Valtio korvasi takavarikoiduille varoille prosentin tuoton – oikeustapauskommentti KKO 2021:87

Viikon oikeustapauskommentissa käsittelen korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2021:87. Ratkaisussa arvioitiin, aiheutuiko yhtiölle vahinkoa siitä, että sen varoja takavarikoitiin vuosiksi virheellisten verotuspäätösten vuoksi. Ratkaisu on yritysrahoituksen näkökulmasta erittäin kiistanalainen.


Oikeudellinen tausta


Tapauksessa sovellettiin vuoden 2005 veronkantolakia (609/2005). Tämän lain 22 § kuuluu:


Jos veroa palautettaessa on lain mukaan maksettava korkoa, se lasketaan, jollei asianomaisessa verolaissa toisin säädetä, vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Palautukselle maksettu korko ei ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa.”


Nykyään vastaava säännös on lain 37 §:ssä:


Jos asianomaisessa verolaissa ei toisin säädetä, korko lasketaan vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävänä puolivuotiskautena voimassa oleva korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko on kuitenkin vähintään 0,5 prosenttia.”


Korkolain 12 § kuuluu:


Tässä laissa tarkoitettu viitekorko on Euroopan keskuspankin viimeisimpään perusrahoitusoperaatioon ennen kunkin puolivuotiskauden ensimmäistä kalenteripäivää soveltama korko pyöristettynä ylöspäin lähimpään seuraavaan puoleen prosenttiyksikköön. Kyseisen puolivuotiskauden ensimmäisenä kalenteripäivänä voimassa olevaa viitekorkoa sovelletaan seuraavien kuuden kuukauden ajan.”


Edellä viitatussa pykälässä tarkoitettu määrä tarkoittaa korkoa, jolla EKP lainaa rahaa pankeille. Tämä tunnetaan paremmin EKP:n ohjauskorkona. Korko on ollut 0,00 % heinäkuusta 2016 alkaen. Koska aiemman korkolain mukainen sääntely olisi vuodesta 2009 alkaen johtanut negatiivisiin korkoihin, muutettiin lakia niin, että korko on aina vähintään 0,5 %. Tätä 0,5 % vähimmäiskorkoa on sovellettu siitä asti.


Otsikossa viitatussa tapauksessa sovellettiin myös oikeudenkäymiskaaren 7:11 §:ää, jonka sisältö kuuluu:


Hakijan, joka on tarpeettomasti hankkinut turvaamistoimen, on korvattava vastapuolelle turvaamistoimesta ja sen täytäntöönpanosta aiheutunut vahinko ja asiassa aiheutuneet kulut.


Pykälää sovelletaan myös valtion, esimerkiksi verohallinnon, hakemaan takavarikkoon. Ulosmittauksesta aiheutuvaa vahinkoa koskeva sääntely on ulosottokaaren 2:17 §:ssä:


Jos täytäntöönpano peruutetaan tuomion kumoamisen tai muuttamisen vuoksi, hakijan on korvattava vastaajalle kaikenlainen täytäntöönpanosta ja sen peruuttamisesta aiheutunut vahinko. Korvaus määrätään noudattamalla soveltuvin osin, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään.”


Rahoituksellinen näkökulma


Rahoituksessa lähtökohtana yleensä on, rahalle tulisi saada vähintään niin sanottu riskitön korko. Riskitön korko on rahoitusteoriassa pienimmän mahdollisen riskin tuotto. Tämä tarkoittaa, että jos tämän sijoituskohteen riski ylittyy, tulee myös tuoton ylittyä. Käytännössä pienimmän mahdollisen riskin tuotto on tarkoittanut parhaan luottoluokituksen valtioiden pitkäaikaisten velkakirjojen tuottoa. Tämä on tosin nykyään inflaatio huomioiden negatiivinen useiden valtioiden kohdalla.


Tietyllä yrityksellä pääoman kustannus on monimutkaisempi käsite. Yrityksen pääoman kustannus muodostuu sekä velkojen korosta että sijoittajien tuottovaatimuksesta. Yleensä varsinkin listaamattoman yrityksen toiminta on riskillisempää kuin esimerkiksi pörssi-indeksin tuotto, jolloin yrityksen tulisi tuottaa tätä paremmin, jotta sijoittajien kannattaisi sijoittaa siihen indeksin sijaan. Myös yritykseen jätettyjen varojen tulisi tuottaa paremmin, kuin mitä tuottoa yrityksen omistajat saisivat tälle rahalle muualta. Jos yrityksen oma pääoma ei siis tuota yrityksen toimintaan liittyvä riski huomioon ottaen paremmin kuin vaihtoehtoiset sijoituskohteet, tulisi yrityksen jakaa nämä varat sijoittajille.


Yrityksissä puhutaan usein myös käyttöpääomasta. Yrityksen liiketoiminnan pyörittäminen vaatii pääomaa. Tälle pääomalle on yleensä hinta, ja siksi sen määrää pyritään minimoimaan yrityksen toiminnassa, jos mahdollista. Käyttöpääomaa sitoutuu esimerkiksi varastoihin ja myyntisaamisiin. Käyttöpääomalaina on tyypillisesti huomattavasti kalliimpaa kuin koneisiin, rakennuksiin tai laitteisiin otettu laina.


Tapauksen KKO 2021:87 taustat


Yhtiön A Oy varoja takavarikoitiin huhtikuussa 2005 Verohallinnon hakemuksesta ALV-saamisten turvaamiseksi yhteensä 9,5 miljoonaa euroa. Varat myös ulosmitattiin saman vuoden heinäkuussa Tullin ja Verohallinnon päätösten perusteella. Vuoden 2005 lokakuussa varoja ulosmitattiin lisää 1,88 miljoonaa euroa ja vuosia myöhemmin elokuussa 2008 vielä 0,5 miljoonaa euroa, eli yhteensä 11,9 miljoonaa euroa. Nämä varat käytettiin maksamattomien arvonlisäverojen maksamiseen. Yhtiö kuitenkin valitti verotuspäätöksistä, jotka korkein hallinto-oikeus kumosikin joulukuussa 2012. Takavarikoidut varat palautettiin tammikuussa 2013 lisättynä veronkantolain 22 §:n mukaisella korolla.


Yhtiö kuitenkin katsoi, että sille oli aiheutunut suurempi vahinko siitä, että nämä varat eivät olleet yhtiön käytössä. Yhtiö katsoi, että varat olisivat tuottaneet sille ainakin 10 % tuoton vuosittain, jos ne olisivat olleet sijoitettuna. Yhtiö nosti valtiota vastaan kanteen ja vaati tämän vahingon korvaamista. Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi 8.8.2018 antamallaan tuomiolla, että Verohallinto oli tulkinnut arvonlisäverosäännöksiä EU-tuomioistuimen ja keskusverolautakunnan kantojen vastaisesti, minkä vuoksi varojen ulosmittaus oli tarpeeton. Tämän vuoksi valtion oli korvattava aiheutunut vahinko oikeudenkäymiskaaren ja ulosottokaaren vahingonkorvaussääntelyn nojalla.


Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että yhtiölle ei aiheutunut tapauksessa vahinkoa. Käräjäoikeuden vastaanottaman näytön perusteella yhtiön toimintana oli niiden omistajan toisen yhtiön osinkojen passiivinen hallinnointi sijoittamatta niitä. Tämän vuoksi käräjäoikeus piti epätodennäköisenä, että yhtiö olisi tosiasiassa sijoittanut varat millään tavalla. Yhtiölle ei siksi katsottu aiheutuneen vahinkoa siitä, että varat eivät olleet tämän käytössä. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen.


Yhtiö valitti ratkaisusta Itä-Suomen hovioikeuteen, joka antoi asiassa tuomion 18.6.2019. Hovioikeuden tuomio oli sama kuin käräjäoikeuden tuomio ja se hylkäsi kaikki vaatimukset.


Korkeimman oikeuden tuomio


Yhtiö haki valituslupaa ja korkein oikeus myönsi valitusluvan, ja antoi asiassa tuomion 9.12.2021. Korkein oikeus totesi, että olettamana ei voitu pitää sitä, että yhtiö olisi sijoittanut varat tuottavasti. Yhtiön tuli itse pystyä todistamaan se, että se olisi sijoittanut varat, jos ne olisivat olleet sen käytössä. Verohallinnon laatiman verotarkastuskertomuksen perusteella yhtiö oli holding-yhtiö, joka vain omisti muita yhtiöitä eikä sijoittanut varojaan muutoin eteenpäin. Yhtiön sijoitustuotot olivat omistettujen yhtiöiden osinkotuottoja. Yhtiön muu liiketoiminta oli ollut tappiollista.


Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, että yhtiö ei ollut näyttänyt, että olisi harjoittanut mitään liiketoimintaa varoilla. Korkein oikeus totesi, että varojen sijoittamisella saatu tuotto voitaisiin korvata vahingonkorvauksena, jos yhtiö olisi osoittanut, että varat olisi sijoitettu ilman takavarikkoa. Tämän vuoksi menetetty tuotto olisi ollut pankista saatavaa talletuskorko, eikä osakemarkkinoiden keskimääräinen tuotto joka oli tuolloin 10 %. Pankkien talletuskorko oli tuona aikana keskimäärin alle 1 %. Korkein oikeus totesi, että yhtiölle maksettu palautuskorko, joka vaihteli 0,5 ja 2,5 % välillä, ylitti keskimäärin tämän koron, jolloin yhtiölle ei olisi aiheutunut vahinkoa.


Korkein oikeus hylkäsi kaikki vaatimukset.


Yhteenveto


Vaikka korkein oikeus hylkäsi yhtiön kaikki vaatimukset, ratkaisu oli merkittävä tulevien vahingonkorvausoikeustapausten kannalta. Korkein oikeus totesi perusteluissaan, että jos rahat olisi käytetty tuottavaan toimintaan, tulisi takavarikosta ja ulosmittauksesta aiheutunut vahinko korvata tämän tuoton menetyksen perusteella. Sijoitustoimintaa ja muuta liiketoimintaa harjoittaville yhtiöille tämä tarkoittaa, että virheellisesti takavarikoiduille varoille voidaan vaatia korkeampaa tuottoa kuin lakisääteinen minimi 0,5 %:a, kunhan vaatimusten esittäjä vain on kykenevä todistamaan, että se olisi käyttänyt rahat tätä tuottavammin liike- tai sijoitustoiminnassa.


Lue lisää oikeustapauskommenttejamme

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit


Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, tohtorikoulutettava), DI (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196

eelis.paukku@kpflaki.com



32 katselukertaa0 kommenttia