Milloin syyllistytään rikokseen yllyttämiseen tai kehottamiseen?

Viikon blogikirjoitus käsittelee kahta vähemmän tunnettua rikosoikeudellista säännöstä. Rikoslain 5:5 §:ssä säädetään rikokseen yllyttämisestä. Rikoslain 17:1 §:ssä taas on säännös julkisesta kehottamisesta rikokseen. Nämä säännökset tarkoittavat käytännössä sitä, että varsinaiseen rikokseen osallistumatonta henkilöä voidaan rangaista. Nämä asettavat joitain rajoituksia perustuslain 12 §:ssä suojatulle sananvapaudelle. Tätä perusoikeusrajoitusta pidetään kuitenkin hyväksyttävänä, koska näiden yllytystekojen kriminalisoinneilla suojatut oikeushyvät katsotaan merkittäviksi, kun taas henkilön oikeutta kannustaa tai kehottaa muita tekemään rikoksia ei katsota tärkeäksi suojata.


Yllyttäminen rikokseen


Yllytyssäännös sisältyy rikoslain 5-lukuun nimeltä ”Yrityksestä ja osallisuudesta”. Kyseinen luku on osa rikoslain yleistä osaa eli sitä sovelletaan kaikkiin rikoslain rikoksiin. RL 5:5 § kuuluu kokonaisuudessaan:


Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä.”


Pykälän soveltuminen kaikkiin rikoksiin tarkoittaa, että yllytystä itsessään ei ole tehty rangaistavaksi teoksi, vaan se liittyy osaksi jotakin muuta rikosta. Tämän vuoksi pahoinpitelyn yllytyksestä rangaistaan nimikkeellä ”yllytys pahoinpitelyyn” ja sen rangaistusasteikko on sidottu pahoinpitelyn rangaistusasteikkoon. Yllytys on sidottu siihen, että rikos tehdään: ”tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä”. Tämän vuoksi yllytyksestä rangaistaan ainoastaan, jos tehdään sellainen rikos, johon henkilö yllytti toista. Jos yllytetty tekee jonkun muun rikoksen, ei yllyttäjää rangaista.


Sama säännös sisältyi jo vuoden 1889 rikoslakiin, 5:2 §:ään. Tällöin sen sanamuoto kuului:


Joka käskee, palkkaa, kiusaa tahi muuten tahallansa taivuttaa tai viettelee toista rikokseen, tuomittakoon, joko rikos tulee täytetyksi, taikka vaan jää rangaistavaan yritykseen, yllytyksestä ikäänkuin hän itse olisi ollut tekijä.”


Vuoden 2002 rikoslain uudistuksessa säännöksen sanamuoto päivitettiin modernimpaan nykymuotoonsa.


Joissain tapauksissa yllytyksestä on tehty erikseen rangaistavaa, vaikka päärikosta ei tehtäisi. Tällainen rikos on esimerkiksi RL 15:5 §:n mukainen yritetty yllytys perättömään lausumaan. Myös RL 34a:5 c §:n mukaisessa terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen edistämisessä on samanlaisia piirteitä siitä, että tekoon kehottamisesta rangaistaan, vaikka päätekoa ei tehtäisi.


Yllytys on rangaistavaa vain tahallisena. Yllyttäjän tulee siis yllyttää toista tekemään rikos tietäen teon olevan rikos ja tietäen yllyttävänsä toista. Yllyttää voi vain tahalliseen rikokseen, tuottamukselliseen eli huolimattomuutta tehtyyn tekoon ei voi yllyttää. Jälkimmäisissä tapauksissa sovelletaan tosin välillisen tekemisen oppia eli yllyttäjää rangaistaan siitä, että hän käyttää toista henkilöä tekonsa välikappaleena. Jos tekijällä on useita motiiveja tehdä rikos, rangaistaan yllyttäjää vain, jos yllytys on pääasiallinen motiivi.


Vaikka pykälässä puhutaan vain yllytyksestä, voi teon tosiasiassa tehdä useilla tavoilla. Tyypillisimpiä tapoja ovat palkkaaminen, käskeminen ja pakottaminen. Palkkamurhan tilaajaa rangaistaan siis yllytyksestä murhaan. Pakottaminen väkivallalla uhaten on myös yllyttämistä silloin, jos uhattu voisi tosiasiassa toimia muutoinkin kuin tekemällä rikoksen. Jos uhatulla ei ole mahdollisuutta toimia muulla tavalla, ei häntä rangaista, mutta uhkaajaa rangaistaan tekijänä. Tällainen tilanne voisi olla käsillä, jos toinen pakotettaisiin aseella uhaten tekemään esimerkiksi tietomurto.


Yllyttäjän rangaistusvastuu on myös sidottu siihen teon asteeseen, mihin hän yllytti tekijää. Jos hän on esimerkiksi yllyttänyt toista pahoinpitelemään kolmannen henkilön, mutta uhri kuoleekin pahoinpitelyn päätteeksi, ei yllyttäjää rangaista yllytyksestä tappoon, vaan yllytyksestä tappoa edeltäneeseen pahoinpitelyyn. Sama koskee myös teon törkeysastetta: jos yllyttää toista pahoinpitelemään kolmannen, mutta tämä toinen ampuukin uhriaan raajaan käsiaseella ja pahoinpitely muuttuisi törkeäksi, ei yllyttäjää lähtökohtaisesti rangaista kuin yllytyksestä pahoinpitelyyn.


Yllytys ei kuitenkaan ole sidottu tapaan, jolla rikos tehdään, jos tällä ei ole väliä rikosnimikkeen kannalta. Jos henkilö maksaa toisen pahoinpitelemään henkilön yökerhossa nyrkkirautaa käyttäen, mutta maksun saanut pahoinpiteleekin uhrin nakkikioskijonossa pesäpallomailalla, rangaistaan yllyttäjää silti yllytyksestä (törkeään) pahoinpitelyyn, koska tekopaikan ja aseen vaihtumisella ei ollut merkitystä lopputuloksena olevan rikosnimikkeen kannalta.


Yllyttäjä voi vapautua rikosvastuustaan niin sanotulla tehokkaalla katumisella. Tämä edellyttää, että hän estää yllytettyä tekemästä rikoksen. Yllyttäjän katuminen ei ole tehokasta, jos yllytetty tekee rikoksen. Yllyttäjä ei kuitenkaan ole vastuussa, jos hän poistaa kokonaan yllytyksen merkityksen ja rikoksen tekijä tekee rikoksen muista syistä. Jos yllyttäjä on esimerkiksi luvannut maksaa palkkion toisen pahoinpitelystä, mutta vetää palkkiolupauksensa pois, mutta yllytetty pahoinpitelee uhrinsa joka tapauksessa esimerkiksi toisen tahon lupaaman palkkion vuoksi, on ensimmäinen yllyttäjä poistanut tekonsa merkityksen. Yllyttäjä voi vapautua vastuusta myös estämällä itse kielletyn seurauksen syntymisen, kuten esimerkiksi viemällä myrkytetyn henkilön sairaalaan ja siten estämällä tämän kuoleman.


Yllyttäjään ei sovelleta alennettua rangaistusasteikkoa toisin kuin avunantajalle. Tämän vuoksi yllyttäjä tuomitaan lähtökohtaisesti samaan rangaistukseen kuin tekijä. Yllyttäjä voidaan yksittäistapauksissa tuomita jopa ankarampaan rangaistukseen kuin tekijä, jos hänen kohdallaan on käsillä raskauttavia asianhaaroja, kuten rikoksen tekeminen järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenenä RL 6:5 §:n tarkoittamalla tavalla.


Julkinen kehottaminen rikokseen


Yllyttämisen kriminalisointia ei kuitenkaan ole pidetty riittävänä yhteiskuntarauhan turvaamiseksi. Lainsäätäjä ei koskaan rikoslain historiassa ole katsonut hyvällä, että joku saisi kehottaa muita tekemään rikoksia ilman seuraamuksia. Erityisesti julkisia kehottamisia, missä mahdollisia tekijöitä on paljon, on pidetty niin paheksuttavina, että niistä rangaistaan erikseen. Jo vuoden 1734 rikoslaissa oli kiellettyä yllyttää muita rikoksiin kuningasta vastaan: rikoslain VI 1 §:ssä todetaan seuraavaa:

Joca kehoitta ja yllyttä yhteisen cansan tottelemattomuteen Cuningasta eli sitä wastan, joca Esiwallan puolesta toimittaa ja käske; olcon hengens rickonut. Jos sijtä capina nouse; olcon hucannut sekä hengens että tawarans.


Vuoden 1889 rikoslaissa Suomen säädyt ja Venäjän tsaari katsoivat tarpeelliseksi kriminalisoida myös kehotuksista muihin rikoksiin ja säännös otettiin uuden rikoslain 16:8 §:ään. Tähän säännökseen jätettiin yhä ankarampi rangaistusasteikko, jos kehotettiin rikoksiin vallanpitäjiä vastaan:


Joka julkisesti väkijoukossa taikka kirjoituksella tahi muulla esittelyllä, minkä hän on levittänyt, taikka julki pannut, tahi näkyville asettanut, on koettanut vietellä rikoksen tekemiseen, tuomittakoon, jos sen johdosta rikos tahi rangaistava yritys tehtiin, yllyttäjänä. Jos kehotuksesta ei sellaista seurannut; rangaistakoon syyllinen, jos hän koetti vietellä valtiopetokseen tahi maanpetokseen, kuritushuoneella vähintään yhdeksi ja enintään viideksi vuodeksi taikka vankeudella vähintään yhdeksi vuodeksi, mutta, jos hän kehotti muuhun rikokseen, vankeudella korkeintaan kahdeksi vuodeksi tahi sakolla. Älköön hänelle kuitenkaan tuomittako kovempaa rangaistusta, kuin mitä yllytyksestä rikokseen olisi saattanut tulla.

Jos joku sanotulla tavalla kehottaa tottelemattomuuteen lakia tahi laillisia sääntöjä vastaan; rangaistakoon vankeudella korkeintaan yhdeksi vuodeksi taikka enintään viidensadan markan sakolla.”


Rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa vuonna 1993 säilytettiin korkeampi rangaistusasteikko tietyistä esivaltaa vastaan tehdyistä rikoksista, kuten maa- ja valtiopetoksista. Vuonna 1998 kokonaisuudistuksen kolmannessa vaiheessa päädyttiin kuitenkin siirtämään kaikki julkiset kehottamiset rikoksiin saman rangaistusasteikon alle. Tässä kohtaa oli jo tehty perusoikeusuudistus eli perustuslain muuttaminen, ja rikoslakia muutettaessa tiedostettiin säännöksen ongelmallisuus sananvapauden kannalta. Tämän vuoksi kriminalisointia rajattiin huomattavasti vain niihin tilanteisiin, joissa ilmaisuilla on seurauksia yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. Nykymuodossaan rikoslain pykälä 17:1 kuuluu:


Joka joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai julkisesti väkijoukossa taikka yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä kehottaa tai houkuttelee rikoksen tekemiseen siten, että kehotus tai houkuttelu

1) aiheuttaa vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, tai

2) muuten selvästi vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta,

on tuomittava julkisesta kehottamisesta rikokseen sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Jos kehottaminen tai houkutteleminen aiheuttaa sen, että rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, sovelletaan mitä 5 luvussa säädetään osallisuudesta rikokseen.”


Rikos voidaan siis tehdä neljää kanavaa käyttäen. Näille tyypillistä on, että kanavat saavuttavat riittävän monta ihmistä. Pelkkää yksityishenkilöiden välistä keskustelua ei ole nähty tarpeelliseksi kriminalisoida erikseen, vaan yllytyskriminalisointi on nähty riittävänä. Kanavat ovat


1) Joukkotiedotusvälineet. Joukkotiedotusvälineitä ovat kaikki sähköiset ja manuaaliset viestinvälitystavat, joissa viestiä jaetaan ennalta määrittelemättömälle henkilöpiirille. Esimerkiksi työpaikan sisäinen tietoverkko, WhatsApp-ryhmäkeskustelu ja yhdistyksen jäsenlehti ovat sellaisia rajatun henkilöpiirin viestintäkanavia, joita ei katsota joukkoviestinnäksi. Sosiaalisen median kirjoituksissa ratkaisevaa on, millaisia kirjoituksen julkisuusasetukset ovat. Jos esimerkiksi Facebookissa jaetaan kirjoitus vain suljetulle ryhmälle tai omille kavereilleen, ei tätä vielä katsota julkiseksi kehottamiseksi rikokseen. Sen sijaan avoin kirjoitus voidaan katsoa joukkotiedotusvälinettä käyttämällä jaetuksi. Tästä oli kysymys esimerkiksi erään nykyisen kansanedustajan kehotettua Facebook-postauksessaan ihmisiä tekemään ”tuhoamis- ja eliminointitoimia” SPR:n toimipisteitä kohtaan.


2) Julkisesti väkijoukossa kehottaen. Tällainen kehottaminen tapahtuu tyypillisesti kehottamalla esimerkiksi huutamalla megafoniin tai muuten äänentoistojärjestelmän kautta puhujana. Teko on rangaistava vain, jos väkijoukko on yleisölle avoin, eikä esimerkiksi tietyn yhdistyksen jäsenpiiri.


3) Yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa. Tämä kattaa esimerkiksi seiniin liimatut julisteet, koteihin jaettavat esitteet, blogi- ja muut internet-kirjoitukset (jotka eivät kuulu 1-kohtaan), ilmoitustaululle kiinnitetyt julisteet ja muut vastaavat, jos ne ovat kenen tahansa nähtävillä. Jos esimerkiksi ilmoitustaulu on vain yhdistyksen jäsenille tarkoitetussa tilassa, ei tähän ole rangaistavaa kiinnittää rikokseen kehottavia julisteita.

4) Muussa esityksessä. Tämä kattaa esimerkiksi väkijoukoille näkyvät videot, internet-videot sekä erilaiset teatteri- ja elokuvaesitykset. Tarkoituksena on ollut lähinnä laajentaa kriminalisointia sellaisiin esityksiin, jotka saavat aikaan vastaavia vaikutuksia kuin aikaisemmin mainitut tekotavat.


Kehottaminen on sidottu siihen, että sen on mahdollista toimia. Esimerkiksi väkijoukossa arabiaksi esitetty kehotus vallankumoukseen ryhtymisestä sharia-lain ajamiseksi Suomeen ei ole rangaistavaa, jos yleisöstä vain yksittäiset ihmiset edes ymmärtävät, mitä kehottaja huutaa. Kehotuksen tehdä rikos tulee olla myös riittävän yksilöity eli sen tulee olla ymmärrettävä jonkun rikoksen tekemiseksi. Esimerkiksi ”Suomi suomalaisille” -huudot eivät ole rangaistavia, vaikka jokin väkijoukko saattaisikin provosoitua tästä tekemään rikollisia tekoja ulkomaalaistaustaisia kohtaan. Sen sijaan huutelu ”on aika etniselle puhdistukselle” voi täyttää jo rikoksen tunnusmerkistön, koska sen voidaan tulkita kehotuksena tehdä rikoksia ulkomaalaistaustaisia kohtaan.


Kehotuksen ei tarvitse olla yksilöity, vaan riittää, että kuulija ymmärtää, millaisia rikoksia siinä tarkoitetaan. Edellä mainitussa esimerkissä ei tarvitse yksilöidä, milloin, missä tai miten puhdistus tulee tehdä, koska kuulijat ymmärtävät huudon kehotuksena tehdä henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia ulkomaalaistaustaisia kohtaan. Teko on rangaistava vain tahallisena eli tekijän tulee varsinaisesti pyrkiä rikosten aiheuttamiseen tai hänen tulee ymmärtää, että hänen puheensa tai kirjoituksensa aiheuttavat vaaraa rikoksesta.


Kehottaminen on rangaistavaa kuitenkin vain, jos se saavuttaa tietyn vaarallisuuden asteen. Vaarallisuuden voi saavuttaa kahdella tavalla:


1) Aiheuttamalla vaaran, että rikos, johon kehotetaan, tai sen rangaistava yritys tehdään. Tämän rajoitussäännöksen tarkoituksena on, että viranomaiset eivät joudu puuttumaan täysin vaarattomiin kehotuksiin. Usein syynä vaarattomuuteen mainitaan henkilöstä johtuva vaarattomuus. Tällaisia ovat esimerkiksi foliohattujen tai muiden marginaaliryhmien vaatimukset kapinaan noususta, vallankaappauksesta tai muusta vastaavasta. Tämä kohta täyttyy harvemmin, koska vaaraa ei välttämättä voida katsoa syntyneen ennen kuin jotkut tahot alkavat valmistelemaan rikosta tai he päättävät tehdä mainitun rikoksen.


2) Muuten selvästi vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta. Tämä on yleisempi kahdesta kriminalisoinnista. Yleinen järjestely ja turvallisuus vaarantuvat jo silloin, jos kehotus aiheuttaa pelkoa tai levottomuutta suurissa ihmisjoukoissa, tai rikoksen kohde joutuu ryhtymään toimiin suojautuakseen rikoksilta. Tämä kriminalisointi on siitä selkeämpi, että sen kohdalla ei jouduta arvioimaan, alkavatko jotkut tahot tosiasiassa valmistelemaan rikosta, vaan riittää, että muut alkavat pelätä rikoksien tekemistä. Tällainen kehotus voi kohdistua jopa vähäisiin rikoksiin, jos ne suurissa määrin vaikuttavat yleiseen järjestykseen ja turvallisuuksiin. Näitä ovat hallituksen esityksen perusteella esimerkiksi kehottaminen ylinopeuksiin tai myymälävarkauksiin.


Johtopäätökset


Lähtökohtana kaikelle julkiselle keskustelulle on sanan- ja ilmaisunvapaus. Tämä ei kuitenkaan ole rajoituksetonta. Lainsäätäjä on ensinnäkin kieltänyt sellaisen sananvapauden käytön, joka vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta kehottamalla muita tekemään rangaistavia tekoja. Tällaisesta teosta rangaistaan julkisena kehottamisena rikokseen sakolla tai enintään kahdella vuodella vankeutta. Teko on vaarantamisrikos eli jo vaaran aiheuttamisesta rangaistaan, vaikka rikoksia ei tehtäisi.

Huomattavasti vakavampaa on aiheuttaa se, että toinen tekee rikoksen. Tästä rangaistaankin huomattavasti ankarammin: yllyttäjää rangaistaan kuten sitä, joka tekee rikoksen. Tässä tapauksessa ei voida juuri edes puhua sananvapauden käytöstä, yleensä toinen saadaan tekemään rikos maksamalla, käskemällä tai uhkaamalla. Yllyttäjää voidaan jopa rangaista ankarammin kuin itse rikoksen tekijää.


Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/rikosoikeus


Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI(Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF






305 katselukertaa0 kommenttia