Lapsen asuminen etävanhemman luona – KKO 2025:65

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2025:65 oli kyse kahden alaikäisen lapsen huollosta, asumisesta ja oikeudesta tavata etävanhempaa. Tapauksessa lasten ja toisen vanhemman välinen yhteys oli katkennut, koska lapset olivat vastustaneet yhteydenpitoa. Käsittelen tässä oikeustapauskommentissa tapauksen keskeisen normiston, taustat sekä korkeimman oikeuden ratkaisun. 

Sovellettavat oikeusohjeet

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (lapsenhuoltolaki) 12 §:ssä säädetään, että:

“Hyvinvointialueen vahvistamaa sopimusta tai tuomioistuimen päätöstä lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet taikka jos tähän muutoin on aihetta.”

Sopimusta muuttaessa arvioidaan aina, mikä ratkaisu on lapsen edun mukainen. Lapsenhuoltolain 2 §:n 1 momentin mukaan:

“Tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Tapaamisoikeuteen kuuluu, että lapsi saa ajoittain olla tämän vanhemman luona tai tavata tätä muualla taikka pitää tähän yhteyttä muulla tavoin.”

Tapaamisoikeus tarkoittaa siis lapsen oikeutta olla yhteydessä vanhempaansa, jonka luona hän ei asu pysyvästi. Se voi tarkoittaa ajanviettoa etävanhemman luona tai muualla hänen kanssaan, tai esimerkiksi puhelimitse tapahtuvaa yhteydenpitoa. Lapsenhuoltolain 2 §:n 2 momentin mukaan:

“Lapsen kummankin vanhemman on omalta osaltaan myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Vanhemman on kasvatustehtävässään vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle.”

Molemmilla vanhemmilla on siis velvollisuus tukea lapsen oikeutta tavata toista vanhempaansa, ja samoin pidättäytyä sellaisesta käytöksestä, joka voisi heikentää lapsen suhdetta toiseen vanhempaan. Lapsenhuoltolain 10 §:n 1 momentissa säädetään, että:

“Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Tässä tarkoituksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten 1 ja 2 §:ssä säädetyt huollon ja tapaamisoikeuden tavoitteet parhaiten toteutuvat vastaisuudessa.”

Lapsen etu on aina ratkaisevin tekijä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa riidoissa. Viranomaisen tulee siis arvioida, miten lapsen hyvinvointi, turvallisuus ja tasapainoinen kehitys voidaan turvata. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon muun muassa se, miten lapsen suhde molempiin vanhempiin säilyy, miten vanhemmat pystyvät tekemään yhteistyötä ja miten lapsen arki järjestyy mahdollisimman vakaalla ja turvallisella tavalla.

Lapsenhuoltolain 11 §:n 1 momentin mukaan:

“Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa on selvitettävä ja otettava huomioon lapsen omat toivomukset ja mielipide sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista.”

Lapsella on oikeus tulla kuulluksi häntä itseään koskevissa päätöksissä ja viranomaisten tulee pyrkiä selvittämään lapsen näkemys asiaan, jos tämä on riittävän vanha ja kehittynyt sen ilmaisemaan. Mitä vanhempi lapsi on, sitä enemmän hänen mielipiteelleen tulee antaa painoarvoa.

Tapauksen taustat

Asiassa oli kyse kahden yhteishuollossa olleen sisaruksen, vuonna 2010 syntyneen A:n ja vuonna 2011 syntyneen B:n asumisesta ja heidän suhteestaan etävanhempaan. Vanhemmat olivat eronneet jo vuonna 2012, minkä jälkeen lapset olivat asuneet isänsä luona. Sosiaalilautakunta oli vahvistanut vuonna 2017 sopimukset, joiden mukaan lapsilla oli oikeus tavata äitiään muun muassa joka toinen viikonloppu sekä koulun loma-aikana.

Lasten äiti oli hakenut käräjäoikeudelta kesällä 2019 tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa, ja tämän jälkeen tapaamisoikeus järjestettiin uudelleen väliaikaisesti vanhempien sovinnolla. Tämän jälkeen sekä lasten isä että äiti oli toistuvasti hakenut oikeudelta tapaamisoikeuden muuttamista ja oikeudenkäyntien yhteydessä oltiin väliaikaisesti sovittu lasten tapaamisoikeudesta. 

Vuonna 2022 äiti vaati Lapin käräjäoikeudessa lasten asumisen siirtämistä luokseen tai vaihtoehtoisesti tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa. Isä vastusti vaatimuksia ja katsoi, ettei tapaamisoikeutta tulisi lainkaan vahvistaa. Lasten ja äidin välinen yhteys oli katkennut jo vuonna 2020, ja lapset vastustivat tapaamisia jyrkästi. Käräjäoikeus hylkäsi äidin vaatimukset ja hän valitti asiasta samoin perustein Rovaniemen hovioikeuteen. 

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat, ettei tapaamisten määrääminen vastoin lasten tahtoa ollut heidän etunsa mukaista. Lasten pitkäkestoista ja johdonmukaista vastustusta pidettiin uskottavana, eikä äidin esittämiä vaatimuksia hyväksytty. Lasten asuminen säilytettiin isän luona, eikä erillistä tapaamisoikeutta vahvistettu.

Korkein oikeus myönsi äidille valitusluvan rajoitetusti. Valituslupa koski hovioikeuden ratkaisua ainoastaan siltä osin kuin lapsille oli vahvistettu oikeus tavata äitiään ja pitää tähän yhteyttä, mikäli he itse niin haluavat. Lasten asumista koskeva ratkaisu jäi näin lopullisesti voimaan.

Perhe-elämän suoja ja tapaamisoikeus

Tapaamisoikeus ei ole pelkästään tekninen järjestely tai vanhemman oikeus tavata lastaan, vaan kyse on ennen kaikkea lapsen oikeudesta luoda ja ylläpitää läheinen ja myönteinen suhde siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu. Tämä käy selvästi ilmi lapsenhuoltolain 2 §:stä. 

Myös kansainvälinen oikeus tukee tätä lähtökohtaa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan:

“1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. 

2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.”

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että artikla suojaa lapsen ja vanhemman välistä yhteyttä myös silloin, kun he eivät asu yhdessä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksen mukaan lapsen ja vanhemman mahdollisuus olla tekemisissä keskenään on keskeinen osa perhe-elämän suojaa. Tämän vuoksi tapaamisoikeuden rajoituksia tulee arvioida tiukemmin kuin monia muita vanhemmuuteen liittyviä rajoituksia.

Lapsen etu voi joissain tapauksissa syrjäyttää vanhemman oikeuden, esimerkiksi jos tapaamisista aiheutuisi haittaa lapsen kehitykselle tai hyvinvoinnille. Ihmisoikeussopimus ei siis anna vanhemmalle oikeutta vaatia tapaamisia tilanteessa, jossa ne selvästi vaarantavat lapsen edun. Tämä linjaus näkyy myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, jonka 9 artiklan 3 kohdan mukaan:

“Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos se on lapsen edun vastaista.”

Tapaamisoikeuden rajoittamista koskeva ratkaisukäytäntö

Tapaamisoikeuden rajoittaminen on mahdollista vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin että korkein oikeus ovat korostaneet, että lapsen ja vanhemman välistä yhteyttä tulee rajoittaa vain, jos se on lapsen edun vuoksi välttämätöntä. Valvottuja tapaamisia tulee ensisijaisesti suosia, ja tapaamisoikeuden poistaminen on viimeinen keino.

Ratkaisussa KKO 2007:71 tapaamiset määrättiin valvotuiksi, koska lapselle ei ollut todettu vaaraa, vaikka vieraantumista oli tapahtunut. Sen sijaan tapauksessa KKO 2023:5 tapaamisoikeus poistettiin kokonaan, koska isän väkivaltainen käytös aiheutti vakavaa haittaa lasten hyvinvoinnille ja lapset itse vastustivat tapaamisia.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Lasten äiti vaati korkeimmassa oikeudessa, että tapaamisoikeus vahvistetaan samoin ehdoin kuin vuoden 2017 sosiaalilautakunnan vahvistamissa sopimuksissa, ja että isä määrätään noudattamaan tätä uhkasakon uhalla. Isä puolestaan vaati valituksen hylkäämistä.

Korkein oikeus katsoi, ettei lasten ja äidin välisiä tapaamisia voida kokonaan poistaa, vaikka yhteydenpito oli katkennut vuosiksi ja lapset suhtautuivat siihen kielteisesti. Lasten mielipiteitä (14- ja 15-vuotiaat) kuultiin ja pidettiin vakavasti otettavina, mutta äidin toiminnassa ei ollut osoitettu olevan vaaraa, joka oikeuttaisi tapaamisten kieltämiseen.

Korkein oikeus korosti, että vaikka lasten mielipiteet painavat, pelkkä haluttomuus ei voi estää tapaamisoikeuden toteutumista. Korkein oikeus totesi myös, että alempien oikeuksien päätökset, joissa tapaamiset jäivät yksin lasten päätettäväksi, ei toteuttanut lapsenhuoltolain tarkoitusta.

Tapaamiset päätettiin palauttaa asteittain alkaen kirje- ja puhelinyhteyksistä, edeten tuettuihin tapaamisiin ja lopulta normaalimpiin loma- ja viikonlopputapaamisiin, mikäli yhteydenpito alkaa sujua. Uhkasakkoa ei määrätty, koska isä ei ollut estänyt yhteydenpitoa, vaan lapset itse olivat kieltäytyneet.

Yhteenveto

Korkein oikeus linjasi, että lasten ja etävanhemman välistä tapaamisoikeutta ei voida jättää täysin lasten päätettäväksi, vaikka he vastustaisivat tapaamisia. Tapaamisoikeuden lähtökohtana on lapsen oikeus suhteeseen molempiin vanhempiinsa, eikä sitä voida poistaa ilman selkeää vaaraa lapsen hyvinvoinnille. Lasten mielipiteillä on merkitystä, mutta pelkkä haluttomuus ei riitä perusteeksi tapaamisoikeuden epäämiselle. 

Lue lisää oikeustapauskommenttejamme

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit

Silja Viiansalo

HTK (finanssioikeus), IAT

Trainee

Lakitoimisto KPF

050 5562 234

silja.viiansalo@kpflaki.com