Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn vangitseminen edellyttää painavia syitä - KKO 2025:28
- Fanni Korhonen
- 21.3.
- 4 min käytetty lukemiseen
Lainsäädännössä asetetaan useita erityisiä vaatimuksia, kun rikosprosessin osapuolena on alle 18-vuotias. Lainsäätäjä on huomioinut alaikäisten erityisen aseman myös vangitsemista koskevissa säädöksissä. Tässä oikeustapauskommentissa käsittelen korkeimman oikeuden 26.2.2025 antamaa ratkaisua, jossa arvioitiin, täyttyivätkö törkeästä ryöstöstä epäillyn 15-vuotiaan vangitsemisen lainmukaiset edellytykset. Ratkaisussa arvioitiin erityisesti sitä, oliko vangitsemiselle olemassa pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentissa tarkoitettuja painavia syitä. Tässä kirjoituksessa käyn läpi tapauksen taustat, keskeiset oikeusohjeet ja korkeimman oikeuden ratkaisun.
Vangitsemisen edellytyksistä
Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:ssä määritellään vangitsemisen edellytykset seuraavasti:
”Tuomioistuin saa vangitsemisvaatimuksen esittämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta määrätä rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangittavaksi 5 §:n 1 momentissa säädetyin edellytyksin.
Kun henkilöä on syytä epäillä rikoksesta, hänet saadaan vangita, vaikka epäilyyn ei ole todennäköisiä syitä, jos vangitsemiseen muuten on 5 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset ja vangitseminen on odotettavissa olevan lisäselvityksen vuoksi erittäin tärkeää. Jos epäilty on vangittu tämän momentin nojalla, on häntä koskeva vangitsemisasia käsiteltävä uudelleen siten kuin 3 luvun 11 §:ssä säädetään. Vangitsemisvaatimuksen tekijän pyynnöstä tuomioistuin voi siirtää vangitsemisasian uudelleen käsittelyn syyteasiassa toimivaltaiselle tuomioistuimelle. Tuomioistuimen on heti ilmoitettava päätöksestään tälle tuomioistuimelle.
Rikoksesta todennäköisin syin epäilty, jonka luovuttamista Suomeen tullaan pyytämään, saadaan vangita, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja jos epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden, luovuttamispyyntöön sisällytettävien rikosten määrän tai laadun taikka muiden vastaavien seikkojen perusteella on syytä epäillä, ettei hän saavu vapaaehtoisesti Suomeen syytetoimenpiteitä varten.
Alle 15-vuotiaana tehdystä rikollisesta teosta epäiltyä ei saa vangita.
Alle 18-vuotiasta epäiltyä ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, elleivät painavat syyt sitä vaadi.”
Vangitsemisesta päättää aina tuomioistuin. Vangitsemisen edellytykset ovat sidoksissa pidättämisen edellytyksiin, joista säädetään pakkokeinolain 2 luvun 5 §:ssä.
Pidättämisen ja vangitsemisen edellytykset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä on yleiset edellytykset, joiden tulee täyttyä kaikissa tapauksissa. Toinen ryhmä on erityiset edellytykset, joista jonkin vaihtoehdon on täytyttävä. Tämä jaottelu on vakiintunut rikosprosessioikeuden opetuksessa, sillä se helpottaa osittain moniulotteisten edellytysten hahmottamista.
Ennen tuomiota vangitsemisen yleinen edellytys on, että vangittavaksi vaadittua henkilöä epäillään todennäköisin syin rikoksesta. Yleisen edellytyksen lisäksi jonkin erityisen edellytyksen on täytyttävä. Erityiset edellytykset löytyvät pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetyistä pidättämisen edellytyksistä, jotka on jaoteltu neljään vaihtoehtoiseen kohtaan.
Säännönmukainen erityinen edellytys, joka on tavallisin tilanne, ilmenee pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdasta: rikoksen rangaistusmaksimi on vähintään vuosi vankeutta ja lisäksi on syytä epäillä, että vangittavaksi esitetty henkilö a) lähtee pakoon (karttamisvaara), b) vaikeuttaa asian selvittämistä (sotkemisvaara) tai c) jatkaa rikollista toimintaa (jatkamisvaara).
Erityistilanteissa kysymykseen tulevat muut pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentissa säännellyt edellytysvaihtoehdot (kohdat 1, 3 ja 4), jotka ovat vaihtoehtoja edellä esitellyille säännönmukaisille edellytyksille. Momentin 1 kohdan edellytys on rikoksen vakavuuteen perustuva vangitseminen, jolloin vangitseminen on mahdollista, jos kyse on rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin 2 vuotta vankeutta.
Vaikka pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohta mahdollistaa vangitsemisen ilman vaihtoehtoisen vaaratilanteen (karttamis-, sotkemis- ja jatkamisvaara) käsillä oloa niistä rikoksista, joista ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta, on korkein oikeus aiemmin antamassaan ratkaisussa (KKO 2024:20) todennut, että vangitseminen ei voi perustua tällaisessa niin kutsutuissa ylitörkeissä rikoksissa yksinomaan rikoksen vakavuuteen. Siten vangitseminen myös niissä tilanteissa, joissa rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta, edellyttää karttamisvaaran, sotkemisvaaran tai jatkamisvaaran täyttymistä. Korkeimman oikeuden tulkinta on linjassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kanssa, jossa on korostettu, että vangitseminen ei voi perustua pelkkään rikosepäilyn vakavuuteen.
Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn vangitseminen edellyttää painavia syitä
Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn vangitsemisessa tulee lisäksi huomioida se, että henkilöä ei saa vangita, ellei painavat syyt sitä vaadi. Säännöksen tavoitteena on ollut parantaa vastaajana olevien lasten asemaa rikosoikeudellisessa menettelyssä.
Painavien syiden arvioinnissa tulee huomioida erityisesti rikoksen vakavuus ja epäillyn ikä. Mitä vakavampi rikosepäily on kyseessä, sitä painavampi syy vangitsemiselle on. Vakavuuden arvioinnissa voidaan ottaa huomioon muun muassa epäillyn rikoksen laatu rikoslajissaan. Iän arvioinnissa tulee huomioida, että vangitsemisen kynnyksen tulee olla sitä korkeampi, mitä lähempänä rikoksesta epäilty on 15 vuoden ikää.
Tapauksen taustat
Rikoskomisario vaati Helsingin käräjäoikeudessa 15-vuotiasta henkilöä vangittavaksi törkeästä ryöstöstä todennäköisin syin epäiltynä. Vangitsemisen perusteeksi esitettiin useita seikkoja. Epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella oli syytä epäillä, että hän tulisi vapaana ollessaan vaikeuttamaan asian selvittämistä. Lisäksi katsottiin olevan riski, että hän jatkaisi rikollista toimintaa. Myös pakenemisen tai muun esitutkinnan, oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon karttamisen vaara nostettiin esiin. 15-vuotias epäilty vastusti vaatimusta.
Käräjäoikeus katsoi, että asiassa oli todennäköiset syyt epäillä 15-vuotiasta törkeästä ryöstöstä, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, ettei vangitsemisen edellyttämiä painavia syitä ollut esitetty, jonka vuoksi käräjäoikeus määräsi epäillyn tehostettuun matkustuskieltoon vangitsemisen sijasta.
Vangitsemista vaatinut rikoskomisario kanteli asiasta hovioikeuteen ja vaati henkilön määräämistä vangittavaksi tehostetun matkustuskiellon sijaan. Hovioikeus hylkäsi kantelun samoin perustein kuin käräjäoikeus.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Rikoskomisariolle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen, jossa hän vaati edelleen 15-vuotiaan vangitsemista. Korkeimman oikeuden arvioitavaksi tuli erityisesti kysymys siitä, oliko vangitsemiselle ollut pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentissa tarkoitettuja painavia syitä.
Perusteluissaan korkein oikeus totesi, että epäillyn nuoren iän vuoksi kynnys vangitsemiselle on lähtökohtaisesti korkea. Epäilty on rikoksen tekoaikana ollut iältään 15 vuotta ja 9 kuukautta ja vangitsemisvaatimuksen esittämisen aikana noin kaksi kuukautta vanhempi.
Korkein oikeus totesi, että kyse oli rangaistusasteikoltaan ja luonteeltaan vakavasta rikoksesta. Korkein oikeus katsoi kuitenkin, että rikosepäilyn laatu ja vakavuus eivät olleet rikoslajissaan erityisen vakavia. Epäilty oli kolmen muun henkilön kanssa mennyt asianomistajan asunnolle anastamistarkoituksessa ja uhannut asianomistajaa teräaseella. Korkein oikeus tulkitsi, että rikosepäily ei kyseisessä tapauksessa yksinään vahvistanut eikä heikentänyt painavan syyn olemassaoloa.
Lisäksi korkein oikeus katsoi, että vaikka asiassa esitettiin epäillyn voivan vaikeuttaa asian selvittämistä ja hän itsekin myönsi jonkinlaisen sotkemisvaaran, tätä ei voitu pitää niin merkittävänä, että se vahvistaisi painavien syiden olemassaoloa. Korkein oikeus totesi, että epäiltyyn kohdistetut lastensuojelu toimet olivat ensisijaisia, eikä vangitsemiselle voitu katsoa olleen tämänkään vuoksi painavia syitä. Korkein oikeus katsoi, että asiassa ei oltu esitetty vangitsemisen edellyttämiä painavia syitä.
Yhteenveto
Korkeimman oikeuden ratkaisu oli samassa linjassa alempien oikeusasteiden kanssa. Vangitsemisen edellyttämiä painavia syitä ei ollut, ja epäiltyä ei tullut määrätä vangituksi tehostetun matkustuskiellon sijaan. Epäillyn nuori ikä puhui vangitsemista vastaan eikä rikoksen vakavuus ollut kyseisessä tapauksessa riittävä siihen, että vangitsemiselle olisi ollut painavat syyt. Korkein oikeus painotti ratkaisussaan erityisesti sitä, että alaikäisen vangitsemiskynnys on korkealla, ja että vangitseminen tulee kyseeseen ainoastaan poikkeuksellisissa tapauksissa.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme
ON
Trainee
Lakitoimisto KPF
050 5338 295
댓글