Lainsäädäntö ja matkailun edistäminen - tapaus kalastusmatkailu

Erittäin paljon tavallisista blogiaiheistani poikkeava kirjoitus liittyy vastikään julkaistuun artikkeliini, jonka kirjoitin BlueAdapt- tutkimushankkeelle, jossa työskentelin yliopistolla väitöskirjatyöni ohessa. Hanke liittyi vesiluonnonvarojen käyttöön ja taloudellisiin toimintoihin, joista yhtenä painopisteenä oli veteen liittyvä matkailu. Hankkeen yhtenä tuotoksena syntyikin kirjoittamani artikkeli kalastusmatkailusta. Artikkeli on julkaistu Matkailututkimus-julkaisun numerossa 1/2020 ja se löytyy seuraavan linkin takaa:


https://journal.fi/matkailututkimus/article/view/95588


Artikkelin koko nimi on: ”Miten sääntelyä muuttamalla voitaisiin ohjata kalastusta enemmän taloudellista arvoa luovaan suuntaan?” Tässä blogikirjoituksessa avaan artikkelin sisältöä. Kirjoituksen tavoitteena on itse substanssista kirjoittamisen lisäksi sekä tuoda esiin oikeustieteellistä tutkimusta ja tutkimustuloksia, että kertoa millaisiin kysymyksiin oikeudellisella osaamisella voidaan vastata.

Muuhun tutkimukseeni voit tutustua tämän linkin takaa:


https://www.kpflaki.com/julkaisuluettelo


Tutkimuksen toteutus


Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten nykyinen lainsäädäntö edistää tai haittaa kalastuksen eri muotoja ja miten sääntelyä muuttamalla voitaisiin edistää näitä kalastuksen muotoja. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa käytin taloustieteellisiä lähteitä sen selvittämiseksi, millainen kalastusmatkailun ja kaupallisen kalastuksen eli ravinnoksi tapahtuvan ammattimaisen kalastuksen ansaintalogiikka on ja miten nämä tulot jakaantuvat eri alueille. Tarkastelin myös, mitkä seikat vaikuttavat siihen, paljonko nämä sektorit tuottavat rahaa.


Aikaisemman tutkimuksen perusteella kaupallinen kalastus tuottaa kokonaisuutena huomattavasti enemmän rahaa ja on keskeinen toiminto ravinnontuotannossa. Kalastusmatkailu kuitenkin tuottaa selkeästi enemmän rahaa kalastettua kalaa kohden ja tämä raha jää harvaan asutuille alueille eli sille alueelle, missä kala pyydettiin. Kalastusmatkailussa matkailija käyttää merkittäviä määriä rahaa paikallisiin palveluihin, esimerkiksi majoitus- ja ravintolapalveluihin. Kalastusmatkailu ei myöskään juuri vaikuta kalakantoihin Suomessa, ainakaan verrattuna yleiskalastusoikeuksien käyttöön. Yleiskalastusoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta esimerkiksi onkia ja pilkkiä riippumatta siitä, kenen vesillä kalastetaan. Kaupallinen kalastus on myös merkittävästi suurempi uhka kalakannoille erityisesti merellä.


Kalastusmatkailun edistäminen siis tuottaisi lisää rahaa erityisesti harvaan asutuille ja köyhemmille alueille, joten sen edistämistä voitaisiin pitää suotavana ainakin aluetaloudellisesta näkökulmasta. Kalastusmatkailu ei myöskään nykyisellään vaikuta kalakantoihin kovinkaan haitallisesti, joten tämäkään peruste ei estä sen lisäämistä. Tämän selvittyä käsittelin tutkimuksen oikeudellisessa osassa sitä, miten sääntely vaikuttaa kalastusmatkailun edellytyksiin Suomessa.


Oikeudellinen kysymys


Suomessa kalastuksesta säädetään kalastuslaissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa. Kaupalliseen kalastukseen on lisäksi omia EU-säännösten toimeenpanosäännöksiä, jotka liittyvät mm. kalakantojen kestävyyden varmistamiseen, mutta ne eivät vaikuta kalastusmatkailuun, joten en juuri käsittele niitä tässä. Kalastuslaissa on otettu lähtökohdaksi se, että oikeus kaikkiin vesiluonnonvaroihin, myös kalastukseen, on vesialueen haltijalla. Tästä säädetään kalastuslain 5 §:ssä. Tämän oikeuden voi myös luovuttaa tai vuokrata eteenpäin kalastuslain 11 §:n nojalla. Tähän otettiin kuitenkin poikkeuksia myöhemmin: aluksi sallittiin kaikkien kalastaa yleiskalastusoikeuksien nojalla, joihin kuuluvat mm. onkiminen ja pilkkiminen.


Yleiskalastusoikeudet eivät kuitenkaan kata kaupallisessa tarkoituksessa tapahtuvaa kalastusta. Tästä on korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2006:70. Ennen tätä ratkaisua oikeustila oli pitkään se, että kaikkien elinkeinotoiminnassa kalastusta haluavien piti hankkia vesialueen omistajan lupa. Tämä muodostui ongelmaksi, koska usein vesialueet ovat hyvin pirstaloituneita ja kaikkien vesialueiden omistajien lupaa on hankala tai mahdotonta saada.


Tämä johtikin myöhemmin lakimuutokseen ja 2010-luvulla sallittiin kalastusmatkailu viranomaisluvalla tietyissä tilanteissa. Kalastuslain 18 §:n mukaan ELY-keskus voi myöntää oikeuden harjoittaa kalastusmatkailua enintään kuuden hengen ryhmissä ja yleiskalastusoikeuksia käyttäen. Syynä tähän muutokseen oli nimenomaan halu edistää kalastusmatkailua elinkeinona. Käytännössä ainoa este luvan myöntämiselle on, että kalakantojen kestävyys ei mahdollista kalastuksen lisäämistä alueella. Tätä kuuden hengen rajoitusta perusteltiin sekä kalakantojen kestävyydellä että sillä, että kyseinen säännös loukkasi vesialueen haltijan omaisuudensuojaa eli oikeutta kalastukseen.


Vesialueen haltijalla on edelleen ensisijainen oikeus kalastukseen: jos hän kalastaa niin paljon, että kalavarat ovat vähissä, ei kalastusmatkailulle voida myöntää lupaa.

Tämän kuuden hengen rajoituksen perusteltavuus nousi kuitenkin kyseenalaiseksi kun muutama vuosi myöhemmin säädettiin mahdollisuudesta harjoittaa kaupallista kalastusta viranomaisluvalla. Tälle luvalle on huomattavasti enemmän edellytyksiä kalastuslain 13 §:ssä. Ensinnäkin alueen on oltava soveltuva kaupalliseen kalastukseen alueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa, toisekseen kalakantojen on kestettävä kaupallinen kalastus, kolmanneksi luvanhakijan on yritettävä ensin sopia asiasta vesialueen omistajan kanssa ja neljänneksi kalastus ei saa aiheuttaa merkittävästi muuta haittaa esimerkiksi alueen virkistyskäytölle.


Koska kaupallinen kalastus aiheuttaa merkittävästi enemmän haittaa kalakannoille ja luultavasti myös alueen virkistyskäytölle kalastusmatkailuun verrattuna, on kalastusmatkailulle asetettu rajoitus hieman erikoinen lain tavoitteiden näkökulmasta. Erilaisia helpotuksia sekä kaupalliselle kalastukselle että kalastusmatkailulle on sallittu nimenomaan sen vuoksi, että voitaisiin edistää taloudellisia toimintoja ja luonnonvarat (kalat) eivät jäisi hyödyntämättä kestävästi. Kun otetaan vielä huomioon se, että viranomaiset voivat asettaa erilaisia lupaehtoja kalastukselle, on tämä rajoitus vielä erikoisempi. Viranomaiset pystyisivät luultavasti lainsäätäjää paremmin arvioimaan, mikä on kalastuksen kestävä määrä alueella ja millainen määrä kalastusmatkailua ei aiheuta haittaa kalakannoille tai vesialueiden muulle käytölle.


Tutkimuksen tulokset


Tutkimuksen johtopäätöksenä toteankin, että nykyinen mahdollisuus harjoittaa kalastusmatkailua viranomaisluvalla edistää elinkeinoa merkittävästi. Vesialueiden omistajia on niin paljon, että kaikkien heidän lupia vesialueiden käyttöön on vaikea saada, ja pienenkin vesialueen omistaja voi käytännössä halutessaan estää paljon laajemman alueen käytön. Tämän vuoksi ilman mahdollisuutta järjestää kalastusmatkailutapahtumia viranomaisluvalla näitä elinkeinoja olisi huomattavasti vaikeampi harjoittaa.


Nykyinen sääntely ei kuitenkaan ole tehokasta monesta näkökulmasta, erityisesti lakiin otettu rajoitus kalastusmatkailijoiden määrästä viranomaisluvalla (luvalla voi järjestää ainoastaan kuuden kalastusmatkailijan tapahtuman) ei ole nykyään perusteltu lain tavoitteiden näkökulmasta. Kalastajien määrää on rajoitettu, koska halutaan suojata vesialueiden omistajien oikeutta kaloihin ja alueen virkistyskäyttöön.

Jälkimmäisen lakimuutoksen jälkeen viranomaisluvalla voidaan mahdollistaa myös ammattimaista kalastusta alueella. Perusteena viranomaisen harkintavallan rajoittamiselle on pääasiassa vain vesialueen haltijan oikeuksien suojaaminen. Kaupallinen kalastus aiheuttaa kuitenkin merkittävästi enemmän haittaa vesialueen haltijan intresseille verrattuna kalastusmatkailuun.


Tämän vuoksi laissa ole perusteltua rajoittaa viranomaisen mahdollisuuksia myöntää lupia huomattavasti vähemmän haittoja aiheuttavalle toiminnalle Kalastusmatkailu myös tuottaa huomattavasti enemmän rahaa erityisesti paikallisesti ja kalastettua kalaa kohden, joten toiminta on vähäisessä määrin myös rahallisesti arvokkaampaa. Viranomaiset voivat myös asettaa lupaehtoja ja tarvittaessa rajata kalastusmatkailuseurueiden kokoa, jolloin tämä kuuden hengen rajoitus ei myöskään vaikuttasi perustellulta lain tavoitteiden näkökulmasta.


Lue lisää teemakirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/teemakirjoituksia



Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), TkK (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

KPF Group




38 katselukertaa

© 2018 KPF GROUP OY

  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram