Milloin oikeus vaatia maksamatta jäänyttä palkkaa vanhenee? - Muutoksia vanhenemisaikaan

Palkkariidat ovat Suomessakin yleisiä. Myös työsuhteesta johtuvat saatavat vanhenevat muiden velkojen tavoin, ja niitä koskevat riidat alkavat usein vasta työsuhteen päättyessä. Vaatimusten ulottuessa usean vuoden taakse summien selvittäminen on voinut olla hyvinkin työlästä.


Aikaisemmin työaikasaatavien vanhenemisaika on ollut perusteesta riippuen kaksi tai viisi vuotta. Viime vuosina korkein oikeus on ratkaisukäytännöllään merkittävästi muuttanyt työsuhteesta johtuvien saatavien kanneajan vanhenemista työntekijän kannemahdollisuuksia rajoittavalla tavalla. Tässä blogikirjoituksessa käsittelen aihetta koskevaa oikeuskäytäntöä.


Aiemmat palkkariitoja koskevat kirjoituksemme:


Maksamattomien palkkojen vaatimisesta:


https://www.kpflaki.com/post/miten-maksamattomia-palkkoja-vaaditaan ja


Maksamattomista palkoista yrityskauppojen yhteydessä:


https://www.kpflaki.com/post/yrityskauppa-ja-maksamattomat-palkat


Vanhenemisen perussäännöt


Vanhenemisesta säännellään sekä työaikalaissa (40 §) että työsopimuslaissa (13:9 §). Työsopimuslaissa säädetään mm. sairausajan palkasta ja odotusajan palkasta. Aiemmin pääsääntönä oli, että työaikalakiin perustuvien palkkasaatavien, kuten ylityö-, vuorotyö- ja yötyökorvausten kanneaika raukeaa, jos kannetta ei työsuhteen jatkuessa ole nostettu kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen syntyi.


Toisin sanoen, jos työntekijällä oli maksamatta jääneitä ylityökorvauksia vuodelta 2017, kanneaika niihin oli umpeutunut vuoden 2019 päättyessä. Tätä vanhenemisaikaa ei voitu, eikä voida nykyäänkään, katkaista muulla kuin kanteella tuomioistuimessa. Työaikalain vanhenemisaikaa sovellettiin työntekijän vaatiessa työaikakorvauksia työaikalakiin perustuen.


Työsopimuslakiin perustuvien vaatimusten kanneaika on työsuhteen jatkuessa sen sijaan ollut kahden vuoden sijasta viisi vuotta. Tätä kanneaikaa on sovellettu työntekijän työehtosopimuksen työaikamääräyksiin perustuvissa vaatimuksissa. Monilla toimialoilla on työehtosopimuksessa sovittuja määräyksiä esimerkiksi ylityön kertymisestä ja erilaisten lisien maksamisesta. Tällöin työntekijällä oli yleensä mahdollisuus vaatia työaikakorvauksia työehtosopimuksen perusteella, eli viiden vuoden vanhenemisajalla. Työsopimuslain mukaisen kanneajan voi katkaista sekä kanteella että vapaamuotoisella työnantajalle esitetyllä vaatimuksella.


Mistä kaikki alkoi: vanhenemisaika KKO:n mukaan jatkossa kaksi vuotta


Korkein oikeus muutti tätä käytäntöä radikaalisti ratkaisussaan 2018:10. KKO katsoi, että työaikakorvauksiin sovelletaan aina työaikalain mukaista kahden vuoden kanneaikaa silloin, kun työaikakorvauksia vaaditaan työaikalain, työsopimuksen tai työehtosopimuksen perusteella. Tapauksen taustana oli se, että joukko työntekijöitä vaati mm. ylityö- ja sunnuntaityökorvausten maksamista työsopimuksen ja työehtosopimuksen perusteella.


Asiassa oli kyse siitä, määräytyikö kanteen vanhentumisaika työaikalain kahden vai työsopimuslain viiden vuoden vanhenemisajan perusteella. KKO katsoi, että kaikki vaatimukset perustuivat työaikalain työaikaa koskevaan sääntelyyn, joten kanneaika oli vanhentunut. Tämä ratkaisu tarkoittaa, että työaikalain kahden vuoden vanhenemissäännöstä tulee soveltaa jatkossa myös niihin ylityö-, ilta-, yö-, lauantai- ja sunnuntailisiin, joista on määräyksiä sovellettavassa työehtosopimuksessa.


Vanhenemisaikatulkinnasta


Yllä mainittua ratkaisua käsiteltiin tapauksessa KKO 2020:77. Siinä KKO otti kantaa siihen, oliko työtuomioistuin soveltanut lakia ilmeisen väärällä tavalla välituomiossaan 27.2.2019 nro 30 ja tuomiossaan 17.3.2020 nro 30. Kannetta ajanut työmarkkinalaitos vaati KKO:a purkamaan työtuomioistuimen tuomion siksi, että tuomioistuin olisi soveltanut lakia ilmeisen väärällä tavalla. Vaatimus perustui siihen, että tätä tuomiota edeltävä ratkaisu KKO 2018:10 edellä kuvatulla tavalla lyhensi työaikalaista johtuvia kanteiden vanhenemisaikoja, mutta työtuomioistuin sovelsi edelleen “vanhaa” viiden vuoden vanhenemisaikaa.


Vuoden 2020 ratkaisussa KKO totesi, että työaikaa koskeva vanhentumisaikasääntely ja työaikalain ja työsopimuslain suhde eivät KKO:n mukaan ole yksiselitteisiä. Lisäksi vuoden 2018 ratkaisun perusteella ei voitaisi katsoa muodostuneen sellaista vakiintunutta oikeuskäytäntöä ja oikeustilaa, että työtuomioistuimen tuomion, jossa nimenomaisesti on perusteltu ratkaisusta poikkeavaa tulkintaa, voitaisiin katsoa perustuvan ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO hylkäsi työmarkkinalaitoksen vaatimukset työtuomioistuimen tuomioiden purkamisesta.


Vanhenemisaika työehtosopimuksen ilmeisen tulkinnanvaraisuuden perusteella


Tuoreemmassa oikeuskäytännössä KKO otti kantaa siihen, oliko mainostenjakajana työskennelleen työntekijän palkkavaatimuksen perusteena oleva työehtosopimuksen määräys ilmeisen tulkinnanvarainen työehtosopimuslain 13:9.3 §:n tarkoittamalla tavalla (KKO 2020:76). Ilmeinen tulkinnanvaraisuus aiheuttaa sen, että työsuhteen päätyttyä kanteen vanhenemisaika on kahden vuoden sijasta viisi vuotta.


Työntekijä vaati, että työsuhteeseen olisi pitänyt soveltaa yleissitovaa työehtosopimusta siihen sovelletun erillisjakelun työehtosopimuksen sijasta, koska erillisjakelun työehtosopimuksen oli solminut työntekijöiden puolesta yhdistys, joka ei ollut aito työntekijöiden ammattiyhdistys. Erillisjakelun työehtosopimus oli kiistelty ja vahvasti esillä mediassa sen työntekijälle kehnompien ehtojen vuoksi, ja työntekijät pitivät sitä erillisjakelualan palkkoja polkevana.


KKO katsoi, että kyse ei ollut ilmeisen tulkinnanvaraisesta työehtosopimusmääräyksestä, ja työntekijän kanneaika oli vanhentunut. Tätä KKO perusteli sillä, että kyseessä olevan viiden vuoden poikkeussäännöksen tarkoituksena on lain esitöiden, KKO:n ratkaisukäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan turvata kanneoikeuden säilyminen tilanteessa, jossa ensisijainen kanneoikeus oli työehtosopimuksen osapuolilla ja jossa tästä menettelytavasta saattoi aiheutua viivästystä. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut kyse tällaisesta tilanteesta, koska tilanteessa viivästyminen ei johtunut kanneoikeuden rajauksesta. Tästä syystä viiden vuoden kanneaikaa ei tullut soveltaa. Kyse oli siten siitä, että tämän tapauksen olosuhteet eivät olleet poikkeuksellisen vanhenemisajan edellyttämiä.


Johtopäätökset


KKO:n ratkaisukäytännön muutoksesta johtuen ylityö-, ilta-, yö-, lauantai- ja sunnuntailisät katsotaan jatkossa työaikasidonnaisiksi korvauksiksi, joiden vanhenemisaika on työaikalain mukainen kaksi vuotta. Tämä on muutos vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan ne lisät, joista määrättiin työehtosopimuksessa, vanhenevat viidessä vuodessa korvausperusteen syntymisestä.


Tämä tarkoittaa, että työntekijän mahdollisuudet vaatia maksamatta jääneitä palkkoja ovat rajoittuneet selvästi, ja työntekijän tulee reagoida aiempaa nopeammin huomatessaan, että palkkaa ei ole maksettu oikein. Palkkojen vaatiminen työnantajalta ei riitä, vaan niiden maksamisesta tulee sopia kirjallisesti ennen määräajan loppumista, tai sitten asiassa tulee nostaa kanne ennen vanhentumisajan päättymistä. Muussa tapauksessa oikeus korvauksiin menetetään lopullisesti.


Lue lisää työoikeudellisia kirjoituksiamme

https://www.kpflaki.com/blog/categories/ty%C3%B6oikeus


Essi Puhakainen

OTM

Lakimies, riidanratkaisu

Lakitoimisto KPF





317 katselukertaa0 kommenttia