Rikoslain 16 luku: rikokset viranomaisia vastaan


1 § Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen

Jo alkuperäinen vuoden 1889 rikoslaki sisälsi erityiset säännökset virkamiehiin kohdistuvasta väkivallasta. Se oli jo tuolloin samansisältöinen suhteessa nykyiseen säännökseen. Säännöksen tarkoituksena on suojata viranomaista, joka usein voi joutua konfliktiin virkatehtävien suorittamista vastustavien henkilöiden kanssa.

Säännöksen mukaan virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen syyllistyy se, joka 1) käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen tekemään tai jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen, 2) muuten käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa sellaisen virkatoimen johdosta sitä suorittavaa virkamiestä vastaan tai 3) käyttää väkivaltaa virkamiestä vastaan kastaakseen sellaisen virkatoimen. 2 momentin mukaan virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen syyllistyisi myös se, joka menettelee mainitulla tavalla palvelusta toimittavaa sotilasta tai sitä kohtaan, joka pyynnöstä tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa. Näin ollen esimerkiksi sivullinen, jonka poliisi on määrännyt avustamaan rikollisen kiinni ottamisessa, nauttii samaa suojaa kuin poliisi itse, jolloin tähän sivulliseen kohdistunut väkivalta voisi täyttää virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tunnusmerkistön.

Hallituksen esityksen HE 6/1997 vp mukaan säännöksen tavoitteena on turvata virkamiestä henkilönä ja virkaan liittyvän tehtävän suorittamista erilaisissa vastarinta- ja vastustamistilanteissa. Virkkamiehen väkivaltaisen vastustamisen suojelukohteena on myös virkamiehenä toimivan henkilön turvallisuus, vaikka viranomaisia vastaan kohdistuvien rikosten suojelukohteena on yleensä valtion toimeenpanovallan käyttö. Virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen suojelukohde kattaa laittoman uhkauksen sellaisissa tilanteissa, joissa virkamiestä uhataan väkivallalla johonkin virkatoimeen liittyen.

Virkamiehellä tarkoitetaan työntekijää, joka on virkasuhteessa tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa julkisyhteisöön eli esimerkiksi valtioon, kuntaan tai seurakuntaan, sekä luottamustehtäviä hoitavia ihmisiä, kuten kunnanvaltuutettuja ja kansanedustajia. Kuten aiempana on käynyt ilmi, voi säännöksen suojaama henkilöiden piiri kuitenkin olla laajempi. Esimerkiksi poliisin virkatoimen kostaminen hänen lähiomaisellensa täyttää säännöksen tunnusmerkistön.

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen pitää sisällään esimerkiksi laittoman uhkauksen, eli rikokset yhtyvät. Laitonta uhkausta koskevan säännöksen mukaan laittomasta uhkauksesta tuomitseminen edellyttää, ettei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta (toissijaisuuslauseke). Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on ankarammin rangaistava rikos kuin laiton uhkaus. Toissijaisuuslausekkeen mukainen lähtökohta on siten, että laiton uhkaus sisältyy virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Ennakkopäätöksessä KKO:2019:31 korkein oikeus hylkäsi syytteen kahdesta laittomasta uhkauksesta, koska tekijän menettely tulee rikosoikeudellisesti riittävästi arvioiduksi soveltamalla pelkästään virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskevaa säännöstä.

Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta annetaan vuosittain noin 220-260 tuomiota (vuodet 2015-2018). Rikoksena se on siis melko yleinen.


Virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka


1) käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen tekemään tai jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen,


2) muuten käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa sellaisen virkatoimen johdosta sitä suorittavaa virkamiestä vastaan tai


3) käyttää väkivaltaa virkamiestä tai häneen 15 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevaa henkilöä vastaan kostaakseen sellaisen virkatoimen,


on tuomittava virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa mainitulla tavalla sitä kohtaan, joka virkamiehen pyynnöstä tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa.


_________________________________________________________________________


2 § Virkamiehen vastustaminen

Alun perin virkamiehen vastustamista esitettiin väkivallattomaksi tekomuodoksi (HE 6/1997), mutta lakivaliokunta esitti, että virkamiehen väkivaltainen vastustaminen tulisi porrastaa kahteen törkeysluokkaan, joista virkamiehen vastustaminen on teoista lievempi. Tämä tarkoittaa, sitä, että vastustamista voi olla kahdentasoista. Alkuperäinen esitys virkamiehen vastustamisesta siirrettiin ja nimettiin haitanteoksi virkamiehelle.

Virkamiehen vastustamisesta tuomitaan, jos virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty. Teko edellyttää aktiivista väkivallan käyttämistä tai sillä uhkaamista.

Oikeuskirjallisuudessa uhkausta on yleisellä tasolla luonnehdittu sellaisen mielikuvan herättämiseksi toisessa henkilössä, että häntä uhkaa jokin paha, jonka uhkaaja aikoo toteuttaa joko itse tai toisen välityksellä. Ollakseen rangaistavaa on uhkauksen tavalla tai toisella tultava uhatun tietoon. Uhkauksen tulee myös olla omiaan saattamaan uhattu siihen käsitykseen, että uhkaaja on vakavissaan. Uhkaajan ei siten tarvitse olla tosiasiallisesti vakavissaan, sillä asiaa arvioidaan uhatun henkilön näkökulmasta. Sen pahan, jolla uhataan, ei välttämättä myöskään tarvitse olla uhkaajan toteutettavissa; riittää, jos uhattu perustellusti luulee sen aikaansaamisen olevan uhkaajan vallassa. Edelleen oikeuskirjallisuudessa on todettu, että tunnusmerkistö täyttyy, vaikka tekijä ei onnistuisi saavuttamaan tarkoitustaan. Väkivallan käyttäjänä tai sillä uhkaajana on käytännössä useimmiten virkatoimen kohteeksi joutunut henkilö, mutta tekijänä voi olla joku ulkopuolinenkin. (Frände ym. Keskeiset rikokset. 2014. s. 79-80,83-84)

Esimerkkinä tapauksesta, jossa uhkaajan oli katsottu syyllistyneen virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen sijasta virkamiehen vastustamiseen voi mainita kihlakunnanvuodille puhelimessa todetun, ettei uhkaaja ole varma, ”selvitäänkö tilanteesta ilman ruumiita”. Uhkaaja ei ollut hyväksynyt kihlakunnanvoudin tekemää ulosmittauspäätöstä ja soittanut tälle kiihdyksissä. Käräjäoikeus katsoi, että asiaa kokonaisuutena arvostellen ja se huomioiden, että uhkaus oli esitetty puhelimitse, kysymyksessä oli virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen asemasta virkamiehen vastustaminen.

Virkamiehen vastustamisesta annetaan vuosittain noin 80-115 tuomiota (vertailuväli 2015-2018).


Virkamiehen vastustamisen tunnusmerkistö on seuraava:

Jos virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava virkamiehen vastustamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

_________________________________________________________________________


3 § Haitanteko virkamiehelle

Haitanteko virkamiehelle on sitä, että joku käyttämättä väkivaltaa tai sen uhkaa oikeudettomasti estää tai yrittää estää julkisen vallankäyttöä sisältävän virkatoimen suorittamista tai vaikeuttaa sitä. Erotuksena 16 luvun 1 §:ssä säännellystä rikoksesta haitanteko virkamiehelle toteutuu passiivisella vastarinnalla.

Pelkkä passiivinen suhtautuminen virkamiehen toimivaltansa rajoissa antamiin

käskyihin tai määräyksiin ei ole virkamiehen vastustamista. Näin ollen esimerkiksi poliisilaitokselle kuulusteltavaksi määrätyn henkilön kieltäytyminen tulemasta tai saapumatta jääminen määräaikana ei täytä tunnusmerkistöä. Tällainen teko voi kuitenkin olla poliisilain rikkomista. Myöskään esimerkiksi kieltäytyminen henkilötietojen antamisesta ei hallituksen esityksen HE 6/1997 vp mukaan täyttäisi tunnusmerkistöä. Sen sijaan esimerkiksi heittäytyminen makuulle tilanteessa, jossa poliisi on tulossa noutamaan kuulusteltavaa poliisikuulusteluun, olisi haitantekoa virkamiehelle. Tietyissä tilanteissa myös karkuun lähteminen voi olla haitantekoa virkamiehelle.

Tapauksessa KKO 1974 II 26 henkilön, joka oltuaan liikennerikoksen vuoksi kuulusteltavana oli luvatta poistunut poliisiasemalta asian käsittelyn ollessa. vielä kesken, katsottiin menettelyllään syyllistyneen haitantekoon virantoimituksessa olevalle virkamiehelle. Vangin karkaamisesta säädetään omassa rangaistussäännöksessä.

Virkatehtävän estäminen tai säännöksessä tarkoitettu muu puuttuminen virkatehtävään

voi olla virkamiehen vastustamista vain, jos se on oikeudetonta. Joissain tilanteissa henkilöllä voi olla oikeutusperuste vastustaa virkatoimea. Tällainen voisi olla esimerkiksi pakkotila, jolla tarkoitetaan olosuhteita, jotka oikeuttavat muutoin rikollisen teon suuremman edun varjelemiseksi.

Säännöksen soveltaminen edellyttää, että vastustamisella julkisen vallan käyttöä sisältävä virkatoimi estyy tai sen toteuttaminen vaarantuu taikka vaikeutuu. Jos vastustamisella ole mitään vaikutusta, kysymys ei silloin ole virkamiehen vastustamisesta.

2 momentilla rinnastetaan virkamieheen palvelusta toimittava sotilas ja henkilö, joka pyynnöstä

tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa.

Haitanteosta virkamiehelle annetaan vuosittain noin 60-90 tuomiota (vertailuväli 2015-2018).


Haitan tekemisen virkamiehelle tunnusmerkistö on seuraava:

Joka käyttämättä väkivaltaa tai sen uhkaa oikeudettomasti estää tai yrittää estää 1 §:ssä tarkoitetun virkatoimen suorittamista tai vaikeuttaa sitä, on tuomittava haitanteosta virkamiehelle sakkoon.

Haitanteosta virkamiehelle tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa mainitulla tavalla sitä kohtaan, joka virkamiehen pyynnöstä tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa.

_________________________________________________________________________


4 § Poliisia vastaan niskoittelu

Poliisia vastaan niskoitteluun syyllistyy henkilö, joka jättää noudattamatta poliisin antaman käskyn tai kiellon, kieltäytyy antamasta henkilötietojaan, jättää noudattamatta poliisimiehen merkin tai määräyksen kulkuneuvon pysäyttämiseksi tai siirtämiseksi, laiminlyö avustamisvelvollisuutensa, hälyttää poliisin aiheettomasti tai vaikeuttaa poliisin toimintaa antamalla vääriä tietoja.


Jotta poliisi voi toimia tehokkaasti onnettomuus-, rikos- ja häiriötilanteissa, voi poliisi joutua ohjaamaan kansalaisten liikkumista ja toimintaa. Poliisin on voitava tällöin antaa määräyksiä vaaraa tai haittaa aiheuttavien toimenpiteiden estämiseksi. Tällaisten määräysten rikkominen on kriminalisoitu rikoslaissa.


Niskoitteluun voi syyllistyä myös, jos laiminlyö avustamisvelvollisuutensa. Jokaisella 18–54-vuotiaalla on velvollisuus päällystöön kuuluvan poliisimiehen antaman määräyksen mukaan avustaa poliisia kadonneen etsinnässä, ihmisen pelastamisessa hengenhädästä, loukkaantuneen auttamisessa, suuren omaisuusvahingon torjumisessa ja ympäristöhaitan torjumisessa.


Aiemmin rangaistussäännös on ollut poliisilaissa, mutta se siirrettiin rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä rikoslakiin. Kokonaisuudistuksen periaatteiden mukaisesti vankeusuhkaisista rikossäännöksistä tulee säätää rikoslaissa eikä poliisilaissa. Rikoslain rangaistussäännöksissä edellytetään aina tahallisuudenasteista syyksiluettavuutta, jollei muuta ole nimenomaan säädetty. Näin ollen myös poliisia vastaan niskoittelu edellyttää teon tahallisuutta.


Poliisia vastaan niskoittelu on nimikkeenä kuitenkin melko harvinainen. Vuosittain siitä annetaan noin 30-60 tuomiota (vertailuväli 2015-2018).



Poliisia vastaan niskoittelun tunnusmerkistö on seuraava:


Joka


1) jättää noudattamatta poliisimiehen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi taikka tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon,


2) kieltäytyy antamasta poliisimiehelle poliisilain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilötietoja,


3) jättää noudattamatta poliisilain 2 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun, poliisimiehen kulkuneuvon pysäyttämiseksi tai siirtämiseksi antaman selvästi havaittavan merkin tai määräyksen,


4) laiminlyö poliisilain 9 luvun 3 §:ssä säädetyn avustamisvelvollisuutensa tai


5) hälyttää aiheettomasti poliisin taikka antamalla vääriä tietoja vaikeuttaa poliisin toimintaa,


on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta poliisia vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

_________________________________________________________________________


4 a § Niskoittelu rajavartiomiestä vastaan

Rikoslain 16 luvun 4 pykälää vastaava rajavartiomiestä koskeva säännös lisättiin rikoslakiin vuonna 2005. Aiemmin kyseinen rangaistussäännös oli sisältynyt rajavartiolain 66 pykälään. Säännöksen mukaan tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi henkilö, joka kieltäytyy antamasta rajavartiomiehelle henkilötietojaan tai jättää noudattamatta liikenteen ohjaamiseksi taikka kulkuneuvon pysäyttämiseksi rajavartiomiehen antaman merkin tai määräyksen. Edellä mainittujen lisäksi myös rajavartiomiehen yleensä sekä meripelastusjohtajana olevan rajavartiomiehen toimivaltansa nojalla antaman käskyn tai kiellon rikkomisesta sekä rajavartiomiehen aiheettomasta hälyttämisestä ja rajavartiomiehen toiminnan vaikeuttamisesta vääriä tietoja antamalla tuomittaisiin rangaistus. Ihmishenkien mahdollisimman tehokkaaksi pelastamiseksi on hyvin tärkeää, että meripelastusjohtajan asiaan kuuluvia määräyksiä totellaan.


Rajavartiomiestä vastaan niskoittelua koskeva säännös eroaa poliisia vastaan niskoittelua koskevasta säännöksestä siten, että poliisimiestä vastaan niskoittelusta tuomittaisiin myös henkilö, joka laiminlöisi poliisilain 45 pykälässä säädetyn avustamisvelvollisuutensa.

Niskoittelu rajavartiomiestä vastaan on rikosnimikkeenä harvinainen. Vuosittain siitä annetaan ainoastaan 1-4 tuomiota (vertailuväli 2015-2018).



Rajavartiomiestä vastaan niskoittelun tunnusmerkistö on seuraava:


Joka


1) jättää noudattamatta rajavartiomiehen tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon,


2) kieltäytyy antamasta rajavartiomiehelle rajavartiolain (578/2005) 36 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilötietoja,


3) jättää noudattamatta rajavartiolain 38 §:ssä tarkoitetun, rajavartiomiehen liikenteen ohjaamiseksi taikka kulkuneuvon pysäyttämiseksi taikka siirtämiseksi antaman selvästi havaittavan merkin tai määräyksen,


4) jättää noudattamatta meripelastusjohtajan meripelastuslain (1145/2001) 11 a §:n nojalla antaman kiellon tai määräyksen tai


5) hälyttää aiheettomasti rajavartiomiehen tai antamalla vääriä tietoja vaikeuttaa rajavartiomiehen toimintaa,


on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta rajavartiomiestä vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.


_________________________________________________________________________


4 a § Niskoittelu tullimiestä vastaan

Niskoittelu tullimiestä vastaan lisättiin rikoslakiin vuonna 2016. Niskoitteluna pidetään muun muassa sitä, että henkilö jättää noudattamatta tullimiehen tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon.


Pykälässä viitataan kieltäytymiseen antaa tullilain 17 pykälän tai 102 pykälän 1 momentin taikka rikostorjunnasta Tullissa annetun lain 2 luvun 14 tai 15 pykälän mukaisesti pyydettyjä tietoja. Tullilain 17 pykälä säätää henkilöllisyyden selvittämisestä. Tullimiehellä on säännöksen mukaan tullitoimenpiteen suorittamiseksi oikeus saada jokaiselta tiedot tämän nimestä, henkilötunnuksesta tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta hän on tavoitettavissa.


Tullilain 102 pykälän mukaan henkilön, jota tullitoimenpide koskee suoraan tai välillisesti, on annettava Tullille sen pyynnöstä ja asetetussa määräajassa kaikki tullitoimenpiteen suorittamiseksi tarvittavat tuojaa, viejää, muuta asianosaista, tavaraa, kulkuneuvoa, matkustajaa ja kulkuneuvon henkilökuntaa koskevat asiakirjat ja tiedot. Tuojalla ja viejällä tarkoitetaan tässä kontekstissa maahantuontia tai maastavientiä.

Tullin rikostorjunnasta annetun lain pykälän 14 mukaan Tullilla on oikeus saada yksityiseltä tai julkiselta yhteisöltä tai henkilöltä yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen tai hallintoneuvoston jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä tarvittavat tiedot tullirikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi.


Pykälän 2 momentin mukaan Tullilla on oikeus erikseen tekemästään pyynnöstä saada teleyritykseltä ja yhteisötilaajalta yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot, jos tiedot ovat tarpeen tullirikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi. Tullilla on vastaava oikeus saada postitoimintaa harjoittavalta yhteisöltä jakeluosoitetietoja. Teleosoite voi olla esimerkiksi sähköpostiosoite ja telepäätelaitteen yksilöivä tieto taas esimerkiksi IP-osoite.


Tullirikoksia ovat esimerkiksi huumausaineiden, samoin kuin tuoteväärennösten, tuliaseiden, ammusten, vaarallisten teräaseiden maahantuonti sekä kansallisten kulttuuriaarteiden maastavienti ja rikollinen rahanpesu.


Tullin rikostorjunnasta annetun lain 15 pykälän sisältö on samansisältöinen tullilain 17 pykälän kanssa, eli sillä tarkoitetaan henkilöllisyyden selvittämistä tullirikostorjunnassa.


Tullimiehellä on lain mukaan oikeus pysäyttää ja tarkastaa kulkuneuvo tullitoimenpiteen suorittamiseksi. Tullimiehellä on myös oikeus ohjata tieliikennettä. Tullimiehen liikenteen ohjaamiseksi taikka kulkuneuvon pysäyttämiseksi tai siirtämiseksi antaman merkin tai määräyksen noudattamatta jättäminen on säädetty omana kohtanaan rangaistavaksi.


Kohdan 4 mukaan aiheeton tullimiehen hälyttäminen tai Tullin toiminnan vaikeuttaminen vääriä tietoja antamalla ovat rangaistavia tekoja. Aiheeton hälyttäminen voi viitata esimerkiksi väärään ilmiantoon. Tullin toiminnan vaikeuttamiseen liittyvä sanamuoto viittaa siihen, että väärien tietojen antamisen on tosiasiallisesti vaikeutettava toimintaa. Jos väärien tietojen antamisella ei ole mitään vaikutusta, kysymys ei silloin todennäköisesti ole Tullin toiminnan vaikeuttamisesta.

Niskoittelu tullimiestä vastaan on nimikkeenä harvinainen. Teosta on annettu ainoastaan yksi tuomio vuosien 2015 ja 2018 välillä.


Tullimiestä vastaan niskoittelun tunnusmerkistö on seuraava:


Joka

1) jättää noudattamatta tullimiehen tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon,

2) kieltäytyy antamasta tullimiehelle tullilain (304/2016) 17 §:n tai 102 §:n 1 momentin taikka rikostorjunnasta Tullissa annetun lain (623/2015) 2 luvun 14 tai 15 §:n mukaisesti pyydettyjä tietoja,

3) jättää noudattamatta tullilain 12 tai 13 §:ssä tarkoitetun, tullimiehen liikenteen ohjaamiseksi taikka kulkuneuvon pysäyttämiseksi tai siirtämiseksi antaman selvästi havaittavan merkin tai määräyksen tai

4) hälyttää aiheettomasti tullimiehen taikka antamalla vääriä tietoja vaikeuttaa Tullin toimintaa,

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta tullimiestä vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

_________________________________________________________________________


5 § Väärän henkilötiedon antaminen


Väärän henkilötiedon antaminen otettiin nykymuotoisena rikoslakiin vuonna 1998. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa viranomaisille annettavien tietojen totuudenmukaisuutta. Jo vuonna 1928 rikoslain 16 lukuun lisättiin 20 a pykälä, jossa mainittua rikosta vakiintuneesti kutsuttiin viranomaisen erehdyttämiseksi. Silloisen säännöksen mukaan tuomittiin se, joka erehdyttääkseen viranomaista sanoo nimensä, säätynsä tai ammattinsa muuksi, kuin mikä se on, tai muuten antaa itsestään sellaisia harhaanjohtavia tietoja taikka samassa tarkoituksessa käyttää toisen passia, työtodistusta tai muuta sen kaltaista todistusta.


Nykyisessä säännöksessä tarkoitettu väärän henkilötiedon antamisen tarkoituksena on oltava viranomaisen erehdyttäminen, jotta tunnusmerkistö täyttyy. Säännöksessä henkilötiedoista on nimenomaisesti mainittu vain nimi. Muita vääriä tai harhaanjohtavia tietoja henkilöllisyydestä voivat olla asiayhteydestä riippuen esimerkiksi totuudenvastainen sukulaisuussuhde määrättyyn toiseen henkilöön, ikä, syntymäaika tai henkilötunnus, kotipaikka tai vaikkapa osoite. Olennaista väärän henkilötiedon antamisen rangaistavuudelle 4 pykälässä tarkoitetussa mielessä on, että sen vuoksi viranomainen voi erehtyä luulemaan tiedon antajaa toiseksi henkilöksi kuin hän todellisuudessa on.


Muiden henkilöiden henkilöllisyyttä osoittavien asiakirjojen esittäminen viranomaiselle siten, että sen seurauksena viranomainen voi erehtyä henkilöllisyydestä, on säännöksen mukaan rangaistavaa.


Väärän henkilötiedon antamisesta tuomitaan 30-50 kertaa vuosittain (vertailuväli 2015-2018).



Väärän henkilötiedon antamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka erehdyttääkseen viranomaista ilmoittaa nimensä väärin tai antaa muutoin henkilöllisyydestään väärän tai harhaanjohtavan tiedon taikka sanotussa tarkoituksessa käyttää toisen henkilötodistusta, passia, ajokorttia tai muuta sen kaltaista todistusta, on tuomittava väärän henkilötiedon antamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


_________________________________________________________________________


6 § Sakkovilppi


Sakkovilppi tuli ensimmäisen kerran rikoslakiin vuonna 1998. Sakkovilppiin syyllistyy, jos antaa viranomaiselle sakon määräämistä varten olennaisesti vääriä tai harhaanjohtavia tietoja koskien tulojaan, elatusvelvollisuuttaan tai muuta maksukykyynsä vaikuttavaa seikkaa saadakseen itselleen taloudellista hyötyä. Toisin sanoen tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tulojen ilmoittamista todellisuutta pienemmiksi, jotta määrättävän päiväsakon euromääräkin olisi siten pienempi. Suomessa on kaksi osittain eri tavoin määräytyvää sakkorangaistuksen tyyppiä, rikesakko ja sakko.


Rikesakko on euromääräisesti kiinteä, eikä sitä määrättäessä sakotettavan maksukyvyllä ole merkitystä. Päiväsakkojärjestelmän mukaan sakon suuruus taas määräytyy päiväsakkojen lukumäärän ja päiväsakon rahamäärän mukaan. Päiväsakkojen luku määrätään rikoksen törkeyden ja päiväsakon rahamäärä sakotettavan maksukyvyn mukaan. Tähän maksukyvyn arviointiin liittyvien väärien tietojen antaminen täyttää sakkovilpin tunnusmerkistön.


Ennen kuin teosta tehtiin rangaistavaa, oli varsin yleistä, että sakotettavat ilmoittivat tulonsa todellisia pienemmiksi, jotta sakko jäisi mahdollisimman alhaiseksi.

Sakkovilppinä ei ole rangaistavaa kieltäytyä antamasta sakon määräämisessä tarvittavia tietoja. Kriminalisoinnin ulkopuolelle jäävissä tapauksissakin viranomaisilla on valtuus tarkistaa annettujen tietojen totuudenmukaisuus ja kieltäytymistapauksissa ne on jollakin tavoin aina selvitettävä. Pykälän mukaan rangaistavuus edellyttää, että vääriä tai harhaanjohtavia tietoja annetaan taloudellisen hyödyn hankkimiseksi itselle. Siten esimerkiksi tulojen ilmoittaminen jostakin syystä olennaisesti todellista suurempina ei myöskään ole rangaistavaa. Ennen vuotta 2008 sakotuksessa huomioitiin myös sakotettavan varallisuus, mutta koska niin sanottua varallisuuskorotusta sovellettiin harvoin, poistettiin se rikoslaista. Varallisuuden tuotto vaikuttaa edelleen sakon määrään, koska pääomatulot otetaan huomioon päiväsakon rahamäärään vaikuttavina tuloina.


Sakkovilpistä tuomitaan vuosittain rangaistus 1-2 kertaa (vertailuväli 2015-2018).



Sakkovilpin tunnusmerkistö on seuraava:


Joka hankkiakseen itselleen taloudellista hyötyä antaa viranomaiselle sakon määräämistä varten tuloistaan, elatusvelvollisuudestaan tai muusta maksukykyynsä vaikuttavasta seikasta olennaisesti totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan tiedon, on tuomittava sakkovilpistä sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.


_________________________________________________________________________


7 § Rekisterimerkintärikos


Rekisterimerkintärikos otettiin rikoslakiin vuonna 1991 rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Aiemmin vastaava säännös tunnettiin nimellä intellektuaalinen väärennysrikos, joka viittasi kirkonkirjan, henkiluettelon tai vastaavan yleisen kirjan pitäjän erehdyttämisen hyödyn hankkimiseksi.


Nykytunnusmerkistössä rekisterimerkintärikokseen syyllistyy se, joka 1) aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon tai 2) hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka toista vahingoittaakseen käyttää hyväkseen 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheutettua virhettä.


Hallituksen esityksen HE 6/1997 vp mukaan säännöksen tarkoituksena on suojata viranomaisten pitämien yleisten rekisterien luotettavuutta ja niiden sisältämien tietojen totuudenmukaisuutta.


Monet säännöksessä tarkoitetut rekisterit ovat myös viralliselta nimeltään rekistereitä kuten väestö-, kauppa-, moottoriajoneuvo-, ajokortti-, yhdistys-, säätiö-, lainhuuto-, kiinnitys-, maa- tai patenttirekisteri. Edellä esitetty lista ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Yleisen rekisterin sisältämillä tiedoilla on oikeudellisessa mielessä todistusmerkitystä, ja sellaisesta voi ilmetä esimerkiksi kiinteistöön kohdistuvat rasitukset, kuten esimerkiksi kiinteistöllä sijaitsevaan rakennukseen kohdistuva vuokraoikeus.


Rekisterimerkintärikos täyttyy, kun väärä tieto rekisteriin merkittävästä seikasta on annettu viranomaiselle siinä tarkoituksessa, että tämä annetun tiedon perusteella tekisi virheellisen merkinnän rekisteriin. Rikos ei edellytä sitä, että viranomainen tosiasiallisesti tekee virheelliseen tietoon perustuvan merkinnän. Tämä tarkoittaa sitä, että rikoksesta voidaan tuomita, jos virkamies havaitsee virheellisen tiedon ennen merkinnän tekemistä.


Rekisterimerkintärikoksen toisena tekomuotona on se, että joku käyttää 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheutettua virhettä hyväkseen hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä tai toista vahingoittaakseen. Esimerkkinä voi mainita tilanteen, jossa tekijä pyytää virheelliseksi tietämänsä merkinnän sisältävän otteen rekisteristä ja käyttää sitä hyödykseen jossakin asiassa todisteena. Kohdissa 1 ja 2 tekijöiden ei tarvitse olla sama henkilö.


Rekisterimerkintärikoksen yritys on tätä nykyä rangaistava. Tapauksessa KKO 1993:11 paljastui aiempaan sääntelyyn liittyvä aukko. Autorekisterikeskukselle toimitettavaksi tarkoitetun auton rekisteriotteen ilmoitusosan väärennys oli paljastunut otteen ollessa postissa. Tekijää ei voitu tuomita rekisterimerkintärikoksesta, koska väärä tieto ei ollut ehtinyt saapua rekisterinpitäjälle.


Rekisterimerkintärikoksesta annetaan vuosittain noin 150-230 tuomiota (vertailuväli 2015-2018).



Rekisterimerkintärikoksen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka


1) aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon tai


2) hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka toista vahingoittaakseen käyttää hyväkseen 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheutettua virhettä,


on tuomittava rekisterimerkintärikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

_________________________________________________________________________


8 § Väärän todistuksen antaminen viranomaiselle


Väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle rangaistaan säännöksen 1 momentin mukaan sitä, joka antaa viranomaiselle oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen kirjallisen todistuksen tai siihen rinnastettavan teknisen tallenteen taikka laadittuaan sellaisen todistuksen tai tallenteen antaa sen toiselle sanottuun tarkoitukseen käytettäväksi. Säännös on toissijainen. Tämä tarkoittaa sitä, että säännöstä ei sovellettaisi, jos teosta on muualla laissa säädetty ankarampi rangaistus. Tällaisia rikoksia voivat olla esimerkiksi veropetos, avustuspetos, petos, velallisen petos, perätön lausuma, väärä ilmianto tai rekisterimerkintärikos. Alun perin viranomaiselle annettavaa väärää todistusta koskeva säännös on otettu rikoslakiin vuonna 1948.


Väärän todistuksen antamista viranomaiselle koskevan säännöksen tarkoituksena on suojata asiakirjojen ja sitä vastaavien kirjallisten todistuskappaleiden totuudenmukaisuutta. Säännöksen mukaan on rangaistavaa antaa väärä tieto kirjallisessa muodossa tai teknisenä tallenteena. Säännöksen sanamuodon mukaan merkityksettömän todistuksen antaminen ei ole rangaistavaa.


Todistus voi olla joko antajan itsensä tai jonkun toisen henkilön laatima. Esimerkkinä voi mainita tilanteen, jossa oikeudenkäyntiavustajan päämies antaa totuudenvastaisia tietoja, joista avustaja laatii kirjallisen todistuksen. Jos avustaja on tietoinen siitä, että todistus on totuudenvastainen, on avustaja syyllistynyt säännöksen tarkoittamaan rikokseen. Jos taas avustaja ei ole tietoinen totuudenvastaisuudesta eikä havaitse sitä, on totuudenvastaisten tietojen antaja välillisesti tekijä rikokseen.


Tekijän tulee olla tietoinen siitä, että todistuksen sisältö on totuudenvastainen. Tahallisuuteen ei riitä tietoisuus siitä, että todistus on mahdollisesti väärä. Tahallisuuteen kuuluu myös tietoisuus, että todistuksen vastaanottaja tai tarkoitettu vastaanottaja on viranomainen, eli esimerkiksi virkamies tai tuomari.


Säännöksen toisen momentin mukaan väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle tuomittaisiin myös viranomaisen erityisen valvonnan alaisen toiminnan harjoittaja taikka tämän edustaja tai palveluksessa oleva henkilö tai valvottavan yhteisön tilintarkastaja, joka lakiin perustuvan tarkastuksen yhteydessä tai lakiin perustuvaa ilmoitusvelvollisuutta muuten täyttäessään antaa valvovalle viranomaiselle oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen suullisen tiedon. 2 momentti edellyttää, että velvollisuus antaa tieto tarkastuksen yhteydessä tai muuten perustuu lakiin. Huomionarvoista on, että 2 momentin tapauksissa väärä todistus voi olla myös totuudenvastainen suullinen tieto erotuksena 1 momentin kirjalliseen todistukseen tai siihen rinnastuvaan tallenteeseen.


Väärän todistuksen antaminen viranomaiselle on annettu tuomio vuosina 2015-2018 yhteensä neljä kertaa. Rikoksena se on siis melko harvinainen.



Viranomaiselle väärän todistuksen antamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka antaa viranomaiselle oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen kirjallisen todistuksen tai siihen rinnastettavan teknisen tallenteen taikka laadittuaan sellaisen todistuksen tai tallenteen antaa sen toiselle sanottuun tarkoitukseen käytettäväksi, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


Väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle tuomitaan myös viranomaisen erityisen valvonnan alaisen toiminnan harjoittaja taikka tämän edustaja tai palveluksessa oleva henkilö tai valvottavan yhteisön tilintarkastaja, joka lakiin perustuvan tarkastuksen yhteydessä tai lakiin perustuvaa ilmoitusvelvollisuutta muuten täyttäessään antaa valvovalle viranomaiselle oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen suullisen tiedon.


______________________________________________________________________


9 § Virkavallan anastus


Rikoslakiin on alun alkaenkin vuodesta 1889 sisältynyt säännös omankädenoikeudesta ja virkavallan anastuksesta. Tuon säännöksen mukaan omankädenoikeuteen syyllistyy se, joka itse tekee ulosoton tai muuta omankädenoikeutta. Virkavallan anastuksessa joku muuten ilman laillista oikeutta on ryhtynyt toimeen, jonka ainoastaan asianomainen virkamies saa tehdä. Näiden tekojen erona on se, että virkavallan anastuksessa on säännönmukaisesti kyse esiintymisestä toimivaltaisena viranomaisena. Nykyään voimassa oleva säännös on otettu rikoslakiin vuonna 1998 osana rikoslain kokonaisuudistusta. Tuolloin omankädenoikeus jätettiin pois rikoslain 16 luvusta, koska kyseessä ei ole viranomaisia vastaan tehdystä rikoksesta.


Virkavallan anastus voi ilmetä tilanteissa, joissa samalla syyllistytään muuhun rikokseen, kuten esiintymiseen virkamiehenä anastuksen tekemiseksi. On kuitenkin syytä huomata, että oikeusjärjestyksessämme on tilanteita, joissa yksityishenkilö voi tehdä viranomaiselle kuuluvia asioita, mutta vain poikkeuksellisissa tilanteissa ja perustuen nimenomaisiin säännöksiin. Esimerkkinä voi mainita jokamiehen kiinniotto-oikeus, jonka perusteella yksityinen kansalainen voi tietyin edellytyksin ottaa kiinni rikoksentekijän.

Virkavallan anastus voi olla kahdentyyppistä. Ensimmäisenä tekomuotona mainitaan ryhtyminen ilman lakiin perustuvaa oikeutta toimeen, jonka vain julkista valtaa käyttävä toimivaltainen viranomainen saa tehdä. Toisena tekomuotona lainkohdassa mainitaan muunlainen esiintyminen virkatehtävässä olevana julkista valtaa käyttävänä virkamiehenä. Säännöksessä edellytetään myös, että teko tapahtuu toisen erehdyttämiseksi.


Esimerkkinä ilman lakiin perustuvaan toimeen ryhtymisestä voi mainita yksityishenkilön esiintymisen poliisimiehenä ja ryhtymisen suorittamaan takavarikkoa, kotietsintää tai henkilöön kohdistuvaa etsintää. Myös toimien suorittaminen ilman, että nimenomaisesti esiintyy viranomaisena, täyttää tunnusmerkistön. Myös virkamies voi syyllistyä virkavallan anastukseen, jos hän ryhtyy sellaiseen toimeen, jolla ei ole asiallista yhteyttä hänen omasta asemastaan johtuviin tehtäviin. Jos esimerkiksi kunnanvaltuutettu tai peruskoulunopettaja alkaa käyttää poliisille kuuluvia valtuuksia, syyllistyy hän virkavallan anastukseen.


2 kohdan mukaisista tilanteista esimerkkinä voi mainita sellaisen, jossa joku toista erehdyttääkseen tekeytyy virkamieheksi kuitenkaan varsinaisesti käyttämättä virkaan kuuluvia valtuuksia. Tällaista voi olla esimerkiksi lausuntojen esittäminen tiedotusvälineille jonkun virkamiehen nimissä. Virkavallan anastuksen rangaistavuus edellyttää tahallisuutta. Jos virkavallan anastamiseen liittyy taloudellista hyötyä, tulee sovellettavaksi myös petosta koskeva säännös.


Virkavallan anastuksesta annetaan vuosittain 1-3 tuomiota (vertailuväli 2015-2018).



Virkavallan anastuksen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka toista erehdyttääkseen


1) ilman lakiin perustuvaa oikeutta ryhtyy toimeen, jonka vain julkista valtaa käyttävä toimivaltainen viranomainen saa tehdä, tai


2) muuten esiintyy virkatehtävässä olevana julkista valtaa käyttävänä virkamiehenä,

on tuomittava virkavallan anastuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


______________________________________________________________________


9 a § Lähestymiskiellon rikkominen


Laki lähestymiskiellosta on ollut Suomessa voimassa 1.1.1999 alkaen. Lähestymiskielto mahdollistaa kieltää toista henkilöä ottamasta toiseen yhteyttä henkilön hengen, terveyden, vapauden ja rauhan suojaamiseksi. Tarvittaessa kielto voidaan määrätä laajennettuna siten, että kieltoon määrättävä henkilö ei saa oleskella suojattavan henkilön asunnon tai työpaikan tai näihin rinnastettavan paikan läheisyydessä.

Lähestymiskiellon rikkominen merkitsee kiellolla suojattavalle henkilölle uhkaa ja häiriötä, joita vastaan hänelle on annettu oikeudellista suojaa. Jotta suoja olisi tehokas, on sen rikkominen säädetty rangaistavaksi.


Lähestymiskiellon rikkominen on virallisen syytteen alainen rikos. Se tarkoittaa sitä, että asianomistajan syytepyyntöä ei tarvittaisi. Viranomainen voi siis nostaa syytteen lähestymiskiellon rikkomisesta. Viranomainen ei kuitenkaan voi määrätä lähestymiskieltoa ilman asianomistajan toimia. Kiellolla suojattava henkilö olisi kuitenkin rikoksen asianomistajana, koska lähestymiskiellon rikkominen merkitsee kiellettyä yhteydenottoa häneen, mikä taas aiheuttaisi tälle henkilölle uhkaa ja häiriötä.

Pakkokeinolain mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää ja vangita, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn olojen tai muiden seikkojen perusteella on todennäköistä, että jatkaa rikollista toimintaa. Lähestymiskiellon rikkojaa vastaan voitaisiin siten edellytysten täyttyessä käyttää näitä pakkokeinoja, mikä voi olla tarpeen esimerkiksi kiellon uusien rikkomisten tai muiden rikosten estämiseksi.


2 momentti viittaa toisessa EU:n jäsenvaltiossa määrättyyn suojelutoimenpiteeseen, joka tulee rekisteröinnin kautta poliisin tietoon samalla tavoin kuin Suomessa määrätty lähestymiskielto, ja poliisi voi puuttua kiellon rikkomiseen. Lähestymiskiellon rikkomisena ei pidetä yhteydenottoja, joihin on asiallinen peruste ja jotka ovat ilmeisen tarpeellisia. Tällaisia yhteydenottoja ovat muun muassa lapsen huoltoon tai tapaamisoikeuteen liittyvät järjestelyt.


Lähestymiskiellon rikkomisesta annetaan vuosittain noin 120-160 tuomiota (vertailuväli 2015-2018).



Lähestymiskiellon rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:


Jos lähestymiskieltoon tai väliaikaiseen lähestymiskieltoon määrätty rikkoo lähestymiskieltoa koskevassa ratkaisussa yksilöityä kieltoa, hänet on tuomittava lähestymiskiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.


Sovellettaessa 1 momenttia lähestymiskieltoon rinnastetaan suojelutoimenpide, joka on ilmoitettu poliisiasiain tietojärjestelmään yksityisoikeuden alalla määrättyjen suojelutoimenpiteiden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen soveltamisesta annetun lain (227/2015) 4 §:n nojalla. Lähestymiskiellon rikkomisena ei pidetä yhteydenottoja, joihin on lähestymiskiellosta annetun lain (898/1998) 3 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla asiallinen peruste ja jotka ovat ilmeisen tarpeellisia. (20.3.2015/229).


______________________________________________________________________


10 § Omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkominen


Omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkominen on ollut rikoslaissa jo vuodesta 1889. Nykyisen säännöksen tarkoituksena on osaltaan turvata tulli-, ulosotto- ja poliisiviranomaisten tehtävissään antamien tietynlaisten omaisuuteen kohdistuvien määräysten toteutuminen sellaisissa tapauksissa, joissa määräyksen kohdetta ei ole voitu ottaa suoranaisesti viranomaisten haltuun. Säännöksen soveltamisen ehtona on se, että sillä viranomaisella, joka on antanut omaisuutta koskevan viranomaiskiellon, on lakiin perustuva valtuus antaa kyseinen kielto.


Teko edellyttää tahallisuutta, johon sisältyy tietoisuus siitä, että kyseessä on viranomaisen tekemä kohteen sulkemista tarkoittava lukko, merkintä, sinetti tai este ja ettei tekijällä ole murtamiseen tai murtautumiseen oikeutta. Jos tekijä perustellusti uskoo olevansa oikeutettu merkinnän murtamiseen tai poistamiseen taikka suljettuun esineeseen tai kohteeseen murtautumiseen, hän ei menettele tahallisesti, eikä häntä voi tuomita tästä.


Kohta 1 koskee erityisesti ulosottoasioita. Ulosottolain 4 luvun 17 §:n mukaan ulosmitatut irtaimet tavarat, joita ei oteta ulosottoviranomaisen huostaan, on pantava talteen ja suljettava sinetillä tai muulla tavoin merkittävä siten, että omaisuus nähdään ulosmitatuksi. Samalla tavalla voidaan menetellä ulosottolain 7 luvun mukaan takavarikoitaessa irtainta omaisuutta ulosoton turvaamiseksi. Pakkokeinolain 7 luvun 13 §:n mukaan tällaista merkintää voidaan käyttää myös takavarikoitaessa esine rikosasian esitutkinnassa. Tullimiehellä on tullilain 3 luvun 15 §:n mukaan oikeus asettaa tullivalvonnassa olevaan kulkuneuvoon, tavaraan, varastoon tai muuhun paikkaan tullisinetti, tullilukko tai muu tunnistamismerkki. Viranomaisen asettaman esteen murtamiseksi katsotaan esteen avaaminen, rikkominen, vahingoittaminen tai poistaminen siten, että este ei enää täytä tarkoitustaan. Vastaavasti merkinnän murtamiseksi katsotaan merkinnän rikkominen tai vahingoittaminen taikka sen turmeleminen tai sotkeminen sillä tavoin, että merkinnän sisältämä sanoma katoaa, ja merkinnän poistaminen kokonaan. Jos edellinen ei täyty, on kysymyksessä sen sijaan vahingonteko.


2 kohdan tarkoituksena on turvata rikosta selvittävän esitutkintaviranomaisen määräyksiä tutkimuspaikan eristämisestä. Pakkokeinolain 9 luvun 1 §:n mukaan rikoksen selvittämisen turvaamiseksi saadaan: 1) sulkea rakennus tai huone; 2) kieltää pääsy tietylle alueelle, pääsy tietyn tutkittavana olevan kohteen lähelle, esineen siirtäminen tai muu vastaava toimenpide.


3 kohdassa on rangaistuksen uhalla kielletty ryhtymästä takavarikkoon tai vakuustakavarikkoon otettuun, ulosmitattuun tai sellaiseen irtaimeen esineeseen, jonka muualle siirtämisen viranomainen on kieltänyt. Irtaimeen esineeseen ryhtymisellä tarkoitetaan kaikenlaisia toimia, joilla vaikeutetaan takavarikon, vakuustakavarikon, ulosmittauksen tai siirtämiskiellon tarkoituksen toteuttamista. Irtaimeen esineeseen ryhtymistä voi olla sen kätkeminen, hävittäminen ja ainakin joissakin tapauksissa sen vahingoittaminen.


4 kohdalla kielletään vastoin viranomaiskieltoa hukkaamasta tai luovuttamasta omaisuutta tai vastoin maksukieltoa maksamaan saatavaa tai palkkaa. Kohdalla pyritään suojaamaan ulosottolain 7 luvun 2 §:n 2 momentin mukaista hukkaamiskieltoa. Lisäksi hukkaamiskiellolla tarkoitetaan pakkokeinolain osalta säännöksiä vakuustakavarikosta, joista määrätään lain 7 luvussa. Vakuustakavarikko on pakkokeino, jolla turvataan maksuvelvollisuuden tai menettämisseuraamuksen täytäntöönpano. Jos on olemassa vaara, että esimerkiksi syytetty tai vahingonkorvausvelvollinen pyrkii välttämään sakon, korvauksen tai menetettäväksi tuomittavan rahamäärän maksamista kätkemällä tai hävittämällä omaisuuttaan, pakenemalla tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla, saadaan hänen omaisuuttaan panna hukkaamiskieltoon enintään määrä, joka oletettavasti vastaa tuomittavaa sakkoa, korvausta ja menettämisseuraamusta. Maksukiellolla taas tarkoitetaan kieltoa, jossa kielletään maksamasta mitään saatavasta muulle kuin maksukiellossa mainitulle ulosottomiehelle tai sille, jolle ulosmittausvelallisen oikeus todennäköisesti siirtyy.


Suomen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden, pääasiassa EU-jäsenyyden, vuoksi viranomaisen käsite on ulotettu koskemaan myös ulkomaan tulliviranomaista.

Omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkomisesta annettiin vuosina 2015-2018 yhteensä 19 tuomiota.



Omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka oikeudettomasti


1) murtaa viranomaisen asettaman lukon, sinetin, esteen tai merkinnän, jolla esine tai muu kohde on suljettu tai eristetty, tai muuten murtautuu viranomaisen tällä tavoin sulkemaan esineeseen tai muuhun kohteeseen,


2) tunkeutuu viranomaisen sulkemaan rakennukseen tai huoneeseen tai muuten rikkoo rikoksen selvittämisen turvaamiseksi pakkokeinolain (806/2011) 9 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla annetun kiellon,


3) ryhtyy takavarikkoon tai vakuustakavarikkoon otettuun, ulosmitattuun tai sellaiseen irtaimeen esineeseen, jonka muualle siirtämisen viranomainen on kieltänyt tai


4) vastoin viranomaiskieltoa hukkaa tai luovuttaa omaisuutta tai vastoin maksukieltoa maksaa saatavan tai palkan,


on tuomittava omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.


(22.7.2011/815)

Edellä 1 momentin 1 kohdassa viranomaisella tarkoitetaan Suomen viranomaisen lisäksi ulkomaan tulliviranomaista.

______________________________________________________________________


11 § Liiketoimintakiellon rikkominen


Liiketoimintakiellon rikkomista koskeva rangaistussääntely sisältyi alun perin vuoden 1985 lakiin liiketoimintakiellosta. Vuonna 1997 rikoslain uudistuksen yhteydessä se päätyi kuitenkin rikoslakiin muutaman mutkan kautta. Hallitus ei ensin esittänyt pykälän lisäämistä rikoslain 16-lukuun. Lakivaliokunta kuitenkin totesi, että koska säädös oli vankeusuhkainen, tulisi se kokonaisuudistuksen perusperiaatteiden vuoksi siirtää rikoslakiin. Lakivaliokunta esittikin liiketoimintakiellon rikkomista lausunnossaan rikoslain 16-luvun 11 §:ksi ja muutos hyväksyttiin eduskunnassa.


Liiketoimintakielto määrätään liiketoimintakiellosta annetun lain (1059/1985) mukaan. Liiketoimintakielto voidaan määrätä 3-7 vuoden ajaksi ja se kattaa kahdeksan asiaa:


1) itse tai toista välikätenä käyttäen harjoittaa sellaista liiketoimintaa, josta kirjanpitolaissa on säädetty kirjanpitovelvollisuus;


2) olla avoimen yhtiön yhtiömiehenä tai kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä taikka eurooppalaisen taloudellisen etuyhtymän henkilöjäsenenä;


3) olla yhteisön tai säätiön hallituksen jäsenenä, varajäsenenä, toimitusjohtajana taikka muussa niihin rinnastettavassa asemassa yhteisössä tai säätiössä;


4) itse tai toista välikätenä käyttäen tosiasiallisesti johtaa yhteisön tai säätiön taikka ulkomaisen sivuliikkeen toimintaa tai hoitaa sen hallintoa;


5) itse tai toista välikätenä käyttäen tehdä osakeyhtiön perustamissopimusta tai olla osuuskunnan perustajana;


6) hankkia itse taikka toista välikätenä käyttäen omistukseen tai sopimukseen perustuvaa määräysvaltaa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä; taikka


7) harjoittaa Suomessa liiketoimintaa ulkomaille perustettua yhteisöä välikätenä käyttäen tai tosiasiallisesti johtaa sellaisen ulkomaille perustetun yhteisön toimintaa, joka harjoittaa liiketoimintaa Suomessa muuten kuin vähäisessä määrin eikä hankkia määräysvaltaa sellaisessa yhteisössä.


Käytännössä kiellettyä on harjoittaa yritystoimintaa. Kriminalisointi koskee myös sitä, että toimii toisen välikätenä eli niin sanottuna bulvaanina. Minkä tahansa edellä mainitun kahdeksan kohdan rikkominen tarkoittaa liiketoimintakiellon rikkomista, mistä voidaan rangaista rikostuomiolla. Laki liiketoimintakiellosta ei sisällä rangaistussäännöstä, joten rikostuomio on ainoa vaihtoehto.


Liiketoimintakiellon rikkomisesta tuomitaan 2-10 henkilöä vuosittain. Määrä on melko vähäinen, kun liiketoimintakieltoon määrätään 100-300 henkilöä vuosittain.



Liiketoimintakiellon rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka rikkoo liiketoimintakiellon tai väliaikaisen liiketoimintakiellon, on tuomittava liiketoimintakiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Liiketoimintakiellon rikkomisesta tuomitaan myös se, joka toimii toisen välikätenä liiketoimintakiellon tai väliaikaisen liiketoimintakiellon kiertämiseksi.


______________________________________________________________________


12 § Viranomaisen hallussa olevan todistuskappaleen hävittäminen


Tämä rikos sisältyi jo vuoden 1889 rikoslain 16:15 §:ään, jolloin siitä voitiin rangaista vankeudella. Jos asiakirja koski valtion turvallisuutta tai oikeutta, rangaistiin siitä 12:8 §:n mukaan 2-10v vankeudella. Rikos siirrettiin rikoslain 16-lukuun vuoden 1997 uudistuksessa. Säännöksen käyttöala oli jäänyt erittäin vähäiseksi jo aiemmin ja muutosta ei juurikaan perusteltu.


Rikos kuuluu rikoslain 16-luvun rikosten niin sanottuun kolmanteen ryhmään, joita ovat erilaiset laittomat puuttumiset viranomaisten tehtäviin ja viranomaisten määräysvallassa oleviin kohteisiin, kuten esimerkiksi virkavallan anastus ja omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkominen. Rikoksen sisältö ei juurikaan ole muuttunut vuoden 1889 rikoslaista. Teko on rangaistavaa edelleen vain tahallisena eli teon tekijän on tiedettävä asiakirjan oikeudellinen merkitys.


Kriminalisoinnissa oikeudelliset ongelmat liittyivät lähinnä käsitteiden määrittelyyn. Rangaistavuus edellyttää ensinnäkin sitä, että teko kohdistuu yleiseen arkistoon, viranomaisen hallussa olevaan asiakirjaan tai muuhun todistuskappaleeseen taikka yleiseen rekisteriin. Yleinen arkisto liittyy arkistolain soveltamisalaan. Asiakirjana taas pidetään vain sellaista kappaletta, jolla voi olla merkitystä jonkun oikeuteen tai asemaan. Tämän vuoksi esimerkiksi asiakirjan kopion tai viranomaisen piirroksia sisältävän ruutuvihon hävittäminen eivät ole rangaistavia. Rekisterin käsitteen sisältö taas on sama kuin aiemmin käsitellyssä rekisterimerkintärikoksessa.


Rikos voidaan tehdä neljällä tavalla: viranomaisen hallussa olevan todistuskappaleen 1) hävittäminen, 2) ottaminen haltuun, 3) vahingoittaminen ja 4) muutoin käyttökelvottomaksi tekeminen. Jos samalla syyllistytään varkauteen tai kavallukseen, rangaistaan näistä vielä erikseen eli rikokset eivät yhdy. Sen sijaan vahingontekoon nähden kyseessä on erityissäännös eli vahingonteosta ei erikseen tuomita rangaistusta. Törkeästä vahingonteosta rangaistus sen sijaan voidaan tuomita. Tästä rikoksesta ei ole tuomittu rangaistukseen ketään vuoden 2009 jälkeen. Syynä tähän on todennäköisesti se, että viranomaisten asiakirjat ja arkistot ovat nykyään sen verran hyvin suojattuja hävittämiseen liittyvään intressiin nähden.



Viranomaisen hallussa olevan todistuskappaleen hävittämisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka oikeudettomasti hävittää, ottaa haltuunsa, vahingoittaa tai muutoin tekee käyttökelvottomaksi yleisessä arkistossa tai viranomaisen hallussa olevan asiakirjan tai muun todistuskappaleen taikka viranomaisen pitämän yleisen rekisterin tai sen osan, on tuomittava viranomaisen hallussa olevan todistuskappaleen hävittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


______________________________________________________________________


13 § Lahjuksen antaminen


Lahjuksen antaminen oli kriminalisoitua jo alkuperäisessä vuoden 1889 rikoslaissa. Säännöksiä uudistettiin vuonna 1989, jolloin rikosten tunnusmerkistöt uusittiin täysin. Vuoden 1997 uudistuksessa rikos otettiin neljäntenä ryhmänä rikoksiin viranomaisia vastaan. Rikos kuului tässä ryhmässä niin sanottuihin aktiivisin lahjusrikoksiin. Uudistuksessa säännöksen paikka lähinnä muuttui ja lahjonnan kohteena olevien mahdollisten henkilöiden määrä kasvoi, kun EU-jäsenyys huomioitiin sääntelyssä. Vuonna 2002 soveltamisalaa tarkennettiin (tavallaan) lisäämällä viittaus virkamiehen määritelmästä rikoslain 16:20 §:ään.


Rangaistavaa on lahjuksen antaminen nimenomaisesti virkamiehelle. Elinkeinotoiminnassa ja muussa yksityisessä toiminnassa annettava lahjus kriminalisoidaan eri pykälässä. Virkamiehen määritelmän luulisi olevan yksinkertainen. Kyseessä on kuitenkin yksi rikoslain moniportaisimmista ja sekavimmista määritelmistä. Virkamies määritellään rikoslain 16:20 §:ssä seuraavasti:


”Sovellettaessa tämän luvun 13 ja 14 §:ää rikollisen teon kohteena olevaan virkamieheen rinnastetaan 40 luvun 11 §:ssä tarkoitettu julkista luottamustehtävää hoitava henkilö, julkisyhteisön työntekijä, ulkomainen virkamies, julkista valtaa käyttävä henkilö ja sotilas.

Sovellettaessa tämän luvun 1–3, 13 ja 14 §:ää rikollisen teon kohteena olevaan virkamieheen rinnastetaan ulkomainen virkamies, joka poliisilain 5 a luvun 57 §:n 3 momentissa tai sotilastiedustelusta annetun lain 20 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla toimii tai käyttää tiedustelumenetelmää Suomen alueella.”


40:11 §: mukainen julkista luottamustehtävää hoitava henkilö tarkoittaa:


kunnanvaltuutettua ja muuta yleisillä vaaleilla valittua 1 kohdassa mainitun julkisyhteisön edustajiston jäsentä kuin kansanedustajaa edustajantoimessaan sekä 1 kohdassa mainitun julkisyhteisön tai laitoksen toimielimen, kuten valtioneuvoston, kunnanhallituksen, lautakunnan, johtokunnan, komitean, toimikunnan ja neuvottelukunnan, jäsentä sekä muuta mainitun julkisyhteisön tai laitoksen luottamushenkilöä;”


40:11 §:n mukainen julkisyhteisön työntekijä tarkoittaa


henkilöä, joka on työsopimussuhteessa 1 kohdassa mainittuun julkisyhteisöön tai laitokseen taikka yliopistoon


1 -kohdassa mainittuja julkisyhteisöjä ovat:


valtio, kunta taikka kuntayhtymä ja muu kuntien julkisoikeudelliseen yhteistoimintaelin, eduskunta, valtion liikelaitos taikka evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta tai sen seurakunta tai seurakuntien yhteistoimintaelin, Ahvenanmaan maakunta, Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos, Työterveyslaitos, kunnallinen eläkelaitos, Kuntien takauskeskus ja kunnalliseen työmarkkinalaitos


Ulkomaisella virkamiehellä tarkoitetaan:


henkilöä, joka on nimitetty tai valittu vieraan valtion tai julkisen kansainvälisen järjestön, toimielimen tai tuomioistuimen hallinnolliseen tai oikeudelliseen virkaan tai tehtävään tai joka muuten hoitaa julkista tehtävää vieraan valtion tai julkisen kansainvälisen järjestön, toimielimen tai tuomioistuimen puolesta;”


Julkista valtaa käyttävällä henkilöllä tarkoitetaan:


”a) sitä, jonka tehtäviin lain tai asetuksen nojalla kuuluu antaa toista velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta taikka joka lain tai asetuksen nojalla tehtävässään tosiasiallisesti puuttuu toisen etuun tai oikeuteen, sekä


b) sitä, jonka lain tai asetuksen nojalla taikka viranomaiselta lain tai asetuksen nojalla saadun toimeksiannon perusteella kuuluu osallistua a kohdassa tarkoitetun päätöksen valmisteluun tekemällä päätösesitys tai -ehdotus, laatimalla selvitys tai suunnitelma, ottamalla näyte tai suorittamalla tarkastus taikka muulla vastaavalla tavalla;”


Myös oikeushenkilö voi joutua rangaistukseen lahjuksen antamisesta, jos sen johtoasemassa oleva henkilö lahjoo virkamiestä. Lahjonnan yritys on tavallaan rangaistavaa, koska jo lahjuksen tarjoaminen on kriminalisoitu. Rangaistavaa on luvata, tarjota tai antaa lahja tai muu etu, jolla pyritään vaikuttamaan henkilön toimintaan palvelussuhteessa. Sitä, pyritäänkö lahjalla vaikuttamaan palvelussuhteeseen, arvioidaan henkilöiden välisen suhteen perusteella. Tuomarin puoliso voi antaa hänelle hyvinkin kalliin lahjan, mutta muun henkilön antama vähäarvoinenkin lahja voi täyttää lahjuksen tunnusmerkistön. Jos lahja on annettu sen jälkeen, kun henkilön vaikutusmahdollisuudet ovat päättyneet, esimerkiksi virkamiehen jäätyä eläkkeelle, ei tällä voida vaikuttaa palvelussuhteeseen ja siksi kysymyksessä ei ole lahjuksen antaminen.


Lahjuksella ei ole euromääräistä alarajaa ja kaikki vähäarvoista suuremmat lahjat saattavatkin täyttää lahjuksen tunnusmerkistön. Esimerkiksi mainoskynä tai muu vastaava käytännössä arvoton lahja on mahdollista antaa, mutta tätä arvokkaampiin esineisiin mentäessä liikutaan riskialueella. Lahjuksen ei tarvitse myöskään olla rahanarvoinen etu vaan esimerkiksi ”muu palvelus” voi täyttää lahjuksen tunnusmerkistön.


Mitä merkittävämpää julkista valtaa lahjonnan kohde käyttää, sitä ankarammin teosta rangaistaan. Myös suurempi lahjan arvo lisää teon paheksuttavuutta ja siten rangaistavuutta. Lahjuksen antaminen on suhteellisen harvinaista, teosta tuomitaan 1-3 ihmistä vuosittain, useina vuosina ei ketään. Tämä kertoo suurilta osin Suomen hyvästä tilanteesta korruption suhteen. Enemmän korruptoituneissa maissa on pohdittu, että lahjuksen antaminen tulisi poistaa rikostunnusmerkistöstä, koska tällöin virkamiehet eivät voisi vaatia lahjusta ja uhata sen jälkeen lahjuksen antajaa rangaistuksella lahjonnasta. Useiden peliteoriaan perehtyneiden taloustieteilijöiden mukaan tämä vähentäisi lahjusrikoksia. Suomessa on kuitenkin päädytty siihen ratkaisuun, että lahjuksen antaminen on niin vakava loukkaus viranomaistoimintaa kohtaan, että siitä tulee rangaista.



Lahjuksen antamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka virkamiehelle lupaa, tarjoaa tai antaa hänen toiminnastaan palvelussuhteessa hänelle tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan virkamiehen toimintaan palvelussuhteessa, on tuomittava lahjuksen antamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Lahjuksen antamisesta tuomitaan myös se, joka virkamiehen toiminnasta palvelussuhteessa lupaa, tarjoaa tai antaa 1 momentissa tarkoitetun lahjan tai edun toiselle.


______________________________________________________________________


14 § Törkeä lahjuksen antaminen


Törkeä lahjuksen antaminen sisältyi tavallaan tsaarinaikaiseen rikoslakiin. Tämän rikoslain 12:6 §:n mukaan lahjuksen ottaminen oli ankarampaa, jos se oli vieraan vallan antama ja sillä pyrittiin saamaan antaja toimimaan vastoin Suomen tai Venäjän etua. Rikos otettiin kuitenkin uuteen rikoslakiin vuoden 1989 uudistuksessa, jolloin päivitettiin muidenkin viranomaista kohtaan tehtyjen rikosten määritelmiä. Tällöin lahjuksen antamisen laaja rangaistusasteikko haluttiin jakaa kahteen eri rikokseen, jotta törkeimmät tapaukset saataisiin käsiteltyä erikseen ja niiden paheksuttavuudesta viestittäisiin selvästi. Vuoden 1997 uudistuksessa pykälä sai lähinnä uuden pykälänumeron ja virkamiehen määritelmää täsmennettiin.


Lahjuksen antaminen muuttuu törkeäksi kahdella tapaa. Ensimmäinen näistä on se, että lahjonnalla tavoitellaan huomattavaa hyötyä tai huomattavaa vahinkoa. Toinen peruste on, että lahjuksen arvo on huomattava. Törkeästä lahjuksen antamisesta on tuomittu yhteensä kuusi henkilöä 2010-luvulla. Kyseessä on siis erittäin harvinainen rikos.



Törkeän lahjuksen antamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Jos lahjuksen antamisessa


1) lahjalla tai edulla pyritään saamaan asianomainen toimimaan palvelussuhteessa velvollisuuksiensa vastaisesti lahjojaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen tai


2) lahjan tai edun arvo on huomattava


ja lahjuksen antaminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lahjuksen antamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


______________________________________________________________________


14 a § Lahjuksen antaminen kansanedustajalle


Lahjuksen antaminen kansanedustajalle otettiin lahjuksenantamisrikoksiin vuonna 2002. Euroopan neuvoston Suomea sitovassa korruptiosopimuksessa edellytetään parlamentin jäsenten saattamista rikosoikeudelliseen vastuuseen lahjuksen ottamisesta. Sopimus edellyttää vastaavasti kansanedustajan lahjomisen säätämistä rangaistavaksi, mikä toteutettiinkin samassa yhteydessä.


Kansanedustajan tehtävä poikkeaa virkamiehen ja muiden julkista valtaa käyttävien henkilöiden tehtävästä. Muiden kuin kansanedustajien julkisen vallan käytölle tyypillistä on erilaisten lakiin sidottujen ratkaisujen, kuten tuomioistuin- tai hallintopäätösten, tekeminen tai julkisen vallan käyttö, kuten poliisin toiminta järjestyksen ylläpidossa. Kansanedustajan tehtävälle taas on ominaista hallintoa ja tuomitsemistoimintaa ohjaavasta lainsäädännöstä päättäminen.


Rangaistavuus lahjuksen antamisesta kansanedustajalle edellyttää ensinnäkin lahjan tai muun edun lupaamista, tarjoamista tai antamista kansanedustajalle tai kansanedustajaehdokkaalle. Etu voi olla laadultaan taloudellista, mutta myös aineettomat edut tulevat kysymykseen. Tältä osin voidaan viitata muiden lahjusrikosten säädösvalmisteluaineistossa esitettyihin ja oikeuskäytännöstä löytyviin esimerkkeihin. Rahan, esinelahjojen, matkakustannusten tai muiden palvelujen korvaamisen tai tarjoamisen ja muiden taloudellisten etujen lisäksi etu voi olla aineeton, kuten lupaus valtiollisen tai muun yhteiskunnallisesti merkittävän huomionosoituksen hankkimisesta lahjottavalle. Myös kansanedustajan läheiselle ohjattu etu täyttää tunnusmerkistön.

Toiseksi rangaistavuus edellyttää tekijän eli lahjuksen antajan pyrkimystä saada kansanedustaja lahjan tai muun edun vuoksi toimimaan edustajantoimessaan jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian ratkaisemiseksi tietyllä tavalla.


Lisäksi tavoitellun kansanedustajan menettelyn tulisi kokonaisuudessaan olla sellaista, että se on omiaan heikentämään luottamusta eduskunnan päätöksentekoon. Lahjuksen antajan tulee olla tietoinen siitä, että hänen tavoittelemansa kansanedustajan menettely olisi omiaan heikentämään luottamusta eduskunnan päätöksentekoon. Lahjuksen lupaamisen, tarjoamisen tai antamisen rangaistavuus ei siten edellyttäisi lahjottavan lupausta tai muuta hyväksyvää suhtautumista tekijän pyrkimykseen. Toisin sanoen kansanedustajan ei tarvitse nimenomaisesti luvata toimivansa lahjuksenantajan toivomalla tavalla. Riittää, että lahjuksenantaja on tietoinen siitä, että lahjuksen antamisella kansanedustaja tulee toimimaan hänen haluamallaan tavalla. Lahjuksen ottaminen kansanedustajana käsitellään omana nimikkeenään myöhemmin.


Lahjuksen antamisesta kansanedustajalle ei ole annettu tuomiota kertaakaan vuosina 2009-2018. Nimikkeenä se on siis hyvin harvinainen.



Lahjuksen antamisen kansanedustajalle tunnusmerkistö on seuraava:


Joka kansanedustajalle lupaa, tarjoaa tai antaa hänelle tai toiselle tarkoitetun muun kuin tavanomaiseksi vieraanvaraisuudeksi katsottavan lahjan tai muun oikeudettoman edun, jotta tämä toimisi tai jättäisi toimimatta edun vuoksi edustajantoimessaan tietyllä tavalla taikka palkkiona sellaisesta toiminnasta, ja teko on omiaan selvästi horjuttamaan luottamusta edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuteen, on tuomittava lahjuksen antamisesta kansanedustajalle sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Lahjuksen antamisena kansanedustajalle ei pidetä ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain (273/2009) mukaista vaalirahoitusta, ellei sen tarkoituksena ole 1 momentin kiertäminen.


______________________________________________________________________


14 b § Törkeä lahjuksen antaminen kansanedustajalle


Kansanedustajalle lahjuksen antamisen törkeä tekomuoto tuli rikoslakiin vuonna 2011. Pykälän rakenne noudattaa rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttua vakiintunutta törkeän tekomuodon kirjoitustapaa. Sen mukaan törkeän tekomuodon soveltaminen edellyttää ensinnäkin sitä, jonkin rangaistussäännöksen tyhjentävässä esimerkkiluettelossa mainitun seikan tai olosuhteen olemassaoloa. Lisäksi teon täytyy olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.


Tekomuoto voi olla törkeä kahdella perusteella: 1) lahjalla tai edulla pyritään saamaan asianomainen toimimaan edustajantoimessaan lahjanantajaa tai toista henkilöä huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen tai 2) lahjan tai edun arvo on huomattava. Nämä perusteet vastaavat törkeää lahjuksen antamista virkamiehelle, mutta keskeisenä erotuksena on se, että 1) kohdassa ei edellytetä kansanedustajalta toimimista "velvollisuuksien vastaisesti", vaan siinä edellytetään ainoastaan toimimista "edustajantoimessaan". Tämä ero johtuu siitä, että kansanedustajille ei ole säädetty täsmällisiä velvollisuuksia.


Törkeästä lahjuksen antamisesta kansanedustajalle ei ole annettu tuomiota kertaakaan vuosina 2009-2018. Nimikkeenä se on siis hyvin harvinainen.



Törkeän lahjuksen antamisen kansanedustajalle tekomuoto on seuraava:


Jos lahjuksen antamisessa kansanedustajalle


1) lahjalla tai edulla pyritään saamaan asianomainen toimimaan edustajantoimessaan lahjojaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen taikka


2) lahjan tai edun arvo on huomattava


ja lahjuksen antaminen kansanedustajalle on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lahjuksen antamisesta kansanedustajalle vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


______________________________________________________________________


15 § Vangin laiton vapauttaminen


Säännös vangin laittomasta vapauttamisesta on ollut osa alkuperäistä rikoslakia vuodesta 1889 lähtien. Säännös koskee rangaistus- ja tutkintavankien vapauttamisten ohella muuten rikosperusteisesti tai siihen rinnastettavalla tavalla vapautensa menettäneiden, esimerkiksi pidätettyjen, kiinniotettujen ja päihtymyksen vuoksi säilöön otettujen tai sinne kuljetettavien henkilöiden sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitettujen arestiin määrättyjen henkilöiden auttamista pääsemään karkuun. Pykälä ei kuitenkaan koske sellaisen syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta jätetyn vapauttamista, joka on määrätty suljettuun mielisairaalahoitoon.


Tekotapana on joko vangin vapauttaminen tai auttaminen pääsemään karkuun. Vapauttaminen voi tapahtua esimerkiksi rikkomalla säilytyspaikan lukko tai ovi, avaamalla lukko vartijalta otetulla avaimella tai pakottamalla vartija avaamaan säilytyspaikan ovi. Rangaistavaa on myös auttaa vapautensa menettänyttä henkilöä karkaamaan. Tämä voi tapahtua esimerkiksi tarjoamalla hänelle pakenemisessa tarvittava pakoauto tai muita paossa tarpeellisia välineitä tai tietoja.

2 kohdan mukaan vangin laittomasta vapauttamisesta tuomitaan henkilö, joka estää toimivaltaista virkamiestä tai sotilasta ottamasta kiinni vangittavaksi tai pidätettäväksi määrättyä tai kiinniotettavaa henkilöä. Pakosalla olevalla tarkoitetaan sitä, joka aktiivisin toimin pyrkii välttämään kiinniottamista. Kohdan soveltaminen edellyttää kiinniottotilanteen olemassaoloa. Tällaisessa tilanteessa viranomaiset tietävät pakosalla olevan henkilön olinpaikan ja ovat valmistautumassa ottamaan hänet kiinni, ja estäminen kohdistuu tähän kiinniottotilanteeseen. Paon edistäminen muilla tavoilla on kiellettyä rikoslain 15 luvun 11 §:n rikoksentekijän suojelemista koskevan säännöksen perusteella.


Teosta rankaiseminen edellyttää tekijän tahallisuutta. Tahallisuus tässä tapauksessa tarkoittaa tekijän tietoisuutta siitä, että vapautettava on säännöksessä tarkoitettu vapautensa menettänyt henkilö. Myös yritys vapauttaa vanki laittomasti on säädetty rangaistavaksi. Teko on yrityksen asteella silloin kun tekijä on ryhtynyt tekoihin, jotka ovat välittömästi johtamassa vangin vapauttamiseen tai karanneen karkuun pääsemiseen.


Esimerkkinä voi mainita vuonna 2018 tapahtuneen vangin vapauttamisen, jossa tekoon syyllistyi 15-vuotias porilaisnuoruokainen. Tilanne alkoi, kun 18-vuotias mies nojaili poliisiautoon ja poliisi pyysi häntä poistumaan auton läheisyydestä. Mies ei kuitenkaan noudattanut käskyä, ja poliisipartio otti hänet kiinni. Hieman tämän jälkeen 15-vuotias poika kävi avaamassa poliisiauton kuljetustilan oven, jotta 18-vuotias pääsi karkaamaan poliisiautosta. Teko toi pojalle 15 päiväsakon tuomion vangin laittomasta vapauttamisesta nuorena henkilönä. Tässä tapauksessa rangaistusta lievennettiin tekijän iän perusteella.


Vangin laittomasta vapauttamisesta on annettu yhteensä 29 tuomiota vuosien 2009-2018 välillä.



Vangin laittoman vapauttamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka laittomasti


1) vapauttaa vangin, pidätetyn tai kiinniotetun taikka sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitettuun arestiin määrätyn henkilön vankilasta tai muusta säilytyspaikasta tai häntä vartioivan, saattavan tai kuljettavan virkamiehen tai sotilaan huostasta taikka auttaa häntä pääsemään karkuun tai


2) estää toimivaltaista virkamiestä tai sotilasta ottamasta kiinni pakosalla olevaa vangittavaksi tai pidätettäväksi määrättyä tai kiinniotettavaa henkilöä,


on tuomittava vangin laittomasta vapauttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Yritys on rangaistava.


______________________________________________________________________


16 § Vangin karkaaminen


Toisin kuin voisi luulla, vangin karkaamista koskevat kriminalisoinnit eivät ole maailmalla kovinkaan yleisiä. Monissa maissa tyydytään mahdollisuuteen rangaista karkaavaa vankia kurinpidollisesti sekä mahdollisista muista rikoksista, joihin hän karkaamisen yhteydessä syyllistyy. Vangin karkaaminen ei olisi kuitenkaan luvallista, vaikka kriminalisoinnista luovuttaisiinkin. Suljetusta vankilasta karkaamiseen suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin luvattomaan poistumiseen avolaitoksesta, mikä ei ole rangaistavaa, mutta johtaa hallinnollisessa järjestyksessä määrättävään suoritetun ajan menetykseen. Suomessa on kuitenkin päädytty siihen, että vangin karkaamisesta seuraa rikosoikeudellinen rangaistus. Vangin karkaaminen on ollut Suomessa rikos vuodesta 1932 lähtien. Kriminalisoinnilla oli alun perin tarkoituksena hillitä vankien karkaamista työleireiltä, jotka toimivat nykyisten avolaitosten tapaisesti.


Vangin karkaamiseen voi syyllistyä vanki, pidätetty tai viranomaisen huostassa oleva kiinniotettu taikka sotilaskurinpitolaissa tarkoitettuun arestiin määrätty henkilö. Tämä vastaa edellistä 16 luvun 15 §:n määritelmää vangista. Rangaistavaa on karata tai yrittää karata rangaistuslaitoksesta tai muusta säilöstä taikka vankia vartioivan, saattavan tai kuljettavan henkilön huostasta. Karkaaminen edellyttää, että vanki tai muu pykälässä tekijänä mainittu on jonkinasteisten kulkemisrajoitusten alainen tekohetkellä. Tästä syystä lomilta palaamatta jättävä vanki ei syyllisty tähän rikokseen. Myöskään avovankilasta karkaaminen ei ole Suomessa rangaistava teko eikä siitä näin ollen voida antaa tuomiota. Tämä tarkoittaa sitä , että ehdotonta vankeusrangaistusta suorittavan henkilön päästessä lomalle vankilasta ja hänen rikkoessa lomalle säädettyjä ehtoja, ei häntä voida tuomita siitä rangaistukseen. Hänelle voidaan kuitenkin määrätä kurinpidollisesti yksinäisyyttä, eli tutummin eristystä, rangaistuksena tästä teosta. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys rikollisesta teosta tuomitsemisesta vaan kurinpitotoimesta.


Karkaaminen ja sen yritys on säännöksessä rinnastettu toisiinsa. Karkaamisen jääminen yritykseksi johtuu hallituksen esityksen HE 6/1997 vp mukaan ratkaisevasti siitä, kuinka hyvin vartiointi on järjestetty, eikä yritysvaiheen erottamiseen ole yhtä selviä perusteita kuin rikossäännöksissä yleensä.


Vangit karkailevat jostain syystä melko usein. Teosta on rangaistu vuosien 2009-2018 yhteensä 163 kertaa.



Vangin karkaamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Vanki, pidätetty tai viranomaisen huostassa oleva kiinniotettu taikka sotilaskurinpitolaissa tarkoitettuun arestiin määrätty henkilö, joka karkaa tai yrittää karata rangaistuslaitoksesta tai muusta säilöstä taikka häntä vartioivan, saattavan tai kuljettavan henkilön huostasta, on tuomittava vangin karkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.


______________________________________________________________________


17 § Vangin varustautuminen aseella


Vangin varustautumiseen aseella syyllistyy vanki, pidätetty tai viranomaisen huostassa oleva kiinniotettu tai sotilaskurinpitolaissa tarkoitettuun arestiin määrätty henkilö, joka luvattomasti valmistaa, hankkii tai pitää hallussaan ampuma- tai teräaseen tai niihin rinnastettavan hengenvaarallisen välineen. Säännöksen tarkoituksena on ehkäistä väkivaltarikoksia vankiloissa ja muissa vankien tai heihin rinnastettavien henkilöiden säilytyspaikoissa ja vankien kuljetusten yhteydessä. Tämä edistää sekä näiden laitosten että vankien turvallisuutta.


Aseilla tarkoitetaan ampuma-asetta sekä järjestyslain kieltämiä esineitä, kuten nyrkkirautoja, stilettejä ja heittotähtiä sekä muuksi esineeksi naamioituja teräaseita. Vaikka työvälineiksi luokiteltavia teräaseita kuten puukkoja on muutoin hyväksyttävää käyttää, ovat nekin vankilassa tai siihen rinnastettavissa tiloissa kiellettyjä aseita. Jos vankilassa järjestetään työtoimintaa, on perusteltua välttää vankien asettamista sellaiseen työhön, jossa aseiksi soveltuvien työvälineiden käyttö on tarpeellista.

Mitä sitten voi pitää ampuma- tai teräaseisiin rinnastuvana esineenä? Täysin täsmällistä rajaa sallitun ja kielletyn esineen välille ei todennäköisesti ole mahdollista vetää, koska miltei millaista esinettä tahansa voidaan haluttaessa käyttää vakavan väkivallan välineenä. Hallituksen esityksen (HE 6/1997 vp) mukaan esimerkiksi tavanomaisten ruokailuvälineiden hallussapitämistä ei voida pitää kiellettynä, ellei niitä ole teroitettu tai muuten muutettu väkivaltarikokseen paremmin soveltuviksi. Tällaiset muunnellut arkiset esineet täyttäisivät teon tunnusmerkistön. Vankiloissa kiellettynä voidaan pitää myös partakoneen terää ja partaveistä, mutta ei välttämättä muita parranajoon tai henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä esineitä.


Rangaistavuus edellyttää teon tahallisuutta. Tahallisuus edellyttää tietoa siitä, että vangittuna oleva henkilö ei saa valmistaa, hankkia tai pitää hallussaan ehdotetussa lainkohdassa tarkoitettua asetta tai hengenvaarallista välinettä. Tietoisuusvaatimusta korostaa käytännössä se, että kiellon tulee olla asianomaisen tietoon saatettu. Tahallisuus ei todennäköisesti täyty esimerkiksi tilanteessa, jossa päihtymyksen vuoksi säilöön on otettu henkilö, jonka haltuun jää puukko vain sen takia, että säilöön ottamisen yhteydessä henkilöä ei tutkita kunnolla.


Vangin varustautuminen on nimikkeenä melko harvinainen. Yhteensä siitä on rangaistu vuosien 2009-2018 välillä yhteensä 13 kertaa.



Vangin aseella varustautumisen tunnusmerkistö on seuraava:


Vanki, pidätetty tai viranomaisen huostassa oleva kiinniotettu taikka sotilaskurinpitolaissa tarkoitettuun arestiin määrätty henkilö, joka vastoin hänen tietoonsa saatettua kieltoa valmistaa, hankkii tai pitää hallussaan ampuma- tai teräaseen tai niihin rinnastettavan hengenvaarallisen välineen, on tuomittava vangin varustautumisesta aseella sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.



Lue kirjoituksemme muista rikoslain luvuista:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/rikoslaki


Matias Partanen

OTM, Medianomi

Lakimies

Lakitoimisto KPF




373 katselukertaa

© 2018 KPF GROUP OY

  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram