Viikon blogikirjoitus perustuu tuoreimpaan tieteelliseen artikkeliini, joka käsittelee tilintarkastajan mahdollisuuksia havaita taloudellinen rikollisuus ja miten hänen tulee toimia havaitessaan sellaista tarkastuskohteessaan. Kirjoitus perustuu uusimpaan vertaisarvioituun tieteelliseen artikkeliini, joka on julkaistu Liikejuridiikka-lehden numerossa 3/2021. Artikkeli on tarkoitettu osaksi tilintarkastuksen vaikutuksia käsittelevää laskentatoimen väitöskirjaani. Artikkelin tarkoitus on toimia johdantona empiiriseen osaan.
Muuhun tieteelliseen tuotantooni voit tutustua seuraavan linkin takaa
Tässä blogikirjoituksessa avaan artikkelin sisältöä ja sen tuloksia.
Artikkelin sisältö ja tutkimuskysymys
Artikkelissa on yksi tutkimuskysymys: Millainen on tilintarkastajan rooli taloudellisen rikollisuuden torjunnassa Suomessa? Vastaan tähän tutkimuskysymykseen tarkastelemalla kansallista lainsäädäntöä ja tilintarkastajaa velvoittavia kansainvälisiä tilintarkastusstandardeja. Näitä ennen tarkastelen aikaisemman tutkimuksen avulla taloudellisen rikollisuuden tyypillisiä esiintymismuotoja ja sitä, miten ne on mahdollista havaita. Tämän jälkeen perehdyn siihen, miten tilintarkastus tulee oikeastaan suorittaa. Tässä lähteenä käytän kansainvälisiä tilintarkastusstandardeja ja jonkin verran omaa kokemustani käytännön tilintarkastuksesta. Lopuksi käsittelen, miten tilintarkastajan tulee kansallisen lainsäädännön mukaan reagoida taloudellista rikollisuutta havaitessaan.
Taloudellinen rikollisuus
Taloudellinen rikollisuus on vaikea määritellä tarkasti. Yksi määritelmä on määritellä talousrikokset sen mukaan, pyritäänkö rikoksella hankkimaan taloudellista hyötyä. Toinen tapa on määritellä talousrikoksiksi kaikki elinkeinotoiminnan yhteydessä tehdyt rikokset. Jos talousrikokset määritellään rikoslain lukujen mukaan, talousrikoksiksi voidaan lukea ainakin 29-luvun verorikokset, 30-luvun elinkeinorikokset, 39-luvun velallisen rikokset ja 51-luvun arvopaperimarkkinarikokset. Näistä erityisesti vero- ja kirjanpitorikokset sekä erilaiset velallisen petokset ovat yleisiä. Näiden lisäksi yritystoiminnan yhteydessä on usein myös kavallus- ja petostyyppistä rikollisuutta.
Monet näistä rikoksista liittyvät yrityksen raha- ja talousprosessiin. Tähän ryhmään kuuluvat kirjanpitorikokset, petokset, kavallukset, verorikokset ja velallisen rikokset. Näitä yhdistää se, että niissä käytetään väärin tai erehdytetään yrityksen taloushallintoa ja erehdytetään jotain tahoa yrityksen rahojen liikkeistä. Toinen rikosryhmä kattaa kaikki muut rikokset, kuten ympäristörikokset. Ensimmäisen ryhmän rikoksista yrityksen toimintaa hyväksikäyttäen tehdään erityisesti veropetoksia, joista tyypillisimpiä ovat arvonlisäveropetokset ja myynnin salaaminen. Velallisen rikoksia tehdään usein maksukyvyttömyyden lähestyessä. Kirjanpitorikoksia tehdään tyypillisesti näiden salaamiseksi, kuten olen kirjoittanut aiemmassa artikkelissani, jota koskevan blogikirjoituksen löydät seuraavan linkin takaa:
Yritys on uhrina erityisesti petos- ja kavallustyyppisissä rikoksissa. Näistä kavallustyyppisiä rikoksia tehdään yleensä organisaation sisältä. Petostyyppisiä rikoksia taas tehdään sekä organisaation sisältä että sen ulkopuolelta. Sisäisiä petoksia ovat esimerkiksi väärien matkalaskujen ja kulukorvausten tehtailu.
Tilintarkastuksen sisältö
Tilintarkastuslain 4:3 §:n mukaan tilintarkastus on tehtävä hyvän tilintarkastustavan mukaan. Käytännössä hyvä tilintarkastustapa saa sisältönsä kansainvälisistä tilintarkastusstandardeista eli ISA-standardeista (International Standards on Auditing). Tilintarkastuslakia säädettäessä on tietoisesti valittu, että lainsäädännössä ei ohjata, miten tilintarkastus käytännössä toteutetaan. Lainsäädännössä asetetaan vain vaatimus, mitkä lausunnot tilintarkastajan on annettava tilintarkastuksen päätteeksi.
Kirjanpidon ja yrityksen omaisuuden tarkastaminen kattavat sellaisia seikkoja, että niiden osalta on mahdollista havaita kirjanpitorikoksia, veropetoksia, kavalluksia, petoksia ja velallisen rikosten valmistelua. Toki nämä rikokset on mahdollista salata, jos ne tehdään hyvin. Tilintarkastaja saattaa kuitenkin törmätä näihin tekoihin suorittaessaan tilintarkastusta.
Väärinkäytösriskien arvioinnista ja siihen liittyvästä tarkastamisesta annetaan tarkempia ohjeita ISA 240-standardissa. Tilintarkastajan on ISA 240-standardin mukaan selvitettävä tietyissä rajoissa väärinkäytöksiin liittyviä riskejä, ja tältä osin arvioitava myös riskiä, että johto ryhtyy väärinkäytöksiin yhtiön toiminnassa. Saman standardin mukaan tilintarkastajan on arvioitava tarkastuskohteessa, mitkä tekijät aiheuttavat suurimman väärinkäytösriskin.
Säännösten ja määräysten noudattamisen tarkastamisesta annetaan tarkempia ohjeita ISA 250-standardissa. Tilintarkastajan on ISA 250-standardin velvoittamana arvioitava myös, onko veroja ja eläkkeitä koskevia säännöksiä noudatettu. Saman standardin nojalla tilintarkastajan on arvioitava myös muiden keskeisimpien säännösten ja määräysten noudattaminen, koska tämä voi vaikuttaa olennaisesti yhtiön toiminnan jatkamiseen. Nämä velvoitteet voivat kattaa esimerkiksi ympäristölupiin ja tietosuojaan liittyviä seikkoja.
Jos tilintarkastaja havaitsee näihin liittyviä riskejä, tilintarkastajan on lähtökohtaisesti informoitava yhtiön johtoa asiasta. Jos johto on haluton puuttumaan asiaan, tilintarkastajan on mukautettava tilintarkastuskertomustaan. Viranomaisille raportointi on standardien mukaan ehdollista, ja siihen on ryhdyttävä vain, jos kansallinen lainsäädäntö sitä edellyttää. Jos kansallisessa lainsäädännössä ei edellytetä viranomaisraportointia, tilintarkastajan ainoaksi työkaluksi jää tilintarkastuskertomuksen mukauttaminen.
Kansallinen lainsäädäntö
Kansallisessa lainsäädännössä ei ole yleistä rikokseen liittyvää ilmoitusvelvollisuutta. Tällaista harkittiin lisättäväksi tilintarkastuslakiin vuonna 2014, mutta esitys raukesi asian valiokuntakäsittelyssä. Tätä ennen velvoite herätti voimakasta keskustelua puolesta ja vastaan. Nykyisellään kansallisessa lainsäädännössä on kahdenlaisia ilmoitusvelvollisuuksia: rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen liittyviä velvoitteita kaikissa yhteisöissä sekä rahoituslaitoksiin liittyviä ilmoitusvelvollisuuksia. Nykyisellään tilintarkastuslaissa ei ole säännöksiä ilmoitusvelvollisuudesta, vaan nämä ovat erityislainsäädännössä.
Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä eli rahanpesulaki sisältää useita velvoitteita tilintarkastajalle. Lakia sovelletaan sen 2 §:n mukaan tilintarkastajaan hänen suorittaessaan lakisääteistä tilintarkastusta. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamista koskeva lainsäädäntö velvoittaa tilintarkastajaa ilmoittamaan rahanpesun selvittelykeskukselle sellaisista epäilyttävistä liiketoimista, jotka voivat viitata rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi rahansiirrot niin sanotun mustan listan maihin sekä rahojen alkuperän kätkeminen monimutkaisilla järjestelyillä. Velvoite on pykälässä 4:1, jonka sisältö on seuraava:
”Ilmoitusvelvollisen on täytettyään 3 luvun 4 §:n 3 momentissa säädetyn selonottovelvollisuuden viipymättä ilmoitettava rahanpesun selvittelykeskuksesta annetussa laissa tarkoitetulle rahanpesun selvittelykeskukselle epäilyttävästä liiketoimesta ja terrorismin rahoittamisen epäilystä. Ilmoitus epäilyttävästä liiketoimesta on tehtävä riippumatta siitä, onko asiakassuhde perustettu tai siitä kieltäydytty, ja siitä, onko liiketoimi suoritettu, keskeytetty tai siitä kieltäydytty.”
Selonottovelvollisuudella viitataan siihen, että tilintarkastajan on tunnettava asiakkaansa ja hänen tulee ymmärtää asiakkaan liiketoiminnan. Epätavanomaisten liiketoimien osalta tilintarkastajan on selvitettävä varojen alkuperä. Jos tämä jää epäselväksi, on ilmoitus tehtävä.
Rahoitustarkastukseen liittyvä lainsäädäntö eli laki finassivalvonnasta velvoittaa tilintarkastajaa ilmoittamaan FIVA:lle, jos hän havaitsee tarkastuksessa toimiluvan rikkomisen, riskin yhteisön jatkuvuudelle tai seikan, joka johtaa mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen. Tämä velvoite on lain 31 §:ssä:
”Toimilupavalvottavan tilintarkastajan on viipymättä ilmoitettava Finanssivalvonnalle valvottavaa koskevasta seikasta tai päätöksestä, jonka hän on saanut tietoonsa tehtäväänsä suorittaessaan ja jonka voidaan katsoa:
1) olennaisesti rikkovan valvottavan toimilupaedellytyksiä tai toiminnan harjoittamista koskevia säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä;
2) vaarantavan valvottavan toiminnan jatkumisen; tai
3) johtavan tilintarkastuskertomuksessa muun kuin tilintarkastuslaissa tarkoitetun vakiomuotoisen lausunnon tai tilintarkastuslain 3 luvun 5 §:n 5 momentissa tarkoitetun huomautuksen esittämiseen.
Toimilupavalvottavan tilintarkastaja on myös velvollinen ilmoittamaan Finanssivalvonnalle 1 momentissa tarkoitetusta seikasta tai päätöksestä, jonka hän saa tietoonsa suorittaessaan tehtäväänsä valvottavan kanssa samaan ryhmittymään tai konserniin kuuluvassa yhteisössä taikka valvottavaan merkittävässä sidoksessa olevassa yhteisössä. ”
Toimilupavalvottavia ovat lain 4 §:n mukaan esimerkiksi pankit, vakuutusyhtiöt, pörssi, työeläkeyhtiöt sekä muut vastaavat rahoitus- ja vakuutusalan toimijat.
Yhteenveto
Tilintarkastaja on otollisessa asemassa havaitsemaan erilaisia talousrikoksia tarkastuskohteessa. Kansainväliset tilintarkastusstandardit velvoittavat tällaista havainneen tilintarkastajan informoimaan yhtiön johtoa. Jos toimintaa ei oikaista tai se on riittävän vakavaa, tilintarkastaja voi joutua mukauttamaan tilintarkastuskertomustaan. Viranomaisille tilintarkastajan on standardien mukaan raportoitava vain, jos kansallinen lainsäädäntö sitä edellyttää. Nykyisellään Suomessa on voimassa velvoitteita vain FIVA:n alaisiin laitoksiin ja rahanpesuun liittyen. Yleistä ilmoitusvelvollisuutta pohdittiin lisättäväksi lakiin vuonna 2014, mutta tästä luovuttiin silloin. Nähtäväksi jää, tullaanko tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuuksia laajentamaan tulevaisuudessa.
Lue lisää liikejuridiikkakirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comentários