Miksi Suomessa annetaan tällaisia vankeustuomioita?

Olen viime päivinä ollut osallisena keskusteluissa, jotka liittyvät kriminaalipolitiikkaan ja erityisesti vankeustuomioiden pituuksiin ja niiden taustalla oleviin syihin. Tässä kirjoituksessa avaan kriminaalipolitiikan taustalla olevia syitä ja tavoitteita.

Kirjoituksessa en ota kantaa siihen mikä on hyvä tai huono määrä rangaistuksille.


Tässä kirjoituksessa pyrin tuomaan asioita esiin monipuolisemmin kuin mitä esimerkiksi some-keskusteluissa yleensä voidaan tuoda. Koska aihe herättää tunteita, pyytäisin kaikkia kommentoijia pysymään asiallisina ja pidättäytymään henkilöön menevistä kommenteista. Pitääkseni tekstin luettavana en käytä alaviitteitä ja lähteitä jokaisessa faktaväittämässäni. Olen kuitenkin valmis toimittamaan niitä perustellusta pyynnöstä.


Olen itse työskennellyt opiskelujen ohessa ja nykyään harrastusmielessä järjestyksenvalvojana, ja siinä yhteydessä ollut itse rikosten kohteena. Vakavimmassa kokemassani tapauksessa vastapuoli tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Olen myös ollut useissa rikosjutuissa uhrin avustajana, ja olen havainnoinut heidän kokemuksiaan ja käynyt niitä läpi heidän kanssaan. Avaan nyt poikkeuksellisesti henkilökohtaista taustaani ja kokemuksiani aiheesta, koska toivoisin kommentoijien ymmärtävän, että minulla on myös muutakin kuin akateemista näkemystä aiheeseen. Tästä huolimatta teksti on tarkoitettu faktapohjaiseksi ja neutraaliksi kannanotoksi kriminaalipolitiikan tavoitteisiin ja tuloksiin.


Kriminaalipolitiikka


Jokaisessa yhteiskunnassa esiintyy aina vääryyttä ja rikoksia. Tämän vuoksi tarvitaan myös rangaistuksia. Kriminaalipolitiikka kattaa rangaistuksen lisäksi erilaisia rikoksiin vaikuttavia toimia kuten ennaltaehkäisyä, rikosten torjuntaa sekä rikosten aiheuttamien vahinkojen minimointia. Tässä kirjoituksessa keskityn rangaistuksen tavoitteisiin.

Rangaistuksilla tavoitellaan ensisijaisesti sitä, että rikoksia tehtäisiin vähemmän.


Tämä vaikutus toteutuu kahdella tapaa: rangaistuksen pelko vähentää rikoksia ja rangaistus vaikuttaa rangaistuksen kohteeseen siten, että hän ei välttämättä tee lisää rikoksia tai rikostenteon mahdollisuus on ainakin jonkin aikaa estetty, jos henkilö tuomitaan ehdottomaan vankeuteen. Toinen perustelu rangaistukselle on, että rikoksen tehnyt henkilö on toiminut väärin ja hänen tulee hyvittää tekonsa kärsimällä rangaistus. Rangaistuksissa on myös kustannusnäkökulma: rikoksia ei olla valmiita estämään hinnalla millä hyvänsä. Käsittelen nämä kohdat seuraavaksi erikseen.


Oikeustaju eli rangaistuksen sovittaminen


Oikeustaju on aina rangaistuksen perustana. Jos tekoa ei pidetä vääränä, ei sitä ole säädetty rangaistavaksi. Tämän vuoksi rangaistuksen olemassaolo kertoo jo siitä, että teko on yhteiskunnassa epätoivottu ja yhteiskunta reagoi tekoon siten, että sen tekijälle aiheutuu haittaa siitä. Myös rangaistuksen määrä kertoo siitä, kuinka moitittavana yhteiskunta pitää tekoa, sillä vakavampina pidetyistä teoista säädetään kovempia rangaistuksia kuin lievempinä pidetyistä teoista. Esimerkiksi henkeen kohdistuvista rikoksista rangaistaan ankarammin kuin liikennerikoksista.


Yksi jatkuva yhteiskunnallisen keskustelun aihe on, mistä rikoksista pitäisi rangaista ankarammin kuin toisista. Viime vuosien aikana on keskusteltu erityisesti siitä, ovatko seksuaalirikoksista tuomittavat rangaistukset liian matalia verrattuna muihin rangaistuksiin.


Toinen merkittävä yhteiskunnan oikeustajuun liittyvä kysymys on, onko rangaistus tarpeeksi ankara. Lievissä rangaistuksissa voidaan nähdä, että tekijä ei ole kärsinyt tarpeeksi ottaen huomioon tekonsa aiheuttama haitta. Tämä ilmaisee yhtä rangaistuksen olemassaolon taustalla olevaa tekijää: kostoa. Jotta ihmisten halu kostaa täyttyisi, olisi rangaistuksen tunnuttava riittävän ankaralta ottaen huomioon tehty teko.


Yleinen kansainvälinen linja on ollut se, että ankarampia rangaistuksia säädetään yhä enemmän yksittäisten vakavien rikosten ja ihmisten kokemien subjektiivisten pelkojen perusteella. Tämä on johtanut vankeusrangaistuksia istuvien ihmisten määrän moninkertaistumiseen useissa maissa. Tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut vähentävästi useiden eri rikostyyppien määrään tai rikosten uusimistodennäköisyyteen.


Pohjoismainen lähtökohta taas on perustunut enemmän rikosten uusimisriskin vähentämiseen ja rikoksesta aiheutuvien haittojen minimointiin. Tämä on tarkoittanut lyhyempiä vankilatuomioita ja muiden rangaistustyyppien laajempaa hyödyntämistä. Tämä on myös johtanut kansainvälisesti verrattuna erityisen matalaan uusimisen todennäköisyyteen.


Rangaistuksen rikoksia estävä vaikutus


Rangaistusjärjestelmällä on kuitenkin muitakin tavoitteita kuin kosto. Jos lynkkausmielialassa oleva väkijoukko (tai rikosuutisten kommenttikentässä pauhaava joukko) toimisi tuomarina, useista rikoksista jaettaisiin kuolemantuomioita, ihmisen terveyttä vakavasti vahingoittavia rangaistuksia, elinkautisia tai ainakin hyvin pitkiä vankeuksia. Nämä rangaistukset kuitenkin johtaisivat poikkeuksetta siihen, että uhri ei pääsisi enää takaisin yhteiskuntaan mukaan, tai jos pääsisi niin ei pystyisi enää elättämään itseään rehellisellä työllä. Tällaiset ihmiset saattaisivat päätyä myös takaisin rikosten pariin.


Rangaistusjärjestelmä pyrkii vaikuttamaan rikosten määrään kahdella tapaa: ennaltaehkäisevästi ja jälkikäteen (yleis- ja erityispreventio). Ennaltaehkäisevä vaikutus rangaistuksella on, jos ihmiset jättävät yleisesti väärinä pidettyjä tekoja tekemättä siksi, että he tietävät voivansa joutua rangaistuksi näistä teoista. Ennaltaehkäisevä vaikutus on suurempi suunnitelmallisemmissa ja harkituissa rikoksissa, koska niissä mahdollinen rangaistus joudutaan ottamaan huomioon tehtäessä päätöstä siitä, ryhdytäänkö tekoon ylipäätään. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi talousrikoksissa kovemmat tuomiot ovat perusteltuja ennaltaehkäisevyyden vuoksi. Sen sijaan nakkikioskilla valomerkin jälkeen käytäviä tappeluita ne eivät juuri ehkäise, koska tällaisiin rikoksia ei tunnetusti juuri harkita ennen tekoon ryhtymistä.


Rangaistuksen toinen vaikutus on siinä, syyllistyykö rangaistuksen kohde rikokseen uudestaan. Tätä voidaan mitata erityisesti sillä, kuinka todennäköisesti rangaistukseen tuomittu syyllistyy uudestaan rikokseen. Tämä luku on myös jatkuvan kansainvälisen vertailun kohteena arvioitaessa eri valtioiden rangaistusjärjestelmien toimivuutta. Vankeusrangaistuksen on todettu lisäävän riskiä rikosten uusimisesta. Tämä johtuu siitä, että vankilaan joutuneen ihmisen on vaikea palata osaksi muuta yhteiskuntaa, saada töitä ja pitää yllä vankilan ulkopuolisia ihmissuhteita. Jos paluu muuhun yhteiskuntaan ei onnistu, ihminen päätyy usein tekemään uudestaan rikoksia. Mitä pidempi vankeusrangaistus, sen suuremmalla todennäköisyydellä paluu muuhun yhteiskuntaan ei onnistu. Tämä on syynä myös siihen, miksi vankilassa pyritään kouluttamaan ihmisiä ammatteihin ja avovankiloissa voidaan sallia esimerkiksi työssäkäynti. Sama syy on taustalla myös siinä, miksi useita rangaistuksia tuomitaan ehdollisena tai sakkoina.


Rangaistusjärjestelmän kustannukset


Yhtenä rangaistusten määrään vaikuttavana syynä on myös rangaistuksista aiheutuvat kustannukset. Vankien pitäminen on kallista, samoin rikoksentekijöiden tuomitseminen. Tämän vuoksi pienempi vankiluku on edullisempaa yhteiskunnalle. Toisaalta myös rikollisuus on kallista. Rikosten ennaltaehkäisy, tutkiminen ja niistä annettavat tuomiot maksavat. Tämän vuoksi yhteiskunnalle on halvinta tilanne, jossa rikoksia tehdään mahdollisimman vähän, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kustannustavoite on hyvin yhtenäinen rangaistuksen uusimisriskin minimointitavoitteen kanssa. Myös kalliimmat rangaistukset, kuten pitkät vankeusrangaistukset, lisäävät usein rikosten uusimisriskiä. Tämän vuoksi kustannussyyt puoltavat enemmän preventiota kuin kostoa.


Loppusanat


Ihanteellinen tilanne olisi, jos ns. yleinen oikeustaju eli tekojen pitäminen paheksuttavana vastaisi sitä määrää rangaistusta, joka olisi ihanteellinen rikosten määrän ja yhteiskunnalle aiheutuvien kokonaishaittojen määrällä mitattuna. Kun yleinen oikeustaju ei vastaa annettujen rangaistusten määrää, syntyy aina vihaista keskustelua. Toisaalta vihaista keskustelua syntyy myös siitä, että yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja tai tulevien uhrien vähentämistä ei huomioida, kun halutaan kostoa. Relevantteja keskustelunaiheita kuitenkin löytyy liittyen siihen, miten yleinen oikeustaju ja rikosten preventio pitäisi suhteuttaa toisiinsa. Toinen relevantti keskustelunaihe on siinä, ovatko yksittäisistä teoista annetut rangaistukset suhteessa muista teoista annettuihin rangaistuksiin.


Loppujen lopuksi rangaistusjärjestelmässä on kysymys siitä, keiden tulee kantaa rikoksesta aiheutuvien vahinkojen määrä. Olennaisessa osassa tässä ovat uhri, koko muu yhteiskunta ja ne henkilöt, jotka päätyvät uhriksi rikosten uusimisten määrän kasvaessa. Ensimmäinen olennainen kysymys on siinä, tarvitseeko kaikkien muiden yhteiskuntaan kuuluvien maksaa siitä, että uhri saa suuremman koston. Toinen olennainen kysymys on se, että voidaanko rikosten uusimisen kasvaessa tulevat uhrit laittaa maksamaan siitä, että aiemmat uhrit saivat suuremman koston.'


Eelis Paukku

Lakimies, toimitusjohtaja

KPF Group Oy






0 katselukertaa

© 2018 KPF GROUP OY

  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram