Päiväkodin hoitajat eivät olleet vastuussa leikistä seuranneesta aivotärähdyksestä - KKO 2021:33

Viikon oikeustapauskommentissa käsittelen rikosta, josta olen aikaisemminkin kirjoittanut hyvin usein: vammantuottamusta. Korkein oikeus otti tuoreessa vammantuottamusta koskevassa ratkaisussaan kantaa siihen, millaista huolellisuutta voidaan edellyttää pienten lasten kanssa toimittaessa. Ratkaisulla on merkitystä sekä ammatissa edellytettävän huolellisuuden arvioinnissa että lasten kanssa toimiessa edellytettävää huolellisuutta arvioitaessa. Tässä blogikirjoituksessa avaan vammantuottamukseen liittyvää sääntelyä sekä oikeustapausta KKO 2021:33.


Vammantuottamus


Vammantuottamus on kriminalisoitu, koska on katsottu, että toiselle ei saa aiheuttaa ruumiillista vahinkoa edes vahingossa. Tästä syystä rikoslaissa on pykälä 21:10 § nimeltä vammantuottamus, jonka sisältö kuuluu:


Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”


Rikoslain 3:7 §:ssä määritellään myös mitä huolimattomuus tarkoittaa:


Tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus).


Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä (törkeä tuottamus), ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.

Pikemmin tapaturmaan kuin tuottamukseen perustuvasta teosta ei rangaista.”


Vaikka huolimattomuuden määritelmä on otettu lakiin, ei sen sisältö ole selkeä. Huolimattomuuden ja tapaturman välistä rajanvetoa on tarkasteltu kymmenissä oikeustapauksissa. Huolellisuusvelvoitteen raja on asetettu oikeuskäytännössä melko korkealle: monia sellaisia, joista arkikielessä puhutaan vahinkona, on oikeudessa katsottu huolimattomuudeksi ja siten rangaistavaksi. Tyypillinen vammantuottamus on auto-onnettomuus, jossa kolariin syytön osapuoli osapuoli loukkaantuu.


Huolellisuuden määrittely on siitä vaativaa, että se määritellään aina tapauskohtaisesti. Huolellisuutta arvioitaessa tarkastellaan, miten kyseisessä tilanteessa olisi tullut toimia, jos olisi toimittu huolellisesti. Tässä arvioidaan erityisesti sitä alaa millä toimitaan. Jos alalla on erityisiä lainsäädäntöä, käytäntöjä tai ohjeita, niitä on noudatettava. Niiden noudattamatta jättäminen on lähtökohtaisesti aina huolimatonta.


Tämän jälkeen arvioidaan henkilöä eli arvioidaan, olisiko kyseinen henkilö kyennyt toimimaan toisella tavalla. Pieni ero huolellisuusvelvoitteen noudattamisessa ei kuitenkaan riitä vielä tuomioon, vaan tässä tarkastellaan myös sitä, onko ero niin iso, että sitä voidaan pitää moitittavana. Tässä arvioidaan mahdollisen vahingon todennäköisyyttä ja siitä aiheutuvia seuraamuksia. Jos seuraamukset ovat vähäisiä ja epätodennäköisiä, ei teko ole vielä rangaistavaa. Ihmiseltä ei myöskään edellytetä mahdottomia, joten pelkästä vähäisestä huolimattomuudesta ei lähtökohtaisesti rangaista. Tämä johtuu siitä, että huolellinenkaan ihminen ei tosiasiassa voi toimia aina huolellisesti.


Tapauksen KKO 2021:33 taustat


Vuonna 2016 nelivuotias lapsi D leikki päiväkodin pihalla muiden lasten kanssa. Pihalla leikki 9 lasta, iältään 0-4 vuotta. Kaksi lasta olivat kuljettaneet 1,5-2kg painavaa puupalaa leikkitelineen kaiteen päältä, josta se oli pudonnut D:n päähän ja polveen noin kahden metrin matkan. Tämä aiheutti D:lle mustelman polveen ja lievän aivovamman. Vaikka lievä aivovamma kuulostaakin pahalta, on se vamma, josta toivutaan yleensä päivien tai viikkojen kuluessa täysin oireettomaksi.


Tapahtuman johdosta kahdesta lastenhoitajasta, A:sta ja B:stä, tehtiin rikosilmoitus, josta asia eteni syyteharkinnan kautta oikeudenkäyntiin. Syyttäjä katsoi, että hoitajat olivat toimineet huolimattomasti, koska he eivät olleet valvoneet lasten leikkejä riittävästi. Syyttäjän näkemyksen mukaan lastenhoitajien tulisi valvoa, että lapset eivät leiki leikkejä, joista voi syntyä vammoja. Syyttäjä vaati hoitajille rangaistusta vammantuottamuksesta. Lapselle vaadittiin melkein 3 000 euron korvauksia kivusta ja särystä. Lapsen ollessa oikeudenkäynnin aikaan kuusivuotias, vahingonkorvausvaatimuksen esittivät käytännössä hänen huoltajansa.


Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi 4.5.2018 asiassa tuomion 18/119355, jossa se hylkäsi kaikki syytteet ja vahingonkorvausvaatimukset. Käräjäoikeus totesi, että ei ole mahdollista valvoa jokaista lasta koko ajan, minkä vuoksi pelkkä tapaturma ei tarkoita hoitajien toimineen huolimattomasti. Henkilötodistelun perusteella todettiin, että hoitajat olivat hetkeä aikaisemmin käyneet tarkastamassa leikin, eikä se silloin aiheuttanut kenellekään vaaraa. Vastaavilla puunkappaleilla oli leikitty vuosia, eikä niistä ollut aiheutunut vaaraa aiemmin, jolloin tällaisella leikkimiseen ei lähtökohtaisesti tullut puuttua.


Syyttäjä ja lapsi, tai oikeastaan lapsen vanhemmat, valittivat tuomiosta hovioikeuteen. Turun hovioikeus antoi 19.10.2019 tuomion 19/144364, jossa se katsoi hoitajien syyllistyneen vammantuottamukseen ja tuomitsi heidät lievään 15 päiväsakon rangaistukseen sekä maksamaan 800 euroa vahingonkorvauksia lapselle, jos rahoja ei saataisi perittyä heidän työnantajaltaan eli kaupungilta. Hovioikeus katsoi, että tällaisilla puukappaleilla leikkiminen oli vaarallista, ja sitä tuli valvoa jatkuvasti. Valvonnan laiminlyönti oli hovioikeuden mielestä huolimatonta ja siten rangaistavaa vammantuottamuksena. Hovioikeuden tuomio oli 2-1 äänestysratkaisu, jossa vähemmistöön jäänyt tuomari katsoi, että lapsia oli valvottu riittävästi ja hoitajat olivat toimineet huolellisesti kun olivat tarkistaneet leikin ja arvioineet sen turvalliseksi.


Hoitajat A ja B sekä heidän työnantajansa kaupunki valittivat asiasta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus otti asian käsittelyyn arvioidakseen, oliko menettely ollut huolimatonta.


Korkeimman oikeuden johtopäätökset


Korkeimmassa oikeudessa tarkasteltiin niinkin yksityiskohtaista seikkaa kuin puukappaleiden painoa. Lapsen äiti oli tapahtumaa seuraavana viikonloppuna käynyt kuvaamassa ja punnitsemassa pihalla olleet puukappaleet. Hoitajat kuitenkin kertoivat, että leikeissä käytetyt puukappaleet olivat pienempiä ja ne vietiin varastoon yöksi. Korkein oikeus totesi, että tämän vuoksi äidin tekemää punnintaa ei voitu pitää uskottavana lähtökohtana sille, kuinka vaarallisilla kappaleilla lapset olivat leikkineet.

Korkein oikeus kiinnitti ratkaisussaan huomioita siihen käyttäytymistieteissä jo kauan tunnettuun seikkaan, että vahinko näyttää aina todennäköisemmältä tapaturman jälkeen kuin ennen sitä. Tämä otettiin myös huomioon teon moitittavuuden arvioinnissa. Ihminen pitää käyttäytymistieteiden perusteella jonkun tapahtuman todennäköisyyttä huomattavasti todennäköisempänä sen jälkeen, kun se on tapahtunut. Aiemmat tapahtumat siis vääristävät todennäköisyysarviointia.


Korkein oikeus otti kuitenkin ratkaisussaan huomioon tosiasialliset toimintamahdollisuudet. Kahden hoitajan valvoessa yhdeksää lasta ei jokaista voida koko ajan tarkkailla. Hoitajat olivat kuitenkin katsoneet säännöllisesti mitä muut lapset tekevät, ja leikkivät lapset olivat olleet enintään viisi minuuttia valvomatta. Korkein oikeus totesi myös, että lasten leikkiminen puunkappaleilla ei itsessään ole vaarallista ja sen salliminen ei siksi ole huolimatonta. Kysymys oli siis siitä, olisiko hoitajien tullut valvoa lapsia tarkemmin.


Tätä arvioidessaan korkein oikeus totesi, että lasten käytös oli ennalta-arvaamatonta. Puukappaleita ei oltu aiemmin kuljetettu kaiteella eivätkä hoitajat siksi voineet olettaa lasten keksivän jotain tällaista. Vahinkoja ei myöskään ollut aiemmin syntynyt puukappaleilla leikittäessä. Käytännössä vahinko olisi voitu estää vain kieltämällä puukappaleilla leikkiminen.


Korkein oikeus otti punninnassaan huomioon myös sen, että vahinkoseuraukset olivat suhteellisen lieviä. Vastaavassa tilanteessa ei olisi todennäköisesti voinut syntyä vakavampaa vammaa, jolloin leikit olivat joka tapauksessa kohtuullisen turvallisia.

Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, että hoitajat eivät olleet toimineet huolimattomasti, ja hylkäsi syytteen vammantuottamuksesta. Korkein oikeus oli yksimielinen ratkaisussaan.


Yhteenvetoa


Tapauksessa korkein oikeus otti kantaa asiaan, mikä varmasti askarruttaa useita lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä henkilöitä sekä lasten vanhempia. Lasten valvonnan laiminlyönnistä aiheutuneet vammantuottamustuomiot ovat suhteellisen yleisiä, mutta yleensä kyse on ollut siitä, että konttausikäinen lapsi on päästetty putoamaan jostakin. Korkein oikeus myös vahvisti sitä linjaa, että pelkkä vamma ei kerro huolimattomuudesta, vaan niitä voi syntyä myös tapaturmaisesti. Lasten leikkiessä sattuu ja tapahtuu, eikä oikeusjärjestys mahdollista sitä, että aivan kaikista vahingoista voitaisiin syyttää menestyksekkäästi jotakuta aikuista ja saada häneltä korvauksia.


Lue lisää oikeustapauskommenttejamme

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit



Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF



044 9755 196

eelis.paukku@kpflaki.com



71 katselukertaa0 kommenttia