Jokainen lasten ja nuorten, mahdollisesti myös aikuisten, kanssa tekemisissä oleva tietää jatkuvan väännön siitä, tekikö joku jotain tahallaan. Tätä samaa vääntöä käydään myös oikeudellisissa konteksteissa, koska tahallisuus on merkittävä monissa juridisissa yhteyksissä. Tässä blogikirjoituksessa käsittelen tahallisuutta sen merkittävimmässä kontekstissa eli rikosoikeudessa.
Tahallisuuden merkitys
Suomen rikosoikeusjärjestelmä perustuu, kuten suurin osa muistakin länsimaisista oikeusjärjestyksistä, tekorikosoikeuteen. Tämä tarkoittaa, että rikosoikeusjärjestelmässä kriminalisoidaan tietyt teot, ei esimerkiksi henkilöitä, seuraamuksia tai elämäntapoja. Tämä ei ole ollut lähtökohtana aina, vaan esimerkiksi 1900-luvulla irtolaisuus, eli tietynlainen elämäntapa, oli rangaistavaa. Tekorikosoikeuteen siirryttiin 1900-luvulla, jolloin tekorikosoikeuden piiriin päätettiin rajata vain tietoiset teot. Laiminlyönnit eli tekemättä jättämiset ovat siis rangaistavia vain poikkeuksellisesti.
Rikosoikeudellisen vastuun lähtökohtaisena edellytyksenä on tahallisuus. Rikoslain 3:5 §:n mukaan:
”Jollei toisin säädetä, tässä laissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava.”
Osa rikoksista on rangaistavia myös huolimattomuudesta tehtynä. Tämä mainitaan kuitenkin rikoksen tunnusmerkistössä aina erikseen. Täysin vahingossa tehdyt teot eivät koskaan ole rangaistavia. Tämä tarkoittaa, että rikoslaissa ei ole puhtaita seuraamusrikoksia eli sellaisia rikoksia, joissa jo tietyn seuraamuksen aiheuttaminen olisi rangaistavaa. Kun oikeustieteissä puhutaan seuraamusrikoksesta, tarkoitetaan tosiasiassa sellaisia rikoksia, joissa tietyn seuraamuksen, kuten ihmisen kuoleman, aiheuttaminen on rangaistavaa tahallisesti tai huolimattomuudella.
Jos teko on rangaistava tahallisena, tahallisuuden tulee kattaa kaikki tunnusmerkistön osat. Esimerkiksi petoksessa tekijän on tiedettävä erehdyttävänsä toista sekä tiedettävä teon aiheuttavan vahinkoa toiselle tai hyötyä hänelle itselleen. Tahallisuusvaatimus koskee myös kvalifiointiperusteita eli teon määrittelemistä törkeäksi tekomuodoksi. Tekijän on tiedettävä kvalifiointiperusteen käsilläolosta, jotta teko muuttuisi törkeäksi. Esimerkiksi raiskauksessa teko muuttuu uhrin alaikäisyyden perusteella törkeäksi vain, jos tekijä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää uhrin alaikäisyydestä.
Tahallisuus oli yksi rikoslain kokonaisuudistuksessa huomattavasti keskustelua herättäneitä seikkoja. Koko 1900-luvun ajan tahallisuus oli monien rikosten tunnusmerkistöissä ja sitä edellytettiin oikeuskäytännössä. Tahallisuutta ei kuitenkaan määritelty missään kohtaa laissa, vaan sen määrittely oli jäänyt oikeuskäytännön varaan. Vasta rikoslain kokonaisuudistuksessa uudistettaessa yleisiä oppeja vuonna 2002 päätettiin, että tahallisuus tulisi määrittää laissa, koska se oli merkittävä peruste rikosvastuun syntymiselle.
Nykyisellään tahallisuus määritellään rikoslain 3:6 §:ssä seuraavasti:
”Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.”
Tämä voidaan erottaa useisiin eri asteisiin seuraavasti:
Tarkoitustahallisuus - Dolus determinatus
Tahallisuuden selkein aste on tarkoitustahallisuus, mikä on myös arkikäytössä ymmärretty muoto tahallisuudesta. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa tekijä on tarkoittanut aiheuttaa seuraamuksen. Tämä on kaikkein vakavin tahallisuuden muoto, koska tekijän tavoitteena on ollut aiheuttaa seuraamus, jonka aiheuttaminen on kriminalisoitua eli rikollista. Tätä tahallisuutta esiintyy usein talousrikoksissa, joissa tavoitellaan tiettyä seuraamusta, esimerkiksi haittaa velkojille tai verottajalle, jotta saadaan hyötyä itselle.
Käytännössä tämä tahallisuuden muoto edellyttää sellaista pääsyä tekijän pään sisälle, että usein tämän osoittaminen vaatii tunnustusta.
Joskus tahallisuus voidaan kuitenkin päätellä tapahtumankulusta. On olemassa tilanteita, joissa tekijän tarkoituksena ei järjellisesti voida ajatella olleen mikään muu kuin tietyn seurauksen aiheuttaminen. Tällainen oli kyseessä esimerkiksi tapauksessa KKO 2003:115, jossa henkilö oli ampunut ovesta läpi ilmoittaen vielä ampumisen tarkoituksena olleen tappaa asunnossa ollut henkilö. Vaikka henkilö ei tunnustanut tappamistarkoitusta oikeudenkäynnissä, katsottiin teon ainoaksi mahdolliseksi selitykseksi yritys tappaa asunnossa ollut henkilö, ja ampuja tuomittiin tapon yrityksestä.
Tämä tahallisuuden muoto korostuu tapauksissa, joissa teon yritys on kriminalisoitu.
Varmuustahallisuus – Dolus directus
Joissain tapauksissa tekijän pään sisään ei päästä siten, että hänen voitaisiin osoittaa pyrkineen tiettyyn seuraamukseen. Esimerkiksi väkivaltarikoksessa henkilön ampuessa toista lähietäisyydeltä kasvoihin, ei hänen tarkoituksenaan välttämättä voida osoittaa olleen toisen tappaminen, jos hän ei tunnusta tappamistarkoitusta. Varmuustahallisuus paikkaa tämän aukon siltä osin, että jos teko on sellainen, että siitä aiheutuu varmuudella tietty seuraamus, katsotaan se silti tahalliseksi. Tämä poikkeaa arkikielen määritelmästä, jossa esimerkiksi lapset vetoavat usein siihen, että eivät tehneet jotain tahallaan, koska eivät halunneet aiheuttaa tiettyä seurausta. Aikuiset kuitenkin usein rankaisevat lapsia, jos teko oli sellainen, että siitä ei voinut aiheutua muuta seurausta. Tätä samaa oppia käytetään myös rikosoikeudessa.
Varmuustahallisuus korostuu kahdessa tyyppitilanteessa. Ensimmäinen näistä on impulsiivisesti tehdyt teot, joissa tekijän tarkoitusta voi olla vaikea osoittaa. Väkivaltarikokset, jotka eivät ole suunnitelmallisia, ovat tyyppiesimerkki tällaisesta. Etuilusta alkaneessa, humalaisten välisessä nakkikioskitappelussa voi olla vaikea osoittaa tekijän tarkoituksena olleen aiheuttaa vakavaa ruumiinvammaa tai kuolemaa, jos hän on esimerkiksi ampunut toista henkilöä pään alueelle käsiaseella. Humalaisen sielunelämää ei kuitenkaan tämän opin vuoksi tarvitse arvioida, vaan tekoa pidetään tahallisena, jos tietyn seurauksen syntymistä on pidettävä varmana seurauksena tietystä teosta. Käsiaseella ampuminen ylävartaloon täyttää varmasti vakavan ruumiinvamman seurauksen ja hyvin todennäköisesti kuoleman.
Toinen tyyppitilanne on se, että tekijä tavoittelee toista rikosta, mutta siinä ohessa syyllistytään muuhun rangaistavaan tekoon, jota tekijä ei sinänsä tavoittele, mutta jota hän pitää varmana seurauksena. Esimerkkinä voidaan käyttää lentokoneen kaappaamista tarkoituksena törmätä sillä ydinvoimalaan. Tekijän tarkoituksena on aiheuttaa törkeä vahingonteko, mahdollisesti terroristisessa tarkoituksessa. Tekijän täytyy kuitenkin pitää varmana, että koneen matkustajat kuolevat teossa, vaikka se ei ole hänen varsinainen tavoitteensa. Tällöin tekijä syyllistyy myös murhiin, vaikka hän ei sinänsä ole tavoitellut matkustajien kuolemaa, koska hänen täytyy pitää matkustajien kuolemaa varmana.
Todennäköisyystahallisuus – Dolus eventualis
Viimeinen tahallisuuden muoto on todennäköisyystahallisuus. Tässä tahallisuuden muodossa tekijä ymmärtää tai hänen on tullut yleisen elämänkokemuksen nojalla ymmärtää, että teon todennäköinen seuraus on jokin tietty tapahtuma. Tällainen on esimerkiksi se, että päähän osuva kova potku aiheuttaa vakavaa vahinkoa. Henkilön, joka potkaisee maassa makaavaa henkilöä päähän kovaa, tulee siis pitää todennäköisenä vakavaa seurausta.
Todennäköisyystahallisuudessa on tyypillistä, että tekijä on joko toiminut impulsiivisesti tai hän on ottanut riskin välinpitämättömyyttään. Impulsiivisuus korostuu erityisesti väkivaltarikoksissa. Yksi esimerkki tällaisesta on tilanne, jossa potkaistaan maassa makaavaa henkilöä päähän. Päähän osuva kova potku aiheuttaa hyvin todennäköisesti vakavaa vahinkoa. Henkilön, joka potkaisee maassa makaavaa henkilöä päähän kovaa, tulee siis pitää varmana vakavaa seurausta.
Todennäköisyystahallisuus on hyvin lähellä huolimattomuutta. Mitä todennäköisempi seuraus on, sitä lähempänä ollaan tahallisuutta. Jos seuraus on erittäin epätodennäköinen, ei kyse ole edes rangaistavasta huolimattomuudesta, vaan vahingosta. Jossain tässä välissä on alue, missä riskinotto on rangaistavaa eli kysymys on huolimattomuudesta.
Todennäköisyystahallisuudesta puhutaan julkisessa keskustelussa paljon henkirikosten yhteydessä. Usein käydään keskustelua siitä, tulisiko kynnystä tahallisuuteen laskea alemmas, jotta useampi henkilö tuomittaisiin törkeän pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen sijaan taposta. Tässä keskustelussa kysymys on lähinnä siitä, milloin väkivalta on ollut niin vakavaa, että kuolemaa on tullut pitää todennäköisenä seurauksena. Toisaalta erityisesti puukotustilanteissa on usein katsottu, että keskivartaloon osuneen pistolyönnin seurauksena on todennäköisesti kuolema, ja siksi tekijä tuomitaan taposta tai tapon yrityksestä.
Yhteenveto
Useimmat rikoslain rikokset ovat rangaistavia vain tahallisesti tehtyinä. Tahallisuuden käsite voi olla haastava hahmottaa. Teko ei ole tahallinen ainoastaan silloin, kun tekijä haluaa aiheuttaa tietyn seurauksen. Tämä ei olisi kestävä linja, koska usein ei ole mahdollista päästä tekijän pään sisälle. Tahallisuuden onkin katsottu kattavan teot, joissa tietty seuraamus on varma tai todennäköinen. Todennäköisyysarvioinnin osalta vain erittäin todennäköiset teot on katsottu tahallisuuden piiriin, muutoin kyse on tuottamuksesta. Matalan todennäköisyyden toiminnassa kyse on vahingosta eli rankaisematta jäävästä teosta.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI(Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
