Työtuomioistuin on antanut 3.3.2023 välituomion, jossa se on ratkaissut, onko palomiesten varallaoloa pidettävä työaikana vai ei. Työtuomioistuin arvioi tapauksessa, oliko palomiehiin varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet rajoittaneet merkittävästi palomiesten vapaa-ajan käyttöä varallaolon aikana. Tässä blogikirjoituksessa selostan työtuomioistuimen välipäätöksen sekä päätöksen perustelut niihin liittyvine lainkohtineen.
Työaikalaki
Työaikalain 2 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan:
”Työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä.”
Saman luvun 4 §:n 1–2 momentin mukaan:
”Työnantaja ja työntekijä saavat sopia varallaolosta ja siitä maksettavasta korvauksesta. Varallaolon aikana työntekijän on oltava työnantajan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan kutsua työhön. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan, ellei työntekijän ole oleskeltava työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Varallaolo ei saa kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-ajan käyttöä.
Varallaolokorvauksen määrä tai sen määräytymisperusteiden sekä varallaolon ehtojen on oltava työntekijän tiedossa sopimusta tehtäessä. Korvauksen määrässä on otettava huomioon varallaolosta työntekijän vapaa-ajan käytölle aiheutuvat rajoitukset.”
Edellä mainittujen lainkohtien mukaan työntekijä sekä työnantaja voivat sopia varallaolosta. Varallaolon aikana työntekijän on oltava työnantajan tavoitettavissa, niin että hänet voidaan kutsua työhön. Varallaolo ei ole työntekoa eikä sitä lasketa työajaksi. Varallaolon aikana ei tehdä työtehtäviä. Jos työntekijä kutsutaan töihin varallaolon aikana, varallaolo päättyy ja työn tekeminen alkaa.
Varallaolosta ei makseta tavanomaista palkkaa, vaan osapuolten välillä tai työehtosopimuksessa on sovittu korvaus. Varallaoloa ei lasketa säännölliseen työaikaan eikä se siten esimerkiksi kerrytä ylityötunteja. Varallaolo ei saa kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-aikaa. Jos työntekijä tekee varallaolon aikana töitä tai varallaolo sitoo työnantajan vapaa-ajan käyttöä merkittävästi, ei kyseessä ole varallaolo, vaan aika on laskettava työajaksi.
Tapauksen taustat ja varallaoloehto työehtosopimuksessa
Kantaja eli Julkisen alan unioni JAU ry nostanut kanteen Kuopion kaupunkia eli vastaajaa vastaan. Kantaja vaati, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella 22 virkamiehen Kuopion kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika luettaisiin työajaksi. Lisäksi kantaja vaati, että Kuopion kaupunki tulee velvoittaa maksamaan edellä mainitun työehtosopimuksen mukaiset palkkasaatavat. Lisäksi asiassa on esitetty oikeudenkäyntikuluvaatimus.
Kantajan mukaan Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palomiesten työ on ollut päivätyötä, jonka lisäksi palomiehet ovat olleet varalla arki-iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Varallaolokorvaus on ollut viikonloppuisin ja arkipyhinä 40 prosenttia ja muina aikoina 37 prosenttia. Varallaolon aikana tehtäviin on kuulunut pelastus- ja ensivastetehtävät. Varallaolosta on tehty paikallinen virka- ja työehtosopimus, jossa on todettu seuraavasti:
”Kyseessä on vapaamuotoinen varallaolo. Varallaolijan tulee olla välittömästi tavoitettavissa matkapuhelimella tai muulla viestivälineellä. Hänellä on oikeus liikkua lähtövalmiina taajaman läheisyydessä. [- -] Viikonlopun varallaoloalkaa, kun perjantain työvuoro päättyy. Viikonlopun varallaolo päättyy, kun maanantain työvuoro alkaa. Arkipyhänvarallaolo alkaa, kun sitä edeltävä työvuoro päättyy. Arkipyhän varallaolo päättyy, kun sitä seuraava työvuoroalkaa. Varallaolosta ei anneta em. korvausten lisäksi ylimääräistä vapaata, ellei kyse ole työaikalain viikkolevonantamisesta. Varallaolo koskettaa vain kiireellistä pelastustoimintaa, valmiuden ylläpitoa tai vastaavaa. Varallaolossa olevien henkilöiden ei tarvitse tehdä hallinnollisia töitä ylitöinä paloasemilla.”
Kantajan mukaan varallaolo tulee katsoa työajaksi ja siitä tulee maksaa asianmukainen palkka.
Vastaaja vaati, että kanne hylätään ja kantaja velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa asiassa.
Varallaoloksi katsotun ajan lukeminen työajaksi
Kanteessa perusteltiin varallaoloajan olevan työaikaa seuraavien seikkojen vuoksi.
● Palomiehillä oli velvollisuus varallaoloon eikä siitä voinut kieltäytyä. Varallaololistat tehtiin työvuorosuunnittelussa ja ne on vahvistettu samalla tavalla kuin työvuorolistat.
● Palomiesten täytyi varallaolon aikana kantaa mukanaan Virve-puhelunta ja matkapuhelinta, joita käytettiin työasioiden hoitamiseen. Hälytykset tuli vastaanottaa välittömästi. Hälytyksen vastaanottamisen jälkeen vastuu tehtävästä on siirtynyt hälytyksen vastaanottaneelle henkilölle.
● Kaikki varallaoloaikana tulleet hälytykset velvoittivat hälytyksen vastaanottaneen henkilön lähtemään tehtävälle.
● Varallaolossa olleen yksikönjohtajan tuli olla ensimmäisenä pelastuspaikalla.
● Varalla olleet henkilöt olivat velvollisia välittömästi hälytyksen saatuaan ryhtymään töihin.
● Varallaolijoiden tuli liikkua lähtövalmiina taajaman läheisyydessä.
● Osalla varallaolijoista oli hälytyksen saatuaan velvollisuus saapua paloasemalle ja lähteä hälytystehtävään noin 5 min kuluessa hälytyksestä. Ennen hälytystehtävälle lähtöä varallaolijan tuli pukeutua suojavarustukseen, koota muu tarvittava varustus, selvittää nopein ajoreitti ja varmistaa, että riittävä miehistö oli koossa.
Kantajan mukaan varallaoloaika tulisi katsoa työajaksi. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi varallaolo rinnastui työaikaan ja varallaolijat ovat olleet sidottuja työhön samalla tavalla kuin varsinaisen työajan aikana. Palomiehillä ei ole ollut mahdollisuutta vapaasti käyttää vapaa-aikaansa ja määritellä olinpaikkaansa tai tekemisiään.
Vastaajan mukaan varallaoloa ei tulisi katsoa työajaksi seuraavien seikkojen vuoksi:
● Varallaolo-ohjeissa tai paikallisessa sopimuksessa ei ole määritelty lähtövalmiusaikaa.
● Palomiehillä on ollut varallaolon aikana käytössään pelastusauto, jossa sammutusvarusteita on säilytetty. Muuta varustusta varallaolon aikana ei ole edellytetty.
● Varallaolossa ei ole ollut välitöntä lähtöaikaa. Varalla olleiden henkilöiden ei tarvinnut lähteä työhön välittömästi. Riittävää oli, että varallaolon aikana palomiehet saatiin kiinni matkapuhelimella tai muulla viestivälineellä.
● Kaupunki ei ole edellyttänyt, että yksikönjohtaja olisi ensimmäisenä pelastuspaikalla.
● Varallaolossa olleilta ei ole edellytetty paloasemalle saapumista. Jos joku on säilyttänyt henkilökohtaisia sammutusvarusteitaan paloasemalla eikä käytössään olleessa päivystysautossa, on tämä ollut hänen henkilökohtainen valintansa.
● Pelastuslaitoksen tavoitteellinen palvelutaso on mahdollistanut sen, että palomiehet reagoivat varalla ollessaan hälytyksiin hitaammin kuin työaikana.
● Yksittäisten varalla olleiden henkilöiden saapumisaikaa pelastuspaikalle ei ole valvottu.
● Hälytystehtävät eivät ole virka-ajan ulkopuolella olleet ainoastaan varallaolijoiden varassa, vaan tehtäville on osallistunut myös muiden asemien yksiköitä.
● Varallaolo on käytännössä perustunut vapaaehtoisuuteen. Koska varallaoloa on tehty useiden vuosien ajan, palomiehet eivät ole kokeneet varallaolon aiheuttavan vapaa-ajan käytölle merkittäviä rajoitteita.
● Varallaolon aikana ei ole ollut mitään pelastuslaitoksen työtehtäviä. Toteutuneiden hälytysten toistuvuus varallaoloaikana on ollut hyvin vähäinen.
● Varallaolijoilta ei ole edellytetty, että he viettäisivät varallaoloaikansa asemalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Varallaolijat ovat voineet liikkua laajalla alueella ja viettää aikaansa vapaasi valitsemassaan seurassa varallaoloalueellaan.
● Osa henkilöistä on asunut kaukana asemasta, jonka alueella he ovat varallaoloaikaansa suorittaneet. He eivät käytännössä ole voineet olla varallaoloaikana kotonaan. Tämä on ollut heidän oma valintansa.
Vastaaja vetosi asiassa siihen, että kantajan väittämiä lähtöaikoja tai muita vaatimuksia ei ole kirjattu varallaolo-ohjeeseen. Vastaaja ei ole edellyttänyt palomiehiltä mitään muuta kuin sopimuksessa edellytettyä toimintaa. Jos palomiehet ovat valinneet toimia toisin kuin osapuolten välisessä sopimuksessa on edellytetty, se on ollut heidän oma valintansa.
Työtuomioistuimen ratkaisu ja perustelut
Työtuomioistuin katsoi, että palomiesten Kuopion kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Työtuomioistuin ei lausunut välituomiossa oikeudenkäyntikuluista.
Työtuomioistuin toteaa tuomiossaan, ettei osapuolten välisestä paikallisesta varallaoloa koskevasta sopimuksesta ilmene, miten varallaolijan on tullut toimia sen jälkeen, kun hän on vastaanottanut hälytyksen. Varallaolosta ei siten ole kirjallisia ohjeita, joiden perusteella palomiehet olivat tienneet, miten heidän kuuluisi toimia hälytyksen vastaanottamisen jälkeen. Työnantaja kantaa sen riskin, että palomiehille on syntynyt perusteltu syy olettaa, että hälytyksen tultua hänen on tullut toimia tietyllä tavalla.
Osapuolten välisen sopimuksen mukaan varallaolijan tulee olla välittömästi viestintävälineellä tavoitettavissa sekä lähtövalmiina taajaman läheisyydessä. Tästä on ymmärrettävä, että tehtävälle on ollut velvollisuus lähteä välittömästi hälytyksen tultua. Pelastusalan luonne huomioon ottaen on selvää, että varallaolija ei voi esimerkiksi tulipalon tai muun vastaavan kiireellistä toimintaa edellyttävän onnettomuuden sattuessa jäädä kovin pitkäksi aikaa odottamaan sopivaa lähdön hetkeä ja saattamaan loppuun keskeneräisiä toimiaan. Välitön toimintavelvollisuus on ollut omiaan johtamaan siihen, että varallaolija ei ole voinut riittävässä määrin suunnitella vapaa-ajan käyttämistänsä.
Työtuomioistuin toteaa tuomiossaan, ettei varallaolijoille ole ollut mahdollisuutta vapaasti harkita, ajavatko he suoraan hälytyskohteeseen vai menevätkö aseman kautta. Kirjallisesta todisteesta on ilmennyt, että vuosina 2014–2022 ensimmäinen varallaoloaikana lähtenyt yksikkö on lähtenyt asemalta noin viiden minuutin kuluttua hälytyksestä. Kaikki asiassa kuulluksi tulleet henkilöt ovat lisäksi kertoneet, että pitkäaikaisena ja vakiintuneena käytäntönä on ollut se, että hälytyksen vastaanotettuaan varalla olleiden henkilöiden on tullut lähteä paloasemalta noin viidessä minuutissa.
Varallaolijat ovat joutuneet olemaan jatkuvassa lähtövalmiudessa, ja tehtävälle on tullut lähteä välittömästi. Varallaolijat ovat voineet oleskella taajaman läheisyydessä, mutta kuitenkin niin, että he ovat voineet siirtyä paloasemalle hyvin lyhyessä ajassa.
Varallaolijoiden reaktioaika ei ole ollut tosiasiassa enempää kuin joitakin minuutteja. Ne, joilla on ollut käytössään pelastusauto, ovat voineet siirtyä asemalla hieman muita myöhemmin. Varallaolijoilla on ollut mukanaan Virve-puhelin ja matkapuhelin ja heidän on odotettu vastaavan hälytyksiin välittömästi.
Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden työtuomioistuin katsoi, että palomiehiin varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet ovat vaikuttaneet objektiivisesti ja erittäin huomattavasti heidän mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin heiltä ei ole edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Varallaoloaika on siten luettava kokonaisuudessaan työajaksi.
Yhteenveto
Työtuomioistuimen tuomion mukaan varallaoloksi luettu aika oli luettava työajaksi. Välituomiolla ei ratkaistu muita kantajan esittämiä vaatimuksia. Tapauksessa palomiehet olivat olleet varallaolovuoroissa, mutta koska varallaolo oli vaikuttanut merkittävästi heidän mahdollisuuteensa vapaa-ajan suunnitteluun sekä oman ajan käyttämiseen, varallaolo oli luettava kokonaan työajaksi. Varallaolo ei saisi rajoittaa työntekijän vapaa-ajan käyttöä kohtuuttomasti. Jos työntekijä tekee varallaoloaikanaan töitä tai varallaolo rajoittaa merkittävästi varallaolon aikana tehtäviä askareita tai työntekijän sijaintia, voidaan varallaoloaika lukea työajaksi.
Tästä pääset toiseen varallaoloa ja työaikaa käsittelevään blogikirjoitukseemme.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme
Julia Sieppi
OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Lakimies, rikosoikeus
Lakitoimisto KPF
Puh: 050 5300 152
