Rikoslain 17-luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan

Päivitetty: 30. joulu 2020

Rikoslain 17-luku on rikoslain pisin luku sisältän 35 pykälää. Pykälänumeroita on kuitenkin vain 22 johtuen useista a, b, ja c -pykälistä. Pykälien järjestysnumero jääkin pienemmäksi kuin sotilasrikoksia käsittelevän 45-luvun 26 pykälää. Luku sisältää useita säännöksiä vuodelta 1889. Luku uudistettiin melkein täysin vuonna 1998, ja säännöksiä on päivitetty melko vähän sen jälkeen. Luku sisältää sekä yleisiä että harvinaisia rikoksia.


_________________________________________________________________________


1 § Julkinen kehottaminen rikokseen


Julkinen kehottaminen rikokseen sisältyi vuoden 1889 rikoslakiin. Teko kattoi tällöin samat seikat kuin nykyäänkin: jos rikokseen koitetaan yllyttää muita joko huutamalla väkijoukossa tai jakamalla kirjoituksia jossain, tuomitaan henkilö julkisesta kehottamisesta rikokseen. Aikaisemmin kriminalisoitua oli yllyttää toista rikkomaan lakia; vuoden 1998 uudistuksessa kriminalisointi rajattiin koskemaan rikoksen tekemistä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ennen vuoden 1998 uudistusta lakia rikkovaan kansalaistottelemattomuuteen yllyttäminen olisi ollut rikos.


Säännös nousi uuteen merkitykseen 2010-luvulla sosiaalisen median aikakaudella. Säännös nimittäin kattaa myös ”yleisesti tietoon saatetut kirjoitukset” eli sosiaalisen median kirjoitukset. Tämä tarkoittaa sitä, että jos joku sosiaalisessa mediassa jakaa kirjoituksen, jossa ihmisiä kehotetaan rikokseen, syyllistyy hän itse rikokseen jo kirjoitusta jakamalla. Vuonna 2018 eräs nykyinen kansanedustaja tuomittiin tästä rikoksesta hänen kehotettuaan sosiaalisen median seuraajiaan kohdistamaan tuhoamis- ja eliminointitoimia SPR:n toimipisteisiin ja vastaanottokeskuksiin. Tapauksen saamasta mediahuomiosta huolimatta tästä annetut rangaistukset ovat erittäin harvinaisia, useina vuosina tästä teosta ei ole tuomittu ketään.


Rikokseen syyllistyminen edellyttää, että kirjoitus tai muu kehotus aiheuttaa vaaran, että rikos tai sen yritys tehdään tai jos kehotus muutoin vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tämän vuoksi kehottajan asema vaikuttaa merkittävästi rangaistavuuteen: mitä tunnetumpi ja näkyvämpi henkilö, sitä suuremman vaaran kehotus aiheuttaa siitä, että rikos tehtäisiin ja sitä todennäköisemmin kehotuksesta seuraa rikostuomio. Teko on rangaistava myös, jos kehotus vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että kehotus aiheuttaa pelkoa eri tahoissa ja he joutuvat suojautumaan rikokselta.


Julkisesta kehottamisesta rikokseen rangaistaan vain, jos kukaan ei yritä tai tee rikosta. Jos rikos tehdään, on kyse yllyttämisestä, josta rangaistaan niin kuin rikoksen tekijää.


Julkisen kehottamisen rikokseen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai julkisesti väkijoukossa taikka yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä kehottaa tai houkuttelee rikoksen tekemiseen siten, että kehotus tai houkuttelu


1) aiheuttaa vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, tai

2) muuten selvästi vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta,

on tuomittava julkisesta kehottamisesta rikokseen sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Jos kehottaminen tai houkutteleminen aiheuttaa sen, että rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, sovelletaan mitä 5 luvussa säädetään osallisuudesta rikokseen.

_________________________________________________________________________


1a § Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen


Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen on kriminalisoitu rikoslain 17:1 a §:ssä. Rikoslain ”väliin” tehtyjä lisäyksiä kokonaisuudistuksen jälkeen on tehty usein a, b ja c -lisäyksiä käyttäen, osasyynä se, että tällöin pykälänumerointi ei muiden rikosten osalta muutu ja rikoslakiin on helpompi viitata. Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen kriminalisoitiin vuonna 2003. Tämän taustalla oli EU:ssa tehty yhteinen päätös siitä, että jäsenvaltioiden tulisi kitkeä järjestäytynyttä rikollisuutta tekemällä niiden toimintaan osallistumisesta rikoksen. Myös YK:n rotusyrjintäsopimus edellytti sellaisten ryhmien kriminalisointia, jotka yllyttivät rotusyrjintään. Sopimus oli tehty jo vuonna 1965, mutta Suomi ei ollut vuoteen 1999 mennessä kriminalisoinut tätä, ja oli saanut siitä huomautuksia sopimusta valvovalta komitealta. Tätä aikaisemmin järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluminen oli vain rangaistuksen koventamisperuste.


Järjestäytynyttä rikollisryhmää ei määritellä itse pykälässä, vaan siinä viitataan ainoastaan RL 6:5.2 §:ään. Pykälän sisältö kuuluu: Järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 11 luvun 10 §:ssä tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettuja rikoksia. Nämä mainitut rikokset ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen.


Rangaistavuudelta edellytetään tietynlaista aktiivisuutta, pelkkä passiivinen osallistuminen ei riitä. Rikoslaki mainitsee kuusi esimerkkiä siitä, milloin henkilö osallistuu rikollisryhmän toimintaan. Tämän lisäksi mikä tahansa näihin rinnastuva toiminta lasketaan rikollisryhmän toimintaan osallistumiseksi. Osallistumista on esimerkiksi toiminnan organisointi, jäsenten värvääminen, ryhmän aseistaminen, kouluttaminen, rahoittaminen tai järjestön taloudenhoito.


Toimintaan osallistuminen on rangaistavaa vain tahallisena eli jos henkilö ei tiennyt eikä hänen olisi pitänyt tietää ryhmän olevan rikollisjärjestö, ei teosta voida tuomita. Käytännössä kriittisin rajanveto on siinä, onko ryhmän tavoitteena tehdä vakavia rikoksia vai ovatko ryhmän tietyt jäsenet ainoastaan ryhtyneet sellaiseen. Suomessa on erittäin harvoja ryhmiä, jotka voitaisiin katsoa järjestäytynyttä rikollisuutta varten organisoiduiksi. Korkein oikeus on tulkinnut määritelmää hyvin tiukasti katsoen esimerkiksi, että kaksi moottoripyöräkerhoa eivät täytä tätä määritelmää, vaikka poliisi ja syyttäjä näin katsoivatkin. Vuonna 2018 korkein oikeus kuitenkin katsoi, että neljän latvialaisen ammattirikollisen ryhmä täytti tämän määritelmän. Nämä ovat myös ainoat tämän pykälän mukaan tuomitut henkilöt.


Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisen tunnusmerkistö on seuraava:


Se, joka


1) perustamalla tai organisoimalla järjestäytyneen rikollisryhmän taikka värväämällä tai yrittämällä värvätä henkilöitä sitä varten,

2) varustamalla tai yrittämällä varustaa järjestäytynyttä rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,

3) järjestämällä, yrittämällä järjestää tai antamalla järjestäytyneelle rikollisryhmälle koulutusta rikollista toimintaa varten,

4) hankkimalla, yrittämällä hankkia tai luovuttamalla järjestäytyneelle rikollisryhmälle toimitiloja tai muita sen rikollista toimintaa varten tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän rikollisen toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,

5) suoraan tai välillisesti antamalla tai keräämällä varoja järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisen toiminnan rahoittamiseksi,

6) hoitamalla järjestäytyneen rikollisryhmän tärkeitä taloudellisia asioita tai antamalla ryhmän rikollisen toiminnan kannalta erittäin tärkeitä taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai

7) järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten tavoitteiden saavuttamista muulla vakavuudeltaan näihin verrattavalla olennaisella tavalla aktiivisesti edistämällä

osallistuu 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena on tehdä yksi tai useampi lainkohdassa mainittu rikos, ja jos tällainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, on tuomittava järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Mitä 1 momentin 6 kohdassa säädetään oikeudellisesta neuvonnasta, ei koske rikoksen esitutkintaan tai tuomioistuinkäsittelyyn taikka rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvää oikeudellisen avustajan tai asiamiehen tehtävien hoitamista.


Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos teosta säädetään muualla laissa yhtä ankara tai ankarampi rangaistus.

_________________________________________________________________________


2 § Mellakka


Mellakka sisältyi vuoden 1889 rikoslakiin hyvin erilaisella nimellä ja erilaisissa muodossa. Vuoden 1889 rikoslaki sisälsi säädökset kahdesta rikoksesta: meteli ja kapina. Molemmissa vastustettiin viranomaisen toimintaa, mutta meteli jäi aikomuksen asteelle ja passiiviseksi, kapina taas aktiiviseksi viranomaisen vastustamiseksi. Ylipäätään Venäjän vallan aikana suhtautuminen kokoontumisiin ja mielenosoituksiin oli hyvin kielteinen, mikä näkyi säädösten ankaruudessa: virkamiehen vastustamiseen osallistumisesta voitiin tuomita jopa yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Nämä säännökset kumottiin vuonna 1998 rikoslain uudistuksella. Rikoslakiin haluttiin kuitenkin jättää säännös, joka mahdollistaisi sellaisten henkilöiden rankaisemisen, jotka ovat osallistuneet sellaisen väkijoukon toimintaan, joka on väkivaltainen tai aiheuttaa huomattavia omaisuusvahinkoja. Tämän vuoksi rikoslakiin otettiin käsite ”mellakka”.


Mellakka edellyttää ensinnäkin väkijoukkoa, joka selvästi aikoo tehdä väkivaltaa tai omaisuusvahinkoja. Johtuen tästä määritelmästä, mellakan soveltamisala jää hyvin suppeaksi. Ensinnäkin väkivallan ja omaisuusvahinkojen tulee jäädä aikomuksen asteelle, jos näitä aletaan aiheuttaa, rangaistussäännös on RL 17:3 §:n väkivaltainen mellakka. Toisekseen nimenomaan väkijoukon on selvästi aiottava tehdä väkivaltaa tai omaisuusvahinkoja, muutamien yksittäisten henkilöiden toiminta ei riitä tähän, vaan väkijoukon on laajemmin oltava tällaisen toiminnan kannalla. Mellakkatuomiot jäävät harvinaiseksi juuri sen vuoksi, että on vaikea näyttää väkijoukon selvästi aikovan tehdä väkivaltaa tai omaisuusvahinkoja ilman, että tällaisia on vielä onnistuttu tekemään, jolloin siirrytään seuraavan rikosnimikkeen puolelle. Vuosina 2015-2018 mellakasta ei tuomittu ketään.


Myös väkijoukon määrä on mielenkiintoinen. Hallituksen esityksessä puhutaan sadan ihmisen joukosta esimerkkinä, mutta mainitaan että joissain paikoissa edes tämä ei riitä. Noin neljänkymmenen hengen joukko, joista 22 todistetusti osallistui väkivaltaan, on oikeuskäytännössä katsottu väkijoukoksi. Suomessa onkin vaikea kuvitella yli sadan hengen väkivaltaisia joukkoja koolla muulloin kuin itsenäisyyspäivänä.


Mellakasta rangaistaan silloin, jos henkilö osallistuu tällaisen väkijoukon toimintaan ja jättää noudattamatta viranomaisen laillisen hajaantumiskäskyn. Viranomaisen läsnäolo on siis välttämätöntä, koska jos viranomainen ei anna hajaantumiskäskyä, ei mellakasta voida rangaista ketään. Toimintaan osallistumista ei ole vielä passiivinen mukanaolo, vaan henkilön on aktiivisesti osallistuttava väkivallan tai omaisuusrikosten uhan aiheuttamiseen. Tällaista osallistumista on esimerkiksi puhein tai elein väkivaltaan yllyttäminen.


Rikoksena rangaistavan mellakan tunnusmerkistö on seuraava:


Joka väkijoukon selvästi aikoessa käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai aiheuttaa omaisuuteen kohdistuvaa huomattavaa vahinkoa osallistuu teoillaan väkijoukon toimintaan ja jättää tällöin noudattamatta toimivaltaisen viranomaisen laillisessa järjestyksessä antaman hajaantumiskäskyn, on tuomittava mellakasta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

_________________________________________________________________________


3 § Väkivaltainen mellakka


Väkivaltaisen mellakan puolelle siirrytään siinä kohtaa, kun väkijoukko vastustaa viranomaista väkivaltaisesti, kohdistaa väkivaltaa henkilöön tai aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Väkivaltainen mellakka eroaa mellakasta myös siten, että väkivaltaisen mellakan tapauksessa ei edellytetä viranomaisen antamaa hajaantumiskäskyä tai ylipäätään mitään viranomaisvalvontaa.


Väkivaltaiseen mellakkaan syyllistyy se henkilö, joka osallistuu tällaisia tekoja tekevän väkijoukon toimintaan. Osallistumista on näiden rikosten tekemisen lisäksi myös rikoksiin yllyttäminen tai muu rikosten yrittäminen onnistumatta siinä, esimerkiksi kiven heittäminen ohi ihmisestä tai esineestä voimakkaan humalatilan vuoksi. Pelkkä passiivinen väkijoukon mukana oleskelu ei riitä rangaistavuuteen. Väkivaltainen mellakka on eräänlainen lisärangaistus: jos väkijoukko kohdistaa väkivaltaa ihmiseen, tuomitaan väkivaltaa tehneet henkilöt erikseen pahoinpitelystä eli rikokset eivät yhdy. Tämän lisäksi väkivaltaan osallistuneet ja siihen kannustaneet tuomitaan myös väkivaltaisesta mellakasta.


Suomessa on viime vuosina uutisoitu useita tuomioita väkivaltaisesta mellakasta. Vuoden 2018 loppuun päättyneellä tilastointikaudella yksikään tuomio ei kuitenkaan ole tullut lainvoimaiseksi. Esimerkiksi Soldiers of Odin -järjestön ja Suomen vastarintaliikkeen jäseniä on uutisoinnin mukaan tuomittu väkivaltaisesta mellakasta, kun alun perin rauhanomainen mielenosoitus on muuttunut väkivaltaiseksi. Tuomioiden määrä on silti suhteellisen vähäinen, mikä voi kertoa esimerkiksi urheiluväkivaltakulttuurin puutteesta Suomessa.


Väkivaltaisen mellakan tunnusmerkistö on seuraava:


Joka väkijoukon tehdessä 16 luvun 1 §:ssä mainitun rikoksen, käyttäessä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai aiheuttaessa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle osallistuu teoillaan väkijoukon toimintaan, on tuomittava väkivaltaisesta mellakasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

_________________________________________________________________________


4 § Väkivaltaisen mellakan johtaminen


Väkivaltaisen mellakan johtaminen haluttiin kriminalisoida vielä ankarammin. Tämän vuoksi väkivaltaisen mellakan johtamisesta tuomitaan aina vankeusrangaistusta, pelkästä osallistumisesta voi selvitä sakoilla. Huomioitavaa on, että jos mellakka ei ole väkivaltainen, sen johtaminen ei ole erikseen rangaistava, vaan johtajaa rangaistaan kuten mellakoitsijoita.


Johtamista tulkitaan tämän rikoksen tapauksessa laajemmin kuin arkikielessä. Johtamisen on kohdistuttava nimenomaan rikosten tekemiseen, muunlainen johtaminen tai väkijoukon rauhoittelu eivät ole rangaistavia. Johtaminen ei edellytä esimerkiksi selkeää komentoketjua tai jatkuvaa johtamista. Johtajia voi olla myös useita. Väkijoukon äänekäs yllyttäminen väkivaltaan tai omaisuusrikoksiin voivat olla pykälässä tarkoitettua johtamista. Myös väkivallan tai omaisuusvahinkojen aloittaminen voi olla väkijoukon johtamista. Johtamista voi olla myös pienemmän teon johtaminen, jos mellakan keskeistä osaa on tietyn rakennuksen tuhoaminen tai tietyn ihmisen pahoinpitely, johtava rooli tässä teossa voi tarkoittaa väkijoukon johtamista.

Väkivaltaisen mellakan johtaja voidaan tuomita vielä erikseen väkivaltaisen mellakan yhteydessä tehdyistä rikoksista, esimerkiksi pahoinpitelystä. Väkivaltaisen mellakan johtamisesta ei ole tuomittu ketään vuoden 2009 jälkeen.


Väkivaltaisen mellakan johtamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka yllyttää tai johtaa 3 §:ssä tarkoitettua väkijoukkoa, on tuomittava väkivaltaisen mellakan johtamisesta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

_________________________________________________________________________


5 § Yleisen järjestyksen aseellisen rikkomisen valmistelu


Yleisen järjestyksen aseellisen rikkomisen valmistelu on sekä nimeltään että tunnusmerkistöltään vaikeasti ymmärrettävä rikos. Säännös oli alun perin vuoden 1889 rikoslaissa, jolloin rangaistavaa oli aseellisen väen kerääminen rikosta yleistä järjestystä tai turvallisuutta vastaan. Vuonna 1998 säännöstä tarkennettiin ja rajattiin, koska valmistelua ei pääsääntöisesti haluttu pitää rangaistavana, mutta aseellisen joukon keräämistä haluttiin yhä pitää rangaistavana. Tämän pykälän sisältö rajattiin pitkälti sellaisiin vakaviin rikoksiin yleistä järjestystä ja turvallisuutta vastaan, joiden valmistelua ei ole erikseen kriminalisoitu. Esimerkiksi valtiopetoksen valmistelu on erikseen kriminalisoitu, joten sitä ei otettu erikseen tämän pykälän soveltamisalaan.


Rangaistava teko on aseellisen väen värvääminen tai kokoaminen tiettyjä rikoksia varten. Rikokset ovat seuraavat:


12 -luku

1 § Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen

2 § Sotaan yllyttäminen

3 § Maanpetos

4 § Törkeä maanpetos

16 -luku

1 § Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen

15 § Vangin laiton vapauttaminen

17:3 § Väkivaltainen mellakka


Yleisen järjestyksen aseellisen rikkomisen valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:


Joka tehdäkseen 12 luvun 1–4 §:ssä, 16 luvun 1 tai 15 §:ssä tai tämän luvun 3 §:ssä tarkoitetun rikoksen värvää tai kokoaa aseellista väkeä, on tuomittava yleisen järjestyksen aseellisen rikkomisen valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

_________________________________________________________________________


6 § Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen


Rikoslain 17:6 § on luultavasti yksi Suomen yleisimpiä rikoksia heti liikennerikosten jälkeen. Tuomioistuintilastoissa nämä eivät tosin ole korkealla, koska iso osa teoista rangaistaan sakkona ilman tuomioistuinkäsittelyä. Tästä huolimatta rangaistusten määrä on pyörinyt noin 200 paikkeilla vuositasolla. Käytännössä näihin liittyy usein jokin toinen rikos, joka täytyy käsitellä tuomioistuimessa, esimerkiksi pahoinpitely. Tuomioistuimessa käsitellään myös vastustamiset, joissa tekijä ei tunnusta tekoa. 17-luvun aiempien pykälien rikokset ovat erittäin harvinaisia, mutta järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista voi todistaa viikonloppuöinä valomerkin aikaan melkein minkä tahansa vilkkaamman kaupungin kävelykadulla.


Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen on otettu rikoslakiin suojaamaan tiettyjä ryhmiä, joiden tehtävä on jo työnsä puolesta ylläpitää järjestystä julkisella paikalla. Tällaisista yleisimmät esimerkit ovat järjestyksenvalvoja ja vartija, mutta pykälällä suojataan myös mm. matkalippujen tarkastajaa ja junan konduktööriä.

Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen vaatii, että joku pyrkii estämään järjestystä ylläpitävää henkilöä suorittamasta hänelle lain tai asetuksen nojalla kuuluvaa tehtävää. Tällainen tehtävä voi olla esimerkiksi järjestyksen ylläpitäminen. Rikokseen voi syyllistyä kolmella tavalla:


1) Käyttämällä väkivaltaa. Jos väkivaltaa käytetään tehtävän estämiseksi, voidaan normaalisti lievänä pahoinpitelynä rangaistavasta teosta rangaista järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena. Jos taas väkivalta on riittävän vakavaa, rangaistaan siitä pahoinpitelynä eli rikokset yhtyvät näiltä osin.


2) Uhkaamalla käyttää väkivaltaa. Tämä rinnastuu usein hyvin läheisesti RL 25:7 §:n laittomaan uhkaukseen. Laiton uhkaus vaatii kuitenkin tiettyä onnistumista uhkaukselta. Jotta kyseessä olisi laiton uhkaus, uhkauksen kohteella olisi oltava perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Järjestystä ylläpitävänhenkilön vastustamisesta voidaan kuitenkin tuomita, vaikka uhkaus ei olisi kovin vakavasti otettava. Väkivallalla uhkaaminen voi kohdistua järjestystä ylläpitävään henkilöön tai johonkin muuhun henkilöön, esimerkiksi tämän perheeseen.


3) Tai muutoin vaikeuttaa tehtävää. Tämä kattaa tietynasteisen ja riittävän vakavan passiivisen vastarinnan. Esimerkiksi pelkkä passiivinen reagointi käskyyn ei ole riittävän vakava teko, että siitä rangaistaisiin. Tästä mainitaan hallituksen esityksessä esimerkkeinä seuraavia tekoja: paikalta poistamis- tai kiinniottotilanteessa tapahtuva heittäytyminen makuulle tai istumaan, tarttuminen kaiteeseen, ovenpieleen tai muuhun esineeseen, vastaan haraaminen tai riuhtominen ja tarttuminen järjestyksenpitäjän vaatteisiin. Pakeneminen saattaa olla vastustamista, jos se estää suorittamasta tehtävää, esimerkiksi matkalipun tarkastusta.


Myös teon yritys on rangaistava. Eli jos henkilö yrittää väkivalloin estää järjestyksenvalvojaa poistamasta häntä ravintolasta, mutta epäonnistuu siinä, on hän silti syyllistynyt järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen. Teosta rangaistaan kuitenkin vain tahallisena eli henkilön on tiedettävä, että kyseessä on järjestystä ylläpitävä henkilö.


Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka käyttämällä tai uhkaamalla käyttää väkivaltaa estää tai yrittää estää järjestystä ylläpitävää henkilöä suorittamasta hänelle lain tai asetuksen nojalla kuuluvaa tehtävää tai muuten vaikeuttaa sanotun tehtävän suorittamista, on tuomittava, jollei laissa muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


Järjestystä ylläpitävällä henkilöllä tarkoitetaan tässä pykälässä:

1) järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetussa laissa (472/1977) tarkoitettua kuljettajaa, häneen rinnastettavaa henkilöä taikka heitä kuljettajan tai häneen rinnastettavan henkilön pyynnöstä avustavaa matkustajaa;

2) joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetussa laissa (469/1979) tarkoitettua matkalippujen tarkastajaa ja tarkastuksessa apuna olevaa järjestyksenvalvojaa; sekä

3) yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa (1085/2015) tarkoitettua vartijaa ja järjestyksenvalvojaa.

_________________________________________________________________________


6a § Luvaton turvallisuusalan elinkeinotoiminnan harjoittaminen


Kun turva-alan lainsäädäntöä kokonaisuudistettiin vuonna 2015, laajeni silloinen 17:6a §:ssä kuvattu vartioimisliikerikos kattamaan myös luvanvaraiseksi muuttuneen järjestyksenvalvontatoiminnan. Tällöin kriminalisoitiin kaikki luvaton turvallisuusalan elinkeinotoiminnan harjoittaminen pois lukien luvanvaraiset turvasuojaustoiminnat, joiden luvaton harjoittaminen säädettiin rikoksen sijaan rikkomukseksi, josta säädetään laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista. Tällöin myös poistettiin kriminalisointi siitä, ettei vartioimisliiketoiminnassa saanut ottaa vastaan tehtävää, joka sisälsi yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoa.


Alun perin vartioimisliikerikosta koskeva sääntely otettiin 1982 vartioimisliikelakiin, koska luvaton vartioimisliiketoiminta katsottiin niin vakavaksi, että sakon lisäksi haluttiin mahdollisuus määrätä teosta vankeusrangaistus. Vuonna 2002 turvallisuusalan sääntelyn yhteydessä säännös siirrettiin rikoslakiin, koska vankeusrangaistukseen mahdollisesti johtavat teot haluttiin siirtää rikoslakiin rikoslain vuoden 1995 kokonaisuudistuksesta lähtien.


Kiellettyä tekoa ei sinänsä kovinkaan tarkkaan eritellä rikoslaissa, vaan viitataan ainoastaan, että kiellettyä on harjoittaa turvallisuusalan elinkeinoa, joka on säädetty luvanvaraiseksi yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 68 §:ssä, ilman lupaa. Tarkemmin luvanvaraiset toimialat määritellään kyseisen lain pykälissä 3 ja 24, joissa määritellään järjestyksenvalvonta- ja vartiointitehtävät luvanvaraisiksi tietyin poikkeuksin, esimerkiksi yleisötilaisuuksien osalta. Rikoksesta ei ole tuomittu ketään.


Luvattoman turvallisuusalan elinkeinotoiminnan harjoittamisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka harjoittaa turvallisuusalan elinkeinolupaa edellyttävää vartioimisliike- tai järjestyksenvalvojatoimintaa ilman yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 68 §:ssä tarkoitettua lupaa, on tuomittava luvattomasta turvallisuusalan elinkeinotoiminnan harjoittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

_________________________________________________________________________


7 § Valtionrajarikos


Myös valtionrajarikoksen nykyinen sisältö on vuodelta 1998. Aikaisempi sääntely oli vuodelta 1944 eli jatkosodan ajalta, ja sitä pidettiin suhteettoman ankarana sotatilanteen ulkopuolella. Vuonna 1998 edessä oli myös Schengen-alueeseen liittyminen, mikä osaltaan edellytti myös maahantuloa ja maasta lähtemistä koskevan lainsäädännön tarkastamista. Myös kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva sopimus ja Euroopan ihmisoikeussopimus edellyttivät mm. jokaisen oikeutta lähteä maasta tiettyjä poikkeustilanteita lukuunottamatta. Myös nämä asettivat tiettyjä paineita tarkentaa lainsäädäntöä. Valtionrajarikosten määrä oli hyvin vähäinen vuoteen 2015 asti, jonka jälkeen tapausten määrä kasvoi merkittävästi laittomien rajanylitysten lisääntyessä. Valtiorajarikoksesta tuomitaan tuomioistuimessa 5-15 ihmistä vuosittain.


Valtionrajarikoksesta rangaistaan sitä, joka ylittää Suomen rajan ilman matkustusasiakirjaa, muutoin rikkoo rajan ylittämisestä annettuja säännöksiä, kuten rajan ylittäjän ilmoittautumatta jättäminen rajavalvonnasta vastaaville viranomaisille, liikkuu rajavyöhykkeellä tai rikkoo rajavartiolain 51 §:n säännöksiä eli liikkuu yöaikaan rajavesillä, laiduntaa poroja tai kotieläimiä sellaisessa paikassa, missä ne voivat päästä rajan yli.


Suomen kansalainen saa kuitenkin aina saapua Suomeen ilman matkustusasiakirjaa, kuten passia. Rajan saa ylittää muustakin kuin merkitystä rajanylityspaikasta muiden rajanaapureiden kuin Venäjän kohdalla, ellei rajavalvontaa ole palautettu poikkeustilanteessa, kuten keväällä 2020. Ulkomaalaista, joka karkotetaan tai käännytetään Suomesta, koska hänellä ei ole asianmukaista matkustusasiakirjaa. Myöskään turvapaikanhakijoita ei rangaista asianmukaisten matkustusasiakirjojen puutteesta. Näiden lisäksi ihmiskaupan uhria ei rangaista siitä, jos hänet on kuljetettu maahan ilman asianmukaisia asiakirjoja.


Valtionrajarikoksen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka


1) ylittää tai yrittää ylittää Suomen rajan ilman siihen oikeuttavaa matkustusasiakirjaa, viisumia, oleskelulupaa tai matkustusasiakirjaan rinnastettavaa muuta asiakirjaa tai muualta kuin luvallisesta maahantulo- tai maastalähtöpaikasta tai vastoin lakiin perustuvaa muuta kieltoa kuin maahantulokieltoa,

2) muuten rikkoo rajan ylittämisestä annettuja säännöksiä tai

3) oleskelee tai liikkuu rajavyöhykkeellä tai ryhtyy siellä kiellettyyn toimeen rajavartiolain 51 §:n vastaisesti tai ilman mainitun lain 52 §:ssä edellytettyä lupaa,

on tuomittava valtionrajarikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.


Valtionrajarikoksesta ei tuomita ulkomaalaista, joka 1 momentissa tarkoitetun teon johdosta käännytetään tai karkotetaan maasta, eikä ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa. Valtionrajarikoksesta ei tuomita myöskään ulkomaalaista, joka on tehnyt 1 momentissa tarkoitetun teon sen vuoksi, että hän on ollut 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitetun ihmiskaupan kohteena.

_________________________________________________________________________


7a § Lievä valtionrajarikos


Lievä valtionrajarikos otettiin rikoslakiin vuonna 2000 prosessiekonomisista syistä. Sellaiset teot, joista voidaan määrätä yli 6kk vankeusrangaistusta, on käsiteltävä oikeudessa. Tämän taustalla on se, että kaikki vakavammat teot halutaan käsiteltävän oikeudenkäynnissä eikä viranomaismenettelyssä jo oikeusturvasyistä, minkä lisäksi halutaan turvata eri tahojen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Nykyisin sakkomenettelyä koskeva sääntely sisältyy lakiin sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010).


Kuitenkin suurin osa valtionrajarikoksista oli alusta alkaen hyvin vähäisiä eli sakolla rangaistavia tekoja. Tällainen teko on esimerkiksi se, että veneilijä unohtaa ilmoittautua rajaviranomaisille saapuessaan maahan Schengenin ulkopuolelta.

Näistä syistä lievimmät valtionrajarikokset siirrettiin oman rikossäännöksensä piiriin. Tällaisia tekoja ovat sellaiset, jotka ovat kokonaisuutena arvosteltuja vähäisiä. Käytännössä tässä arvioidaan tehdyn rikoksen tahallisuutta, teon motiiveja ja siitä aiheutunutta todellista vahinkoa. Jos teko on lievä, määrätään siitä vain sakko viranomaismenettelyssä tämän pykälän nojalla, eikä järjestetä oikeudenkäyntiä, mitä edellytetään 7 §:n mukaisissa tapauksissa.


Lievät valtionrajarikokset ovat 2010 -luvulla olleet yllättävä kyllä harvinaisempia kuin perusmuotoiset valtionrajarikokset. Syynä tähän voi olla mm. vähäiset mahdollisuudet vahingossa tapahtuviin tekoihin Schengen-rajojen runsauden vuoksi ja itärajan tiukahkon valvonnan vuoksi. Myöskään lievästä valtionrajarikoksesta ei rangaista turvapaikanhakijaa, ihmiskaupan uhria tai rajalta käännytettyä tai karkotettua ulkomaalaista.


Lievän valtionrajarikoksen tunnusmerkistö on seuraava:


Jos valtionrajarikos, luvattoman oleskelun tai liikkumisen lyhytaikaisuus, kielletyn toimen laatu taikka muut rikokseen liittyvät seikat huomioon ottaen on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä valtionrajarikoksesta sakkoon.

Mitä 7 §:n 2 momentissa säädetään, koskee myös 1 momentissa tarkoitettua tekoa.

_________________________________________________________________________


7b § Maahantulokiellon rikkominen


Maahantulokiellon rikkominen on myös erittäin tuore rikosnimike. Säännös on vasta vuodelta 2018. Tätä ennen maahantulokiellon rikkomisesta rangaistiin valtionrajarikoksena. Syynä tähän oli se, että maahantulokiellon rikkomisten määrä kasvoi merkittävästi 2010 -luvulla. Erityisesti Virolaiset rikkoivat maahantulokieltoa usein. Vuonna 2015 laaditun maahanmuuttopoliittisen toimintaohjelman mukaan maahantulokiellon rikkomisesta haluttiin määrätä vankeusrangaistus. Ongelmana oli myös myöhemmin säädetty ulkomaalaislaki, joka johti siihen, että EU-kansalaisia, joille oli määrätty maahantulokielto, voitiin useissa tapauksissa rangaista vain sakolla maahantulorikkomuksesta. Osasyynä uudistukseen oli halu rangaista rikoksella maahantulokieltoa toistuvasti rikkovia tahoja, jotka saapuivat maahan tarkoituksena tehdä rikoksia täällä.


Tämän pykälän säätämisestä johtuen valtionrajarikoksen tunnusmerkistö muutettiin niin, että maahantulokiellon rikkomisesta ei enää rangaista valtionrajarikoksena, vaan maahantulokiellon rikkomisena. Schengen-alueelle määrätyn maahantulokiellon rikkomisesta ei kuitenkaan rangaista, jos henkilö on palaamassa Suomen läpi maahan, jossa hänellä on oleskeluoikeus.


Rangaistavaa on neljänlaisen maahantulokiellon rikkominen:


1) Ulkomaalaislain 150.1 §:n nojalla annettu maahantulokielto eli maahantulokielto, joka annetaan jos ulkomaalainen ei poistu Suomesta vapaaehtoisen paluun aikana tai hänelle ei tällaista aikaa anneta, koska hän on vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.


2) Toisen Schengen-valtion koko Schengen-aluetta koskevan maahantulokiellon rikkominen


3) Ulkomaalaislain 150.3 §:n nojalla annettu maahantulokielto eli maahantulokielto henkilölle, jolla on oleskelulupa toisessa Schengen-valtiossa, mutta joka käännytetään Suomesta.


4) Ulkomaalaislain 170.1 §:n nojalla annettu maahantulokielto toisen Schengen-valtion kansalaiselle, jonka katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta taikka kansanterveyttä.


Maahantulokiellon rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka tulee Suomeen, vaikka hänelle on määrätty voimassa oleva


1) ulkomaalaislain (301/2004) 150 §:n 1 momentissa tarkoitettu maahantulokielto tai mainitun lain 3 §:n 19 kohdassa tarkoitetun toisen Schengen-valtion antama jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY 3 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettu maahantulokielto tai

2) ulkomaalaislain 150 §:n 3 momentissa tai 170 §:n 1 momentissa tarkoitettu maahantulokielto, on tuomittava maahantulokiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.


Maahantulokiellon rikkomisesta ei tuomita Schengenin tietojärjestelmässä maahantulokieltoon määrättyä ulkomaalaista, jonka maahantulo Suomeen on sallittu kauttakulkua varten henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/399 6 artiklan 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

_________________________________________________________________________


7 c § Alueloukkaus


Alueloukkaus otettiin rikoslakiin vuonna 2000 kun aluevalvontalakia uudistettiin. Aikaisemmin aluevalvonta-asetus mahdollisti sakon tai enintään 6kk vankeuden aluevalvonta-asetuksen säännöksiä rikkovalle taholle. Vuoden 2000 uudistuksessa tämä teko jaettiin kahteen osaan: aluerikkomukseen, josta säädetään aluevalvontalaissa ja alueloukkaukseen, josta säädetään rikoslaissa. Vain alueloukkauksesta voidaan tuomita vankeusrangaistus.


Alueloukkaus liittyy sotilaalliseen toimintaan. Siihen voi syyllistyä vain vieraan valtion sotilas tai valtion omistaman aluksen tai lentokoneen tai muun ilma-aluksen päällikkö/kapteeni. Näiden lisäksi tunnukseton Suomeen saapuva sotilas voi syyllistyä alueloukkaukseen. Tunnuksettomat sotilaat huomioitiin rikoslaissa ja aluevalvontalaissa vuonna 2017 Ukrainassa havaittujen tunnuksettomien venäläisten sotilaiden vuoksi. Aluevalvontalakia ja rikoslakia muutettiin, että sekä oikeusjärjestelmä että puolustusvoimat saivat lisää työkaluja tällaisten sotilaiden kanssa toimimiseen.

Rikoslaki nimeää neljä tapaa, joilla alueloukkaukseen voi syyllistyä. Näistä ensimmäinen kuitenkin viittaa aluevalvontalain 44 §:ään, joka sisältää yhdeksän kohdan luettelon, jossa viitataan 12-pykälään tai rikkomukseen. Alueloukkaukseen voi syyllistyä mm. seuraavilla tavoin

  1. Aluevalvontalain 44 §:n rikkominen. Tämä kattaa mm. luvattoman maaperän, veden tai maanpuolustukselle tärkeiden kohteiden tutkimuksen, toimii kielletyllä tavalla merelle määritellyllä suoja-alueella, joilla mm. kalastusta, sukellusta ja meriliikennettä on rajoitettu meriliikennettä, rikkoo aluevalvontaviranomaisen määräyksiä esimerkiksi maasta poistumisesta tai liikkuu aluevesillä sukellusveneellä sukelluksissa .

  2. Aluevalvontalain 4-9 §:en rikkominen. Näissä säännellään ulkomaisten sotilaiden ja alusten maahantulosta ja maassa oleskelusta.

  3. Aluevalvontalain 10 §:n nojalla annetun luvan rikkominen. Tämä lupa koskee miten ulkomaiset sotilaat ja alukset saavat saapua Suomeen.

  4. Tunnuksettoman sotilaallisen ryhmän osana oleskelu Suomessa tai Suomeen saapuminen.

Alueloukkauksesta voidaan jättää tuomitsematta rangaistus tai syyte nostamatta, jos alueloukkaus saadaan keskeytettyä välittömästi tai jos siihen syyllistynyt karkotetaan maasta. Syynä tähän on se, että alueloukkaukset käsitellään diplomaattisista syistä erittäin harvoin kummankaan osapuolena olleen valtion tuomioistuimessa. Alueloukkaukseen syyllistyneitä otetaan erittäin harvoin myöskään kiinni, koska suurin osa alueloukkauksista tapahtuu lentokoneilla tai sota-aluksilla, jolloin kiinnioton toteuttaminen ryhtymättä voimakkaisiin sotilaallisiin toimiin on huomattavasti haastavampaa kuin maalla. Tällöin alueloukkaus käytännössä päättyy siihen, että aluevalvontaviranomaisena toimiva sotilas-, rajavartio-, poliisi- tai tulliviranomainen määrää loukkaajan poistumaan maasta tai loukkaaja poistuu oma-aloitteisesti.


Alueloukkauksen tunnusmerkistö on seuraava:


Vieraan valtion sotilas taikka vieraan valtion valtionaluksen tai valtionilma-aluksen päällikkö, joka

1) rikkoo aluevalvontalakia (755/2000) sen 44 §:ssä tarkoitetulla tavalla,

2) rikkoo aluevalvontalain 4–9 §:n säännöksiä Suomen alueelle tulosta ja maassa oleskelusta tai

3) rikkoo aluevalvontalain 10 §:n nojalla myönnetyssä luvassa annettuja lupamääräyksiä,

on tuomittava alueloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.


Alueloukkauksesta tuomitaan myös se, joka aluevalvontalain 2 §:n 5 a kohdassa tarkoitetun tunnuksettoman sotilaallisen ryhmän jäsenenä ja osana tällaisen ryhmän toimintaa rikkoo aluevalvontalain 10 a §:n mukaista kieltoa tulla Suomen alueelle tai olla maassa.


Alueloukkausta koskevassa asiassa syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta ja tuomioistuin rangaistuksen tuomitsematta, jos alueloukkaus on saatu välittömästi keskeytetyksi tai jos siihen syyllistynyt on teon vuoksi käännytetty tai karkotettu maasta.

_________________________________________________________________________


8 § Laittoman maahantulon järjestäminen


Laittoman maahantulon järjestäminen on rikoslain pykälä, jota on muutettu useasti. Säännös sisältyi alun perin ulkomaalaislakiin ja liittyi kiinteästi valtionrajarikokseen. Rikoslain vuoden 1998 uudistuksessa vankeusuhkaiset säännökset haluttiin kuitenkin siirtää rikoslakiin ja tämän vuoksi laittoman maahantulon järjestämiselle säädettiin oma rangaistussäännöksensä.


Pykälän sisältöä muutettiin jo vuonna 2004 ihmiskaupan torjumisen vuoksi. Tällöin pykälän tunnusmerkistöä laajennettiin ja tarkennettiin kattamaan mm. kauttakulku. Samalla rikoslakiin otettiin myös törkeä tekomuoto, josta lisää huomenna. Vuonna 2013 osana hallituksen laittoman maahanmuuton vastaista strategiaa pykälää laajennettiin kattamaan tilanteet, joissa ulkomaalaisella on väärennetty asiakirja tai viranomaista harhauttamalla saatu asiakirja. Tällöinkin ongelmana oli säännöksen epäselvyys. Myös niin sanotun rajoitussäännöksen määritelmää täsmennettiin.


Laittomaan maahantulon järjestämiseen voidaan syyllistyä neljällä tavalla:

  1. Ulkomaalaisen tuominen Suomeen, jos ulkomaalaisella ei ole maahantuloon vaadittavia asiakirjoja. Tämän yrittäminen on rangaistavaa eli tekijää rangaistaan, vaikka ulkomaalainen jäisi kiinni rajalla.

  2. Tuo Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalaisen, jolla on väärennetty asiakirja, toisen henkilön asiakirja tai viranomaiselta erehdyttämällä, lahjonnalla tai kiristyksellä saatu asiakirja. Myös tämän yrittäminen on rangaistavaa.

  3. Kuljetuksen järjestäminen 1-2 tarkoitetuissa tapauksissa. Tämän yrittäminen ei ole rangaistavaa eli kuljetus on onnistuttava järjestämään, vaikkakaan ulkomaalainen ei pääsisi maahan.

  4. Luovuttaa toiselle väärennetyn asiakirjan, toisen henkilön asiakirjan tai viranomaiselta erehdyttämällä, lahjonnalla tai kiristyksellä saadun asiakirjan maahantuloa varten.

Pykälään sisältyy niin sanottu rajoitussäännös. Jos ulkomaalaista autetaan humanitäärisistä syistä esimerkiksi häneen kohdistuvan vainon tai hänen kotimaansa turvattomuuden vuoksi ja teko on muutoin kokonaisuutena arvostellen hyväksyttävästä syystä tehty, ei tekijää rangaista. Tätä rajoitussäännöstä sovelletaan käytännössä sellaisiin tahoihin, jotka auttavat hädänalaisia ilman taloudellista motiivia. Jos maahantulosta otetaan jonkinlainen taloudellinen palkkio itselle, rangaistaan teosta pääsääntöisesti rikoksena.


Laittoman maahantulon järjestämisestä annettujen tuomioiden määrä ennen vuotta 2015 oli erittäin vähäinen ollen muutamia kymmeniä vuositasolla. Vuonna 2016 määrä hyppäsi yli 70 tapauksen, mutta tämän jälkeen palattiin 20-30 kappaleeseen vuositasolla. Tekojen määrä on siis hyvin vähäinen.


Laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka

1) tuo tai yrittää tuoda Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia, oleskelulupaa tai matkustusasiakirjaan rinnastettavaa muuta asiakirjaa,

2) tuo tai yrittää tuoda Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalaisen, jonka 1 kohdassa tarkoitettu asiakirja on väärä, väärennetty, myönnetty toiselle henkilölle taikka saatu viranomaiselta asiakirjan myöntämisen kannalta merkityksellisen totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan tiedon avulla, lahjomalla viranomainen tai virkamiehen väkivaltaisella vastustamisella,

3) järjestää tai välittää 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulle ulkomaalaiselle kuljetuksen Suomeen tai

4) luovuttaa toiselle 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan käytettäväksi maahantulon yhteydessä,


on tuomittava laittoman maahantulon järjestämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Laittoman maahantulon järjestämisenä ei pidetä tekoa, jota erityisesti huomioon ottaen tekijän humanitaariset tai läheisiin perhesuhteisiin liittyvät vaikuttimet sekä ulkomaalaisen turvallisuuteen vaikuttavat olot hänen kotimaassaan tai vakinaisessa asuinmaassaan on pidettävä kokonaisuutena ottaen hyväksyttävistä syistä tehtynä.

_________________________________________________________________________


8 a § Törkeä laittoman maahantulon järjestäminen


Törkeä laittoman maahantulon järjestäminen otettiin rikoslakiin vuoden 2004 uudistuksessa. Syynä tähän olivat osin kansainväliset velvoitteet johtuen kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen eli niin sanotun Palermon yleissopimuksen ensimmäisestä lisäpöytäkirjasta sekä Euroopan unionin direktiivistä ja puitepäätöksestä laittomassa maahantulossa ja maassa oleskelussa avustamisen ehkäisemisestä.


EU-puitepäätös edellytti, että kaikkein vakavimmissa ihmiskauppatapauksissa olisi voitava tuomita yli kahdeksan vuoden vankeusrangaistus. Laittoman maahantulon järjestämisen enimmäisrangaistus oli ainoastaan kaksi vuotta, joten tämä aiheutti tarpeen päivittää rikoslakia. Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirja taas edellytti, että rangaistusta mitattaessa raskauttavina seikkoina on pidettävä olosuhteita, jotka vaarantavat tai todennäköisesti vaarantavat kyseisten maahanmuuttajien hengen tai turvallisuuden, tai joihin liittyy kyseisten maahanmuuttajien epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua. Hallituksen esityksessä todettiin parhaan tavan sovittaa nämä yhteen olevan uuden törkeän tekomuodon säätäminen laittomaan maahantulon järjestämiseen.


Törkeä laittoman maahantulon järjestäminen edellyttää ensinnäkin, että laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistö täyttyy. Törkeäksi teko muuttuu siinä kohtaa, jos laiton maahantulo järjestetään niin, että ihmiselle aiheutuu vakava ruumiinvamma, sairaus, hengenvaarallinen tila tai muuta kärsimystä tai jos rikos on järjestäytyneen rikollisryhmän tekemä. Teon on oltava myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, mikä on yleissäännös törkeiden tekomuotojen kohdalla.


Tuomioiden määrä on jäänyt yleensä alle kymmeneen vuositasolla, mutta vuonna 2016 tästä tuomittiin 27 henkilöä. Tämän jälkeen määrä on taas pääsääntöisesti jäänyt alle kymmeneen.


Törkeän laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistö on seuraava:


Jos laittoman maahantulon järjestämisessä

1) aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä tai

2) rikos tehdään osana 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa


ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

_________________________________________________________________________


9 § Omankädenoikeus


Myös omankädenoikeus on vuodelta 1889, mikä selittää myös rangaistussäännöksen nimen. Alun perin tämä säännös oli samassa pykälässä virkavallan anastuksen kanssa. Näillä suojattiin virkavallan toiminnan yksinoikeutta niissä asioissa, jotka oli laissa säädetty kuuluvaksi viranomaiselle. Vuonna 1998 virkavallan anastus ja omankädenoikeus erotettiin omiksi pykälikseen selkeyden ja systematiikan vuoksi, vaikkakin rangaistusasteikko säilyi samana. Nykyään virkavallan anastus on rikoslain 16 -luvussa eli rikoksissa viranomaisia vastaan.


Rikoslain aikaisempi sanamuoto ”tekee ulosoton tai muuta omankädenoikeutta” oli hieman kuvaavampi kuin nykyinen tunnusmerkistö. Nykyään kiellettyä on ryhtyä toimeen, jota ei saa tehdä ilman viranomaisen myötävaikutusta. Omankädenoikeuden tunnusmerkistössä on keskeistä, että teko kohdistuu johonkin tai johonkuhun, esimerkiksi esineeseen, vuokralaiseen tai velalliseen. Omankädenoikeuden käytöstä ei rangaista, jos lainsäädännössä on oikeutettu yksityishenkilö tiettyyn tekoon. Tyypillinen tällainen teko on kyseessä silloin, kun oikea-aikaista viranomaista ei ole saatavilla, esimerkiksi hätävarjelu ja yleinen kiinniotto-oikeus.


Säännöstä sovelletaan vain silloin, jos muualla lainsäädännössä ei säädetä ankarampaa rangaistusta. Koska useissa omankädenoikeutta sisältävissä toimissa käytetään väkivaltaa tai aiheutetaan vahinkoa omaisuudelle tai uhataan toista, mennään usein toisten rikosten puolelle. Näistä syistä säännöstä on sovellettu erittäin harvoin. Tyypillisin esimerkki on vuokralaisen häätäminen itse vaihtamalla lukot tai katkaisemalla sähköt tai rahan hakeminen velalliselta omin luvin. Rikoksesta tuomitaan 1-15 ihmistä vuosittain.


Omankädenoikeuden tunnusmerkistö on seuraava:


Joka oikeutensa puolustamiseksi tai toteuttamiseksi omin valloin ryhtyy toimeen, jota hän ei saa tehdä ilman viranomaisen myötävaikutusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, omankädenoikeudesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

_________________________________________________________________________


10 § Uskonrauhan rikkominen


Uskonrauha oli huomattavasti keskeisemmässä roolissa rikoslaissa ennen sen uudistuksia 1990-luvulla. Vielä 1970-luvulta periytyvässä rikoslain uudistuksessa uskonrauhaa suojasi kokonainen rikoslain oma luku nimeltä ”rikoksista uskonrauhaa vastaan”. Nämä rikossäännökset olivat peräisin vuoden 1889 rikoslaista, vaikka uskonrauhan ottaminen rikoslakiin oli koko ajan ollut kiistanalaista. Vuonna 1998 tämä luku päätettiin kumota ja säännökset ottaa rikoksiin yleisistä järjestystä vastaan, samalla pykälien määrä väheni neljästä kahteen. Uskonrauhan rikkomiseen yhdistettiin kolme rikosta: jumalanpilkka, joka koski Evankelis-Luterilaisen kirkon jumalaa ja uskonrauhan loukkaaminen, joka koski kaikkien muiden kirkkokuntien jumalia sekä uskonharjoituksen häiritseminen, jossa häiritään jumalanpalvelusta tai muuta vastaava uskonharjoitustapahtumaa.


Uskonrauhan rikkominen on säännöksenä ollut kiistanalainen koko elinkaarensa ajan. Jo vuonna 1889 sen tarpeellisuudesta keskusteltiin, samoin vuonna 1917. Vuonna 1970 jumalanpilkkasäännös säilytettiin rikoslaissa useiden poliittisten käänteiden jälkeen. Tätä säännöstä ei kuitenkaan koskaan sovellettu tuomioistuimessa. Vuonna 1998 yhdistettäessä säännöksiä todettiin, että uskonnon kohde, kuten jumala, ei tarvitse suojelua rikoslaissa. Sen sijaan uskonnollisten yhteisöjen pyhänä pitämien asioiden herjaaminen haluttiin yhä pitää rangaistavana ja tämän vuoksi säännökset säilytettiin.


Eduskunta piti erityisen tärkeänä, että tämä säännös ei rajoittaisi sananvapautta tai uskonnollisten yhdyskuntien asiallista arvostelua. Lain esitöissä todetaankin, että rangaistavuus edellyttää erityisluonteista tahallisuutta eli todella vahvaa ja harkittua tarkoitusta loukata toisia ihmisiä heidän uskontoaan pilkkaamalla. Tämän vuoksi teon tunnusmerkistönä on, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa eli siten, että myös uskontoon kuulumattomat ihmiset ymmärtävät ilmaisun loukkaavuuden. Loukkauksen tulee kohdistua siihen, mitä jokin kirkko tai rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä.


Toinen tekotapa uskonrauhan rikkomiselle on, että henkilö häiritsee meluamalla, uhkaavalla käytöksellä tai muuten jumalanpalvelusta, hautaustilaisuutta tai muuta vastaavaa. Tämä säännös suojaa myös muita kuin kirkollisia hautajaisia.

Uskonrauhan loukkaamisen tunnusmerkistö on erittäin tiukka johtuen siitä, että teolta edellytetään erityisluonteista tahallisuutta ja loukkaamistarkoitusta. Tämän vuoksi uskonrauhan loukkaamisesta on vuonna 2009 tuomittu yksi ihminen, tuomio käsiteltiin myös korkeimmassa oikeudessa. Tämän jälkeen teosta ei ole tuomittu ketään, vaikka useisiin uskontoihin on sosiaalisessa mediassa ja muualla esitetty todella kärkkäitä kommentteja. Maallistuneessa yhteiskunnassa uskonrauhan loukkaamiseen on yhä vaikeampi syyllistyä.


Uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

_________________________________________________________________________


11 § Uskonnonharjoituksen estäminen


Myös uskonharjoituksen estäminen periytyy vuoden 1889 rikoslaista. Vielä vuoteen 1998 asti pykälä oli uskonrauhan rikkomisia koskevan luvun kolmantena pykälänä. Kun luvun muut pykälät yhdistettiin uskonrauhan rikkomiseksi, haluttiin tämä pykälä säilyttää erillään. Osasyynä tähän oli teon korkeampi tuomittavuus. Muissa rangaistus jäi enintään kuuteen kuukauteen vankeutta, kun tässä se oli enintään kaksi vuotta. Pykälä varattiinkin kaikkein vakavimmille uskonnonvapauteen puuttumisille, joissa käytetään väkivaltaa tai sen uhkaa.


Uskonnanharjoituksen estämiseen syyllistyminen edellyttää, että teossa käytetään väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Teossa tulee myös yrittää estää uskonnonharjoitusta, kuten jumalanpalvelusta. Rangaistussäännös suojaa kaikkia rekisteröityjä uskonnollisia yhteiskuntia ja kirkkoja. Teossa käytetystä väkivallasta tai sen uhasta rangaistaan vielä erikseen eli teot eivät yhdy.


Tästä teosta ei ole tiettävästi tuomittu ketään ja ei ole varmasti tuomittu ketään vuoden 2009 jälkeen. Tämä kertoo todennäköisesti siitä, että Suomessa ei ole niin radikalisoituneita ryhmiä tai yksilöitä, että ne väkivalloin pyrkisivät estämään jumalanpalveluksia tai muita uskonnollisia tapahtumia.


Uskonharjoituksen estämisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla oikeudettomasti estää uskonnonvapauslaissa tarkoitetun kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pitämästä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai muuta uskonnonharjoitusta, on tuomittava uskonnonharjoituksen estämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Yritys on rangaistava.

_________________________________________________________________________


12 § Hautarauhan rikkominen


Myös hautarauhan rikkominen on vanhempaa perua ollen alun perin peräisin vuoden 1889 rikoslaista. Tällöin se oli luvussa, joka käsitteli rikoksia rauhaa vastaan. Tämän luvun säännöksillä suojattiin esimerkiksi kotirauhaa. Säännökset siirrettiin pitkälti rikoksiin yleistä järjestystä vastaan rikoslain vuoden 1998 uudistuksessa. Säännöksen suojeluintressinä ei ole vainaja, vaan se, miten elävät ihmiset ajattelevat siitä, miten ruumiiseen tulisi suhtautua. Aikaisemmin myös vainajan muistoa suojattiin ja pahojen puheiden levittäminen vainajasta oli erikseen rangaistavaa. Vuoden 1998 uudistuksessa vainajan muiston suojaus siirrettiin RL 24:9 §:n mukaisen kunnianloukkauksen alle.


Rikoksen tunnusmerkistön täytymisessä ensimmäinen arvioitava osa on kysymys, mikä on hauta. Yleensä haudan tunnistaa melko selkeästi, esimerkiksi kirkollisilla hautausmailla. Myös muut asianmukaiset hautaustavat kuuluvat pykälän suojan alle. Haudassa ei tule olla ruumista, vaan myös polttouurnan säilytyspaikka lasketaan. Myös paikka, johon vainajan tuhkat on siroteltu, on suojattu, jos tämä on yleisesti tiedossa. Merellä kuolleiden tapauksessa hauta on paikka, joka on erikseen rauhoitettu kuolleita varten, esimerkiksi Estonian hylky. Pykälä ei suojaa muinaisia hautoja.


Hautarauhan rikkomiseen voi syyllistyä kolmella tavalla:

  1. Haudan avaaminen tai hautaa avaamatta ruumiin, arkun tai uurnan ottaminen sieltä. Tämä ei koske luvallisia tapauksia, kuten haudan avaamista rikoksien selvittämistä varten tai arkun siirtämistä varten.

  2. Hautaamattoman ruumiin käsittely pahennusta herättävällä tavalla. Tämä on yksi eniten näkyvyyttä saavista tekomuodoista, koska henkirikoksissa tähän syyllistytään usein, kun ruumis pyritään kuoleman jälkeen hävittämään. Olennaista tässä on, että ruumista on käsitelty kuoleman jälkeen. Ennen kuolemaa tehdyt teot kuuluvat henkirikoksen tekomuodon alle ja voivat olla sitä ankaroittavia.

  3. Häpäisee tai turmelee muistomerkkiä, kuten hautakiveä. Häpäisy kattaa esimerkiksi haudan päälle virtsaamisen, hautapaikan roskaamisen tai joissain tapauksissa jopa metelöinnin haudan lähellä.

Teosta on tuomittu vuosittain säännönmukaisesti alle 10 ihmistä, usein myös alle 5 ja joinain vuosina ei ketään. Näistä merkittävä osa on ollut nimenomaan henkirikoksen yhteydessä tapahtuneita, vaikka mukaan on mahtunut myös esimerkiksi hautakoristeiden varastamista.


Hautarauhan rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:


Joka

1) luvattomasti avaa haudan tai ottaa sieltä ruumiin tai sen osan, ruumisarkun tai hautauurnan,

2) käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla tai

3) turmelee tai häpäisee hautaa tai kuolleen muistomerkkiä,

on tuomittava hautarauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

_________________________________________________________________________


13 § Ilkivalta


Myös ilkivaltasäännöstä on muutettu usein viime aikoina. Ilkivaltasäännös oli alun perin vuoden 1889 rikoslain 42:7 §. Rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa vuonna 1995 rikoslakiin otettiin säännös perättömästä vaarailmoituksesta, jolloin ilkivaltasäännöksestä poistettiin tämä tunnusmerkistö. Vuonna 1998 ilkivaltasäännöstä tarkennettiin merkittävästi, koska rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vahvistumisen vuoksi rikokset tuli määritellä tarkkarajaisemmin. Vuoden 1889 rikoslaissa käytettiin termiä ”harjoittaa muuta ilkivaltaa” mikä on ilmaisuna vähintäänkin monitulkintainen. Tämän vuoksi vuoden 1998 uudistuksessa ilkivallan tekomuotoja tarkennettiin huomattavasti yksityiskohtaisemmiksi.


Vuonna 2003 osa ilkivaltasäännöksistä, joissa vaarannettiin järjestystä siirrettiin järjestyslakiin. Ilkivaltasäännöstä jouduttiin uudistamaan vielä vuonna 2013 tieto- ja viestintätekniikan kehittyessä. Aikaisempi rikoslaki ei kriminalisoinut häiritsemistarkoituksessa lähetettyjä viestejä. Vuosina 2008 ja 2013 viestien lähettäminen otettiin ensin kotirauhan häirinnän ja sen jälkeen ilkivallan piiriin, riippuen oliko kohteena yksityishenkilö vai virasto, laitos tai muu vastaava paikka.

Ilkivaltaan voi syyllistyä kolmella tavalla:

  1. Aiheuttamalla huomattavaa häiriötä virastossa, toimistossa, liikkeessä tai muussa vastaavassa paikassa. Käytännössä häiriön aiheuttaminen vaihtelee paikan mukaan. Häiritsevää on käytös, joka ei paikan luonteen vuoksi sovi paikkaan, esimerkiksi huutaminen toimistossa tai toimiston oven takana. Käytännössä ilkivaltasäännös suojaa paikkoja, joissa ihmiset tyypillisesti työskentelevät.

  2. Häiritsemällä huomattavasti puhelinsoitoilla tai viesteillä virastoa, toimistoa tai muuta vastaavaa paikkaa. Tämä vaatii runsaasti puhelinsoittoja tai viestejä ja määrällisesti kyse on jopa kymmenistä ellei sadoista.

  3. Aiheuttamalla väärän hälytyksen hätäjarrulla tai hälytyslaitteella joukkoliikenteessä, hississä tai muussa laitteessa. Tällainen olisi esimerkiksi metron tai junan hätäjarrupainikkeen painaminen.

Tyypillisesti ilkivaltana kuvatut teot ovatkin muita rikoksia, usein vahingontekoja, perättömiä vaarailmoituksia ja kotirauhan häiritsemisiä. Arkikielen termi ”ilkivalta” kattaa enemmän kuin rikoslain säännös, koska useat vakavammat teot on eriytetty omiksi rikosnimikkeikseen.


Ilkivalta on pääsääntöisesti asianomistajarikos. Ilkivalta on yleisen syytteen alainen rikos vain, jos sillä on rikottu yleistä järjestystä. Tämä tarkoittaa, että teko on kohdistunut muuhun kuin yksityiseen tilaan, esimerkiksi toimistoon. Ilkivalta kuulostaa yleiseltä rikokselta, mutta siitäkin on tuomioistuimissa tuomittu tyypillisinä vuosina alle kymmenen ihmistä. Toki teko voidaan yleensä sovittaa sakkomenettelyssä, koska teon enimmäisrangaistus on sakkoa.