Viikon blogikirjoituksessa käsittelen sosiaalisessa mediassa viime aikoina yleistynyttä ilmiötä. Erilaisten videoiden ja kuvien levitessä sosiaalisessa mediassa nopeasti ja ilman kontekstia ihmiset ovat usein hyvin kärkkäitä tekemään syytöksiä. Erilaiset voimakeinoihin johtaneet välikohtaukset johtavat myös yhä useammin somessa leviäviin kertomuksiin ja syytöksiin, joissa voimakeinoja käyttäneiden henkilöiden väitetään toimineen väärin ja jopa pahoinpidelleen voimakeinojen käytön kohteen.
Tässä blogikirjoituksessa käsittelen tätä teemaa rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Käsittelen erilaisia rajanvetoja siitä, milloin sosiaalisessa mediassa esitetyssä pahoinpitelysyytöksessä ylitetään sellainen raja, että kommentin esittäjää voidaan vaatia rikosvastuuseen sanomisistaan. Tämä kirjoitus ei sisällä poliittisia tai yhteiskunnallisia kannanottoja, vaikka esimerkit ovatkin todellisia some-kommentteja, toki anonymisoituina sekä esittäjän että kontekstin osalta.
Kunnianloukkaus
Kunnianloukkaus on vanha rikos, jonka merkitys on vähentynyt vuosien varrella yhä enemmän. Vuoden 1889 rikoslaissa kunnianloukkausrikoksia oli useita ja niihin suhtauduttiin selkeästi nykyistä ankarammin. Nykyisin perusmuotoinen kunnianloukkaus on sakkoasia ja erittäin harvinainen törkeä kunnianloukkaus on sakko- tai vankeusasia. Kunnianloukkaus jätettiin rikoslakiin vuoden 1999 uudistuksessa sen vuoksi, että nykyiselläänkin on mahdollista aiheuttaa toiselle huomattavaa vahinkoa esittämällä tästä valheellisia väitteitä suurelle yleisölle. Tarkemmin kunnianloukkauspykälän historiasta ja sisällöstä voit lukea blogistamme, kun rikoslain 24 luvun kommentaarimme julkaistaan kokonaisuudessaan blogissamme 21.11.2020:
Henkilön oma kärsimys kunnian halventamisesta, esimerkiksi solvauksesta tai vaatteille sylkäisemisestä, on aina subjektiivinen kokemus, joka on hyvin yksilöllinen. Kunnianloukkaukset voivat kuitenkin nykyisellään aiheuttaa merkittävää taloudellista vahinkoa, esimerkiksi yksilön menettäessä työnsä. En tarkemmin käsittele korvauskysymyksiä tässä blogikirjoituksessa.
Kunnianloukkauksen tekotavat
Kunnianloukkauspykälä rikoslain 24:9 §:ssä kuuluu kokonaisuudessaan:
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Säännös sisältää siis kolme tekotapaa ja kaksi poikkeusta. Tekotavoista vainajaan kohdistuva ei ole relevantti tämän kirjoituksen kannalta, joten käsittelen kahta ensimmäistä. Ensimmäinen tekotapa on:
esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa
Tästä voidaan tunnistaa seuraavat olennaiset seikat: 1) valheellinen tieto tai vihjaus, ja 2) on omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Väitteen valheellisuus liittyy siihen, että väitteen todenperäisyys on tarkastettavissa eli on esitetty tosiasiaväite, joka ei pidä paikkaansa. Esittäjän on myös korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2006:10 mukaan itse uskottava vahvoin perustein siihen, että väite ei pidä paikkansa. Vahvojen perusteiden edellytys tarkoittaa sitä, että saatavilla olevien tietojen ja elämänkokemuksen perusteella väitteen esittäjän on voitava pitää esitettyä väitettä hyvin todennäköisesti totena, jotta kyseessä ei olisi kunnianloukkaus.
Vihjaus taas on valheellinen tieto esitettynä sillä tavoin, että asiaa ei esitä varmana, mutta seikka esitetään hyvin lähellä totuutta tai tietoa. Vihjauksen sisällyttäminen kriminalisointiin estää erilaisten retoristen keinojen käyttämisen rikosvastuun välttämiseen, jos aiheutettu vahinko vastaa tosiasiassa tiedon esittämistä.
Tiedon tai vihjauksen voi esittää monella tavalla. Henkilöpiirin laajuudella ei ole väliä, jopa kahden kesken esitetty väite voi täyttää tämän tunnusmerkistön. Tiedon ei myöskään tarvitse olla esitetty yksityishenkilölle, vaan esimerkiksi viranomaiselle esitetty perusteeton tutkintapyyntö voi täyttää tämän määritelmän. Tunnusmerkistö voi täyttyä melko helposti: jos väitetään videon tai kertomuksen perusteella varmana tietona tietyn henkilön syyllistyneen pahoinpitelyyn, tieto on valheellinen, jos pahoinpitelyyn ei tosiasiassa olla syyllistytty.
Toisaalta taas voidaan sanoa videon näyttävän pahoinpitelyltä tai kertomuksen kuulostavan siltä, että henkilö on syyllistynyt pahoinpideltyyn. Keskeistä on väitteen sisältö siitä, onko väitetty valheellisesti jonkun syyllistyneen rikokseen, vaikka hän ei olisi sellaista tehnyt.
Toinen osa tunnusmerkistöä on, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Tästä ensimmäinen osa ”on omiaan” tarkoittaa sitä, että vaikka teko ei esimerkiksi aiheuttaisi kärsimystä tietylle henkilölle, koska hän on keskimääräistä paksunahkaisempi, voi teko silti olla kunnianloukkaus. Merkitystä on vain sillä, mitä teon voidaan ajatella aiheuttavan fiktiiviselle ”tavalliselle ihmisille”.
Tämän vuoksi henkilön oma kokemus teon loukkaavuudesta ei välttämättä riitä, jos teko ei objektiivisesti arvioituna ole sellainen, että joku kärsisi siitä. Tässä on huomioitava, että kahden kesken esitetty väite voi olla kunnianloukkaus vain, jos se on omiaan aiheuttamaan kärsimystä sen kohteelle.
Väite siitä, että joku on syyllistynyt rikokseen, on melko vakiintuneen oikeuskäytännön (KKO 2006:10 ja KKO 2013:100) mukaan sellainen, joka on omiaan aiheuttamaan kärsimystä, vahinkoa tai halveksuntaa. Tällainen väite voidaan esittää joko rikoksen nimeä käyttäen ”hän pahoinpiteli minut” tai kansankielisempiä ilmaisuja käyttäen, joiden voidaan tulkita sisältävän väitteen oikeudenvastaisesta teosta, kuten ”hän hakkasi minut”. Tosiasiaväite, joka ei sisällä väitettä oikeudenvastaisuudesta ei sen sijaan voi olla kunnianloukkaus, kuten ”vartija löi minua pampulla”.
Kunnianloukkauksen toinen tekotapa on ”muutoin halventaa toista”. Tämä kattaa käytännössä erilaisia eleitä ja sanattomia toimia, kuten jalkoihin sylkäisemisen ja käsimerkin. Tällä tavoin ei voida väittää toisen pahoinpidelleen jotakuta, koska informaatiota välittävä väittämä käsitellään ensimmäisen tekotavan alla.
Rikoksen kohde
Vaikka pykälän sanamuodosta se ei käy suoranaisesti ilmi, kunnianloukkauksen kohteena voi olla vain ihminen. Yrityksen kunniaa ei siis voi loukata. Kunnianloukkauksen on myös kohdistuttava juuri tiettyyn henkilöön. Yleisesti tunnistamattomana esitetty väite ”vartija hakkasi minut”, ei vielä ole kunnianloukkaus, koska yksittäinen ihminen ei ole tunnistettavissa. Jos taas väitettä yksilöidään esimerkiksi ”kauppakeskuksen x vartija hakkasi minut".
Väite voi muuttua kunnianloukkaukseksi, jos yksittäinen henkilö voidaan tunnistaa kertomuksesta. Videosta esitetyn väitteen osalta kunnianloukkaus taas täyttyy lähes aina, koska videolta henkilöiden voidaan katsoa olevan melkein aina tunnistettavissa, ellei videota ole kuvattu niin sanotulla ”perunalla”.
Poikkeusten soveltuminen
Kunnianloukkauspykälä sisältää kaksi poikkeusta: 1) asiallinen arvostelu julkisessa toiminnassa ja 2) yleisen asian kannalta merkittävän seikan ilmaiseminen asiallisesti. Julkinen toiminta tarkoittaa tehtäviä, joissa käytetään merkittävää julkista tai yksityistä valtaa. Erilaiset voimakeinoja käyttävät tahot ovatkin julkista valtaa käyttäviä tahoja ja siksi heidän toimintaansa kohdistuva arvostelu on tietyssä määrin hyväksyttävää. Toisaalta julkisen vallan käyttö on erittäin vähäistä tällaisissa tilanteissa, mikä rajaa myös sallitun arvostelun rajaa. Henkilöön liittyvien seikkojen kohdistuva arvostelu e ole koskaan hyväksyttävää tämän pykälän nojalla. Tällaisia ovat esimerkiksi henkilön älykkyys tai fyysiset ominaisuudet.
Sallittua on sinänsä arvostella esimerkiksi sitä, käytettiinkö voimakeinoja oikeilla perusteilla tai oikeissa määrin. Koska voimakeinoja käytettäessä kyse on usein vähäisestä julkisen vallan käytöstä, ei kuitenkaan ole hyväksyttävää väittää henkilön käyttäneen ”tarpeettoman rajulta näyttäviä voimakeinoja” ja jakaa hänen kuvaansa sosiaalisessa mediassa. Tällainen arvostelu on sen sijaan sallittua esittää esimerkiksi henkilölle itselleen tai hänen esimiehilleen. Asiallista arvostelua ei kuitenkaan ole väittää henkilön syyllistyneen rikokseen, jos tämä on selkeästi paikkansapitämätöntä.
Pahoinpitelyltä vaikuttavat toimet taas eivät liity yleisen asian kannalta merkittävän asian käsittelyyn. Tällöinkään kyse ei siis voi olla rikosvastuusta vapauttavasta seikasta. Tähän poikkeukseen ei todellakaan liity tilanne, jossa pahoinpitelyä ei ole edes voinut tapahtua, esimerkiksi fyysisen kontaktin puuttuessa.
Menettely asiassa
Syyteoikeudesta todetaan rikoslain 24:12 §:ssä seuraavasti:
”Syyttäjä ei saa nostaa syytettä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, kunnianloukkauksesta eikä törkeästä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.”
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että rikos on asianomistajarikos. Asianomistajarikos tarkoittaa sitä, että asianomistajan on itse vaadittava tekijälle rangaistusta. Kun rangaistusta on vaadittu, syyttäjä voi ja hänen on ajettava rikosasiaa, jos hän katsoo rikoksen todennäköisesti tapahtuneen. Jos syyttäjä ei aja rikosta, asianomistaja voi ajaa rikosta itse. Rikostutkintaa ei esitutkintalain 3:4 §:n nojalla käytännössä koskaan aloiteta kunnianloukkausrikoksissa ilman asianomistajan tekemää rikosilmoitusta. Ainoa poikkeus sisältyy saman pykälän toiseen momenttiin:
”Asianomistajarikoksen esitutkinta saadaan aloittaa, vaikkei rangaistusvaatimusta olekaan tehty, jos asianomistaja ei ilmeisesti vielä tiedä rikoksesta eikä tutkintaa voida siirtää rikoksen selvittämistä vaarantamatta. Tutkinnan aloittamisesta on tällöin viipymättä ilmoitettava asianomistajalle. Tutkinta on lopetettava, jos asianomistaja tiedon rikoksesta saatuaan ei ilmoita vaativansa rikokseen syyllistyneelle rangaistusta.”
Kunnianloukkausrikoksissa, erityisesti internetissä tehdyissä, on hyvin epätyypillistä, että tutkintaa ei voitaisi siirtää rikoksen selvittämistä vaarantamatta. Tämän vuoksi kunnianloukkausrikoksen tutkinnan aloittaminen edellyttää käytännössä aina rikosilmoitusta.
Pykälän loppuosa sisältää poikkeuksen pääsäännöstä, että kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Jotta syyttäjä voisi nostaa syytteen ilman asianomistajan suostumusta, on rikos oltava tehty joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeän yleisen edun on edellytettävä syytteen nostamista. Käytännössä poikkeus on tarkoitettu erilaisia sensaatiolehtiä varten, jotka voisivat esimerkiksi rahalla sopia asianomistajien kanssa, että nämä eivät nosta syytettä. Tällaisia syytteitä ei ole koskaan nostettu ja on käytännössä mahdotonta, että tällainen nostettaisiin pahoinpitelyväitteen vuoksi.
Yhteenveto
Jos väitetään tietyn henkilön pahoinpidelleen jonkun, syyllistytään hyvin todennäköisesti kunnianloukkaukseen. Tälle on kuitenkin tiettyjä edellytyksiä. Niistä tärkein on, että väitetty pahoinpitelijä on tunnistettavissa kertomuksesta. Tämän lisäksi väitteen esittäjän ei tule voida pitää väitettä perustellusti totena. Toiselta kuultua väitettä ei sellaisenaan voida välttämättä pitää totena, joten toiselta kuullun tarinan kertominen eteenpäin ei vapauta vastuusta. Kunnianloukkaus on kuitenkin asianomistajarikos ja siksi rikoksen uhrin on oltava aktiivinen rangaistuksen vaatimisessa.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
KPF Group
