Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2023:116 herätti runsaasti keskustelua mediassa. Tapauksessa korkein hallinto-oikeus katsoi, että työnantajan työntekijälleen korvaamat oikeudenkäyntikulut olivat veronalaista palkkaa. Tapauksesta hypättiin nopeasti johtopäätöksiin, että tämä koskisi kaikkia toimialoja. Kirjoitan tämän blogikirjoituksen yksityisen turva-alan näkökulmasta, joissa oikeudenkäyntikuluihin ja työhön liittyy tiettyjä erityispiirteitä, minkä vuoksi vastaus tällaisessa tapauksessa ei välttämättä olisi sama.
Vartiointialan työehtosopimuksesta
Vartiointialan yleissitovaan työehtosopimukseen on jo pitkään sisältynyt määräys oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Vuoden 2023 lopussa voimassa olevassa työehtosopimuksessa määräyksen sisältö on seuraava:
”38 § Poliisitutkinta ja oikeudenkäynti
Toimeksiantoon liittyvään poliisikuulusteluun, oikeudenkäyntiin tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen käytetty aika luetaan työajaksi. Jos työntekijä joutuu hoitamaan asiaa vapaa-aikanaan, maksetaan hänelle käytetyistä tunneista korvausta kuten ylityöstä.
Työnantaja korvaa asian hoitamisesta työntekijälle aiheutuneet kustannukset (matkakulut ja oikeudenkäynnistä aiheutuneet julkiset maksut) siltä osin kuin niitä ei tuomioistuimen päätöksellä korvata.
Työnantaja huolehtii asian edellyttämästä oikeusavusta. Työntekijällä on oikeus edellä kuvattuihin etuisuuksiin myös silloin, kun tuomioistuin toteaa työntekijän syyllistyneen lievään rikokseen, rikkomukseen tai tuottamukseen.
Työnantaja avustaa työntekijää myös rikosvahingoissa annetun lain tai vakuutuksen perusteella suoritettavien korvausten hakemisessa.”
Määräyksessä on kaksi olennaista seikkaa. Ensinnäkin kuulustelut ja oikeudenkäynnit ovat työntekijän työaikaa riippumatta siitä, missä roolissa työntekijä osallistuu niihin. Toinen merkityksellinen seikka on, että työnantaja on velvollinen huolehtimaan oikeusavusta, mikä usein tarkoittaa juristin palveluiden hankkimista työntekijän avustamiseksi oikeudenkäynnissä. Tai oikeastaan vielä tärkeämpää, tämän avustajan kohtuullisen laskun maksamista.
Isännänvastuusta
Turva-alan työntekijän ollessa oikeudenkäynnissä työnantajalla on usein intressi puolustaa työntekijää. Tämä johtuu vahingonkorvauslain 3:1 §:stä:
”Työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työnantajana pidetään myös sitä, joka antaa tehtävän sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään.”
Isännänvastuun mukaisia virheitä ja laiminlyöntejä ovat käytännössä kaikki turva-alan työsuoritteet. Jos työhön liittyy tietynlaisen vahingon riski, on isännänvastuu hyvin laaja sen vahingon osalta. Esimerkiksi turva-alalla korostuvat henkilövahingot ja erityisesti voimakeinojen käyttöön liittyvät henkilövahingot. Tämän vuoksi työnantajalla on laaja korvausvastuu niistä, vaikka työntekijä syyllistyisikin rikokseen samalla teolla. Vain kaikkein selkeimmät ja työhön liittymättömät ylilyönnit jäävät tämän vastuun ulkopuolelle.
Työnantajan vastuu vahingoista on sen sijaan rajattua. Vahingonkorvauslain 4:1 §:n mukaan:
”Vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa, hän
on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava.”
Tämä tarkoittaa, että työntekijän ei välttämättä tarvitse korvata lainkaan vahinkoa, minkä hän on aiheuttanut. Lievä huolimattomuus, mikä voi olla esimerkiksi vähäinen voimakeinojen liioittelu, voi tarkoittaa, että työnantaja joutuu korvaamaan koko vahingon. Useimmiten korvausvastuu jakautuu työntekijän ja työnantajan välillä sen mukaan, kuinka moitittavaa työntekijän menettely on. Asiassa on kuitenkin huomioitava, että jos työntekijä on maksukyvytön ja korvaus vaaditaan työnantajalta, voi koko summa jäädä työnantajan vahingoksi.
Pääsääntöisesti vahingonkorvausasiaa ajetaan rikosasian yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että rikosasiassa ajetun rangaistusvaatimuksen lisäksi asianomistaja eli väitetty uhri vaatii rahallista korvausta. Tämä kattaa usein lääkärikuluja, ansionmenetyksiä sekä korvauksia kivusta ja särystä. Jos työntekijä tuomitaan rikoksesta, synnyttää tämä lähtökohtaisesti perusteen vaatia vahingonkorvausta myös työnantajalta.
Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta verotuksessa turva-alan näkökulmasta
Korkein hallinto-oikeus antoi 11.12.2023 vuosikirjapäätöksen KHO 2023:116 siitä, että toimittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista ei tullut katsoa palkaksi. Kirjoittamani oikeustapauskommentin aiheesta voi lukea tästä, kun se julkaistaan. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti huomion siihen, kuuluuko työntekijän työtehtäviin oikeudenkäynnin vastaajana oleminen. Vartiointialan työehtosopimuksen mukaan tämä on työaikaa, josta maksetaan palkkaa. Tältä osin voidaan jo argumentoida, että ainakin vartiointialalla tämä kuuluu työtehtäviin.
Toinen merkityksellinen seikka oli, olivatko oikeudenkäyntikulut työn suorittamisesta välittömästi aiheutuvia menoja. Tätä taas arvioidaan siitä näkökulmasta, miten kiinteästi väitetty rikos on liittynyt työtehtäviin. Turva-alan tapauksessa rikosasiat liittyvät yleensä työnantajan, tai oikeastaan työnantajan toimeksiantajan, intressissä tehtyyn toimintaan eli voimakeinojen käyttöön. Voimakeinoja käytetään, jotta työntekijä suoriutuisi niistä työtehtävistä, joita hän on sitoutunut tekemään. Työntekijä voi esimerkiksi syyllistyä työtehtävissään vammantuottamukseen, mikäli henkilön poistamisen yhteydessä tapahtuneiden seikkojen johdosta poistettavalle aiheutuu vammoja.
Voimakeinoilla tarkoitetaan oikeudellisessa mielessä toimintaa, joka olisi rikos ilman erityistä laissa olevaa oikeutusta toiminnalle. Voimakeinot täyttävät aina jonkun rikoksen, tyypillisesti vapaudenriiston tai pahoinpitelyn tunnusmerkistön, mutta niistä ei saa rangaista, koska teolle on ollut laista johtuva oikeus. Tämän vuoksi voimakeinojen käyttö on myös herkkää johtamaan käräjillä tapahtuvaan jälkiselvittelyyn. Tässä tapauksessa voidaan jatkossakin argumentoida, että oikeudenkäyntikulut voidaan jatkossakin korvata verovapaasti, koska ne ovat työn suorittamisesta aiheutuvia menoja, jotka liittyvät myös työnantajan omaan puolustautumiseen vahingonkorvausvaatimuksilta.
Yhteenveto
Tällä hetkellä vartiointialan työehtosopimuksen mukaan työnantajan on korvattava työntekijän oikeudenkäyntikulut, mikäli työntekijä syyllistyy lievään rikokseen, rikkomukseen tai tuottamukselliseen tekoon. En ainakaan nykyisellään näe tarvetta muuttaa vakiintunutta tulkintalinjaa siitä, että yksityisen turva-alan tapauksessa työntekijän oikeudenkäyntikulut voidaan korvata verovapaasti.
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisun olosuhteet olivat hyvin erilaiset, ja ratkaisun perusteluissa kiinnitettiin huomiota sellaisiin seikkoihin, jotka ovat hyvin erilaisia sanomalehden toimittajan ja turva-alan työntekijän välillä. Vartijoiden osalta myös työehtosopimus selkeyttää tilannetta ainakin nykyisellään. Näiltä osin nähtäväksi jää, millaiseksi verotuskäytäntö muodostuu ja miten työnantajat alkavat tulkitsemaan tätä työehtosopimuksen lauseketta.
Lue lisää turva-alan kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
KHT-tilintarkastaja
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
