Ne bis in idem talousrikoksissa - KKO 2025:106

Korkein oikeus otti 12.12.2025 antamassaan ratkaisussa kantaa ne bis in idem -kiellon soveltamisalaan talousrikosasioissa, joissa samaan yhtiöön ja pitkälti samoihin varainkäyttöä koskeviin tosiseikkoihin liittyvät rikosepäilyt olivat tulleet arvioitaviksi eri rikosnimikkeiden perusteella eri oikeudenkäynneissä. Ratkaisussa arvioitiin, estääkö lainvoimainen tuomio törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta myöhemmän syytteen tutkimisen törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Ne bis in idem -kielto – “ei kahdesti samassa asiassa”

Ne bis in idem -kiellon mukaan ketään ei saa tutkia tai rangaista kahdesti samasta rikoksesta, josta häntä koskeva vapauttava tai tuomitseva tuomio on tullut lainvoimaiseksi. Kielto sisältyy perustuslain 21.2 §:n oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohtaan. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaan tekojen samuuden arviointi perustuu vakiintuneesti syytteiden konkreettisiin teonkuvauksiin ja historialliseen tapahtumainkulkuun, ei rikosnimikkeiden muodolliseen luokitteluun.

Veronkorotus- ja verorikosasian välillä teon samuuden arvioinnissa lähtökohtana on arviointi verovuosittain ja verolajeittain. Kyse voi olla samasta teosta, jos molemmat menettelyt koskevat samaa verovelvollista ja samoja verotuksen perusteena olleita tietoja. Sen sijaan hallinnollisen veronkorotuksen ei ole katsottu estävän kirjanpitorikosta tai velallisen epärehellisyyttä koskevan syytteen tutkimista.

Oikeuskäytännössä on korostettu, että kirjanpitovelvollisuus ja veroilmoitusvelvollisuus ovat itsenäisiä velvollisuuksia. Kirjanpitorikos ja velallisen epärehellisyys on katsottu riittävän erillisiksi veronkorotusasiasta, koska ne perustuvat menetelmällisesti, ajallisesti ja paikallisesti erilaiseen menettelyyn. Talousrikosasioille on lisäksi tyypillistä, että samaan yhtiön varainkäyttöön liittyy useita rikosepäilyjä, joiden taustalla oleva tapahtumainkulku on pitkäkestoinen ja koostuu useista erillisistä toimista.

Veropetoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta keskeistä on veroviranomaiselle annettujen virheellisten tai puutteellisten tietojen vaikutus veron määräämiseen, kun taas kirjanpitorikoksissa ratkaisevaa on kirjanpidon virheellisyyden tai puutteellisuuden aiheuttama oikean ja riittävän kuvan vaarantuminen. Velallisen epärehellisyydessä keskiössä on puolestaan ilman hyväksyttävää syytä tapahtunut varojen siirto, jolla on aiheutettu maksukyvyttömyys tai olennaisesti pahennettu sitä. Vaikka rikoksilla voi olla yhteinen tausta, niiden tunnusmerkistöt täyttyvät eri toimilla ja eri ajankohtina, eikä kyse ole pelkästään saman tosiseikaston vaihtoehtoisesta oikeudellisesta arvioinnista.

Asian taustat 

A oli toiminut osakeyhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana. Hänet oli aiemmassa 5.10.2018 Satakunnan käräjäoikeudessa vireille tulleessa rikoasiassa, myöhemmin lainvoiman saaneessa tuomiossa (12.2.2021, Vaasan hovioikeus) tuomittu yhtiön toiminnassa tehdyistä törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä hänen henkilökohtaista verotustaan koskevasta törkeästä veropetoksesta. Tuomiot perustuivat siihen, että yhtiön kaikkia tuloja ei ollut merkitty kirjanpitoon eikä ilmoitettu Verohallinnolle, kirjanpitoon oli merkitty yhtiölle kuulumattomia kuluja ja A oli jättänyt ilmoittamatta yhtiöstä saamiaan tuloja henkilökohtaisessa verotuksessaan.

Myöhemmin A:ta syytettiin 12.11.2020 Satakunnan käräjäoikeudessa vireille tulleessa, erillisessä rikosasiassa törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Syytteen mukaan A oli ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varoja yhtiön varallisuuspiirin ulkopuolelle, jättänyt tulouttamatta käteismyyntiä, ohjannut yhtiölle myönnettyä palkkatukea omalle tililleen sekä käyttänyt yhtiön varoja yksityisiin tarkoituksiin, kuten mopoautojen hankkimiseen pojalleen. Menettelyn katsottiin aiheuttaneen yhtiön maksukyvyttömyyden tai oleellisesti pahentaneen sitä. A vaati syytteen tutkimatta jättämistä tai sen hylkäämistä.

Käräjäoikeus katsoi 11.7.2022 antamassaan tuomiossa, että törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeva syyte liittyi samaan A:n hallinnoimaan yhtiöön ja osin samoihin tapahtumiin kuin aiempi lainvoimainen tuomio veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta. Rikosten tekoajat ja suojattavat oikeushyvät poikkesivat kuitenkin toisistaan, eikä veropetoksen tunnusmerkistön täyttävä menettely ollut velallisen epärehellisyyden erikseen rankaisematon jälkiteko. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei ne bis in idem -kielto estänyt syytteen tutkimista. Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän velallisen epärehellisyyden ja tuomitsi A:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen. A valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Vaasan hovioikeus totesi 9.2.2024 antamassaan tuomiossa, että velallisen epärehellisyyttä koskeva syyte perustui pitkälti samaan aineistoon ja osin samoihin tosiseikkoihin kuin aiempi lainvoimainen tuomio veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta. Hovioikeus kuitenkin painotti rikosten tunnusmerkistöjen eroavuutta sekä sitä, että teot täyttyivät eri toimilla ja eri ajankohtina. Näin ollen kyse ei ollut samasta asiasta ne bis idem -kiellon tarkoittamalla tavalla. Hovioikeus hylkäsi syytteen mopoautoja koskevilta osin, mutta hyväksyi muutoin syyksilukemisen ja alensi A:lle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta. 

A haki valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. A:lle myönnettiin valituslupa korkeimmasta oikeudesta rajoitetusti ainoastaan ne bis in idem -kiellon soveltamista koskevaan kysymykseen. A vaati syytteen tutkimatta jättämistä. 

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Korkein oikeus totesi, että A:ta syytettiin aiemmassa oikeudenkäynnissä siitä, että hän oli toimiessaan B Oy:n hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana syyllistynyt törkeään veropetokseen ajalla 6.5.2014–30.11.2017 sekä törkeään kirjanpitorikokseen ajalla 1.2.2015–31.5.2017. Syytteiden mukaan A oli jättänyt merkitsemättä yhtiöön kirjanpitoon tuloja 46 000 € vuonna 2015, 75 000 € vuonna 2016 ja 73 000 € vuonna 2017, eikä näitä tuloja ollut ilmoitettu veroviranomaisille. Lisäksi A oli merkinnyt yhtiön kirjanpitoon yhtiölle kuulumattomia vähennyksiä, kuten kahden yksityiskäytössä olleen mopoauton hankintahinnoista tehdyt poistot sekä poikansa yksityisopettajan palkan. Menettelyn seurauksena yhtiölle oli jäänyt määräämättä tuloveroa ja arvonlisäveroa. A:ta syytettiin lisäksi hänen henkilökohtaista verotustaan koskevasta törkeästä veropetoksesta ajalla 6.5.2015–31.10.2017, koska hän oli jättänyt ilmoittamatta yhtiöstä saamiaan tuloja peiteltynä osinkona yhteensä 41 979,79 euroa vuonna 2014, 84 341,70 euroa vuonna 2015 ja 54 010,00 euroa vuonna 2016. Syyteasiat ratkaistiin Vaasan hovioikeuden 12.2.2021 antamalla lainvoimaisella tuomiolla.

Myöhemmässä oikeudenkäynnissä syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä hänen toimiessaan samassa yhtiössä hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana ajalla 1.2.2014–9.7.2018. Syytteen mukaan A oli ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varoja yhtiön varallisuuspiirin ulkopuolelle ja aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömyyden tai oleellisesti pahentanut sitä. Yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi 1.2.2014 alkaneella tilikaudella ja asetettu konkurssiin 9.7.2018. A ei ollut tulouttanut yhtiöön käteismyyntiä ajalla 1.2.2014–31.1.2017 yhteensä 127 000 euroa. Lisäksi yhtiölle myönnetystä palkkatuesta oli maksettu 12 882,74 euroa A:n henkilökohtaiselle tilille. Yhtiö oli myös maksanut kolmesta mopoautosta sekä A:n pojan yksityisopettajan palkasta, vaikka kyseiset kulut eivät kuuluneet yhtiölle. 

Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi tuli siis, voitiinko törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeva syyte tutkia. Korkein oikeus katsoi, ettei törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeva syyte koskenut samaa asiaa kuin aikaisempaan lainvoimaiseen tuomioon johtanut syyte. Ratkaisun keskiössä oli arvio siitä, perustuivatko syytteet olennaisesti samoihin tosiseikkoihin vai oliko kysymys ajallisesti ja sisällöllisesti riittävän erillisistä menettelyistä.

Korkein oikeus korosti, että veropetoksen ja kirjanpitorikoksen tunnusmerkistöt liittyvät verovelvollisuuden täyttämiseen ja kirjanpidon oikeellisuuteen, kun taas velallisen epärehellisyydessä keskeistä on ilman hyväksyttävää syytä tapahtuva varojen siirto ja sen vaikutus velkojien asemaan. Vaikka syytteiden taustalla oli osin sama varojen perusteeton siirtäminen yhtiöstä, rikosten tunnusmerkistöt täyttyivät eri toimilla ja eri ajankohtina, ja niiden kohteet erosivat toisistaan. Näin ollen syytteet eivät perustuneet olennaisesti samoihin tosiseikkoihin, eikä ne bis in idem -kielto estänyt törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan syytteen tutkimista.

Yhteenveto

Korkeimman oikeuden ratkaisu selventää ne bis in idem -kiellon soveltamisalaa talousrikosasioissa ja korostaa syytteiden taustalla olevien konkreettisten tosiseikkojen merkitystä arvioinnissa. Vaikka rikosepäilyt voivat liittyä samaan yhtiöön, osin samoihin varainkäyttöä koskeviin tapahtumiin ja ajallisesti limittäisiin tekoihin, kyse ei ole samasta asiasta, jos rikosten tunnusmerkistöt täyttyvät eri toimilla ja eri ajankohtina. Ratkaisu osoittaa, että veropetosta, kirjanpitorikosta ja velallisen epärehellisyyttä koskevat syytteet voivat tietyissä tilanteissa tulla tutkittaviksi erillisissä oikeudenkäynneissä ilman, että saman teon kielto estää uuden syytteen tutkimisen.

Lue lisää oikeustapauskommenttejamme

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit

Silja Viiansalo

HTK (finanssioikeus), IAT

Tilintarkastusavustaja

Lakitoimisto KPF

050 5562 234

silja.viiansalo@kpflaki.com