Tuleeko lakia tulkita sanatarkasti? Lakisidonnaisuus lyhyesti

Lakitekstin osalta vitsaillaan ja valitetaan usein tekstin vaikeaselkoisuudesta ja siitä, miten lakitekstiä tulisi tulkita. Tässä kirjoituksessa avaan hieman lainsäädännön tulkintaa sekä miten tulkinnat eroavat eri lakien välillä. Blogikirjoituksen tarkoituksena on avata sitä, miksi laintulkinta on haastavaa ja miksi siitä ei useissa tapauksissa voida tehdä helpompaa.


Kirjoitetun lain historia


Niin kauan kun lakia on kirjoitettu mihinkään kirjalliseen muotoon on pyritty siihen, että lakia lukeva henkilö pystyisi ymmärtämään laista peräisin olevan käyttäytymisnormin, kuten “työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään kuuden kuukauden pituisesta koeajasta”, ja myös noudattamaan sitä. Lait ovat tällä tavalla toimineet myös ohjeina lainkäyttäjille, jotka nykyään tunnetaan tuomareina. Historiallisesti tuomareille on kuitenkin jätetty merkittävästi harkintavaltaa, koska heidän haluttiin tekevän moraalisesti oikeita ratkaisuja. Tällöin kirjoitetussa laissa ei säännelty kaikkea, ja tuomareille annettiin mahdollisuuksia poiketa laista, tai laissa säänneltiin asioita niin avoimesti, että tuomareille jäi merkittävää harkintavaltaa.


Vaikka tässä mallissa kirjoitettu laki ei estänyt moraalisesti oikeaa lopputulosta toteutumasta, mitä nykyään usein peräänkuulutetaan sosiaalisessa mediassa rikosuutisointien yhteydessä, tällä oli myös useita varjopuolia. Suurin näistä oli, että tällainen järjestelmä mahdollisti lainkäyttäjille, kuten paikallisille ruhtinaille tai tuomareille, mielivallan lainkäytön kohteita eli kansalaisia kohtaan. Koska kansalaisilla ei ollut kirjoitettua lakia saatavilla, he eivät tienneet, mikä heidän tekonsa johtaisi rangaistukseen ja mikä ei. Tällöin he eivät myöskään osanneet välttää rangaistavaa käyttäytymistä.


Valistuksen aikakautena Euroopassa 1700-luvulla filosofit ja oikeusoppineet alkoivat nähdä yhteiskunnallisena ongelmana sen, että lainkäyttäjät saattoivat antaa mielivaltaisia tuomioita, koska heidän toimintaansa ei rajoitettu riittävästi kirjoitetulla lailla. Samaan aikaan rikosoikeusjärjestelmän tarkoituksena alettiin nähdä yhä enemmän rikosten estäminen, eikä ainoastaan moraalisesti vääriä tekoja tehneiden rankaisu. Rikosten ennaltaehkäisy taas edellyttää kirjoitettua lakia, koska jos kansalaiset eivät tiedä mikä on kiellettyä käyttäytymistä, he eivät voi välttää sitä.


Tämä johti siihen, että Manner-Euroopassa merkittävät valtiot siirtyivät kirjoitettuun lakiin ja lakikodifikaatioihin, joihin pyrittiin kokoamaan kaikki lainsäädäntö kirjoitettuun muotoon. Kunnianhimoisista yrityksistä huolimatta myös tämä hanke oli tuomittu epäonnistumaan, koska kaikkea mahdollista ei voi määritellä ennakkoon, ja kirjoitettu kieli ei edes mahdollista täsmällistä ja aukotonta määrittelyä, koska sanojen merkitys on seurausta siitä, miten ihmiset ne ymmärtävät.


Laillisuusperiaate – sanamuodon mukainen tulkinta


Kirjoitetun lain vaatimus elää nykyisellään kaikkein vahvimmin rikosoikeudessa. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon vaatimuksen tausta vallankäyttäjien mielivallan ehkäisyssä ja tavoitteessa ennaltaehkäistä rikoksia. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate on kirjattu rikoslakiin ja perustuslakiin. Perustuslain 8 § kuuluu seuraavasti:


Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.”


Perustuslain 81 §:ssä on vastaava säännös verotuksen osalta, jonka mukaan verosta on määrättävä lailla. Huomioitavaa on, että muiden lainkäyttöalojen osalta vastaavia säännöksiä ei ole. Perustuslain 8 §:ää vastaava säännös on myös rikoslain 3:1 §:ssä:


Rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.


Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin.


Nämä kaikki säännökset edustavat lakisidonnaisuuden periaatetta. Jos asiaa ei ole kirjoitettu lakiin, ei kansalaiselle voida asettaa haitallista seuraamusta. Tämä rajoittaa lainkäyttäjän harkintavaltaa merkittävästi, ja vaikka tekoa pidettäisiin kuinka paheksuttavana ja vääränä, siitä ei voida rangaista, jos sitä ei kielletä laissa.

Periaatteet tarkoittavat myös, että lain sanamuotoa ei voida tulkita kovinkaan laventavasti. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate tarkoittaa myös sitä, että lakia lukevan henkilön tulisi kyetä ymmärtämään, millainen seuraus hänen teoillaan on. Tämän vuoksi rikosoikeuden sisällön ei pitäisi yllättää sen kohdetta.


Vastaavaa periaatetta ei kuitenkaan tunneta kaikissa oikeuskulttuureissa. Niin sanotuissa common law -maissa merkittävä osa käyttäytymisnormeista perustuu yhä tuomioistuimen harkintaan. Common law -maita ovat esimerkiksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Näissä maissa tuomarin harkintavalta on yhä suuri, joissain asioissa jopa lainsäätäjän valtaa suurempi. Lisäksi Yhdysvalloissa käytetään joissain asioissa yhä valamiehistöjä, jotka arvioivat teon rangaistavuutta. Tällöin mielivallan ehkäisy toteutetaan yhdistelmällä, joka koostuu demokraattisen järjestelmän kautta tapahtuvien tuomareiden nimityksistä ja kirjoitetusta laista.


Periaatelähtöinen laintulkinta


Myös kirjoitettua lakia korostavissa maissa on useita asioita, jotka on jätetty pitkälti tuomioistuinten määriteltäväksi. Esimerkiksi Suomessa sopimusoikeus ja esineoikeus, eli sääntely siitä kuka omistaa minkäkin esineen, perustuvat pitkälti muihin lähteisiin kuin kirjoitettuun lakiin. Tähän on useita syitä, joista yksi merkittävä syy on käsiteltävien asioiden ja tapausten monimutkaisuus. Sopimusten tulkinta on hyvin tapauskohtaista, minkä vuoksi kaikkiin tilanteisiin soveltuvia normeja on vaikea laatia.


Tästä syystä korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuilla on suuri merkitys siinä, miten sopimuksia nykyään tulkitaan ristiriitatilanteissa. Korkein oikeus on myös ottanut kantaa moniin merkittäviin esineoikeudellisiin kysymyksiin siitä, kenelle esineen katsotaan milloinkin kuuluvan. Lainsäätäjä on ollut haluton kirjoittamaan näitä tilanteita koskevia lakeja, minkä vuoksi näiden tulkinta on tavalliselle kansalaiselle haastavaa.


Myös yhä useammalla viranomaislähtöisellä oikeudenalalla on siirrytty periaatelähtöiseen tulkintaan. Tilanteiden moninaisuuden ja määrittelyn haastavuuden vuoksi monilla monimutkaisia ja laajoja kysymyksiä sisältävillä oikeudenaloilla, kuten ympäristöoikeudessa, onkin siksi siirrytty 1900-luvulla ja 2000-luvulla yhä periaatelähtöisempään laintulkintaan. Nykyään ympäristöoikeudessa tulkitaankin usein sellaisia käsitteitä kuin ”haitta” ja ”yleinen etu”, joiden sisältöä ei ole määritelty käytännössä lainkaan laissa. Tämä jättää viranomaisille ja tuomareille yhä suurempaa harkintavaltaa, mutta se voi myös aiheuttaa luvanhakijoille yllättäviä lopputuloksia.


Tämän järjestelmän hyötynä on se, että siinä voidaan ottaa huomioon tapauskohtaiset erityispiirteet sekä ajan myötä muuttuvat yhteiskunnalliset ja ympäristölliset seikat. Järjestelmän haittana on sen suurempi ennakoimattomuus luvanhakijalle, joka ei voi varmuudella tietää, hyväksytäänkö hänen hakemustaan ja millaisilla ehdoilla. Järjestelmä tekee myös luvan hakemisesta prosessina vaativamman, koska viranomainen joutuu tekemään enemmän harkintaa ja huomioimaan useampia seikkoja kuin kaavamaisessa lainsoveltamisessa.


Teleologinen tulkinta


Teleologinen tulkinta on oma erityisasiansa laintulkinnassa. Teleologinen tulkinta tarkoittaa, että lakia tulkitaan sillä tavalla, että se edistää lain tavoitteiden saavuttamista. Tämä on yleistä erityisesti EU-oikeudessa, jossa perustamissopimuksia, asetuksia ja direktiivejä on tulkittu siinä valossa, mitä ratkaisu tarkoittaisi EU:n ja näiden säännösten kannalta.


Teleologisen tulkinnan etuna on, että siinä pyritään toteuttamaan lainsäätäjän tahtoa. Lainsäätäjä on ilmaissut tahtonsa lain tai vastaavan normin perusteluissa tai muutoin, ja tuomioistuin pyrkii tulkitsemaan lakia niin, että tämä tarkoitus toteutuu. Haittapuolena tässä on tietty ennakoimattomuus lainkäytön kohteen kannalta sekä kirjoitetun lain aseman heikentyminen. Tästä huolimatta teleologista tulkintaa on harjoitettu myös Suomessa tuomioistuimissa, joissa tuomioiden perusteluissa on arvioitu, mitä mikäkin tulkinta tarkoittaisi tulevaisuudessa ja vastaako kehityskulku lainsäätäjän tahtoa.


Yhteenveto


Puhuttaessa lain tulkinnasta on tärkeä muistaa, että tulkinnassa on olemassa täysin erilaisia ääripäitä. Rikosoikeudessa lain tulkinta on hyvin tiukkaa ja lakia ei voida tulkita sanamuodon vastaisesti lainkäytön kohteen eli kansalaisen vahingoksi. Tällöin moraalille ja yhteiskunnallisille näkökulmille jää vähemmän sijaa ja tällaiset asiat tulisi ottaa huomioon jo lainsäädäntövaiheessa.


Tällaisen järjestelmän haasteiden vuoksi useilla oikeudenaloilla kirjoitetun lain asema on heikompi ja monet asiat ratkaistaan joko lain periaatteiden tai aiempien ennakkopäätösten nojalla. Erityisesti ympäristö-, sopimus- ja esineoikeudessa lain sisällön ymmärtäminen edellyttää syvällisempää opiskelua kuin vain lain kirjaimen lukemista. Joissain tapauksissa on tärkeää ymmärtää myös lain tavoite.


Lue lisää oikeustapauskommenttejamme

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit


Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, tohtorikoulutettava), DI (Tuotantotalous)

HT-tilintarkastaja

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196

eelis.paukku@kpflaki.com



78 katselukertaa0 kommenttia