Miksi rikoslaissa ei enää kielletä hyvien tapojen vastaisia tekoja?

Tässä blogikirjoituksessa käsittelen rikosoikeutta oikeushistoriallisesta näkökulmasta. Alkuperäisessä, vuoden 1889 rikoslaissa oli säädetty rangaistavaksi useita tekoja otsikolla ”Hyviä tapoja koskevain määräysten rikkomisesta”. Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi tuohon lukuun sisältyneet rikokset sekä sen, miksi ne kumottiin yksi kerrallaan vuosien 1965 ja 2009 välillä. Rikoslain 43-luku on ollut tyhjä vuodesta 2009, jolloin viimeinen siinä olleista teoista poistettiin rikoslaista.


1 § Raha-arpajaisten kielto


Luvun ensimmäinen pykälä sisälsi raha-arpajaisten kiellon. Pykälä kuului kokonaisuudessaan:


Jos joku panee toimeen arpajaiset, joissa on voittona rahaa, taikka rahan ohessa muuta tavaraa, taikka myy, tahi pitää kaupan niiden arpoja; rangaistakoon sakolla. Jos asianhaarat ovat erittäin raskauttavat; olkoon rangaistus sakkoa enintään kaksituhatta markkaa.


Mitä tässä on säädetty arpajaisista, koskekoon myöskin muuta tointa, jonka kautta, ilman asianomaista lupaa, yhdelle tahi useammalle siinä osalliselle rahana tahi raha-arvona tarjotaan luvattu ja arpomisen tahi muun siihen verrattavan toimituksen jälkeen saatava voitto, joka on isompi kuin se, mitä itsekullekin osalliselle tarjotaan.”


Pykälän tarkoitus oli kieltää kokonaan arpajaiset, koska uhkapeliä pidettiin tuolloin moraalittomana ja kiellettävänä asiana. Tämä pykälä kumottiin yhdessä 2 ja 3 §:ien kanssa vuonna 1965, kun arpajaislaki astui voimaan ja erilaisia arpajaisia alettiin sallia laajemmin. Tällöin arpajaislain 6 §:ään otettiin säännös arpajaisrikoksesta, joka kattoi aiemmin rikoslaissa säännellyt teot. Vuonna 2002 rangaistussäännös palautettiin rikoslakiin, koska vankeusuhkaiset säännökset haluttiin keskittää sinne. Nykyään vastaava rikos on rikoslain 17:16 b §:ssä. Tämä rikoslain 17-luku käsittää yleistä järjestystä vastaan tehdyt rikokset, jonne erilaiset uhkapelirikokset tahdottiin keskittää, koska ne nähtiin enemmän yleistä järjestystä loukkaavina, koska yhteiskunta oli muuttunut sallivampaan suuntaan sellaisia uhkapelejä kohtaan, jotka järjestettiin luvan kanssa lain sallimissa puitteissa.


2 § Tavara-arpajaisten kielto


Luvun toinen pykälä sisälsi tavara-arpajaisten kiellon. Pykälä kuului kokonaisuudessaan:


Joka, ilman asianomaista lupaa, panee julkiset tavara-arpajaiset toimeen, taikka myy tahi pitää kaupan niiden arpoja, vetäköön sakkoa enintään kaksisataa markkaa.”


Tavara-arpajaisia ei pidetty yhtä paheksuttavana kuin raha-arpajaisia, minkä vuoksi niiden rangaistukset olivat alempia. Myös tämä pykälä siirrettiin arpajaislakiin vuonna 1965 ja palautettiin rikoslakiin vuonna 2002 osana 17:16 b §:ää.


3 § Ulkomaisten arpajaisten kielto


Luvun kolmas pykälä sisälsi kiellon myydä ulkomaisten arpajaisia. Pykälä kuului kokonaisuudessaan:


Joka myy, tahi pitää kaupan arpoja maan ulkopuolella pidettäviin arpajaisiin, rangaistakoon vähintään neljänsadan ja enintään neljäntuhannen markan sakolla.”


Pykälää säädettäessä 1800-luvun lopulla oli voimassa voimakas protektionismin henki. Tämän vuoksi rahojen valumista ulkomaille arpajaisten muodossa haluttiin estää kriminalisoimalla se erityisen ankarasti. Tämän vuoksi enimmäisrangaistus, neljäntuhannen markan sakko, oli erittäin korkea. Tähän aikaan päiväpalkka oli reilu kaksi markkaa, joten sakko vastasi reilun viiden vuoden bruttopalkkoja. Myös tämä pykälä siirrettiin arpajaislakiin vuonna 1965. Tätä tekoa ei sellaisenaan kriminalisoida nykyään.


4 § Uhkapelin kielto


Luvun neljäs pykälä sisälsi uhkapelin kiellon. Kiellettyä oli sekä järjestää uhkapelejä että osallistua uhkapeleihin. Pykälän sisältö kuului kokonaisuudessaan:


Joka pitää huonetta uhkapelin harjottamista varten, taikka ravintolassa tahi muussa julkisessa paikassa panee toimeen sellaisen pelin, rangaistakoon sakolla taikka vankeudella korkeintaan yhdeksi vuodeksi.


Jos ravintolan tahi muun senkaltaisen julkisen paikan omistaja tahi hoitaja sallii siellä uhkapeliä harjotettavan; vetäköön sakkoa enintään viisisataa markkaa, ja, jos hän rikoksen uusii, menettäköön sitä paitse oikeutensa harjottaa tahi hoitaa ravintolaliikettä tahi muuta sellaista elinkeinoa.


Joka ottaa osaa uhkapeliin, joko sellaisessa paikassa, kuin tässä §:ssä mainitaan, taikka muualla, rangaistakoon enintään kahdensadan markan sakolla.


Raha ja muu tavara, joka pelipöydältä tahi pelipankista tavataan, olkoon menetetty.”


Uhkapelin kielto sisältyi tähän lukuun rikoslain kokonaisuudistuksen kolmanteen vaiheeseen asti eli vuoteen 1998. Tällöin katsottiin, että koska uhkapeli oli osittain laillista RAY:n tai Veikkauksen toteuttamana, ei tätä voitu pitää enää hyvien tapojen vastaisena moraalikriminalisointina, vaan laittomat uhkapelit haluttiin sijoittaa 17-luvun rikoksiin yleistä järjestystä vastaan. Tällöin poistettiin myös kokonaan rangaistus uhkapeliin osallistumisesta, koska tätä ei nähty enää paheksuttavana. Nykyään uhkapelien kriminalisointi on muutettuna rikoslain 17:16 §:ssä.


5 § Eläinrääkkäys


Luvun viides pykälä sisälsi kiellon kohdella eläimiä julmasti. Pykälän sisältö kuului kokonaisuudessaan:


Joka omaa tai toisen eläintä kohdellessaan on osottanut ilmeistä julmuutta; rangaistakoon enintään viidensadan markan sakolla tahi vankeudella korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi.”


Pykälä siirrettiin vuonna 1971 ensimmäiseen eläinsuojelulakiin, jossa se sisältyi lain 15 §:ään. Samalla vankeusrangaistusta korotettiin enimmillään kahteen vuoteen. Vuonna 1998 kriminalisointi siirrettiin rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa takaisin rikoslakiin, jonne haluttiin keskittää vankeusuhkaiset säännökset. Tällöin katsottiin rikoksen soveltuvan paremmin rikoksiin yleistä järjestystä vastaan, minkä vuoksi rikos on nykyään 17-luvun 14 §:ssä. Tällöin rikoslakiin lisättiin myös säännös lievästä eläinsuojelurikoksesta.


6 § Juopumus


Luvun kuudennessa pykälässä kiellettiin pahennusta herättävä juopumus. Pykälän sisältö kuului kokonaisuudessaan:


Joka yleisellä tiellä, kadulla tahi muulla julkisella paikalla, tahi yleisessä kokouksessa on juovuksissa ja sen kautta matkaan saattaa pahennusta, rangaistakoon juopumuksesta enintään sadan markan sakolla.


Jos virkamies virkatoimissaan tavataan juovuksissa, rangaistakoon vähintään viidenkymmenen ja enintään kolmensadan markan sakolla, taikka erotettakoon viran toimittamisesta, taikka, jos asianhaarat ovat erittäin raskauttavat, pantakoon viralta.

Maan evankelis-lutherilaisen kirkon papille, joka tavataan juopuneena, säädetään rangaistus kirkkolaissa.”


Tämä kriminalisointi osoitti yhteiskunnan paheksuntaa julkiseen juopumukseen ja torjuvaa suhtautumista alkoholinkäyttöön, mikä 1900-luvun alussa eskaloitui kieltolaiksi. Vuonna 1968 yhteiskunta oli muuttunut tarpeeksi, jotta julkista juopumusta ei katsottu enää rangaistavaksi, joten se dekriminalisoitiin. Osasyynä tähän oli, että kyseinen pykälä oli pitkälti syy siivota alkoholiongelmaisia katukuvasta vankilaan. Kaupunkien järjestyssääntöihin sisältyi jatkossakin kieltoja nauttia alkoholia julkisilla paikoilla, kunnes tämä siirrettiin vuonna 2003 järjestyslakiin, jonka jälkeen alkoholin nauttiminen julkisella paikalla on taas voinut johtaa sakkorangaistukseen lain nojalla.


7 § Alkoholin tarjoaminen alaikäiselle


Luvun seitsemäs pykälä sisälsi kiellon tarjota alkoholia alaikäiselle. Pykälän sisältö kuului kokonaisuudessaan:


Joka viettelee kahdeksaatoista vuotta nuoremman nauttimaan päihdyttävää juomaa, niin että tämä siitä juopuu, rangaistakoon enintään kahdensadan markan sakolla.”


Tämä pykälä kumottiin vasta vuonna 2009. Pykälä oli myös koko luvun viimeinen pykälä. Pykälä kumottiin, koska nuorten alkoholinkäyttö oli muuttunut muun yhteiskunnan mukana. Rangaistavaksi haluttiin ainoastaan jättää ne tilanteet, joissa nuori lapsi juotetaan tiedottomaksi. Nämä siirrettiin rangaistavaksi pahoinpitelynä. Muutoin teko jätettiin voimaan rikkomuksena alkoholilaissa. Teko on rangaistava nykyisellään vain, jos alkoholin tarjoaminen on moitittavaa ottaen huomioon lapsen kehitysaste ja ikä.


8 § Alkoholin tarjoaminen juopuneelle


Luvun kahdeksas pykälä sisälsi kiellon juottaa ihmisiä humalaan anniskelupaikoissa sekä kiellon tarjota alkoholijuomaa juopuneelle. Pykälä kuului kokonaisuudessaan:


Jos joku anniskelupaikassa havaitaan niin juopuneeksi, että hän tarvitsee kaitsemista, ja jos häntä ei tarpeenmukaisesti hoidella; vetäköön anniskelupaikan isäntä tahi hoitaja sakkoa enintään kaksisataa markkaa ja menettäköön sitä paitse, jos useammasti on rikoksen uusinut, oikeutensa harjottaa tahi hoitaa anniskelua.


Jos anniskelupaikan isäntä tahi hoitaja antaa päihdyttävää juomaa juopuneelle tahi sille, joka ei ole viittätoista vuotta täyttänyt; rangaistakoon niin kuin tässä on sanottu.”


Tämä pykälä kumottiin vuonna 1998 rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Tällöin katsottiin, että tällaisia tekoja ei enää voitu katsoa vaarallisiksi yleiselle järjestykselle, minkä vuoksi ne olivat tarpeettomia rikoslaissa. Alkoholilain sääntely, joka mahdollisti esimerkiksi anniskelulupien perumisen, katsottiin riittäväksi keinoksi tämän valvontaan.


Yhteenveto


Rikoslain historia kertoo paljon suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta. Rikoslain 43-luku sisälsi useita moraalikriminalisointeja alkoholiin ja uhkapeliin liittyen. Nämä kumottiin tai niitä lievennettiin 1900-luvun aikana, kun yhteiskunnan kontrolli väheni. Osa tekotavoista on voimassa yhä, mutta nykyään kriminalisointeja perustellaan sillä, että rikokset vaarantavat yleistä järjestystä.



Lue lisää teemakirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/teemakirjoituksia


Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196

eelis.paukku@kpflaki.com



44 katselukertaa0 kommenttia