Rikoslain 25 luku vapauteen kohdistuvista rikoksista

Vapauteen kohdistuvia rikoksia koskeva luku on säädetty alunperin vuonna 1995. Lukuun sisältyy vapauteen kohdistuvia rikoksia. Tällaisiksi katsotaan sekä toisen fyysiseen vapauteen kohdistuvat rikokset (kuten vapaudenriisto ja ihmiskauppa) että rikokset, jotka kohdistuvat toisen valinnanvapauteen (kuten pakottaminen ja laiton uhkaus).


Luvun rikokset ovat yleisen syytteen alaisia lukuun ottamatta tuottamuksellista vapaudenriistoa, laitonta uhkausta ja pakottamista, paitsi jos laittomassa uhkauksessa tai pakottamisessa on käytetty hengenvaarallista välinettä (kuten ampuma- tai teräase) tai erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp) todetaan, että tämä johtuu tekojen pitämisestä suhteellisen vähäisinä rikoksina. Lisäksi syyttäjä ei saa nostaa syytettä lapsen omavaltaisessa huostaanotossa, jos se olisi vastoin lapsen etua.


_________________________________________________________________________

Riistämällä autiolla saarella olevalta ihmiseltä veneen voi syyllistyä vapaudenriistoon.


1 § Vapaudenriisto


Vapaudenriisto oli säädetty rangaistavaksi jo tsaarinaikaisessa rikoslaissa eli vuodesta 1889 ja sen sisältö oli hyvin samantapainen kuin nykyään. Ennen vuoden 1995 uudistusta kyseinen pykälä kulki nimellä “laiton vangitseminen”, ja sen sanamuoto oli säilytetty yli sata vuotta samanlaisena. Uudistuksessa muutettiin pykälän nimi vapaudenriistoksi, koska katsottiin, että vangitsemiskäsite oli yhteiskunnan kehityksen myötä käynyt liian suppeaksi.


Vapaudenriistosta tuomitaan se, joka riistää toiselta liikkumisvapauden oikeudettomasti tai eristää tämän ympäristöstä. Tekotavoista on mainittu esimerkkinä sisään sulkeminen, sitominen ja kuljettaminen, mutta pykälän mukaan myös muut teot voivat tulla kyseeseen.


Vapaudenriiston oikeudettomuus tulee pohdittavaksi silloin, jos arvioinnin kohteena on muiden kuin viranomaisten pakkotoimet. Lainmukaiset viranomaisten suorittamat liikkumisvapautta rajoittavat pakkotoimet eivät luonnollisesti ole oikeudettomia. Sen sijaan esimerkiksi lapsen kasvatuksen yhteydessä tämä seikka voi olla tulkinnanvarainen: lapsen kasvattajilla on tietyt oikeudet lapsen liikkumisvapauden rajoittamiseen. Esimerkiksi oikeus estää lasta liikkumasta ulkona öisin on tällainen. Myöskään kohtuullisissa rajoissa pidetty kotiaresti ei ole rangaistavaa vapaudenriistoa. Hallituksen esityksen mukaan se aika, mikä katsotaan kohtuulliseksi liikkumisvapauden rajoittamiseksi, on lyhentynyt kulttuurin kehityksen myötä.


Liikkumisvapauden riistämisen ydinvaatimuksena on se, että riisto olisi riittävän perinpohjainen. Esimerkiksi se, että henkilö pelkästään pakotetaan käyttämään eri kulkureittiä kuin mitä tämä haluaisi, ei tarkoita liikkumisvapauden riistämistä. Sen sijaan esimerkiksi huoneistoon sisään sulkemisella riisto täyttyy, vaikka henkilö sinänsä pystyy liikkumaan kyseisessä tilassa.


Liikkumisvapauden riistäminen voi tapahtua esimerkiksi kulkuvälineen poistamisella: jos kaukaisella autiolla saarella olevalta viedään saaren ainoa vene pois, kyse on vapaudenriistosta. Asiassa on siis merkitystä sillä, kuinka helposti tapahtumapaikalta pääsee pois. Esimerkiksi henkilöauton tai matkalippujen riistäminen voisi täyttää tunnusmerkistön harvemmin, koska etäisyydet eivät yleensä ole niin suuret. Esimerkiksi puhelinyhteyden katkaiseminen täyttäisi tunnusmerkistön lähinnä silloin, jos henkilö on täysin riippuvainen siitä yhteydestä esimerkiksi vaikean liikuntavammansa vuoksi.


Ympäristöstä eristäminen tarkoittaa sitä, että vapaudenriiston kohde johdetaan pakolla tai kavaluudella johonkin paikkaan siten, että tämä liikkuu itse. Myös erämaavaellus on annettu hallituksen esityksessä esimerkiksi: jos eräopas jättää vaeltajat oman onnensa nojaan erämaahan, kyse voi olla ympäristöstä eristäminen ja siten oikeudeton vapaudenriisto. Ympäristöllä viitataan tässä pykälässä henkilön tavanomaiseen elinympäristöön ja siihen kuuluviin ihmissuhteisiin.


Vapaudenriistosta on annettu vuosittain 11-27 tuomiota vuosina 2015-2019. Törkeään raiskaukseen liittyy usein vapaudenriistoa, sitä esiintyy noin neljänneksessä törkeästä raiskauksesta annettavista tuomioista.


Vapaudenriiston tunnusmerkistö on seuraava:


Joka sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin tai muulla tavoin oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden tai eristää toisen tämän ympäristöstä, on tuomittava vapaudenriistosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


_________________________________________________________________________

Vapaudenriiston kestäessä yli 3 vuorokautta kyse on törkeästä vapaudenriistosta.


2 § Törkeä vapaudenriisto


Vapaudenriistosta voi tehdä törkeän kolme eri seikkaa: jos se on jatkunut yli 3 vuorokautta, sillä aiheutetaan vakavaa vaaraa hengelle tai terveydelle, tai siinä käytetään erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa. Lisäksi teon tulee olla kokonaisuutena arvioiden törkeä. Pykälä on vuodelta 1995, mutta vastaavia ankaroittamisperusteita oli jo aiemmassa sääntelyssä.


Ennen vuoden 1995 uudistusta ensimmäisenä ankaroittamisperusteena oli 3 vrk sijasta 30 vuorokautta. Vapaudenriiston kesto lasketaan siitä kellonlyömästä, jona riisto alkoi. Aikarajaa tiukennettiin muun lainsäädännöllisen kehityksen myötä, erityisesti pidätysajan määräytymisen muuttumisen suhteen.


Toisessa ankaroittamisperusteessa eli vakavan vaaran aiheuttaminen toisen hengelle tai terveydelle, ei vakavan vaaran tarvitse kohdistua siihen, jonka vapaus riistetään. Näin ollen esimerkiksi imettävän äidin vapauden riistäminen voi olla törkeää, jos se vaarantaa lapsen terveyden. Tämä ankaroittamisperuste edellyttää tahallisuutta eli sitä, että tekijä on tietoinen siitä, että teolla vaarannetaan jonkun terveyttä tai henkeä. Toinen esimerkki vaarantamisesta on se, että sairas henkilö ei saa tarvitsemaansa lääkettä.


Kolmatta ankaroittamisperustetta eli erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa ilmentää esimerkiksi uhkailu kuolettavalla väkivallalla estääkseen uhrin pakeneminen tai uhrin sulkeminen pimeään ja erityisen kammottavaan paikkaan. Esimerkkinä arvioinnista voidaan antaa ratkaisu KKO 2007:4. Siinä A oli matkustanut B:n kanssa henkilöautossa, ja uhannut mm. tappaa tämän mikäli B yrittäisi poistua autosta. KKO:n mukaan teko ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, lisäksi teko tapahtui keskellä taajama-aluetta. Koska B oli onnistunut lopulta pakenemaan autosta eikä A:lla ollut aseita tai vastaavia välineitä mukanaan, A tuomittiin vain perusmuotoisesta vapaudenriistosta törkeän vapaudenriiston sijaan.


Törkeästä vapaudenriistosta on annettu vuosittain 3-19 tuomiota vuosina 2015-2019.


Törkeän vapaudenriiston tunnusmerkistö on seuraava:


Jos vapaudenriistossa


1) vapaudenmenetystä jatketaan yli kolmen vuorokauden,


2) aiheutetaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle tai


3) käytetään erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa


ja vapaudenriisto on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vapaudenriistosta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


_________________________________________________________________________

Kansainvälinen paine sai Suomen säätämään nimenomaisen ihmiskauppaa koskevan rangaistussäännöksen.


3 § Ihmiskauppa


Ihmiskaupan kriminalisoiva pykälä säädettiin vuonna 2004. Tähän vaikutti kansainvälinen paine: Suomi esimerkiksi joutui Yhdysvaltain julkaiseman ihmiskaupparaportin listalle siksi, että Suomi toimi passiivisesti ihmiskaupan torjunnan osalta. Suomen lainsäädännössä ei esimerkiksi ollut nimenomaisia säännöksiä ihmiskaupasta, vaan ihmiskaupan ilmetessä sovellettiin lähinnä ihmisryöstöä, paritusta ja vapaudenriistoa koskevia säännöksiä. Tästä raportista Suomi sai motivaatiota asian korjaamiseen, ja samoihin aikoihin pykälän säätämisen kanssa Suomi alkoi tehdä työtä kansainvälisten ihmiskauppaa koskevien sopimusten voimaansaattamiseksi. Näitä olivat esimerkiksi YK:n yleissopimuksen (Palermon yleissopimuksen) lisäpöytäkirja kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan ja EU:n puitepäätös ihmiskaupan torjunnasta. Tämän rupeaman jälkeen Suomi on toiminut aktiivisesti ihmiskauppaa vastaan ja edellämainittu ihmiskaupparaportti arvioi Suomen ykkösluokkaan ihmiskaupan torjunnassa (vuosi 2019).


Ihmiskaupasta on kyse silloin, jos

1) käytetään hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa tai painostetaan toista,

2) erehdytetään toista tai käytetään erehdystä hyväksi,

3) maksetaan korvausta henkilölle, joka pitää toista henkilöä määräysvallassaan, tai

4) otetaan vastaan edellä mainittu korvaus


ja otetaan toinen määräysvaltaansa, värvätään, luovutetaan, kuljetetaan, vastaanotetaan tai majoitetaan toinen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin tai elimien tai kudoksien poistamiseksi. Myös yritys on rangaistava. Kriminalisointi koskee sekä Suomessa tapahtuvaa että rajat ylittävää ihmiskauppaa.


1-kohdan mukainen riippuvainen asema voi johtua esimerkiksi perhe- tai työsuhteesta. Turvaton tila voi liittyä esimerkiksi taloudelliseen tilaan, sosiaaliseen asemaan tai vakavaan sairauteen. Erehdyttämisellä tarkoitetaan sitä, että uhrille annetaan vääriä tietoja.


Määräysvaltaan ottamisella tarkoitetaan sitä, että uhri menettää vapautensa ja joutuu tekijän määräysvallan alaiseksi. Kyseessä on siten pidemmälle menevä teko kuin vapaudenriisto.


Jotta kyse olisi ihmiskaupasta, kolmen osatekijän on täytyttävä: tekotapojen, käytettyjen keinojen (em. kohdat 1-4) ja teon tarkoituksen tulee olla pykälän mukaisia. Lisäksi näiden tekijöiden välillä on oltava yhteys. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että jos muu kuin jokin kohdissa 1-4 luetelluista teoista on johtaneet ihmisen luovuttamiseen pakkotyön kohteeksi, kyse ei ole ihmiskaupasta. Teolta edellytetään myös tahallisuutta eli sitä, että tekijän tarkoituksena on ollut ihmiskauppa.


Jos kyse on alaikäiseen kohdistuvasta teosta, ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka ottaa määräysvaltaansa alaikäisen tai värvää, luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa tämän ihmiskauppatarkoituksessa. Siten teon täyttymiseen riittää edellä mainittu toiminta silloin, kun pykälän 1-4 kohdissa eriteltyjä keinoja kuten erehdyttämistä tai riippuvaisen aseman hyväksikäyttöä ei olisi tapahtunut.


Vuosina 2015-2019 ihmiskaupasta on tuomittu vuosittain 0-5 henkilöä.


Ihmiskaupan tunnusmerkistö on seuraava:


Joka


1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa taikka toista painostamalla,


2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hyväksi käyttämällä,


3) maksamalla korvauksen toista määräysvallassaan pitävälle henkilölle tai


4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen


ottaa toisen määräysvaltaansa, värvää toisen taikka luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa toisen hänen saattamisekseen 20 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tai siihen rinnastettavan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin taikka elimien tai kudoksien poistamiseksi, on tuomittava ihmiskaupasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.


Ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka ottaa määräysvaltaansa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön taikka värvää, luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa tämän 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa, vaikka mitään 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitettua keinoa ei olisi käytetty.


Yritys on rangaistava.


_________________________________________________________________________

Alaikäiseen kohdistuva ihmiskauppa on aina törkeä.


3 a § Törkeä ihmiskauppa


Törkeän ihmiskaupan pykälä on ollut rikoslaissa vuodesta 2004 lähtien. Tätä aiemmin tämänkaltaisesta teosta tuomittiin ihmisryöstönä. Uudistuksen myötä erityisesti alaikäisiin kohdistuvien tekojen sääntely ankaroitui, kun esimerkiksi erityisen suojan tarpeessa olevaksi katsottujen ikäraja nostettiin 15 vuodesta 18 vuoteen ja näin laajempi ikäryhmä tuli automaattisesti ankaramman sääntelyn piiriin.


Ihmiskauppa on törkeä, jos rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä ja jokin seuraavista piirteistä täyttyy:

1) Ihmiskaupassa käytetään perusmuotoisen ihmiskaupan tekomuotojen (erehdytys, painostaminen ym.) lisäksi tai ohella väkivaltaa, uhkausta tai kavaluutta,

2) siinä aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä,

3) kohteena on alaikäinen tai henkilö, jonka kyky puolustaa itseään on olennaisesti heikentynyt, tai

4) rikos tehdään osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.


Myös näiden yritykset ovat rangaistavia. Lisäksi törkeästä ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista orjuudessa, kuljettaa orjia tai käy kauppaa orjilla ja teko on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tätä pidetään vakavimpana ihmiskauppaa koskevana tekomuotona, joka on Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirjassa määritelty. Orjuudella tarkoitetaan tässä sellaista tosiasiallista orjuutta, jossa henkilön asema rinnastuu ns. perinteiseen orjuuteen: orja on henkilö, jonka joku toinen omistaa. Tätä lievempiä muotoja ei katsota pykälän tarkoittamaksi orjuudeksi.


Kavaluutena pidetään hallituksen esityksen (HE 34/2004 vp) mukaan sellaista erehdyttämistä, joka koskee aivan olennaista seikkaa. Tällaista olisi esimerkiksi se, että suostutellaan lapsen vanhemmat antamaan tämä ulkomailla tapahtuvaan koulutukseen, mutta tosiasiassa lasta käytettäisiinkin ihmiskauppaan. Hallituksen esityksen mukaan, jos kyse olisi muussa kontekstissa siitä, että esimerkiksi prostituutiosta maksettu palkkio ei vastaa sovittua, kyse olisi erehdyttämisestä eli ei yhtä vakavasta teosta.


Mikäli alaikäinen henkilö joutuu ihmiskaupan uhriksi, rikos on aina törkeä. Alaikäiseen tai puolustuskyvyltään olennaisesti heikentyneeseen henkilöön kohdistuvalta ihmiskaupalta ei edellytetä muita törkeyttä lisääviä piirteitä, kuten väkivallan tai hengenvaarallisen tilan aiheuttamista.


Vuosina 2015-2019 törkeästä ihmiskaupasta on tuomittu vuosittain 1-2 henkilöä.


Törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistö on seuraava:


Jos ihmiskaupassa


1) käytetään 3 §:ssä tarkoitettujen keinojen sijasta tai lisäksi väkivaltaa, uhkausta tai kavaluutta,


2) aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä,


3) rikos kohdistuu kahdeksaatoista vuotta nuorempaan lapseen tai henkilöön, jonka kyky puolustaa itseään on olennaisesti heikentynyt, tai


4) rikos tehdään osana 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa (8.5.2015/564)


ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ihmiskaupasta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.


Törkeästä ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista orjuudessa, kuljettaa orjia tai käy kauppaa orjilla, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä.


Yritys on rangaistava.


_________________________________________________________________________

Laitonta adoptiosuostumuksen hankkimista koskevalla pykälällä suojellaan adoptoitavan lapsen oikeuksia.


3 b § Laiton adoptiosuostumuksen hankkiminen


Laittoman adoptiosuostumuksen hankkiminen kriminalisoitiin vuonna 2012. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena oli lapsen aseman ja edun edistäminen ja vahvistaminen. Tämä pykälä koskee sitä, että alaikäisen lapsen adoptioon antamiseksi edellytetään lupia tietyiltä henkilöiltä. Jos jokin adoption vahvistamiseksi edellytetyistä luvista on saatu vilpillisesti, kyse on laittomasta adoptiosuostumuksen hankkimisesta.


Laittomasta adoptiosuostumuksen hankkimisesta rangaistaan sitä, joka lupaamalla tai antamalla korvauksen tai erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen antamaan alaikäisen lapsen adoptioon tiettyjen adoptiolain säännösten vastaisesti. Viittaukset adoptiolakiin koskevat seuraavia asioita: pääsääntöisesti 12 vuotta täyttäneeltä tai riittävän kehittyneeltä nuoremmalta lapselta tulee saada suostumus adoptioon. Myös alaikäisen lapsen vanhemmilta tai heidän ollessa kuolleita, lapsen huoltajalta tai lailliselta edustajalta tulee saada suostumus. Myös yritys on rangaistava. Yrityksestä olisi kyse esimerkiksi silloin, jos korvaus on maksettu suostumuksen antamiseksi, mutta suostumusta ei ole vielä annettu.


Adoptiosuostumuksesta annettavalla korvauksella tarkoitetaan sekä rahallista että muuta korvausta, kuten esinettä tai palvelusta. Tätä ei tarvitse nimenomaisesti antaa tai luvata suostumuksesta, vaan myös tosiasiallinen korvauksen antaminen tai hiljainen lupaus siitä riittävät.


Erehdytyksellä tarkoitetaan sitä, että suostumuksen antajalle uskotellaan tarkoituksena olevan jotain muuta kuin adoptio, esimerkiksi lyhytaikainen sijoitus kodin ulkopuolelle siten, että lapsi palaisi myöhemmin kotiin.


Jos suostumuksen hankkimiseen liittyisi väkivaltaa tai sen uhkaa, kyse olisi RL 25:8 §:n mukaisesta pakottamisesta.


Laittomasta adoptiosuostumuksen hankkimisesta ei ole annettu tuomioita.


Laittoman adoptiosuostumuksen hankkimisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka


1) lupaamalla tai antamalla korvauksen taikka


2) erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä


saa toisen antamaan adoptiolain 10 §:n 1 momentissa, 11 §:n 1 momentissa tai 13 §:n 3 momentissa tarkoitetun suostumuksen kahdeksaatoista vuotta nuoremman lapsen adoptioon, on tuomittava laittomasta adoptiosuostumuksen hankkimisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Yritys on rangaistava.


_________________________________________________________________________


Omaa lasta ei saa julkisesti tarjotella adoptioon annettavaksi.


3 c § Laiton adoptionvälitys


Laiton adoptionvälitys otettiin rikoslakiin vuonna 2012. Samassa yhteydessä uudistettiin lapseksiottamista koskevaa lainsäädäntöä: lapseksiottamisesta annettu laki kumottiin ja se korvattiin uudella adoptiolailla. Tarkoituksena oli lapsen edun edistäminen ja kotimaisen adoptioprosessin kehittäminen mm. adoptioneuvonnan tarkemmalla sääntelyllä.


Laittomasta adoptionvälityksestä voidaan tuomita kahdessa eri yhteydessä. Ensinnäkin mahdollista on tilanne, jossa muu kuin lapsen huoltaja, adoptiolain tarkoittama adoptioneuvonnan antaja tai palveluntarjoaja sijoittaa alaikäisen lapsen adoptiotarkoituksessa yksityiskodissa kasvatettavaksi tai muulla tavalla järjestää toiselle mahdollisuuden adoptoida lapsi. Pykälän mukaisia adoptioneuvonnan antajia ovat kuntien sosiaalihuollon toimielimet ja adoptiotoimistot, jotka ovat saaneet Valviran luvan adoptioneuvonnan antamiseen. Pykälän mukaisilla palveluntarjoajilla taas viitataan kansainväliseen adoptiotoimintaan: sitä saavat harjoittaa ne kuntien sosiaalihuollon toimielimet ja muut yhteisöt, jotka ovat saaneet adoptiolautakunnan luvan tähän toimintaan.


Myös se, joka julkisesti tai muuten levittää yleisön keskuuteen tarjousta antaa lapsi adoptoitavaksi tai ottaa lapsi luokseen adoptiotarkoituksessa, syyllistyy tähän tekoon. Tähän voivat syyllistyä myös lapsen vanhemmat, toisin kuin edelliseen kohtaan. Julkinen ilmoitus tarkoittaa esimerkiksi sanomalehti-ilmoitusta tai muuten kaikille avointa ilmoitusta. Muu yleisön keskuuteen levittäminen tarkoittaa laajalle mutta rajatulle henkilöpiirille tehtävää levittämistä. Tätä on esimerkiksi tietyn yhdistyksen tai keskustelupaltan jäsenille suunnattu ilmoittelu. Näin ollen yksityisesti tapahtuva adoptioon antamisen tai lapsen adoptoimisen halukkuuden ilmaiseminen ei ole rangaistavaa. Teolta edellytetään, että kyse on tietyistä yksittäisistä lapsista, eli ei “lapsista yleensä”. Lasten henkilöllisyyden ei kuitenkaan tarvitse ilmetä ilmoituksista, vaikka rangaistavalta teolta edellytetään teon kohdistumista tiettyihin lapsiin. Pykälän tarkoituksena on mm. suojella lasten yksityisyyttä.




Laittomasta adoptionvälityksestä tai sen yrityksestä ei ole annettu tuomioita vuosina 2015-2019.


Laittoman adoptionvälityksen tunnusmerkistö on seuraava:


Jos joku muu kuin lapsen huoltaja taikka muu kuin adoptiolain 22 §:ssä tarkoitettu adoptioneuvonnan antaja tai 32 §:ssä tarkoitettu palvelunantaja sijoittaa kahdeksaatoista vuotta nuoremman lapsen adoptiotarkoituksessa yksityiskodissa kasvatettavaksi tai muulla tavalla järjestää toiselle mahdollisuuden adoptoida lapsi, hänet on tuomittava laittomasta adoptionvälityksestä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.


Laittomasta adoptionvälityksestä on tuomittava myös se, joka julkisesti tai muuten yleisön keskuuteen levittää tarjouksen antaa lapsi adoptoitavaksi tai ottaa lapsi luokseen adoptiotarkoituksessa.


_________________________________________________________________________


Panttivangin ottamisessa painostettavaa henkilöä uhataan panttivangin vapauttamatta jättämisellä, surmaamisella tai vahingoittamisella.


4 § Panttivangin ottaminen


Pykälä on säädetty erityisesti kansainvälisen terrorismin vastustamisen tarkoituksessa, mutta sitä voidaan soveltaa myös esimerkiksi kiristystystarkoituksessa tehtyihin lapsenryöstöihin. Nykyinen panttivangin ottamista koskeva pykälä säädettiin vuonna 1995. Historiaa tämän teon kriminalisoimisesta on kuitenkin jo kauempaa, Suomi esimerkiksi ratifioi kansainvälisen yleissopimuksen panttivankien ottamista vastaan vuonna 1983, jolloin rikoslakiin lisättiin panttivangin ottamista koskeva pykälä ensi kertaa. Merkittävin vuoden 1995 muutos pykälään oli, että teon tunnusmerkistössä nimenomaisesti edellytettäisiin, että teon tulee olla kokonaisuutena arvostellen törkeä, jotta kyse olisi pykälän tarkoittamasta teosta. Samalla vähimmäisrangaistusta korotettiin yhteen vuoteen. Törkeysvaatimuksen lisäämisellä päästiin eroon siitä, että pykälä soveltuisi myös sinänsä vaarattomiin tekoihin, kuten sellaisiin, että lapsen sukulainen kieltäytyy luovuttamasta lasta takaisin ellei lapsen vanhempi tee jotain, mitä sukulainen haluaa vanhemman tekevän.


Panttivangin ottamisesta tuomitaan se, joka riistää toiselta vapauden pakottaakseen jonkun muun tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin uhalla, ettei panttivankia vapauteta tai että hänet surmataan tai hänen terveyttään vahingoitetaan. Tämä tarkoittaa, että jos “panttivangiksi ottamisen” kohteena oleva henkilö pakotetaan itse maksamaan lunnasrahat, kyse on vapaudenriistosta ja pakottamisesta, ei panttivangin ottamisesta.


Teko täyttyy eli panttivanki katsotaan otetuksi silloin, kun vapaudenriisto on pakottamistarkoituksen toteuttamiseksi toteutunut, eli toisin sanoin riittää, että panttivanki on tosiasiassa otettu.Tämä tarkoittaa, että painostettavan henkilön ei ole tarvinnut esimerkiksi maksaa lunnasrahoja, tai hänen tietoonsa ei ole edes tarvinnut vielä tulla, että painostaja on ottanut panttivangin. Myös panttivangin ottamisen yritys on rangaistavaa. Teko jää yrityksen asteelle, jos tekijä yrittää riistää toiselta vapauden pykälän painostaakseen kolmatta henkilöä tekemään, sietämään tai jättämään jotain tekemättä panttivankiin kohdistuvalla uhalla.


Panttivangin ottamisesta ei ole annettu tuomioita vuosina 2015-2019. Suomessa rikos on hyvin harvinainen, esimerkiksi vuosina 2005-2009 siitä tuomittiin vain kerran.


Panttivangin ottamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka riistää toiselta vapauden pakottaakseen jonkun muun tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin uhalla, ettei panttivankia vapauteta tai että hänet surmataan tai hänen terveyttään vahingoitetaan, on tuomittava, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä, panttivangin ottamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.


Yritys on rangaistava.


_________________________________________________________________________

Panttivangin ottaminen on yksi harvoista rikoksista, joiden valmistelu on säädetty rangaistavaksi.


4 a § Panttivangin ottamisen valmistelu


Vaikka panttivangin ottaminen on rikoksena Suomessa hyvin harvinainen (yksittäisiä tapauksia vuosikymmenessä), myös sen valmistelu on kriminalisoitu. Pykälä säädettiin vuonna 2013. Tätä on perusteltu sillä, että panttivangin ottamisen suunnittelu voi olla hyvinkin pitkäkestoista ja suunnitelmallista. Lisäksi panttivangin ottaminen on tekona niin raskas rikos, että sen valmistelu tulee kriminalisoida.


Selvyyden vuoksi todetaan, että kyse on siis eri teosta kuin panttivangin ottamisen yrityksestä. Suomessa rikosten valmistelu on säädetty rangaistavaksi vain ankarimmissa rikoksissa. Näitä ovat mm. tietyt sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan, tietyt henkirikokset ja valtiopetos. Esimerkkinä “kevyemmistä” rikoksista, joiden valmistelu on rangaistavaa, voidaan antaa salakuuntelun ja salakatselun valmistelu.


Panttivangin ottamisen valmistelusta voidaan rangaista henkilöä, joka panttivangin ottaakseen

1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi välineenä rikoksessa,

2) hankkii rikoksen tekemisessä tarpeellisen erityisen tiedon,

3) valmistaa tai hankkii rikoksen toteuttamiseen tarvittavan tilan tai

4) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman rikoksen tekemisestä.


Valmistelusta ei kuitenkaan tuomita, jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut valmistelusta, estänyt sen jatkumisen tai muuten poistanut oman toimintansa merkityksen rikoksen valmistelussa. Myöskään silloin, jos vaara panttivangin ottamisesta on muista kuin satunnaisista syistä vähäinen, ei valmistelusta tuomita.


2-kohdan mukainen erityisen tiedon hankkiminen tarkoittaa panttivangin ottamiseksi tarpeellisen tiedon hankkimiseen, joka ei ole yleisesti saatavilla. Esimerkiksi pelkkä tavanomainen kohteen seurailu ei sellaisenaan tarkoita erityisen tiedon hankkimista, mutta jos kohdetta seurataan järjestelmällisesti ja pitkäkestoisesti, kyse voi olla erityisen tiedon hankkimisesta.


Panttivankirikoksille on tyypillistä panttivangin säilyttäminen erityisessä tilassa, joten 3-kohdassa panttivangin ottamiseen soveltuvan tilan järjestäminen on yksi kriminalisoiduista rikoksen valmistelun muodoista.


Panttivangin ottamisen valmistelusta ei ole annettu tuomioita vuosina 2015-2019. Keväällä 2020 kaksi miestä vangittiin epäiltynä panttivangin ottamisesta, törkeästä kiristyksestä, törkeästä vapaudenriistosta ja ryöstöstä. Epäillyt rikokset olivat tapahtuneet muutaman päivän aikajänteellä toisistaan. Miehet tuomittiin heinäkuussa 2020 useiden vuosien ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.


Panttivangin ottamisen valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:


Joka 4 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemistä varten


1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi välineenä rikoksessa,


2) hankkii rikoksen tekemisessä tarpeellisen erityisen tiedon,


3) valmistaa tai hankkii rikoksen toteuttamiseen tarvittavan tilan tai


4) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman rikoksen tekemisestä


on tuomittava panttivangin ottamisen valmistelusta vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.


Jos vaara rikoksen toteuttamisesta on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen taikka jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen valmistelusta, estänyt sen jatkumisen tai muuten poistanut oman toimintansa merkityksen rikoksen valmistelussa, 1 momenttia ei kuitenkaan sovelleta.


_________________________________________________________________________

Lapsen omavaltaisen huostaanoton tunnusmerkistön täyttymisessä on väliä sillä, mitä mieltä lapsi itse on.


5 § Lapsen omavaltainen huostaanotto


Pykälä uudistettiin vuonna 2005, ensimmäisen kerran lapsen omavaltainen huostaanotto kriminalisoitiin 90-luvun puolivälissä. Pykälään lisättiin maininta siitä, että tunnusmerkit täyttävä teko tuomitaan lapsen omavaltaisena huostaanottona, jos se ei ole tuomittava lapsikaappauksena. Omavaltainen huostaanotto voi sisältää piirteitä, jotka voivat tehdä siitä lapsikaappauksen. Pykälän tarkoituksena on suojella lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen rikkomattomuutta ja haittaa, joka omavaltaisesta huostaanotosta voi seurata lapselle.


Lapsen omavaltaisesta eli luvattomasta huostaanotosta on kyse silloin jos alle 16-vuotiaan lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi, huoltaja tai lapselle läheinen henkilö ottaa lapsen huostaansa tai muun edellä mainitun huostaan siltä, jonka huostassa lapsi on.


Omavaltaisen huostaanoton yhteydessä tulee usein käsiteltäväksi se, onko siinä syyllistytty myös vapaudenriistoon. Tästä voi olla kyse, jos 12-vuotias tai muuten riittävän kehittynyt lapsi vastustaa uuteen elinympäristöön viemistä. Jos 12-vuotias tai riittävän kehittynyt lapsi päättää haluta muuttaa tai jäädä toisen vanhemman luokse, kyse ei oikeuskirjallisuuden mukaan välttämättä ole omavaltaisesta huostaanotosta, jos lapsi viedään pois tai jätetään palauttamatta.


Pykälän tarkoituksena on suojella lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen rikkomattomuutta. Tämä tarkoittaa sitä huoltajuusjärjestelyä, jota noudatetaan kussakin tapauksessa, eli se ei tarkoita viranomaisen vahvistamaa huoltajuuspäätöstä tai sopimusta. Näin ollen jos lapsi on asunut vakituisesti isovanhempiensa luona, jos lapsen vanhempi omatoimisesti hakee lapsen pois, kyse voi olla omavaltaisesta huostaanotosta. Tosiasiallinen huoltosuhde ei siten välttämättä vastaa sitä, mitä on viranomaisen vahvistamana sovittu tai pätetty. Esimerkiksi tilanteessa, jossa huoltaja on menettänyt huoltajuuden mutta kieltäytyy paljastamasta lapsen olinpaikkaa, ei ole kyse omavaltaisesta huostaanotosta, koska huoltosuhde ei ole vielä tosiasiallisesti muuttunut.


Jotta kyseessä olisi huostaanotto, teon tulee kestää riittävän kauan. Vähäinen tapaamisajan pidentäminen ei tätä edellytystä täytä.


Lapsen omavaltaisesta huostaanotosta on annettu 0-6 tuomiota vuosittain vuosina 2015-2019.



Lapsen omavaltaisen huostaanoton tunnusmerkistö on seuraava:


Jos kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi tai huoltaja taikka lapselle läheinen henkilö omavaltaisesti ottaa lapsen huostaansa tai muun edellä mainitun henkilön huostaan siltä, jonka huostassa lapsi on, hänet on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 5 a §:ssä tarkoitettuna lapsikaappauksena, lapsen omavaltaisesta huostaanotosta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


_________________________________________________________________________

Lapsikaappaukset liittyvät yleensä huoltajuusriitoihin.


5 a § Lapsikaappaus


Pykälä säädettiin vuonna 2005. Se on yhteydessä sitä rikoslaissa edeltävään lapsen omavaltaiseen huostaanottoon (20:5 §). Kyseessä on lapsikaappaus, jos lapsen omavaltaisessa huostaanotossa

1) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten lapsi viedään pois asuinvaltiostaan tai jätetään palauttamatta sinne ja

2) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty tai olisi käytetty ilman poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.


Lapsikaappauksessa edellytetään siten lapsen viemistä pois asuinvaltiostaan tai sinne palauttamatta jättämistä. Lisäksi tekoon tulee liittyä lapsen huoltoa koskevia oikeuksia. Näitä ovat oikeudet ja velvollisuudet huolehtiia lasta koskevista asioista, kuten tämän asuinpaikasta.


Lapsikaappaukset liittyvät usein tilanteisiin, joissa lapsen vanhemmat asuvat eri valtioissa ja heidän välisessä ristiriitatilanteessa lapsi viedään pois maasta tai jätetään palauttamatta toisen vanhemman luo. Lapsikaappauden yhteydessä tulee usein käsiteltäväksi se, onko siinä syyllistytty myös vapaudenriistoon. Tästä voi olla kyse, jos 12-vuotias tai muuten riittävän kehittynyt lapsi vastustaa uuteen elinympäristöön viemistä.


Oikeuskäytännön mukaan lapsikaappaus kohdistuu lapsen lisäksi myös toisen huoltajan yksityiselämään siten, että tämä voi olla oikeutettu korvauksiin. Esimerkiksi tapauksessa KKO 2011:11 lapsi oli kaapattu kolme kertaa yhteensä yli 2 vuoden ajaksi. Tästä aiheutuneesta kärsimyksestä kaappaaja tuomittiin maksamaan kärsimyskorvausta toiselle vanhemmalle 3 700 euroa.


Kuuluisin viime vuosina tapahtunut kotimainen lapsikaappaustapaus alkoi vuonna 2008 ja sai päätöksensä vuonna 2013, kun KKO tuomitsi lapsen huoltajuuden lapsen isälle. Tapauksessa lapsen äiti kaappasi lapsen ensin Venäjälle, jonka jälkeen lapsi myöhemmin kuljetettiin diplomaattiauton takakontissa takaisin Suomeen. Lapsen salakuljettaneelle diplomaatille annettiin tästä sakkotuomio virkavelvollisuuden rikkomisesta.


Lapsikaappauksesta on annettu 0-3 tuomiota vuosittain vuosina 2015-2019.


Lapsikaappauksen tunnusmerkistö on seuraava:


Jos lapsen omavaltaisessa huostaanotossa


1) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten lapsi viedään pois asuinvaltiostaan tai jätetään palauttamatta sinne ja


2) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty tai olisi käytetty ilman poisviemistä tai palauttamatta jättämistä,


rikoksentekijä on tuomittava lapsikaappauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


_________________________________________________________________________

Tuottamuksellisessa vapaudenriistossa on kyse huolimattomuudesta aiheutetusta vapaudenriistosta.


6 § Tuottamuksellinen vapaudenriisto


Tuottamuksellisesta vapaudenriistosta tuomitaan se, joka aiheuttaa huolimattomuudesta toiselle vapaudenmenetyksen. Sama koskee tilannetta, jossa riistetään toiselta vapaus oikeudettomasti, mutta siten, että tekijä pitää sitä oikeutettuna. Kummankin tunnusmerkistön edellytyksenä on, että teon aiheuttama vahinko tai haitta ei ole vähäinen.


Nykyinen tuottamuksellista vapaudenriistoa koskeva pykälä säädettiin vuonna 1995. Tätä ennen teosta ei ollut yleissäännöstä, vaan teko sisältyi muihin pykäliin. Hallituksen esityksen (94/1993 vp) mukaan tämä säännös koskee lähinnä ammattiryhmiä, joiden tehtäviin kuuluu sen varmistaminen, että ihmisten liikkumisvapautta ei oikeudettomasti rajoiteta. Näitä ovat esimerkiksi vapaudenriistoon oikeutetut virkamiehet, joiden tulee huolehtia, että vapaudenmenetys ei ole lain sallimaa aikaa pidempi. Heitä ovat myös henkilöt, jotka sulkevat erilaisia tiloja, esimerkiksi järjestyksenvalvojat ja vahtimestarit. Esimerkiksi baaria sulkiessa tulee varmistaa, että johonkin pimeään nurkkaan sammunut juhlija ei jää lukkojen taakse vaan että hänet herätellään ja poistetaan tiloista. Toisaalta hallituksen esityksessä todettiin, että tilanteessa, jossa vahtimestari on jättänyt tutkimatta tilat ja siten tulee lukinneeksi henkilön muutamiksi tunneiksi sisään, ei syyllistyisi tuottamukselliseen vapaudenriistoon, elleivät olosuhteet ole “erityisen epämiellyttävät tai kammottavat”. Epähuomiossa tapahtunut henkilön lukitseminen esimerkiksi ruumiskylmiöön voisi sen sijaan merkitä tuottamuksellista vapaudenriistoa.


Pykälän toinen momentti, joka koskee oikeutettuna pidettyä mutta kuitenkin oikeudetta tapahtunutta vapaudenriistoa on säädetty rangaistavaksi, koska perusmuotoinen vapaudenriisto edellyttää tahallisuutta, mutta usein vapaudenriistoon voidaan syyllistyä siten, että pykälän edellyttämä tahallisuus ei täyty. Tämä tapahtuu silloin, kun tekijä pitää tekoa oikeutettuna. Erehdyksestä suoritettu vapaudenriisto on rangaistavaa, koska vapaudenriisto tarkoittaa niin huomattavaa puuttumista toisen oikeuksiin, että tekijältä edellytetään erityistä huolellisuutta. Momentti ei koske tilanteita, joissa esimerkiksi poliisi pidättää rikoksesta epäillyn, mutta jota vastaan nostettu syyte hylätään todisteiden riittämättömyyden vuoksi.


Jotta kyseessä olisi tuottamuksellinen vapaudenriisto, aiheutuneen haitan tai vahingon tulee olla vähäistä suurempi. Arvioinnissa otetaan huomioon mm. vapaudenmenetyksen kesto ja olosuhteet, joihin henkilö joutuu. Arviointi on jätetty oikeuskäytännön varaan.


Tuottamuksellisesta vapaudenriistosta on tuomittu vuosittain 0-4 kertaa vuosina 2015-2019.


Tuottamuksellisen vapaudenriiston tunnusmerkistö on seuraava:


Joka huolimattomuudesta aiheuttaa toiselle vapaudenmenetyksen, on tuomittava, jollei teko huomioon ottaen sen aiheuttama haitta tai vahinko ole vähäinen, tuottamuksellisesta vapaudenriistosta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


Tuottamuksellisesta vapaudenriistosta tuomitaan myös se, joka oikeudettomasti, pitäen sitä oikeutenaan, riistää toiselta vapauden, jollei teko huomioon ottaen sen aiheuttama haitta tai vahinko ole vähäinen.


_________________________________________________________________________

Laiton uhkaus lukeutuu vapausrikoksiin, koska siinä yritetään rajoittaa uhrin valinnanvapautta.


7 § Laiton uhkaus


Nykymuotoinen laittoman uhkauksen pykälä säädettiin vuonna 1995. Pykälän tarkoittama teko on kuitenkin kriminalisoitu jo tsaarinaikaisessa rikoslaissa eli 1800-luvun lopulta. Pykälän sanamuoto on pysynyt hyvin samanlaisena jo yli sadan vuoden ajan. Alkuperäinen kuuluu seuraavasti:


Jos joku uhkaa tehdä toista vastaan rikoksen, ja jos asianhaarat ovat sellaiset, että ne tekevät uhkauksen täyttämisen todennäköiseksi; rangaistakoon vankeudella korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi taikka enintään viidensadan markan sakolla. (RL 39/1889 25 luvun 13 §).


Sisältöä on vuosien varrella muutettu hieman. Nykyisessä muodossa on alkuperäiseen nähden muutosta on lähinnä maksimirangaistuksen korottaminen kahteen vuoteen ja sakon enimmäismäärän jättäminen avoimeksi.


Laiton uhkaus lukeutuu vapausrikoksiin, koska yksi vapauden sisällöstä on valinnanvapaus. Laittomassa uhkauksessa yritetään pakottaa uhria tekemään jotain tai pidättymään toiminnasta.


Pykälässä edellytetään, että toisella tulee olla perusteltu syy pelätä, että hänen omansa tai toisen turvallisuus tai omaisuus on vakavassa vaarassa. Vakavan vaaran arvioinnissa otetaan huomioon sekä vaaran todennäköisyys että mahdollisen vahingon suuruus. Hallituksen esityksen (94/1993 vp) mukaan esimerkiksi tilanne, jossa toista ase nostetaan eli toista osoitetaan leikkiaseella, voi toteuttaa laittoman uhkauksen tunnusmerkistön. Sen sijaan tilanne, jossa ase on heti tunnistettavissa leluaseeksi, ei toteuttaisi tunnusmerkistöä.


Laiton uhkaus on yksi rikoksista, joista kärsineellä on oikeus vahingonkorvauslain mukaiseen kärsimyskorvaukseen uhrin vapauden loukkauksen perusteella.


Laittomasta uhkauksesta on annettu keskimäärin 660 tuomiota vuosittain vuosina 2015-2019. Laitonta uhkausta koskee toissijaisuuslauseke, eli jos tekijä samassa yhteydessä syyllistyy ankarammin rangaistaviin rikoksiin, tekijää tuomitaan niistä teoista ja erillinen rangaistus laittomasta uhkauksesta jätetään tuomitsematta. Jos tekijä esimerkiksi uhkaa toista ensin puukolla, teko voi olla laiton uhkaus, ja kun kohdetta yritetään lyödä puukolla, teko muuttuu pahoinpitelyn yritykseksi.



Laittoman uhkauksen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


_________________________________________________________________________

Vainoamisen kriminalisointi liittyi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseen.


7 a § Vainoaminen


Vainoaminen säädettiin rangaistavaksi vuonna 2013. Tämä liittyi Euroopan neuvoston yleissopimukseen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (CETS 210), joka edellytti sopimukseen liittyneiltä valtioilta, että vainoamisen kaltaiset teot kriminalisoidaan. Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 2011. Vainoamispykälän säätämistä ennen vainoamisen kaltaisista teoista tuomittiin monin eri tavoin teon piirteistä riippuen, kuten salakuunteluna tai -katseluna, laittomana uhkauksena tai kotirauhan rikkomisena. Hallituksen esitys (HE 19/2013 vp) viittaa ulkomaiseen tutkimukseen, jonka mukaan satunnaisotannalla valikoiduista naisista 12-16 % ja miehistä 4-7 % on joutunut vainotuksi elämänsä aikana.


Vainoamisesta tuomitaan se, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta.


Uhkaamisella tarkoitetaan sitä, että tekijä ilmoittaa toiselle, että jotain tälle epämieluista voi tapahtua, ja että tämä tapahtuma on uhkauksen esittäjän vallassa. Uhkaaminen voi kohdistua sekä ihmisiin että omaisuuteen. Uhkauksen sisällön ei tarvitse olla yhtä vakava kuin laittoman uhkauksen tunnusmerkistössä. Toinen tekotapa eli seurailu ja tarkkailu eivät edellytä, että tekijä pyrkisi kontaktiin uhrin kanssa. Pykälässä mainittujen tekotapojen lisäksi vainoaminen voi tapahtua myös muilla tavoin.


Teolta edellytetään, että uhriin kohdistuvat teot ovat uhrin tahdon vastaisia. Selvää kieltoa uhrilta ei kuitenkaan edellytetä, koska vainoamistilanteissa uhri ei välttämättä uskalla kieltää tekijää pelkonsa vuoksi. Vainoamisen tunnusmerkistön täyttymiseksi riittää, että teot ovat omiaan aiheuttamaan pelkoa ja ahdistusta. Ei siis edellytetä, että teot ovat niitä aiheuttaneet, vaan tekoja arvioidaan objektiivisesti. Tekojen tulee olla oikeudettomia, eli jos esimerkiksi yhteydenotoille on oikeutettu peruste, ei kyse ole vainoamisesta. Näin on esimerkiksi silloin, jos velkoja yrittää saada yhteyttä velalliseen.


Vainoamisesta on annettu vuosittain keskimäärin 115 tuomiota vuosina 2015-2019.


Vainoamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


_________________________________________________________________________

Se, mikä katsotaan kielletyksi pakottamiseksi, riippuu kulttuurista. Esimerkiksi vanhemmille sallitaan erilaista painostamista lapsiaan kohtaan kuin muita henkilöitä kohtaan.


8 § Pakottaminen


Pakottaminen oli kriminalisoitu jo tsaarinaikaisessa rikoslaissa 1800-luvun lopulla. Pykälän sanamuoto oli hyvin samanlainen nykyiseen verrattuna. Nykymuotoinen pykälä on vuodelta 1995, jolloin enimmäisrangaistus laskettiin kahdesta vuodesta yhteen vuoteen. Tätä perusteltiin sillä, että kun maksimirangaistusta korotettiin vuonna 1969, sille ei esitetty vakuuttavia perusteluja, ja lisäksi pykälää 90-luvulla uudistettaessa katsottiin, että jos pakottamisteko ansaitsisi kovemman rangaistuksen, sovellettavaksi tulevat muut, ankarammin rangaistavat teot, kuten yllytys ryöstöön tai raiskaus. Pakottamista koskeva säännös onkin toissijainen, eli se väistyy mikäli tekokokonaisuus täyttää myös ankarammin rangaistavia tekoja.


Pakottamisesta tuomitaan se, joka oikeudettomasti väkivallalla tai sillä uhkaamalla pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin. Siten väkivalta tai sen uhka on oleellinen osa tunnusmerkistöä. Väkivalta tai sen uhka voidaan kohdistaa uhrin lisäksi myös kolmanteen henkilöön. Lisäksi myös muut oikeudettomat painostuskeinot voivat täyttää tunnusmerkistön. Näitä ovat esimerkiksi taloudellinen painostaminen, kuten se, että aviopuoliso uhkaa nostaa tilin tyhjäksi, jos hänen puolisonsa ei tee kuten pakottaja haluaa.


Teon oikeudettomuudella tarkoitetaan sitä, että tekijällä ei olisi oikeutta tehdä uhkaamaansa asiaa. Näitä ovat esimerkiksi uhkaus käyttää väkivaltaa tai turmella uhrin omaisuutta, jos pakotuksen kohde ei tee jotain. Sen sijaan laillisia uhkauksia ovat esimerkiksi ilmoitus viedä asia oikeuteen, jos riitakumppani ei suostu sovintoneuvotteluihin tai lapsen vanhemman uhkaus siitä, että lapselta otetaan puhelin pois ruokailun ajaksi jos lapsi ei sitä itse laita pois. Oleellista arvioinnissa on se, onko käytetty painostuskeino sallittu nimenomaan sen vaikutuksen aikaansaamiseksi, johon sitä on käytetty. Hallituksen esityksen mukaan tämä arviointi riippuu arviointihetken kulttuurista sen suhteen, millaista painostusta missäkin asiassa hyväksytään.


Pakottamisesta on annettu vuosittain 5-18 tuomiota vuosina 2015-2019. Tuomioihin liittyy usein seksuaali- ja ryöstörikoksia.



Pakottamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pakottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.



Lue kirjoituksemme muista rikoslain luvuista:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/rikoslaki

Essi Puhakainen

OTM

Lakimies, riidanratkaisu

Lakitoimisto KPF