Viikon blogikirjoituksessa käsittelen itselleni hyvin tuttua aihetta eli valtiontukia. Olen kirjoittanut aiheesta väitöskirjan ja useita akateemisia vertaisarvioituja artikkeleita. Tämän blogikirjoituksen aihe liittyy viimeaikaisessa keskustelussa huomioita saaneeseen aiheeseen eli maataloustukiin. Maataloustukiin liittyy voimakkaita poliittisia intressejä, minkä vuoksi niistä voi olla vaikea keskustella järkevästi. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on käydä läpi joitain tukiin liittyviä argumentteja sekä esittää oikeustaloustieteellisiä kannanottoja niihin.
Maataloustuista ylipäätään
Maataloustuet ovat sekä EU:ssa että Suomessa erityisasemassa. Maataloustuet myönnetään osin EU:n ja osin kansallisesta budjetista. EU-tasolla on sallittu yleisesti tietyt ehdot täyttäviä kansallisia tukijärjestelmiä, joiden nojalla EU-maat myöntävät tiettyjä kansallisia tukia. Näiden lisäksi Suomi myöntää useimmista muista EU-maista poiketen erityisiä kansallisia tukia poikkeusluvalla. Tämä poikkeuslupa on Suomen EU:hun liittymissopimuksen (103/1994) artiklassa 142, jolla mahdollistetaan tuet maatalouteen erityisalueilla, joilla maatalouden harjoittaminen on erityisen vaikeaa.
Kansallisia maataloustukia maksetaan yhteensä 1,2 miljardia euroa vuodessa, minkä lisäksi EU-rahoitusta saadaan 0,8 miljardia, jolloin tukien kokonaismäärä on noin 2 miljardia euroa. Vertailukohtana koronaa edeltävän vuoden 2019 kokonaismenot valtiolla olivat hieman yli 56 miljardia euroa ja budjetti oli 2,4 miljardia alijäämäinen. Samaan aikaan esimerkiksi yliopistojen perusrahoitukseen myönnettiin 1,7 miljardia euroa. Maataloustuet eivät siis ole merkityksetön osa budjettia.
Maataloustukien puolesta ja niitä vastaan on esitetty useita argumentteja, joita käyn tässä läpi.
Maatalouden kannattavuus
Maatalous on pitkälti heikosti kannattavaa tuottajalle, syynä tähän ovat monilta osin matalat tuottajahinnat ja kova kansainvälinen kilpailu. Maataloutta pidetään EU:ssa erityisen voimakkaasti kilpailtuna toimialana, minkä vuoksi sille myönnettäviä tukia säännellään ja rajoitetaan erityisen tarkasti, jotta yksittäinen jäsenvaltio ei pystyisi vääristämään kilpailua. Suomessa maatalouden oman pääoman tuottoprosentti on negatiivinen (HE 123/2018 vp kohta 30.20) eli tuotannon pitäminen edes nykyisellä tasolla vaatii jatkuvasti ulkopuolista rahoitusta.
Maatilat ovat velkaantuneita, koska maatalous vaatii suuria investointeja, jotta se saadaan kannattavaksi. Maatilayrittäjän keskimääräinen yrittäjätulo on vuositasolla vain 7200 euroa, mikä on erittäin matala. Nämä tarkoittavat käytännössä, että merkittävä osa maatiloista joutuisi lopettamaan toimintansa jollain aikavälillä ilman tukia. Maatalouden kannattavuusongelmiin on puututtu usein valtion tasolla, esimerkiksi vuoden 2019 talousarviossa kannattavuuden parantamiseen varattiin lisää tukia, minkä lisäksi maatalouden vientipanostuksia lisättiin voimakkaasti.
Näillä taloudellisilla tiedoilla voidaan todeta ainakin se, että merkittävä osa kotimaisesta maataloudesta ei kykenisi jatkamaan toimintaansa ilman tukia, ja jo tukimäärän laskeminen johtaisi useiden tilojen lopettamiseen ja kotimaisen ruuantuotannon laskemiseen. Tämän vuoksi keskustelu maataloustuista pyöriikin usein sen ympärillä, mikä merkitys kansallisella maataloudella on.
Kansantaloudellinen näkökulma
Keskusteltaessa maataloustuista argumentoidaan usein, että olisiko kansantaloudellisesti järkevämpää lakata tukemasta maataloutta, jolloin suomalaisten ruokaan käyttämät rahat valuisivat ulkomaiselle halvemmalle ruualle. Tästä keskusteltaessa voidaan erottaa yksi punninta: mikä arvo suomalaisten ruokaan käyttämällä rahalla on kansantaloudelle verrattuna siihen, että suomalaiset söisivät ulkomaista ruokaa, jota ulkomaiset veronmaksajat ovat tukeneet omilla kansallisilla maataloustuillaan? Suomalaisten ruokaan käyttämän rahan sekä maataloustukien merkitystä kansantaloudelle voidaan tarkastella seuraavien lukujen kautta.
Maatalouden kokonaistuotto vuonna 2020 oli noin 4,5 miljardia euroa. Suomen bruttokansantuote oli kokonaisuudessaan 269 miljardia euroa vuonna 2019. Maatalouden bruttoarvonlisäys kansantaloudelle on noin 1,5 miljardia euroa. Tämä pitää sisällään myös maatalousyrittäjille käteen jäävän yrittäjätulon. Kahden miljardin tukimäärällä saatava arvonlisäys on siis tukimäärää pienempi.
Maataloudessa työskentelee Suomessa hieman yli 110 000 henkilöä. Tämä on reilu 4 % koko työvoimasta. Maatalouden työllisyysvaikutus onkin merkittävästi suurempi kuin sen vaikutus bruttokansantuotteelle tai arvonlisäykselle. Yhtä työpaikkaa kohden maataloustukia maksetaan noin 18 000 euroa, mikä on suhteellisen matala kustannus yhdestä työpaikasta, ainakin verrattuna useisiin muihin toimialoihin. Maatalouden työllisyysvaikutuksia voidaankin käyttää yhtenä perusteena maataloustuille. Toki tämä jättää auki keskustelun siitä, kuinka suuri osa maatalouden työllisistä työllistyisi (arvonlisäykseltään) tuottavampaan työhön, jos ei työskentelisi maataloudessa.
Yksi näkökulma on, että maataloustuet pitävät ruuan hintaa alempana. EU:n sisämarkkina-alueella oltaessa tämä ei tosin välttämättä pidä paikkaansa. Ulkomailta tuotu ruoka on kaupassa suunnilleen yhtä halpaa kuin kotimainen. Tämä johtuu sekä ulkomailla maksettavista maataloustuista että lämpimämpien maiden ruuantuotannon tehokkuusedusta.
Huoltovarmuus
Maataloustuista ei voi puhua puhumatta huoltovarmuudesta. Yhteiskunnan romahtamisen sanotaan olevan muutaman välistä jääneen aterian päässä. Tämän vuoksi näkemykselle siitä, että kotimainen ruuantuotanto on turvattava kriisitilanteita varten, on laaja yhteiskunnallinen kannatus. Kotimainen ruoantuotanto taas säilyy nykyajattelun mukaan vain silloin, jos se on taloudellisesti kannattavaa. Toinen vaihtoehto olisi valtion ryhtyminen maataloustuottajaksi, mutta tätä vaihtoehtoa ei ole esitetty kovinkaan tosissaan miltään vakavasti otettavalta taholta.
Huoltovarmuuden osalta tietty määrä ruokatuotantoa on turvattava. Tältä osin maataloustukia on kritisoitu erityisesti kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen näistä on, että maatalouden kannattavuutta pyritään nostamaan kannustamalla tuetun ruuan vientiin ulkomaille. Tällöin verorahoilla tuettua ruokaa viedään ulkomaille muiden kuin suomalaisten veronmaksajien syötäväksi. Toki tämä nostaa maatalouden kannattavuutta ja siten lisää myös sen arvonluontia. Tältä osin joudutaan palaamaan edellisen otsikon alla käsiteltyihin teemoihin.
Toinen kritiikki huoltovarmuuteen on lihantuotannon tukeminen. Yhteen kiloon eläinravintoa joudutaan käyttämään eläimestä riippuen muutamista kiloista kymmeniin kiloihin kasviravintoa. Tätä kasviravintoa tai ainakin siihen käytettävää maapinta-alaa olisi huoltovarmuuden näkökulmasta tehokkaampaa käyttää kasvisten tuotantoon, koska tällöin saataisiin pienemmillä kustannuksilla suurempi määrä ravintoa, jota voitaisiin käyttää kriisitilanteessa väestön ruokkimiseen. Toisaalta tämä ei edistäisi maatalouden kaupallista kannattavuutta normaalioloissa, koska lihan kulutus on keskeinen osa ruokakulttuuria ja ulkomainen liha on kilpailukykyistä kotimaisen kanssa. Tältä osin lihantuotannon merkityksen osalta joudutaan taas palaamaan edellisen otsikon alla käsiteltyihin teemoihin.
Yhteenveto
Maataloustukia maksetaan Suomessa kaksi miljardia vuodessa. Tämä on sellainen rahamäärä, että aiheesta tulisi pystyä käymään yhteiskunnallista keskustelua. Maatalous herättää kuitenkin voimakkaita intohimoja, minkä vuoksi on vaara, että keskustelu lukkiutuu samoihin argumentteihin. Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli tarjota muutamia näkökulmia maataloustukiin ja siihen, mitä hyötyjä niistä oikeastaan saadaan. Käsittelin tässä kahta merkittävää teemaa, kansantalouden arvonluontia ja huoltovarmuutta. Maataloustukia voidaan tarkastella myös useista muista näkökulmista, kuten ilmasto- ja ympäristönäkökulmista, mutta en sisällyttänyt niitä tähän kirjoitukseen.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
