta ei kuitenkaan ole useissa pykälissä. Korkein oikeus onkin usein ottanut kantaa siihen, mitkä teot yhtyvät ja mitkä eivät. Korkein oikeus on ratkaisuissaan ottanut kannan, jonka mukaan rikosten yhtymisessä arvioidaan rikosten suojeluintressien yhtymistä. Esimerkiksi Wincapitaa koskevassa tapauksessa KKO 2014:7 korkein oikeus katsoi, että petoksen kriminalisoinnilla suojataan ihmisten välistä luottamusta, kun taas rahankeräysrikoksen kriminalisoinnilla suojataan viime kädessä yhteiskuntarauhaa. Tämän vuoksi syytetyt voitiin tuomita molemmista, vaikka rahankeräysrikos sisälsi ”jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta” -lausekkeen.
Tapauksen KKO 2021:7 taustat
Syytetty A oli häirinnyt B:tä useilla eri tavoin. Hänet oli määrätty lähestymiskieltoon B:tä kohtaan. Tästä huolimatta A oli lähettänyt B:lle vuoden aikana 172 tekstiviestiä, joissa monessa hän uhkaili B:tä. Asia eteni oikeuteen ja A:lle vaadittiin rangaistusta lähestymiskiellon rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta, vainoamisesta ja viestintärauhan rikkomisesta. Tekojen tunnusmerkistöt ovat seuraavat:
RL 16:9 a § Lähestymiskiellon rikkominen
Jos lähestymiskieltoon tai väliaikaiseen lähestymiskieltoon määrätty rikkoo lähestymiskieltoa koskevassa ratkaisussa yksilöityä kieltoa, hänet on tuomittava lähestymiskiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
RL 24:1 a § Viestintärauhan rikkominen
Joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää viestejä tai soittaa toiselle siten, että teko on omiaan aiheuttamaan tälle huomattavaa häiriötä tai haittaa, on tuomittava viestintärauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
RL 25:7 § Laiton uhkaus
Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
RL 25:7 a § Vainoaminen
Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi, että kaikilla teoilla suojataan eri oikeushyviä ja tuomitsi A:n rangaistukseen näistä kaikista. Tuomio ei saanut lainvoimaa, koska A valitti siitä Turun hovioikeuteen.
Hovioikeus puolestaan katsoi, että viestintärauhan rikkominen sisältyi kolmeen muuhun rikokseen eli vainoamiseen, laittomaan uhkaukseen ja lähestymiskiellon rikkomiseen. Hovioikeuden arvion mukaan viestintärauhan rikkomisessa kielletty häirintä sisältyy vainoamiseen, uhkailuun ja lähestymiskiellon rikkomiseen siten, että nämä kolme muuta tunnusmerkistöä kattavat myös häiritsemisen. Tällä perusteella hovioikeus katsoi, että rikokset yhtyvät ja A voitiin tuomita vain lähestymiskiellon rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta ja vainoamisesta.
B valitti tuomiota korkeimpaan oikeuteen.
Miksi asia otettiin korkeimman oikeuden käsittelyyn
Korkein oikeus myönsi B:lle valitusluvan ja otti asian käsittelyyn niin sanotulla ennakkopäätösperusteella. Korkein oikeus voi ottaa asian käsittelyyn kolmella perusteella:
1) Ennakkopäätösperuste eli oikeuskäytännön yhtenäistäminen ja lain tulkinnan selkeyttäminen edellyttää korkeimman oikeuden tuomiota.
2) Purkuperuste. Asian käsittelyssä alemmissa tuomioistuimissa on tapahtunut sellainen virhe, että ratkaisu olisi purettava tai poistettava. Käytännössä tämä tarkoittaa hyvin merkittävää menettelyvirhettä, vähäisten tulkintaerojen tai kyseenalaisen laintulkinnan vuoksi asiaa ei oteta käsittelyyn.
3) Muu painava syy. Tämän soveltaminen on erittäin harvinaista. Käytännössä tämä koskee vain kohtuuttomia ratkaisuja, joilla on erittäin suuri merkitys asianosaiselle. Tätä edellytystä on tulkittu hyvin tiukasti ja perustetta sovelletaan erittäin harvoin.
Tässä tapauksessa asia otettiin käsittelyyn sen vuoksi, että konkurrenssi on monien rikoslajien osalta epäselvä ja ennakkopäätökset auttavat selkeästi alempien oikeusasteiden työtä.
Korkeimman oikeuden johtopäätökset
Korkein oikeus perusti tuomionsa vahvasti hallituksen esityksiin, joilla kyseiset pykälät oli lisätty rikoslakiin. Vainoamisen osalta on todettu, että pääsääntöisesti rangaistukseen tuomitaan vain vainoamisesta, jos se toteutetaan häiriösoitoin ja -viestein. Sen sijaan lähestymiskiellon rikkominen on hallituksen esityksessä HE 19/2013 todettu sellaiseksi rikokseksi, josta tuomitaan rangaistukseen erikseen.
Korkeimman oikeuden mukaan B:n syyllistymistä myös viestintärauhan rikkomiseen puolsi se, että B:n teot olivat nimenomaan tekstiviestien lähettämistä. Tapaus ratkaistiin kuitenkin suojeluintressiajattelulla. Viestintärauhalla suojellaan yksityiselämää häirinnältä. Laittoman uhkauksen kriminalisointi taas suojaa turvallisuudentunnetta. Tämän vuoksi teot eivät näiltä osin yhtyneet. Vainoamiskriminalisoinnilla taas suojataan yksityiselämää ja turvallisuuden tunnetta eli teot yhtyivät. Näistä syistä korkein oikeus katsoi viestintärauhan rikkomisen sisältyvän vainoamiseen, joten viestintärauhan rikkomisesta ei tuomittu erillistä rangaistusta.
Lähestymiskiellon osalta korkein oikeus totesi, että lähestymiskiellolla suojataan sekä henkistä että fyysistä turvallisuutta. Tällöin sen suoja on laajempi kuin viestintärauhan rikkomisessa. Viestintärauhalla ei korkeimman oikeuden mukaan suojata mitään sellaista, mitä lähestymiskielto ei kattaisi. Tämän vuoksi myös lähestymiskiellon rikkomisesta tuomitseminen esti tuomion viestintärauhan rikkomisesta. Korkein oikeus hylkäsi valituksen ja hovioikeuden tuomio jäi voimaan.
Yhteenveto
Rikosten yhtyminen on haastava kysymys, jota joudutaan pohtimaan yllättävän usein rikosoikeudessa. Jokainen korkeimman oikeuden ratkaisu on merkityksellinen ja selventää oikeustilaa. Tässä tapauksessa korkein oikeus vahvisti suojeluintresseihin perustuvaa ajattelua siitä. Jatkossakin rikosten yhtyminen ratkotaan sillä perusteella, suojataanko kriminalisoinneilla samoja asioita. Jos suojeluintressit eivät ole yhteneviä, tuomitaan useasta rikoksesta. Viestintärauhan ja vainoamisen osalta tuomitaan kuitenkin jatkossa vain yhdestä rikoksesta eli rangaistus mitataan yhden rikoksen mukaan.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
