Päästökauppa on aihe, josta kirjoitellaan usein lehdissä ja joskus jopa sosiaalisessa mediassa. Kuitenkaan esimerkiksi poliittiset puolueet eivät juuri ota kantaa järjestelmään ulostuloissaan. Kyseessä on yksi tehokkaimmista työkaluista ilmastonmuutoksen torjuntaan. Kuitenkaan harva lähde pystyy selittämään ymmärrettävästi mistä päästökaupassa on kyse, miten se vaikuttaa, ketkä siitä hyötyvät tai kärsivät ja onko se tehokas keino ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Pyrin tässä blogikirjoituksessa vastaamaan näihin kysymyksiin ainakin osittain erityisesti Suomen ja suomalaisen teollisuuden näkökulmasta. Päästökauppajärjestelmän syvällinen ymmärtäminen vaatii taloustieteellistä ja oikeustieteellistä osaamista, minkä lisäksi rahoitusmarkkinoiden, ympäristötieteiden ja teknologian ymmärtämisestä ei ole haittaa.
Mistä päästökaupasta on kyse
Termi ”päästökauppa” kattaa useita, periaatteeltaan hieman erilaisia menetelmiä, joilla oikeus aiheuttaa päästöjä saatetaan markkinatalouden näkymättömän käden ohjailtavaksi. Päästökauppaa käytetään laajamittaisesti hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseen ja kirjoitan tässä jatkossa hiilidioksidipäästöistä, vaikka samaa voidaan soveltaa muihin päästöihin.
Cap and trade -tyyppisessä päästökauppajärjestelmässä järjestelmää hallinnoiva taho asettaa hiilidioksidipäästöille ylärajan (cap). Päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluvat toimijat, käytännössä yritykset, eivät saa päästää ilmaan hiilidioksidia, ellei niillä ole sitä vastaavaa päästöoikeutta. Päästökaupan piiriin kuuluvat toimijat vaihtelevat järjestelmittäin. Tyypillisesti yksi päästöoikeus oikeuttaa päästämään yhden tonnin hiilidioksidia ilmaan. Tyypillisesti päästöoikeuksien määrää vähennetään säännöllisesti, jolloin hiilidioksidipäästöjä joudutaan vähentämään.
Päästöoikeuksien markkinamekanismi syntyy siitä, että päästökaupan piiriin kuuluvat yritykset voivat myydä ja ostaa oikeuksia toisiltaan (trade). Päästöoikeudet voidaan alun perin joko jakaa yrityksille ilmaiseksi tai huutokaupata eniten tarjoaville. Ensimmäinen nostaa vähemmän yritysten kustannuksia ja siten myös tuotteiden hintoja (katso tästä tarkemmin alla linkattu blogikirjoitus), jälkimmäinen taas johtaa nopeampiin päästövähennyksiin useammissa yrityksissä, mutta nostaa enemmän tuotteiden hintoja.
Päästökauppajärjestelmässä yritykset ovat velvollisia laskemaan paljonko ne päästävät vuoden aikana hiilidioksidipäästöjä ilmaan, ja niillä tulee tietyn aikavälin, yleensä vuoden, lopussa näitä päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia palautetaan hallinnoivalle taholle mitätöintiä varten. Käyttämättä jääneet päästöoikeudet voidaan joko siirtää kokonaan tai osin seuraavalle kaudelle tai mitätöidä. Jos yritys ei palauta riittävää määrää päästöoikeuksia, sille määrätään tuntuva rahamääräinen seuraamus, jonka hinta ylittää selkeästi päästöoikeuden markkinahinnan.
Päästökaupan vaikutusmekanismi
Päästökaupalla on yksi tai kaksi tavoiteltua vaikutusta järjestelmästä riippuen. Ensimmäinen on, että hiilidioksidipäästöjä vähennetään siellä, missä se on taloudellisesti kannattavinta. Tämä johtaa siihen, että markkinoiden toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän päästökaupasta johtuen ja hiilidioksidipäästöt vähenevät silti tavoitellun määrän. Mekanismi tähän on periaatteessa yksinkertainen. Jos päästöoikeus maksaa X euroa/tonni ja päästöjen vähentäminen esimerkiksi tekniikka kehittämällä, investoimalla tai toimintoja muuttamalla, maksaa Y euroa/tonni niin:
Päästöjä vähennetään, jos Y < X
Päästöoikeuksia ostetaan, jos Y > X
Kun päästöoikeuksien määrä vähenee muiden yritysten käyttäessä niitä tai kun järjestelmä leikkaa päästöoikeuksien määrää vuosittain, päästöoikeuksien hinta nousee eli X suurenee. Tällöin yhä kalliimmat päästövähennykset (Y) muuttuvat taloudellisesti kannattavammiksi. Yritykset saavat itse valita, kumpi on niille tehokkaampi tapa, jolloin markkinoiden toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän.
Toinen mahdollinen tavoiteltu vaikutusmekanismi on, että ilmaan päästetyn hiilidioksiditonnin hinta vastaa siitä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä systeemissä päästöoikeudet huutokaupataan niille, joiden tarvitsee päästää ilmaan hiilidioksidia. Jos toiminta ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä, ei päästöoikeuksia luonnollisesti tarvitse ostaa. Huutokaupattavien oikeuksien kokonaismäärä laskee vuosittain sen mukaan, paljonko päästöjä halutaan vähentää.
Optimitilanteessa huutokaupattavien päästöoikeuksien kauppahinta asettuu sellaiselle tasolle, että hiilidioksidipäästön hinta vastaa siitä yhteiskunnalle aiheutuvaa haittaa. Hiilidioksidipäästöt aiheuttavat epäsuoria haittoja kahdella tavalla: ensinnäkin ilmastonmuutos aiheuttaa ympäristölle haitallisia muutoksia ja toisekseen valtioita sitovat päästövähennystavoitteet aiheuttavat tarpeen vähentää päästöjä muilta toimialoilta. OECD on arvioinut, että hiilidioksiditonnin hinta tulisi olla noin 30-60e välissä, jotta se kattaisi siitä yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset.
Päästöoikeuden markkina hinta on viime vuosina ollut 20-25e välillä, tosin koronaviruksen vuoksi hinta on tippunut hetkellisesti jopa 15 e tuntumaan. Markkinahinta antaa hyvin vahvoja viitteitä tulevasta huutokauppahinnasta. Nykyinen hinta ei ole toistaiseksi riittävä kattamaan päästöistä aiheutuvia yhteiskunnallisia haittoja ja pelkkä vähäinen vähennys, EU:ssa 2,2 %, päästöoikeuksien määrässä tuskin riittää aikaansaamaan merkittävää muutosta. Toisaalta päästöoikeuksien määrän vähenemisen vaikutusta päästöoikeuden hintaan on vaikea ennustaa, koska se riippuu suoranaisesti yritysten tekemien päästövähennysten kustannuksista.
Tämä 2,2 % vähennys on pakko saavuttaa EU-tasolla, koska muuten yritysten päästöoikeudet eivät riitä ja ne joutuvat maksamaan tuntuva sakkomaksuja.. Ei ole väliä, mitkä yritykset vähentävät päästöjä, kunhan jotkut yritykset vähentävät ja vähennys on yhteensä tämä 2,2 %. Jos päästöjen vähentäminen vaatii yrityksiltä yleisesti vähintään 30 e/t maksavia toimia, nousee päästöoikeuden hinta tälle tasolle, koska silloin päästövähennyksen ja päästöoikeuden hinta on suunnilleen sama. Päästöoikeuden hinta siis asettuu sille tasolle, millä voidaan halvimmillaan toteuttaa tuo 2,2 % vähennys.
Päästökauppa EU:ssa ja Suomessa
Koko EU:n alueella on käytössä yhtenäinen päästökauppajärjestelmä. Päästökauppajärjestelmä kattaa useita hiilivetyjä, hiilidioksidin, typpioksidit ja perfluorihiilivedyt. Päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluu EU:ssa 45 % kasvihuonekaasupäästöistä aiheuttavat teollisuuden alat. Päästökauppajärjestelmä kattaa seuraavia sektoreita: sähkön- ja lämmöntuotanto, lentoliikenne ja direktiivissä määritelty energiaintensiivinen teollisuus, kuten öljynjalostus, teräksen, raudan, alumiinin, muiden metallien, sementin, lasin, keraamien, paperin, sellun, pahvin, happojen ja orgaanisten kemikaalien tuotanto. Päästökaupan kattamat sektorit laajentuvat jatkuvasti.
Päästökauppajärjestelmässä EU määrittää päästöoikeuksien ylärajan ja valtiot huutokauppaavat päästöoikeudet. Pieni osa päästöoikeuksista voidaan antaa ilmaiseksi tiettyjen EU-tason sääntöjen perusteella. Päästöoikeuksista 90 % jaetaan valtioille niiden kokonaispäästöosuuden mukaan ja 10 % annetaan köyhimmille jäsenvaltioille solidaarisuudesta ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen helpottamiseksi. Päästökauppadirektiivissä määrätään, että 50 % päästökaupan tuloista tulee käyttää ympäristö- ja energia-asioihin.
Järjestelmässä päästöoikeuksille on yksi EU-tasoinen yläraja, jonka sisällä päästöoikeuksia voidaan ostaa ja myydä. Tämä määrä vähenee 2,2 % vuodessa, jolloin myös kokonaispäästöt vähenevät tämän verran. Järjestelmässä tiettyjen toimialojen yritysten on hankittava lupa kasvihuonekaasujen päästämiseen. Jos lupaa ei hankita tai lupaehtoja rikotaan, yrityksen toiminta voidaan keskeyttää. Jos yritys päästää hiilidioksidia ilmaan eikä sillä ole vaadittavia määriä päästöoikeuksia, määrätään sille maksettavaksi 100e sakkomaksu lisättynä kuluttajahintaindeksillä vuodesta 2013 alkaen. Näissä tapauksissa päästöoikeuden ostaminen on huomattavasti halvempaa nykyhinnoilla.
Päästökauppa ja yritystuet
Päästökauppajärjestelmä on maailmalla vielä suhteellisen harvinainen. Merkittävistä talousalueista vain EU:ssa on käytössä tehokas päästökauppajärjestelmä. Suurista talouksista myös Japani, Australia ja Kanada ovat ottaneet päästökauppajärjestelmän käyttöön. Myös Kiina ajaa hiljalleen ylös omaa päästökauppajärjestelmäänsä. Koska useissa kilpailijamaissa hiilidioksidipäästöjen hinta ei päästökaupan kautta ole mukana tuotteiden hinnassa, saavat nämä kilpailuetua EU:ssa toimiviin yrityksiin nähden.
Jotta tämä kilpailuetu ei johtaisi siihen, että merkittävä osa teollisuudesta siirtyisi EU:n ulkopuolelle ja siten päästövähennys jäisi tapahtumatta, on EU:ssa sallittu teollisuuden tukeminen. EU:n valtiontukisääntöjä on muutettu hiilidioksidivuodon estämiseksi niin, että valtiot voivat myöntää energiaintensiivisille yrityksille tukea niiden kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tuki saa olla enintään tietyn osuuden päästökauppajärjestelmän aiheuttamista lisäkustannuksista ja tämä osuus pienenee vuosittain. Tukea on kritisoitu kalliina ja ainoastaan yritysten voittoja lisäävänä ilman kilpailukykyvaikutusta, minkä vuoksi sitä ollaan poistamassa Suomessa samaan aikaan kun sähkön verotusta alennetaan kilpailukykyvaikutusten poistamiseksi.
Päästöjen vähentäminen maksaa. Usein yrityksen voi olla vaikea tai jopa mahdoton saada nykyisiltä rahoitusmarkkinoilta rahaa päästöjen vähentämiseen tähtääviin investointeihin, koska ne ovat korkeariskisiä ja niiden tuotto on epävarma. Joissain tapauksissa tämä rahoituksen epävarmuus voisi johtaa yrityksen toiminnan lopettamiseen jos sillä ei olisi varaa ostaa päästöoikeuksia eikä se ei saisi rahoitusta investointiin, jonka jälkeen toiminta olisi kannattavaa. Tämän vuoksi EU:n valtiontukisääntöjä on muutettu niin, että valtiot voivat myöntää yrityksille investointitukia ja takauksia sellaisiin investointeihin, jotka vähentävät päästöjä, parantavat energiatehokkuutta tai lisäävät uusiutuvan energian tuotantoa. Yritys vastaa itse toiminnan kannattavuudesta, mutta valtiot voivat auttaa sen rahoittamisessa.
Yhteenveto
Päästökauppajärjestelmä on taloudellisesti tehokkaimpia tapoja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Se johtaa siihen, että päästöjä vähennetään siellä, missä se on taloudellisesti kannattavinta. Järjestelmän piirissä voidaan myös asettaa hyvinkin tarkka raja sille, minkä verran päästöt vähenevät. Järjestelmä aiheuttaa jonkinlaisia kilpailukykyongelmia, koska kaikki taloudet maailmassa eivät ole ottaneet käyttöön päästökauppajärjestelmää. Tätä ongelmaa voidaan paikata yritystuilla. Suomi on mukana EU:n päästökauppajärjestelmässä, jossa päästöjä vähennetään 2,2 % vuodessa ja valtiot huutokauppaavat päästöoikeudet ja saavat siitä saatavat tulot itselleen.
Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), TkK (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
