Päästökaupassa valtiot eivät voi toimillaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, päästöt vain siirtyvät muualle. Tarkkaan ottaen tämä ei ole mahdollista täydellisessä päästökauppajärjestelmässä, jollaista ei ole olemassa. Sen sijaan on olemassa alueellisia päästökauppajärjestelmiä, jotka ovat soveltamisalaltaan rajattuja. Lisäksi EU:ssa on otettu käyttöön markkinavakausmekanismi, joka mahdollistaa päästöjen pysyvän vähentämisen politiikkatoimilla. Näistä syistä sosiaalisen median kommentoijat, jotka väittävät, ettei päästökaupan piiriin kuuluvissa valtioissa voida kansallisella politiikalla vähentää päästöjä, eivät joko tiedä mistä puhuvat tai levittävät tahallaan väärää tietoa.
Tässä blogikirjoituksessa avaan tarkemmin päästökauppajärjestelmän toimintaa, valtioiden mahdollisuuksia ja velvoitteita vähentää päästöjä sekä EU:n uuden markkinavakausmekanismin vaikutusta kansallisiin politiikkatoimiin ja ilmastoon.
Päästökaupasta
Olen aikaisemminkin kirjoittanut päästökaupasta tähän blogiin, aikaisemmat kirjoitukset ovat löydettävissä tämä postauksen alaosasta. Päästökauppa voidaan tiivistää hyvin toteamukseen, että sitä pidetään taloustieteilijöiden piirissä kustannustehokkaimpana tapana vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Päästökaupassa kasvihuonekaasujen, pääasiassa hiilidioksidin, päästämiseen vaaditaan lupa eli päästöoikeus. Esimerkiksi EU:n päästökauppajärjestelmässä yksi päästöoikeus oikeuttaa päästämään ilmaan tonnin hiilidioksidia tai sitä lämpenemisvaikutukseltaan vastaavan määrän muita kasvihuonekaasupäästöjä.
Yritykset voivat vapaasti myydä päästöoikeuksia toisilleen, jolloin päästöoikeuksia käyttävät ne tahot, joiden on kallista vähentää päästöjä, ja päästövähennyksiä tekevät ne tahot, jotka voivat tehdä sen halvalla. Päästöoikeuden hinta määräytyy markkinoilla ja asettuu teoriassa siihen tasoon, jossa päästöoikeuden hinta on yhtä halpa kuin halvin mahdollinen päästövähennys. Jos hinta nousee tätä suuremmaksi, tehdään sitä halvemmat päästövähennykset. Päästöoikeuksien määrä vähenee vuosittain, jolloin toimijat joutuvat tekemään yhä kalliimpia päästövähennyksiä.
Päästökaupan kääntöpuolena on ollut, että päästökauppajärjestelmässä valtiot eivät voi muilla politiikkatoimillaan tehdä päästövähennyksiä. Päästöjä voidaan vähentää toki yhdellä sektorilla, esimerkiksi jos polttoaineiden päästöjä voidaan vähentää määräämällä, että tietyn määrän polttoaineista on oltava uusiutuvista lähteistä valmistettuja. Tällöin näiden polttoaineiden päästöt vähentyvät. Tällöin päästöoikeuksia tarvitaan vähemmän ja ne myydään markkinoille, jolloin niiden hinta laskee ja jonkun muun tahon on mahdollista jättää päästövähennyksiä tekemättä. Tämä taas aiheuttaa hyvinvointitappioita, koska päästöt vähenevät siellä, missä niiden vähentäminen ei ole halvinta. Päästökauppajärjestelmässä taas päästöjä vähennettäisiin pääasiassa siellä, missä se voidaan tehdä halvimmin ilman kustannuksia yrityksille, valtiolle tai kuluttajille.
EU:n päästökauppajärjestelmästä
EU:n päästökauppajärjestelmä on maailman suurin ja ensimmäinen kansainvälinen päästökauppajärjestelmä. Sen piirissä on vuonna 2021 yhteensä 1 571 583 007 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Tämä määrä vähenee vuosittain noin 43 miljoonalla päästöoikeudella, joka on 2,2 % vuosien 2008-2012 keskipäästöistä. Tällä vauhdilla päästöt vähenisivät vuoden 1990 tasosta 55 % vuoteen 2030 mennessä ja EU olisi hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.
Näistä päästöoikeuksista hieman yli puolet huutokaupataan ja loput jaetaan ilmaiseksi. Tämä ilmaiseksi tapahtuva jakaminen on keino tukea sellaisia toimialoja, jotka saattaisivat päästöjen kustannusten vuoksi siirtää toimintaansa muualle maailmaan, jossa vastaavaa sääntelyä ei ole, jolloin päästöt eivät vähenisi. Tätä ongelmaa kutsutaan hiilivuodoksi, jonka välttämiseksi EU:ssa on tehty useita erilaisia toimia. Myös jäsenvaltioissa, kuten Suomessa, on tuettu energiaintensiivistä teollisuutta, jotta se ei kärsisi niin paljon päästökaupan aiheuttamista kustannusten noususta.
EU:n päästökaupan piiriin eivät kuitenkaan kuulu läheskään kaikki kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavat toiminnot. Päästökauppajärjestelmä kattaa itse asiassa vain 40 % kaikista kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavista toiminnoista. Päästökauppa on rajattu näin pieneen määrään toimintoja, koska se haluttiin keskittää suurimpiin pistemäisiin päästölähteisiin, jotta valvonta olisi mahdollisimman helppoa. Tämän vuoksi päästökauppajärjestelmä kattaa käytännössä vain suuria teollisuuslaitoksia. Muita aloja kutsutaan taakanjakosektoriksi, jonka päästövähennykset ovat jääneet kansallisten toimien varaan.
Päästökaupan rajaaminen kattamaan vain osan toimialoista aiheuttaa tiettyjä ongelmia. Kun päästökauppa vähentää päästöjä, vähenee fossiilisten polttoaineiden kysyntä. Tällöin niiden hinta myös laskee, jolloin päästöt taakanjakosektorilla muuttuvat halvemmaksi. Tämän vuoksi kansallisia toimia tarvitaan, jotta päästöt vähenisivät kokonaisuutena.
Markkinavakausmekanismi
EU:n päästökauppajärjestelmässä tehtiin jonkinlainen suunnittelu- tai ennustevirhe päästöoikeuksien määrää arvioitaessa. Päästöoikeuksien määrä on liian suuri johtuen useista seikoista, kuten taantumista ja aiemmin sallituista hyvin edullisista Kioton protokollan mukaisista kansainvälisistä päästövähennysyksiköistä. Päästöoikeuksien määrä on ollut jatkuvasti niin suuri, että niiden hinta on jäänyt alhaiseksi. Tämä alhainen hinta taas ei ole kannustanut päästövähennyksiin, vaan toimijat ovat varastoineet päästöoikeuksia välttyäkseen tulevilta päästövähennyksiltä.
Tällaista varastointia pidetään haitallisena taloudelle, koska liian alhainen hinta voi johtaa tilanteeseen, jossa tulevaisuudessa pakollisia investointeja lykätään ja ne tehdään vasta, kun joudutaan hankkimaan kalliita päästöoikeuksia. Toki etuna tässä on, että tekniikan kehittyessä ne voivat olla halvempia. Toinen taloudellinen haitta on, että tällainen varastointi aiheuttaa heilahtelua päästöoikeuden hintaan, mikä taas vaikeuttaa toiminnan suunnittelua ja aiheuttaa siten haittaa talouden toimijoille.
Markkinavakausmekanismi otettiin käyttöön vuonna 2019. Markkinavakausmekanismiin siirretään huutokaupattavia päästöoikeuksia, jos edellisten vuosien päästöoikeuksia on käyttämättä yli 833 miljoonaa oikeutta. Määrä on tarkoitus painaa alle 400 miljoonan kierrossa olevan oikeuteen tällä metodilla. Päästöoikeudet varastoidaan markkinavakausmekanismiin, josta niitä aletaan vuoden 2023 jälkeen poistaa pysyvästi. Markkinavakausmekanismista poistetaan kaikki päästöoikeudet, jotka ylittävät edellisen vuoden huutokaupattavan määrän.
Käytännössä markkinavakausmekanismi tarkoittaa sitä, että jos jossain kansallisvaltiossa tehdään toimi, joka vähentää päästökauppasektorin kasvihuonekaasupäästöjä, voi tämä toimi johtaa kasvihuonekaasupäästöjen pysyvään vähentymiseen. Tämä johtuu siitä, että oikeuksia jää käyttämättä, eivätkä muut toimijat välttämättä ehdi kasvattaa päästöjään ennen kuin markkinavakausmekanismi leikkaa ylimääräiset päästöoikeudet pois kierrosta. Käyttämättömät päästöoikeudet jäävät yhä roikkumaan päästöjä vähentäneelle taholle, mutta tällöin kaikille huutokaupattavien päästöoikeuksien määrä vähenee.
Yhteenveto
Valtioiden on vähennettävä päästöjä joka tapauksessa itsenäisillä politiikkatoimillaan, jotta ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa. Tämä johtuu siitä, että taakanjakosektorin päästövähennykset on jätetty valtioiden itse toteutettavaksi. Valtiot voivat nykyään myös vähentää päästökauppasektorin päästöjä siten, että päästöt vähenevät pysyvästi, eivätkä vain siirry muualle tai tulevaisuuteen. Näistä syistä kansallisella ilmastopolitiikalla on merkitystä tavoitteiden saavuttamiselle, eikä kaikkea voi jättää päästökaupan varaan.
Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
