Maksukyvyttömyys ja konkurssi ovat epämiellyttäviä tilanteita. Tilanne muuttuu vielä ongelmallisemmaksi kun lähdetään arvioimaan, onko yrittäjä syyllistynyt rikokseen nostaessaan varoja yhtiöstä. Velallisen rikoksiin on oikeuskäytännössä kehitetty useita arviointikriteereitä. Tässä kirjoituksessa avaan näistä kriteereistä sitä, miten yrittäjän nostamaa palkkaa ja yksityisottoja arvioidaan maksukyvyttömyystilanteessa korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2023:43 avulla.
Velallisen epärehellisyys ja yrittäjän työpanos
Rikoslaissa olevalla velallisen epärehellisyyden kriminalisoinnilla suojataan yrityksen velkojien asemaa sellaisilta menettelyiltä, jotka poikkeavat normaalista yritystoiminnasta ja joilla loukataan velkojien intressejä. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö on rikoslain 39:1 §:ssä:
”Velallinen, joka
1) hävittää omaisuuttaan,
2) ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan,
3) siirtää omaisuuttaan ulkomaille saattaakseen sen velkojiensa ulottumattomiin taikka
4) lisää perusteettomasti velvoitteitaan
ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Olemme kirjoittaneet pykälästä aikaisemmin laajemmin toisessa kirjoituksessa, jonka löydät tästä.
Tarkasteltaessa toiminimiyrittäjää kyseeseen voivat tulla erityisesti 1- ja 2-kohtien mukaiset tekotavat eli omaisuuden hävittäminen ja luovuttaminen. Toiminimiyrittäjä vastaa henkilökohtaisesti kaikista veloistaan, joten tässä tapauksessa omaisuuden luovuttamista ja hävittämistä tarkastellaan siitä näkökulmasta, onko omaisuus poistunut tietyn henkilön varallisuuspiiristä. Tämä tarkoittaa, että lähtökohtaisesti merkitystä velkojien kannalta ei ole sillä, onko omaisuus toiminimen kirjanpidossa vai henkilökohtaisessa käytössä, koska velkojat saavat siltikin tarvittaessa suorituksen tästä omaisuudesta.
Korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan arvioinut maksukyvyttömyysuhan alla olevan velallisen toimintaa. Korkeimman oikeuden vakiintunut linja on ollut, että velallinen ei saa tuhlata rahojaan, jos hän on velkaa jollekulle. Jos rahoja on tuhlattu, voi velallinen joutua rikosvastuuseen siitä, että ei kykene maksamaan velkojaan.
Rahoja on kuitenkin sallittua käyttää normaaliin elämiseen ja tavanomaisten elinkustannusten kattamiseen. Tavanomaiset elinkustannukset tarkoittavat kohtuullista elintasoa, johon työssäkäyvällä ihmisellä on yleensä varaa. Tällöin puhutaan usein mediaanipalkan, Suomessa noin 3000-3300 euroa kuukaudessa, tasosta.
Tapauksen KKO 2023:43 taustat
Tapauksessa yrittäjä A oli harjoittanut elinkeinotoimintaa toiminimellä. Hänen toiminimensä päätyi maksukyvyttömäksi vuoden 2020 aikana. Yrittäjä oli nostanut toiminimen tililtä 70 571,40 euroa vuonna 2018 ja 83 035,62 euroa vuonna 2019 henkilökohtaiseen kulutukseensa. Syyttäjä katsoi, että A:n työpanosta vastaava kohtuullinen palkka olisi ollut 2500 euroa kuukaudessa, jolloin tämän ylittävän määrän nostaminen, kahdelta vuodelta 60 000 euroa, olisi rangaistavaa velallisen epärehellisyyttä, ja euromäärän ollessa yli 90 000 euroa täyttyisi myös törkeä tekomuoto. Tekoaikana A elätti itsensä, puolisonsa ja neljä lasta.
Satakunnan käräjäoikeus antoi 18.3.2021 tuomion 21/112226 nro, jossa katsoi, että A:n kohtuullinen palkka oli 3500 euroa kuukaudessa, ja tämän ylittävä määrä oli velallisen epärehellisyydeksi katsottavaa velkojien vahingoittamista. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, joka 10.6.2021 antamallaan päätöksellä nro 21/125914 ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa.
A valitti päätöksestä hylätä jatkokäsittelylupa korkeimpaan oikeuteen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Korkeimman oikeuden ratkaisu käsitteli sitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa. Jatkokäsittelylupa tulee oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan myöntää, jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. Tämän tarkastelu edellytti käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden tarkastelua.
Korkein oikeus kiinnitti asiassa huomion siihen, että velallisen epärehellisyydessä ei voida toiminimen kohdalla arvioida varojen siirtymistä toiminimen kirjanpidosta yrittäjän henkilökohtaiseen käyttöön, koska varat eivät tällöin vielä poistu velkojien saatavilta. Tämän sijaan on tarkasteltava varojen poistumista velallisen varallisuuspiiristä.
Tämän jälkeen on tarkasteltava varojen luovuttamisen syytä. Toiminimiyrittäjä ei voi maksaa itselleen palkkaa, minkä vuoksi rikoksen täyttymisessä ei voida arvioida sitä, mikä olisi ollut kohtuullinen palkka työstä. Tämän sijaan on arvioitava, mihin velallinen on käyttänyt varansa, missä lähtökohtana yksityishenkilön tapauksessa on kohtuullisten elinkustannusten määrä. Velkojien intressi on huomioitava siinä, että varoja ei käytetä elämiseen kohtuullista enempää. Nämä kohtuulliset elinkustannukset on arvioitava yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti.
Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, että varojen käytön vertaaminen palkkaan on lähtökohtaisesti väärä tapa arvioida velallisen epärehellisyysrikosta. Korkein oikeus totesi, että tältä osin palkkaan perustuva käräjäoikeuden lähestymistapa oli lähtökohtaisesti väärä. Tästä syystä oli perusteltua syytä epäillä käräjäoikeuden tuomion oikeellisuutta, ja asia tuli käsitellä hovioikeudessa, jonne korkein oikeus palautti asian.
Yhteenveto
Yksityishenkilön ja toiminimiyrittäjän tapauksessa velkojien intressien loukkausta arvioidaan kohtuullisten elantokustannusten kautta. Tältä osin toiminimestä nostettuja varoja ei verrata kohtuullisen palkkaan, vaan siihen, minkä verran varoja yrittäjä tarvitsee itsensä elättämiseen. Tässä arvioidaan mm. perheen koko, asumismuoto, liikkumistarpeet sekä muut yksilölliset olosuhteet. Tämä voi johtaa palkkaan verrattuna joko pienempään tai suurempaan lopputulokseen.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, tohtorikoulutettava), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
