Tämän blogikirjoituksen sisältö voi kiinnostaa erityisesti tahoja, jotka keskustelevat mielellään yritystuista, EU:sta, tai ympäristöpolitiikasta. Viikon blogikirjoitus käsittelee kaksi viikkoa sitten julkaistun artikkelini sisältöä. Artikkeli on referee-artikkeli eli tässä tapauksessa kahden muun tieteenalan arvostetun henkilön arvioima kirjoitus. Arvioiden mukaan artikkeli täyttää tieteellisen kirjoittamisen kriteerit, minkä vuoksi se voitiin julkaista. Artikkeli on julkaistu ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjassa 2019, saatavilla https://www.edilex.fi/ymparistopolitiikka_ja_oikeus.
Artikkelin otsikko on ”Luonnonvara- ja ympäristöpolitiikan eurooppalaistuminen: mahdollistaako EU:n valtiontukisääntely sinisen kasvun tukemisen Suomessa”. Sinisellä kasvulla tarkoitetaan vesistöihin perustuvaa talouskasvua, en tässä kirjoituksessa syvenny tarkemmin tähän spesifiin erityisalaan, vaan käsittelen valtiontukipolitiikan eurooppalaistumista laajemmin. Toteutin artikkelin tutkimuksen perehtymällä EU:n valtiontukipolitiikkaan ja eurooppalaistumista koskevaan aiempaan tutkimukseen ja peilaamalla tätä Suomen 2018 budjettia sekä budjettiin liittyviä lakeja vasten.
Miten EU oikeastaan vaikuttaa jäsenvaltioiden toimintaan
Jäsenvaltioiden toimintaa tarkastellessa on havaittu, että EU:n toiminta muuttaa jäsenvaltioiden toimintaa kahdella tavalla:
1. Pakko. Jäsenvaltiot noudattavat komission ja tuomioistuimen päätöksiä ja panevat toimeen EU:ssa säädettyjä direktiivejä ja asetuksia, koska jäsenyys EU:ssa velvoittaa jäsenvaltiot siihen.
2. Tavoitteisiin mukautuminen. Osa muutoksista liittyy kuitenkin siihen, että EU:n sääntely mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot muuttavat toimintaansa enemmän EU:n tavoitteita vastaavaan suuntaan. Tämä edellyttää poliittista tahtoa.
Nämä mekanismit eroavat huomattavasti eri toimialoilla ja valtion toiminnoissa. Osa asioista on voimakkaammin EU-sääntelyn piirissä kuin toiset. Osa asioista on määritelty valtioiden yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvaksi. Lähtökohta EU:n toimivallalle asioissa on ns. subsidiariteettiperiaate eli läheisyysperiaate. Tämä tarkoittaa sitä, että EU-tasolla pyritään päättämään asioista, jotka on järkevämpää hoitaa yhdessä kuin jokaisen jäsenvaltion erikseen. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi tulliasiat, tuoteturvallisuuteen ja -vaatimuksiin liittyvät asiat sekä ympäristövaatimuksiin liittyvät asiat, koska tuotteet ja toiminnan ympäristövaikutukset eivät tunne valtioiden rajoja ja sen vuoksi yhteistyö näissä on tehokasta. Valtioiden omaan toimivaltaan taas kuuluu perinteisesti valtion budjettivalta, koska tätä on pidetty kansallisen itsemääräämisoikeuden ydinosana.
Valtiontukisääntely
Olen kirjoittanut väitöskirjanikin aiheena olevasta valtiontukisääntelystä ja sen sisällöstä aikaisemminkin eri näkökulmista:
Kunnan vastuu huolehtia, että ei anna kiellettyä valtiontukea https://www.kpflaki.com/post/kun-kunta-ei-saa-en%C3%A4%C3%A4-h%C3%A4irit%C3%A4-kilpailua-markkinoilla-oikeustapauskommentti-kho-2019-86
Viisi yleisintä väittämää yritystuista https://www.kpflaki.com/post/viisi-v%C3%A4itt%C3%A4m%C3%A4%C3%A4-yritystuista
Valtiontukisääntely on EU:n perustamissopimuksiin sisältyvää sääntelyä eli yksi perustavaa laatua olevaa EU:n jäsenyyteen liittyvää sääntelyä. Valtiontukikielto sisältyy nykyisellään ns. Lissabonin sopimukseen eli sopimuksen Euroopan unionin toiminnasta, vaikka se juontaakin juurensa jo EU:n edeltäjien alkuvaiheisiin 1950-luvulle. Valtiontukikiellon perusideana on, että valtiot eivät saa häiritä kilpailua myöntämällä tukia yrityksille. Tämän vuoksi kaikki valtion yrityksille myöntämät tuet on lähtökohtaisesti kielletty, jos niillä on rajat ylittäviä vaikutuksia. Lainsäädännöllisesti kiellettyjä ovat seuraavat edellytykset täyttävät tuet:
1. Valikoiva etu eli yritys hyötyy tavalla, jota muut yritykset eivät saa (vrt. esim. yhteisöveron lasku).
2. Vääristää kilpailua eli tuki vaikuttaa yritysten väliseen kilpailuun. Tämä edellytys täyttyy melkein aina.
3. Vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tämä kriteeri on olennainen EU:n toimivallan kannalta. Käytännössä jos kilpailu vääristyy, oletetaan tuen vaikuttavan myös jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
4. Valtion varoista myönnetty tuki. Edellytys siitä, että tuen maksaa valtio tai muu julkinen taho.
Tukisääntelyllä pyritään suojamaan muita jäsenvaltioita ja yrityksiä siltä, että yksi jäsenvaltio pyrkisi edistämään yritysten sijoittautumista alueelleen tai alueellaan sijaitsevien yritysten menestystä muiden kustannuksella. Valtiontukisääntely on välttämätön sisämarkkinoiden toiminnan kannalta, koska jäsenvaltiot eivät voi käyttää tulleja torjuakseen epäreilua kilpailua. Käsittelen tätä teemaa tarkemmin väitöskirjani sisältöä avaavassa blogikirjoituksessa, jonka julkaisen tammikuussa.
Kuten kaikki uutisia vähääkään lukevat tietävät, Suomessa myönnetään yhä paljon yritystukia huolimatta siitä, että EU lähtökohtaisesti kieltää kaikki yritystuet. Tämä johtuu siitä, että yritystukisääntelyyn sisältyy poikkeuksia. Merkittävin poikkeus mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat myöntää sellaisia tukia, jotka edistävät yhteistä hyvää enemmän kuin vääristävät kilpailua. Käytännössä tämän poikkeuksen soveltaminen tarkoittaa sitä, että EU-komissio määrittää, millaiset tuet lisäävät yhteistä hyvää enemmän kuin vääristävät kilpailua. Tällaisiksi tuiksi on määritelty tietyt edellytykset täyttäviä tukia mm. uusiutuvalle energialle, ympäristönsuojelulle, tutkimus- ja kehitystoiminnalle, perustettaville yrityksille, uudelle teknologialle ja energiaintensiiviselle teollisuudelle. Kun tuet on määritelty sallituiksi, jäsenvaltiot päättävät itse, myöntävätkö tukia ja kuinka paljon.
Miten valtiontukisääntely eurooppalaistaa budjettia ja valtiontukipolitiikkaa
Kuten väitöskirjassani tarkemmin osoitan, yhteismarkkinoilla oleva valtio pyrkii aina myöntämään yritystukia, jos se on vain mahdollista. Tämä johtuu useista syistä. Merkittävimpänä syynä on se, että valtiot pyrkivät hakemaan kilpailuetua sisämarkkinoilla. Toisena syynä on se, että yritystuilla voidaan lisätä työllisyyttä, vaikkakin hyvin kalliilla (mutta poliittisesti suositulla) tavalla. Kolmantena raadollisimpana syynä on, että yritystuilla voidaan suosia vallassa olevien puolueiden äänestäjäryhmille tärkeitä toimialoja, esimerkiksi raskasta teollisuutta, harvaan asuttuja alueita tai uusiutuvaa energiaa.
Artikkelin tulosten perusteella EU edistää valtiontukipolitiikallaan voimakkaasti myös sellaisia toimialoja, jotka eivät varsinaisesti kuulu unionin toimivallan alle. Tämä johtuu siitä, että kun EU sallii tuen myöntämisen johonkin toimintaan, jäsenvaltiot yleensä tukevat sitä toimintaa aktiivisesti. EU voi myös määritellä tukiohjelmien sisällön määrittämällä tiettyjä rajoja ja rajoituksia, jotka tukiohjelman tulee täyttää ollakseen ”laillinen” eli soveltuakseen sisämarkkinoille. EU on tukisääntelyä muuttamalla onnistunut esimerkiksi lisäämään merkittävästi valtioiden panostuksia uusiutuvaan energiaan ja siihen liittyvään teknologiaan, vaikka energiapolitiikka on pitkälti jäsenvaltioiden kansallista politiikkaa.
Artikkelin tulosten perusteella Suomella on kuitenkin yhä laaja päätäntävalta valtiontukipolitiikassaan ja budjettipolitiikassaan. Suomi voi aina päättää siitä, että tukia ei myönnetä. Koska tukien myöntäminen on kuitenkin usein poliittisista syistä suotavaa, Suomen tosiasiallinen päätäntävalta vähenee voimakkaasti. Tukia voidaan myöntää vain EU:n sallimille toimialoille ja vain EU:n sallimilla tavoilla. Toisaalta Suomi voi päättää harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta täysin vapaasti, paljonko se käyttää rahaa tukemiseen. Toki tukemisella on useita yrityskohtaisia rajoituksia, mutta koko toimialaa koskevat rajoitukset tuen määrässä ovat erittäin harvinaisia. Suomi voi myös vaikuttaa jossain määrin tukiohjelmien sisältöön, vaikkakin EU-sääntely asettaa laadullisten rajoitusten lisäksi useita prosenttimääräisiä ylä- tai alarajoja, joiden puitteissa jäsenvaltio voi muokata tukiohjelmaansa.
Johtopäätökset
Johtopäätöksenä voidaan jopa hieman leikkimielisesti todeta, että vastoin useiden sosiaalisten median kommentoijien näkemyksiä Suomi on yhä itsenäinen valtio. Suomi voi yhä päättää erittäin vapaasti oman budjettinsa sisällöstä, mikä on yksi kansallisen itsemääräämisoikeuden ydinalueista. EU ohjailee kuitenkin Suomen rahankäyttöä epäsuorasti. EU:n vaikutus Suomen budjetin sisältöön näkyy hyvin voimakkaasti, laskutavasta riippuen 3-7 % budjetin sisällöstä on erittäin voimakkaasti yhteydessä EU:n valtiontukisääntelyyn. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että EU vaatisi Suomea käyttämään rahaa, vaan siitä, että Suomi haluaa käyttää rahaa.
EU:n vaikutus Suomen valtion rahankäyttöön johtuu siitä, että EU on lähtökohtaisesti kieltänyt kaikki yritystuet, mutta sallinut tietyt edellytykset täyttävät tuet sellaisille toimialoille, joiden tukeminen edistää myös EU:n intressejä. Koska valtiot lähtökohtaisesti haluavat tukea yrityksiä, kanavoituu tällaisille toimialoille merkittäviä summia rahaa. Suomen valtiontukipolitiikka on siis hyvin eurooppalaistunutta, koska se edistää EU:n tavoitteita vapaaehtoisesti. Toki Suomi voisi halutessaan käyttää enemmän tai vähemmän rahaa tukemiseen, poliittisesta tahdosta riippuen.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
Eelis Paukku
Lakimies, toimitusjohtaja
KPF Group
