Liiketoimintaa harjoittavien tahojen piirissä ymmärretään liikeideoiden arvo hyvin. Liikeideoita salataan ja suojataan, ja niillä käydään myös kauppaa. Henkilö, jolla on potentiaaliseksi nähty liikeidea ja suunnitelma sen toteuttamiseksi voidaan ottaa osakkaaksi olemassa olevaan yhtiöön jo tämän vuoksi. Aina silloin tällöin törmään myös pohdintaan siitä, voiko liikeidean myydä yritykselle. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa siihen liittyviä sopimus-, kirjanpito- ja vero-oikeudellisia kysymyksiä.
Sopimusoikeus
Ideaa ei voi omistaa. Oikeusjärjestelmä ei suojaa sitä, että joku on saanut idean. Kuka tahansa voi toteuttaa samalla idealla tuotteen, palvelun tai muun arvoa luovan asian. Vasta valmiita tuotteita tai palveluita ja näihin liittyviä asioita, kuten tavaramerkkejä, voidaan suojata erilaisilla immateriaalioikeuksilla. Tämän vuoksi idean suojaaminen perustuu pitkälti salassapitoon.
Usein käytäessä kauppaa liikeideasta sovitaan myös, että idean saanut henkilö vastaa kokonaan tai osin sen toteuttamisesta. Tämä on yleistä pienyrityksissä ja startup-yrityksissä. Tällöin sopimuksella hankitaan oikeastaan kyseisen henkilön työpanosta ja se, että hän ei paljasta ideaa ulkopuolisille. Tällaiseen liittyvät sopimukset ovatkin pääasiassa työ- ja osakassopimuksia.
Usein varsinkin pienemmissä yrityksissä ja startupeissa vastikkeena tällaisesta ideasta ja sen toteuttamisesta annetaan yhtiön osakkeita. Myös palkkio rakentuu usein tätä kautta eli yhtiön arvonnousuna ja sitä kautta saatavana voitonjakona. Tällaisissa järjestelyissä idean saajan, joka on usein myös osana sen toteuttamista, saama korvaus varmistetaan osakassopimuksen avulla. Tästä aiheesta voit lukea tarkemmin osakassopimuksia käsittelevästä kuusiosaisesta kirjoitussarjastamme, joka julkaistaan alkukeväästä 2024.
Joissain hyvin harvinaisissa tilanteissa ideasta maksetaan rahalla. Tällöin joudutaan mielenkiintoisten sopimus- ja verokysymysten eteen. Sinänsä tällaisesta asiasta tehtävä sopimus on yksinkertainen: idean luovuttaja sitoutuu mahdollisesti työskentelemään yhtiössä, mutta ainakin hänelle asetetaan tiukka kilpailukielto, jotta ideaa ei voida hyödyntää kilpailevassa toiminnassa.
Kirjanpito
Kirjanpitolain 5:5a § sisältää aineettomien hyödykkeiden kirjanpitokohtelun:
”Aineettomaan omaisuuteen kuuluvien vastikkeellisesti hankittujen toimilupien, patenttien, lisenssien ja tavaramerkkien sekä muiden vastaavien oikeuksien hankintameno on aktivoitava, jos oikeuden arvioidaan tuottavan tuloa useampana tilikautena.
Jos kirjanpitovelvollinen on itse luonut 1 momentissa tarkoitetun aineettoman oikeuden, sen hankintameno saadaan aktivoida varovaisuutta noudattaen edellyttäen, että oikeuden arvioidaan tuottavan tuloa useampana tilikautena.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu aktivoitu hankintameno on poistettava suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan.”
Käytännössä tällaisena pykälässä mainittuna oikeutena on pidetty asioita, joita oikeusjärjestys suojaa. Tällaisia ovatkin olleet erilaiset luvat, vuokraoikeudet, käyttöoikeudet ja muut vastaavat. EU:n tilinpäätösdirektiivistä voidaan todeta, että tämän pykälän alle kuuluvat ainakin ”Toimiluvat, patentit, lisenssit, tavaramerkit sekä vastaavat oikeudet ja varat.”
Jos tulkinta-apua haetaan kansainvälisistä tilinpäätösstandardeista, on niissä erikseen aineettomia hyödykkeitä käsittelevä IAS 38 Aineettomat hyödykkeet-standardi. Standardissa mainitaan kaksi kriteeriä sille, että tiettyä asiaa voidaan käsitellä aineettomana hyödykkeenä: yksilöitävyys ja määräysvalta. Standardin kohdan 12 mukaan:
”Omaisuuserä on yksilöitävissä, jos se joko:
(a) on erotettavissa, toisin sanoen se pystytään erottamaan tai irrottamaan yhteisöstä ja myymään, siirtämään, lisensoimaan, antamaan vuokralle tai vaihtamaan joko sellaisenaan tai yhdessä siihen liittyvän sopimuksen taikka yksilöitävissä olevan omaisuuserän tai velan kanssa riippumatta siitä, aikooko yhteisö toimia näin; tai
(b) johtuu sopimukseen perustuvista tai muista laillisista oikeuksista riippumatta siitä, ovatko nämä oikeudet siirrettävissä tai ovatko ne erotettavissa yhteisöstä tai muista oikeuksista ja velvoitteista.”
Idean kohdalla voitaisiin vielä pohtia, täyttyisikö kohdan a-määritelmä. Sen sijaan idean lukeminen aineettomaksi hyödykkeeksi kaatuu yleensä viimeistään määräysvallan vaatimukseen. Määräysvallan sisältö määritellään standardin 13-kohdassa:
”Yhteisöllä on määräysvalta omaisuuserään, jos yhteisöllä on oikeus saada siihen liittyvästä voimavarasta koituva taloudellinen hyöty ja se voi rajoittaa toisten pääsyä osallisiksi tähän hyötyyn. Yhteisön kyky käyttää määräysvaltaa aineettomasta hyödykkeestä saatavaan vastaiseen taloudelliseen hyötyyn pohjautuu yleensä laillisiin oikeuksiin, jotka ovat täytäntöönpantavissa oikeusistuimessa. Jos laillisia oikeuksia ei ole, määräysvaltaa on vaikeampi osoittaa. Oikeuden laillinen toimeenpantavuus ei kuitenkaan ole määräysvallan välttämätön ehto, koska yhteisö saattaa pystyä käyttämään vastaista taloudellista hyötyä koskevaa määräysvaltaa jollakin muulla tavalla.”
Standardin kohdissa 14-16 todetaan, että markkinoiden tuntemus, tekninen tietämys, henkilöstön osaaminen, liikkeenjohdon kyvykkyys ja muut vastaavat eivät yleensä ole sellaisia, joihin voidaan katsoa olevan määräysvalta, mutta tästä voi olla poikkeuksia esimerkiksi salassapitovelvoitteen vuoksi. Käytännössä tätä ei kuitenkaan ole sovellettu liikeideaan juuri koskaan juurikin määräysvallan puuttumisen vuoksi.
Ideaa ei voida myöskään aktivoida kehittämismenona, vaikka se kehitettäisiin itse. Kehittämismenoina voidaan aktivoida idean toteuttavuuden tutkimiseksi tehtäviä toimenpiteitä, usein teknologiaan tai markkinoiden tutkimukseen liittyviä. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin, ja sitä koskevan blogikirjoituksen löydät täältä.
Toinen pohdinnan arvoinen kirjanpitolain kohta on kirjanpitolain 5:9 § liikearvosta:
”Liikearvon hankintameno saadaan aktivoida. Aktivoitu liikearvo on poistettava suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan. Jollei kirjanpitovelvollinen voi luotettavalla tavalla arvioida vaikutusaikaa, on liikearvo poistettava enintään kymmenessä vuodessa.”
Myöskään liikearvoa ei määritellä tämän enempää kirjanpitolaissa. Hallituksen esityksen mukaan ”Liikearvon (engl. goodwill) määritelmää ei sisälly direktiiviin eikä voimassa olevaan kirjanpitolakiin tai -asetukseen. Käsite on kuitenkin kirjanpitokäytännössä vakiintunut siinä määrin, ettei legaalimääritelmälle ole tarvetta.”
Lainsäädäntöteknisesti tässä tehtiin helppo valinta, koska liikearvon määrittely ei ole kovinkaan yksiselitteistä. Yleisesti ottaen liikearvokirjauksia tehdään vain yrityskauppojen yhteydessä, jolloin ostetun yrityksen nettovarallisuuden ja kauppahinnan erotuksena pidetään liikearvoa eli yrityskaupan aiheuttamia tulevaisuuteen kohdistuvia tulonodotuksia. Myöskään IFRS-standardien, IAS 38:48-50, mukaan tällaista yksilöimättömiä tulevaisuuteen kohdistuvia tuottoja ei saa esittää taseessa.
Näiltä osin katsoisin, että kirjanpitolakia on tulkittava siten, että idean ostaminen on merkittävä kuluksi, jos transaktio on markkinaehtoinen. Intressiosapuolten kanssa tehtyjen liikeideoiden kohdalla on arvioitava kriittisesti, onko kyseessä markkinaehtoinen kauppa vai tosiasiassa varojenjaoksi rinnastuva erä. Jos idean ostaminen esitetään tuloksessa kuluna, esitetään se muiden kulujen ryhmässä, tai vaihtoehtoisesti palkkakuluna, jos korvaus ideasta esitetään palkkana.
Verotus
Idean ostamisesta ja myymisestä ei ole erikseen sääntelyä verolainsäädännössä, jolloin operoidaan yleisillä vero-oikeuden periaatteilla. Käytännössä intressitahojen kanssa tehty kauppa ideasta katsotaan erittäin usein varojenjaoksi. Erityisesti pienissä yhtiöissä henkilöosakkeenomistajalta tehty idean ostaminen katsotaan käytännössä aina varojenjaoksi yhtiöstä eli peitellyksi osingoksi. Tämä tarkoittaa, että yritys ei voi vähentää tätä menoa verotuksessa.
Sen sijaan esimerkiksi tytäryhtiöltä tehtyä vastaavaa transaktiota voidaan tulkita normaalina vaihdantana. On hyväksyttävää, että emoyhtiö maksaa korvauksen siitä, että emoyhtiö jatkaa tietyn liikeidean ja siitä syntyvän liiketoiminnan kehittämistä ja maksaa tytäryhtiölle korvauksen tästä. Myös toisin päin vastaava transaktio voi olla hyväksyttävä.
Yhteenveto
Yksityishenkilön myydessä idean yritykselle liikutaan verotuksellisesti riskialttiilla alueella, jos ideasta maksetaan rahana. Jos ideasta maksetaan yrityksen osakkeilla, tai idean tuottanut henkilö palkataan työsuhteeseen, on tilanne hyväksyttävä verotuksen näkökulmasta. Sen sijaan nykyisen omistajan kanssa tehty rahakauppa ideasta ei todennäköisesti kelpaa vähennyskelpoiseksi kuluksi.
Kirjanpidossa idean ostaminen vähennetään lähtökohtaisesti aina kuluna. Aktivoida sitä ei saa. Oikea esittämispaikka on liiketoiminnan muut kulut, tai jos henkilö palkataan työsuhteeseen niin palkkakulut. Jos idean ostaminen katsotaan peitellyksi osingoksi tulee harkittavaksi, esitetäänkö tämä oman pääoman vähennyksenä eli varojenjakona kulujen sijasta.
Lue lisää vero- ja kirjanpito-oikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
