_________________________________________________________________________
1 § Kotirauhan rikkominen
Kotirauhan rikkominen sisältyi vuoden 1889 rikoslain 24:1 §:ään. Kiellettyä oli ”ilman otollista aihetta tunkeutua, hiipiä tai kätkeytyä toisen asuntoon”. Vuonna 2000 uudistettiin yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkauksiin liittyviä rikoksia rikoslain kokonaisuudistuksen osana. Tällöin kotirauhan piiristä erotettiin pois niin sanottu julkisen kotirauhan rikkominen eli esimerkiksi liikehuoneistoon tunkeutuminen. Samalla säännöksen sanamuodot myös siirrettiin 2000-luvulle. Vuonna 2013 rikoksen sisältöä uudistettiin siten, että viestien lähettely sekä puhelinsoitot poistettiin pykälästä ja siirrettiin omaan 1 a §:äänsä.
Keskeistä kotirauhan rikkomisessa on kotirauhan suojaamien paikkojen määrä. RL 16:11 §:n mukaan kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. Käytännössä kotirauhan piiristä ei juuri tule tulkintaongelmia. Muita asumiseen tarkoitettuja tiloja ovat esimerkiksi hotellihuoneet tai muut kohteet, joissa asutaan vain satunnaisesti.
Kotirauhan rikkomiseen voi syyllistyä usealla tavalla. Ensimmäinen tapa on tunkeutua kotirauhan suojaamalle alueelle. Tämä tarkoittaa jonkinlaisen esteen, kuten aidan tai lukon, ohittamista tai murtamista. Toinen tapa on mennä salaa kotirauhan suojaamalle alueelle. Tsaarinaikaisessa rikoslaissa käytettiin termiä ”hiipiä”, mikä onkin kuvaavampaa, koska oikeuskäytännön ja lain esitöiden perusteella salaa menemiseen riittää, että tekijä pyrkii välttämään nähdyksi tulemista. Kolmas tapa on mennä kotirauhan suojaamalle alueelle harhauttamalla. Harhauttamista taas on esiintyä sellaisena henkilönä, jolla on oikeus oleskella kotirauhan suojaamalla alueella. Neljäs tapa on kätkeytyä tai jäädä kotirauhan suojaamaan paikkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöllä on ollut oikeus olla kotirauhan suojaamassa paikassa, mutta hän on jäänyt sinne oikeuden lakattua, esimerkiksi silloin, jos häntä on pyydetty poistumaan. Tällaisen tunkeutumisen tai muun on oltava oikeudetonta, että se olisi rangaistavaa. Esimerkiksi poliisilla on useissa tapauksissa oikeus mennä asuntoon ilman asunnon omistajan suostumusta.
Kotirauhaa voi häiritä myös menemättä asuntoon tai piha-alueelle. Kotirauhan häirintään voi syyllistyä myös metelöimällä, heittelemällä esineitä tai muutoin häiritsemällä kotirauhaa. Tyyppiesimerkki muunlaisesta häirinnästä on jonkin vastenmielisen asian tunkeminen sisään postilaatikosta. Myös tällaisen häirinnän tulee olla oikeudetonta, esimerkiksi liikenne tai rakennustyöt asunnon ulkopuolella aiheuttavat kyllä meteliä, mutta ne eivät siltikään ole kiellettyjä.
Poliisilla on kotirauhan suojaamiseksi oikeus poistaa henkilö paikalta poliisilain 2:5 §:n nojalla, tai jopa ottaa hänet kiinni, jos poistaminen ei ole riittävä toimenpide. Kotirauhan rikkomisten määrä väheni 2013 alkaen merkittävästi, koska puhelimella tehdyt teot eriytettiin tällöin omiksi rikosnimikkeikseen. Tämän jälkeen taso on ollut noin 100-150 oikeudessa tuomittua vuosittain, joista 3-10 on tyypillisesti tuomittu vankeusrangaistukseen. Toki tekoja on luultavasti huomattavasti enemmän, koska teko on sovitettavissa sakkomenettelyssä.
Kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka oikeudettomasti
1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen kotirauhan suojaamaan paikkaan taikka kätkeytyy tai jää sellaiseen paikkaan tai
2) rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla,
on tuomittava kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
_________________________________________________________________________
1 a § Viestintärauhan rikkominen
Viestintärauhan rikkominen otettiin rikoslakiin uutena rikoksena vuonna 2013. Aikaisemmin sääntely oli sisältynyt kotirauhan häirinnän alle. Puhelimella tapahtuvan häirinnän kielto otettiin rikoslakiin jo vuonna 1938. Vuonna 2009 lisättiin viestien lähettely häirintätarkoituksessa kriminalisoinnin piiriin. Syynä tähän oli ratkaisu KKO 2008:86, jonka mukaan rikosoikeudellinen laillisuusperiaate esti sen, että tekstiviesteillä tapahtuva häirintä olisi ollut kotirauhan häirintää. Tämän vuoksi piti ottaa erikseen maininta viesteistä rikoslakiin, jotta niiden lähettäminen olisi rangaistavaa. Vuonna 2013 rikoslakia muutettiin sen vuoksi, että tekstiviestien lähettelyn yhteys kotirauhaan oli melko etäinen matkapuhelinten aikana, ja viestintärauha haluttiin eriyttää kotirauhasta omaksi suojatuksi oikeushyväkseen. Aikaisemman sääntelyn ongelmana oli myös, että puhelut ja viestit eivät olleet rangaistavia, jos niiden vastaanottaja ei vastaanottohetkellä ollut kotirauhan suojaamassa paikassa.
Viestintärauha tarkoittaa käytännössä suojaa puhelinterrorilta. Rikokseen syyllistyminen vaatii, että kyseisestä teosta aiheutuu huomattavaa häiriötä. Viestintärauhan rikkomiseen syyllistyäkseen on aiheutettava huomattavaa häiriötä tai haittaa. Haitalliset määrät ovat useita kertoja päivässä, joissain tapauksissa jopa kymmeniä kertoja päivässä. Esimerkiksi häiriöiden painottuminen yöaikaan voi olla sellainen tekijä, joka vähentää vaadittuja häirintäkertoja. Kuitenkin harvoin, esimerkiksi kerran viikossa valomerkin aikaan lähetetyt viestit, eivät riitä tämän rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen.
Tästä rikoksesta tuomitaan 30-40 henkilöä vuosittain, sakkomenettelyn mahdollisuus tosin vähentää tuomioistuintuomioiden määrää. Vankeusrangaistuksia on annettu yksittäistapauksissa, näihin on tosin usein liittynyt muitakin rikoksia. Tekojen määrää vähentää se, että rikokseen syyllistymiseen vaaditaan huomattavaa häiriötä eli kynnys on melko korkea.
Viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää viestejä tai soittaa toiselle siten, että teko on omiaan aiheuttamaan tälle huomattavaa häiriötä tai haittaa, on tuomittava viestintärauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
_________________________________________________________________________
2 § Törkeä kotirauhan rikkominen
Kotirauhan rikkomisen törkeä tekomuoto sisältyi jo tsaarinaikaiseen rikoslakiin. Tuolloin rangaistiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta kaikkia kotirauhaa rikkovia, jotka olivat aseistautuneita, joita oli useita tai joiden aikomus oli hengenvaarallisesti pahoinpidellä tai vahingoittaa omaisuutta. Säännös säilyi muuttumattomana käytännössä koko 1900-luvun. Vuonna 2000 rikoslain kokonaisuudistuksessa säännöksen sisältö pidettiin pitkälti samana eli rangaistavuuden alaa ei juurikaan lisätty. Säännös kuitenkin kirjoitettiin nykyaikaisempaan muotoon.
Törkeä kotirauhan rikkominen edellyttää ensinnäkin kotirauhan rikkomista. Sen lisäksi teossa on täytyttävä jokin seuraava peruste:
1. Tekijä tai osallinen varustautuu aseella tai muulla henkilöön kohdistuvalla väkivaltaan soveltuvalla välineellä. Kyseessä voi olla vaarallinen ase, kuten ampuma- tai teräase, mutta myös vaarattomampi ase, kuten ilma-ase. Tämän lisäksi muita vaarallisia välineitä ovat esimerkiksi lyömäaseet, myrkyt ja räjähteet. Jos yhdellä tekijällä on ase, kaikki tekijät syyllistyvät tähän, jos he ovat tietoisia aseesta. Tämä on rikoslain laajimpia varustautumissäännöksiä, koska esimerkiksi törkeän ryöstön välinevalikoima on huomattavasti suppeampi.
2. Tekijän tai osallisen ilmeisenä tarkoituksena on vahingoittaa omaisuutta tai kohdistaa väkivaltaa henkilöön. Jos väkivaltaa tai vahinkoa ei ole ehditty tehdä, arvioidaan ilmeistä tarkoitusta käytännössä olosuhteiden perusteella. Tässä tarkastellaan teon motiivia sekä tekijöiden käytöstä.
3. Rikoksen uhrilla on perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vaarassa. Tämä voi suorien uhkausten lisäksi käydä ilmi esimerkiksi rikoksentekijöiden käytöksestä. Omaisuuden hajottamisen uhkailu ei riitä, vaan uhkauksen on kohdistuttava henkilön terveyteen. Myös tekijöiden suuri määrä voi toimia ankaroittamisperusteena.
Teon on myös oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä. Jos henkilö syyllistyy kotirauhan rikkomisen yhteydessä muuhun rikokseen, kuten pahoinpitelyyn tai laittomaan uhkaukseen, tuomitaan hänet erikseen myös siitä. Teosta tuomitaan 70-100 henkilöä vuosittain eli tuomittujen määrä on melkein yhtä suuri kuin kotirauhan häirinnästä. Melkein kaikki näistä tuomitaan vankeusrangaistukseen. Usein näihin tekoihin liittyy muitakin rikoksia, kuten pahoinpitely tai henkilön uhkailu muusta syystä.
Törkeän kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos kotirauhan rikkomisessa
1) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten aseella tai muulla henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan soveltuvalla välineellä taikka tekijän tai osallisen ilmeisenä tarkoituksena on käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta taikka
2) rikoksen uhrilla on rikokseen liittyvän uhkailun, omaisuuden vahingoittamisen taikka rikoksentekijöiden tai osallisten lukumäärän vuoksi perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vaarassa
ja kotirauhan rikkominen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
3 § Julkisrauhan rikkominen
Julkisrauhan rikkominen oli vuoden 1889 rikoslaissa niin sanottuna julkisen kotorauhan (kyllä, kirjoitettu oikein) rikkomisena. Tällöin kiellettyä oli ” Joka vastasanotulla tavalla (kotirauhan rikkominen) rikkoo rauhan siinä talossa, kartanossa tahi aluksessa, jossa Keisari ja Suuriruhtinas oleskelee, taikka siinä talossa, jossa maan Valtiosäädyt tahi joku sääty tai valiokunta valtiopäivillä pitävät kokousta, taikka virkahuoneessa, taikka siinä huoneessa, jossa virkatoimitusta pidetään, rangaistakoon sakolla taikka vankeudella korkeintaan yhdeksi vuodeksi.”. Tätä rikoslain säännöstä ei muutettu juuri ennen 1990-lukua, vaikka korkein oikeus katsoikin vuonna 1962, että säännöstä voidaan vastoin sen sanamuotoa soveltaa myös liikehuoneistoon. Tätä pidettiin ongelmallisena rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta.
Vuonna 1999 rikoslakia uudistettaessa otettiin käyttöön uusi rikosnimike ”luvaton tunkeutuminen”. Tällä suojattiin paikkoja, joissa tyypillisesti työskentelee ja oleskelee ihmisiä. Eduskunta muutti kuitenkin tämän nimikkeen kuvaavampaan termiin ”julkisrauhan rikkominen”. Vuonna 2005 säännöstä täydennettiin lisäämällä suojattuihin paikkoihin rajavartiolaitoksen alue.
Kiellettyjä tekoja on viisi, kuten myös kotirauhan häirinnässä: 1) tunkeutua, 2) mennä salaa, 3) mennä toista harhauttaen, 4) kätkeytyä ja 5) jäädä julkisrauhan suojaamaan paikkaan. Julkisrauha suojaa esimerkiksi virastoja, liikehuoneistoja, puolustusvoimien alueita sekä rajavartiolaitoksen alueita, joilla liikkuminen on kielletty. Säännöksillä suojataan viranomaisten hallinnoimien paikkojen lisäksi sellaisia paikkoja, joissa työskentelee ja oleskelee ihmisiä. Tähän rikokseen voi syyllistyä esimerkiksi jäämällä liikehuoneistoon sen jälkeen, kun henkilöä on pyydetty poistumaan, tai menemällä liikehuoneistoon, kuten ravintolaan, jonne henkilöllä on porttikielto. Myös liikehuoneistoon jääminen sen jälkeen, kun henkilöä on hyväksyttävästä syystä pyydetty poistumaan, on julkisrauhan rikkomista.
Rikosta sovelletaan myös aidattuihin piha-alueisiin, jos aita on sellainen, että henkilölle ei voi jäädä epäselväksi, että alueella ei tule oleskella. Teko on rangaistava vain tahallisella eli henkilön täytyy tietää, että hän ei saa olla alueella. Tämä voi olla epäselvää erityisesti niissä tapauksissa, joissa henkilö on saanut aikaisemman käytöksensä vuoksi porttikiellon, mutta hän ei muista sitä. Kiellettyä ei myöskään ole mennä maksamatta paikkaan muiden asiakkaiden joukossa, koska yleisö saa oleskella alueella asiakkaana, tästä teosta rangaistaan petoksena. Teosta ei rangaista, jos siitä aiheutuu vain vähäinen haitta. Tällainen voi olla esimerkiksi liikehuoneistoon jääminen muutamaksi minuutiksi sulkemisajan jälkeen, jos henkilöllä sinänsä on tarkoitus poistua paikalta.
Poliisilla on julkisrauhan suojaamiseksi oikeus poistaa henkilö paikalta poliisilain 2:5 §:n nojalla, tai jopa ottaa hänet kiinni, jos poistaminen ei ole riittävä toimenpide. Tästä rikoksesta tuomitaan 0-10 henkilöä rangaistukseen vuosittain, rikos on sovitettavissa sakkomenettelyssä, joten tekoja sinänsä on varmasti useampia. Näkyvimpiä tapauksia julkisrauhan rikkomisista ovat olleet eduskuntataloon kiivenneet mielenosoittajat.
Julkisrauhan rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka oikeudettomasti
1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä kielletty, taikka
2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan,
Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.
_________________________________________________________________________
4 § Törkeä julkisrauhan rikkominen
Myös törkeä julkisrauhan rikkominen sisältyi osittain vuoden 1889 rikoslakiin. Tällöin julkisen kotorauhan rikkomiseen syyllistyminen oli ankarampaa, jos se kohdistettiin Keisarin tai Suuriruhtinaan asuntoon, alukseen tai paikkaan, jossa he oleskelivat tai paikkaan, jossa pidettiin valtiopäiviä. Pykälä uudistettiin vuonna 1999 ja se haluttiin ottaa rikoslakiin nimellä ”törkeä luvaton tunkeutuminen”, mutta rikoslain eduskuntakäsittelyssä se muutettiin muotoon ”törkeä julkisrauhan rikkominen”. Pykälän uudistamisen pääsyyt olivat samat kuin julkisrauhan rikkomisessa.
Pykälän taustalla on halu suojella tiettyjä tahoja enemmän. Erityistä suojaa nauttivat eduskunta, tasavallan presidentti, valtioneuvosto sekä vieraiden valtioiden edustajistot ja valtuuskunnat. Näiden käytössä olevaan rakennukseen tai huoneistoon tunkeutuminen tai muu julkisrauhan rikkominen on erityisen rangaistavaa. Tämän lisäksi julkisrauhan rikkominen on erityisen rangaistavaa silloin, kun tekijä on aseistautunut samalla tavoin, kuin mitä edellytetään törkeään kotirauhan rikkomiseen.
Törkeästä julkisrauhan rikkomisesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta. Teosta ei useimpina vuosina tuomita ketään, 2010-luvun alkupuolella kahtena vuonna tuomittiin kuitenkin 6 ja 8 ihmistä sekä kahtena vuonna 2 ihmistä 2010-luvun loppupuolella. Törkeitä tapauksia ovat olleet mm. tunkeutuminen eläintiloille tarkoituksena vahingoittaa tai vapauttaa eläimiä ja aseistautumisen ollessa ylimitoitettua tekoon nähden.
Törkeän julkisrauhan rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos julkisrauhan rikkomisessa
1) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten aseella tai muulla henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan soveltuvalla välineellä taikka tekijän tai osallisen ilmeisenä tarkoituksena on käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta taikka
2) rikoksen kohteena on eduskunnan, tasavallan presidentin tai valtioneuvoston taikka vieraan valtion tai hallitusten välisen järjestön valtuuskunnan tai edustuston käytössä oleva rakennus tai huoneisto
ja julkisrauhan rikkominen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä julkisrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
5 § Salakuuntelu
Salakuuntelu ei sisältynyt tsaarinaikaiseen rikoslakiin, koska tekniikan kehitys ei vielä tällöin mahdollistanut salakuuntelua. Vuonna 1972 salakuuntelu jouduttiin kuitenkin ottamaan rikoslakiin, koska kotirauhaa suojaavat säännökset eivät tällöin antaneet suojaa seinän läpi tapahtuvalle kuuntelulle. Vuonna 1993 säännöstä uudistettiin rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä, kun viestintärauhaa koskevat säännökset uudistettiin. Salakuuntelua koskeva sääntely uudistettiin vielä uudestaan vuonna 1999 kokonaisuudistuksen kolmannessa vaiheessa.
Salakuuntelu on rangaistavaa kahdessa tilanteessa. Ensimmäinen on kuunnella puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, joka syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa. Esimerkkinä muusta äänestä mainitaan hallituksen esityksessä ”rakkauselämät liittyvät äänet”. Säännös kattaa muitakin kotirauhan suojaamia kohteita, kuten asuntojen pihat, hotellihuoneet ja teltat. Ääntä on kuunneltava teknisellä laitteella eli se ei voi olla kuultavissa ”paljain korvin”. Säännös ei kata kotirauhan suojaamassa paikassa oikeudetta oleskelevia ihmisiä, kuten murtovarkaita.
Tekninen laite on käytännössä mikä tahansa muu äänen kuulumista tehostava esine, vaikka käsitteen määrittelyssä on tiettyä epäselvyyttä. Tavalliset kuulolaitteet kuuloalentumista kärsiville ihmisille eivät lähtökohtaisesti ole säännöksen piirissä. Tämän vuoksi naapurista kuuluvien ”rakkauselämään liittyvien äänten” kuuntelu omin korvin ei ole rangaistavaa. Äänen tallentaminen on kuitenkin rangaistavaa.
Toinen osa säännöstä suojaa keskusteluja kaikkialla. Puheen kuuntelu teknisellä laitteella tai sen tallentaminen on rangaistavaa, jos puhetta ei ole tarkoitettu tallentajan/kuuntelijan tietoon eikä puhuja voi olettaa, että kukaan ulkopuolinen kuulee puhetta. On siis kiellettyä salakuunnella ihmistä, joka ei usko muiden kuuntelevan keskusteluaan. Sallittua on sen sijaan tallentaa keskustelua, johon itse osallistuu.
Teko on rangaistava vain oikeudettomana eli esimerkiksi poliisin tekninen kuuntelu ei ole rangaistavaa jos tähän on laista johtuvat edellytykset. Myös salakuuntelun yritys on rangaistavaa. Yrityksestä on käytännössä kyse silloin, kun kotirauhan suojaamaa paikkaa tai paikkaa, jossa keskustelun oletetaan tapahtuvan, kuunnellaan tai tallennetaan ilman, että siinä onnistutaan. Tämä on käytännössä harvinaista ja yrityksestä ei ole tuomittu ketään 2010-luvulla. Salakuuntelusta tuomitaan 0–2 ihmistä tuomioistuimissa vuosittain, salakuuntelua ei voida käsitellä sakkomenettelyssä, joten tämä vähäinen tuomiomäärä kattaa kaikki ilmi tulleet tapaukset.
Salakuuntelun tunnusmerkistö on seuraava:
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa
1) keskustelua, puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, jota ei ole tarkoitettu hänen tietoonsa ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa, taikka
2) muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu hänen eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan,
on tuomittava salakuuntelusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
6 § Salakatselu
Myös salakatselu otettiin rikoslakiin 1972 tavoitteena laajentaa kotirauhan suojaa uusia teknisiä välineitä vastaan. Säännös on pitkälti sama kuin salakuuntelu: rangaistavuus edellyttää oikeudettomuutta ja teknisen välineen käyttöä. Tällöin poliisin lain nojalla tekemä tekninen kuuntelu jää säädöksen ulkopuolelle, samoin paljain silmin tai silmälasien läpi katselu. Tekninen laite kattaa esimerkiksi kiikarit.
Salakatselussa on kuvattava henkilöä, pelkän paikan kuvaaminen ei ole rangaistavaa. Kuvaamisen on myös tapahduttava joko kotirauhan tai julkisrauhan suojaamassa paikassa. Julkisrauhan suojaamissa paikoissa kuvaamisen on myös tapahduttava yksityisyyttä loukaten. Tämän tarkoituksena on ollut jättää valvontakameroilla tapahtuva valvonta säännöksen ulkopuolelle. Myöskään ”harmiton tarkkailu” ei ole rangaistavaa.
Kotirauhan piirissä luvattomasti oleskelevan henkilön kuvaaminen ei ole rangaistavaa eli esimerkiksi murtovarkaan kuvaaminen on sallittua. Rangaistavaa on sekä katselu että kuvaaminen eli kuvan tallentaminen. Teosta tekee sallitun se, että henkilö antaa suostumuksensa kuvaamiseen. Suostumus voi olla myös passiivista eli sellaista, että ihminen ei vastusta selkeästi havaittavissa olevaa kuvaamista.
Salakatselun yritys on rangaistavaa. Tästä on tuomittu kaksi ihmistä 2010-luvulla. Salakatselusta tuomitaan tyypillisesti 5–10 ihmistä vuosittain. Näistä tapauksista uutisoidaan usein näyttävästi johtuen siitä, että tekotyyppi kiehtoo ihmisiä.
Salakatselun tunnusmerkistö on seuraava:
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa
1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka
2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,
on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
7 § Salakuuntelun ja salakatselun valmistelu
Aikaisemmin salakuuntelun ja salakatselun valmistelu oli samassa pykälässä salakuuntelun ja salakatselun kanssa. Vuonna 1999 tämä otettiin kuitenkin omaksi pykäläkseen, koska aiemmin samassa pykälässä olleet salakuuntelu ja salakatselu erotettiin omiksi pykälikseen. Kun vuonna 1999 myös salakuuntelun ja salakatselun yrityksistä tehtiin rangaistavia, suppeni valmistelun käyttöala vielä lisää. Yrityksen ja valmistelun rajanveto on siinä, onko teolla jo yritetty kuvata tai kuunnella. Jos henkilö ei vielä ole ehtinyt olla paikassa, jossa häntä on ollut tarkoitus kuvata tai kuunnella, kyse on valmistelusta. Jos henkilö on jo ollut paikassa, mutta kuvaaminen tai kuuntelu ei ole onnistunut, kyse on yrityksestä.
Rangaistavaa on sijoittaa salakatseluun tai salakuunteluun soveltuva laite sellaiseen paikkaan, jossa sitä voidaan käyttää salakuunteluun tai salakatseluun. Tämä on kuitenkin rangaistavaa vain silloin, jos tekijän tarkoituksena on salakatsella tai salakuunnella. Rikos on äärimmäisen harvinainen, siitä on tuomittu 2 henkilöä 2010-luvulla. Tilanne on ollut sama koko pykälän olemassaolon ajan.
Salakuuntelun ja salakatselun valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:
Joka sijoittaa 5 tai 6 §:ssä tarkoitetun laitteen salakuuntelussa tai -katselussa käytettäväksi, on tuomittava salakuuntelun valmistelusta tai salakatselun valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
_________________________________________________________________________
8 § Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen otettiin rikoslakiin vuonna 1975. Jo tuolloin esitys sai voimakasta kritiikkiä siitä, että se saattaisi johtaa sananvapauden kaventumiseen. Tällöin käyty keskustelu muistuttaa vahvasti nykyistä keskustelua sananvapaudesta sekä eräistä rikoslain 11-luvun pykälistä. Säännöstä ei kuitenkaan juurikaan arvosteltu sen ollessa voimassa ja rajanvedot osoittautuivat melko onnistuneiksi. Vuoden 1999 rikoslain kokonaisuudistuksessa pykälä nimettiin hieman uudestaan, mutta sen sisältö pysyi pitkälti samana. Aikaisemmin pykälänä nimi oli ”yksityiselämän loukkaaminen”.
Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen ja kunnianloukkauksen välinen rajanveto voidaan tiivistää siihen, että kunnianloukkauksessa levitetään valheellista tietoa, mutta yksityiselämää loukkaavaa tietoa levitettäessä tieto on tosi. Keskeisessä osassa kriminalisointia on yksityiselämän käsite ” Yksityiselämän käsitteen ydin sisältää sen, että yksilöllä tulee olla tietty rauhoitettu ala, johon kuuluvat asiat hänellä on oikeus pitää omana tietonaan, jos hän haluaa”. Tämä tarkoittaa sellaisia asioita, jotka yleisen mielipiteen ja elämänkokemuksen mukaan kuuluvat ihmisen yksityiselämän piiriin. Koska kyseessä on kunniaan ja rauhaan liittyvä rikos, sen käsite muuttuu yhteiskunnallisten asenteiden myötä. Yleisimmät loukkaukset ovat toisesta julkaistujen alastonkuvien tai alastomuutta sisältävien videoiden levittäminen.
Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyminen edellyttää ensinnäkin, että tieto toimitetaan lukuisten ihmisten saataville. Tämä voidaan tehdä joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai muutoin. Käytännössä nykyisin yleisimmät välineet ovat erilaiset pikaviestipalvelut ja sosiaalinen media. Rangaistavaa on levittää tieto, vihjaus tai kuva. Vihjaus on nimensä mukaisesti epäsuora ilmaisu jonkin tiedon olemassaolosta, vaikka itse tietoa ei mainita. Tämä suojaa erilaisten kiertoilmaisujen ja semantiikan käytöltä rangaistuksen välttelyksi. Tiedon tulee olla sellainen, että se on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa, kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Tässä olennainen ilmaisu on ”on omiaan”. Koska kärsimys on erityisen subjektiivinen ja osa voi loukkaantua hyvinkin tavanomaisen tiedon levittämisestä. Tämän vuoksi kriminalisointi on rajattu sellaiseen tietoon, josta niin sanottu ”tavallinen ihminen” kärsisi.
Pykälällä ei kuitenkaan haluta rajata yhteiskunnallista keskustelua. Tiedon levittäminen on aina sallittua, jos se levitetään yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi. Tiedon levittäminen on sallittua myös tietyistä henkilöistä, jos tämä on tarpeen yhteiskunnallisen asian käsittelemiseksi ja tieto voi vaikuttaa heidän toimintansa arviointiin heidän tehtävässään. Näitä henkilöitä ovat poliitikot, elinkeinoelämän toimijat, julkisessa virassa toimivat tahot sekä muut näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivat. Näissä keskeistä on nimenomaan julkisen tai yksityisen vallan käyttö ja sen tarkastelu. Lain perusteluissa nimenomaan mainitaan, että tällaisia henkilöitä eivät ole julkisuuden henkilöt. Toisaalta pykälässä edellytetään, että tiedon levittäminen on oikeudetonta. Julkisuuden henkilöt ovat yleensä antaneet vähintäänkin hiljaisen suostumuksen sille, että heistä kirjoitellaan lehdissä tai julkaistaan muita tietoja eri medioissa.
Tästä teosta tuomitaan vuosittain 10–20 ihmistä. Eniten huomiota saaneet tapaukset ovat olleet tapauksia, joissa kuvia ja videoita on jaettu sosiaaliseen mediaan. Helsingin hovioikeus katsoi tapauksessa HelHO:2019:10, että bensavarkaiden kuvia ei voinut jakaa internetiin, koska näin lievässä rikoksessa kuvien jakaminen ei ollut hyväksyttävää. Tapauksessa KKO:2018:81 korkein oikeus katsoi, että huostaanottotilanteesta otetun videon jakaminen sosiaaliseen mediaan ei ollut hyväksyttävää, koska lasten kasvot olivat tunnistettavissa videolta.
Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
_________________________________________________________________________
8 a § Törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen otettiin vuonna 2013 rikoslakiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vuoksi. Sananvapauden vuoksi vankeusuhkaa pidettiin vain poikkeuksellisesti mahdollisena rikoksissa, joissa levitettiin tietoa. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen perustekomuodosta otettiin siksi pois vankeusuhka ja rikoslakiin lisättiin uusi törkeä tekomuoto, johon sisältyi vankeusuhka.
Perusteon on oltava sama kuin yksityiselämää loukkaavassa tiedon levittämisessä.
Teon kvalifiointiperusteet törkeäksi tekomuodoksi otettiin melko suoraan EIT:n oikeuskäytännöstä. Näitä olivat suuren kärsimyksen tai erityisen suuren vahingon aiheuttaminen. Näitä arvioidaan ensinnäkin sen nojalla, millaista tietoa on levitetty ja kuinka laajalle. Vahingon suuruuteen vaikuttaa myös henkilön asema ja millaista vahinkoa tiedon levittäminen on aiheuttanut henkilön uralle, yhteiskunnalliselle luottamukselle tai muulle vastaavalle. Teosta on alettu tuomita ihmisiä vasta vuoden 2015 jälkeen, tuomittujen kokonaismäärä on vuoteen 2018 mennessä kolme henkilöä. Yksi teoista on ollut useiden alastonkuvien levittäminen ulkomaiselle aikuisviihdesivustolle. Tapauksessa teosta teki törkeän erityisesti tiedon laatu ja laaja yleisö.
Törkeän yksityiselämää loukkaava tiedon tunnusmerkistö on seuraava:
Jos yksityiselämää loukkaavassa tiedon levittämisessä aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
9 § Kunnianloukkaus
Erilaisia kunnianloukkausrikoksia oli alkuperäisessä rikoslaissa useita. Ensimmäinen näistä oli rikoslain 13:2 §:ssä kriminalisoitu keisarin ja suuriruhtinaan kunnian loukkaaminen, joka tunnettiin majesteettirikoksena. Tämän lisäksi oli kiellettyä, mutta lievemmin rangaistavaa loukata keisarinnan, perintöruhtinaan, leskikeisarinnan tahi muun keisarillisen perhekunnan jäsenen kunniaa, tai tiettyjen edellä mainittujen kunniaa kahdenkymmenen vuoden kuluttua näiden kuolemasta. Näistä teoista rangaistiin vankeudella. Sakoilla selvisi ystävämielisen valtion päämiehen tai suurlähettilään kunnian loukkaamisesta rikoslain 14-luvun mukaan. Rikoslain 27 -luku sisälsi kunnianloukkaukset ”tavallisia kuolevaisia” kohtaan. Tällaisia tekomuotoja oli kaikkiaan viisi. Erikoisuutena oli, että vainajan kunnia oli voimassa kaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Vuoden 1999 uudistuksessa nämä yhdistettiin yhdeksi pykäläksi. Vuonna 2013 vankeusuhka rajattiin vain törkeään kunnianloukkaukseen EIT:n oikeuskäytännöstä johtuen.
Kunnianloukkaukseen voi syyllistyä kahdella tavalla:
1) Esittämällä toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen, joka on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Tässäkin on huomioitava ”on omiaan” eli teko on sellainen, joka voisi aiheuttaa kärsimystä tai vahinkoa niin sanotulle ”tavalliselle ihmiselle” tai saamaan muut halveksumaan häntä. Vihjaus on hyvin lähellä sitä, että väitetään asian olevan tietoa. Tällä pyritään välttämään tuomioiden välttäminen muotoilemalla lauseita uudestaan. Olennaista rajanvedolla kunnianloukkauksen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen välillä on, että kunnianloukkauksessa tieto on valheellinen eli sen oikeellisuus voidaan periaatteessa tarkistaa. Kunnianloukkaus on rangaistavaa riippumatta tiedon tai vihjauksen esittämistavasta. Kunnianloukkaukseen voi syyllistyä riippumatta siitä kuinka pieni henkilöpiiri on. Kunnianloukkaukseen voi syyllistyä jopa esittämällä väitteen toisesta kahden kesken, jos tämä voi aiheuttaa hänelle kärsimystä.
2) Muutoin halventamalla toista. Tämä kattaa muut kuin sanalliset tekotavat. Näitä voivat olla koskettelu, ilmeet ja eleet. Usein esimerkkinä on käytetty toisen jalkoihin tai kasvoihin sylkäisemistä.
Kunnianloukkauksen voi kohdistaa vain ihmiseen. Yritysten ja organisaatioiden kunniaa ei voi loukata. Tosin yrityksestä esitetty väittämä voi joskus henkilöityä yrittäjään, riippuen yrittäjän asemasta ja väitteen sisällöstä. Näissä tilanteissa saatetaan syyllistyä kunnianloukkaukseen. Vainajan kunniaa voi loukata vain, jos teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmisellä, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Kunnianloukkauksen suhdetta sananvapauteen ei ole pidetty samalla tavalla ongelmallisena kuin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen. Kunnianloukkaukset ovat aina olleet asianomistajarikoksia, poikkeuksena nykyään on valtakunnansyyttäjän oikeus nostaa syyte, jos rikos on tehty joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin painava yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Aikaisemmin tämä mahdollisuus oli oikeusministeriöllä. Tämä rajaus on käytännössä tarkoitettu sellaisiin tilanteisiin, joissa jokin tiedotusväline loukkaa toistuvasti yksittäisten ihmisten kunniaa.
Myöskään tällä pykälällä ei kuitenkaan haluta rajata yhteiskunnallista keskustelua.
Arvostelu on sallittua hyväksyttävissä rajoissa, jos se tehdään yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi. Arvostelu on sallittua myös tietyistä henkilöistä, jos tämä on tarpeen yhteiskunnallisen asian käsittelemiseksi ja tieto voi vaikuttaa heidän toimintansa arviointiin heidän tehtävässään. Näitä henkilöitä ovat poliitikot, elinkeinoelämän toimijat, julkisessa virassa toimivat tahot sekä muut näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivat. Näissä keskeistä on nimenomaan julkisen tai yksityisen vallan käyttö ja sen tarkastelu. Näissäkään tapauksissa ei saa ylittää sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Kohta ”pitää hyväksyttävänä” kattaa käytännössä asiallisen arvostelun, ei henkilöön meneviä seikkoja tai yleisten hyvien tapojen rikkomista.
Vielä 1900-luvun alkupuolella tästä teosta tuomittiin jopa 1000 henkilöä vuodessa, tämän jälkeen määrä on laskenut alimmillaan 24 ja useina vuosina se on ollut 50–100. Viimeisen vuosikymmenen aikana tuomittujen määrä on vaihdellut välillä 100–200. Merkittävänä syynä näihin eroihin on, että maaseutuyhteiskunnassa kunnian merkitys oli huomattavasti suurempi ja kaupungistuminen vaikutti siihen, että ihmiset eivät tunteneet toisiaan ja kunniaa oli siten huomattavasti vaikeampi loukata. Nykyaikana sosiaalinen media on nostanut tekojen määrää.
Kunnianloukkauksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
_________________________________________________________________________
10 § Törkeä kunnianloukkaus
Törkeä kunnianloukkaus otettiin rikoslakiin uutena rikoksena vuonna 1999. Tätä aikaisemmin joistain teoista oli rangaistu ankarammin kuin toisista, mutta rikokset haluttiin yhtenäistää rikoslain kokonaisuudistuksessa. Vuonna 2013 vankeusuhka rajattiin koskemaan vain tätä tekomuotoa EIT:n ratkaisukäytännöstä johtuen. EIT katsoi, että sananvapautta voitiin rajoittaa vankeusuhalla vain kaikkein poikkeuksellisimmissa tilanteissa. Vuonna 2013 päätettiin myös supistaa pykälän sisältöä.
Jotta kunnianloukkaus muuttuisi törkeäksi, on sillä aiheutettava suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa sekä teon on oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä. Ennen vuotta 2013 ankaroittamisperusteena oli myös joukkotiedotusvälineiden käyttäminen, vuonna 2013 tämä kuitenkin poistettiin, koska sitä ei nähty enää tarkoituksenmukaisena, vaan teon törkeysarviointi haluttiin rajata sen vaikutuksiin.
Johtuen sosiaalisesta ja mediasta ja internetistä ylipäätään joukkotiedotusvälineiden rooli törkeissä kunnianloukkauksissa oli myös vähentynyt huomattavasti, pahempaa törkyä voitiin esittää helpommin muissa kanavissa. Vahingon määrää arvioidaan lähtökohtaisesti rahamääräisesti. Kärsimyksen suuruutta arvioitaessa sen sijaan arvioidaan sen intensiteettiä ja kestoa. Esimerkiksi pitkään jatkuneet teot tai pitkään yleisön saatavilla pidetyt väittämät voivat tekojen keston vuoksi tehdä kunnianloukkauksesta törkeän. Kärsimyksen intensiteettiä taas voidaan suurentaa lisäämällä väitteiden loukkaavuutta tai yleisöä, joille väitteet esitetään. Teon törkeyttä lisää lain esitöiden mukaan rasistinen motiivi sekä väkivallan sisältyminen ilmaisuun, esimerkiksi usein kuultu lausahdus, että ”toivottavasti x tulisi maahanmuuttajan raiskaamaksi” sisältää maininnan väkivallasta ja on siksi lähtökohtaisesti enemmän kärsimystä aiheuttava.
Törkeästä kunnianloukkauksesta tuomitaan 5–20 ihmistä vuosittain. Teot ovat usein liittyneet nettikirjoitteluun tai pitkään jatkuneeseen ja useita ihmisiä koskevaan vainoamiseen. Teosta tuomitaan tyypillisesti ehdollista vankeutta, mutta korvaukset nousevat tyypillisesti kymmeniin tuhansiin euroihin. Kaikkein eniten näkyvyyttä saanut törkeää kunnianloukkausta käsittelevä oikeudenkäynti viime vuosilta on epäilemättä MV-lehden päätoimittajaan ja erääseen dosenttiin liittyvä oikeudenkäynti lehdessä esitetyistä väitteistä.
Törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
Lue kirjoituksemme muista rikoslain luvuista:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
