Yksi voimakkaasti yleistynyt tapa rahoittaa yritystoiminnan aloittaminen on myydä tuotteita ennen kuin niiden valmistus edes aloitetaan. Tällaista toimintaa kutsutaan hyödykemuotoiseksi joukkorahoitukseksi. Tällä tavoin toimitaan usein erilaisten internet-alustojen kautta. Yhdysvaltalainen Indiegogo on ehkä tunnetuin esimerkki hyödykemuotoisesta joukkorahoituksesta. Tällaiseenkin myyntiin liittyy useita oikeudellisia ongelmia, joiden osalta olen neuvonut perustamisvaiheessa olevia yrityksiä. Tässä blogikirjoituksessa tiivistän yhden isoimmista kysymyksistä, nimittäin rajanvedon siitä, onko kyseessä rahankeräyslaissa kielletty toiminta, joukkorahoituslain sääntelemä toiminta vai sääntelemätön toiminta.
Joukkorahoituslaki
Joukkorahoituslaki säädettiin vuonna 2016. Yhtenä syynä tähän olivat joukkorahoituksen yleistyminen ja se, että usea taho oli joutunut vaikeuksiin rahankeräyslain noudattamista valvovan Poliisihallituksen kanssa kerättyään rahaa erilaisilla uusilla tavoilla. Kun joukkorahoituslaki säädettiin, rahankeräyslakiin otettiin säännös, jonka mukaan rahankeräyslakia ei sovelleta, jos joukkorahoituslakia sovelletaan.
Joukkorahoituslaissa säädetään lain 1 §:n mukaan ”vastikkeellisen laina- ja sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen hankkimisesta, tarjoamisesta ja ammattimaisesta välittämisestä elinkeinotoiminnan rahoittamiseksi”. Tästä voidaan johtaa neljä edellytystä, joiden on täytyttävä, jotta toiminta olisi joukkorahoituslain soveltamisalaan kuuluvaa:
1. Vastikkeellisuus. Jos rahan luovuttamisesta ei saada vastiketta, on kyseessä lahjoitus eli joukkorahoituslakia ei voida soveltaa. Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa rahaa luovuttava saa kuitenkin vastineeksi tuotteen, eli tämä ehto täyttyy.
2. Hankkiminen, tarjoaminen tai ammattimainen välittäminen. Joukkorahoituslaki koskee vain edellä mainittuja toimintoja. Esimerkiksi joukkorahoituksen markkinointi kolmannen tahon toimesta ei ole sääntelyn piirissä. Jos yritys hankkii joukkorahoitusta, kuuluu se lain soveltamisalaan.
3. Elinkeinotoiminnan rahoittamiseksi. Tämä ehto tarkoittaa sitä, että rahoitusta kerätään yritystoimintaan. Jos rahaa kerätään esimerkiksi yksityishenkilön auttamiseksi, hyväntekeväisyyteen tai muuhun vastaavaan tarkoitukseen, ei joukkorahoituslaki sovellu.
4. Laina- tai sijoitusmuotoisuus. Hankitun tai tarjottavan joukkorahoituksen on oltava laina- tai sijoitusmuotoista, jotta joukkorahoituslakia sovellettaisiin. Nämä määritellään tarkemmin joukkorahoituslain 2 §:ssä.
Joukkorahoituslain 2 §:n 2 kohdassa määritellään sijoitusmuotoinen joukkorahoitus. Lain mukaan sijoitusmuotoisella joukkorahoituksella tarkoitetaan
”oman tai vieraan pääoman ehtoista sijoitusta, rahoitusvälinettä tai muuta kuin arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettua arvopaperia koskevassa merkintä- tai sijoitussopimuksessa taikka niihin rinnastettavassa sopimuksessa määritellyn suuruisen omistus- tai velkaosuuden taikka muun vastikkeellisen osuuden hankkimiseksi, tarjoamiseksi tai välittämiseksi joukkorahoituksen saajasta”.
Käytännössä sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa kyse on siis yrityksien osakkeiden tai muiden vastaavien osuuksien myynnistä tai joukkovelkakirjoista, mutta pykälä kattaa myös erikoisempia rahoitusinstrumentteja. Hyödykemuotoista joukkorahoitusta tämä pykälä ei selkeästi kata, koska siinä ei luovuteta yhtiön osuuksia tai velkaa, vaan ainoastaan yhtiön tuotteita.
Lainamuotoinen joukkorahoitus määritellään joukkorahoituslain 2 §:n 2 kohdassa seuraavasti:
”[Lainamuotoisella joukkorahoituksella tarkoitetaan]vastiketta vastaan harjoitettavaa luoton hankkimista, tarjoamista tai luotonvälitystä muulla kuin rahoitusvälineellä, jossa velkasuhde syntyy joukkorahoituksen saajan ja joukkorahoituksen välittäjän asiakkaan välille”.
Sinänsä hyödykkeitä luovuttavan yrityksen ja rahoittajan välille syntyy velkasuhde, koska rahoittajalle syntyy oikeus saada itselleen tietty tuote sitten kun tuote joskus aikanaan valmistuu, tai oikeus saada rahansa takaisin, jos tuote ei aikanaan valmistu. Pykälä ei kuitenkaan kata tällaista toimintaa, koska pykälä on rajattu vastiketta vastaan harjoitettavaan luoton hankkimiseen, joka viittaa rahamääräisyyteen ja luotelle maksettavaan korkoon.
Kyseessä ei myöskään hallituksen esityksen perusteella ole laina- tai sijoitusmuotoinen joukkorahoitus, eikä hallituksen esityksen perusteella myöskään ollenkaan joukkorahoituslain piiriin kuuluva rahoituksen hankkiminen. Hallituksen esityksessä 2 §:n perusteluissa todetaan:
”Hyödykemuotoinen vastikkeellinen joukkorahoitus ei lähtökohtaisesti kuulu lain soveltamisalan piiriin, ellei vastikkeena käytetä laina- tai sijoitusmuotoista tuotetta, jolloin toiminta on käytännöllisempää määritellä laina- tai sijoitusmuotoiseksi joukkorahoitukseksi.”
Hyödykemuotoinen joukkorahoitus määritellään hallituksen esityksen mukaan samalla tavalla kuin miten siitä yleensä puhutaan:
”Hyödykemuotoinen joukkorahoitus (toisinaan myös palkinto-, ennakko-osto-, ennakkotilaus- tai vastikemuotoinen joukkorahoitus), jossa tiettyyn hankkeeseen tai projektiin rahasuorituksen Internetissä toimivan palvelualustan kautta tekevä taho saa vastikkeeksi esimerkiksi kopion hankkeen lopputuloksena aikaansaadusta hyödykkeestä.”
Tämä siis tarkoittaa, että joukkorahoituslakia ei sovelleta hyödykemuotoiseen joukkorahoitukseen. Tällöin on tarkasteltava, soveltuuko rahankeräyslaki tilanteeseen.
Rahankeräyslaki
Olen aikaisemmin kirjoittanut blogiin rahankeräyslain soveltamisalasta hieman huumorimielessä:
https://www.kpflaki.com/post/onko-tilinumeron-ilmoittaminen-tinder-profiilissa-rahanker%C3%A4ysrikos
Rahankeräyslakia sovelletaan rahankeräyslain 1 §:n mukaan silloin, jos toiminta on rahankeräystä. Rahankeräys taas määritellään lain 2 §:ssä seuraavasti:
”rahankeräyksellä [tarkoitetaan] toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa;”
Tässä on kolme edellytystä, jotta toiminta olisi rahankeräystä:
1. Toiminnan tulee kohdistua yleisöön. Yleisö määritellään rahankeräyslaissa seuraavasti: ”yleisöllä [tarkoitetaan] ennalta rajoittamatonta ja määrittelemätöntä joukkoa henkilöitä”. Joukkorahoituksessa tämä edellytys täyttyy, koska joukkorahoitus kohdistetaan internetissä tyypillisesti kaikille halukkaille.
2. Yleisöön tulee vedota. Tämä tarkoittaa, että rahaa on erikseen pyydettävä, jolloin yleisön omasta halusta tapahtuva lahjoittaminen jää lain soveltamisalan ulkopuolelle. Yleisöön vetoaminen määritellään laissa seuraavasti: ”yleisöön vetoamisella [tarkoitetaan] suullisesti, kirjallisesti tai muulla tavoin ilmaistua pyyntöä tai kehotusta antaa rahaa keräykseen”. Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa pyydetään rahaa ja se julkaistaan mm. internet-sivuilla sekä mahdollisessa mainosmateriaalissa, jolloin tämäkin ehto täyttyy.
3. Vastikkeettomuus. Tämä tarkoittaa, että kerättyä rahaa vastaan ei saa antaa muuta kuin vähäarvoisen ja symbolisen vastikkeen. Tämän kriteerin tulkinta on aiheuttanut eniten ongelmia nimenomaan joukkorahoituksessa.
Oikeuskäytännössä (ks. mm. KHO 2015:4) on monesti tulkittu vastikkeen arvoa nimenomaan rahankeräykseen liittyen. Vakiintunut linja on, että jos kyse on normaalista liiketoimintaan kuuluvasta vaihdannasta, vastikkeettomuus ei täyty, jolloin kyse ei ole rahankeräyslain alle kuuluvasta toiminnasta. Sen sijaan, jos vastike on selkeässä epäsuhdassa kerättyyn rahaan nähden, katsotaan toiminta rahankeräykseksi. Pahin tapaus rahoituksen hakijan näkökulmasta on se, jos vastike on selkeässä epäsuhdassa, mutta ei kuitenkaan vähäarvoinen, koska tällöin toiminta kuuluu rahankeräyslain soveltamisalaan ja on kiellettyä lain 7 §:n nojalla.
Kielto antaa vähäarvoinen vastike johtuu siitä, että rahankeräyslain mukaan kiellettyä on ”järjestää rahankeräys siten, että rahan lahjoittajana keräykseen osallistuneelle annetaan muu vastike kuin rahankeräyksen järjestäjän tai keräyksen tunnus, joka on arvoltaan vain vähäinen”. Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa liikutaan usein tällä vaara-alueella, koska monesti ostaja haluaa ostaa hyödykkeen hieman markkinahintaa kalliimmalla tukeakseen hyvänä pitämäänsä toimintaa. Hyödykemuotoisen joukkorahoituksen järjestäjän tulee siis olla valmis perustelemaan, miksi tarjottu hinta vastaa tuotteiden käypää markkina-arvoa. Muussa tapauksessa rahoituksen kerääjä voi joutua ongelmiin poliisihallituksen kanssa.
Johtopäätökset
Hyödykemuotoinen joukkorahoitus ei kuulu joukkorahoituslain soveltamisalaan, koska siinä ei tarjota osuuksia yrityksestä tai hankita luottoa. Kyseessä voi sen sijaan olla rahankeräyslain alaan kuuluva toiminta, jos kerätty vastike on kohtuuttoman suuri luovutetun tuotteen arvoon nähden. Jos näiden arvot vastaavat toisiaan, on kyseessä normaali kaupankäynti, jolloin kumpikaan laki ei sovellu. Ongelmia voi aiheutua silloin, jos vastike on selkeässä epäsuhteessa kerättyyn rahaan, mutta sillä on kuitenkin selkeää taloudellista arvoa. Tällöin toiminta on kiellettyä rahankeräyslain nojalla. Joukkorahoituksen järjestäjän tulisi siis olla valmis perustelemaan, miksi hyödykkeen hinta joukkorahoituksessa vastaa käypää markkina-arvoa.
Lue lisää liikejuridiikkakirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), TkK (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
KPF Group
