Kannattaako hiiliverojen tuottoja hyvittää kansalaisille?

Tänä keväänä poliittista keskustelua on leimannut voimakkaasti polttoaineiden hinnannousu. Erityisen paljon huomiota on herättänyt kannanotto, jonka mukaan verotuottoja kannattaisi hyvittää kansalaisille. Tämä sai osakseen sosiaalisen median ”talousviisaiden” pilkkaa, vaikka ehdotus perustuu taloustieteissä jo pitkään hyväksyttyyn ja suositeltuun ajatusmalliin. Tässä blogikirjoituksessa avaan aiheeseen liittyvää taloustiedettä. Kirjoituksen alaosasta löydät aiheeseen liittyvää akateemista tuotantoani.


Hiiliverot ja hiilen kustannukset


Parhaana kustannustehokkaana tapana vähentää saastumista pidetään saasteiden hinnoittelua niin, että saastuttaja maksaa saastumisen kustannukset. Hinnoittelu voidaan tehdä joko päästökaupalla tai hiiliveroilla, jotka soveltuvat paremmin erilaisiin käyttökohteisiin. Näiden käyttöä olen avannut aikaisemmissa blogikirjoituksissani, jotka löytyvät tämän postauksen alaosasta. Tämän vuoksi en tässä kirjoituksessa avaa päästökaupan sisältöä, vaan keskityn hiiliveroihin. Syynä tähän on myös se, että päästökauppa kohdistuu pääasiassa yrityksiin ja vain välillisesti kuluttajiin, kun taas hiiliverot kohdistuvat suoremmin kuluttajiin.


Hiiliverojen ylivoimainen etu on niiden kustannustehokkuus. Hiilidioksidipäästö maksaa aina tietyn määrän, jolloin päästöjä aiheuttavan tahon on helppo arvioida päästöistä aiheutuvia kustannuksia itselleen, ja kyseessä on hallinnollisesti halpa maksu. Ongelmana hiiliveroissa on, että lainsäätäjä valitsee niiden suuruuden, jolloin ne saattavat olla suurempia tai pienempiä kuin mikä olisi optimaalista päästövähennysten ja talouden yhteensovittamisen kannalta.


Hiiliveroja on myös mahdollista käyttää eräänlaisena hyvitysmaksuna saastuttamisesta. Tällöin saastuttamiselle lasketaan hinta sen mukaan, minkä verran vahinkoa saasteista aiheutuu. Hiilidioksidipäästöjen aiheuttama vahinko on Suomessa noin 30-60 euroa hiilidioksiditonnia kohden. Suomen polttoaineverot ovat tasoltaan hieman tätä korkeampia, noin 77 euroa tonnilta. Toisaalta polttoaineverosta merkittävä osa ei ole hiiliveroa, vaan energiaveroa, jota kerätään valtiontaloudellisin perustein energiasisällön perusteella riippumatta polttoaineen hiilidioksidipitoisuudesta.


Verojen palauttaminen


Taloustieteilijät ovat pitkään suositelleet, että erilaisilla hiiliveroilla voidaan nopeuttaa talouskasvua ja lisätä hyvinvointia, jos niiden tuottoja käytetään ansio- ja pääomatuloverojen alentamiseen. Näin on Suomessa tehty yhden kerran 1990-luvun lopulla. Taloustieteilijät ovat myös todenneet, että erilaiset energia- ja hiiliverot ovat usein regressiivisiä eli suhteessa tuloihin niitä maksavat eniten pienituloiset. Suomessa veropolitiikka on usein ollut päinvastaista eli on pyritty siihen, että suhteessa tuloihin eniten veroa maksaisivat suurituloiset. Tämä on myös valittu veropolitiikan linja useissa länsimaissa.


Syynä tähän on, että saman rahamäärän menetys haittaa vähemmän suuri- kuin pienituloista. Tällä pyritään siihen, että verotuksessa kaikkien hyvinvointi vähenisi saman verran. Suurituloinen voi menettää enemmän rahaa kuin pienituloinen niin, että molemmat menettävät saman verran hyvinvointia. Tätä kutsutaan laskevan marginaalihyödyn laiksi, mikä tarkoittaa, että jokainen euro lisätuloa tuottaa yhä vähemmän hyvinvointia.


Hiiliverojen kohdalla tavoitteena ei kuitenkaan ole saastuttajan rankaiseminen, vaan päästöjen vähentäminen. Tämän vuoksi verot tulee asettaa sellaiselle tasolle, että päästöt vähenevät. Tämä voi perustua siihen, että vähäpäästöiset vaihtoehdot tulevat kilpailukykyisiksi, tai että päästöjä aiheuttava toiminta, kuten autoilu fossiilisilla polttoaineilla, vähenee. Hiiliverot tulee siis asettaa sen mukaan, miten päästöjä aiheutetaan, eikä esimerkiksi jokaiselta kansalaiselta tulojen mukaan perittävänä kiinteänä summana.


Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa siitä, että pienituloiset kärsivät käytettävissä oleviin tuloihin nähden enemmän useista hiiliveroista. Ongelma on suurin lämmityspolttoaineissa, kun taas liikennepolttoaineissa rasitus jakautuu tasaisemmin. Taloustieteilijöiden ehdotus tähän ongelmaan on ollut, että verotuloja palautettaisiin niiden maksajille. Tämä voi tuntua aluksi typerältä rahan siirtämiseltä taskusta toiseen, mutta tietyillä reunaehdoilla kyseessä on hyvinkin järkevä toiminta.


Tärkein reunaehto on, että veroja ei hyvitetä suoranaisesti maksettujen verojen perusteella, vaan esimerkiksi tuloluokittain ”könttänä”. Tällöin jokainen yksilö voittaa siinä, että vähentää päästöjä, koska hän ei saa takaisin täyttä hiiliveroihinsa maksamaansa summaa. Tällainen veronpalautus voitaisiin kohdistaa esimerkiksi alimmalle tulokymmenykselle sen keskimäärin maksamien hiiliverojen kustannuksella.

Toinen reunaehto on, että verot kattavat niiden keräämisen ja hallinnoinnin kustannukset. Tämän vuoksi kaikkien verotulojen jakaminen takaisin ei ole järkevää. Toinen reaalipoliittinen syy tämän vaihtoehdon puoltamiselle on, että annetuista tulonsiirroista on vaikea luopua myöhemmin, ja hiiliverojen tuottojen laskiessa päästöjen vähentyessä olisi vaikea leikata tulonsiirtoja.


Yhteenveto


Hiiliverojen tuloja voi joissain tilanteissa olla järkevä palauttaa niille, jotka kärsivät eniten niistä. Usein polttoaineveroista kärsivät suhteessa eniten syrjäseuduilla asuvat ja pienituloiset. Näitä palautuksia ei kuitenkaan tule sitoa yksilön maksamiin hiiliveroihin, koska tällöin kannustimet leikata päästöjä poistuvat. Hiiliverot tulevat kasvamaan päästövähennystavoitteiden noustessa, jolloin tämä kysymys nousee yhä ajankohtaisemmaksi politiikassa.


Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/ymp%C3%A4rist%C3%B6oikeus



Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, tohtorikoulutettava), DI (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196

eelis.paukku@kpflaki.com




13 katselukertaa0 kommenttia