”Toimittaja poistettiin väkivalloin tiedotustilaisuudesta”
”Poliisi käyttää väkivaltaa pakkopalauttaessaan ihmisiä”
”Vartija poisti miehen väkivaltaisesti metroasemalta”
Edellä kuvatut otsikot ovat hyvin tyypillisiä. Ne ovat myös hyvin tarkoitushakuisia ja monella tavoin tulkittuna myös vääriä. Otsikossa mainittuja termejä ”väkivalta” ja ”voimankäyttö” käytetään uutisoinnissa usein iloisesti sekaisin ja mielipidevaikuttamista tehdessä myös tarkoitushakuisesti sekaisin.
Mitä termit sitten oikein tarkoittavat? Osittain termit liittyvät lakiin, osittain puhekieleen.
Väkivalta on oikeudellisissa yhteyksissä käytettävä termi, mutta sen sisältöä ei määritellä missään kohtaa. Väkivallalla tarkoitetaan vakiintuneesti toisen vahingoittamiseen pyrkiviä toimintoja. Tämän vuoksi nykyisin myös henkinen väkivalta, jolla pyritään toisen mielenterveyden vahingoittamiseen, on tunnustettu oikeudessa. Väkivaltaa käytetään rikoslaissa useissa kohdin tunnusmerkistönä eli tekoa kuvaavana tekijänä ja edellytyksenä teon rangaistavuudelle. Esimerkiksi RL 16:1 § virkamiehen väkivaltainen vastustaminen:
”Joka käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen tekemään tai jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen, on tuomittava virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”
Väkivalta itsessään on rangaistavaa, mutta rikosnimikkeissä ei termiä ”väkivalta” esiinny. Ruumiillinen ja henkinen väkivalta rangaistaan pahoinpitelynä: ”Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, on tuomittava pahoinpitelystä”. Rikoslain näkökulmasta väkivalta on siis rangaistava teko tai useita rangaistavia tekoja.
Voimankäyttö tai voimakeinojen käyttö sen sijaan on laissa tarkemmin määritelty ja säädelty asia. Yleinen voimakeinoja koskeva sääntely on rikoslain 4:6 §:ssä. Voimakeinoja voi käyttää virkatehtävän hoitamiseksi tai muuhun siihen rinnastettavan syyn vuoksi, jälkimmäinen tarkoittaa käytännössä järjestyksenvalvojien ja vartijoiden voimankäyttöä. Voimakeinojen käytöstä on säädetty aina tarkemmin lailla. Tällaisia lakeja ovat esimerkiksi laki yksityisistä turvallisuuspalveluista, poliisilaki ja pakkokeinolaki.
Rikoslain luvun neljä otsikko on vastuuvapausperusteet, mikä kuvaa myös voimankäyttöä erittäin hyvin. Voimankäyttö sisältää tekoja, jotka olisivat muutoin rangaistavia, mutta joihin on laista johtuva oikeutus, ja niistä ei sen vuoksi seuraa rangaistusta. Tällaisia ovat useat teot, jotka ovat joidenkin mielestä ”väkivaltaa”. Myös tämä määrittely pitää sinänsä paikkaansa, koska voimakeinoilla pyritään usein vahingoittamaan niiden kohteen terveyttä ja/tai aiheuttamaan kipua niiden kohteelle. Tässä mielessä voimankäytöstä väkivaltana puhuvat ovat tavallaan oikeassa, koska he eivät suoranaisesti väitä voimaa käyttäneiden tahojen syyllistyneen rangaistavaan tekoon (pahoinpitelyyn).
Toisaalta voimankäytön kuvaaminen väkivaltana on usein hyvin harhaanjohtavaa. Kun puhutaan voimakeinojen käytöstä, sisältyy tähän automaattisesti myös väite siitä, että teolla on oikeutus. Vaikkakaan väkivallasta puhuttaessa ei väitetä teon olleen oikeuttamaton, luo tämä useille ihmisille mielikuvan siitä. Väkivallasta puhuminen poliisin, vartijoiden, järjestyksenvalvojien tai muiden vastaavien yhteydessä luo usein mielikuvan, että voimankäyttö on ylitetty, ja ollaan siirrytty pahoinpitelyn puolelle. Tämän vuoksi väkivallasta puhuminen on loistava työkalu informaatiovaikuttamiseen, koska tällä voidaan ohjata ihmisten mielikuvia ja teknisesti ottaen olla silti oikeassa. Vaikka ammatiltani olenkin juristi, kannustan silti ihmisiä puhumaan teknisesti oikeiden termien sijaan termeillä, joiden merkitys vastaa kuvatun asian sisältöä.