Rikoslain 11 luku käsittelee sotarikoksia ja ihmisyyttä vastaan tehtyjä rikoksia. Osa luvussa kriminalisoiduista teoista koskee sodan tai muiden poikkeuksellisten olojen aikana tehtyjä rikoksia, osa rauhanajan rikoksia. Yhteisenä nimittäjänä sotarikoksille ja rauhanajan ihmisoikeusrikoksille on tietynlainen yleisinhimillinen näkökulma erotukseksi yksilöön kohdistuvista rikoksista. Luonteensa vuoksi näitä rikoksia voi pitää kaikkein vakavimpina ja ne myös muodostavat kansainvälisen rikosoikeuden ydinalueen.
Luvun säännösten tavoitteena ei ole niinkään yksilöiden suojaaminen, vaan oikeussuojan antaminen sodan vuoksi jonkin valtion valvonnan alaiseksi joutuneille ryhmille ja yleisemmin syrjityille kansanryhmille sekä rauhan että sodan aikana. Rikoslain kokonaisuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä HE 94/1993 todetaan, että rikokset useimmiten loukkaavat yksityisiä ihmisiä, mutta erotukseksi muista yksityiseen ihmiseen kohdistuvista rikoksista näihin niin sanottuihin ihmisoikeusrikoksiin sisältyy ominaispiirteenä teon kohteen kuuluminen jollakin tavoin syrjittyyn tai syrjimisvaarassa olevaan ryhmään. Sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevat säännökset ovat Suomessa melko uusia. Niistä säädettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuosina 1970 ja 1974.
Joukkotuhonta, rikos ihmisyyttä vastaan, sotarikos sekä törkeä sotarikos on nähty rikoksina niin vakaviksi, että niistä säädetty enimmäisrangaistus on elinkautinen vankeus. Tästä syystä rikoksen vanhentumista koskevat säännökset eivät koske niitä.
_________________________________________________________________________
1 § Joukkotuhonta
Joukkotuhonnassa on tarkoituksena hävittää jokin tietty kansanryhmä kokonaan tai osittain. Joukkotuhontaa koskevan säännöksen suojelukohteina ovat määrättyä rotua, kansallista tai etnistä alkuperää olevat ja uskonnolliset kansanryhmät. Näiden lisäksi joukkotuhonnan rangaistavuus ulottuu myös muunlaisen kansanryhmän hävittämiseen tähtääviin säännöksessä mainittuihin tekoihin. Näin ollen suojelukohteena ovat myös kielen, yhteiskunnallisen aseman tai poliittisen näkemyksen perusteella määräytyvä kansanryhmä, jota ei ole mainittu säännöksen pohjana olevassa Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymässä joukkotuhontaa koskevassa yleissopimuksessa. Tapauksissa, joissa surmataan jonkin kansanryhmän jäseniä jostakin muusta syystä kuin ryhmän hävittämiseksi, eivät ulotu joukkotuhontaa koskevan säännöksen piiriin.
Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi 1948 yleissopimuksen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi. Suomessa sopimus saatettiin voimaan 1959 annetulla lailla, mutta rikoslakiin joukkotuhonta otettiin vasta vuonna vuonna 1974.
Toistaiseksi ainoa joukkotuhonnasta Suomessa tuomittu on ruandalainen François Bazaramba, joka tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen Ruandan vuoden 1994 kansanmurhan tapahtumiin liittyen. Kansanmurhassa oli kyse Ruandan etnisen tutsiryhmän surmaamisesta toisen etnisen ryhmän, hutujen, toimesta. Kolmen kuukauden aikana hutut tappoivat yhteensä 800 000 tutsia. Bazaramba saapui Suomeen pakolaisena vuonna 2003.
Porvoon käräjäoikeus tuomitsi Bazaramban käskystä tai yllytyksestä tappaa viisi tutsia. Kymmenen lisäsyytettä murhista hylättiin. Lisäksi oikeus katsoi, että Bazaramba oli hankkinut tutsien omistamien rakennusten polttamisessa käytettyjä tarvikkeita ja jakanut näitä sekä yllyttänyt ja käskenyt hutuja polttamaan rakennuksia. Helsingin hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden tuomion elinkautisesta vankeusrangaistuksesta. Hovioikeus katsoi Bazaramban paitsi antaneen käskyjä tutsien tappamiseen ja heidän kotiensa polttamiseen, myös tappaneen henkilökohtaisesti useita tutseja. Korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa.
Kuriositeettina voitaneen todeta, että Asianajajaliiton valvontalautakunta langetti tapauksessa Bazaramban puolustuksessa toimineelle asianajajalle seuraamusmaksun hyvän asianajotavan rikkomisesta. Asianajaja oli seuratessaan päämiehensä kanssa Vantaan vankilassa videoyhteyden kautta Ruandassa tapahtunutta todistajien kuulemista tokaissut puheenjohtajan kiitettyä kuultua todistajaa ”and don't forget to kiss his ass too” ja puheenjohtajan kysyessä eräältä toiselta todistajalta oliko hän hutu vai tutsi tokaissut ”are you straight or gay”. Asianajaja oli tarkoittanut tokaisut ainoastaan hänen päämiehensä kuultavaksi ja ne olivat kuuluneet oikeussaliin, koska mikrofoni oli unohtunut auki.
Joukkotuhonnan tunnusmerkistö on seuraava:
Joka jonkin kansallisen, etnisen, rodullisen tai uskonnollisen taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain 1) surmaa ryhmän jäseniä, 2) aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja, 3) asettaa ryhmälle sellaisia elinehtoja, joista voi aiheutua ryhmän fyysinen häviäminen kokonaan tai osittain, 4) ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän keskuudessa tai 5) pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen, on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
2 § Joukkotuhonnan valmistelu
Joukkotuhonnan valmistelu ja salahanke joukkotuhontaan on säädetty rangaistavaksi. Hallituksen esityksestä HE 94/1993 ilmenee, että säännöksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että pitää olla olemassa todellinen ja varteen otettava sopimus tai suunnitelma joukkotuhonnan tekemiseksi, ennen kuin teko voisi tulla joukkotuhonnan valmisteluna rangaistavaksi. Tästä syystä esimerkiksi kahden henkilön ravintolakeskustelussa tehty ''sopimus'' jonkin kansanryhmän hävittämisestä jäisi rangaistavuuden ulkopuolelle.
Täysin epärealistiset sopimukset ja suunnitelmat jäisivät niin ikään säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Hävityn jääkiekon mestaruusottelun jälkeen laskuhumalassa laaditut pitkällekin menevät suunnitelmat ja uhoaminen suomenruotsalaisväestön (en tiedä, miten suomenruotsalaiset tähän edes liittyisivät, mutta tämän on tarkoitus olla esimerkki absurdista suunnitelmasta) hävittämiseksi Ahvenanmaalle pakkosiirtämällä ja sinne näännyttämällä eivät täyttäisi joukkotuhonnan valmistelun tunnusmerkistöä, koska suunnitelman laatijalla ei tosiasiallisesti olisi minkäänlaista kykyä (ja toivottavasti ei edes todellista aikomusta) toimeenpanna suunnitelmiaan. Säännöksen tarkoituksena on säätää rangaistavaksi sellaisten henkilöiden toiminta, jotka sopivan tilaisuuden tullen todellisuudessa voisivat ryhtyä panemaan suunnitelmaa täytäntöön sekä sellaisen vakavasti otettavan suunnitelman laatiminen, joka olisi tosiasiallisesti toteutettavissa.
Joukkotuhonnan valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:
Joka 1 §:ssä mainitussa tarkoituksessa 1) sopii toisen kanssa joukkotuhonnasta tai 2) laatii joukkotuhontasuunnitelman, on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
3 § Rikos ihmisyyttä vastaan
Rikos ihmisyyttä vastaan tuli nykymuodossaan rikoslakiin vuonna 2008. Säännöksen mallina on ollut Rooman perussäännön 7 artikla. Kansainvälinen rikostuomioistuin on perustettu Rooman perussäännöllä. Säännös otettiin rikoslakiin, jotta Suomi kykenisi entistä paremmin itsenäisesti käsittelemään Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä tarkoitettuja vakavia rikoksia.
Rikos ihmisyyttä vastaan käsittää joukon vakavia yksilöön kohdistuvia rikoksia. Näistä yksilöön kohdistuvista rikoksista tulee rikoksia ihmisyyttä vastaan, jos rikokset on tehty tietyissä raskauttavissa olosuhteissa tai tarkoituksessa. Rikokset muodostavat rikoksen ihmisyyttä vastaan, jos ne tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä. Jos ehto siviiliväestöön kohdistuvasta laajamittaisesta tai järjestelmällisestä hyökkäyksestä ei täyty, on kyse todennäköisesti jostain muusta rikoslain kohdan teosta. Laajamittaisuudella tai järjestelmällisyydellä halutaan korostaa, että hyökkäyksen toteuttaja on tyyppitapauksissa valtio tai jokin muu julkisen vallan organisaatio, mutta tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Rikos voidaan toteuttaa myös esimerkiksi yksityisarmeijan tai jonkin muun vastaava organisaation riveissä.
Rangaistavuus teosta edellyttää tahallisuutta, johon kuuluu tietoisuus siitä, että tekijä toimii osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä. Tekijän ei kuitenkaan tietää laajamittaisen tai järjestelmällisen toiminnan tai suunnitelmien yksityiskohdista.
Kansainvälisesti katsoen ensimmäiset syytteet rikoksista ihmisyyttä vastaan nostettiin toisen maailmansodan jälkeen käydyissä sotasyyllisiksi katsottuihin kohdistuneissa Nürnbergin oikeudenkäynnissä ja Tokion kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa.
Rikoksen ihmisyyttä vastaan tunnusmerkistö on seuraava:
Joka osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä
1) surmaa tai orjuuttaa toisen, käy hänellä kauppaa tekemällä tarjouksen, ostamalla, myymällä tai vuokraamalla taikka kiduttaa häntä tai aiheuttaa hänelle muulla tavoin suurta kärsimystä tai vaikean vamman taikka vahingoittaa vakavasti hänen terveyttään taikka tuhoaa väestöä asettamalla sitä tai sen osaa hävittäviä elinehtoja tai muulla tavoin,
2) karkottaa tai pakolla siirtää alueella laillisesti oleskelevaa väestöä,
3) vangitsee toisen tai muuten riistää häneltä vapauden kansainvälisen oikeuden perustavaa laatua olevien määräysten vastaisesti taikka aiheuttaa vapautensa menettäneen tahdonvastaisen katoamisen,
4) raiskaa toisen, orjuuttaa häntä seksuaalisesti, pakottaa hänet prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon taikka harjoittaa häntä vastaan muuta vastaavaa törkeää seksuaalista väkivaltaa tai
5) harjoittaa rotuerottelua taikka vainoaa tunnistettavissa olevaa ryhmää tai yhteisöä poliittisen mielipiteen, rodun, kansallisuuden, etnisen alkuperän, kulttuurin, uskonnon tai sukupuolen perusteella taikka niihin rinnastettavilla muilla perusteilla,
on tuomittava rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
4 § Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan
Rikos ihmisyyttä vastaan on hallituksen esityksen HE 55/2007 mukaan törkeä, jos rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä. Tarkkaa määritelmää sille, miten moneen ihmiseen lukumääräisesti rikoksen tulisi kohdistua, ei ole. Kyse on siitä, että törkeiksi katsottavissa tapauksissa voidaan puhua rikoksesta joukkoilmiönä eikä vain yksittäistapauksina. Koska rikos ihmisyyttä vastaan voi toteutua eri tyyppisillä teoilla, ehdotetulle törkeyskriteerille tulee antaa merkitystä lähinnä silloin, kun kohteena olevan ihmisjoukon määrä selvästi ylittää sen, mitä on pidettävä kyseessä olevalle teolle tyypillisenä.
Toisena esimerkkinä on rikoksen erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa.
Tyypillinen esimerkki törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan voisi olla joukkoraiskaus, jota loukattuun siviiliväestöön kuuluvia pakotetaan katsomaan.
Kolmas esimerkki on rikoksen tekeminen erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti. Tämä kriteeri täyttyy tyypillisesti joukon johtajien tai muutoin vastuuasemassa olevien toimenpiteiden yhteydessä.
Törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan tunnusmerkistö on seuraava:
Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan
1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,
2) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
4 a § Hyökkäysrikos
Hyökkäysrikos kuului jo alun perin Rooman perussääntöön kirjattuihin rikoksiin. Kampalan tarkistuskonferenssissa hyväksytyn määritelmän mukaisesti hyökkäysrikoksella tarkoitetaan sellaisen hyökkäysteon suunnittelua, valmistelua, aloittamista tai toteuttamista, joka on luonteeltaan, vakavuudeltaan ja mittasuhteiltaan ilmeisellä tavalla Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) vastainen. Yksilön vastuun perusteena oleva valtion hyökkäysteko puolestaan on määritelty toisen valtion suvereniteettiin (joka tarkoittaa ehdotonta valtaa päättää jonkin alueen laista ja hallinnosta), alueelliseen koskemattomuuteen tai poliittiseen riippumattomuuteen kohdistuvaksi tai muulla tavoin YK:n peruskirjan vastaiseksi valtion aseellisen voiman käytöksi.
Hyökkäysrikos aktivoitiin Rooman perussäännön sopimusosapuolten kokouksessa osaksi Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaa 14.12.2017. Tämän myötä kansainvälinen tuomioistuin voi pitää valtioiden johtajia rikosoikeudellisesti vastuussa aggressiivisen sodan käymisestä.
Hyökkäysrikoksen määritelmä sisältää kaksi erillistä osaa – ensinnäkin valtion hyökkäysteon ja toiseksi yksilön rikosoikeudellisen vastuun aiheuttavan teon määrittelyt. Hyökkäysrikokseen voi syyllistyä ainoastaan sotavoimien johtoon ja valtion ylimpään poliittiseen johtoon kuuluva henkilö. Hyökkäysrikoksen tekijänä voi kuitenkin olla myös valtion hyökkäystoimista tosiasiallista valtaa käyttävä silloinkin, kun hän ei ole muodollisesti valta-asemassa.
Hyökkäysrikosta on pidetty yhtenä vakavimmista kansainvälisen oikeuden rikoksista. Nürnbergin oikeudenkäynneissä natsijohtajia syytettiin: - Osallistumisesta salaliittoon tai yhteiseen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvan rikoksen tekemiseksi - Tietyistä sotarikoksista rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnittelemisesta ja toteuttamisesta - Sotarikoksista - Rikoksista ihmisyyttä vastaan
“Suurimman rikoksen” käsite juontaa juurensa Nürnbergissä käsitellystä natsi-Saksan sotamarsalkan, ilmailuministerin ja Luftwaffen komentajan Hermann Göringin ja kumppaneiden oikeudenkäynnistä, joka koski heidän toisen maailmansodan aikaista menettelyään. Tuomiolauselmassa laitonta hyökkäyssotaa luonnehdittiin seuraavasti: ” To initiate a war of aggression is not only an international crime; it is the supreme international crime, differing only from other war crimes in that it contains within itself the accumulated evil of the whole”, joka kääntyy kutakuinkin muotoon ”Hyökkäyssodan aloittaminen ei ole pelkästään kansainvälistä rikollisuutta, se on ylin kansainvälinen rikos, joka eroaa muista sotarikoksista siinä mielessä, että se sisältää itsessään kaiken pahuuden kertymän”.
Hyökkäysrikoksen lisääminen Suomen kansalliseen rikoslakiin mahdollisti sen, että hyökkäysrikosta koskeva oikeudenkäynti tulee toissijaisuusperiaatteen mukaisesti käsiteltäväksi ensisijaisesti kansallisissa tuomioistuimissa silloin, kun teko kuuluu Suomen rikoslain soveltamisalaan.
Hyökkäysrikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos se, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai johtaa niitä, tekee sellaisen hyökkäysteon, joka on luonteeltaan, vakavuudeltaan ja mittasuhteiltaan ilmeisellä tavalla Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) vastainen, hänet on tuomittava hyökkäysrikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
Hyökkäysteolla tarkoitetaan tekoa, jossa valtio käyttää aseellista voimaa toisen valtion suvereniteettia, alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan tai muulla tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan vastaisesti.
Sodanjulistuksesta riippumatta tällaisia hyökkäystekoja ovat 14 päivänä joulukuuta 1974 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman 3314 (XXIX) mukaisesti seuraavat valtion tai sen asevoimien tekemät teot:
1) tunkeutuminen tai hyökkääminen toisen valtion alueelle, tunkeutumisesta tai hyökkäämisestä seuraava sotilaallinen miehitys ja toisen valtion alueen liittäminen kokonaan tai osittain omaan alueeseen;
2) toisen valtion alueen pommittaminen ja muu aseiden käyttö toisen valtion aluetta vastaan;
3) toisen valtion satamien tai rannikon saartaminen;
4) hyökkääminen toisen valtion maa-, meri- tai ilmavoimien joukkoja tai laivastoa tai lentokalustoa vastaan;
5) toisen valtion alueella sopimuksen mukaan olevien joukkojen käyttäminen sopimuksen ehtojen vastaisesti tai niiden pitäminen toisen valtion alueella sitä koskevan sopimuksen päätyttyä;
6) sen salliminen, että valtion alueella sopimuksen mukaisesti olevat toisen valtion joukot käyttävät valtion aluetta kolmanteen valtioon kohdistuvaan hyökkäystekoon;
7) aseistautuneiden joukkojen, ryhmien, asevoimiin kuulumattomien joukkojen tai palkkasotureiden lähettäminen valtion toimesta tai sen puolesta, jos nämä tekevät toista valtiota vastaan vakavuudeltaan 1–6 kohdassa tarkoitettuihin tekoihin rinnastettavia tekoja, tai merkittävä osallistuminen tällaisten joukkojen lähettämiseen.
_________________________________________________________________________
4 b § Hyökkäysrikoksen valmistelu
Hyökkäysrikoksen tyyppinen teko edellyttää usein erityistä etukäteissuunnittelua ja valmistelua, johon on tarpeen voida puuttua riittävän aikaisessa vaiheessa. Hyökkäysrikoksen valmistelua koskevan säännöksen alussa rikoksen tekijäpiirin osalta viitataan hyökkäysrikosta koskevan 4 a §:n 1 momentissa tarkoitettuun henkilöön, eli valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluviin. Hyökkäysrikoksen valmistelussa on kysymys hyökkäysrikoksen toteuttamiseen tähtäävästä, yritystä varhaisemmasta rikoksen esivaiheesta.
Tunnusmerkistön ensimmäisessä kohdassa on kyse rikoksen tekemisestä sopimisesta eli salahanketyyppisestä rikoksen valmistelun muodosta. Hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistö edellyttää 2 kohdassa, että johtohenkilö tai tähän rinnastuva henkilö laatii yksityiskohtaisen suunnitelman hyökkäysrikoksen tekemiseksi. Suunnitelman on oltava yksityiskohtainen, jolloin voidaan katsoa, että kysymyksessä on hyvin vakava ja todellinen, varteenotettava suunnitelma. Samaan tapaan kuin joukkotuhonnan valmistelussa, myös hyökkäysrikoksen valmistelun ulkopuolelle on haluttu jättää täysin epärealistiset suunnitelmat, kuten vaikkapa jonkin joukko-osaston johdon saunaillassa hahmotellut strategiat naapurivaltion maa-alueiden valtaamiseksi yllätyksellä kesken juhannuksen vieton.
Hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistö on seuraava:
Edellä 4 a §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö, joka tehdäkseen 4 a §:ssä tarkoitetun hyökkäysrikoksen
1) sopii toisen sellaisen henkilön kanssa hyökkäysrikoksen tekemisestä tai
2) laatii yksityiskohtaisen suunnitelman hyökkäysrikoksen tekemisestä,
on tuomittava hyökkäysrikoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_______________________________________________________________________
5 § Sotarikos
Sotarikosta koskeva säännös kattaa monenlaisia sodassa, kansainvälisessä tai valtionsisäisessä aseellisessa selkkauksessa tai miehityksessä tapahtuvia kansainvälisen oikeuden kieltämiä tekoja. Säännöksen kansainvälisoikeudellisena taustana ovat muun muassa Haagissa vuonna 1907 tehdyt sopimukset, erityisesti maasodan lakeja ja tapoja koskevat ja vastaavat merisotaa koskevat sopimukset ja Geneven yleissopimukset vuodelta 1949. Yleissopimusten on tarkoitus asettaa rajat sodankäynnille.
Valtionsisäisillä aseellisilla selkkauksilla tarkoitetaan valtioiden viranomaisten ja järjestäytyneiden aseellisten ryhmien tai tällaisten ryhmien välisiä aseellisia yhteenottoja, mutta ei valtionsisäisiä levottomuuksia, kuten mellakoita, erillisiä ja satunnaisia väkivaltaisuuksia tai muita vastaavia tilanteita. Sodalla, kansainvälisellä aseellisella selkkauksella ja miehityksellä tarkoitetaan niiden kansainvälisessä oikeudessa yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä. Sodan oikeussäännöissä tehdään ero kansainvälisten ja niin sanottujen kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten välillä. Kansainvälisissä aseellisissa selkkauksissa osapuolina on kaksi tai useampia valtioita. Kansainvälistä luonnetta vailla olevissa aseellisissa selkkauksissa toisiaan vastaan taistelevat valtion viralliset asevoimat ja erilaiset aseelliset ryhmittymät tai ainoastaan aseelliset ryhmittymät keskenään. Myös kapinallisia sitovat kansainvälisen oikeuden sotaa käsittelevät säännökset.
Jotta kysymyksessä olisi sotarikos, on teolla oltava yhteys teon aikaisiin olosuhteisiin. Se, että teko on tehty sodan, muun aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana ja sen alueella, ei vielä yksin riitä pitämään tekoa sotarikoksena, eli teko on tehtävä osana sotatoimea.
Säännös kieltää sellaisen väkivallan, joka ei kuulu sotatoimiin vihollisen sotavoimia vastaan. Myös vihollisen sotavoimiin kuuluvan surmaaminen tai haavoittaminen voi kuitenkin olla sotarikos, jos kysymyksessä on taistelukyvytön henkilö tai sotavanki, tai jos teossa käytetään kiellettyjä sodankäyntimenetelmiä tai –välineitä tai petollisia keinoja. Kiellettyjä sodankäyntimenetelmiä ovat muun muassa liiallisia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavat menetelmät, kuten esimerkiksi ihmiskehossa räjähtävät niin kutsutut dumdum-luodit. Myös umpimähkäistä tuhoa aiheuttavien aseiden käyttö on kiellettyä. Petollinen keino voisi olla esimerkiksi vastapuolen sotilasasuihin pukeutuminen.
Pykälän 1 momenttiin on pyritty kokoamaan Rooman perussäännössä sotarikoksina mainitut keskeiset ja vakavat kansainvälistä oikeutta loukkaavat rikokset. Näiden tekojen on katsottu liittyvän niin sanottuun universaaliperiaatteeseen, jonka taustalla on näkemys siitä, että vakavat rikokset vahingoittavat kaikkia valtioita, minkä vuoksi kaikilla valtioilla on oikeus syyttää näistä teoista. Yhtenä esimerkkinä universaaliperiaatteen toteutumisesta voi mainita Ruandan kansanmurhaan liittyneen oikeudenkäynnin, jossa Suomessa asuvaa ruandalaismiestä syytettiin osallisuudesta kansanmurhaan entisessä kotimaassaan. Vaikka teot olivat tapahtuneet Ruandassa, syytettä ajoi suomalainen syyttäjä ja asian ratkaisi suomalainen tuomioistuin.
Vaikka ehdotetut 1 momentin säännökset sotarikoksesta ovat varsin kattavia ja yksityiskohtaisia, lista ei siitä huolimatta ole tyhjentävä. Siinä ei nimenomaisesti mainita esimerkiksi taistelukyvyttömän henkilön surmaamista, vaikka teon onkin katsottu kansainvälisessä oikeudessa olevan sotarikos. Tästä huolimatta teko voisi avoimen lausekkeen vuoksi täyttää sotarikoksen tunnusmerkistön.
Sotarikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka sodan taikka muun kansainvälisen tai valtionsisäisen aseellisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä vastoin maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta, merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta, sotavankien kohtelusta tai siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana tehtyjä Geneven sopimuksia (SopS 8/1955, Geneven yleissopimukset) tai kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta ja kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta tehtyjä, vuoden 1949 Geneven yleissopimusten lisäpöytäkirjoja (SopS 82/1980, I ja II lisäpöytäkirja) taikka muita sotaa, aseellisia selkkauksia tai miehitystä koskevia kansainvälisen oikeuden sääntöjä ja tapoja
1) surmaa toisen tai haavoittaa tai kiduttaa häntä taikka hänen etujensa vastaisesti silpoo häntä tai alistaa hänet biologiseen, lääketieteelliseen tai tieteelliseen kokeeseen taikka aiheuttaa hänelle muulla tavoin suurta kärsimystä tai vaikean vamman tai vahingoittaa vakavasti hänen terveyttään,
2) raiskaa toisen, orjuuttaa häntä seksuaalisesti, pakottaa hänet prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon taikka harjoittaa häntä vastaan muuta vastaavaa törkeää seksuaalista väkivaltaa,
3) tuhoaa, takavarikoi tai anastaa omaisuutta mielivaltaisesti ja ilman sotilaallista tarvetta,
4) hyökkäyksen yhteydessä tai muutoin ryöstää kaupungin tai muun vastaavan paikan,
5) ottaa tai värvää alle 18-vuotiaita lapsia asevoimiin tai ryhmiin, joissa heitä käytetään vihollisuuksiin,
6) pakottaa sotavangin tai muun suojellun henkilön palvelemaan vihollisen asevoimissa tai osallistumaan sotatoimiin omaa maataan vastaan,
7) epää sotavangilta tai muulta suojellulta henkilöltä oikeudenmukaista ja laillista oikeudenkäyntiä koskevat oikeudet taikka muutoin kieltää häneltä oikeudelliset takeet,
8) aloittaa hyökkäyksen, joka aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä tai vammoja taikka laajoja, pitkäaikaisia ja vakavia ympäristövahinkoja, jotka ovat selvästi liiallisia verrattuna odotettavissa olevaan todelliseen ja välittömään sotilaalliseen hyötyyn,
9) hyökkää siviiliväestöä, vihollisuuksiin osallistumattomia siviilihenkilöitä tai siviilikohteita taikka Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) mukaisissa tehtävissä olevia henkilöitä tai heidän käytössään olevaa omaisuutta vastaan,
10) hyökkää siviilikohteisiin, joita ei puolusteta, tai pommittaa niitä, hyökkää uskonnonharjoitukseen, tieteeseen, taiteeseen, sairaanhoitoon tai hyväntekeväisyyteen tarkoitettuihin kohteisiin tai historiallisia muistomerkkejä vastaan taikka hyökkää Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä käyttäviä vastaan,
11) käyttää väärin valkoista lippua, vihollisen lippua, Yhdistyneiden Kansakuntien lippua, sotilasmerkkiä, sotilaspukua tai Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä,
12) pitää laittomasti vangittuna taikka pakkotoimin siirtää tai karkottaa väestöä tai sen osia,
13) ottaa ihmisiä panttivangeiksi, ilmoittaa, että armoa ei anneta, käyttää hyväksi siviilihenkilöitä tai muita suojeltuja henkilöitä sotilaskohteiden suojelemiseksi, estää siviilihenkilöiltä ravinnon tai muiden henkiin jäämiseksi välttämättömien tarvikkeiden saamisen tai tarpeellisen hätäavun taikka käyttää muuta kansainvälisessä oikeudessa kiellettyä sodankäyntitapaa taikka
14) käyttää myrkkyä tai myrkkyasetta, tukehduttavia tai myrkyllisiä kaasuja taikka muita vastaavia aineita, liiallisia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavia aseita, ammuksia tai tarvikkeita taikka kemiallisia, biologisia tai muita kiellettyjä aseita tai taisteluvälineitä,
on tuomittava sotarikoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Sotarikoksesta tuomitaan myös se, joka tekee Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) 8 artiklassa sotarikokseksi määritellyn muun teon taikka muulla tavoin rikkoo Suomea velvoittavan sotaa, aseellista selkkausta tai miehitystä koskevan kansainvälisen sopimuksen määräyksiä taikka yleisesti tunnustettuja ja vakiintuneita kansainvälisen oikeuden mukaisia sodan lakeja ja tapoja.
Yritys on rangaistava.
_______________________________________________________________________
6 § Törkeä sotarikos
Törkeän sotarikoksen edellytyksiin soveltuvat perusmuotoisen teon tunnusmerkistöedellytykset. Teolla tarkoitetaan siis sodan, muun kansainvälisen tai valtionsisäisen aseellisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä tapahtuvia niitä koskevia kansainvälisen oikeuden sääntöjen ja tapojen rikkomista.
Sotarikosten luonteen vuoksi on vaikea esittää selkeitä kriteerejä sotarikoksen törkeysarviointiin. Kriteereitä on kaikkiaan neljä. Törkeän tekomuodon ensimmäisenä edellytyksenä on, että se kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä. Tarkkaa määrällistä kriteeriä suurelle joukolle ei voida esittää. Joka tapauksessa asiassa voidaan puhua joukkoilmiöstä eikä vain yksittäistapausksesta. Pelkkä suuri uhri- tai tekijämäärä ei kuitenkaan vielä tee yksin sotarikoksesta törkeää.
Vastaava huomautus voidaan esittää myös toisesta ankaroittamisperusteesta, jonka mukaan sotarikoksella aiheutetaan erittäin suurta ja laajamittaista vahinkoa. Vahinko ei tarkoita pelkästään taloudellista vahinkoa, vaan se voi kattaa myös vahinkoja kulttuurille, historiallisille arvoille, tieteelle, taiteelle, siviililiikenteelle tai ympäristölle.
Kolmantena ankaroittamisperusteena on rikoksen erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa. Hallituksen esityksen HE 55/2007 vp mukaan määritelmälle voidaan hakea johtoa esimerkiksi murhaa, törkeää pahoinpitelyä ja törkeää raiskausta koskevista säännöksistä ja niitä koskevasta oikeuskäytännöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että punninta on samankaltaista kuin edellä mainituissa esimerkkirikoksissa – milloin tekotapa on esimerkiksi erityisen raaka tai nöyryyttävä.
Neljäntenä ankaroittamisperusteena on teon erityinen suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Tämä peruste täydentää muita kohtia siten, että siinä korostuu teon erityisestä suunnitelmallisuudesta ja järjestelmällisyydestä ilmenevä tekijän syyllisyys. Peruste ei edellytä sitä, että teon kohteena olisi poikkeuksellisen suuri väkijoukko tai että teolla aiheutettaisiin suurta vahinkoa. Myös tämä kriteeri toteutuu tyypillisesti joukon johtajien tai muuten vastuullisessa asemassa olevien henkilöiden tekemien toimenpiteiden yhteydessä. Pykälässä oleva ankaroittamisperusteiden luettelo on tyhjentävä, eli jonkin ehdoista on täytyttävä. Törkeää sotarikosta koskevan säännöksen soveltaminen edellyttää, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Se tarkoittaa, että pykälässä erikseen luetellut seikat eivät välttämättä tee rikoksesta törkeää, vaan rikoksen on oltava tuomioistuimen harkinnan mukaan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Törkeän sotarikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos sotarikos tehdään osana suunnitelmaa tai politiikkaa taikka osana laajamittaisia sotarikoksia ja
1) rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä,
2) rikoksella aiheutetaan erittäin suurta ja laaja-alaista vahinkoa,
3) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla taikka
4) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä sotarikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
_______________________________________________________________________
7 § Lievä sotarikos
Lievä sotarikos on sotarikoksena vähäinen. Kyseisen säännöksen merkitys on siinä, että sotarikoksena ei ole tarkoitus rangaista sotaa, aseellisia selkkauksia ja miehitystä koskevien kansainvälisten sopimusten tai yleisesti tunnustettujen ja vakiintuneiden kansainvälisen oikeuden mukaisten sodan lakien tai tapojen vähäistä rikkomista. Edellä mainituissa oikeuslähteissä on myös miltei järjestysluonteisia velvoitteita, joiden rikkominen ei aiheuta merkittäviä seurauksia.
Esimerkkinä tällaisesta voi mainita Geneven yleissopimuksen 87 artiklan säännöksen, jonka mukaan internoiduilta siviileiltä (internoiminen tarkoittaa viholliskansalaisten eristämistä sotatilan aikana) ei kanttiinissa saa periä saippuasta tai tupakkatuotteista tavanomaista markkinahintaa korkeampaa hintaa.
Arvioitaessa, onko kysymyksessä vähäinen teko, tulisi ottaa huomioon ennen kaikkea teolla aiheutettu seuraus. Seurauksella tarkoitetaan vahingon lisäksi ruumiillista tai henkistä kärsimystä, kipua, vammaa tai vastaavia. Jos kysymyksessä on jokin muu seuraus kuin taloudellinen vahinko, voidaan tekoa pitää vakavampana. Kysymykseen tulee suhteellisuusarviointi, johon olennaisesti liittyvät sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen olot, eli esimerkiksi sillä, millaiset olosuhteet yleisesti vallitsevat miehitetyllä alueella tai sota-aluella. Rajanveto määräytyy viime kädessä kokonaisarvostelun perusteella.
Lievän sotarikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos sotarikos, huomioon ottaen aiheutettu seuraus tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä sotarikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
____________________________________________________________________
7 a § Jalkaväkimiinakiellon rikkominen
Suomen liittyessä jalkaväkimiinat kieltävään kansainväliseen Ottawan yleissopimukseen, Suomen tuli kyseisen sopimuksen 9 artiklan mukaisesti säätää eräät yleissopimuksen vastaiset menettelyt rangaistaviksi.
Yleissopimus kieltää jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron. Miinakieltosopimuksen on ratifoinut 156 jäsenvaltioita. Yhdessä nämä käsittävät yli kolme neljäsosaa maailman valtioista. Sopimuksen ulkopuolelle on jäänyt useita valtioita, kuten Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina. Euroopassa Venäjä on ainoa sopimuksen ulkopuolella oleva maa.
Muun muassa puolustusministeriö kritisoi Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen. Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportin mukaan miina-ase on Suomelle erittäin kustannustehokas sodankäyntiväline, koska sillä voidaan Suomen olosuhteissa merkittävästi vaikeuttaa myös teknologisesti kehittyneiden asevoimien operatiivista liikkuvuutta. Kriitikot toivat esille, että Suomi käyttäisi miinoja siten, että sotatilan jälkeen ne voitaisiin tehokkaasti kerätä pois ympäristöstä. Miinojen käyttöä on kritisoitu muun muassa sillä, että miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä.
Pykälän 1 kohdassa oleva viittaus pykäliin 5-7 tarkoittaa rikoslain sotarikoksia koskevia pykäliä. Kohdan 1 tarkoitus on siis tehdä rangaistavaksi muu jalkaväkimiinojen käyttö kuin sotarikossääntelyn piiriin menevät teot. Ne tulisivat siis rangaistaviksi sotarikoksina.
Jalkaväkimiinakiellon rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen (SopS 13/2012) vastaisesti
1) muuten kuin 5–7 §:ssä tarkoitetulla tavalla käyttää jalkaväkimiinoja tai
2) kehittää, tuottaa, muutoin hankkii, varastoi, pitää hallussaan, luovuttaa taikka vie maasta tai tuo maahan jalkaväkimiinoja,
on tuomittava jalkaväkimiinakiellon rikkomisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
____________________________________________________________________
8 § Kemiallisen aseen kiellon rikkominen
Kemiallisen aseen kiellon rikkominen on kansainvälisen oikeuden vastainen teko. Kiellon rikkomista olisi esimerkiksi kemiallisten aseiden, kuten sinappikaasun tai sariinin valmistaminen tai varastointi. Pariisissa 13.1.1993 solmittu yleissopimus kieltää kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön sekä velvoittaa niiden hävittämiseen. Vain neljä YK:n jäsenvaltiota on jättäytynyt sopimuksen ulkopuolelle. Ne ovat Angola, Egypti, Pohjois-Korea ja Etelä-Sudan.
Suomessa yleissopimus saatettiin voimaan vuonna 1995 annetulla lailla kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja sen soveltamisesta (346/1997). Rikoslakiin rangaistussäännös kiellon rikkomisesta otettiin vuonna 1997.
Kemiallisia aseita käytettiin laajamittaisesti ensimmäisessä maailmansodassa. YK on määritellyt kemialliset aseet joukkotuhoaseiksi, joiden käyttöä pyritään rajoittamaan kansainvälisillä sopimuksilla. Kemiallisten aseiden valmistuksen, käytön ja tuhoamisen valvomiseksi on perustettu kansainvälinen organisaatio OPCW, jonka päämaja ja toiminnot ovat Alankomaiden Haagissa. Kiellot eivät kuitenkaan ole kitkeneet kemiallisten aseiden käyttöä kokonaan. Esimerkiksi Syyrian sisällissodassa on tehty yli sata kaasuhyökkäystä, jotka ovat tappaneet ja vammauttaneet raporttien mukaan tuhansia ihmisiä.
Kemiallisen aseen kiellon rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen (SopS 19/1997) vastaisesti
1) muuten kuin 5–7 §:ssä tarkoitetulla tavalla käyttää kemiallista asetta,
2) kehittää, tuottaa, muutoin hankkii, varastoi, pitää hallussaan tai kuljettaa kemiallisen aseen taikka
3) osallistuu sotilaalliseen valmisteluun kemiallisen aseen käyttämiseksi,
on tuomittava kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta tuomitaan myös se, joka toimittaa 1 momentissa tarkoitetun kemiallisen aseen tai harjoittaa tutkimustoimintaa sen tuottamista varten.
____________________________________________________________________
9 § Biologisen aseen kiellon rikkominen
Kiellon kansainvälisoikeudellisena taustana on Genevessä vuonna 1925 tehty pöytäkirja tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kiellosta sodassa, sekä YK:n yleissopimus vuodelta 1972 bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja hävittämiseksi sekä neuvoston puitepäätös 2002/475/YOS terrorismin torjumisesta. Yleissopimus saatettiin voimaan Suomessa vuonna 1975.
Biologiset aseet ovat monimutkaisia rakennelmia, jotka levittävät sairauksia aiheuttavia pieneliöitä tai myrkkyjä. Japanin armeija levitti vuosina 1937-1945 Kiinassa muun muassa paiseruttoa ja koleraa kiinalaisten siviilien keskuuteen. Eräiden laskelmien mukaan jopa 250 000 kiinalaista kuoli bioaseiden uhreina. Biologisia aseita pidetään nykyään erityisen julmina, tarpeetonta kärsimystä aiheuttavina ja kontrolloimattomina aseina.
Innokkaimmat salaliittoteoreetikot ovat leimanneet maailmalla leviävän koronaviruksen joko tahallisesti vapautetuksi tai vahingossa karkuun päässeeksi biologiseksi aseeksi. Mitään viitteitä tästä ei kuitenkaan ole.
Biologisen aseen kiellon rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka
1) muuten kuin 5–7 §:ssä tarkoitetulla tavalla käyttää biologista asetta tai toksiiniasetta,
2) laittomasti valmistaa, kuljettaa tai toimittaa biologisen aseen tai toksiiniaseen tai
3) bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoinnin kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen (SopS 15/1975) vastaisesti kehittää, tuottaa, muutoin hankkii, varastoi tai pitää hallussaan biologisia aseita tai toksiiniaseita taikka aseita, laitteita tai välineitä biologisen aseen tai toksiiniaseen levittämiseksi,
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, biologisen aseen kiellon rikkomisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Biologisen aseen kiellon rikkomisesta tuomitaan myös se, joka harjoittaa tutkimustoimintaa 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua biologisen aseen valmistamista tai 3 kohdassa tarkoitettua sellaisen aseen tuottamista varten.
____________________________________________________________________
9 a § Kidutus
Henkirikoksesta epäillyn tunnustukseen kiduttaminen oli Suomessa vielä 1800-luvun loppupuolella sallittua. Kun vuoden 1889 rikoslailla poistettiin rangaistusjärjestelmästä julmat ja epäinhimilliset rangaistukset ja tutkintakeinot, kiellettiin samalla myös tunnustukseen kiduttaminen.
Kidutus on kielletty monissa kansainvälisissä sopimuksissa kuten YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa vuodelta 1966.
Suomessa kidutus on kielletty rikoslain lisäksi perustuslain 7 §:ssä, joka kieltää myös kuolemanrangaistuksen ja muun ihmisarvoa loukkaava kohtelun. Jo ennen kuin nykymuotoinen kidutuksen kieltävä pykälä otettiin rikoslakiin vuonna 2010, kidutukseksi katsottavat teot olivat rikoslain mukaan rangaistavia, mutta eivät omana erityisenä rikostyyppinään. Kidutuksen nimenomaisella kriminalisoinnilla haluttiin vahvistaa perustuslain ja kansainvälisen oikeuden mukaista kidutuksen ehdotonta kieltoa, ilmaistiin sen erityinen moitittavuus ja annettiin kansainväliselle yhteisölle viesti siitä, että Suomi tukee kidutuksen ehdotonta kieltoa kaikissa olosuhteissa.
Kidutus on säännöksen mukaan voimakkaan ruumiillisen tai henkisen kärsimyksen aiheuttamista toiselle. Kärsimys voi olla laatuaan henkistä tai fyysistä ja se kattaa kaikenlaisen kivun ja tuskan. Kidutuksen on oltava tahallista. Tekijän on siten tarkoitettava voimakkaan kärsimyksen aiheuttamista tai ainakin hänen on täytynyt pitää sellaisen seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä tai tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Näin ollen kidutukseen ei voi syyllistyä vahingossa.
Jotta tahallinen voimakkaan kärsimyksen aiheuttaminen olisi kidutusta, teolla on ehdotuksen mukaan oltava myös jokin laissa määritellyistä tarkoituksista, kuten tunnustukseen pakottamisesta tai rankaisemisesta. Mikäli motiivi ei ole jokin mainituista, tulevat kyseeseen muut väkivaltaa, vapaudenriistoa tai pakottamista sisältävät ja virka-aseman väärinkäyttämistä koskevat rikoslain rikokset. Kidutuksen tekijänä voi olla virkamies, mutta lisäksi tekijänä voisi olla myös 4 momentissa tarkoitettuihin henkilöryhmiin kuuluva henkilö, eli julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö sekä julkisyhteisön työntekijä tai ulkomaalainen virkamies. Virkamies voidaan katsoa syylliseksi myös, jos hän on hyväksynyt alaisensa teon tai komentanut tätä tekoon.
Kidutuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä
1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,
hänet on tuomittava kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen.
____________________________________________________________________
10 § Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös on alun perin otettu lakiin vuonna 1970, koska Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymän kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ratifiointi edellytti kansallisen lainsäädännön saattamista vastaamaan sopimuksen sisältöä. Yleissopimuksen 4 artiklan a) kohdan mukaan sopimukseen liittyvät valtiot sitoutuivat määräämään lain mukaan rangaistaviksi teoiksi rodulliseen ylemmyyteen tai rotuvihaan perustuvien aatteiden levittämisen, rotusyrjintään yllyttämisen, jokaisen väkivallanteon tai kiihottamisen sellaiseen tekoon jotain rotua tai muuta ihonväriä tai etnistä alkuperää olevaa henkilöryhmää vastaan sekä rotusortotoiminnan avustamisen tavalla tai toisella, mukaan luettuna sen rahoitus.
Säännöstä on sittemmin uudistettu saattamalla voimaan Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen (ETS 189) lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen, luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia. Uudistuksen yhteydessä lainsäädäntö saatettiin vastaamaan rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin tehdyn neuvoston puitepäätöksen (2008/913/YOS, rasismipuitepäätös) vaatimuksia.
Kiihottamisrikos soveltuu sekä rasistisen kirjoituksen asettamiseen internetiin yleisön saataville että myös tahalliseen internet -sivun linkittämiseen sellaiselle sivustolle, jossa on rasistista kirjoitusta silloin, kun kiihottamissäännöksen edellyttämät elementit täyttyvät. Näitä ovat uhkailu, panettelu ja solvaaminen. Kirjoitusten lisäksi myös kuvat ja videot voivat täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Säännöksen tarkoituksena on suojata rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella määräytyvää ryhmää.
Kuuluisin viimeaikainen nimikettä koskenut ratkaisu KKO 2012:58 koski erään poliitikon blogikirjoittelua. Poliitikkoa syytettiin uskonrauhan rikkomisesta sekä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliitikko oli blogikirjoituksessaan esittänyt islaminuskoa ja somaleita loukkaavia lausumia. Hänet tuomittiin rikoksista yhteiseen sakkorangaistukseen.
Kiihottamisen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistö on seuraava:
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
____________________________________________________________________
10 a § Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Kaikkein vakavimpia rasistisesta motiivista tehtyjä rikoksia varten rikoslakiin säädettiin erityinen törkeitä tekomuotoja koskeva tunnusmerkistö. Tavoitteena törkeän tekomuodon säätämisellä oli saada rikoslain säännökset paremmin sopusointuun Rooman perussäännön kanssa ja täyttää selkeästi myös lisäpöytäkirjan ja puitepäätöksen vaatimukset. Rooman perussäännön 25 artiklan 3 kappaleen e-kohta määrittelee julkisen yllytyksen joukkotuhontaan rangaistavaksi, vaikkei se johtaisikaan yllytyksen mukaisiin tekoihin. Lisäpöytäkirja viittaa tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen, luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia koskevaan lisäpöytäkirjaan ja puitepäätös taas rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin tehtyyn neuvoston puitepäätökseen (2008/913/YOS, rasismipuitepäätös).
Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan tulee sovellettavaksi, kun kansanryhmää vastaan kiihottamisella kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai muuhun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Esimerkkinä tästä voi mainita esimerkiksi aseellisen selkkauksen aikana levitetyn aineiston, kuten propagandan, jossa kehotetaan jonkin kansanryhmän surmaamiseen.
Törkeän tekomuodon soveltamisen edellytyksenä on, että levitettävä kansanryhmää vastaan kiihottava aineisto sisältää kehotuksen tai houkuttelemisen vakavaan väkivaltaan. Esimerkiksi kehottaminen syrjintään tai panetteluun ei siten riittäisi törkeän tekomuodon soveltamiseen.
Törkeässä kiihottamisessa kansanryhmää vastaan rangaistavuuteen riittää, että tekijä on tietoinen siitä, että hänen levittämässään viestissä houkutellaan tai kehotetaan vakavaan väkivaltaan. Teko ei edellytä tekijältään tarkoitusta nimenomaan kehottaa tai houkutella 1 kohdassa tarkoitettuihin vakaviin rikoksiin tai 2 kohdassa tarkoitettuun muuhun vakavaan väkivaltaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tekijältä ei siten edellytetä niin sanottua tarkoitustahallisuutta. Tarkoitustahallisuudella tarkoitetaan sitä, että rikoksen tekijän tarkoituksena on toteuttaa teko juuri sellaisena, kuin teon tunnusmerkistössä on säädetty. Rautalangasta väännettynä tämä siis tarkoittaa sitä, että jos levitetyssä viestissä esimerkiksi kehotetaan väkivaltaan, mutta viestin levittäjä ei tarkoita välttämättä sitä, että hänen viestinsä perusteella joku lähtisi väkivaltaa toteuttamaan, ei tarkoitustahallisuus täyty.
Lisäksi rikoksen tulee olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tässä arvioinnissa huomiota voidaan kiinnittää muun muassa siihen, onko toiminta ollut järjestäytynyttä ja ovatko esitetyt tiedot, mielipiteet tai muut viestit myös tosiasiallisesti levinneet laajalle, kuinka laajaa tai suurta pelkoa teko on omiaan aiheuttamaan ja onko levitetyn aineiston sisältö erityisen loukkaavaa.
Törkeän kiihottamisen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistö on seuraava:
Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan
1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai
2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta
ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
____________________________________________________________________
11 § Syrjintä
Rikoslain syrjintäkiellon perusta on perustuslaissa. Perustuslain 2 luvun 6 §:ssä säännellyn yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muuhun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lisäksi kriminalisoinnilla on vahva yhteys ihmisoikeussopimuksiin.
Rikoslain syrjintäperusteet taas ovat rotu, kansallinen tai etninen alkuperä, kieli, sukupuoli, ikä, perhesuhteet, sukupuolinen suuntautuminen, perimä, vammaisuus tai terveydentila, uskonto, yhteiskunnallinen mielipide, poliittinen tai ammatillinen toiminta tai muu näihin rinnastettava seikka.
Rikoslain 11 luvun 11 §:n syrjintäsäännös on yleissäännös. Se tarkoittaa sitä, että yleissäännöstä sovelletaan aina silloin, kun kyseessä olevasta teosta ei ole olemassa erityssäännöstä. Työsyrjintä ja kiskonnantapainen työsyrjintä on erikseen kriminalisoitu, jolloin niitä koskeva säännös syrjäyttää yleissäännöksen.
Syrjintäsäännöstä sovelletaan elinkeinotoimintaan, ammatin harjoittamiseen, yleisönpalveluun, virkatoimintaan ja muuhun toimintaan julkisessa tehtävässä taikka toimintaan julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä. Säännöksen tekotapoja on palvelematta jättäminen, pääsyn epääminen sekä jonkun asettaminen ilmeisen eriarvoisen asemaan ilman hyväksyttävää syytä. Erilainen kohtelu ei siis ole syrjintänä rangaistavaa, jos siihen on hyväksyttävä syy. Hyväksyttävänä eriarvoisen kohtelun perustana ovat lait ja niiden nojalla annetut viranomaisten määräykset. Esimerkkinä voi mainita esimerkiksi kiellon myydä tupakkatuotteita tai alkoholijuomia alle 18-vuotiaille. Päihtyneen henkilön pääsyn epääminen ravitsemusliikkeeseen taas ei täytä syrjinnän tunnusmerkistöä, koska pääsyn epäämisen syy on päihtymys, eikä esimerkiksi sisäänpyrkijän ikä tai etnisyys.
Syrjinnän tunnusmerkistö on seuraava:
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
____________________________________________________________________
12 § Esimiehen vastuu
Kyseisen pykälän perusteella esimies voi tulla vastuulliseksi alaistensa teosta. Jos tosiasiallisesti esimiehen määräysvallassa ja valvonnassa olevat joukot tai alaiset ovat syyllistyneet tekoon sen johdosta, että esimies on laiminlyönyt hänelle kuuluvan velvollisuutensa asianmukaisesti valvoa joukkojen tai alaisten toimintaa, ja jos: 1) esimies tiesi tai hänen olisi olosuhteiden perusteella pitänyt tietää, että joukot tai alaiset olivat tekemässä tai aikoivat tehdä kyseisiä rikoksia; eikä 2) esimies ryhtynyt käytettävissään oleviin tarpeellisiin ja häneltä kohtuudella vaadittaviin toimiin rikosten täyttymisen ehkäisemiseksi, voi tämä rikos tulla tuomittavaksi. Esimiehen vastuu ei edellytä virallista esimiesasemaa, vaan tosiasiallinen esimiesasema riittää.
Esimiehen vastuuta koskevan säännöksen taustalla on Rooman perussäännön 28 artikla. Se koskee päälliköiden ja muiden esimiesten vastuuta kyseisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvien rikosten suhteen.
Esimiehen vastuun tunnusmerkistö on seuraava:
Sotilaallinen ja muu esimies tuomitaan 1, 3, 4, 4 a, 4 b, 5–7 ja 13 §:ssä tarkoitetusta teosta tai sen yrityksestä rangaistukseen kuin tekijä tai osallinen, jos tosiasiallisesti esimiehen määräysvallassa ja valvonnassa olevat joukot tai alaiset ovat syyllistyneet tekoon sen johdosta, että esimies on laiminlyönyt velvollisuutensa asianmukaisesti valvoa joukkojen tai alaisten toimintaa, ja jos:
1) esimies tiesi tai hänen olisi olosuhteiden perusteella pitänyt tietää, että joukot tai alaiset olivat tekemässä tai aikoivat tehdä kyseisiä rikoksia; eikä
2) esimies ryhtynyt käytettävissään oleviin tarpeellisiin ja häneltä kohtuudella vaadittaviin toimiin rikosten täyttymisen ehkäisemiseksi.
____________________________________________________________________
13 § Alaisen rikoksen ilmoittamatta jättäminen
Esimiehen vastuulla on ilmoittaa hänen alaisensa tekemästä rikoksesta eteenpäin. Tämänkin säännöksen taustalla on Rooman perussäännön 28 artikla. Säännöksessä on viittaus rikoslain 11 luvun pykäliin 1, 3, 4, 4 a, 4 b ja 5–7. Muistin virkistämiseksi nimikkeet ovat seuraavat: joukkotuhonta, rikos ihmisyyttä vastaan, törkeä rikos ihmisyyttä vastaan, hyökkäysrikos, hyökkäysrikoksen valmistelu, sotarikos, törkeä sotarikos ja lievä sotarikos. Näiden lisäksi myös se, että jossain kohtaa komentoketjussa rikoksesta ei ilmoiteta eteenpäin, on rangaistavaa tämän pykälän perusteella.
Alaisen rikoksen ilmoittamatta jättämisen tunnusmerkistö on seuraava:
Sotilaallinen tai muu esimies, joka jättää ryhtymättä tarpeellisiin ja häneltä kohtuudella vaadittaviin toimiin saattaakseen viranomaisten tutkittavaksi tosiasiallisesti hänen määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan alaisen tekemäksi epäillyn 1, 3, 4, 4 a, 4 b tai 5–7 §:ssä taikka tässä pykälässä tarkoitetun rikoksen, on tuomittava alaisen rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Alaisen rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan tuomita esimiestä, joka on osallinen alaisensa rikokseen taikka 12 §:ssä mainituin edellytyksin alaisen rikoksen tekijä tai siihen osallinen.
____________________________________________________________________
14 § Hallituksen määräys ja esimiehen käsky
Kyseisen säännöksen mukaan rikosoikeudellisesta vastuusta voi vapautua, jos tekijä on noudattanut hallituksen määräystä tai esimiehen käskyä. Kyseessä ei kuitenkaan ole ehdoton ”vapaudu vastuusta” -kortti, sillä säännöksen soveltamisen edellytyksenä on se, että tekijällä on ollut oikeudellinen velvollisuus noudattaa käskyä tai määräystä, eikä hän tiennyt sen olevan lainvastainen eikä käsky tai määräys ollut selvästi lainvastainen. Näin ollen esimerkiksi esimiehen antaman käskyn noudattaminen sotavankien murhaamisesta ei voi vapauttaa tekijää vastuusta, koska käsky on ollut selvästi lainvastainen.
Periaate, jonka mukaan vetoaminen esimiehen käskyyn ei vapauta vastuusta, on ollut jo Nürnbergin kansainvälisessä sotarikosoikeudenkäynnissä tärkeä. Myöskään natsijohtaja Adolf Eichmannin toistelu käskyjen noudattamisesta holokaustin toteutuksessa ei säästänyt häntä hirsipuulta.
Säännös on erityissäännös suhteessa esimiehen käskyä sotilasrikoksissa koskevaan rikoslain 45 luvun 26 b §:ään, jonka mukainen vastuuvapaus on lievemmin edellytyksin mahdollinen. Tässä sotilasrikoksia koskevan luvun erityissäännöksessä lieventävänä seikkana ovat teon olosuhteet, joissa käskynalaiselta ei voitu kohtuudella edellyttää käskyn täyttämättä jättämistä. Tämän voi tiivistää karusti muotoon ”tapa tai tule itse tapetuksi”. Tämän erityissäännöksen soveltaminen edellyttää, ettei teko täytä sotarikoksen, törkeän sotarikoksen tai lievän sotarikoksen tai niiden yritysten tunnusmerkistöä.
Hallituksen määräyksen ja esimiehen käskyä koskevan säännöksen sisältö on seuraava:
Hallitusvaltaa käyttävän viranomaisen tai muun julkista valtaa käyttävän tahon antamasta määräyksestä tai esimiehen käskystä sotarikoksen, törkeän sotarikoksen tai lievän sotarikoksen tehnyt taikka sellaista yrittänyt on rangaistusvastuusta vapaa vain, jos:
1) hänellä on ollut oikeudellinen velvollisuus noudattaa hallituksen määräyksiä tai esimiehen käskyjä;
2) hän ei tiennyt määräyksen tai käskyn olevan lainvastainen; ja
3) määräys tai käsky ei ollut selvästi lainvastainen.
________________________________________________________________
14 a § Rajoitussäännös
Rajoitussäännös on nimensä mukainen. Sen mukaan hyökkäysrikosta tai hyökkäysrikoksen valmistelua koskevaa säännöstä sovelletaan vain, jos hyökkäysrikosta koskevassa säännöksessä tarkoitettu ja siinä määritelty hyökkäysteko tehdään. Rooman perussäännön tulkintaohjeiden 3 kohdan mukaan hyökkäysteon rangaistavuus edellyttää sen toteuttamista. Lakivaliokunnan lausunnon LaVL42015 vp mukaan kyseisen edellytyksen voidaan katsoa koskevan hyökkäysrikosta, hyökkäysrikoksen yritystä ja hyökkäysrikoksen valmistelua ja tästä syystä rajoitussäännös päädyttiin ottamaan lakiin.
Arvioitaessa hyökkäysrikoksen, hyökkäysrikoksen yrityksen ja hyökkäysrikoksen valmistelun rangaistavuutta tulisi arvioida ensin, onko tehty rikoslain 11 luvun 4 a §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettu valtion hyökkäysteko. Jos sellaista ei ole tapahtunut, ei vastuun edellytysten arviointia jatketa. Jos valtion hyökkäysteko on tehty, arvioidaan tämän jälkeen sitä, onko joku toiminut hyökkäysrikoksen, sen yrityksen tai hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla.
Avunantoa koskevassa rikoslain 5 luvun 7 §:n 2 momentissa todetaan, että ”yllytyksestä rangaistavaan avunantoon rangaistaan avunantona”. Kyseinen kohta ei siis sovellu tämän rajoitussäännöksen mukaan hyökkäysrikokseen tai sen valmisteluun. Lakivaliokunta katsoi lain valmistelun yhteydessä, että yllyttäjään ja avunantajaan tulee soveltua samat johtaja-asemaa koskevat Rooman perussäännöstä peräisin olevat vaatimukset kuin itse tekijään.
Rajoitussäännöksen sisältö on seuraava:
Tämän luvun 4 a ja 4 b §:ää sovelletaan vain, jos 4 a §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettu hyökkäysteko tehdään.
Kun sovelletaan 4 a ja 4 b §:ää, yllyttäjään ja avunantajaan ei sovelleta, mitä 5 luvun 7 §:n 2 momentissa säädetään.
____________________________________________________________________
14 b § Syyteoikeus
Poliittisista päättäjistä mahdollisia hyökkäysrikoksesta syytteeseen joutuvia suomalaisia toimijoita voivat olla ainakin tasavallan presidentti ja valtioneuvoston jäsenet. Tällaisessa tilanteessa syytettä ajaa 113 ja 114 §:ien mukaan valtakunnansyyttäjä. Vaikka näissä tapauksissa päätökset syytteen nostamisesta tekeekin eduskunta, on valtakunnansyyttäjän osuus oikeudenkäynnissä keskeinen ja tästä syystä päätösvalta hyökkäysrikosta ja sen yritystä sekä valmistelua koskevan syytteen nostamisesta on haluttu antaa valtakunnansyyttäjälle. Valtakunnansyyttäjällä on niin ikään päätösvalta siitä, kuka ajaa syytettä. Taas selventäen, jos syytettyinä olisivat presidentti tai valtioneuvoston jäsen, päätöksen syytteen nostamisesta tekee eduskunta, mutta jos edellä mainituista rikoksista epäiltäisiin joitain muita henkilöitä, on valtakunnansyyttäjällä päätösoikeus syytteen nostamisesta.
Syyteoikeuden sisältö on seuraava:
Jollei perustuslain 113 tai 114 §:stä muuta johdu, valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta hyökkäysrikoksesta ja sen yrityksestä sekä hyökkäysrikoksen valmistelusta. Valtakunnansyyttäjä määrää tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä.
____________________________________________________________________
15 § Oikeushenkilön rangaistusvastuu
Kansainväliset sopimukset ja velvoitteet edellyttävät oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamista rasistisiin rikoksiin. Tästä syystä oikeushenkilön rangaistusvastuu kansanryhmää vastaan kiihottamisessa ja teon törkeässä tekomuodossa säädettiin rikoslakiin vuonna 2011. Oikeushenkilö eli juridinen henkilö on sellainen henkilöiden tai pääomien yhteenliittymä, jolla on oikeuksia ja johon saattaa kohdistua velvollisuuksia. Oikeushenkilö voi olla esimerkiksi yhdistys tai osakeyhtiö. Säännöksen perusteella esimerkiksi rasistista materiaalia levittävää yhdistystä voitaisiin pitää vastuullisena.
Oikeushenkilön rangaistusvastuu saatettiin voimaan osana rikoslain kokonaisuudistusta vuonna 1995. Oikeushenkilö voidaan tuomita rangaistukseen sellaisista rikoksista, joiden yhteydessä niin on erikseen säädetty, kuten tässä tapauksessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeushenkilön rangaistusvastuu muodostuu yhteisösakosta. Huomionarvoista kuitenkin on, ettei itse oikeushenkilöä pidetä varsinaisesti rikoksen tekijänä. Jotta oikeushenkilö voitaisiin saattaa vastuuseen rasistisesta motiivista tehdystä rikoksesta, vaaditaan yhteisöltä, jonka piirissä rikos tehdään, järjestäytynyttä ja systemaattista toimintaa.
Oikeushenkilön rangaistusvastuu on seuraava:
Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään
Lue kirjoituksemme muista rikoslain luvuista:
Matias Partanen
OTM, Medianomi
Lakimies
Lakitoimisto KPF
