_________________________________________________________________________
1 § Tappo
Tappo on toisen henkilön tahallisen tappamisen perusrikos. Rikoslain mukaan ”joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi.” Tappo on murhaa lievempi henkirikos. Tappoa ei ole yleensä suunniteltu etukäteen. Rikoslaki tuntee myös tappoa lievemmän henkirikoksen eli surman, josta lisää myöhemmin. Tapon teonkuvaus on jätetty pelkistetyksi, eikä siinä määritellä lainkaan tekotapaa. Tekotapoja voi olla lukuisia ja taposta voidaan myös tuomita, jos on syyllistynyt sellaiseen laiminlyöntiin, jossa tekijän voidaan katsoa olevan vastuuasemassa ja kuoleman aiheuttamisen tulee olla verrattavissa sen aiheuttamiseen aktiivisella tekemisellä.
Tekotavasta riippumatta tapossa edellytetään teon tai laiminlyönnin olevan syynä aiheutettuun seuraukseen. Kuolemaa tulee voida pitää ennalta arvattavana seurauksena ja vaaditaan myös kausaliteettia eli syy-seuraussuhdetta. Esimerkiksi lyönnin tulee johtaa kuolemaan, mutta lyönnin tulee lisäksi olla sellainen, että sen ennalta arvattavana seurauksena voi pitää kohteen kuolemaa. Lyönnin seurauksena tapahtuvan kaatumisen aiheuttama kuolema ei tällöin täyttäisi tapon tunnusmerkistöä.
Henkirikoksissa seuraus on jokaisessa tapauksessa samankaltainen. Rikoksen törkeysaste sen sijaan voi olla eri teoissa erilainen, sillä se on riippuvainen tekotavasta ja tekijän motiivista. Tappoa pidetään henkirikoksen perusmuotona. Jos rikos on luokiteltavissa törkeäksi, on kyseessä murha, ja jos rikoksessa havaitaan lieventäviä seikkoja, voidaan sitä pitää surmana.
Tunnusmerkistö sisälsi aiemmin maininnan teon tahallisuudesta, mutta tahallisuusvaatimus jätettiin pois vuonna 1995 pois, koska tappamisen katsottiin jo sinänsä tarkoittavan tahallista toisen hengen riistämistä. Taposta tuomitseminen edellyttää teon tahallisuutta. Tahallisuudella voi olla kolme eri muotoa. Tarkoitustahallisuudella tarkoitetaan tekoa, jossa tekijän tavoitteena on uhrin hengen riistäminen. Se on tahallisuuden painokkain muoto. Jos surmaamistarkoituksesta ei ole näyttöä, voi kyseeseen tulla tahallisuuden muut muodot, varmuustahallisuus ja todennäköisyystahallisuus. Varmuustahallisuus tarkoittaa, että tekijä pitää teostaan seuraavaa kuolemaa varmana. Todennäköistahallisuus on kyseessä silloin, kun teosta seuraa uhrin kuolema todennäköisesti, vaikka se ei ole ollut tekijän tarkoitus.
Esimerkkinä tahallisuuden arvioinnista voi mainita tapauksen KKO 1992:28. Siinä A ja B olivat pahoinpidelleet C:tä niin, että tämä oli menettänyt tajuntansa. Tämän jälkeen A ja B, jotka olivat erheellisesti luulleet, että C oli kuollut, olivat haudanneet hänet vetiseen suohon 20-60 cm:n syvyyteen. C oli suohon haudattuna tukehtunut. Tapauksessa ei ollut näyttöä siitä, että A:n ja B:n tarkoituksena olisi ollut surmata C, eikä C:hen kohdistunut väkivaltakaan ollut sellaista, että hänen kuolemaansa olisi voinut pitää toiminnan todennäköisenä seurauksena, A:ta ja B:tä ei tuomittu taposta, vaan heidän katsottiin törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttaneen C:n kuoleman. A ja B tuomittiin rangaistukseen, A törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta ja B täyttä ymmärrystä vailla tehdyistä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Tapon yrityskin on rangaistavaa. Rangaistukseen tuomitsemiseksi tosin edellytetään, että teko on ollut sellainen, että se on mahdollistanut kuolemanvaaraan joutumiseen.
Taposta on annettu 25-40 tuomiota vuosittain (vuodet 2015-2019).
Tapon tunnusmerkistö on seuraava:
Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
2 § Murha
Murha on tapon törkeä tekomuoto. Murhaa on yleisesti pidetty yhtenä törkeimmistä rikoksista. Vuoden 1889 alkuperäinen rikoslaki edellytti murhalta sitä, että teko on tehty surmaamisen aikomuksessa ja vakain tuumin. ”Vakain tuumin” tarkoitti rikoslain ja oikeuskäytännön mukaan sitä, että surmaamiseen ryhdyttiin tyynin mielin. Murhaa koskevaa säädöstä uudistettiin vuonna 1969, jolloin pykälään lisättiin murhaa koskevia kvalifiointiperusteita, joita olivat vakaa harkinta, omanvoitonpyyntö, erityinen raakuus ja julmuus, yleistä vaaraa aiheuttava tapa sekä virkamiehen surmaaminen hänen ollessa virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta tai virkatoimen vuoksi. Lisäksi tekoa oli kokonaisuutena pidettävä erityisen törkeänä. Tuolloisessa pykälässä ollutta kvalifiointilistaa ei kuitenkaan tarkoitettu tyhjentäväksi, vaan tekoa oli mahdollista pitää myös muiden syiden perusteella murhana.
Vuoden 1995 uudistuksessa murhan tunnusmerkistö muutettiin nykyiseen muotoonsa ja murhan kvalifiointiperusteet kirjoitettiin tyhjentäväksi luetteloksi. Pykälän mukaan ”jos tappo tehdään 1) vakaasti harkiten, 2) erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, 3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai 4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.”
Murhasta tuomitseminen edellyttää tekijän tahallisuutta, mikä koskee myös teon kvalifiointiperusteita. Harkintaa koskevassa kvalifiointiperusteessa on kyse subjektiivisista elementeistä (tietoinen ja harkittu tappamispäätös) ja erityisessä raakuudessa tai julmuudessa normatiivisista seikoista. Käytännössä perusteen taustalla on ajatus siitä, että uhrille erityisen suuria tuskia aiheuttanut surmatapa vaatii ankarampaa rangaistusta. Tavanomaista on, että raakuuteen liittyy teon pitkäkestoisuus, joka yleensä myös korreloi kärsimyksen määrän kanssa. Myös esimerkiksi uhrien lukumäärä tai uhrin puolustuskyvyttömyys voivat olla tämän kvalifiointiperusteen yhteydessä arvioitavia seikkoja.
Vakavaa yleistä vaaraa koskeva kvalifiointiperuste täyttyy lain esitöiden mukaan suoraan seurauksen perusteella. Tämä peruste edellyttää vaaran konkreettisuutta, yleisyyttä ja vakavuutta. Konkreettisuus voi tarkoittaa esimerkiksi pommin vaikutusalueella olemista, yleisyys taas sitä, että pommi aiheuttaa vaaran ennalta määrittelemättömälle ihmisjoukolle ja vakavuus vahingon todennäköisyyttä sekä sen laajuutta.
Teon kohdistamisessa virkamieheen on kyse olosuhteista, kun taas virkamiehen tappamisessa virkatoimen vuoksi subjektiivisista elementeistä. Niille virkamiehille, jotka ovat velvollisia asettumaan alttiiksi väkivallalle, on säännöksen perusteella annettu erityinen rikosoikeudellinen suoja. Jotta tämä murhan kvalifiointiperuste täyttyisi, tappamisen tarkoituksen tulisi olla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen estäminen.
Murha edellyttää yhden edellä läpikäydyn kvalifiointiperusteen täyttymisen lisäksi sitä, että ”teko on kokonaisuutena arvostellen törkeä”. Kokonaistörkeysvaatimuksen sisältöä ei ole tarkennettu lain esitöissä. Teon tulee joka tapauksessa olla tapon perustunnusmerkistöä selvästi törkeämpi. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2000:29 on todettu, että julman teon kohdistuminen puolustuskyvyttömään pikkulapseen teki teosta "kokonaisuutena arvostellen törkeän".
Murhan yritys on rangaistavaa.
Murhasta on annettu 17-25 tuomiota vuosittain (vuodet 2015-2019).
Murhan tunnusmerkistö on seuraava:
Jos tappo tehdään
1) vakaasti harkiten,
2) erityisen raa’alla tai julmalla tavalla,
3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
______________________________________
3 § Surma
Surma on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty henkirikos, jonka rangaistusasteikko on lievempi kuin tapossa mutta ankarampi kuin kuolemantuottamuksessa. Jos tappo, huomioon ottaen rikoksen poikkeukselliset olosuhteet, rikoksentekijän vaikuttimet tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava surmasta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Pykälässä mainittuina poikkeuksellisina olosuhteina voisivat tulla kysymykseen pakkotilaa muistuttavat tai lähellä olevat tilanteet. Pakkotila on nimitys olosuhteille, jotka oikeuttavat muutoin rikollisen teon suuremman edun varjelemiseksi. Joissakin tapauksissa henkilön omista lähtökohdista katsottuna tilanne voi muistuttaa sillä tavoin pakkotilaa, että henkirikos näyttäytyy hänelle ainoana ulospääsynä. Surmaa koskevissa lain esitöissä nostetaan esimerkiksi Norjan oikeuskäytännöstä tapaus, jossa jatkuvan väkivallan kohteeksi joutunut aviovaimo surmasi miehensä, jonka väkivaltaisuuden vuoksi hän ei uskaltanut erota tai kääntyä edes ulkopuolisten puoleen. Toisena esimerkkinä esitöissä mainitaan henkirikos olosuhteissa, joissa joku surmaa toisen kokemansa poikkeuksellisen järkytyksen vuoksi, ilman että tekijän syyntakeisuuden katsottaisiin vähentyneen.
Surmatuomiot ovat hyvin harvinaisia. Vuosina 2015-2019 surmasta annettiin yhteensä kolme tuomiota.
Surman tunnusmerkistö on seuraava:
Jos tappo, huomioon ottaen rikoksen poikkeukselliset olosuhteet, rikoksentekijän vaikuttimet tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava surmasta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
4 § Lapsensurma
Lapsensurma on Suomen laissa henkirikos, jossa nainen synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa. Säännöksen mukaan “nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”
Säännöksen taustalla on erityinen taudin luonteinen tila, jossa synnytyksen jälkeen äiti surmaa lapsensa. Tilaan liittyy usein myös hormonaalisia muutoksia. Näissä tilanteissa tekijä voitaisiin usein katsoa syyntakeettomaksi tai vähentyneesti syyntakeiseksi, mutta pykälä haluttiin sisällyttää rikoslakiin lähinnä siksi, että useissa tapauksissa hyvin nuorien äitien tulevaisuuden kannalta rikosnimikkeellä ja teon lievemmällä rangaistavuudella on olennainen merkitys.
Lapsensurmaan voi syyllistyä ainoastaan lapsen äiti ja teon on tapahduttava melko pian synnytyksen jälkeen, jotta teko täyttäisi tunnusmerkistön.
Lapsensurmat ovat onneksi hyvin harvinaisia. Vuosina 2015-2017 teosta tai sen yrityksestä ei annettu yhtään tuomiota.
Lapsensurman tunnusmerkistö on seuraava:
Nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
5 § Pahoinpitely
Pahoinpitely on säädetty rikokseksi jo alkuperäisessä vuoden 1889 rikoslaissa. Nykymuotoisessa pahoinpitelyssä on kysymys toiselle ihmiselle tehdystä ruumiillisesta väkivallasta, terveyden vahingoittamisesta tai tiedottomaan tai sitä vastaavaan tilaan saattamisesta. Pahoinpitely voi siis olla muutakin, kuin toiselle tehtyä fyysistä väkivaltaa.
Nykymuotoinen pahoinpitelyä koskeva teonkuvaus tunnistaa myös muunlaisen pahoinpitelyn. Sellaista voi olla toisen terveyden vahingoittaminen tai kivun aiheuttaminen toiselle muuten kuin ruumiillista väkivaltaa tekemällä. Koska pykälässä käytetään sanontaa "vahingoittaa toisen terveyttä" saadaan rangaistavuuden piiriin myös sellaiset teot, joiden seuraukset ilmenevät esimerkiksi mielisairauksina tai mielenterveyden häiriöinä. Tämän vuoksi myös koulu- tai työpaikkakiusaaminen ja henkinen väkivalta voivat täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön samoin kuin toisen saattaminen tiedottomaan tilaan esimerkiksi huumaamalla.
Pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos, joten virallisen syyttäjän tulee nostaa syyte tapahtuneesta pahoinpitelystä myös silloin, vaikkei asianomistaja sitä tahtoisikaan. Oikeustieteessä tunnetaan kuitenkin käsite “loukatun suostumus”, joka tarkoittaa sitä, että pahoinpitelyn kohde on sallinut teon. Tällainen voi olla kyseessä esimerkiksi nyrkkeilyottelussa tai kamppailulajiharjoituksissa. Näissä tilanteissa aiheutetaan jollekulle kipua ilman, että kysymys on pahoinpitelystä.Loukatun suostumus poistaa pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävän teon rangaistavuuden.
Pahoinpitelyn pitää olla tahallista. Toisen terveyttä vahingoittava teko, joka ei ole tahallinen, ei ole pahoinpitely vaan vammantuottamus.
Pahoinpitelyt ovat valitettavasti melko yleisiä. Vuonna 2019 pahoinpitelystä annettiin noin 5500 tuomiota.
Pahoinpitelyn tunnusmerkistö on seuraava:
Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
6 § Törkeä pahoinpitely
Jo alkuperäisessä vuoden 1889 rikoslain 21 luvun 5 §: ssä säädettiin törkeästä pahoinpitelystä, joskaan tuota rikosnimikettä ei vielä käytetty. Tuolloisen säännöksen mukaan rangaistiin sitä, joka tahallansa piteli toista niin pahoin, että siitä seurasi vaikea ruumiinvamma. Säännöksessä määriteltiin erikseen, mitä oli pidettävä vaikeana ruumiinvammana. Törkeää pahoinpitelyä koskeva säännös rakentui muiden pahoinpitelyä koskevien säännösten tavoin niin sanotulle seurausvastuulle. Vaikean ruumiinvamman seurattua pahoinpitelijä oli siten tuomittava törkeästä pahoinpitelystä, vaikka hän ei olisikaan sellaista ruumiinvammaa tarkoittanut.
Rangaistuksen suuruus riippui siitä, oliko vaikeaa vammaa tarkoitettu vai ei. Jos tekijä sitä tavoitteli, rangaistus oli kuritushuonetta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Jos vaikeaa vammaa ei tarkoitettu, rangaistuksena oli kuritushuonetta enintään kuusi vuotta tai vankeutta vähintään kolme kuukautta. Jos asianhaarat olivat tässä tapauksessa erittäin raskauttavat, vähin rangaistus oli vuoden kuritushuone.
Seurausvastuusta luovuttiin 1960-luvulla. Uudistetun säännöksen mukaan pahoinpitelyn teki törkeäksi paitsi tahallinen vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengenvaaran aiheuttaminen, myös se, että rikos oli tehty erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavalla tavalla taikka jos siinä käytettiin hengenvaarallista välinettä. Luettelo ei ollut tyhjentävä, sillä pahoinpitelyä saatettiin pitää myös muissa tapauksissa törkeänä. Myös rangaistusasteikkoa nostettiin.
Vuonna 1993 annetussa hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp) ehdotettiin törkeän pahoinpitelyn ankaroittamisperusteet lueteltaviksi tyhjentävästi eikä esimerkkeinä, rikoslain kokonaisuudistuksessa muutenkin omaksuttuun tapaan. Vuonna 1995 hyväksytty rikoslain 21 luvun 6 § kuuluu seuraavasti:
“Jos pahoinpitelyssä
1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tai
3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.”
Teonkuvauksen osalta säännös vastaa nykyistä lukuun ottamatta rangaistusasteikkoa, joka nykymuotoisessa säännöksessä lähtee yhdestä vuodesta vankeutta.
Säännöksen 1 kohta koskee vakavien seurausten aiheuttamista. Seurauksena voi olla vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Vakavan taudin tahallinen tartuttaminen täyttäisi törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Hengenvaaralla tarkoitetaan nimenomaan uhrin hengenvaarallista tilaa eikä sitä, että rikos tehtäisiin tavalla, johon liittyy hengenvaara.
Säännöksen 2 kohdassa ankaroittamisperusteena mainitaan erityinen raaka ja julma tekotapa. Säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp) todetaan, että esimerkiksi päähän potkiminen voidaan yleensä katsoa raa'aksi, mutta puolustuskyvyttömään kohdistunut pahoinpitely julmaksi. Termeillä on siis jonkinasteinen vivahde-ero, minkä vuoksi ne molemmat haluttiin sisällyttää säännökseen.
Säännöksen 3 kohdassa ankaroittamisperusteena mainitaan ampuma- tai teräaseen taikka muun niihin rinnastettavan hengenvaarallisen välineen käyttäminen. Tällä kohdalla korostetaan varsinaisten aseiden käyttämisen tuomittavuutta. Monet esineet voivat olla hengenvaarallisia, mutta ne eivät välttämättä täyttäisi kohdan ankaroittamisperustetta, elleivät ne ole rinnastettavissa varsinaisiin terä- tai ampuma-aseisiin.
Törkeän pahoinpitelyn rangaistuksen alarajaa korotettiin vuonna 2001 yhteen vuoteen.
Törkeästä pahoinpitelystä annetaan vuosittain noin 400-500 tuomiota.
Törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistö on seuraava:
Jos pahoinpitelyssä
1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
2) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla tai
3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
6 a § Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu
Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu on tullut rangaistavaksi vuonna 2013. Rangaistavaksi on säädetty 1 kohdassa ampuma- ja teräaseen, muun niihin rinnastettavan hengenvaarallisen välineen ja rikoksen täytäntöönpanoon erityisesti soveltuvan välineen hallussapito tarkoituksin toteuttaa jokin mainituista rikoksista. 2 kohdalla on kriminalisoitu sopiminen ja yksityiskohtaisen suunnitelman laatiminen kyseisten rikosten tekemisestä ja 3 kohdassa yllyttäminen, lupautuminen ja tarjoutuminen sellaisen rikoksen tekemiseen.
Pykälän 2 momentin rajoitussäännöksen mukaan tilanteissa, joissa vaara siitä, että rikos olisi toteutettu, on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen, henkilöä ei tuomittaisi rikoksen valmistelusta. Henkilö on rangaistusvastuusta vapaa lisäksi silloin, jos hän vapaaehtoisesti luopuu valmistelusta, estää sen jatkumisen tai muuten poistaa oman toimintansa merkityksen siinä.
Säännöksessä on kriminalisoitu vain tiettyjen rikosten valmistelu. Säännöksessä viittauksella 1-3 tai 6 §:n rikoksiin tarkoitetaan tappoa, murhaa, surmaa ja törkeää pahoinpitelyä. Tunnusmerkistössä henkilön on tavoiteltava nimenomaan näiden rikosten tekemistä. Mikäli tappoa, murhaa, surmaa tai törkeää pahoinpitelyä tarkoittava rikos on edennyt jo yritykseksi, henkilö tuomitaan yrityksestä eikä valmistelusta. Valmistelusta on kyse ennen kuin teko on edennyt rikoksen yrityksen asteelle.
Koska rangaistavuus on sidottu tekojen törkeään muotoon, merkitsee se samalla sitä, että valmisteltua tekoa on pidettävä myös kokonaisarvostelussa törkeänä. Valmistelurikos edellyttää näissä tilanteissa näyttöä siitä, että valmisteltavana on rikoksen törkeä tekomuoto, joten valmisteltavassa rikoksessa tulee täyttyä myös kvalifiointiperuste.
Vuosina 2015-2019 rikoksesta on annettu yhteensä 15 tuomiota.
Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:
Joka 1–3 tai 6 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemistä varten
1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi välineenä rikoksessa,
2) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman jonkin mainitun rikoksen tekemisestä tai
3) palkkaa, käskee tai muuten yllyttää toista mainitun rikoksen tekemiseen taikka lupautuu tai tarjoutuu tekemään sen
on tuomittava törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.
Jos vaara rikoksen toteuttamisesta on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen taikka jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen valmistelusta, estänyt sen jatkumisen tai muuten poistanut oman toimintansa merkityksen rikoksen valmistelussa, 1 momenttia ei kuitenkaan sovelleta.
_________________________________________________________________________
7 § Lievä pahoinpitely
Kokonaisuutena arvostellen vähäistä pahoinpitelyä pidetään lievänä. Asian arvioinnissa kiinnitetään huomiota muun muassa väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen ja terveyden vahingoittamisen vähäisyyteen. Lievän pahoinpitelyn yritys ei ole rangaistava. Lievä pahoinpitely on asianomistajarikos paitsi silloin, jos se kohdistuu alle 18-vuotiaaseen, tekijälle läheiseen henkilöön tai henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään. Esimerkiksi avio- tai avopuolisoon kohdistuneet lievät pahoinpitelyt ovat tämän vuoksi virallisen syytteen alaisia tekoja. Lievimpään väkivaltaan ei ole katsottu aiheelliseksi pääsääntöisesti ulottaa virallisen syytteen alaisuutta, vaan asianomistajalle on haluttu antaa oikeus päättää, nostetaanko rikoksesta syyte.
Tyypillisiä lieviä väkivallan muotoja ovat tönäiseminen, nipistäminen, tukistaminen tai päälle sylkäiseminen. Esimerkkinä lievästä pahoinpitelystä voi mainita tapauksen KKO 1993:151. Lapsen huoltaja oli kasvatustarkoituksessa aiheuttanut lapselle kipua tukistamalla ja luunappeja antamalla. Huoltaja tuomittiin rangaistukseen lievästä pahoinpitelystä. Lapsen katsottiin olleen ikänsä vuoksi ja muutenkin olosuhteisiin nähden sillä tavoin turvaton, ettei hän ollut voinut puolustaa itseään ja hänellä oli ollut perusteltu syy pelätä henkensä ja terveytensä olevan vakavasti vaarassa.
Lievästä pahoinpitelystä on annettu noin 330-400 tuomiota vuosittain (vuodet 2015-2019).
Lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistö on seuraava:
Jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.
_________________________________________________________________________
8 § Kuolemantuottamus
Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Jotta kuoleman aiheuttaminen voitaisiin rangaista kuolemantuottamuksena, seurauksen on täytynyt johtua tekijän huolimattomuudesta. Käytännössä kuolemantuottamus usein liittyy johonkin muuhunkin rikokseen, esimerkiksi liikenteen vaarantamiseen.
Teosta, jonka katsotaan tapahtuneen pikemminkin tapaturmasta kuin tuottamuksesta, ei saa tuomita rangaistusta. Esimerkiksi liikennesääntöjä rikkonutta kuljettajaa ei tuomita kuolemantuottamuksesta, jos kuoleman katsotaan johtuneen pikemminkin tapaturmasta kuin siitä, että kuljettaja olisi laiminlyönyt sen huolellisuuden, jota keskiverrolta kuljettajalta tuossa tilanteessa olisi edellytetty. Laissa ei säädetä siitä, mitä tekoja katsotaan kuolemantuottamukseksi. Näin ollen jokainen teko, joka aiheuttaa toisen henkilön kuoleman, voi täyttää kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön.
Rikoslain 3 luvussa säädetään rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä. 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus se estää. Tällainen velvollisuus voi muun ohella perustua virkaan, toimeen tai asemaan. Saman luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus).
Rangaistavuus edellyttää syy-yhteyden olemassaoloa. Se tarkoittaa sitä, että tarkasteltavana oleva menettely tai laiminlyönti on vallitsevissa olosuhteissa ollut välttämätön edellytys seurauksen syntymiselle, eli että ilman kyseistä menettelyä tai toimintaa kuolemaa ei olisi seurannut.
Teosta tuomitseminen edellyttää huolimattomuutta. Ratkaisussa KKO 1987:3 oli kyse tapauksesta, jossa vastaajan kuljettama auto oli törmännyt pysäkille pysähtyneen linja-auton edestä maantielle juosseeseen lapseen seurauksin, että lapsi kuoli. Korkein oikeus hylkäsi syytteen kuolemantuottamuksesta katsottuaan, että lapsen tulo tielle linja-auton edestä oli ollut niin yllättävää, että onnettomuus olisi todennäköisesti seurannut myös varotoimenpiteistä huolimatta.
Kuolemantuottamuksesta annetaan vuosittain noin 20-50 tuomiota (vuodet 2015-2019).
Kuolemantuottamuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
9 § Törkeä kuolemantuottamus
Kuolemantuottamuksen törkeä tekomuoto edellyttää, että kuolema on aiheutettu törkeällä huolimattomuudella. Törkeää tuottamusta tai huolimattomuutta ei ole, niin kuin ei muitakaan syyksiluettavuuden lajeja, määritelty rikoslaissa. Törkeän huolimattomuuden lisäksi rikoksen tulee olla kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Harkittaessa, onko huolimattomuutta pidettävä törkeänä ja siten myös kuolemantuottamusta kokonaisuudessaan törkeänä, on kiinnitettävä huomiota ainakin
riskin eli kuolemanvaaran suuruuteen,
tekijän tietoisuuteen riskin käsilläolosta,
siihen missä määrin tekijän käyttäytyminen poikkeaa tilanteen edellyttämästä huolellisesta menettelystä eli missä määrin tekijä rikkoo huolellisuusvelvollisuutta sekä
tekijän mahdollisuuteen noudattaa huolellisuusvelvollisuuden vaatimuksia.
Huolellisuusvelvollisuudella tarkoitetaan menettelemistä toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella siitä aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Huolimattomuutta voidaan arvioida objektiivisella tasolla, jolloin toimintaa verrataan kuvitteellisen huolellisen henkilön toimintaan vastaavassa tilanteessa. Huolimattomuutta voidaan arvioida myös subjektiivisella tasolla, jolloin toimintaa verrataan henkilön kanssa saman taito- ja kokemustason omaavan kuvitteelliseen henkilön huolelliseen toimintaan vastaavassa tilanteessa.
Rikoslain 3 luvun 7 §:n mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus). Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä (törkeä tuottamus), ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.
Esimerkkinä törkeästä kuolemantuottamuksesta voi mainita niin sanotun Töölön pyöräturman, joka tapahtui vuonna 2015. Mies ajoi Helsingin Töölössä autollaan 66-vuotiaan pyöräilijän eteen sillä seurauksella, että pyöräilijä lensi pää edellä asfalttiin. Pyöräilijä oli hetkeä aiemmin näyttänyt autoilijalle keskisormea. Turmaa seuraavana päivänä pyöräilijä kuoli saamiinsa vammoihin. Hovioikeus tuomitsi autoilijan törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.
Törkeästä kuolemantuottamuksesta on annettu vuosittain 9-15 tuomiota (vuodet 2015-2019).
Törkeän kuolemantuottamuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos kuolemantuottamuksessa kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kuolemantuottamuksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
10 § Vammantuottamus Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Samoin kuin kuolemantuottamuksessa, myös vammantuottamuksessa tuomittavuuteen edellytetään huolimattomuutta. Teolta ei kuitenkaan edellytetä tahallisuutta, vaan pelkkä huolimaton toiminta voi riittää rangaistukseen. Vähäisiä vammoja ovat esimerkiksi hiertymät tai mustelmat, ja ne jäävät tämän tunnusmerkistön ulkopuolelle, mutta niiden aiheuttaja voidaan siitä huolimatta tuomita pahoinpitelystä.
Rikoslain 3 luvun 7 §:n mukaan menettely on huolimatonta jos tekijä rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Rangaistavuus edellyttää syy-yhteyden olemassaoloa. Syy-yhteyden edellytys tarkoittaa sitä, että vamman tulee olla syntynyt huolimattoman toiminnan seurauksena.
Vammantuottamuksesta voi esimerkkinä mainita tapauksen KKO 2020:29. Korkeimman oikeuden mukaan kaksi poliisia, A ja B, syyllistyivät tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja vammantuottamukseen. Henkilö C oli kävellyt kohti poliisiautoa ja näyttänyt keskisormea, minkä seurauksena hänet otettiin kiinni. Poliisivankilassa poliisimiehet A ja B olivat kaataneet C:n maahan, vaikka C ei ollut vastustanut turvallisuustarkastuksen tekemistä siten, että voimakeinojen käytön edellytykset olisivat täyttyneet. C:n lonkkanivel oli mennyt sijoiltaan maahanviennin yhteydessä. A ja B olivat laiminlyöneet velvollisuutensa järjestää C:lle lääkärin apua ja sulkeneet tämän putkaan. Nopeassa tilanteessa poliisit toimivat KKO:n mukaan ylipäätään huolimattomasti niin, että toinen poliiseista kaatui miehen jalan päälle, voimankäyttötoimi epäonnistui ja kiinniotetun miehen lonkka meni sijoiltaan.
Lakimiehemme Eelis Paukku on käsitellyt voimakeinoja, huolellisuutta ja vammantuottamusta toisessa kirjoituksessa:
Vammantuottamuksesta annetaan hieman alle 200 tuomiota vuosittain (vuodet 2015-2019).
Vammantuottamuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
_________________________________________________________________________
11 § Törkeä vammantuottamus
Törkeän vammantuottamuksen tunnusmerkistö noudattaa samaa rakennetta kuin törkeän kuolemantuottamuksen tunnusmerkistö. Pykälän mukaan “jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Vamman vakavuus vaikuttaisi kokonaisarvostelulausekkeen välityksellä siihen harkintaan, onko tekoa pidettävä törkeänä vammantuottamuksena. Mitä vakavampi aiheutunut vamma on, sitä todennäköisemmin teko katsottaisiin törkeäksi vammantuottamukseksi.
Rikoslain 3 luvun 7 §:n mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus). Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä (törkeä tuottamus), ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet. Menettelyä voidaan arvioida joko objektiivisesti (keskivertohenkilön toiminta vastaavassa tilanteessa) tai subjektiivisesti (miten tekijän kanssa samassa asemassa oleva henkilö menettelisi).
Lainkohdan esitöissä todetaan, että mitä tärkeämmän huolellisuusvelvoitteen rikkomisesta on kysymys ja mitä olennaisemmalla tavalla velvoitetta rikotaan, sitä useammin voidaan katsoa, että riskinotto on ollut tietoista ja epätavanomaista. Teon huolimattomuus voi olla törkeää, jos rikottu huolellisuusvelvoite on merkittävä.
Esimerkkinä törkeästä vammantuottamuksesta voi mainita ratkaisun KKO 2015:95. Kaupungin vesijohto- ja viemäriverkoston saneeraustyön tehneen maanrakennusurakoitsijan vastuuhenkilö A (toimitusjohtaja ja työnjohtaja) oli jättänyt asianmukaisesti merkitsemättä ja suojaamatta työmaa-alueella olleita noin 1,5 metriä syviä kaivantoja. Henkilö B oli lähtiessään pimeän aikaan kiertämään kadulla ollutta kaivantoa viereisen omakotitontin kautta pudonnut tontin puolella sijainneeseen kaivantoon. B:lle oli kaivantoon putoamisesta aiheutunut ruumiinvammoja. A:n katsottiin syyllistyneen vaaranmerkintärikkomukseen ja törkeään vammantuottamukseen.
Törkeästä vammantuottamuksesta on annettu vuosittain 19-27 tuomiota vuosina 2015-2019.
Törkeän vammantuottamuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
12 § Tappeluun osallistuminen
Tämä kriminalisointi koskee osallistumista väkivaltaa tekemällä tai muuten sellaiseen tappeluun tai hyökkäykseen, jossa joku surmataan tai jollekulle tahallaan aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai vakava sairaus. Se ei siis koske osallistumista mihin tahansa tappeluun.
Säännös haluttiin jättää pois rikoslain uudistuksessa ja hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp). Säännöstä pidettiin ongelmallisena, koska sen on katsottiin ilmentävän seurausvastuuta, josta muuten jo vuoden 1969 rikoslain uudistuksessa pyrittiin luopumaan. Seurausvastuulla tarkoitetaan sitä, että henkilöä rangaistaan jostakin, mikä ei sisälly hänen syyllisyyteensä. Vaikka säännös edellyttääkin, että henkilön olisi ollut syytä varoa tappelusta aiheutuvan toisen kuoleman tai vakavan vahingoittumisen, katsottiin säännöksen olevan ongelmallinen. Säännöksen katsottiin voivan johtaa siihen, että henkilöä rangaistaan jostakin, mitä muut ovat tehneet.
Lainsäädäntötyön yhteydessä eduskunnan lakivaliokunta kuitenkin katsoi, että rikoslainsäädännössä on edelleen tarpeen osoittaa vaaralliseen tappeluun osallistumisen paheksuttavuus.
Säännöksessä tappelulla tarkoitetaan useamman henkilön samassa tilaisuudessa toisiinsa kohdistamaa ruumiillista väkivaltaa. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan tappelussa ilmenee käytännössä useimmiten jakautumista ryhmiin, jotka kohdistavat toisiinsa väkivaltaa, mutta tällainen ryhmittyminen ei ole ehdoton edellytys. Hyökkäyksellä taas viitataan tekoon, jossa useammat yhdessä ryhtyvät väkivaltaan toista tai toisia kohtaan. Osallistujia tulee olla vähintään kolme, joskin muutaman ihmisen välinen pahoinpitely vain harvoin voinee täyttää tappelun edellytykset. Muunlaiset pahoinpitelyt on arvosteltava edelleen luvun muiden säännösten nojalla.
Rangaistavuus edellyttää, että tekijä itsekin käyttää ruumiillista väkivaltaa tai muulla teolla osallistuu tappeluun tai hyökkäykseen. Osallistuminen voi ilmetä paitsi välittömän väkivallan tekemisenä myös muuna tekona, kuten toisen tekemää väkivaltaa edistävänä toisten paon tai puolustautumisen estämisenä. Tappelevien osapuolten erottamisen yrittäminen tai tilanteesta irtautumisen ei katsottaisi täyttävän osallistumisen määritelmää.
Lisäksi edellytetään myös sitä, että tappelussa tai hyökkäyksessä joku surmataan tai jollekulle tahallaan aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai vakava sairaus ja että tekijän oli syytä varoa tällaisen seurauksen aiheutuvan tappelusta tai hyökkäyksestä. Tämä täyttyy silloin, kun tappelussa käytetty väkivalta on ollut niin voimakasta, että edellytetyn vakavan seurauksen mahdollisuus on ollut todellinen. Tähän voivat vaikuttaa monet seikat, kuten mahdollinen aseiden käyttäminen, vaaraa lisäävä ympäristö, kuten esimerkiksi jyrkänne tai vastaava, tai väkivallan kohdistaminen kehon helposti vammautuviin osiin, kuten esimerkiksi päähän.
Tappeluun osallistuminen on rikosnimikkeenä hyvin harvinainen. Vuosina 2015-2019 teosta ei ole tuomittu ketään.
Tappeluun osallistumisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka ruumiillista väkivaltaa tekemällä tai muulla teolla osallistuu tappeluun tai hyökkäykseen, johon useat ottavat osaa ja jossa joku surmataan tai jollekulle tahallaan aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai vakava sairaus, on tuomittava, jos hänen oli syytä varoa tällaisen seurauksen aiheutuvan tappelusta tai hyökkäyksestä, tappeluun osallistumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
13 § Vaaran aiheuttaminen
Vaaran aiheuttamisesta tuomitaan henkilö, joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran. Säännös edellyttää todellista, konkreettista vaaraa. Tällainen vaara rinnastuu monessa mielessä seuraukseen, eli siihen, mitä toiminnasta olisi voinut seurata. Yleensä vaaraan aiheuttamisessa ei ole tahallisuutta. Vain harvoin tekijä nimenomaan tarkoittaa aiheuttaa ainoastaan esimerkiksi kuoleman mahdollisuuden.
Tavallisesti konkreettinen vaara aiheutetaan huolimattomuudella. Niissä tilanteissa, joissa muualla laissa on säädetty yhtä ankara tai ankarampi rangaistus, vaaran aiheuttamista koskeva säännös syrjäytyy, eli se on toissijainen suhteessa vastaavan rangaistuksen tai ankaramman rangaistuksen tuottaviin säännöksiin.
Se, miten vakava vaaran ja sen näköpiirissä olevan toteutumisen asteen tulee kulloinkin olla, jotta se olisi konkreettinen, ei ole yksiselitteisesti ratkaistavissa. Lainkohta koskee kaikkia mahdollisia tilanteita. Lain esitöistä (HE 94/1993 vp s. 99) ilmenee, että säännöksen sanamuodolla on haluttu korostaa sitä, että vakavuusarvioinnissa on kysymys sekä seurauksen synnyn todennäköisyydestä että mahdollisten seurausten vakavuudesta.
Esimerkkinä voi mainita tapauksen KKO 2015:83. HIV-positiivinen A oli infektiostaan tietoisena useita kertoja ollut anaalisessa sukupuoliyhteydessä B:n kanssa kertomatta B:lle sairaudestaan. A käytti asianmukaista viruslääkitystä, mikä teki tartuntariskistä hyvin pienen, eikä B ollut saanut tartuntaa. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että koska kyseessä oli vakava ja parantumaton tauti, A oli osoittanut välinpitämättömyyttä B:n henkeä ja terveyttä kohtaan, eikä antanut B:lle tilaisuutta kieltäytyä sukupuolisesta kanssakäymisestä. Näin ollen käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 13 §:n mukaisesta vaaran aiheuttamisesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus ja korkein oikeus eivät muuttaneet käräjäoikeuden tuomiota.
Vaaran aiheuttamisesta annetaan vuosittain noin 30 tuomiota (vuodet 2015-2019).
Vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vaaran aiheuttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
14 § Heitteillepano
Heitteillepanoon syyllistyy, jos saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta tekijä on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle. Säännös korostaa velvollisuutta huolehtia avuttomaan tilaan joutuneesta, kun tekijä on aiheuttanut tämän tilan tai on tehtävänsä tai asemansa perusteella taikka muuten erityisesti velvollinen huolehtimaan tästä.
Ennen rikoslain 21 luvun uudistamista vuonna 1995 heitteillepano oli erityisen vakava rikos, sillä vuoden 1969 lain mukaan "joka tahallaan saattaa toisen avuttomaan tilaan taikka sellaiseen tilaan jättää henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, tuomittakoon kuritushuoneeseen enintään kahdeksaksi vuodeksi tai vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi”. Nykyisin rangaistus heitteillepanosta on sakko tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
Säännöksessä on ensin mainittu toisen saattamisesta avuttomaan tilaan. Uhri voidaan saattaa tällaiseen tilaan millä tahansa aktiivisella toiminnalla, esimerkiksi huumaamalla. Rangaistavuuden edellytyksenä ei tässä tapauksessa ole, että tekijällä olisi erityinen velvollisuus huolehtia uhristaan.
Toiseksi rangaistavaksi säädetään sellaisen henkilön jättäminen avuttomaan tilaan, josta tekijä on velvollinen huolehtimaan. Rikosoikeuden yleisten periaatteiden mukaan tällainen velvollisuus voi johtua muun muassa perhesuhteista, tehtäväksi ottamisesta, työtehtävistä taikka tekijän aikaisemmasta toiminnasta.
Avuttomuus voi johtua esimerkiksi uhrin iästä tai terveydentilasta, mutta myös ulkoisista olosuhteista, kuten huonosta säästä.
Esimerkkinä heitteillepanosta voi mainita tapauksen KKO 1996:110, jossa tekijä tuomittiin muun ohella heitteillepanosta. A oli törmännyt kuljettamallaan autolla 12-vuotiaaseen B:hen, jonka sääriluu oli törmäyksen johdosta murtunut. A, jonka oli täytynyt käsittää vamman olevan vakava ja vaativan välitöntä lääkärinhoitoa, oli kuljettanut B:n kotiinsa, jossa B ei ollut saanut minkäänlaista hoitoa. A:n katsottiin jättäneen B:n, josta A oli ollut velvollinen huolehtimaan, avuttomaan tilaan ja aiheuttaneen vaaran hänen terveydelleen sekä syyllistyneen siten heitteillepanoon.
Heitteillepanosta on annettu 10-30 tuomiota vuosittain vuosina 2015-2019.
Heitteillepanon tunnusmerkistö on seuraava:
Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
15 § Pelastustoimen laiminlyönti
Pelastustoimen laiminlyöntiä koskeva säännös asettaa yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi luonnehditun auttamisvelvollisuuden jokaiselle, joka tietää toisen olevan hengenvaarassa. Pelastustoimen laiminlyöntiin syyllistyy henkilö, joka tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää. Rangaistus pelastustoimen laiminlyönnistä on sakko tai enintään kuuden kuukauden vankeus.
Säännöksen soveltamisen edellytyksenä on se, että tuomittava on ollut tietoinen toiseen kohdistuvasta hengenvaarasta tai terveyden vaarasta, eikä siitä huolimatta ole auttanut tai hankkinut apua. Säännöksessä on myös huomioitu, että avun luonnetta rajoittaa se,mitä kultakin ihmiseltä kussakin tilanteessa voidaan vaatia. Auttaja voi esimerkiksi fyysisten voimiensa vuoksi olla kykenemätön auttamaan.
Esimerkkinä tapauksesta, jossa pelastustoimen laiminlyöntiä on arvioitu oikeudessa, voi mainita ratkaisun KKO 2009:36. A ja B, jotka olivat seurustelleet noin vuoden asumatta kuitenkaan yhdessä, olivat viettäneet päivän A:n asunnossa ja menneet illalla yhdessä saunomaan taloyhtiön saunaan. Saunomisen jälkeen A oli lähtenyt asuntoonsa, ja vahvassa juopumustilassa ollut B oli tällöin jäänyt löylyhuoneeseen. A oli palannut melko pian hakemaan B:tä. Saunatiloihin johtava ovi oli tällä välin lukkiutunut, eikä A ollut saanut yhteyttä B:hen. B oli seuraavana aamuna löytynyt löylyhuoneesta kuolleena lämpöhalvauksen seurauksena. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että A ei ole ollut tietoinen B:n hengenvaarasta. Tämän vuoksi A ei syyllistynyt pelastustoimen laiminlyöntiin.
Pelastustoimen laiminlyönnistä on annettu yhteensä 28 tuomiota vuosina 2015-2019.
Pelastustoimen laiminlyönnin tunnusmerkistö on seuraava:
Joka tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää, on tuomittava pelastustoimen laiminlyönnistä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Lue kirjoituksemme muista rikoslain luvuista:
Matias Partanen
OTM, Medianomi
Lakimies
Lakitoimisto KPF
