Viikon blogikirjoituksessa analysoin ja selostan poliisin päätöstä kieltää Kohti vapautta -kulkue itsenäisyyspäivänä. Kirjoitus ei ole millään tavalla poliittisesti kantaaottava vaan ainoastaan juridinen arvio päätöksestä. En myöskään ota kantaa päätöksen oikeellisuuteen, vaan ainoastaan analysoin sen lakiperustaa ja tulkinnanvaraisia kohtia. Oma näkemykseni asiasta on, että toivottavasti tämän päätöksen ja tulevien päätösten johdosta saadaan ratkaisuja laillisuusvalvontaviranomaisilta ja tuomioistuimilta ja sitä kautta myös aihetta koskevaa oikeuskirjallisuutta.
Kirjoituksessa selostan poliisin päätöksen eri näkökulmat, mutta myös perustietoa kokoontumislaista, poliisilaista ja perustuslaista. Erityisen mielenkiintoinen päätös on sen lakiperustan osalta. On hieman tulkinnanvaraista, perustiko poliisi toimivaltansa ja päätöksen lakiin oikein, ja oliko poliisilla valtuudet tehdä kieltopäätös.
Hakemus ja päätös
Poliisi sai 12.11. ilmoituksen siitä, että Kohti vapautta -kansanliike järjestäisi mielenosoituskulkueen, joka pidettäisiin 6.12.2019 klo 14.30–18.00. Ilmoituksen mukaan kulkue liikkuisi Narinkkatorilta Töölön kisahallin parkkipaikalle. Poliisi teki kokoontumislain 20 §:n nojalla päätöksen, jonka mukaan kokoontuminen kielletään.
Päätös annettiin 2.12. eli neljä päivää ennen itsenäisyyspäivää. Päätöksestä olisi voinut valittaa hallinto-oikeuteen, mutta käytännössä valitus olisi ollut hyödytön sen vuoksi, että kokouksen aiottu ajankohta olisi mennyt ohi ennen hallinto-oikeuden päätöstä. Kokoontuminen ei luonteensa vuoksi olisi ollut luultavasti tarkoituksenmukainen muuna päivänä kuin itsenäisyyspäivänä.
Poliisille annettiin ilmoitus kokoontumislain 7 §:n velvoittamana, koska järjestäjä katsoi, että kyseessä olisi ollut kokoontumislain 2 §:ssä tarkoitettu yleinen kokous, jonka järjestämisestä tulee ilmoittaa poliisille. Yleisellä kokouksella tarkoitetaan
”mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata. Yleisenä kokouksena ei kuitenkaan pidetä sellaista mielenosoitusta, joka on tarkoitettu ainoastaan yksittäisten henkilöiden mielipiteen ilmaisemista varten.”
Kokoontumislain 5 §:n perusteella kuka tahansa täysivaltainen tai muuten siihen kykenevä saa järjestää yleisen kokouksen. Kokoontumislain 6 §:n nojalla kuka tahansa saa osallistua yleiseen kokoukseen. Nämä säännökset turvaavat kokoontumislain 1 §:n mukaan perustuslaissa säädettyä kokoontumisvapautta. Tämän vuoksi poliisin valtuudet rajoittaa yleistä kokousta ovat hyvin rajattuja.
Poliisi kuitenkin katsoi, että ilmoituksessa mainittua kokousta ei ole pidettävä perustuslain, kokoontumislain, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja EIT:n ratkaisukäytännön tarkoittamana laillisena ja rauhanomaisena mielenosoituksena, jota oikeusjärjestys suojaa. Käytännössä poliisin perustelut tarkoittivat sitä, että poliisi ei katsonut yleisen kokoontumisvapauden soveltuvan tähän kokoukseen, koska poliisi epäili toiminnan olevan kielletyn yhdistyksen, Pohjoismaisen vastarintaliikkeen, toiminnan jatkamista ja sitä kautta kielletyn yhdistystoiminnan harjoittamista. Käyn perusteluja tarkemmin läpi seuraavien alaotsikoiden alla.
Käytännössä poliisin kielto tarkoitti sitä, että tähän kokoukseen osallistuvia voitaisiin rangaista kokoontumislain 26 §:n kokoontumisrikkomuksesta, josta voitaisiin tuomita enintään sakkoon, koska kokouksen järjestämisessä on rikottu poliisin 20 §:n nojalla antamaa määräystä eli tässä tapauksessa kokouksen kieltoa. Poliisin kokoontumislain 20 §:n nojalla antamien käskyjen ja määräysten rikkominen on myös tyypillisesti peruste poliisille keskeyttää kokous tarvittaessa voimakeinoin kokoontumislain 21 §:n nojalla.
Tämä johtuu siitä, että kokoontumislain 20 §:n nojalla annetut määräykset annetaan tyypillisesti ihmisten, omaisuuden ja/tai ympäristön turvaamiseksi. Poliisi taas voi kokoontumislain 21 §:n nojalla keskeyttää kokouksen, jonka jatkamisesta aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle, omaisuudelle tai ympäristölle. Periaatteessa kokoontumislain 20 §:n määräysten rikkominen itsessään ei anna poliisille oikeutta keskeyttää kokousta, mutta käytännössä näiden riittävän vakava rikkominen osoittaa usein jo aiheutuvaa vaaraa.
Kokoontumisvapaus
Kokoontumisvapaudesta säädetään perustuslaissa. Perustuslain 13 §:n mukaan jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin. Tämän vuoksi polisilla ei ole oikeutta kieltää kokoontumislain tarkoittamaa kokousta. Perustuslain mukaan kokoontumisvapauden käyttämisestä voidaan antaa tarkempia säännöksiä lailla.
Kokoontumisvapaudesta säädetään myös useissa kansainvälisissä sopimuksissa. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 20-artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus rauhanomaiseen kokoontumisvapauteen. Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 11-artiklassa turvataan rauhanomainen kokoontumisvapaus ja että kokoontumisvapautta saa rajoittaa vain, jos rajoitukset ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.
Näiden lisäksi myös YK:n kansallisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva sopimus (KP-sopimus) takaa kokoontumisvapauden 21 artiklassa. Tämä artikla mahdollistaa lakiin perustuvat rajoitukset, jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen tai yleisen turvallisuuden tai yleisen järjestyksen ("ordre public") takia taikka terveydenhoidon tai moraalin tai muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.
Poliisin perusteluiden mukaan päätös on linjassa kansainvälisten sopimusten kanssa, koska kokoontumisvapautta rajoittamalla turvataan muiden tahojen perus- ja ihmisoikeuksia. Tämä perustuu siihen olettamaan, että kokouksessa olisi levitetty PVL:n toimintaa jatkavan KV:n kansallissosiaalistisen aatteen mukaista etnisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia voimakkaasti syrjivää viestiä. Ongelmallisin osa kansainvälisten sopimusten ja perustuslain noudattamisessa on siinä, onko poliisin kielto perustunut lakiin.
Kokoontumislain soveltuvuus
Poliisi tulkitsi kokoontumislakia sen esitöiden valossa. Kokoontumislain esitöissä todetaan selkeästi, että kokoontumislakia ei sovelleta mielenosoituksiin, joiden tarkoitus on lainvastainen tai joissa käytetään olennaisesti lainvastaisia menettelytapoja. Useat kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea toteuttamaan kokoontumisvapautta, mutta nämä sopimukset kuitenkin kattavat ainoastaan rauhanomaiset kokoontumiset.
K
oska kokoontumisvapaus on perusoikeus, on sen rajoittamisesta säädettävä lailla. Tämän vuoksi kokoontumislain säännökset poliisin toimivallasta ovat lähtökohtaisesti tyhjentäviä eli poliisi ei voi puuttua yleisiin kokouksiin muuten kuin kokoontumislain sallimalla tavalla. Merkittävässä osassa poliisin perusteluja oli korkeimman oikeuden päätös 522 (Diaari S2018/698), jolla korkein oikeus on väliaikaisesti kieltänyt PVL:n toiminnan, koska yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Poliisi katsoi KV:n jatkavan PVL:n toimintaa ja sen vuoksi ne olisi samaistettava yhteen. Tämän vuoksi kyseessä ei olisi kokoontumisvapauden ja sitä kautta kokoontumislain 2 §:n tarkoittama yleinen kokous vaan muu tilaisuus, johon poliisi voi puuttua yleisien toimivaltuuksiensa nojalla.
Perustelu siitä, että kyseessä ei olisi yleinen kokous juonnettiin siitä, että yleisen kokouksen on määrityksen mukaan oltava ”mielenosoitus tai muu kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestetty tilaisuus”. Poliisi katsoi tulkinnassaan, että kokoontumisvapaus ei sovellu PVL:n tai KV:n toimintaan, koska niissä harjoitetaan ja edistetään rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, kansalliseen alkuperään, syntyperään ja kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen perustuvaa syrjintää, jotka kielletään ihmisoikeussopimuksissa. Poliisi totesi päätöksensä perusteluissa, että kokoontumisvapauden nojalla ei voida sallia etnisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia voimakkaasti syrjivän viestin levittämistä yleisellä paikalla tapahtuvassa mielenosoituksessa.
Poliisin valtuudet tehdä kyseinen päätös
Poliisilain mukaan poliisin tehtävänä on suojata yhteiskuntajärjestystä ja valittava perusoikeuksia eniten tukeva vaihtoehto. Poliisilaki ohjaa kuitenkin ainoastaan, mihin poliisin on pyrittävä toiminnassaan. Poliisille ei poliisilaissa erikseen tai välillisesti anneta oikeutta tehdä kyseisen kaltaista päätöstä.
Poliisin toiminnan juridiset perustelut ovat haastavia siltä osin, kuin poliisi päätöksessään toteaa, että kokoontumislakia ei sovelleta. Päätös on sinänsä perusteltavissa, jos kulkueen ei katsota olevan kokoontumisvapauden suojaama tilaisuus. Tällöin kulkue ei tosiaan kuuluisi kokoontumislain 2 §:n määrittämään soveltamisalaan eli kokoontumislaki ei mahdollistaisi sen järjestämistä.
Haastavaksi tämän perustelun tekee kuitenkin se, että vaikka kokoontumislakia ei poliisin mukaan sovelleta, poliisi on tehnyt päätöksen kieltämisestä kokoontumislain nojalla. Päätös on luultavasti haluttu tehdä kokoontumislain 20 §:n nojalla, koska kokoontumislain 20 §:n nojalla tehdyn päätöksen rikkominen on säädetty rangaistavaksi kokoontumisrikkomukseksi kokoontumislain 26 §:ssä. Poliisi ei päätöksessään perustele sitä, miten on mahdollista, että kokoontumislaki ei sovellu, mutta päätös kieltämisestä voidaan silti tehdä kokoontumislain nojalla. Tämä osa päätöksestä vaatisikin tarkempia juridisia perusteluita, joita viime kädessä voitaisiin saada tuomioistuimesta tai laillisuusvalvojilta
Johtopäätökset ja tulevaisuuden kehitys
Poliisi kielsi yleisen kokouksen vedoten siihen, että kyseisessä kokouksessa loukattaisiin muiden tahojen perusoikeuksia tai edistettäisiin niiden loukkaamista. Näillä perusteilla voitaisiin katsoa, että kyseessä ei ole kokoontumislain 2 §:ssä tarkoitettu kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestetty tilaisuus, jollaiseen kuka tahansa saa osallistua ja jota poliisi ei saa kieltää. Poliisi kuitenkin teki päätöksen kieltää tilaisuus, mihin poliisille ei ole annettu erikseen toimivaltuutta.
Ongelmalliseksi poliisin kieltopäätöksen tekee se, että poliisin katsoessa, ettei kyseessä ole kokoontumislain mukainen yleinen kokous, poliisi joutuu samalla toteamaan, ettei kokoontumislaki sovellu. Poliisin kieltopäätös perustui kuitenkin kokoontumislain 20 §:ään eli lakiin, jota ei poliisin mukaan tulisi soveltaa tilanteeseen. Kaiken kaikkiaan oikeustilan poliisin toimivaltuuksien osalta voidaan sanoa olevan epäselvä, ja voimme toivoa, että lainsäätäjä tai tuomioistuimet selventävät oikeustilaa, jos poliisi kokee jatkossa tarpeelliseksi tehdä kyseisen kaltaisia päätöksiä.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
Eelis Paukku
Lakimies, toimitusjohtaja
KPF Group Oy
