Viime viikon lauantaina 5.6.2021 uutisoitiin näyttävästi siitä, miten G7-maat pääsivät sopuun globaalista yritysverominimistä. G7-maat kattavat maailman 7 kehittyneintä taloutta. Ryhmään kuuluvat USA, Japani, Kanada, Ranska, Iso-Britannia, Saksa ja Italia. Tämän lisäksi kokouksiin osallistuvat tyypillisesti kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustaja, Maailmanpankin edustaja, OECD:n edustaja ja euroryhmän edustaja. Tässä blogikirjoituksessa avaan, mitä kokouksessa oikeastaan sovittiin, miten verouudistus käytännössä voisi toteutua, mitä merkitystä yritysverominimillä on eri valtioiden verokertymän kannalta ja mitä uudistus voisi tarkoittaa Suomelle.
Mistä oikeastaan sovittiin
Tiedotteen kohdassa 16 kerrotaan, mitä osallistuvat maat sopivat yritysverotuksen kehittämisestä. Alla suora siteeraus, boldaukset allekirjoittaneen lisäyksiä:
”We strongly support the efforts underway through the G20/OECD Inclusive Framework to address the tax challenges arising from globalisation and the digitalisation of the economy and to adopt a global minimum tax. We commit to reaching an equitable solution on the allocation of taxing rights, with market countries awarded taxing rights on at least 20 % of profit exceeding a 10 % margin for the largest and most profitable multinational enterprises. We will provide for appropriate coordination between the application of the new international tax rules and the removal of all Digital Services Taxes, and other relevant similar measures, on all companies. We also commit to a global minimum tax of at least 15 % on a country by country basis. We agree on the importance of progressing agreement in parallel on both Pillars and look forward to reaching an agreement at the July meeting of G20 Finance Ministers and Central Bank Governors.”
Tässä on kaksi merkittävää kohtaa. Ensimmäinen näistä on, että monikansallisia suuryrityksiä alettaisiin verottaa yhä useammassa valtiossa, jotta niiden verokertymä jakautuisi tasaisemmin eri valtioihin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että yritysten tuottoja alettaisiin verottaa yhä enemmän siellä missä ne tehdään sen sijaan, että ne verotettaisiin pääkonttorin sijaintivaltiossa. Tämä kohdistuisi lausunnon mukaisesti erityisesti digitaalista liiketoimintaa harjoittaviin yhtiöihin, mikä tarkoittaisi käytännössä erityisesti suuria globaaleja digijättejä eli Yhdysvaltalaisia niin sanottuja big tech -yhtiöitä: Amazonia, Applea, Facebookkia, Googlea ja Microsoftia. Tämän lisäksi kiinalaiset yhtiöt Baidu, Alibaba, Tencent ja Xiaomi olisivat kasvavina globaaleina toimijoina verotuksen kohteena.
Tämän lisäksi valtiot sopivat siitä, että ne edistäisivät vähintään 15 %:n yhteisöverominimiä globaalisti eli jokaista valtiota koskien. Tämä tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että jokainen valtio perisi yrityksiltä veroa tuloksesta vähintään 15 %. Tämä vähimmäisverokanta ei rajoittaisi enimmäisveroja, mutta käytännössä se asettaisi verotason, jonka ylittäminen voisi olla elinkeinopoliittisesti haastavaa ja vaikeuttaa kansainvälistä kilpailukykyä. Tämä tarkoittaakin, että useimmissa valtioissa vertaillaan nyt omaa yritysveroa tuohon sovittuun 15 % tasoon, ja pohditaan, mitä verotuksen laskeminen tai nostaminen tarkoittaisi.
Miten sopimus toteutuisi käytännössä?
Vaikka sopimuksessa ovat mukana maailman merkittävimmät taloudet Kiinaa lukuun ottamatta, eivät ne voi pakottaa muita valtioita nostamaan tai laskemaan verojaan. Käytännössä näiden valtioiden, puhumattakaan vielä suuremman valtioryhmän, G20 -ryhmän, piirissä saavutettu sopimus vaikuttaisi globaalisti. Tämä vaikutusmekanismi olisi todennäköisesti se, että tässä verosopimuksessa päädyttäisiin huonompaan kohteluun sopimukseen kuulumattomia maita kohtaan. Tämä tarkoittaisi, että alle 15 %:n yritysveroa käyttäviin valtioihin sijoittautuneita yrityksiä, jotka harjoittaisivat rajat ylittävää liiketoimintaa, kohdeltaisiin verotuksessa epäsuotuisasti, esimerkiksi verottamalla niiden toimintoja sopimusvaltioissa erikseen niiden sijaintipaikan mukaan.
Jos sopimus saavutettaisiin G20-valtioiden piirissä, se kattaisi suurimman osan maailman taloudesta. G20-ryhmään kuuluvat seuraavat valtiot: Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Indonesia, Intia, Italia, Japani, Kanada, Kiina, Meksiko, Ranska, Saksa, Saudi-Arabia, Turkki, Venäjä, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja EU. Nämä valtiot ja EU kattavat 80 % maailman bruttokansantuotteesta ja 75 % kansainvälisestä kaupasta, jolloin globaalien yritysten on käytännössä mahdoton toimia näiden valtioiden ulkopuolella.
Miksi verotuskertymä muuttuisi?
Tällaisen globaalin ja voittojen ansaintamaahan perustuvan yritysveron häviäjiä olisivat erityisesti veroparatiisiyhtiöt. Näiden yhteisövero on tyypillisesti olematon tai nimellinen, kuten yritykseltä perittävä muutamien satojen dollareiden vuosittainen ”rekisteröintimaksu”. Näiden veroparatiisivaltioiden toiminta perustuu siihen, että ne keräävät pienen määrän veroja suurelta määrältä yrityksiä, jotka eivät tosiasiassa toimi näissä valtioissa. Myös näiden valtioiden pankit keräävät tuottoja siitä, että merkittävä osa maailman rahavaroista on sijoitettu niihin verojen välttämiseksi.
Nykyisellään yritysten verotus perustuu vahvasti siihen, mihin valtioon ne ovat sijoittautuneet. Tämä pääsääntö on nykyisellään kotimaisessa lainsäädännössä tuloverolain 9 §:ssä:
”Velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella on:
1) verovuonna Suomessa asunut henkilö, kotimainen yhteisö, ulkomailla perustettu tai rekisteröity yhteisö, jonka tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa, yhteisetuus ja kuolinpesä täältä ja muualta saamastaan tulosta (yleinen verovelvollisuus);
Jos henkilöllä, joka ei asu Suomessa, tai ulkomaisella yhteisöllä tai yhteenliittymällä on Suomessa elinkeinon harjoittamista varten kiinteä toimipaikka, on tällainen henkilö, yhteisö tai yhteenliittymä 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin estämättä velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella kaikesta tähän kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettavasta tulosta.”
Käytännössä ulkomaiset yhtiöt ovat Suomessa verovelvollisia pääasiassa vain silloin, jos niillä on Suomeen perustettu tytäryhtiö tai kiinteä toimipaikka Suomessa. Kiinteä toimipaikka perustuu moniin kansainvälisiin sopimuksiin, minkä vuoksi sen määritelmä on melko yhtenäinen useissa maailman valtioissa. Kiinteä toimipaikka määritellään tuloverolain 13 a §:ssä:
”Kiinteällä toimipaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa elinkeinon pysyvää harjoittamista varten on erityinen liikepaikka tai jossa on ryhdytty erityisiin järjestelyihin, kuten paikkaa, jossa sijaitsee liikkeen johto, sivuliike, toimisto, teollisuuslaitos, tuotantolaitos, työpaja tai myymälä taikka muu pysyvä osto tai myyntipaikka. Kiinteäksi toimipaikaksi luetaan myös käytössä oleva kaivos tai muu löydös, kivilouhos, turvesuo, soranotto- tai muu siihen verrattava paikka taikka palstoitettujen tai palstoitettaviksi tarkoitettujen kiinteistöjen elinkeinotoimintaan kuuluvassa myynnissä nämä kiinteistöt ja rakennusurakoinnissa paikka, jossa sellaista urakointia on huomattavassa määrässä harjoitettu, sekä linjaliikenteen harjoittamisessa myös liikkeen huoltopaikka tai muu erityinen, liikennettä palveleva pysyvä liikepaikka.”
Kiinteän toimipaikan määritelmä on monimutkainen ja siihen liittyy oikeudellista epäselvyyttä, minkä vuoksi se ei ole kovin suosittu kansainvälisten yritysten näkökulmasta. Tämän vuoksi tiettyyn sijaintimaahan perustetaan yleensä oma yhtiönsä hoitamaan sen maan liiketoimintaa ja vastaamaan sen valtion verovelvoitteista. Kiinteän toimipaikan osalta on kuitenkin selvää, mitä se ei ainakaan kata. Jos ulkomailla valmistettu tuote tai digitaalinen palvelu myydään Suomeen ilman Suomessa olevaa myyntiorganisaatiota, maksetaan tästä myynnistä saavutetusta voitosta verot vain siihen toimipaikkaan, josta tuotteet tai palvelut myydään. Esimerkiksi Facebook ja Google myyvät Euroopan alueella palveluitaan Irlannista käsin, jossa veroprosentti näille suuryrityksille pieni tai olematon.
Jos yritysverotuksen peruste muuttuisi, joutuisivat yritykset maksamaan veroa siihen valtioon, jossa tulo syntyy. Eli jos Facebook tai Google saisi mainostuloja Suomesta, joutuisi se maksamaan tästä tulosta saaduista voitoista verot Suomeen. Toki tällöin samaa tuloa ei verotettaisi enää toista kertaa myyntimaassa eli näissä esimerkeissä Irlannissa. Sama pätisi myös toisin päin eli suomalaiset yritykset maksaisivat jatkossa veroja niihin maihin, joihin niiden tavaroita ja palveluita myydään.
Lopuksi: miten verotuskertymä muuttuisi?
Globaali yritysvero käytännössä lopettaisi veroparatiisien toiminnan, mikä lisäisi ainakin verotettavien yritysten ja verotettavan tulon määrää. Moni valtio joutuisi myös nostamaan yritysveroaan, koska se on useissa maailmankolkissa laskenut alle 15 %:n, koska valtiot ovat pyrkineet kilpailemaan yritysten sijaintipaikoista laskemalla yritysverotustaan. Näissäkin valtioissa verokertymä voisi nousta, jos yritykset eivät poistuisi niistä muualle yhteisöveron noustessa. Merkittävässä osassa maailman valtioita yhteisövero on myös yli 15 %:a. Vaikka näiden valtioiden ei olisi pakko laskea veroaan, voisi kansainvälinen verokilpailu johtaa tähän, mitä ehdittiin väläytellä Suomessa jo seuraavana päivänä G7-tiedotteen julkaisemisen jälkeen.
Globaaliin ja kansalliseen verokertymään tulisi tällaisen uudistuksen yhteydessä merkittäviä muutoksia, mutta näitä on tällä hetkellä mahdotonta arvioida, koska ehdotetun uudistuksen yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. Joka tapauksessa tällaisella uudistuksella olisi Suomelle suuri merkitys, koska vientivetoisen pienen talouden osalta rahavirtoihin voisi tulla suuriakin muutoksia. Suomen nykyinen yhteisövero on 20 %, ja tähän kohdistuisi uudistuksessa todennäköisesti laskupaineita, mikä voisi laskea verokertymää.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
