Viikon blogikirjoituksessa avaan yhtä kaikkein yleisimmästä liikejuridiikan sopimuksista, salassapitosopimusta eli NDA:ta (non-disclosure agreement). Käytän tässä lyhyempää termiä NDA sen käytännöllisyyden vuoksi. Kirjoituksessa käsittelen nimenomaan kahden elinkeinonharjoittajan välistä NDA:ta, enkä esimerkiksi työntekijää sitovaa salassapitoehtoa. Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi sen tarkoitusta, yleisimpiä ehtoja ja tavoitteita. Blogikirjoituksen tarkoituksena on avata, miksi NDA tehdään ja mitkä ovat tyypillisiä ja mitkä epätyypillisiä ehtoja.
Sääntely
Salassapitosopimuksia koskevaa sääntelyä ei juurikaan ole. NDA on yleinen sopimus eli sitä koskee sopimusoikeudellinen sääntely, joka perustuu pitkälti oikeuskäytäntöön. Kyseessä on liikejuridiikkasopimus eli osapuolet voivat lähtökohtaisesti voivat sopia salassapidosta haluamillaan ehdoilla, ja sopimus lähtökohtaisesti sitoo molempia osapuolia. NDA:n huolellinen laatiminen korostuu, koska sopimusta koskeva sääntely on vähäistä, ja epäselvyys tai puutteellisuus sopimuksessa voi osoittautua vahingolliseksi.
Liikesalaisuuslaki kuitenkin täydentää jonkin verran sopimusoikeutta. Liikesalaisuuslain 4 §:ssä kielletään käyttämästä liikesalaisuutta tai ilmaisemasta sitä, jos tahoa sitoo sopimus, jossa rajoitetaan liikesalaisuuden käyttöä. Tällainen sopimus voi olla esimerkiksi NDA. Liikesalaisuuslakia sovelletaan vain liikesalaisuuksiin, jotka määritellään lain 2 §:ssä. Liikesalaisuudella tarkoitetaan tietoa,
a) joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa;
b) jolla a alakohdassa tarkoitetun ominaisuuden vuoksi on taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa; ja
c) jonka laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin sen suojaamiseksi;
Liikesalaisuuslain soveltumisella NDA:n kattamiin tilanteisiin on joissain tapauksissa merkitystä. Liikesalaisuuslaki mahdollistaa erilaisia pakkotoimia. Lain 8 § mahdollistaa tuomioistuimen antamaan kieltomääräyksen teon jatkamiseksi, tuhoamaan liikesalaisuutta sisältäviä materiaaleja tai luovuttamaan ne liikesalaisuuden haltijalle.
NDA:lla voidaan kuitenkin sopia salassapidosta laajemmin, kuin mitä liikesalaisuuslaki kattaa. NDA voi kattaa esimerkiksi sen, että neuvotteluja ylipäätään käydään. Seuraavassa luvussa avaan tarkemmin, mitä NDA voi esimerkiksi kattaa.
Salassapidettävä tieto
NDA kattaa yleensä todella laajalti erilaisia tietoja. NDA pyritään usein määrittelemään mahdollisimman laajaksi, jotta erilaiset tiedot, joita ei haluta paljastuvan, jäisivät sen piiriin. Tyypillistä onkin, että NDA kattaa kaiken tiedon, mitä osapuolet antavat toisilleen, ellei tietoa erikseen määritellä julkiseksi. Usein mainitaan myös esimerkkejä siitä, mitä salassapidettävä tieto kattaa. Tyypillisiä esimerkkejä ovat liiketoimintasuunnitelmat, tuotteet, asiakkaat, tutkimustulokset, liikekumppanit, ohjelmistot, lähdekoodi, asiakirjat tai jopa sopimukset.
Joissain kaikkein laajimmiksi tarkoitetuissa NDA-sopimuksissa määritellään myös salassapidettäväksi neuvottelujen käyminen, osapuolten välisten sopimusten tai jopa liikekumppanuuden olemassaolo ja NDA:n olemassaolo.
Melkein kaikissa NDA-sopimuksissa on kuitenkin samanlainen rajoituslauseke siitä, millainen tieto ei ole salaista. Melkein kaikista NDA-sopimuksista löytyy seuraavat rajoitukset siitä, että salassapidettävää ei ole sellainen tieto,
1. joka oli tiedossa jo ennen kuin se annettiin toiselle osapuolelle,
2. josta tulee julkista muusta syystä johtuen, esimerkiksi tiedon luovuttajan sisällä tapahtuvan tietovuodon vuoksi,
3. jonka vastaanottaja saa kolmannelta osapuolelta tai
4. jonka toinen sopimusosapuoli kehittää itse ilman että käyttää salaista tietoa sen kehittämiseen.
Sopimuksissa on tyypillisesti sellainen näyttötaakkaehto, että tiedon paljastaneen osapuolen tulee todistaa jonkin edellä mainitun ehdon täyttyminen. Tämä on loogista, koska tiedon julkistamisesta kärsineen osapuolen on melkein mahdotonta osoittaa, että mikään näistä ehdoista ei täyty. Tiedon julkistanut osapuoli sen sijaan voi halutessaan todistaa näiden täyttymisen helposti.
Sallittu ja kielletty käyttö
NDA:ssa määritellään yleensä, mikä on salaisen tiedon sallittua käyttöä, tai mikä on kiellettyä. Laajimmissa NDA-sopimuksissa käyttöala määritellään negaation kautta: kaikki mitä ei erikseen sopimuksessa määritellä sallituksi, on kiellettyä. Tällaisissa sopimuksissa usein mainitaan, että tietoa saa käyttää vain sopimuksen tarkoituksen toteuttamiseen, esimerkiksi palvelusopimuksen täyttämiseksi. Sopimusta saatetaan jopa rajata niin, että vain tietyt henkilöt osapuolissa saavat käsitellä tietoa.
Usein NDA:ssa tyydytään kuitenkin määrittelemään kielletty käyttö erikseen. Kielletyn käytön luettelo sisältää tyypillisesti ainakin:
1. Kiellon luovuttaa tietoa eteenpäin.
2. Velvoitteen säilyttää tietoa yhtä huolellisesti kuin omaa salassapidettävää tietoaan.
3. Kiellon käyttää tietoa omassa liiketoiminnassaan.
4. Velvoitteen siitä, että osapuolten työntekijöitä sitoo myös salassapitoehto.
5. Velvoitteen rajoittaa tiedon käyttö vain sitä tarvitseviin henkilöihin tai sopimuskumppaneihin.
Lisäksi usein sopimuksiin otetaan kielto kopioida salassapidettävää tietoa ilman erityistä tarvetta. On myös mahdollista, että sopimuksessa on velvoite, jonka mukaan salassapidon osoittava merkki, kuten tekstin poikki kirjoitettu ”luottamuksellinen” pitää siirtää kaikkiin kopioihin. Joissain NDA-sopimuksissa kielletään tiedon luovuttaminen alihankkijoille tai sopimuskumppaneille ellei toinen osapuoli sitä erikseen salli.
Rajoituksia
Usein sopimuksiin otetaan selvyyden vuoksi ehto, jonka mukaan osapuolet saavat paljastaa luottamuksellisen tiedon, jos laki, asetus, tuomio tai viranomaismääräys siihen velvoittaa. Tämä on sinänsä turha ehto, koska sopimus, joka kieltäisi luovuttamasta salassapidettävää tietoa lain nojalla viranomaiselle on melko varmasti pätemätön hyvän tavan vastaisena eli ehtoa ei sovellettaisi tuomioistuimissa tai välimiesoikeudessa. Ehto on todennäköisesti rantautunut Suomeen ulkomaisesta sopimuskäytännöstä. Kyseinen ehto ei kuitenkaan haittaa, koska se selventää tilanteen sellaisillekin osapuolille, jotka eivät ole lainoppineita.
Sopimussakko
Liikesalaisuuslaki sisältää tiettyjä mahdollisia hyvityksiin. Liikesalaisuuslain 11 §:n mukaan se, jonka liikesalaisuus paljastetaan, on oikeutettu kohtuulliseen hyvitykseen. Saman pykälän mukaan hänelle on korvattava vahinko, joka tiedon paljastumisesta aiheutuu. Liikejuridiikkasopimuksissa on kuitenkin melko epätavallista, että sopimusehdot jätettäisiin pelkän vahingonkorvauksen varaan, koska se on työläs näyttää toteen. Sen vuoksi käytetään hyvin usein sopimussakkoehtoa. Joissain tapauksissa vahingon määrää on jopa mahdotonta näyttää toteen, esimerkiksi silloin, kun NDA:lla halutaan salata ylipäätään neuvottelujen käyminen.
Sopimussakkoehto tarkoittaa, että sopimusta rikkonut osapuoli joutuu maksamaan toiselle osapuolelle tietyn euromääräisen korvauksen, joka määritellään sopimuksessa. NDA:ssa korvauksen määrä vaihtelee usein kymmenistä satoihin tuhansiin, arvo toki kasvaa osapuolten ja liiketoimien arvon kasvaessa ja miljoonien sopimussakotkaan eivät ole poikkeuksellisia.
Käytännössä aina sopimussakkoehtoon liitetään ehto, jonka mukaan sopimussakon ylittävät vahingot on korvattava loukkauksen kohteelle. Tämä tarkoittaa, että jos toinen osapuoli osoittaa vahinkojen määrän olevan suurempi kuin sopimussakko, joudutaan korvaamaan vahingon määrä. Sopimussakko on siis vähimmäismäärä.
Voimassaolo, immateriaalioikeudet ja vastuut
NDA:n voimassaolo vaihtelee kahden eri vaihtoehdon mukaan. Usein NDA on sidottu johonkin toiseen sopimukseen, ja NDA on voimassa tietyn vuosimäärän tämän toisen sopimuksen päättymisen jälkeen. Joissain tapauksessa NDA on voimassa vain tietyn, kiinteän vuosimäärän, kuten kymmenen vuotta.
Sopimuksiin otetaan usein selvyyden vuoksi ehto, että tietojen tai materiaalien luovuttaminen ei anna oikeuksia mihinkään immateriaalioikeuksiin. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi oikeus käyttää tavaramerkkejä, patentteja, hyödyllisyysmalleja tai tekijänoikeuksia. Tällaiset oikeudet eivät ylipäätään siirry luovuttamalla tietoja, joten ehto on lähinnä selvyyden vuoksi.
Usein mainitaan myös, että tieto luovutetaan sellaisena kuin se on ja tiedon luovuttanut osapuoli ei vastaa sen oikeellisuudesta. Tämä vastuunrajoitusehto on sinänsä perusteltu, että tiedot saanut osapuoli ei voi vaatia vahingonkorvausta, jos se toimii toiselta osapuolelta saadun väärän tiedon perusteella aiheuttaen itselleen vahinkoa. Toisaalta tällaista vahinkoa olisi vaikea näyttää toteen ja toisen osapuolen vastuuta vahingosta vielä vaikeampi, ja ehdon käyttöala jää pääasiassa vain selventäväksi.
Riidanratkaisu, sovellettava laki ja kieltomääräykset
NDA-sopimuksiin liittyvät riidat ratkaistaan melkein aina välimiesmenettelyssä. Suomessa käytetään yleensä Keskuskauppakamarin mallivälityslauseketta. Tämä johtuu siitä, että asiaa ei haluta käsitellä julkisesti. Tuomioissa toki salataan liikesalaisuuksia sisältäviä tietoja, mutta jo osapuolten riiteleminen asiasta voi paljastaa suurelle yleisölle sellaisia seikkoja, joita osapuolet eivät haluaisi julkisiksi. Välimiesmenettelyä pidetään myös nopeampana ja halvempana osapuolille.
Sopimuksiin otetaan yleensä ehto, mitä lakia niihin sovelletaan. Käytännössä Suomessa sovelletaan melkein poikkeuksetta kansallista lainsäädäntöä. Rajat ylittävissä sopimuksissa taas sovellettava laki vaihtelee. Lainvalintaa koskevat säännökset rajataan lähes poikkeuksetta ulkopuolelle, koska ne voisivat johtaa muun lain soveltamiseen. Tämä tarkoittaa, että laista ei sovelleta niitä säännöksiä, joiden perusteella olisi valittava jokin toinen laki sovellettavaksi.
Yleensä NDA-sopimukseen otetaan liikesalaisuuslain sisältöä selventävä ehto. Tämän mukaan osapuolella on oikeus hakea kieltomääräys tuomioistuimelta, kunnes osapuolten välinen riita ratkaistaan tuomiolla. Kieltomääräyksen sisältö on avattu tarkemmin ylempänä liikesalaisuuslain yhteydessä. Tämä on sinänsä hyvä selkeytys, koska välimiesmenettelyssä ratkaistavassa asiassa voitaisiin muuten esittää väite, että kieltomääräysasiaa ei voida viedä yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Yhteenveto
NDA on liikejuridiikassa tyypillinen sopimus. Sopimuksella pyritään hankkimaan luottamus siitä, että tietoja ei paljasteta tai käytetä ne antaneen tahon vahingoksi. Liiketoiminnassa tiedolla on usein huomattavaakin rahallista arvoa, minkä vuoksi se halutaan pitää salassa. Tieto joudutaan kuitenkin luovuttamaan useissa tapaukissa sopimuskumppaneille, jotta sopimus saadaan toteutettua. Tämän vuoksi joudutaan tekemään sopimuksia, joilla toinen osapuoli saadaan toimimaan osapuolen intressien mukaisesti. Tieto on siis pakko antaa, jotta saadaan tehtyä bisnestä, mutta tiedosta ei haluta julkista, jolloin toinen osapuoli täytyy pakottaa pitämään se salassa. Käytännössä tähän velvoittaa pelote sopimussakosta, joka on usein hyvin kallis.
Lue lisää liikejuridiikkakirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
