Tipit oikeuden näkökulmasta

Tipillä tarkoitetaan yleensä vapaaehtoista palvelurahaa eli rahaa, jonka asiakas maksaa palvelusta, jota hänen ei ole pakko maksaa. Jos asiakkaalla on velvollisuus maksaa palveluraha, esimerkiksi eteispalvelumaksu, on se osa palvelun hintaa ja tämän vuoksi se käsitellään normaalina liiketoimintaan kuuluvana myyntinä eli palvelun tarjoajan tulee maksaa tipistä arvonlisävero. Tässä kirjoituksessa käsittelen vapaaehtoista palvelurahaa ja sitä, kenelle se oikeastaan kuuluu ja mikä sääntely sitä koskee.

Vapaaehtoisen palvelurahan eli tipin maksamista ja sitä, kenelle tipin saaminen kuuluu, ei säädellä millään tavalla laissa. Tämän vuoksi sen sääntely perustuu ainoastaan velvoiteoikeuden yleisiin oppeihin ja oikeuskäytäntöön. Lähtökohtaisesti tippi on asiakkaan työntekijälle tai työntekijöille maksama ylimääräinen korvaus hyvästä palvelusta. Tämä tarkoittaa, että tippi on oikeastaan työntekijän ja asiakkaan välinen ”sopimus” jossa asiakas voi maksaa työntekijälle rahaa saamastaan hyvästä palvelusta. Lähtökohtaisesti työnantaja ei ole osapuolena tässä sopimuksessa, joten työnantaja ei lähtökohtaisesti voi vaikuttaa siihen, kenelle tippi menee ja miten se suoritetaan.


Voiko työnantaja määrätä työntekijän maksamaan tipit itselleen?


Tipit saadaan kuitenkin lähtökohtaisesti työnantajan tiloissa ja työaikana tehdystä työsuorituksesta. Työnantajalla on direktio-oikeus eli työnjohto-oikeus työaikana ja työantajaa edustettaessa tehtäviin suorituksiin. Tämä koskee kaikkia lain ja hyvän tavan mukaisia määräyksiä. Tämän vuoksi työnantaja voi joissain tilanteissa antaa työntekijää sitovia määräyksiä, jotka liittyvät tippien vastaanottamiseen. Työnantaja ei kuitenkaan voi pelkällä työnjohto-oikeudellaan velvoittaa työntekijää maksamaan saamiaan tippejä itselleen. Tämä johtuu siitä, että asiakkaan antaessa tippiä, on tämä suoraa asiakkaan työntekijälle tarkoittama maksu ja raha on työntekijän rahaa heti, kun asiakas on siitä luopunut. Oikeuskäytännössä kaikki sellaiset määräykset, jossa työnantaja velvoittaa työntekijä luovuttamaan jotain työntekijälle kuuluvaa työnantajalle, on määräys katsottu työhön liittymättömäksi. Tämän vuoksi työnjohto-oikeus ei mahdollista sitä, että työnantaja määräisi työntekijän maksamaan tipit hänelle.


Työnantaja voi kuitenkin säädellä sitä, miten työntekijä toimii työajalla. Työnjohto-oikeuden perusteella työnantaja voi kieltää työntekijää ottamasta tippejä vastaan työajalla. Tämä ei vaadi erityistä syytä. Tällöin työntekijän on kieltäydyttävä ottamasta vastaan tippejä töissä. Työnantaja voi myös velvoittaa työntekijän ilmoittamaan asiakkaalle, että hän voi jättää tippiä ainoastaan yritykselle, ei työntekijöille. Tällöin asiakkaan jättäessä tippiä, tarkoittaa hän sen työnantajalle ja raha kuuluu siksi työnantajalle eikä työntekijälle. Tällöin raha on yrityksen myyntiä ja se tulee huomioida mm. arvonlisäverotuksessa.


Jos asiakkaalle ei ole ilmoitettu, että tippiä voi maksaa ainoastaan yritykselle ja asiakas maksaa tippiä, kuuluu tippi työntekijälle. Jos työntekijä ottaa tämän rahan itselleen, rikkoo hän velvollisuuksiaan työntekijänä. Rikkomus on kuitenkin lievä, koska hän ei ole varastanut työnantajan rahaa vaan jättänyt noudattamatta hänelle annettuja työhön liittyviä ohjeita. Työntekijä voi kuitenkin tällöinkin tulkita maksun maksetuksi työnantajalle, ja tilittää rahat työnantajan ohjeiden mukaisesti, jolloin hän ei syyllisty velvoitteidensa rikkomiseen.


Oikeudellinen näkökulma tippien jakamiseen työntekijöiden kesken


Mikään sääntely ei vaikuta myöskään siihen, miten tipit tulisi jakaa työntekijöiden kesken. Tässä pitää arvioida ainoastaan sitä, keille asiakas on halunnut maksaa tippiä. Ravintolapalvelussa voidaan tulkita, että asiakas maksaa ylimääräistä koko henkilökunnalle, koska ruoka on ollut odotukset ylittävää ja hän on tyytyväinen myös tarjoiluun. Toisaalta voidaan tulkita myös, että asiakas haluaa jättää tippiä pelkästään tarjoilijoille, jotka ovat olleet vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Asiakkaalta voi toki kysyä, miten hän haluaisi tipin jaettavan, mutta tämä ei usein ole käytännössä mahdollista. Asiakkaan tahtoa tulkitsee käytännössä se, joka on saanut palvelurahan.


Tämäkään ei kuitenkaan ole pääsääntö: Jos palveluraha on jätetty pöydälle, ja esimerkiksi siivooja löytää sen illan päätteeksi, pitäisi hänen luovuttaa raha asiakkaita palvelleille työntekijöille. Työntekijät voivat myös sopia keskenään palvelurahan jakamisesta, useissa tapauksessa palveluraha jaetaankin kokkien ja tarjoilijoiden kesken. Yleistä on myös, että tipit kerätään pidemmältä aikaväliltä, ja jaetaan vuorojen suhteessa. Tässä on kuitenkin ongelmia, joita käsittelen myöhemmin. Tippejä jakaessa tapauksessa työntekijät vain sopivat yhteisestä tulkinnasta, miten asiakkaan tarkoitusta maksaa tippejä tulkitaan. Tässä tapauksessa asiakkaan maksamat tipit kuuluvat automaattisesti kaikille työntekijöille, ellei hän osoita tippejä erityisesti tietylle henkilölle tai henkilöille.


Vaikka työntekijät olisivatkin sopineet yhteisestä tulkinnasta, ei tämä oikeudellisesti sido tipit vastaanottavaa työntekijää, jos tilanteesta voisi myös tulkita, että asiakas on tarkoittanut tipit vain ne vastaanottaneelle työntekijälle. Tässä vaihtoehdossa työntekijä voi syyllistyä kavallukseen jättäessään jakamatta tipit, tämä tosin edellyttää, että asiakas on selvästi ilmaissut, että haluaa tipin jaettavan työntekijöiden kesken.


Työntekijät voisivat myös sopia, että tipin vastaanottanut henkilö maksaa muille työntekijöille osan tipeistä, vaikka asiakas olisikin tarkoittanut ne hänelle. Tämä ei kuitenkaan ole aina työntekijöiden edun mukainen tilanne, koska tällöin ne työntekijät, jotka eivät käytännössä koskaan vastaanota tippejä (esimerkiksi kokit) joutuisivat maksamaan lahjaveroa saamistaan tipeistä, jos työntekijän saamien tippien määrä yhdeltä tipit vastaanottaneelta henkilöltä olisi yli 5 000 euroa, mikä tosin on todella harvinaista. Tässä tapauksessa rahat vastaanottanut työntekijä syyllistyisi lievään kavallukseen, jos hän ei maksaisi tippejä muille työntekijälle.


Tapaus, jossa tipit kerätään pidemmältä aikaväliltä ja jaetaan vuorojen suhteessa on hieman ongelmallisempi. Tällöin henkilöiden maksamia tippejä käytännössä menee sellaisille työntekijöille, jotka eivät ole palvelleet rahat maksaneita henkilöitä millään tavalla. Tästä on hyvin hankala tulkita, että asiakas haluaisi maksaa palvelurahaa näille henkilöille, joita ei ole nähnyt töissä ja jotka eivät ole häntä palvelleet. Tässä tapauksessa tippien jako on lahja niiltä, joiden vuoroilla tippiä on kerätty enemmän niille, joiden vuoroilla tippiä on kerätty vähemmän. Tällöin tulot tulisi taas ilmoittaa lahjaverotuksessa, jos näitä ”ylimääräisiä” tippejä kertyy yli 5000 e vuodessa. Näitä ilmoituksia ei käytännössä tehdä.


Tippien maksu työnantajan maksupäätteen kautta


Työntekijät ja työnantaja voivat myös sopia mahdollisuudesta veloittaa tipit työnantajan maksujärjestelmän kautta. Tämä on täysin työntekijän ja työnantajan sopimuksenvarainen asia. Jos asiasta ei ole sovittu työntekijöiden ja työnantajan kesken, kuuluu maksupäätteen kautta maksettu tippi lähtökohtaisesti työnantajalle, koska asiakas maksaa sen laskun yhteydessä maksupäätteellä, jonka voi ymmärtää kuuluvan työnantajalle. Työnantaja ja työntekijä voivat kuitenkin sopia siitä, että työntekijät voivat saada palvelurahaa työnantajan maksujärjestelmän kautta. Tämän menettelyn ehdot riippuvat täysin siitä, mitä työnantaja ja työntekijä sopivat.


Yhtenä tyypillisenä hintana on maksujärjestelmän kulujen vähentäminen tipeistä. Tällöin maksujärjestelmän kulujen vähennys on yritykselle muuta tuloa, joka on veronalaista. Työnantaja voi kuitenkin maksaa tipit työntekijälle joutumatta maksamaan ylimääräisiä sivukuluja, vaikka usein toisin luullaan. Toisaalta työnantajan on aina pakko maksaa sosiaaliturvamaksua myös työntekijän työssään saamista palvelurahoista, joten tipit tulisi aina ilmoittaa työnantajalle. Maksupäätteen kautta maksaessa tapahtumasta jää jälki, jolloin työnantajan on vaikeampi jättää sivukuluja maksamatta. Työnantaja ei kuitenkaan tässäkään tapauksessa ole velvollinen toimittamaan tipeistä ennakonpidätystä verottajaa varten.


Tippien verotus


Tipit ovat työntekijälle veronalaista ansiotuloa. Jos tipit ovat alle 1 000 e vuodessa, ei niistä tarvitse maksaa ennakkoveroa, mutta ne pitää silti ilmoittaa veroilmoituksella. Tällöin tipit vaikuttavat mätkyjen tai palautusten määrään, vaikutus riippuu työntekijän veroprosentista. Jos tipit olisivat yli 1 000e vuodessa, tulisi niistä maksaa ennakkoveroa. Ennakkoveron maksuvelvollisuus syntyy, kun on varmaa tai hyvin todennäköistä että tämä tuhannen euron raja ylittyy. Käytännössä on kuitenkin hyvin harvinaista, että palvelurahat ilmoitetaan verotukseen, ja yksityishenkilöiden saamia rangaistuksia näiden tulojen ilmoittamatta jättämisestä on erittäin vähän. Palvelurahojen määrän tulisi vaikuttaa työnantajan maksamaan sosiaaliturvamaksuun, joten ne tulisi sen vuoksi ilmoittaa työnantajalle. Tämäkin on hyvin harvinaista.

0 katselukertaa

© 2018 KPF GROUP OY

  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram