Haudan avaaminen isyyden vahvistamiseksi – oikeustapauskommentti KKO 2021:88

Viikon oikeustapauskommentissa käsittelen tilannetta, jossa kuolleen miehen isyyttä vaadittiin vahvistettavaksi. Tuore oikeustapaus KKO 2021:87 koskee kenties yhtä radikaaleinta käytännön tilannetta, johon vaatimus isyyden vahvistamisesta voi johtaa, nimittäin vuosikymmeniä vanhojen hautojen avaamista. Tässä kirjoituksessa avaan kyseistä tapausta sekä selostan, miten isyyden vahvistaminen normaalitilanteessa etenee ja missä tilanteissa jopa haudan avaaminen voi tulla kyseeseen.


Isyyden vahvistaminen


Isyys todetaan isyyslain mukaan joko isyysolettaman perusteella tai sitten isyys vahvistetaan erikseen. Isyysolettama tarkoittaa, että jos lapsen äiti on avioliitossa lapsen syntyessä, oletetaan että aviomies on lapsen isä. Jos olettama ei pidä paikkaansa ja äiti ja aviomies haluavat asian korjata, voidaan isyys kumota Digi- ja väestötietovirastossa. Tämä edellyttää sitä, että lastenvalvoja on ensin selvittänyt isyyden ja kyse on jommastakummasta tilanteesta: joko toinen mies tunnustaa isyyden ja äiti ja aviomies tämän hyväksyvät, tai sitten aviopari pyytää lastenvalvojalta isyyden selvittämistä kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Jos DNA-tutkimus osoittaa, että mies ei ole lapsen biologinen isä, aviopari voi yhdessä hakea isyyden kumoamista. Tätä ei kuitenkaan voi hakea, jos äiti on saanut hedelmöityshoitoa.


Jos lapsi sen sijaan on syntynyt avioliiton ulkopuolella, lapsen isyys syntyy vain tunnustamisen tai tuomioistuimen päätöksen kautta. Tämä tarkoittaa, että myös avoliittotilanteissa syntyneen lapsen isyys tulee erikseen vahvistaa. Jos vanhemmat solmivat avioliiton lapsen syntymän jälkeen, myös tällöin isyys on vahvistettava erikseen.


Isyyden vahvistamisen jälkeen lapsen ja isän välille syntyy sukulaisuussuhde, joka on oikeudellisesti pätevä. Lapsi on isän rintaperillinen eli isän jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, ja hänelle syntyy myös oikeus saada elatusta isältään sekä oikeus pitää yhteyttä ja tavata isäänsä, jos vanhemmat eivät asu yhdessä. Lapsi voi saada myös isänsä sukunimen.


Yksityiselämän suoja ja identiteetti


Yksityiselämän suojasta säädetään perustuslain 10 §:ssä ja se turvataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa. Perustuslaissa säädettyyn yksityiselämän suojaan sisältyy muun muassa toteamus, että jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Ihmisoikeussopimuksessa taas todetaan, että jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Tämän oikeuden käyttämiseen viranomaiset saavat puuttua vain tilanteissa, joissa laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.


Kotimaisessa ja ulkomaisessa oikeuskäytännössä sekä isyyslain esitöissä on katsottu, että lapsen oikeus saada selville oma biologinen alkuperänsä ja suhde isäänsä vahvistetuksi on yksi olennainen osa yksityiselämän suojan käsitettä. Oikeus saada alkuperänsä selville kohdistuu yksityiselämän suojan henkilön identiteettiä koskevaan osaan. Eli toisin kuin voisi äkkiseltään ajatella, isyysasioissa ja varsinkin kuolleiden isien tapauksessa yksityisyyden suoja suojaa itseasiassa lasta isän sijasta. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on katsottu, että yksityiselämän suojaa oli loukattu tilanteessa, jossa sveitsiläinen tuomioistuin oli hylännyt vaatimuksen, jossa vaadittiin joitakin vuosikymmeniä sitten kuolleen otaksutun isän haudan avaamista omaisten vastustettua DNA-näytteen ottamista. Tuomioistuin katsoi myös, että vainajan yksityiselämää ei voida loukata näytteen ottamisella. (Jäggi v. Sveitsi 13.7.2006)


Haudan avaaminen isyyden vahvistamiseksi


Otaksutun isän kuolema ei estä isyyskanteen käsittelemistä (isyyslaki 29 § 1 mom.). Mahdollista on esimerkiksi ottaa kudosnäyte isästä, joka on kuollut mutta jota ei ole vielä haudattu tai tuhkattu (laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta 5 § 2 mom.). Myös miehen vanhemmista voidaan ottaa kudosnäyte näiden suostumuksella, jos mies on kadonnut tai haudattu tai tuhkattu. Myöskään tätä koskevassa pykälässä ei anneta mahdollisuutta kudosnäytteen ottamiseen haudatusta henkilöstä. Lisäksi pykälässä säädetään, että näyte voidaan ottaa, jos ei ole syytä olettaa, että otaksuttu isä ei olisi antanut suostumustaan tutkimuksen tekemiseen.


Oikeusgeneettistä isyystutkimuslakia säädettäessä lakia valmistellut työryhmä oli ehdottanut vuonna 2004, että isyystutkimus voitaisiin tehdä myös haudatusta vainajasta. Tämä oli kuitenkin lausuntokierroksella saanut sellaista kriittistä palautetta, erityisesti hautarauhan näkökulmasta, joten tästä mahdollisuudesta luovuttiin.

Oikeuskäytännössä korkein oikeus on katsonut, että yllä kuvaillut oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain säännökset ovat ilmeisessä ristiriidassa perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan perusoikeuden kanssa, niiden rajoittaessa tämän perusoikeuden toteutumista (esim. KKO 2021:88). Korkeimman oikeuden mukaan tulee tapauskohtaisesti harkita, että onko yksittäisessä tapauksessa biologisen isyyden selvittämisen intressi tärkeämpi kuin hautarauhaa koskevat seikat, ja jos on, tutkimus voidaan suorittaa myös haudatusta henkilöstä. Laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettiin ennen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen yllä käsiteltyä ratkaisua, jossa todettiin, että myös haudatusta vainajasta olisi tullut ottaa näyte.


Tapaus KKO 2021:87


A oli syntynyt avioliiton ulkopuolisena lapsena 50-luvulla, ja raastuvanoikeus oli velvoittanut C:n maksamaan A:lle elatusapua. A vaati kanteessaan, että C vahvistetaan hänen isäkseen. C oli jo kuollut ja tuhkattu, kun A esitti tämän vaatimuksen, eikä C:stä ollut saatavilla kudosnäytteitä joista tutkimus oltaisiin voitu tehdä. Koska käräjäoikeus hylkäsi isyydenvahvistamiskanteen puutteellisen näytön vuoksi, hovioikeudessa A vaati, että C:n vanhempien hauta tulee avata oikeusgeneettisen tutkimuksen suorittamiseksi. Toinen vanhemmista oli kuollut 60-luvulla, toinen 80-luvulla. C:n leski B vaati kanteen hylkäämistä.


Myös hovioikeus hylkäsi A:n kanteen. Se katsoi, että hautarauhan kunnioittaminen ja vainajien omaisten oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan aiheuttivat sen, että oikeusgeneettistä tutkimusta ei tullut C:n vanhemmista tehdä – eli heidän hautojansa ei tullut avata. A oli perustellut vaatimuksiaan mm. sillä, että raastuvanoikeus oli aikanaan katsonut näytön riittävän siihen, että C tuomittiin maksamaan A:lle elatusapua, veritutkimuksia oli tehty, A ja C muistuttivat kasvonpiirteiltään toisiaan ja he olivat C:n elinaikana pitäneet yhteyttä.


A sai valitusluvan korkeimmasta oikeudesta, leski jatkoi vaatimusten vastustamista. Välitoimena korkein oikeus pyysi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta lausuntoja THL:lta, Itä-Suomen aluehallintovirastolta ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä. THL kommentoi, että myös A:n äidistä tulisi ottaa näyte tulosten tarkkuuden lisäämiseksi. Aluehallintovirasto totesi, että estettä haudan avaamiseen ei ole, kunhan se tehdään hautaustoimilain mukaisesti eli arvokkaasti ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Sairaanhoitopiiri ilmoitti, että patologian erikoislääkäri voi suorittaa näytteenoton.

Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli, voitiinko isäksi väitetyn miehen vanhempien hauta määrätä avattavaksi, ja voitiinko vainajista tehdä oikeusgeneettinen tutkimus isyyden selvittämiseksi. Lisäksi tuli arvioida sitä, että olisivatko vainajat antaneet suostumuksensa tähän tutkimukseen.


Vainajien oletettu suhtautuminen tutkimukseen


Tuomioistuin voi määrätä isyyden selvittämiseksi tehtävän geneettisen tutkimuksen tehtäväksi molemmista otaksutun isän vanhemmista, jos mies on kadonnut tai kuollut eikä tutkimusta voida miehen avulla tehdä. Tutkimusta ei voida tehdä tutkittavan tahdon vastaisesti, eli otaksutun isän vanhemmilta tarvitaan suostumus tutkimuksen tekemiseen.


C:n leski B vastusti oikeusgeneettistä tutkimusta. Korkein oikeus totesi tässä, että riitaisissa tapauksissa on näyttötaakka sillä, joka tutkimusta vastustaa. Leski B oli oikeudelle kertonut, että C suhtautui A:han negatiivisesti eivätkä C:n vanhemmat tästä syystä olisi suostuneet testiin. Korkein oikeus totesi, että B ei ollut edes koskaan tavannut C:n toista vanhempaa tämän kuoltua aiemmin ja että B ei ollut esittänyt riittävää näyttöä C:n toisen vanhemman suostumuksen puuttumiselle, eli asiassa ei ollut syytä olettaa että vanhemmat olisivat halunneet kieltäytyä tutkimuksesta. Korkein oikeus katsoi, että vainajilla ei ollut sellaisia omaisia, joiden suostumusta tutkimuksen tekemiseen olisi tullut pyytää.


Haudan avaaminen


Korkeimman oikeuden tuli arvioida sitä, voitiinko jo haudatusta vainajasta ottaa kudosnäyte. Selostuksessaan korkein oikeus kävi läpi lain esitöitä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Korkein oikeus arvioi, että johtiko oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain säännös, joka mahdollisti tutkimuksen tekemisen vain elävästä henkilöstä tai muusta kuin jo haudatusta tai tuhkatusta vainajasta, ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa. Perustuslain säännöksellä viitataan tässä lapsen oikeuteen saada selville biologinen alkuperänsä, joka kuuluu yksityiselämän suojaan.


Korkein oikeus katsoi, että isyystutkimuksesta annetun säännöksen soveltaminen voi tällaiseen ristiriitatilanteeseen johtaa. Lapsen oikeutta alkuperänsä selvittämiseen suojataan vahvasti, eikä hautarauhasääntelyn tavoitteet ole tätä tärkeämpiä. Hautarauha on ensinnäkin korkeimman oikeuden mukaan säädetty yleisiä etuja suojaten ja luvattoman haudan avaamisen estämiseksi. Lainsäädäntö oli jo mahdollistanut haudan luvallisen avaamisen ja jäänteisiin kajoamisen. Lisäksi korkein oikeus katsoi, että lääketieteellisen tutkimuksen suorittamista ei tule katsoa hautarauhan rikkomiseksi. Vainajalla ei myöskään ole henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa.


Asiaa tuli punnita tapauskohtaisesti. Korkein oikeus katsoi, että A ei ollut menetellyt sillä tavalla passiivisesti, että se rajoittaisi hänen oikeuttaan isyyden selvittämiseen. Asian hoitamiseen kulunut pitkä aika johtui isyyslain muutoksista ja siitä, että A sai kuulla isyyden vahvistamattomuudesta vasta C:n kuoleman jälkeen. A oli ollut käsityksessä, että isyys oli vahvistettu. Lisäksi A:n syntyessä isyyslaki ei mahdollistanut isyyskanteen nostamissa A:n tapauksessa hänen synnyttyään avioliiton ulkopuolella. Tämä mahdollisuus tuli vasta 1975 isyyslain uudistuksen yhteydessä.


Korkein oikeus asetti lapsen oikeuden saada tietää vanhempansa hautarauhasääntelyn edelle. Tätä puolsi esimerkiksi hautarauhan vähentynyt merkitys tutkimuksen kohteena oleviin vainajiin (toinen oli ollut haudattuna jo 50 vuotta ja toinen lähes 35 vuotta) ja se, että vainajilla ei ollut sellaisia omaisia, joiden suostumusta tutkimuksen tekemiseen olisi tullut pyytää. Näin ollen C:n vanhempien hauta voitiin avata ja tutkimus suorittaa.


Korkeimman oikeuden ratkaisu


Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot ja määräsi C:n vanhempien haudan avattavaksi kudosnäytteiden ottamista varten. Asia palautettiin käräjäoikeuteen isyyden vahvistamisen osalta, eli käräjäoikeuden päätös tulee perustumaan suoritettavaan isyystutkimuksen tulokseen.


Yhteenveto


Kotimaisessa ja eurooppalaisessa oikeuskäytännössä on vahvistettu, että isyyden selvittämiseksi myös haudatusta vainajasta voidaan ottaa lääketieteellisiä näytteitä. Laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ei tätä mahdollista, mutta koska sen asiaa koskevan säännöksen on oikeuskäytännössä katsottu aiheuttavan ilmeistä ristiriitaa perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan sääntelyn kanssa, menetellään asiassa perustuslain tarkoitusta toteuttavalla tavalla, eli tarvittaessa jo haudattujen sukulaisten hautoja voidaan avata. Lapsen oikeus saada biologinen alkuperänsä selville on yksityiselämän suojan ydinsisältöä.


Lue lisää oikeustapauskommenttejamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit


Essi Puhakainen

OTM

Lakimies, riidanratkaisu

Lakitoimisto KPF


050 5338 295

essi.puhakainen@kpflaki.com



29 katselukertaa0 kommenttia