top of page

Työnantajan maksamat oikeudenkäyntikulut katsottiin palkaksi  - KHO 2023:116

Tuoreessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa arvioitiin, tuleeko työnantajan työntekijälleen maksat rikosasian oikeudenkäyntikulut katsoa verotuksessa työntekijän palkaksi. Korkein hallinto-oikeus päätyi tapauksessa katsomaan oikeudenkäyntikulut palkaksi. Käyn tässä oikeustapauskommentissa läpi tapauksen taustat ja lopputuloksen.


Edun katsominen palkaksi


Tuloverolain 29 § sisältää veronalaisten tulojen määritelmän:


Veronalaista tuloa ovat jäljempänä säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot.


Ansiotulon osalta tätä täsmennetään 61 §:ssä:


Ansiotuloa on muu tulo kuin 2 luvussa tarkoitettu pääomatulo.


Veronalaista ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus.”


Selkeältä kuulostavat pykälät sisältävät monta tulkintaongelmaa. Tässä tapauksessa oli kysymys siitä, minkä voidaan katsoa olevan palkkaa tai siihen rinnastuvaa tuloa. Rajanveto kohdistui siihen, mikä on työnantajan liiketoimintaan liittyvää kulua ja mikä on työntekijän puolesta maksettuja työntekijän kuluja. Työnantaja voi verovapaasti korvata työstä välittömästi aiheutuvat kustannukset. Asiasta on ennakkoperintälaissa erillinen säännös, 15 §:


Työnantaja voi korvata palkansaajan vaatimuksesta hänelle kertyvät työstä välittömästi johtuvat kustannukset tai vähentää kustannusosuuden ennen ennakonpidätyksen toimittamista. Tällaisina kustannuksina voidaan ennakonpidätystä toimitettaessa ottaa huomioon työvälineistä sekä valmistus- ja tarveaineista aiheutuneet menot, matka- ja edustusmenot sekä muut palkansaajalle työn suorittamisesta välittömästi aiheutuneet menot.”


Sinänsä ennakkoperintälain ei tulisi vaikuttaa tuloverolain mukaiseen arviointiin, mutta korkein hallinto-oikeus on joskus hakenut siitä tulkinta-apua.

Tässä tapauksessa kysymys tulon veronalaisuudesta rajautui spesifisti oikeudenkäyntikuluihin rikosasiassa.


Tapauksen taustat


Toimittaja A työskenteli lehdessä Y, jota julkaisi B Oy. Lehdessä julkaistun artikkelin vuoksi A sai syytteen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Myös yhtiötä B Oy kohtaan esitettiin vaatimuksia tapauksessa. B Oy maksoi työntekijä A:n oikeudenkäyntikulut, jotka johtuivat rikosasian oikeudenkäynnistä. B Oy esitti keskusverolautakunnalle ennakkoratkaisupyynnön seuraavista kysymyksistä:


1) Ovatko B Oy:n suorittamat rikosprosessiin liittyvät neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut hakijalle veronalaista palkkatuloa, jos häntä ei tuomita kyseisestä asiasta rangaistukseen?


2) Ovatko B Oy:n suorittamat rikosprosessiin liittyvät neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut hakijalle veronalaista palkkatuloa, jos hänet tuomitaan kyseisestä asiasta rangaistukseen (joko varsinaisesta rikoksesta tai sen yrityksestä)?


3) Jos B Oy:n suorittamia neuvonanto- ja oikeudenkäyntikuluja pidetään hakijan veronalaisina palkkatuloina, ovatko oikeudenkäyntikulut hakijan verotuksessa vähennyskelpoisia tulonhankkimismenoja tai muita vähennyskelpoisia menoja?”

Keskusverolautakunta antoi asiassa ennakkoratkaisunsa 28.10.2022.


Keskusverolautakunnan näkemys oli, että kyseessä ei ole palkkatuloa.

Keskusverolautakunta perusteli ratkaisuaan sillä, että syytteen mukaiset teot oli tehty B Oy:n toiminnassa ja työnantajan ohjeiden mukaisesti. Keskusverolautakunta katsoi, että oikeudenkäynti liittyi kiinteästi B Oy:n toimintaan, minkä vuoksi oikeudenkäyntikulut olivat B Oy:n kuluja ja niiden maksaminen ei muodostanut A:lle palkkatuloa.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö valitti asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka antoi asiassa ratkaisun 11.12.2023. Oikeudenvalvontayksikkö vaati, että kyseisten oikeudenkäyntikulujen maksaminen katsotaan palkaksi.


Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu


Korkein hallinto-oikeus totesi, että ensisijainen ratkaisuperuste on se, kenelle asianajokulut on ylipäätään kohdistettava. Esitutkinta ja oikeudenkäynti kohdistuvat yksityishenkilö A:han, eikä B Oy:hyn, jolloin kyseiset kulut ovat yksityishenkilö A:n kuluja riippumatta siitä, tuomitaanko häntä rangaistukseen vai ei.


Tämän kulun maksamisen veronalaisuus taas ratkeaa korkeimman hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan sillä perusteella, onko kyseessä välittömästi työstä johtuva kustannus. Tässä keskeisenä arviointikriteerinä on, johtuvatko kulut välittömästi työn suorittamisesta. Tässä tapauksessa A oli julkaissut sanomalehtiartikkelin, mikä oli myös kuulunut hänen työtehtäviinsä. Hänen työtehtäviinsä ei sen sijaan kuulunut vastaajana oleminen rikosasian oikeudenkäynnissä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei ole merkitystä sillä väitteellä, että toimittajien tulee testata sananvapauden rajoja, tai sillä, oliko toimittaja A käsittänyt tekonsa lainvastaiseksi.


Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asianajokulut ovat näillä perusteilla veronalaista palkkaa.


Kyseessä oli 3-2 äänestysratkaisu. Kaikki oikeusneuvokset olivat samaa mieltä lopputulosta, mutta kaksi oikeusneuvosta perustelivat ratkaisunsa eri tavalla. Vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset korostivat, että työnantaja voisi joissain tapauksissa ottaa vastattavakseen rikosprosessin oikeudenkäyntikuluja ilman, että niitä katsottaisiin palkaksi. Tätä tulisi arvioida vähemmistön mielestä kokonaisarvioinnilla niillä perusteilla, kuinka kiinteästi rikos liittyy työhön ja mieltääkö työntekijä teon alun perin oikeudenvastaiseksi. Jos työntekijän tulee käsittää teon olevan ilmeisesti laiton, ei oikeudenkäyntikuluja voisi korvata verovapaasti.


Vähemmistö katsoi, että työnantajan tulee kuitenkin voida suojata työntekijää työhön liittyviltä ylimääräisiltä kustannuksilta. Työnantajan hyväksi tehtävältä työltä ei vähemmistön näkemyksen mukaan voida vaatia riskittömyyttä, ja joissain tapauksissa tekojen laillisuutta ja laittomuutta ei voida selvittää etukäteen. Tästä syystä vähemmistö katsoi myös, että rikosasian lopputuloksella ei tulisi olla väliä verotuksessa. Jos kulujen korvattavuus rajataan tulkinnanvaraisiin tilanteisiin, muodostaa tämä ongelman niissä tilanteissa, joissa työntekijä todetaan syylliseksi. Tämä luo verotukseen tarpeetonta epävarmuutta.


Vähemmistö kuitenkin katsoi, että tässä tapauksessa kyseiset kulut tuli katsoa työntekijän palkkatuloksi.


Lopuksi


Useissa tapauksissa työnantajat korvaavat työntekijöiden oikeudenkäyntikuluja, jos heitä syytetään työssä tapahtuneissa rikoksista. Monet työehtosopimukset myös velvoittavat tähän. Näiltä osin ennakkoratkaisu lisää epävarmuutta siitä, tulisiko näitä tuloja katsoa jatkossa palkaksi. Enemmistön niukat perustelut siitä, milloin tulo on verovapaata ja milloin ei, eivät auta ratkaisukäytäntöä tulevaisuudessa.


Enemmistön perusteluista voidaan lähinnä päätellä, että oikeudenkäyntikulut olisivat vähennyskelpoisia vain silloin, jos henkilön työtehtäviin kuuluu olla vastaajana rikosasian oikeudenkäynnissä. Tiukasti tulkittuna tätä ei voida soveltaa mihinkään ammattiryhmään. Nähtäväksi jää, aiheuttaako tämä käytäntö muutoksia työehtosopimuksiin tulevaisuudessa.



 Lue lisää oikeustapauskommenttejamme



OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

KHT-tilintarkastaja

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196




 

 

 

 

65 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page