top of page

Ovatko päästöoikeudet omaisuutta?

Viikon blogikirjoituksessa käsittelen blogiimme hieman harvinaisempaa aihetta, esineoikeutta. Kirjoitus perustuu tuoreeseen artikkeliin, jossa olin toisena kirjoittajana. Artikkelin nimi on ”Emission Allowances and Carbon Credits as Property: A Finnish Perspective” ja se on julkaistu kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa European Property Law Journal. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa artikkelin keskeiset tulokset. Muuhun tieteelliseen tuotantooni voit tutustua tästä:



Omaisuuden käsitteestä Suomessa


Suomessa ei ole yhtä lainsäädännössä olevaa määritelmää siitä, mikä on omistusoikeus tai omaisuus. Omistusoikeus on yleensä määritelty sen kautta, että se on oikeus tiettyyn omaisuuserään, ja tämä oikeus sulkee muiden henkilöiden oikeudet pois riittävän laajasti. Suomessa omistusoikeus voit kattaa esineiden lisäksi esimerkiksi tekijänoikeuksia, saamisia tai muita ei-aineellisia kohteita.


Omaisuuden käsitteellä on merkitys useissa tilanteissa. Perustuslain omaisuudensuoja ulottuu kaikkeen omaisuuteen. Konkurssilaissa on myös merkityksellistä sääntelyä, jota sovelletaan omaisuuteen. Näiden lisäksi useissa muissa laeissa on sääntelyä, jota sovelletaan nimenomaan vain omaisuuteen.


Asiassa on huomioitava myös EU-lainsäädäntö.  Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) artiklassa 345 todetaan hyvin yksiselitteisesti: ”Perussopimuksilla ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin.”. Käytännössä kuitenkin EU:ssa on annettu runsaasti säännöksiä, joiden voitaisiin katsoa olevan omistusoikeusjärjestelmiin vaikuttavia. Artiklan sisältö on kuitenkin epäselvä, ja akateemisessa kirjallisuudessa on keskusteltu runsaasti, mihin EU:n toimivalta ulottuu ja mihin ei.


Päästöoikeuksista


Olen kirjoittanut runsaasti aiemmin EU:n päästökauppajärjestelmästä. Löydät tähän liittyviä kirjoituksia näiden linkkien takaa. Päästökauppadirektiivissä päästöoikeus määritellään artiklassa 3 seuraavalla tavalla:


’päästöoikeudella’ ainoastaan tämän direktiivin vaatimusten täyttämiseksi määritettyä ja tämän direktiivin säännösten mukaisesti siirrettävissä olevaa oikeutta päästää ympäristöön yhtä hiilidioksiditonnia vastaava määrä tiettynä ajanjaksona;”


Direktiivissä ei oteta kantaa siihen, onko tämä päästöoikeus omaisuutta. EU:lla ei välttämättä olisi edes toimivaltaa määrittää päästöoikeutta omaisuudeksi, vaan asia ratkaistaan jokaisen jäsenvaltion oman siviilioikeusjärjestelmän sääntöjen mukaan. Suomessa asian ratkaisu edellyttää päästöoikeuden tarkemman sisällön tarkastelua. Päästökaupassa mukana olevien toimijoiden, kuten tehtaiden, on haettava päästölupa. Päästölupa velvoittaa tarkkailemaan päästöjä ja hankkimaan niin paljon päästöoikeuksia, että ne voidaan palauttaa seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä rekisteriviranomaiselle. Päästöoikeuksia ei siis tarvita kasvihuonekaasujen päästämiseen, vaan ne on hankittava edellisen vuoden päästöistä huhtikuun loppuun mennessä ja annettava viranomaiselle. Muutoin yritys joutuu maksamaan sakkomaksun.


Päästöoikeus ei siis nimensä mukaisesti tuo oikeutta päästää kasvihuonekaasupäästöjä. Kyseessä on enemmänkin maksuväline, jolla maksetaan aiemman vuoden päästöjä. Samanlaisia tulkintoja on tehty myös muissa EU-maissa.


Korkein hallinto-oikeus on katsonut aikaisemmassa ratkaisukäytännössään päästöoikeuksien olevan omaisuutta (KHO 2011:36). Toisaalta tätäkin on kritisoitu oikeuskirjallisuudessa ja todettu, että hallintotuomioistuimen tekemä ratkaisu ei sido siviilioikeudellisesti. Tutkimuksessa katsoimmekin, että koska päästöoikeus ei nimestään huolimatta luo oikeuksia, sitä ei voi katsoa omaisuudeksi Suomessa.


Päästöoikeudet oikeuksien kohteena


Vaikka päästöoikeus ei olekaan omaisuutta perinteisessä mielessä, voi niihin kohdistua oikeuksia. Yksi näistä voi olla omistusoikeus, joka voi kohdistua myös sellaisiin kohteisiin, joita ei katsota omaisuudeksi. Päästöoikeuksien haltijoista pidetään erillistä rekisteriä ja jokaiselle oikeudelle on merkitty omistaja rekisteriin. Haltijanvaihdokset kirjataan rekisteriin. Päästöoikeuksia voidaan myydä, vaihtaa ja lahjoittaa, ja nämä transaktiot kirjataan rekisteriin.


Asiassa on huomioitava myös, että vaikka joku taho on kirjattu rekisteriin päästöoikeuden omistajaksi, tämä ei välttämättä tarkoita, että henkilö tosiasiassa omistaisi päästöoikeuden. Oikeuden voi omistaa myös muu taho kuin rekisteriin merkitty taho, jos siirtomerkinnät ovat esimerkiksi jääneet tekemättä. Tämäkin tulkinta on tosin hieman epäselvä ainakin tarkasteltaessa EU-sääntelyä aiheesta.


Toinen erityiskysymys on, onko yksittäinen, numeroitu päästöoikeus oikeuksien kohde, vai ovatko ne oikeuksien kohteita tunnistamattomana massana. Esimerkiksi rahan tapauksessa omistus kohdistuu tiettyyn rahamääräiseen arvoon, eikä samaa spesifiä euroa tarvitse riitatilanteessa palauttaa sen oikealle omistajalle, vaan ainoastaan sama rahamäärä. Voitaisiin argumentoida, että vastaavaa ajattelua voitaisiin soveltaa myös päästöoikeuksin. Tätä vaikeuttaa kuitenkin se, että jokaisella päästöoikeudella on erillinen numeronsa, jota tosin oikeuksien haltijat eivät näe. Tällä pohdinnalla on konkurssien kannalta suuri merkitys. Näkemyksemme mukaan jokainen päästöoikeus tulisi käsittää yksittäisenä omistuksen kohteena, mutta tämäkin tulkinta on hieman kyseenalainen, kunnes asiasta saadaan tuomioistuinratkaisuja.


Näiltä osin katsoimmekin, että vaikka päästöoikeus ei olekaan omaisuutta, siihen voi kohdistua omistusoikeuksia.


Kansainväliset vähennysyksiköt


Käsittelemme tutkimuksessa myös muita vähennysyksiköitä. Markkinoilla on paljon erilaisia päästökompensaatioita. Nämä perustuvat siihen, että jokin taho lupaa vähentää päästöjä joko leikkaamalla niitä tai sitomalla hiilidioksidia ilmakehästä, ja jokin muu taho maksaa tästä. Tilanne on käytännössä sopimus maksajan ja päästöjä vähentävän tahon välillä. Käytännössä tällaista sopimusta ei kuitenkaan voida pakkotäytäntöönpanna ja pakottaa tahoa poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä. Tällöin sopimuksen rikkomisesta syntyy vain vahingonkorvausvelvollisuus. Käytännössä näistä ei siis muodostu yksiköitä, joihin voisi kohdistua omistusoikeus. Kyseessä on vain osapuolten välinen sopimus.


Tämän lisäksi on myös erilaisia kansainvälisoikeudellisia yksiköitä, joiden luonnetta käsittelemme myös. Yksi näistä on Kioton pöytäkirjan mukaiset puhtaan kehityksen mekanismin yksiköt. Tässä järjestelmässä valtiot voivat ostaa todistettavissa olevia vähennysyksiköitä kehittyvistä valtioista, joissa päästövähennykset tapahtuvat. Tähän mekanismiin hyväksytään myös vähennyksiä, jotka eivät sido hiilidioksidia ilmakehästä, vaan vähentävät niiden pääsyä ilmakehään tulevaisuudessa. Näistä vähennysyksiköistä pidetään rekisteriä, joissa näkyy ne omistava valtio. Valtiot voivat myös luovuttaa niitä toisille valtioille. Näkemyksemme mukaan myös nämä vähennysyksiköt (CER, Certified Emission Reductions) voivat olla omistusoikeuden kohteena. Myös tähän liittyy tiettyä tulkinnanvaraisuutta, koska ne eivät ole enää yhteensopivia EU:n päästökauppajärjestelmän kanssa.


Pariisin ilmastosopimuksessa on myös mahdollista ostaa ja myydä päästövähennyksiä. Tämä perustuu sopimuksen artiklaan 6.4.a:


4. Perustetaan kasvihuonekaasujen päästöjen hillintää edistävä ja kestävää kehitystä tukeva mekanismi, joka toimii tämän sopimuksen osapuolten kokouksena toimivan sopimuspuolten konferenssin alaisena ja ohjauksessa ja jota osapuolet voivat käyttää vapaaehtoisesti. Mekanismia valvoo elin, jonka tämän sopimuksen osapuolten kokouksena toimiva sopimuspuolten konferenssi nimeää, ja mekanismin tarkoituksena on


(a) edistää kasvihuonekaasujen päästöjen hillintää edistäen samalla kestävää kehitystä;


(b) edistää ja helpottaa osapuolten hyväksymien julkis- ja yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden osallistumista kasvihuonekaasujen päästöjen hillintään;


(c) edistää päästötasojen alentamista isäntämaana toimivassa osapuolivaltiossa, joka hyötyy hillintätoimista näiden johtaessa sellaisiin päästövähennyksiin, joita myös toinen osapuoli voi käyttää saavuttaakseen kansallisesti määritellyt panoksensa; ja


(d) mahdollistaa maailmanlaajuisten päästöjen hillintä kokonaisuutena.”


Tämän artiklan mukaiset vähennysyksiköt tunnettaan helpolla nimellä A6.4ER. Tämän lisäksi on artiklan 6.2 mukaisia yksiköitä, joita valtiot voivat vaihtaa keskenään. Nämä tunnetaan nimellä ITMO (Internationally Transferrable Mitigation Outcome). Näkemyksemme mukaan sekä A6.4ER ja ITMO ovat omistusoikeuden kohteita.

Maailmalla on myös useita yksityisten tahojen pyörittämiä vähennysjärjestelmiä. Erityisen kiinnostavia omistuskysymysten kannalta ovat järjestelmät, joissa hiilidioksidia on jo sidottu ilmasta ja tähän perustuvia ”vähennysyksiköitä” myydään. Näkemyksemme mukaan myös näihin voi kohdistua omistusoikeuksia, jos niiden haltijoista pidetään erillistä rekisteriä ja niiden käyttöä seurataan.


Yhteenveto


Erilaiset uudet asiat haastavat omistusoikeuskäsitystä. On vaikea luokitella päästövähennyksiin ja päästöoikeuksiin liittyviä yksiköitä perinteisen omistusoikeusjärjestelmän näkökulmasta. Tutkimuksessamme päädymme siihen, että vaikka nämä yksiköt eivät ole omaisuutta, niihin voi kohdistua omistusoikeuksia. Artikkelimme on yli 60 sivua pitkä, joten tarkempaa tietoa hakeva taho joutuu perehtymään siihen.

 

Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:


OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)

KHT-tilintarkastaja

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196

 





9 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page