Voiko itse syyllistyä rikokseen, jos sallii toisen henkilön säilyttää huumeita omassa asunnossa? Onko kyse vain avunannosta, vai voiko samalla saada tuomion huumausainerikoksesta samaan tapaan kuten rikoksen päätekijä? Näitä kysymyksiä käsittelen tässä oikeustapauskommentissa, joka koskee tuoretta korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2024:2. Tapauksessa syyllistymisen arviointi vaihteli melko paljon eri oikeusasteissa, mikä kuvastaa arvioinnin tilannekohtaista haastavuutta.
Aiemman kirjoitukseni avunannosta huumausainerikoksessa voi lukea täältä. Tapauksessa oli kyse huumeita hallussapitävän henkilön kuljettamisesta hakemaan huumausainepakettia.
Huumausaineen hallussapidosta
Rikoslain 50 luvussa säädetään huumausainerikoksista. Sen mukaan huumausainerikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka laittomasti pitää hallussaan huumausainetta. Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen mukaan laittomaan hallussapitoon voi syyllistyä muukin kuin huumausaineen lopullinen käyttäjä. Tämä muu henkilö voi olla esimerkiksi käyttäjän tuttava, joka säilyttää ainetta käyttäjän puolesta.
Tekijällä ei myöskään tarvitse olla yksinomaista oikeutta tai hallintaa huumausaineeseen. Siksi hallussapitoon voi syyllistyä esimerkiksi silloin, kun säilyttää toisen henkilön asunnossa huumausaineita ilman että on itse paikalla.
Huumausainerikoksista ja niiden arvioinnista voit lukea kootusti tarkemmin täältä.
Tapauksen käsittely alemmissa oikeusasteissa
Syytetty A oli sallinut B:n säilyttää A:n asunnolla noin 7 kilogrammaa amfetamiinia ja noin 20 000 ekstaasitablettia. A oli antanut B:lle asuntonsa avaimen ja saanut palkkioksi huumausaineita. Palkkioksi saadut huumausainemäärät olisivat riittäneet oikeuden arvion mukaan noin 200 käyttöannokseen. Säilytystä oli jatkunut neljä kuukautta, jolloin Tulli teki kotietsinnän ja takavarikoi jäljellä olleet huumeet.
Kymenlaakson käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen koko huumausaine-erän osalta törkeään huumausainerikokseen avunannon sijasta, koska aineiden laadun ja määrän perusteella A:n olisi tullut ymmärtää B:n pitäneen niitä hallussaan levitystarkoituksessa ja tavoitelleen huomattavaa taloudellista hyötyä. Toiminnallaan A oli mahdollistanut suuren huumausainemäärän laajamittaisen levittämisen, vaikka hänellä ei ollut merkittävää asemaa huumausaineorganisaatiossa eikä hän ollut toiminut erityisen suunnitelmallisesti tai saanut vähäistä suurempaa palkkiota.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä huumausainerikoksesta ja eräistä muista rikoksista yhteiseen 4 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.
A valitti ratkaisusta hovioikeuteen. Itä-Suomen hovioikeus teki eroa muodolliseen hallussapitoon ja tosiasialliseen määräysvaltaan. Se katsoi, että A:n asunnolla oli kahdenlaisia huumausaineita: niitä, joihin B:llä oli yksinomainen ja A:n poissulkeva määräysvalta, sekä niitä, jotka A oli saanut palkkioksi ja joihin hänellä oli määräysvalta. Koska A:lla ei katsottu olevan määräysvaltaa koko asunnolla olleeseen huumausaine-erään eikä hänen väitetty osallistuneen muulla tavoin B:n rikokseen, hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen näiltä osin vain avunantoon.
Palkkioksi saatujen huumeiden osalta hovioikeus katsoi, että vaikka ei ollut näytetty, että A:lla olisi ollut levitystarkoitus palkkioksi saamiensa huumausaineiden osalta, oli kuitenkin riski siitä, että niitä olisi päätynyt levitykseen, jollei niitä olisi takavarikoitu.
Hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen avunantoon huumausainerikokseen B:n määräysvallassa olleiden huumeiden osalta, sekä huumausainerikokseen palkkioksi saamiensa huumeiden osalta. Hovioikeus alensi A:n vankeusrangaistusta kahteen vuoteen, koska osallisuus katsottiin vain avunannoksi eikä A ollut saanut rikoksesta taloudellista hyötyä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Syyttäjä valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, vaatien että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden lopputuloksen varaan. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli, oliko A pitänyt halussaan kaikkia hänen asunnollaan säilytettyjä huumausaineita ja onko hänet siksi tuomittava tekijänä koko teosta.
Toisin kuin hovioikeus, arviossaan korkein oikeus antoi suurimman merkityksen sille, että koko huumausaine-erä oli A:n asunnossa ollessaan ollut fyysisesti A:n hallussa. Vaikka määräysvalta aineisiin oli ollut B:llä, A:n tosiasiallinen mahdollisuus esimerkiksi siirtää aineet pois asunnosta teki hänestä hallussapitäjän. Aineiden suuri määrä, säilytyksen pitkähkö kesto sekä levittämiseen tarkoitettujen välineiden löytyminen asunnolta vaikuttivat arviointiin ankaroittavasti.
Näin ollen korkein oikeus tuomitsi A:n törkeästä huumausainerikoksesta sekä eräistä muista rikoksista käräjäoikeuden tuomiota vastaavasti 4 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. Muilta osin se ei muuttanut hovioikeuden tuomiota. Tämä tarkoittaa, että A katsottiin varsinaisen huumausainerikoksen tekijäksi sen sijaan, että hänet olisi katsottu vain avunantajaksi toisen henkilön rikokseen.
Lopuksi
Suomessa on annettu jonkin verran korkeimpaan oikeuteen päätyneitä tuomioita, joissa on kyse huumausaineiden säilyttämisestä muiden puolesta. Tuomioita on tullut sekä huumausainerikoksesta että avunannosta. Toisaalta ratkaisussa KKO 2017:88 pelkästään se, että henkilö salli puolisonsa säilyttävän huumausaineita yhteisessä asunnossa, ei tuonut tuomiota.
Tässä kirjoituksessa käsitellyssä ratkaisussa KKO 2024:2 merkitystä annettiin sille, että huumausaineet olivat A:n fyysisessä määräysvallassa hänen asunnollaan, aineita oli paljon ja niitä säilytettiin pitkähkö aika asunnolla, ja lisäksi niitä levitettiin asunnolta käsin. Nämä seikat vähensivät sitä, miten passiiviseksi osallistujaksi A voitiin tapauksessa arvioida.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme:
OTM (väitöskirjatutkija), FM (tietojenkäsittely)
Lakimies, riidanratkaisu
Lakitoimisto KPF
050 5338 295
