Turve on ollut merkittävä keskustelunaihe 2010- ja 2020-luvun poliittisessa keskustelussa. Olen kirjoittanut turpeen sääntelystä ja verotuista aiemmassa blogissa. Tämä kirjoitus perustuu tuoreeseen tekemääni akateemiseen katsaukseen, joka on julkaistu Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjassa 2023. Tämän katsauksen ja muun tieteellisen tuotantoni löydät tämän linkin takaa. Käyn tässä blogikirjoituksessa läpi katsauksen sisällön yleistajuisesti.
Kysymyksenasettelu ja taustaa
Katsauksen tarkoitus on kuvata turpeen sääntelyä vuodesta 1989 eteenpäin ja siten kuvata, miten olemme päätyneet nykyiseen tilanteeseen. Turpeen energiakäyttö itsessään yleistyi voimakkaasti 1970-luvulla, jolloin sitä alettiin tukea voimakkaasti aluepoliittisista- ja huoltovarmuussyistä. Turvetta nostetaan lähes pelkästään energiakäyttöön, muu käyttö on erittäin marginaalista. Turpeennostoalueet ovat yleensä sijainneet Pohjois-, Itä- ja Keski-Suomessa, joissa turpeen energiapoliittinen ja aluetaloudellinen merkitys on ollut iso. Turve on myös perinteisesti ollut sisämaan polttoaine, koska kivihiili on ollut logistisesti kilpailukykyisempi rannikkoalueilla.
Turve on perinteisesti kilpaillut energiantuotannossa nimenomaan kivihiilen kanssa. Molemmista aiheutuu suunnilleen sama määrä päästöjä tuotettua energiayksikköä kohden. Kivihiili on Suomessa tuontipolttoaine, kun taas turve on kotimainen polttoaine. Näiden välinen kilpailu on ollut energiapolitiikan keskeinen ajuri jo 1980-luvun lopulta alkaen. Turvetta on myös poliittisessa keskustelussa asetettu vastakkain muiden energiantuotantomuotojen kanssa, esimerkiksi ydinvoimaa vastustettiin 1990-luvun alussa sillä, että se veisi työpaikkoja harvaan asutulta alueelta turpeen energiantuotannon parista.
Protektionismin ajan loppu – 1990-luku
Polttoaineveron tavoitteena on ennen 1990-lukua ollut työllisyys- ja aluepolitiikka sekä teollisuuden kilpailukyvyn varmistaminen. Suomessa siirryttiin ensimmäisenä maailmassa ympäristöperusteiseen energiaverotukseen vuonna 1989. Turve lisättiin tällöin hiilidioksidiperusteiden verotuksen piiriin, mutta sille jätettiin muita veroetuja. Näitä veronkiristyksiä perusteltiin ympäristösyillä, ja veroetuja taas sillä, että tahdottiin turvata turpeen kilpailuasema kivihiileen nähden.
EU-jäsenyys muutti turpeen tukemista, koska EU:n valtiontukisääntely rajoitti monin eri tavoin suoria tukia. Olen kirjoittanut väitöskirjani valtiontuista, ja voit lukea siitä tarkemmin täältä. Turve onkin ollut EU-jäsenyyden alusta asti matalamman energiaverotuksen piirissä, jotta sen kilpailukyky kivihiileen turvataan. Jo vuonna 2000 kivihiilen verot olivat yli kolminkertaisia turpeeseen verrattuna. Turvetta käytetään erityisen paljon yhdistetyssä lämmön ja sähkön tuotannossa kaukolämpölaitoksissa, ja tällaisen energiantuotannon tuet ovat perinteisesti olleet Suomessa suhteellisen korkeita.
Ilmastonmuutos nousi voimakkaammin esiin energiapolitiikassa ensimmäisen kerran jo vuonna 1997. Tällöin alettiin tukea puun ja maakaasun käyttöä energiantuotannossa, jotta kasvihuonekaasupäästöjä saataisiin vähennettyä. Puuta ja turvetta voidaan polttaa pääasiassa samoissa kattiloissa, jolloin puu on usein turpeen suora korvikepolttoaine. Kun puun käytölle säädettiin verotukia vuonna 1997, turpeen veroa korotettiin sen verran, että verotuen kustannukset kompensoitiin. Turpeen veroa korotettiin vuonna 1998, ja tällöinkin pysyttiin periaatepäätöksessä, että turpeen kilpailukyky fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna ei saa laskea.
Paperiteollisuus ja soidensuojelu – vuodet 2000–2015
Turvetuotannon aluetaloudellinen merkitys oli suuri vuonna 2000, ja Suomi oli jo tällöin maailman suurimpia turpeen energiakäyttäjiä. Turpeen energiakäytön hidas lasku alkoi kuitenkin vuonna 2005, kun EU:n päästökauppajärjestelmä otettiin käyttöön. Päästökauppajärjestelmässä energiantuottajat ja monet teollisuuslaitokset joutuvat ostamaan päästöoikeuksia, joiden määrä vähenee vuosittain ja samalla niiden hinta nousee. Olen kirjoittanut päästökaupasta aiemmin tässä kirjoituksessa.
Päästökauppajärjestelmässä turpeen päästökerroin on suurempi kuin kivihiilellä, minkä vuoksi päästökauppa aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia turpeen energiakäytölle. Päästökaupan käyttöönotto lopetti käytännössä kokonaan turpeen käytön pelkässä sähköntuotannossa, ja turve jäi käyttöön vain yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa.
Turpeen arvioitiin korvautuvan puulla päästökaupan suosiessa merkittävästi uusiutuvaa puuta. Tämä nähtiin ongelmana metsäteollisuuden kannalta, koska puun energiakäytön lisääntyessä metsäteollisuuden puun hinta nousee, mikä taas on haitallista koko toimialan kilpailukyvylle. Puun energiakäyttöä ei kuitenkaan tahdottu verottaa, minkä vuoksi turpeen kilpailuasemaa parannettiin poistamalla turpeelta kokonaan energiaverot. Samalla korostettiin myös turpeen aluetaloudellista merkitystä.
Vuonna 2006 teollisuuden energiaveroja laskettiin yleisesti hyvin voimakkaasti päästökaupan vaikutusten vähentämiseksi. Samalla pyrittiin vähentämään puun polttamista, jotta metsäteollisuuden kilpailukyky säilyisi. Turpeelle alettiin myöntää vuonna 2007 syöttötariffia tuotannon tukemiseksi niissä viimeisissä jäljellä olevissa turpeesta vain sähköä tuottavissa voimaloissa: Oulu, Pietarsaari, Haapavesi ja Seinäjoki. Tuki oli voimassa vuoteen 2010 asti. Tällöinkin tavoitteena oli korvata kivihiilen käyttöä energiantuotannossa.
Turpeen vero palautettiin vuonna 2010, jolloin sen palauttamista perusteltiin ympäristösyillä. Veron matalaa tasoa perusteltiin huoltovarmuudella ja puun käytön rajoittamisella. Puun käytön rajoittamisen syynä oli taas metsäteollisuuden intressit. Vero jäikin merkittävästi fossiilisten polttoaineiden tasoa alemmaksi. Veroa tosin korotettiin jo 2011, mutta varauksella siitä, että veroa tulisi laskea, jos puun hinta alkaisi nousta. Näiden veronkorotusten seurauksena turvetta alkoi korvautua kivihiilellä, ja veronkorotukset peruttiinkin vuonna 2014. Veronkorotusten perumisen syynä käytettiin tällöin huoltovarmuutta ja aluetaloutta.
Metsähakkeen käyttöä alettiin tukea vuonna 2010 tuotantotuella. Tämä tuki mitoitettiin siten, että turpeen ja metsähakkeen käyttösuhde pysyisi suunnilleen samana. Tämä tukijärjestelmä säilytti turpeen kilpailukyvyn metsähakkeeseen nähden.
Moderni aika – vuodesta 2015 eteenpäin
Päästöoikeuden hinta alkoi nousta 2010-luvulla hitaasti, mikä laski turpeen kilpailukykyä suhteessa sekä metsähakkeeseen että kivihiileen. Turpeen veroa laskettiin tämän vuoksi voimakkaasti vuonna 2015 sen kilpailukyvyn parantamiseksi. Samalla kivihiilen veroa alettiin nostaa sen kilpailukyvyn heikentämiseksi. Muiden polttoaineiden veroa korotettiin myös vuonna 2017, mutta turve jätettiin korotusten ulkopuolelle. Vuonna 2018 turpeen veroa korotettiin valtiontaloudellisista syistä, mutta samalla muiden polttoaineiden veroa korotettiin vielä enemmän. Euromääräisesti turpeen verotuki saavutti huippunsa vuonna 2019, jonka jälkeen turpeen korvautuminen puulla on vähentänyt turpeen käyttöä ja sitä myötä myös sen saamaa kokonaisverotukea.
Kivihiilen käyttö kiellettiin vuonna 2018 kymmenen vuoden siirtymäajalla. Tällöin turpeen osuus lämmöntuotannossa oli 16 % ja kivihiilen 28 %. Kivihiilen arvioitiin kiellon vuoksi korvautuvan biomassalla ja turpeella. Turpeen käytön kieltämistä ei nähty tarpeelliseksi päästökaupan vuoksi. Turpeen veroa korotettiin vuonna 2020, jotta saavutettaisiin hallitusohjelman tavoite puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä. Samalla tosin pienet turvetta lämmitykseen käyttävät voimalat vapautettiin kokonaan verosta. Käytännössä päästöoikeuden hintakehitys on tehnyt turpeesta kilpailukyvyttömän polttoaineen, vaikkakin energian hinnan nousu vuosina 2022–2023 tekee tähän pienen poikkeuksen, samoin kuin puun tuonnin loppuminen Venäjältä.
Lopuksi
Turvetta on tuettu suomalaisessa energiapolitiikassa pitkään sen kotimaisuuden ja aluetaloudellisten vaikutusten vuoksi. Turpeen merkittävä kilpailija tässä on ollut ulkomailta tuotava kivihiili, jonka ympäristövaikutukset ovat yhtä haitallisia. Turpeen toinen kilpailija on ollut kotimainen energiapuu. Tämän käyttöä on kuitenkin jouduttu rajoittamaan metsäteollisuuden intressien vuoksi, koska puun hinnan nousu aiheuttaisi metsäteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemistä. Myöhemmin metsien hiilinielun katoaminen on myös alkanut aiheuttaa ongelmia puun energiakäytölle. Jälkiviisaana politiikan seuraajana voi kuitenkin todeta, että turpeentuotannon yllätyksenä 2020-luvulla ilmenneet haasteet olisi ollut helppo ennustaa, jos katsoo taaksepäin energiapolitiikassa. Samat haasteet ovat olleet olemassa jo 1990-luvulta, ja nyt uutta on ainoastaan mittakaava, joka johtuu vuonna 2005 käyttöön otetun päästökauppajärjestelmän tuottamista lisäkustannuksista.
Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
KHT-tilintarkastaja
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments