Tämä blogikirjoitus perustuu artikkeliin, jossa olin kolmantena kirjoittajana. Muut kirjoittajat olivat Lapin yliopiston professori Jukka Similä ja Itä-Suomen yliopiston prosessori Niko Soininen. Artikkeli on BlueAdapt-tutkimushankkeeseen tehty artikkeli, työskentelin kyseisessä hankkeessa vuosina 2018–2019 samalla kun tein väitöskirjaani. Artikkeli käsittelee sinisen energiantuotannon edistämisen mahdollisuuksia. Sinisellä energiantuotannolla tarkoitetaan veteen perustuvia energiantuotantomuotoja, kuten merituulivoimaa ja vesivoimaa. Artikkeli on julkaistu kansainvälisessä arvostetussa lehdessä Journal of Energy & Natural Resources Law, ja on saatavilla seuraavan linkin takaa:
Artikkelin sisällöstä osa perustuu minun ja Jukka Similän artikkeliin merituulivoimasta, josta olen tehnyt blogikirjoituksen aikaisemmin:
Muuhun tieteelliseen tuotantooni voit tutustua seuraavan linkin takaa:
Tässä blogikirjoituksessa avaan artikkelin sisältöä ja tutkimustuloksia.
Energiamurros
Useimmille ihmisille on selvää, että energiantuotannossa on tapahduttava muutoksia tulevaisuudessa. Osa nykyisistä energianlähteistä on rajallisia, ja ilmastonmuutoksen ehkäisy edellyttää hiilidioksidipäästöjen vähentämistä. Energiantuotantoa muutettaessa ei kuitenkaan voida vaihtaa ongelmasta toiseen eli hiilidioksidipäästöjen vähentämisen perusteella ei kannata aiheuttaa vahinkoa muulle ympäristölle tai luonnon monimuotoisuudelle. Artikkelissa käsitellyt vesivoima ja merituulivoima ovat sinänsä hiilineutraaleja energiantuotantomuotoja, mutta ne aiheuttavat haittoja vesiluonnolle ja näitä ongelmia on sovitettava yhteen ongelmien ratkaisemiseksi.
Lainsäädännön adaptiivisuus ja mahdollisuus edistää murroksia
Käytännössä energiajärjestelmän muutos edellyttää lainsäädäntöä. Energia-alalla saastuttavammat teknologiat ovat yleensä halvempia kuin puhtaat. Tämä johtuu osittain siitä, että fossiiliseen energiaan perustuvat teknologiat ovat kehittyneempiä: hiileen perustuvaa voimaa on käytetty teollisesti 1700-luvulta alkaen. Tuuleen tai aurinkoon perustuva sähköntuotanto taas on yleistynyt vasta muutamia kymmeniä vuosia sitten. Toinen syy kilpailuetuun on, että saastuttava teknologia aiheuttaa yhteiskunnalle haittoja, joiden kustannukset eivät ole mukana energian hinnassa. Näitä haittoja kutsutaan ulkoisvaikutuksiksi, ja olen kirjoittanut aiheesta enemmän seuraavassa kirjoituksessa:
Lainsäädännön rooli uudentyyppiseen tuotantoon siirtymisessä voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe on innovaatioiden tukeminen. Toinen vaihe on kehittyvän markkinan tukeminen ja investointivarmuuden luominen, sekä vanhaan tuotantoon liittyvän riippuvuuden poistaminen. Tuotantotuet liittyvät tähän vaiheeseen kiinteästi. Kolmas vaihe on vakiintuneiden markkinoiden suojaaminen siten, että yhteiskunnalle haitallisten hyödykkeiden pääsyä markkinoille rajoitetaan, esimerkiksi pitämällä yllä päästökauppaa.
Lainsäädäntö edistää kuitenkin harvoin vain yhtä tavoitetta. Lainsäädäntö on tasapainottelua useiden tavoitteiden välillä, mikä saattaa haitata joidenkin tavoitteiden saavuttamista. Tyypillinen tasapainottelu on kilpailukyvyn ja ilmastonmuutoksen ehkäisemisen välillä. Toinen lainsäädännön käyttämiseen liittyvä ongelma on, että lainsäädäntöä ei aina ole suunniteltu tiettyihin tilanteisiin, ja se saattaa siksi aiheuttaa ennakoimattomia seuraamuksia, joista osa voi olla haitallisia lainsäädännön tavoitteiden kannalta.
Merituulivoima
Ydinasia merituulivoiman kannalta energiajärjestelmässä on, että vaikka merituulivoima onkin maatulivoimaa kalliimpaa, sillä on tiettyjä merkittäviä etuja maatuulivoimaan nähden. Merituulivoima on tehokkaampaa, koska merellä tuuliolosuhteet ovat paremmat. Merellä tuuli on myös jatkuvampaa, mikä vähentää tuulivoimassa ongelmallista vaihtelua. Näistä syistä merituulivoima tulee lähivuosina todennäköisesti ohittamaan maatuulivoiman kannattavuudessa ja muuttumaan myös kaupallisesti kannattavammaksi kuin monet perinteisemmät energiantuotantomuodot. Merituulivoimalla on myös yksi olennainen etu: muualle kuin rannikolle sijoitetun tuulivoiman tapauksessa naapurit eivät pahoita mieltään, mikä vähentää huomattavasti valituksia ja helpottaa rakentamista. Tällöin tuulivoimafanaatikot eivät joudu huolehtimaan räjähtelevistä lepakoista tai lähtemään tuulivoimapakolaisiksi.
Merituulivoimaan liittyvästä sääntelystä voit lukea tarkemmin alla olevasta linkistä. Sääntelyn merkittävin mahdollisuus edistää merituulivoimaa liittyy valtiontukisääntelyyn. EU:n valtiontukisääntely vaikuttaa, miten valtiot voivat jakaa tukia uusiutuvalle energialle. Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemmassa blogikirjoituksessa:
EU-sääntelyssä pääsääntö on, että valtiontuet eli yritystuet ovat kiellettyjä. EU on kuitenkin sallinut tukien myöntämisen sellaisiin tarkoituksiin, joiden yhteiskunnallinen hyöty on suurempi kuin tuista aiheutuva haitta markkinoiden toiminnalle eli vapaalle kilpailulle. Uusiutuvan energian tukeminen on nykyään melko laajalti mahdollista. Suomi on valinnut tukipolitiikassaan lyhyen aikavälin tähtäimen, jolla edistetään energiantuotannon nopeaa muutosta, mutta jolla ei edistetä pitkän aikavälin teknologista kehitystä. Uusiutuvan energian tuet jaetaan tarjouskilpailussa, jolloin tukea saa se tuotanto, joka on lähimpänä kaupallista kannattavuutta. Tämä minimoi tukien tarvetta, mutta ei kannusta kehittämään teknologioita, joiden pitkän aikavälin potentiaali voi olla suurempi.
Merituulivoima tarvitsee useita ympäristöoikeudellisia lupia ja päätöksiä. Ympäristöluvan lisäksi merituulivoima on huomioitava kaavoituksessa, se tarvitsee rakennusluvan ja mahdollisen YVA:n, sekä tietyillä alueilla erityisjärjestelyitä Puolustusvoimien kanssa, jotta tutkia ei häiritä. Nämä menettelyt huomioivat muut ympäristölliset intressit ja pyrkivät sovittamaan ne yhteen tehokkaasti. Osa näistä menettelyistä voidaan nykyään yhdistää, jolloin saadaan kustannussäästöjä lupahankkeissa, minkä lisäksi ne saattavat edetä nopeammin. Merituulivoimaprojektit ovat kuitenkin isoja, minkä vuoksi lupamenettelyt ovat työläitä ja kalliita. Maatuulivoiman osalta Metsähallitus on toiminut sitä edistävästi siten, että se on hoitanut omistamillaan alueella lupamenettelyitä. Merituulivoiman osalta sama olisi mahdollinen.
Vesivoima
Vesivoima oli Suomessa yksi keskeisiä energiantuotantomuotoja sotien jälkeen, ja sillä on yhä tärkeä rooli energiajärjestelmässä. Vesivoiman yleistyminen aiheutti kuitenkin vaelluskalojen katoamisen useissa joissa. Suomessa useimmat merkittävimmistä joista on jo padottu, ja vesivoiman lisääminen ei ole tällä hetkellä juuri mahdollista, koska useimmat patoamattomista joista ovat suojeltuja lailla. Nykyisistä vesivoimaloista iso osa on energiantuotannoltaan hyvin pieniä, mutta ne aiheuttavat suuria haittoja ympäristölle. Valtiollisella tasolla onkin viime vuosina pyritty tekemään toimia, jotka parantaisivat vesiluonnon tilaa. Kansallisen motivaation lisäksi EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää toimia. Suomessa luvat ovat kuitenkin suhteellisen pysyviä eikä aikaisempia vesivoimalle annettuja lupia voida muuttaa. Syynä tähän on perustuslaissa taattu omaisuuden suoja, jolla suojataan jo myönnettyjä lupia. Tämän vuoksi toimijoita ei voida pakottaa muuttamaan toimintaansa ympäristölle parempaan suuntaan.
Yhteenveto
Lainsäädäntö asettaa puitteet sille, miten jotkut toimialat muuttuvat. Lainsäädäntö voi edistää muutosta esimerkiksi helpottamalla lupien saamista tai luomalla tukijärjestelmiä uusille toiminnoille. Lainsäädäntö voi myös hidastaa muutosta tukemalla perinteistä tuotantoa tai asettamalla uusille toiminnoille lisäkustannuksia. Merituulivoiman tapauksessa lainsäädäntö sekä edistää että hidastaa muutoksia. Lainsäädäntö voi jopa estää yhteiskunnallisesti hyödyllisen muutoksen voimassa olevaa toimintaa suojaamalla. Vesivoiman tapauksessa kyse on juuri tästä.
Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
