Arvopaperit taseessa osa 1 - arvostaminen
- Eelis Paukku
- 16.6.
- 5 min käytetty lukemiseen
Tilintarkastajana olen havainnut, että yksi PK-yhtiöissä haastavimpia tase-eriä on arvopaperit. Arvopaperien arvostaminen taseessa aiheuttaa haasteita riippumatta siitä, esitetäänkö ne pysyvissä vastaavissa vai vaihto-omaisuudessa. Käsittelen tuota jakoa myöhemmin tässä sarjassa julkaistavassa blogikirjoituksessa. Tällä kertaa käsittelen ehkä vielä haastavammaksi osoittautunutta seikkaa, nimittäin arvopaperien kirjanpitoarvoa taseessa.
Arvostamisen pääsääntö
Suomalainen tilinpäätössääntely on omaksuttu pitkälti Manner-Euroopassa kehittyneestä tilinpäätöskäytännöstä, joka taas juontaa juurensa 1800-luvun Saksaan. Tuolloin osakeyhtiöinstituutio oli vielä nykyistä uudempi ja siten myös epävakaampi. Tämän vuoksi olikin suhteellisen yleistä, että suuriakin osakeyhtiöitä purettiin todella yllättäen, jolloin niiden velat maksettiin ja loput varat jaettiin velkojille ja osakkeenomistajille. Tällöin tilinpäätösten käyttäjiä kiinnosti erityisesti, mikä yhtiön omaisuuden arvo olisi, jos yhtiön toiminta lopetettaisiin. Tätä taustaa vasten ei lienekään yllättävää, että tilinpäätöskäytäntö muodostui osoittamaan omaisuudelle suhteellisen matalaa arvoa.
Eurooppalaisessa tilinpäätöstraditiossa kehitetty arvostamisperiaate on arvostaminen historialliseen kustannukseen tai tätä alempaan tilinpäätöspäivän arvoon. Tällöin yksittäisen omaisuuserän suurin mahdollinen tasearvo on sen hankintameno. Tätäkin joudutaan korjaamaan alaspäin, jos omaisuuserän arvo on alentunut. Hankintamenon ylittäviä arvonkorotuksia sen sijaan ei saa koskaan kirjata. Tähän pääsääntöön on toki kehittynyt vuosien varrella poikkeuksia IFRS-normiston ja yleisemmän kansainvälisen ja erityisesti Anglo-Amerikkalaisen tilinpäätöstradition vaikutuksesta.
EU:n tilinpäätösdirektiivissä tämä periaate on 6 artiklan alakohdassa i, jonka mukaan:
”tilinpäätökseen kirjattavat erät on arvostettava hankintahinta- tai tuotantomenoperiaatteen mukaisesti; ja”
Arvonalentumisen sääntely taas on artiklassa 6(c)(iii):
”kaikki negatiiviset arvontarkistukset on kirjattava riippumatta siitä, onko tilivuoden tulos voitollinen vai tappiollinen;”
Tätä perustellaan direktiivin johdanto-osan kohdassa 18 seuraavasti:
”Vuositilinpäätöksessä kirjattavat erät olisi arvostettava hankintahinta- tai tuotantomenoperiaatteen mukaisesti, jotta voidaan varmistaa tilinpäätöksen sisältämien tietojen luotettavuus.”
Hankintamenoon arvostaminen onkin erittäin vahva pääsääntö, johon on hyvin harvoja poikkeuksia.
Suomalaisesta normistosta
Suomessa tämä pääsääntö on vaihto-omaisuuden osalta kirjattu kirjanpitolain 5:6 §:ään:
”Tilikauden päättyessä jäljellä olevan vaihto-omaisuuden hankintameno aktivoidaan. Jos vaihto-omaisuuden todennäköinen hankintameno tai luovutushinta on tilikauden päättyessä hankintamenoa pienempi, on erotus kuitenkin kirjattava kuluksi.
Vaihto-omaisuuden aktivoidun hankintamenon selvittämiseen sovelletaan, mitä 5 §:n 2 momentissa säädetään.
Vaihto-omaisuuden aineisiin tai tarvikkeisiin kuuluvat samanlajiset ja hankintamenoltaan vähäiset hyödykkeet, joita kirjanpitovelvollinen hankkii jatkuvasti siten, että niiden määrän ja yhteenlaskettujen hankintamenojen muutokset ovat vähäisiä, saadaan merkitä taseeseen samaan rahamäärään tilikaudesta toiseen.”
Pykälä on siinä määrin tulkinnanvarainen, että siitä ei yksiselitteisesti käy ilmi, tarkastellaanko vaihto-omaisuutta yhtenä massana vai jokaista vaihto-omaisuusteen kuuluvaa hyödykettä erikseen. Pykälän tulkintakäytäntö on kuitenkin Suomessa jo yli sadan vuoden ajan ollut, että arvonalentuminen lasketaan jokaisen kappaleen osalta erikseen. Myös EU-direktiivin säännöstä tulkitaan samalla tavalla. Suomessa kirjanpitolautakunta on vahvistanut tämän tulkinnan mm. lausunnoissa KILA 1422/1996 ja KILA 1759/2005, joissa todetaan hyvin selkeästi, että varaston arvonalentumisia tarkastellaan hyödykkeittäin. Kirjanpitolautakunta on nimenomaisesti arvopaperien osalta todennut lausunnossa 1725/2004, että niitä ei voida arvioida yhtenä kokonaisuutena vaan ne tulee arvostaa erikseen.
Käytännössä tämä hyödykekohtainen arvostaminen voidaan hahmottaa alla olevan esimerkin avulla.
1.6.202x hankitaan vaihto-omaisuuteen kirjattavat arvopaperit hintaan
A, 10kpl hintaan 1 000e/kpl, yhteensä 10 000e
B, 20kpl hintaan 500e/kpl, yhteensä 10 000e
Taseeseen kirjataan arvopapereiden arvoksi 20 000 euroa
31.12.202x tilinpäätöspäivänä näiden arvo on seuraava
A, 3000e/kpl, yhteensä 30 000e
B, 100e/kpl, yhteensä 2 000e
Tällöin arvopaperin A arvonnousua ei saa kirjata, mutta arvopaperin B arvonalentuminen tulee kirjata, jolloin taseeseen kirjataan 8 000e arvonalentuma. Tämä taas esitetään tilinpäätöksessä ja verotuksessa kuluna.
Pysyvien vastaavien ja rahoitusomaisuuden arvopaperi
Myös muu rahoitusomaisuus arvostetaan hankintamenoon tai tätä alempaan arvoon. Tätä koskeva säännös on kirjanpitolain 5:2 §:
”Taseeseen merkitään:
1) saamiset nimellisarvoon, kuitenkin enintään todennäköiseen arvoon;
2) rahoitusomaisuuteen kuuluvat arvopaperit ja muut sellaiset rahoitusvarat hankintamenon suuruisina tai, jos niiden todennäköinen käypä markkinahinta tilinpäätöspäivänä on sitä alempi, tämän määräisinä; sekä
3) velat nimellisarvoon tai, jos velka on indeksiin taikka muuhun vertailuperusteeseen sidottu, muuttuneen vertailuperusteen mukaiseen nimellisarvoa korkeampaan arvoon.
Kirjanpitovelvollinen saa arvostaa 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä tavalla myös pysyviin vastaaviin kuuluvat arvopaperit ja muut sellaiset rahoitusvarat.
Kun 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut saamiset tai 2 kohdassa tarkoitetut vaihtuvat vastaavat taikka 2 momentissa tarkoitetut pysyvät vastaavat arvostetaan hankintamenoa alempaan arvoon, merkitään erotus tuloslaskelmaan rahoituskuluksi taikka muuhun luonteensa mukaiseen erään.”
Pykälän mukaisesti rahoitusomaisuuteen kuuluva arvopaperi arvostetaan hankintamenoon tai tätä alempaan tilinpäätöspäivän käypään arvoon. Pykälän toisen momentin mukaisesti myös pysyvien vastaavien arvopaperit saa arvostaa tällä tavalla. Jos tätä mahdollisuutta ei käytetä, aktivoidaan arvopaperit hankintamenoon ja sovelletaan niihin ainoastaan kirjanpitolain 5:13 §:n sääntelyä:
”Jos pysyviin vastaaviin kuuluvan hyödykkeen tai sijoituksen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämän tulon arvioidaan olevan pysyvästi vielä poistamatonta hankintamenoa pienempi, erotus on kirjattava arvonalennuksena kuluksi.”
Arvopaperien osalta pysyvyys on vaikeasti tulkittava kriteeri. Arvopaperien, erityisesti pörssinoteerattujen, arvoa on vaikea ennakoida. Tämän vuoksi on vaikea arvioida, minkä vuoksi on helppo väittää, että taseeseen aktivoidun arvopaperin tuottamien kassavirtojen arvo tulee vielä nousemaan hankintamenon yli. Kirjanpitolautakunta onkin lausunnossaan KILA 2004/1725 todennut, että tilinpäätöspäivän pörssikurssi on aina lähtökohta arvonalentumiskirjauksen tekemiselle. Syynä tälle on, että niiden tuottoarvoa eli tulevien kassavirtojen arvoa ei voida luotettavasti yleensä selvittää (KILA yleisohje 27.9.1999).
KILA on myös todennut pysyvien vastaavien arvopapereiden arvostamisesta lausunnossa 1660/2001: ”kun kyse on voimakkaille ja nopeille kurssivaihteluille alttiista hyödykkeistä, kuten jatkuvan kaupankäynnin kohteena olevista osakkeista, varovaisuuden merkitys pysyvyyden arvioinnissa korostuu”. Tämän vuoksi vähäistä suuremmat poikkeamat yksittäisen arvopaperin arvostuksesta tulee kirjata taseeseen arvonalentumisena. Tästä syystä esimerkiksi kaksinumeroiset prosenttiluvut arvonalentumisessa ovat jo sellaisia, mitkä lähtökohtaisesti tulee huomioida myös pysyvien vastaavien arvopapereiden arvossa.
Käypään arvoon arvostaminen
Kirjanpitolaki sisältää sinänsä mahdollisuuden arvostaa rahoitusvälineen käypään arvoon. Tämä säännös on kirjanpitolain 2:2 a §:
”Edellä 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetystä poiketen johdannaissopimukset ja muut rahoitusvälineet voidaan merkitä käypään arvoon. Tällaisessa merkitsemisessä ja esittämisessä tilinpäätöksessä noudatetaan IAS-asetuksella hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää poikkeuksia standardien soveltamisesta tai niiden soveltamiseen perustuvista lisävaatimuksista tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa esittäville tiedoille.
Muutos rahoitusvälineen käyvässä arvossa merkitään käyvän arvon rahastoon silloin, kun 1 momentissa tarkoitettu kansainvälinen tilinpäätösstandardi edellyttää sen esittämistä omassa pääomassa. Käyvän arvon rahaston jakamista ja muuta käyttöä koskevista rajoituksista säädetään osakeyhtiölaissa ja osuuskuntalaissa.
Käyvän arvon rahastoa on oikaistava, kun rahoitusväline luovutetaan tai erääntyy taikka siihen muuten kohdistuu arvonalennus, joka tulee 1 momentissa tarkoitetun standardin edellyttämällä tavalla merkitä tulosvaikutteisesti.
Jolleivät 1 momentissa tarkoitetut kansainväliset tilinpäätösstandardit edellytä vastaavien seikkojen ilmoittamista liitetietona, toimintakertomuksessa tulee esittää käypään arvoon merkityistä rahoitusvälineistä tiedot:
1) rahoitusriskien hallinnan tavoitteista ja menettelytavoista, mukaan luettuna kunkin sellaisen ennakoidun liiketoimen päälajin suojausmenettely, johon sovelletaan suojauslaskentaa; ja
2) hinta-, luotto-, likviditeetti- ja kassavirtariskeistä, jos nämä tiedot ovat olennaisia kirjanpitovelvollisen taloudellisen aseman tai tuloksen arvioimiseksi.
Emoyrityksen toimintakertomuksessa on esitettävä 4 momentissa tarkoitetut tiedot myös konsernista.
Jos kirjanpitovelvollinen on mikroyritys ja se noudattaa tässä laissa ja sen nojalla annettuja säännöksiä mikroyrityksistä, se ei saa soveltaa tämän pykälän mukaista menettelyä rahoitusvälineiden arvostamisessa.”
Pykälässä on muutama huomionarvoinen asia. Ensimmäinen on, että mikroyritykset eivät saa soveltaa tämän pykälän mukaista arvostamista, jos ne haluavat hyödyntää mitään mikroyrityshelpotuksia. Toinen huomionarvoinen seikka on, että muutokset arvopapereiden arvossa kirjataan käyvän arvon rahastoon, ei tulosvaikutteisesti. Tulosvaikutteisesti kirjataan realisoituvat kaupankäyntivoitot ja lopulliset arvonmenetykset.
Kolmas ja kaikkein haastavin tässä on, että rahoitusvälineet tulee arvostaa kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa IFRS 9-standardia, joka on standardeista myös kaikkein monimutkaisin ja laajin. Käytännössä tämä arvostus toteutetaan johtamalla se pörssinoteerauksesta, mutta siihen liittyy useita haastavia yksityiskohtia. Käytännössä pienyrityksen kohdalla ei olekaan suositeltavaa soveltaa tätä käyvän arvon arvostusta, koska se vaatii IFRS-osaamista ja on herkkä virheille.
Yhteenveto
Arvopaperit saa taseessa arvostaa lähtökohtaisesti enintään hankintamenoon. Tämä arvostus tulee myös tehdä arvopaperikohtaisesti eikä kohdella esimerkiksi yhtä salkkua kokonaisena massana. Tämän vuoksi onkin mahdollista, että salkun arvonnoususta huolimatta joudutaan taseeseen ja tulokseen tekemään arvonalentumiskirjauksia. Tämä on sinänsä veroedullista varsinkin kun arvopaperit arvostetaan nettovarallisuuden laskennassa kuitenkin käyvän arvon perusteella, tosin vain 70 % siitä.
Lue lisää vero- ja kirjanpito-oikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Juristi, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments