Miksi yritykset eivät oikeasti maksa veroja?

Tämän varsin raflaavan otsikon alla avaan yhden finanssipolitiikan keskeisen lähtökohdan: yritykset eivät maksa veroja. Tämä blogikirjoitus antaa hieman erilaisia näkökulmia keskusteluun veroista ja veropolitiikasta. Usein sosiaalisessa mediassa kuulee väitteitä siitä, että yritykset maksaisivat veroja. Nämä väitteet antavat hyvin harhaanjohtavan kuvan siitä, miten verot ja taloudellinen toiminta vuorovaikuttavat keskenään. Tässä blogikirjoituksessa avaan verotuksen käsitettä taloustieteellisestä ja finanssipoliittisesta näkökulmasta.

Välittömät ja välilliset verot


Verot jaetaan joissain yhteyksissä, erityisesti oppikirjoissa ja EU-vero-oikeudessa, välillisiin ja välittömiin veroihin. Välittömiä veroja ovat sellaiset verot, jotka on tarkoitettu muodollisen verovelvollisen maksettavaksi. Muodollinen verovelvollinen on se, joka on verolainsäädännön mukaan vastuussa veron maksamisesta. Esimerkiksi tuloverolain 9 §:ssä verovelvollisuus määritellään seuraavasti:


Velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella on verovuonna Suomessa asunut henkilö, kotimainen yhteisö, yhteisetuus ja kuolinpesä täältä ja muualta saamastaan tulosta (yleinen verovelvollisuus)”.


Harva yksityishenkilö muistaa maksaneensa palkastaan veroa Verohallinnolle. Tämä johtuu siitä, että veron tilittää eri taho kuin se, joka on siitä vastuussa. Palkasta veron tilittää melkein aina työnantaja ennakkoperintälain 9 §:n mukaan. Käytännön syynä tähän on veronsaannin varmuus ja suoritusten määrien hallinta. Jos yksityisten henkilöiden tulisi itse tilittää veroa jokaisesta palkastaan, lisäisi tämä maksuvirheiden määrää huomattavasti ja siten lisäisi Verohallinnon työtaakkaa.


Veron maksaa kuitenkin työntekijä, vaikka raha ei käy hänen tilillään missään kohtaa. Tämä konkretisoituu erityisesti silloin, jos veroprosentti osoittautuu liian matalaksi ja henkilö joutuu maksamaan jäännösveroa eli niin sanottuja ”mätkyjä”. Mätkyt maksetaan Verohallinnolle itse tilisiirtona mikä konkretisoi sen, että veron maksaa tosiaan palkansaaja itse.


Välillinen vero taas on sellainen, mikä on tarkoitettu vyörytettäväksi eteenpäin. Arvonlisäveron välitettävyydestä kirjoitin aikaisemmassa blogikirjoituksessa:


https://www.kpflaki.com/post/voiko-kirjanpidon-laiminly%C3%B6nnist%C3%A4-hy%C3%B6ty%C3%A4-kko-2019-105


Arvonlisävero on välillinen vero siksi, että se on tarkoitettu vyörytettäväksi eteenpäin kohti lopullista verovelvollista. Tämän vuoksi arvonlisäverovelvollisuus ja arvonlisäveron vähennysoikeus ovat laajoja: veron määrä kasvaa vain sen verran, minkä verran yritys lisää tietyn tuotteen tai palvelun arvoa verrattuna siihen käytettyihin materiaaleihin ja palveluihin. Välillisiä veroja ovat myös esimerkiksi tupakka- ja alkoholiverot. Nämä verot maksaa valmistaja tai maahantuoja, mutta ne sisältyvät hintoihin, joilla tuotteet myydään tukku- ja vähittäismyyjille ja sitä kautta kuluttajille. Verovelvollinen on siis eri taho kuin se, jonka maksettavaksi verot on tarkoitettu maksettavaksi.


Välilliset verot ovat tyypillisesti liiketoiminnassa myytyihin tuotteisiin kohdistuvia veroja, koska tällöin veroja on helppo kerätä ja verokertymää siten kontrolloida. Samalla verojen ohjausvaikutus säilyy melko tehokkaana. Kukaan ei esimerkiksi voi pitää järkevänä kuvitella, että jokainen kuluttaja tilittäisi verot käyttämästään polttoaineesta. Tällöin polttoainevero olisi välitön eli sen maksaisi sama taho kuin kenelle se olisi muodollisesti osoitettu eli polttoaineen käyttäjä.


”Välittömien” verojen välillisyys


Vaikka esimerkiksi yhteisöveron nimellinen maksaja on yritys, näin ei tosiasiassa kuitenkaan ole. Yhteisövero vyörytetään käytännössä asiakkaille. Yritykset pyrkivät saamaan tietyn tuoton pääomalle, koska yrityksen rahoittajat edellyttävät tätä. Yritys voi vähentää verotuksessa vieraan pääoman kustannukset eli käytännössä velkojen korot. Oman pääoman sijoittajien tuottovaatimuksiin yhteisövero ei sen sijaan lähtökohtaisesti vaikuta. Tämän vuoksi hintoja voidaan joutua nostamaan, jotta tulos verojen jälkeen saadaan vastaavaksi kuin matalammalla yhteisöverolla. Toinen vaihtoehto tyydyttää oman pääoman sijoittajien tuottovaatimus on velkavipu, vieraan pääoman kustannus kun laskee yhteisöveron laskiessa. Tämä johtuu siitä, että velkojen korot ovat vähennyskelpoisia.


Yhteisöveroa voidaan myös vyöryttää muihin kustannuksiin, esimerkiksi palkkakustannuksiin. Joka tapauksessa lähtökohtana voidaan usein pitää, että kun yrityksien verotusta nostetaan, yritysten tuotteiden hinnat nousevat. Jos verot taas laskevat, kilpailun tulisi laskea hintoja suhteessa veron laskuun. Tämä perussääntö koskee ylipäätään kaikkia välillisiä veroja. Tämän vuoksi useissa yhteyksissä muistutetaankin, että verojen nousun maksavat lopulta kuluttajat eli asiakkaat.


Yhteenveto


Tämän lyhyen kirjoituksen tarkoituksena oli avata hieman yhtä veropolitiikan isoa keskustelunaihetta. Yritykset eivät viime kädessä maksa veroja, vaan ne verot maksavat yritysten palveluita käyttävät tai tuotteita ostavat tahot. Jokainen yritysten asiakas maksaa nämä verot välillisesti. Vaikka verojen siirtämättömyys hintoihin ei välttämättä tekisi yritystä kannattamattomaksi. Useat verot maksetaan vasta voitosta, voi tämä tehdä yritystoiminnasta kestämätöntä pitkällä aikavälillä, jos sijoitetulle pääomalle ja/tai omalle työlle saa paremman tuoton muualta.


Lue lisää vero- ja kirjanpito-oikeudellisia kirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/vero-oikeus

Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), TkK (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


79 katselukertaa

© 2018 KPF GROUP OY

  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram