Asiakirjajulkisuus ja ympäristöoikeus leikkaavat harvoin toisiaan. Tuoreessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa jouduttiin kuitenkin yhdistelemään kumpaankin lainsäädäntöön liittyviä seikkoja. Tapauksessa arvioitiin, voitiinko tekopohjavesilaitoksen havaintoputkien täsmällinen sijainti ja tekniset yksityiskohdat sekä vedenottamokaivojen täsmällisen sijainnin tiedot salata turvajärjestelyjen vuoksi. Käyn tässä oikeustapauskommentissa läpi tapauksen taustat ja keskeiset oikeusohjeet.
Ympäristötiedon julkisuudesta
Julkisuuslaki sisältää viranomaisten toiminnan julkisuuden sääntelyn. Julkisuuslain 1 § sisältää perusperiaatteen asiakirjajulkisuudesta:
” Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.”
Julkisuuslaki sisältää sääntelyn niistä asiakirjoista, jotka voidaan pitää salassa. Asiakirjasalaisuuden säännös on julkisuuslain 22 §:ssä:
”Viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se tässä tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus.”
Julkisuuslain 24 § sisältää luettelon salassa pidettävistä asiakirjoista. Tässä tapauksessa kyse oli pykälän kohdasta 7:
”Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:
…
7) henkilöiden, rakennusten, laitosten, rakennelmien sekä tieto- ja viestintäjärjestelmien turvajärjestelyjä koskevat ja niiden toteuttamiseen vaikuttavat asiakirjat, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista;”
Ympäristönsuojelulaissa viitataan julkisuuslakiin 210 §:ssä seuraavasti:
”Tämän lain mukaista tehtävää suorittavan salassapitovelvollisuuteen sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Toiminnan päästö- ja tarkkailutiedot sekä ympäristön laatutiedot eivät kuitenkaan ole salassa pidettäviä.”
Käytännössä pykälä tarkoittaa, että ympäristötietojen osalta noudatetaan julkisuuslakia, paitsi ympäristöön vaikuttavien tietojen osalta, jotka ovat aina julkisia. Tämä liittyy myös kansainvälisiin velvoitteisiin. EU:n ympäristötietodirektiivin (2003/4/EY) artikla 3 sisältää hyvin vahvan velvoitteen ympäristötiedon julkisuudesta:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viranomaiset velvoitetaan tämän direktiivin säännösten mukaisesti saattamaan pyydettäessä saataville niiden omassa tai viranomaisia varten toisen hallussa olevaa ympäristötietoa ilman, että pyynnön esittäjän on perusteltava pyyntönsä.”
Artikla 4 sisältää kuitenkin tähän useita poikkeuksia.
”2. Jäsenvaltiot voivat säätää, että pyyntö saada ympäristötietoa voidaan evätä, jos tiedon ilmaiseminen vaikuttaisi haitallisesti:
…
b) kansainvälisiin suhteisiin, yleiseen turvallisuuteen tai kansalliseen puolustukseen;”
Saman artiklan mukaisesti tätä poikkeusta saadaan tulkita ainoastaan suppeasti:
”Edellä 1 ja 2 kohdassa mainittuja epäämisperusteita on tulkittava suppeasti, ottaen kussakin yksittäistapauksessa huomioon ilmaisemiseen liittyvä yleinen etu. Kussakin yksittäistapauksessa tiedon ilmaisemiseen liittyvää yleistä etua olisi verrattava epäämisellä saavutettaviin etuihin. Jäsenvaltiot eivät voi 2 kohdan a, d, f, g ja h alakohdan osalta säätää, että pyyntö voidaan evätä, jos pyyntö liittyy ympäristöön joutuneita päästöjä koskeviin tietoihin.”
Asiaa on EU:ta laajemmalla tasolla käsitelty myös kansainvälisissä sopimuksissa. Århusin yleissopimuksessa yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa on oma artikla ympäristötiedon julkisuudesta. Artikla 4 sisältää yleisen velvoitteen antaa ympäristöön liittyvää tietoa käyttöön:
”Kukin sopimuspuoli varmistaa, että viranomaiset antavat ympäristöä koskevat tiedot pyydettäessä yleisön käyttöön tämän artiklan seuraavien kappaleiden nojalla ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti, mukaan lukien, jos sitä pyydetään ja jollei tämän kappaleen b kohdan määräyksistä muuta johdu, jäljennökset asiakirja-aineistosta, jossa on kyseisiä tietoja tai joka koostuu kyseisistä tiedoista”
Tähän on artiklassa 4(4) kuitenkin tiettyjä poikkeuksia:
”4. Ympäristötietoa koskeva pyyntö voidaan evätä, jos tiedon ilmaiseminen vaikuttaisi haitallisesti:
…
b) kansainvälisiin suhteisiin, maanpuolustukseen tai yleiseen turvallisuuteen,”
Käytännössä oikeus saada tietoa ympäristöstä onkin hyvin perustavanlaatuinen oikeus, joka on turvattu myös kansainvälisillä sopimuksilla ja EU-sääntelyllä. Tähän voidaan kuitenkin tehdä turvallisuussyistä poikkeuksia. Suomessa näitä poikkeuksia arvioidaan sekä julkisuuslain että kansainvälisen sääntelyn näkökulmasta.
Tapauksen taustat
Yksityishenkilö A halusi saada Syvälahden tekopohjavesilaitoksen asiakirjat. Keski-Suomen ELY-keskus luovutti nämä 7.7.2021 antamallaan päätöksellä pois lukien havaintoputkien ja kaivojen sijainnin paljastavat asiakirjat. ELY-keskus totesi, että nämä liittyvät laitoksen turvajärjestelyihin ja ovat salassa pidettäviä, ja että näihin liittyy suuri ilkivaltariski. Vedenhankinnan turvaamisen vuoksi näiden sijainnit on pidettävä salassa yleisen turvallisuuden vuoksi.
A valitti päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen joka antoi asiassa ratkaisun 13.3.2023. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen samoilla perusteilla, tietojen antaminen voisi vaarantaa vedenhankinnan turvallisuutta ilkivallan vuoksi. Tämän vuoksi tiedoissa oli kyse julkisuuslaissa tarkoitetuista laitoksen turvajärjestelyistä. Tätä seikkaa ei muuttanut se, että nämä tiedot olisi mahdollista saada yhdistelemällä muita asiakirjoja.
A haki valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja sai valitusluvan.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus kiinnitti asiassa huomion siihen, että tietoja havaintoputkista ja kaivoista ei oltu toimitettu ELY-keskukselle ympäristönsuojelulain mukaisessa asiassa, jolloin ympäristönsuojelulain 210 §:ää ei voitu soveltaa. Tältä osin arvio tehtiin ympäristönsuojelulain yleissäännösten nojalla. Tämän lisäksi huomiota kiinnitettiin siihen, että tekopohjavesilaitokset palvelevat yhdyskuntia pohjavedenottamoina, joilla varmistetaan vesihuoltoa. Näillä laitoksilla on siksi erityisen tärkeää merkitystä monille paikallisyhteisöille. Laitoksia vahingoittamalla voidaan aiheuttaa vakavia haittoja.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että putkien ja kaivojen sijainnin tietäminen helpottaisi huomattavasti niiden vahingoittamista. Tällä perusteella ne voivat olla salassa pidettäviä julkisuuslain nojalla yleiseen turvallisuuteen vaikuttavina. Asiassa tuli kuitenkin huomioida sekä Århusin yleissopimuksen että EU:n ympäristötietodirektiivin tulkintavaikutus. Kummassakin näissä mahdollistetaan tietopyynnön hylkääminen, jos se voi vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen. Epääminen tehdään tässä tapauksessa intressipunninnan perusteella.
Putkien ja kaivojen sijainnin julkistamista puolsi lähinnä se, että yleisö voisi tällöin tarkemmin arvioida laitoksen ilmoittamia tarkkailutietoja ja siten toiminnan pohjavesivaikutuksia. Sijaintitietojen salaamisen puolesta puhui kuitenkin se, että näiden sijainnin tietäminen mahdollisti hyvin vahingollista ilkivaltaa. Korkein hallinto-oikeus totesi, että tällainen ilkivalta ei ole täysin hypoteettista, vaan kohtuullisesti ennakoitavissa olevaa.
Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n tietopyyntö oli mahdollista evätä yleiseen turvallisuuteen vedoten. Hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulosta ei muutettu.
Yhteenveto
Ympäristötietojen julkisuus on kansainvälisesti tunnustettu oikeus. Tämän vuoksi niitä annetaan suhteellisen matalalla kynnyksellä hyvinkin yksityiskohtaisella tasolla. Tästä voidaan kuitenkin poiketa yleisen turvallisuuden vuoksi. Korkeimman hallinto-oikeuden tuore ratkaisu vaikeuttaa ainakin ilkivaltaa suunnittelevien tahojen toimintaa, ja suojaa mahdollisesti yhteiskuntaa suuremmiltakin vahingoilta.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, tilintarkastaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments