Mitä lailliset ja laittomat voimakeinot oikeastaan ovat

Voimakeinoista ja niiden sisällöstä on todella paljon harhaluuloja, myös oikeusoppineiden keskuudessa. Yleisin harhakäsitys on, että ainoastaan voimakeinojen käyttäjän koulutukseen kuuluvat tekniikat ovat ”laillisia” voimakeinoja ja kaikki muut keinot ovat ”laittomia” eli ne voisivat olla sallittuja ainoastaan hätävarjeluna. Tässä kirjoituksessa avaan voimakeinojen käyttöön liittyvää oikeusperustaa ja voimankäyttökoulutuksen merkitystä arvioitaessa voimakeinojen käytön ”laillisuutta” myöhemmin tuomioistuimessa.


Voimakeinojen käsite


Voimakeinojen käsite ja niiden oikeudellinen sisältö määritellään rikoslaissa 4-luvussa, jossa käsitellään muitakin vastuuvapausperusteita. Vastuuvapausperuste tarkoittaa, että niillä perusteilla voi vapautua rikosoikeudellisesta vastuusta, vaikka tekisi teon, joka sinänsä täyttää jonkun rikostunnusmerkistön. Tämän 4 luvun 6 §:n toinen momentti kuuluu:


Voimakeinoja käytettäessä saa turvautua vain sellaisiin tehtävän suorittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin, joita on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekä tilanne muutenkin.


Voimakeinot määritellään siis vain käsitteellä ”toimenpiteet”. Tämä on myös voimakeinojen käytön ydinpykälä, koska erityislainsäädännössä, kuten poliisilaissa, ei voida määritellä voimakeinojen käytön rikosoikeudellista luonnetta uusiksi. Tämä tarkoittaa, että erityislainsäädännössä ei voida määrätä jonkin keinon olevan voimakeino, jos se ei rikoslaissa ole sitä. Tällöin kyseisen keinon käyttäminen johtaisi lähtökohtaisesti aina rikosvastuuseen. Voimakeinoja käytettäessä ja erityisesti tehtäessä erityislain nojalla päätöstä ryhtyä voimakeinojen käyttöön, tulisi huomioida tämä rikoslain yleinen edellytys.


Erityislainsäädäntö vaikuttaa kuitenkin voimakeinojen käyttöön ratkaisevasti. Tämä johtuu siitä, että kyseisen pykälän ensimmäinen momentti kuuluu seuraavasti:


Oikeudesta käyttää voimakeinoja virkatehtävän hoitamiseksi tai muun siihen rinnastettavan syyn vuoksi sekä oikeudesta avustaa järjestystä ylläpitämään asetettuja henkilöitä säädetään erikseen lailla.”


Voimakeinojen käyttö on siis sallittua ainoastaan, kun siihen on selkeä laista johtuva peruste. Erityislaeissa määritelläänkin eri tahojen oikeus käyttää voimakeinoja sekä näiden tahojen tehtävät, joiden suorittamiseksi voimakeinojen käyttö on sallittua. Esimerkiksi poliisilain 2:17 §:ssä määritellään, milloin poliisilla on oikeus käyttää voimakeinoja:


Poliisimiehellä on virkatehtävää suorittaessaan oikeus vastarinnan murtamiseksi, henkilön paikalta poistamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi, vapautensa menettäneen pakenemisen estämiseksi, esteen poistamiseksi, miehittämättömän ilma-aluksen kulkuun puuttumiseksi taikka välittömästi uhkaavan rikoksen tai muun vaarallisen teon tai tapahtuman estämiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina.”


Sallitut ja kielletyt voimakeinot


On yleinen harhakuvitelma, että olisi olemassa kiellettyjä ja sallittuja voimakeinoja tai sellaisia keinoja, jotka olisivat kategorisesti kiellettyjä voimakeinoja. Sallitut voimakeinot ovat aina sidottu tehtävään ja siihen, kuinka merkittävillä voimakeinoilla tehtävä saadaan suoritettua sekä mikä tehtävän tärkeys on. Lainsäädännössä on useita esimerkkejä melko äärimmäisistäkin keinoista, jotka ovat silti tapauskohtaisesti hyväksyttäviä voimakeinoja. Poliisi ja tietyissä tapauksissa myös vartija voivat käyttää ampuma-asetta voimakeinona, jos tilanne sitä edellyttää. Voimakeinojen ”äärimmäinen” muoto mainitaan virka-apulain (laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille) 4 §:ssä:


”[Poliisin puolustusvoimilta saama] Virka-apu voi sisältää virkamiehen henkilökohtaisen aseen käyttöä voimakkaampaa sotavarustein tapahtuvaa ja poliisitehtävän suorittamiseen soveltuvaa asevoiman käyttöä, jos se on välttämätöntä suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä välittömästi uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi eikä vaaraa ole mahdollista torjua lievemmillä keinoilla.”


Käytännössä tämä voimakeinojen käyttö mahdollistaa minkä tahansa puolustusvoimien sotakaluston käytön, kunhan se on vain rikoslaissa tarkoitetulla tavalla tarpeellista ja puolustettavaa. Ylipäätään sallitut ja kielletyt voimakeinot määräytyvät ainoastaan sen mukaan, mikä on rikoslaissa tarkoitetulla tavalla tarpeellista ja puolustettavaa. Nämä ovat lainkäytössä eli käytännössä tuomioistuimissa kokonaisharkinnan perusteella tehtäviä ratkaisuja, joista ei ole olemassa selkeitä rajanvetoja, koska jokainen tapaus on hieman erityinen. Toki jos voimakeinoja käytetään sellaiseen tekoon, joka erityislaissa ei ole sallittu, syyllistytään tällöin rikokseen toimivaltasäännöksen ylittämisen vuoksi.


Useimpiin tilanteisiin on kuitenkin mahdollista sanoa etukäteen, mikä on sallittu ja mikä kielletty voimakeino, vaikka näistä ei olekaan ylimpien tuomioistuinten selkeitä rajanvetoja. Usein nämä rajanvedot eivät edes sisällä kovin selkeitä oikeusohjeita, vaan niissä arvioidaan voimakeinojen tarpeellisuutta ja puolustettavuutta juuri käsillä olevassa tapauksessa. Esimerkiksi tuoreessa Rovaniemen hovioikeuden tuomiossa todettiin, että lähtökohtainen voimakeino henkilön poistamiseksi on kuljettaminen käsiohjauksella, mutta tapauksen erityispiirteiden vuoksi myös kohteen nostaminen on ollut tarpeellista ja puolustettavaa.


Voimankäyttökoulutus lainsäädännössä


Voimankäyttökoulutus määritellään lähes kokonaan asetustasolla. Poliisilain 9:10 §:n mukaan tarkemmat säännökset voimankäyttökoulutuksesta annetaan valtioneuvoston asetuksella. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (LYTP) 111 §:ssä taas todetaan, että järjestyksenvalvojien ja vartijoiden koulutuksesta voidaan antaa tarkempia säännöksiä sisäministeriön asetuksella.


Jo tässä kohtaa osa oikeusoppineista huomaa mitä tämä tarkoittaa rikosoikeuden käytön kannalta. Rikosoikeudellista sanktiota ei lähtökohtaisesti voida määrätä asetustasoiseen sääntelyyn perustuen, koska tämä voisi tehdä rikosvastuun sisällön epäselväksi, mikä on kiellettyä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan. Tällainen asetuksiin viittaaminen voi olla mahdollista vain, jos viittaussäännökset ovat tarpeeksi selkeitä, mistä tässä tapauksessa ei missään nimessä ole kyse. Tämä tarkoittaa, että rikosvastuu ei lähtökohtaisesti voi perustua ainoastaan siihen, että voimakeinojen käyttö ei ole ollut asetuksessa määritellyn mukaista.


Poliisin voimankäyttökoulutus määritellään pääasiassa sisäministeriön asetuksessa poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä. Koulutuksen sisältö määritellään pitkälti 3 §:ssä:


Poliisimiehen ja muun poliisihallinnon palveluksessa olevan virkamiehen on tunnettava kantamiensa voimankäyttövälineiden vaikutukset ja niiden käyttöön liittyvät säännökset sekä osattava käyttää niitä asianmukaisesti.


Voimankäytön perus- ja kouluttajakoulutuksesta vastaa Poliisiammattikorkeakoulu. Voimankäytön ylläpitokoulutuksesta ja harjoittelusta vastaa poliisiyksikkö. Harjoittelun ja koulutuksen käytännön toteuttamisesta vastaa poliisiyksikön päällikkö. Poliisiammattikorkeakoulun ja poliisiyksiköiden tulee antaa voimankäyttökoulutuksen yhteydessä kulkuneuvon pysäyttämiseen ja pakkopysäyttämiseen liittyvien asioiden koulutusta.


Poliisiyksikön on järjestettävä edellä 1 momentissa tarkoitetuille henkilöille ylläpitävää koulutusta ja harjoittelua poliisista annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n 2 momentissa tarkoitettujen eri ampuma-asetyyppien ja muiden voimankäyttövälineiden käytössä sekä fyysisessä voimankäytössä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Poliisista annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n 2 momentissa tarkoitettujen eri ampuma-asetyyppien käytössä on suoritettava vuosittain tasokoe. Muiden voimakeinojen käyttöä koskeva tasokoe suoritetaan Poliisihallituksen erillisen määräyksen mukaisesti.”


Käytännössä pykälän sisältö kuuluu ”poliisilla on oltava koulutus voimakeinojen käyttöön ja poliisia on koulutettava voimakeinojen käyttötaidon ylläpitämiseksi”. Yksityisen turva-alan osalta voimankäyttökoulutus määritellään pitkälti sisäministeriön asetuksessa vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksesta ja voimankäyttövälineiden koulutuksesta sekä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaavan hoitajan koulutuksesta. Voimakeinojen osalta tässä asetuksessa todetaan vain, että ”koulutuksen opetusaiheiden on sisällettävä järjestyksenvalvojan/vartijan lainmukaisen voimakeinojen käytön kannalta keskeisiä asiakokonaisuuksia”.


Tämän lisäksi sisäministeriön asetuksessa voimankäyttö-, ase- ja järjestyksenvalvojakouluttajien koulutuksesta taas todetaan, että kouluttajan koulutukseen on kuuluttava ”voimakeinojen ja voimankäyttövälineiden käyttöä”. Lisäksi asetuksen 7 §:n mukaan Poliisiammattikorkeakoulu vahvistaa koulutuksen sisällön. Käytännössä Poliisiammattikorkeakoulu määrittääkin opetussuunnitelmassaan, mitä voimakeinoja kullekin taholle koulutetaan. Yllä asetuksien kohdalla todettua voidaan soveltaa analogisesti myös opetussuunnitelmaan eli sen mukaisista voimakeinoista poikkeaminen ei lähtökohtaisesti voi synnyttää kenellekään rikosvastuuta. Opetussuunnitelmassa hyväksytyillä voimakeinoilla ei siis ole lainsäädännöllistä merkitystä arvioitaessa sitä, onko jokin voimakeino sallittu vai ei.


Voimankäyttökoulutuksen merkitys oikeudellisessa arvioinnissa


Käytännössä voimankäyttökoulutukselle annetaan kuitenkin jotain painoarvoa silloin, kun voimakeinoja arvioidaan jälkikäteen tuomioistuimissa. Usein koulutuksen mukaisten voimakeinojen osalta on voimassa jonkinlainen olettama, että ne ovat puolustettavia eli niiden käyttö ei ole ollut rikos, jos ne vain siinä yksittäistapauksessa ovat olleet tarpeellisia tehtävän suorittamiseksi. Jos voimakeinot taas eivät ole olleet koulutuksen mukaisia, joudutaan perustelemaan usein pitkälti sitä, miksi nämä keinot olivat olleet tarpeellisia ja puolustettavia juuri kyseisessä tilanteessa.


Tämä tarkoittaa, että koulutuksen mukaisia voimakeinoja pidetään usein lähtökohtaisesti sallittuna, kunhan ne on suoritettu laissa määritellyn tehtävän suorittamiseksi. Tämä on sinänsä monen tahon toimintaa helpottava tilanne, koska se selkeyttää rajanvetoa huomattavasti. Toisaalta tämä voi usein johtaa siihen, että koulutukseen kuulumattomia voimakeinoja pidetään jollain tavalla lain vastaisina ja niiden käyttäjä voi joutua huonompaan asemaan rikosoikeudellisesta näkökulmasta.


Johtopäätökset


Voimakeinojen käyttöön liittyy usein harhaluulo, että jossain määriteltäisiin sallitut ja kielletyt voimakeinot. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sallittuja voimakeinoja ovat kaikki keinot, jotka ovat rikoslaissa tarkoitetulla tavalla tarpeellisia ja puolustettavia. Voimakeinojen käytön oikeutuksista eli tehtävistä, joihin voimakeinoja saa käyttää ja kuka niitä saa käyttää, määrätään erikseen erityislaeissa, kuten poliisilaissa ja yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa. Voimankäyttökoulutuksella ja siinä opetetuilla voimakeinoilla on lähinnä ohjeellinen vaikutus siihen, mitä keinoja pidetään tarpeellisina ja puolustettavina.


Lue lisää turva-alan kirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/turva-ala


Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196

eelis.paukku@kpflaki.com




508 katselukertaa0 kommenttia